Taina Jauhiainen
”ON NIIN TURHAUTTAVAA KATSOA, KUN KUKAAN EI PUUTU”
Tapaustutkimus seksuaalisesta häirinnästä Puolustusvoimissa
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma Lokakuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijä
Taina Jauhiainen Työn nimi
”On niin turhauttavaa katsoa, kun kukaan ei puutu” – Tapaustutkimus seksuaalisesta häirinnästä Puolustusvoimissa
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Aikuiskasvatustiede
Pro gradu -tutkielma x 14.10.2019 121 + 7 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee Puolustusvoimissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää. Tutkielman tavoitteena oli kuvailla seksuaalisen häirinnän luonnetta, häirintätapausten ratkaisua sekä seksuaalisen häirinnän seurauksia häirintää kokeneen kokemusten kautta. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin sek- suaalisen häirinnän teoreettista mallia. Tutkielman tieteenfilosofiset lähtökohdat pohjautuivat kriitti- seen teoriaan ja konstruktivismiin. Tutkielma toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sen ai- neisto koostui siviilitehtävissä työskentelevän naistyöntekijän teemahaastattelusta. Aineisto analy- sointiin sisällönanalyysiä ja teemoittelua hyödyntämällä. Häirinnän luonnetta, häirintätapausten rat- kaisua ja häirinnän seurauksia tarkasteltiin yhden avaintarinan kautta.
Avaintarinassa seksuaalinen häirintä koostui sanallisesta ja fyysisestä häirinnästä, johon liittyi myös kiusaamista. Häirintätilanteet olivat toistuvia ja ne sijoittuivat työskentely-ympäristöön, työpaikan va- paamuotoisempiin tilaisuuksiin ja työhyvinvointipäiville. Häirintää tapahtui ensisijaisesti työyhteisön sisällä. Tyypillisessä häirintätapauksessa sotilastehtävissä työskentelevä miestyöntekijä oli seksuaa- lisesti häirinnyt siviilinaistyöntekijää. Häirinnän esilletuomista vaikeutti pelko leimautumisesta ja työ- suhteen päättymisestä. Avaintarinassa tuli esille useita häirintätapauksia, joissa epäasiallisesta koh- telusta oli kerrottu esihenkilölle. Ilmoituksista ei ollut seurannut toimenpiteitä ja häirintä jatkui. Häirin- nällä oli kielteisiä seurauksia häirinnän kohteen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Häirintä ai- heutti ahdistusta, stressiä, uniongelmia ja vaikutti kielteisesti työhön ja työssäjaksamiseen.
Tutkielman tulokset lisäävät ymmärrystä Puolustusvoimissa tapahtuvan seksuaalisen häirinnän pro- sessista. Haastateltavan kokemukset viittaavat siihen, että epäasiallisen kohtelun ehkäisyn ja käsit- telyn ohjeistuksesta huolimatta häirintätapausten käsittelyyn liittyvät käytännöt ja toimintatavat ovat puutteellisia. Kielletyn ja sallitun käytöksen rajat eivät avaintarinan perusteella ole organisaatiossa kaikille selviä. Työntekijän kokemuksissa Puolustusvoimien pyrkimykset häirinnän ehkäisemiseksi tai häirintään puuttumiseksi eivät näy käytännön työssä. Tutkielman tulokset ovat hyödynnettävissä Puo- lustusvoimien tasa-arvotyössä sekä häirinnän vastaisen työn kehittämisessä.
Avainsanat
Seksuaalinen häirintä, Puolustusvoimat, sotilasorganisaatio, työelämä, tasa-arvo, sukupuolten tasa- arvo
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical Faculty
School
School of Educational Sciences and Psychology Author
Taina Jauhiainen Title
”It is so frustrating to see that no one takes action” – A case study of sexual harassment in the Finn- ish Defence Forces
Main subject Level Date Number of
pages Adult education
Master’s thesis x 14.10.2019 121 + 7 Minor thesis
Bachelor’s thesis Intermediate thesis Abstract
This study examined sexual harassment in the Finnish Defence Forces. The aim of this study was to describe the nature of sexual harassment, the implementation of the organizational practices related to sexual harassment, and the outcomes of sexual harassment through victims experiences. This study was based on a theoretical framework consisting of an integrated model of sexual harassment.
Philosophically the study was based on social constructivism and critical theory.
The methodological foundation of the study was in qualitative research and the case study approach.
The data was produced through theme interview with a female employee working in a civilian position in Finnish Defence Forces. The data was analyzed using thematic and content analysis. The nature of sexual harassment, the implementation of the practices related to sexual harassment, and the outcomes of sexual harassment were examined through one key story, Elina’s story.
In the key story sexual harassment consisted of verbal and physical harassment which intertwined with bullying. The acts of harassment were recurring. A typical harassment case consisted of female civilian harassed by male soldier. Fear of stigmatization and negative job-related consequences as well as lack of knowledge about reporting policies made it difficult for the victim to report harassment.
When reported, in the key story the actual actions taken by organization regarding harassment were perceived inadequate or negligible. Sexual harassment had negative psychological, physical, and job-related outcomes, such as anxiety, stress, insomnia, and lowered wellbeing at work.
The results offer the opportunity to examine sexual harassment occurring in Finnish Defence Forces as a process which constitutes of experiences of harassment, perceived organizational failure to ef- fectively prevent and intervene harassment, and the outcomes of harassment. Results indicate that the current implementation of the organizational practices related to sexual harassment are perceived to be inadequate and ineffective. These findings have important implications for organization.
Keywords
Sexual harassment, Defence Forces, military organization, working life, equality, gender equality
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 MITÄ ON SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ? ... 4
2.1 Määrittely ja käsitteellistäminen ... 4
2.1.1 Suomen lainsäädännössä ... 5
2.1.2 Akateemisessa kirjallisuudessa ... 9
2.2 Ilmiönä ja tutkimuskohteena ... 11
2.2.1 Tutkimusorientaatiot ... 13
2.2.2 Yleisyys ja tyypillisimmät muodot ... 14
2.2.3 Teoreettiset selitysmallit ... 16
3 TYÖELÄMÄN SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ ... 19
3.1 Työelämän seksuaalisen häirinnän tutkimus ... 20
3.1.1 Yleisyys ja tyypillisimmät muodot ... 21
3.1.2 Seuraukset ... 24
3.1.3 Teoreettiset selitysmallit ... 25
3.2 Lain soveltaminen työelämän seksuaalisessa häirinnässä ... 30
3.2.1 Tasa-arvolaki ja työturvallisuuslaki... 30
3.2.2 Rikoslaki ... 31
4 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ ASEVOIMISSA ... 33
4.1 Keskeiset tutkimuskohteet ... 34
4.1.1 Yleisyys ... 36
4.1.2 Seuraukset ... 38
4.1.3 Riskitekijät ja altistavat tekijät ... 40
4.1.4 Ennaltaehkäisy ... 42
4.2 Tasa-arvo ja seksuaalinen häirintä Puolustusvoimissa ... 44
4.2.1 Seksuaalinen häirintä tasa-arvoesteenä ... 46
4.2.2 Seksuaalisen häirinnän ehkäisy ja käsittely ... 47
5 TUTKIELMAN TOTEUTUS ... 51
5.1 Tutkielman tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 51
5.2 Lähestymistavat ja metodologiset valinnat ... 54
5.2.1 Tietoteoreettiset lähtökohdat ... 55
5.2.2 Tapaustutkimus tiedon tuottamisessa ... 57
5.3 Tutkielman vaiheet ... 60
5.3.1 Teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä... 63
5.3.2 Aineistonkeruun vaiheet ... 65
5.3.3 Sisällönanalyysi ja teemoittelu ... 67
5.3.4 Analyysin eteneminen ja reflektio ... 69
6 TULOKSET... 71
6.1 Seksuaalisen häirinnän luonne ja sijoittuminen ... 72
6.1.1 Sanallinen ja fyysinen häirintä ... 72
6.1.2 Häirinnän tilalliset ja ajalliset kontekstit ... 75
6.2 Häirintätapausten ratkaisu ... 77
6.2.1 Häirinnän esilletuominen ja häirinnästä ilmoittaminen ... 77
6.2.2 Häirintään puuttuminen ja puuttumattomuus ... 79
6.3 Seksuaalisen häirinnän seuraukset hyvinvointiin ja työhön ... 82
6.3.1 Seuraukset psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ... 82
6.3.2 Seuraukset työhön ja työssäjaksamiseen ... 83
6.4 Puolustusvoimat työympäristönä ... 84
6.4.1 Ilmapiiri ja suhtautuminen häirintään ... 84
6.4.2 Maskuliinisuus, hierarkkisuus ja eriarvoisuus ... 88
7 YHTEENVETO, POHDINTA JA ARVIOINTI ... 92
7.1 Tulosten yhteenveto ja johtopäätökset ... 93
7.2 Pohdinta ... 95
7.2.1 Organisaation toimien merkitys häirinnän ennaltaehkäisyssä ja häirintään puuttumisessa ... 95
7.2.2 Tutkimusprosessin reflektointi ... 98
7.2.3 Tutkielman merkitys ja jatkotutkimusaihe-ehdotukset ... 100
7.3 Arviointi... 102
7.3.1 Eettiset kysymykset ... 103
7.3.2 Luotettavuus ... 105
LÄHTEET ... 107
LIITTEET ... 122
1
1 JOHDANTO
Seksuaalinen häirintä on yksi yleisimmistä työpaikalle sijoittuvista kaltoinkohtelun muo- doista. Se on merkittävä työelämän ongelma, joka vaikuttaa kielteisesti häirinnän kohteen hyvinvointiin ja työhön sekä ylläpitää sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja luo esteitä työ- elämän rakenteellisen tasa-arvon kehittymiselle. (Buchanan, Settles, Hall & O’Connor 2014, 687; Fitzgerald, Drasgow, Hulin, Gelfand & Magley 1997, 583–586; Jokinen 2000, 36; Peltola 2008, 450.) Tilastokeskuksen vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä seksuaali- seen tai sukupuoleen perustuvaan häirintään liittyviä havaintoja työelämässä oli 25-34-vuo- tiasta naisista joka viidennellä ja samanikäisistä miehistä useammalla kuin joka kymmenen- nellä. Työelämässä ja sen ulkopuolella häirintää oli kokenut kahden viime vuoden aikana naisista runsas kolmannes ja miehistä vajaa viidesosa. Huolestuttavaa on, että alle 35-vuo- tiasta naisista seksuaalista häirintää oli kahden viime vuoden aikana kokenut yli puolet.
(Attila, Pietiläinen, Keski-Petäjä, Hokka & Nieminen 2018, 76–77, 34–37.)
Seksuaalisen häirinnän yleisyys vaihtelee työpaikkojen välillä (Timmerman & Bajema 1999a, 676). Sen on todettu olevan yleisempää sotilasorganisaatioissa kuin siviiliorgani- saatioissa (Stander & Thomsen 2016, 21) ja Yhdysvaltain asevoimissa tapahtuvaa seksu- aalista häirintää on jopa kuvailtu epidemiaksi (Katz 2015, 5). Yhdysvaltain asevoimissa eri- tyisesti naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja väkivalta onkin saanut runsasta monia- laista akateemista huomiota. Asevoimiin sijoittuvaan seksuaaliseen häirintään on kiinnitetty huomiota myös Pohjoismaissa, vaikkakin huomattavasti Yhdysvaltoja vähemmän. Suomen Puolustusvoimien osalta ilmiötä on tarkasteltu lähinnä Puolustusvoimien omissa selvityk- sissä sekä yksittäisissä tutkimuksissa ja artikkeleissa. Leinosen, Nikkasen ja Otonkorpi- Lehtorannan (2012, 154, 186) sukupuolten tasa-arvoa Puolustusvoimissa kartoittavan tut- kimuksen perusteella Puolustusvoimissa työskentelevien naisten yleisimmin kokemaa kiel- teistä kohtelua on seksuaalinen häirintä, jota on kokenut naisista jopa 17 prosenttia ja mie-
2 histä viisi prosenttia. Siinä missä Yhdysvaltain asevoimissa tapahtuvaan seksuaaliseen häi- rintään ja seksuaaliseen väkivaltaan keskittyvästä tutkimuksesta on havaittavissa useita suuntauksia (Stander & Thomsen 2016, 21), Puolustusvoimien osalta ilmiötä on tutkittu lä- hinnä tasa-arvoon liittyvien kehittämistarpeiden osalta. Leinosen ym. (2012, 154–155) tut- kimus toi ilmi häirinnän yleisyyden muiden muassa sukupuolittain ja henkilöstöryhmittäin sekä nosti esiin työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisideoita. Leinosen ym. tutkimuksen avovastauksia lukuun ottamatta Puolustusvoimien työntekijöiden kokemasta seksuaali- sesta häirinnästä ei ole tehty tieteellistä laadullista tutkimusta, joka avaisi häirinnän proses- sia – sen luonnetta, tapahtumakulkua ja seurauksia.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Puolustusvoimissa tapahtuvaa seksuaalista häi- rintää ja sen prosessia häirinnän kohteen näkökulmasta. Haen vastauksia siihen, millaista seksuaalinen häirintä on Puolustusvoimissa häirintää kokeneen kokemuksissa, miten häi- rintätapauksia on Puolustusvoimissa ratkaistu sekä millaisia seurauksia häirinnällä on häi- rinnän kohteelle. Tutkielman ulkopuolelle rajaan asepalvelusta suorittavat. Tutkielmani ajal- linen ja yhteiskunnallinen konteksti on 2010-luvun Suomi, jossa työelämän tasa-arvon kat- sotaan kuuluvan kansallisen tasa-arvopolitiikan ydinalueeseen. Tästä huolimatta suomalai- seen työelämään sisältyy moninaisia sukupuolistavia ja sukupuolittuneita käytäntöjä ja valta-asetelmia, jotka luovat haasteita tasa-arvon toteutumiselle (ks. Kinnunen & Korvajärvi 1996, 233). Seksuaalinen häirintä kietoutuu näihin käytäntöihin ja valta-asetelmiin. Vaikka seksuaalista häirintää voi kokea sukupuoleen ja ikään katsomatta, suomalaisessa yhteis- kunnassa ja työelämässä seksuaalinen häirintä on selkeästi sukupuolistunut ja sukupuolit- tunut ilmiö (Ronkainen & Näre 2008, 21–25). Huomionarvoista on, että puolustusala on Suomessa yksi voimakkaimmin sukupuolittuneista yhteiskuntasektoreista, mikä näkyy puo- lustusalan työn- ja tehtävänjakojen tasoilla sekä työpaikkakulttuurissa. Sukupuolittuneisuus ulottuu myös kysymyksiin tasa-arvosta. (Tallberg 2012, 231.) Puolustusalan sukupuolittu- neisuus ja sotilasjohdollisuus luovat luonnollisesti oman kontekstinsa tutkielmalle.
Tutkielman teoreettisessa osuudessa tarkastelen seksuaalista häirintää käsitteenä, ilmiönä ja tutkimuskohteena sekä työelämän seksuaalisen häirinnän tutkimusta ja ilmiöön yleisim- min soveltuvia lakeja. Tarkastelen myös asevoimiin sijoittuvan seksuaalisen häirinnän tut- kimuksen keskeisiä tutkimuskohteita sekä Puolustusvoimissa tapahtuvaa seksuaalista häi- rintää tasa-arvokontekstin kautta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän myös seksuaalisen häirinnän teoreettista mallia (Fitzgerald, Hulin & Drasgow 1995). Tut- kielman tavoitteena on tuottaa tietoa Puolustusvoimissa tapahtuvasta seksuaalisesta häi- rinnästä, Puolustusvoimien häirintään liittyvistä käsittely- ja toimintatavoista ja häirinnän
3 seurauksista häirinnän kohteen kokemusten kautta. Tutkielmassa tuon myös esille koke- muksia Puolustusvoimista työpaikkana ja toiveita häirintätapausten käsittelyyn liittyen. Ta- voitteena on tuottaa tietoa, joka on hyödynnettävissä Puolustusvoimien tasa-arvotyössä, seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisyssä ja häirintätapausten käsittelyssä. Seksuaalista häirintää leimaa piiloluonteisuus (Varsa 1996, 131–132) eivätkä kaikki Puolustusvoimien työntekijät ole kokeneet turvalliseksi tuoda häirintää esille (Leinonen ym. 2012, 167). Tässä tutkielmassa pyrin tavoittamaan niitä kokemuksia, jotka eivät välttämättä päädy työnantajan tietoon. Vaikka keskityn tutkielmassa erityisesti sotilasorganisaatioympäristöön ja siinä ta- pahtuvaan häirintään, tutkimustulokset ovat hyödynnettävissä myös laajemmin työelämän seksuaalisen häirinnän ja sen prosessin ymmärtämisessä. Tutkielma sijoittuukin osaksi työ- elämän seksuaalista häirintää käsittelevää yhteiskunnallista ja akateemista keskustelua.
4
2 MITÄ ON SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ?
Seksuaalisesta häirinnästä käytetään erilaisia ilmaisuja ja käsitteitä. Arkikielessä sekoittu- vat seksuaalisen häirinnän, seksuaalisen ahdistelun, ei-toivotun seksuaalisen käyttäytymi- sen ja seksuaalisen kaltoinkohtelun käsitteet. Samaa ilmiötä voidaan kuvata erilaisilla kä- sitteillä ja ilmaisuilla tai eri sana- ja termivalinnoilla voidaan nostaa esiin ilmiöiden välillä olevia pieniä merkityseroja. (Vilkka 2011, 7, 35.) Seksuaalisen häirinnän yksiselitteisen määrittelyn ja käsitteellistämisen on katsottu olevan haastavaa, ellei jopa mahdotonta (Aal- tonen 2006, 55; Pina, Gannon & Saunders 2009, 127–128). Häirintätutkimuksessa käy- däänkin alati keskustelua siitä, mitä seksuaalisen häirinnän pitäisi katsoa pitävän sisällään ja millaiset teot tulisi tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi. Samanlaiset kysymykset ovat olleet pinnalla myös juridisessa keskustelussa, kuten seksuaalisen ahdistelun sääntelyn taustalla.
Vaikka tutkijat, oikeustieteilijät ja poliittiset päättäjät eivät ole päässeet yksimielisyyteen sek- suaalisen häirinnän määritelmästä, ilmiö on tunnistettu vakavaksi ongelmaksi (Pina ym.
2009, 127–128; McDonald 2012, 1–4) ja sitä on käsitelty tutkimuskirjallisuudessa sekä jour- nalistisessa ja poliittisessa kirjallisuudessa 1970-luvun puolivälistä lähtien (Hearn & Parkin 2001, 50). Tässä luvussa keskitynkin tarkastelemaan seksuaalisen häirinnän käsitteellistä- mistä, määrittelyä ja tutkimusta.1
2.1 Määrittely ja käsitteellistäminen
Seksuaalinen häirintä ja sen määritelmät jäsentyvät eri tavoin näkökulmasta ja lähestymis- tavasta riippuen (Peltola 2008, 448). Seksuaalisen häirinnän määrittelyä tarkastelleen Vil- kan (2011, 35) mukaan häirinnän määrittely on haasteellista, sillä tekotavat, tilanteet, tekijät ja kohteet vaihtelevat suuresti. Erityisen haasteelliseksi määrittelyssä näyttäytyy rajanveto häirinnän ja ei-häirinnän välille. Keskustelua määrittelystä, itsemääräämisestä sekä sallitun
1 Luvun rakentamisessa olen hyödyntänyt Peltolan (2008) sukupuolista häirintää ja ahdistelua työ- elämän lainsäädännössä käsittelevän artikkelin rakennetta.
5 ja ei-sallitun rajoista on käyty sekä lainvalmisteluprosesseissa että tutkijoiden välillä. Häirin- tää käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkimuksessa häirinnän käsitteiden ja määritelmien tarkastelussa keskeisinä lähtökohtina näyttäytyvätkin juridiset ja akateemiset näkökulmat (ks. esim. Pina ym. 2009, 127–128; McDonald 2012, 1–2), joita käsittelen seuraavissa ala- luvuissa. Huomionarvoista on, että tutkijat (esim. Peltola 2008, 462) ovat katsoneet valta- osan häirinnästä jäävän rikosoikeudellisten sanktioiden ulottumattomiin. Akateemisessa keskustelussa painottuvatkin oikeudellista keskustelua enemmän ajatus häirinnästä jatku- mona (esim. Skaine 1996, 12; Varsa 1996, 126) sekä uhrin näkökulma (Niemi-Kiesiläinen 2000, 163).
Tässä tutkielmassa määrittelen seksuaalisen häirinnän muuntuvaksi ja määritelmiä pake- nevaksi ilmiöksi (Varsa 1996, 125), jonka tunnistaminen voi olla ristiriitainen prosessi (Hearn & Parkin 2001, 50). Seksuaalinen häirintä on ensisijaisesti henkilökohtainen koke- mus, joka määrittyy kontekstisidonnaisesti (ks. Skaine 1996, 11). Häirintää ei siis voida kä- sitellä kontekstista erillisenä pelkistettynä ilmiönä, jonka osat ovat ennalta määritetyt. Häi- rintä kietoutuu aina aikaan ja paikkaan, mikä määrittää myös häirinnän kokemusta. Katson häirinnän kokemuksen sekä häirinnän tunnistamisen ja tunnistamattomuuden olevan vah- vasti yhteydessä häirinnästä puhumisen ja esittämisen tapoihin, kuten yhteiskunnalliseen keskusteluun ja juridiikkaan. (Eräsaari 2007, 149, 154.) Näin seksuaalinen häirintä määrit- tyy sosio-juridiseksi ilmiöksi (McDonald 2012, 1).
2.1.1 Suomen lainsäädännössä
Seksuaalinen häirintä on laaja ulkoisista ja tulkinnallisista elementeistä koostuva ilmiö, joka ei noudata lainsäädännön systematiikkaa. Seksuaalista häirintää kuvaaviksi oikeudellisiksi käsitteiksi ovat vakiintuneet rikoslaissa määritelty seksuaalinen ahdistelu sekä tasa-arvo- laissa määritellyt seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän käsitteet. Häirintä voi- kin kuulua sen ilmenemismuodosta riippuen useiden lakien soveltamisalan piiriin. Lakien tehokkuuteen taas vaikuttavat soveltajien käsitykset häirinnästä ja normaalista käytöksestä.
(Peltola 2008, 447.) Seksuaaliseen häirintään on Suomessa sovellettu tapauksesta riip- puen rikoslakia, tasa-arvolakia ja työsuojelusäännöksiä.
6 Tasa-arvolaki
Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja parantaa nais- ten asemaa erityisesti työelämässä (609/1986, 1 §). Seksuaalinen häirintä määritellään tasa-arvolain 7 §:ssä sanalliseksi, sanattomaksi tai fyysiseksi, luonteeltaan seksuaaliseksi ei-toivotuksi käytökseksi, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön hen- kistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Häirintä voi ilmetä toistuvina vihjailevina eleinä tai il- meinä, kaksimielisinä vitseinä, härskeinä puheina sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityis- elämää koskevina kysymyksinä tai huomautuksina. Häirintää voivat olla myös toistuvat sek- suaalisesti värittyneet puhelinsoitot tai kirjeet, fyysinen koskettelu, esille asetetut pornoai- neistot, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset sekä raiskaus tai sen yritys (HE 90/1994 vp, 14). Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan vastaavasti ei-toivottua käytöstä, mutta se ei ole luonteeltaan sek- suaalista. Sukupuoleen perustuva häirintä liittyy henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identi- teettiin tai sukupuolen ilmaisuun. Häirintä voi olla halventavaa puhetta toisesta sukupuo- lesta tai muunlaista toisen sukupuolen alentamista (Nieminen 2005, 150).
Seksuaalinen häirintä ja häirintä sukupuolen perusteella määritellään tasa-arvolaissa syr- jinnäksi. Myös käskyä ja ohjetta harjoittaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää pidetään sek- suaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ohella tarkoitettuna syrjintänä. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, onko toiminta tahatonta vai tahallista. Keskeisiä ovat häirinnän todelliset seuraukset. Häirinnäksi määritellään toiminta, joka luo uhkaavan, vihamielisen, halventavan, nöyryyttävän tai ahdistavan ilmapiirin. Hallituksen esityksessä (90/1994 vp, 14) häirinnäksi ei kuitenkaan katsota yksittäisiä ”lieviä” tekoja. Lievien tekojen tulee olla toistuvia, jotta ne voidaan katsoa häirinnäksi. ”Vakavammat” häirinnän muodot ovat rikos- lain 20 luvussa kriminalisoituja tekoja. Esimerkiksi fyysisen koskemattomuuden tahallista loukkaamista sisältävän häirinnän menettelyssä voivat olla sovellettavissa rikoslain pahoin- pitely- tai siveellisyysrikoksia koskevat säännökset (em., 14.) tai seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös (RL 20:5 a §).
Huomionarvoista on, ettei tasa-arvolain säännöksiä sovelleta yksityiselämän suhteisiin.
Tasa-arvolain ja työturvallisuuslain seksuaalisen häirinnän kiellot suojaavat vain työpai- kalla. Suomen lainsäädännössä ei ole säännöstä, joka kieltäisi muun kuin koskettelemalla tehdyn seksuaalisen häirinnän yksityiselämän suhteissa. Seksuaalisesta häirinnästä voi siis
7 tasa-arvolain mukaan seurata sanktiona hyvitys vain silloin, kun häirintä on tapahtunut työ- elämässä, etujärjestössä, oppilaitoksessa tai tavaroiden ja palvelujen tarjonnan yhtey- dessä. Hyvitys ei ole häiritsijään kohdistuva sanktio, vaan hyvitys voidaan määrätä esimer- kiksi työnantajan maksettavaksi. Häirinnän kielto ei kata ei-toivotun sanallisen, sanattoman tai ruumiillisen seksuaalisen käyttäytymisen muotoja, jos ne eivät sisällä fyysistä koskette- lua eivät tapahdu tasa-arvolain mukaisissa tilanteissa. (Nousiainen & Pentikäinen 2017, 60–62.)
Rikoslaki
Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 1.6.1.1.) seksuaalinen häirintä määritellään seksuaali- sen itsemääräämisoikeuden loukkaukseksi. Vaikka samaisessa esityksessä tuodaan esille, että seksuaalisuuteen kohdistuvat loukkaukset aiheuttavat usein suuria vahinkoja, minkä vuoksi tarvitaan rangaistussäännöksiä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa- miseksi, Suomen rikoslaki ei kriminalisoi kaikkia seksuaalisen häirinnän muotoja. Suomen lainsäädännössä ei ole yleistä seksuaalisen häirinnän kieltoa, johon olisi liitetty rikosoikeu- dellinen tai muu oikeudellinen seuraamus (HE 155/2014), eikä siitä näin ollen ole rangais- tussäännöstä rikoslaissa. Seksuaalirikosten säätämisen yhteydessä todettiin, ettei ole tar- koituksenmukaista käyttää rikoslakia seksuaaliselta häirinnältä suojaamiseen (HE 6/1997;
ks. myös Niemi-Kiesiläinen 2000, 155). Esityksessä todetaan, että seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi lienee tarkoituksenmukaisempaa kehittää muuta lainsäädäntöä, kuten tasa-arvolakia. Tasa-arvolakia onkin vuonna 1995 täydennetty säännöksillä, joilla pyritään seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen. Huomionarvoista on, etteivät tasa-arvolain sään- nökset ole rangaistussäännöksiä. Joissain tapauksissa on sovellettu rikoslain kunnianlouk- kausta koskevia säännöksiä (RL 24:9 §). Seksuaalisesti latautunut käyttäytyminen taas voi- daan tulkita rikokseksi yleistä järjestystä vastaan, mikäli se tapahtuu julkisesti (HE 6/1997 luku 17, 22 §). Kriminalisointi edellyttää, että tekijä loukkaa julkisesti sukupuolisiveellisyyttä (RL 17:21 §).
Seksuaalirikoksia koskevat säännökset löytyvät rikoslain luvusta 20. Seksuaalirikoslain ke- hitystä tutkineen Niemi-Kiesiläisen (2000, 139) mukaan lait sisältävät aineksia eri aikakau- silta ja muutoksen yhteiskunnan arvoperustassa heijastuvat lakeihin ja säännöksiin. Sään- telyillä on pyritty eri aikoina suojaamaan erilaisia arvokokonaisuuksia. 1900-luvulla seksu- aalirikossäännösten päätavoitteeksi nousi liberaali seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen (emt., 139). Seksuaalirikoksia koskevat säännökset ovat olleet 2000-luvulla jatkuvien muutosten alla, mikä kuvastaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden yhteiskun-
8 nallista muutosta (Ojala 2014, 3). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi yksilön auto- nomian ulottuvuuksista. Yksilön autonomian kunnioittaminen juontaa juurensa modernin yhteiskuntateorian ja oikeusjärjestelmän ihmiskuvaan. Autonomisen subjektin edellytyk- senä voidaan nähdä etenkin fyysisen turvallisuuden suoja, jonka takaajina yhteiskuntajär- jestys ja valtio ovat keskeisessä asemassa. (Niemi-Kiesiläinen 2000, 151.)
Seksuaalirikoksien rangaistussäännökset eriytyvät raiskausrikoksiin, pakottamiseen seksu- aaliseen tekoon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön, paritusrikoksiin ja määritel- mäsäännöksiin (Ojala 2014, 1). Rikoslakiin lisättiin vuonna 2014 seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös:
5 a § (27.6.2014/509) Seksuaalinen ahdistelu
Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan louk- kaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei te- osta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (RL 20:5 a §.)
Ahdistelun kriminalisoinnille nähtiin painava yhteiskunnallinen tarve ja kansainvälisen ver- tailu paljasti, että useissa maissa seksuaalinen ahdistelu oli jo kriminalisoitu. Kriminalisoin- nin tavoitteena oli suojata aikaisempaa kattavammin ruumiillista koskemattomuutta ja sek- suaalista itsemääräämisoikeutta. Toisena tavoitteena oli seksuaalista itsemääräämisoi- keutta loukkaavien tekojen johdonmukaistaminen, sillä aiemmin seksuaalista ahdistelua oli jouduttu arvioimaan jonain muuna tekona, kuten kunnianloukkauksena tai pahoinpitelynä.
Rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukainen seksuaalinen ahdistelu on rajattu vain koskettelemalla tapahtuviin seksuaalisiin tekoihin. Teon tulee olla seksuaalisesti olennainen. (Ojala 2014, 24–25, 187, 191–192). Ongelmalliseksi rangaistussäännöksessä on nähty se, että se kat- taa vain koskettelemalla tehdyt häirinnän muodot. Seksuaalisen ahdistelun säännöksen mukaiset teot täyttävät usein seksuaaliseen tekoon pakottamisen tunnusmerkit. Näin sek- suaaliseen tekoon pakottamiseen syyllistynyt voidaankin tuomita seksuaalisesta ahdiste- lusta. (Nousiainen & Pentikäinen 2017, 62.)
Ennen koskettelemalla tehdyn seksuaalisen teon, seksuaalisen ahdistelun, kriminalisointia Niemi-Kiesiläinen (2000, 155) pohti seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta puhumisen tarpeellisuutta seksuaalisen häirinnän yhteydessä. Hän näkee seksuaalisesta häirinnästä
9 puhumisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisena kaukaa haetulta ja uhriut- tavana. Hänen mukaansa useimmat suomalaiset naiset kykenevät säilyttämään seksuaali- sen itsemääräämisoikeutensa häirinnästä huolimatta. Sittemmin rikoslakiin lisätty säännös seksuaalisesta ahdistelusta kuitenkin kuvastaa näkemystä koskettelemalla tehdystä häirin- nästä lähtökohtaisesti loukkaavana ja rangaistavana tekona.
2.1.2 Akateemisessa kirjallisuudessa
1970-luvun puolivälissä ei-toivotun seksuaalisen käytöksen englanninkieliseksi käsitteeksi vakiintui sexual harassment (Timmerman & Bajema 1999b, 419). Suomessa sexual harass- ment käännettiin vuonna 1986 tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa sukupuoliseksi häirin- näksi ja ahdisteluksi. Harassment -käsitettä vastaavia suomenkielisiä termejä katsottiin ole- van häirintä ja ahdistelu. Neuvottelukunnan työryhmän mielestä häirintä tuntui yksistään liian lievältä ilmaisulta, ahdistelu taas liian voimakkaalta. Käsitteeksi valittiin seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun sijaan sukupuolinen häirintä ja ahdistelu, sillä ilmiön ei katsottu ra- joittuvan vain seksuaalisuuteen. Käsitteellä sukupuolinen haluttiin myös korostaa häirinnän ja ahdistelun yhteyksiä laajempiin kokonaisuuksiin, kuten valtaan ja naisiin kohdistuvaan kontrolliin. (Varsa 1993, 11–12.) Myös tasa-arvolaissa käytettiin alkujaan sukupuolisen häi- rinnän ja ahdistelun käsitettä, sillä käsitteen katsottiin kuvaavan ilmiön laaja-alaisuutta (HE 90/1994, s. 14). Käsitettä ei kuitenkaan määritelty laissa täsmällisesti ja sillä viitattiin lähinnä seksuaaliseen häirintään. Sittemmin tasa-arvolain 7 §:n syrjintäkielto on ulotettu kattamaan sekä seksuaalisen häirinnän että sukupuoleen perustuvan häirinnän. (Nieminen 2005, 149.)
Käsitteenä seksuaalinen häirintä voi sekoittua ja limittyä muiden häirintää tai epäasiallista kohtelua kuvaavien käsitteiden kanssa. Esimerkiksi seksuaalista häirintää (sexual harass- ment) ja sukupuolista häirintää (gender harassment) on historiallisesti käsitelty samana il- miönä. Seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän erona on se, että sukupuolisella häirinnällä viitataan sellaiseen häirintään, joka loukkaa feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta sekä aiheut- taa kielteisiä seurauksia häirinnän kohteena olevan sukupuolelle tai sukupuoliryhmälle.
Seksuaalinen häirintä taas suuntautuu esimerkiksi henkilön seksuaalisiin ominaisuuksiin.
(Vilkka 2011, 35.) Kotimaisessa tutkimuksessa seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän kä- sitteitä on käytetty toistensa synonyymeinä. Sukupuolista häirintää on myös käytetty yläkä- sitteenä, joka kattaa seksistisen ja seksuaalisen häirinnän. (ks. esim. Aaltonen 2009, 33.) Huomionarvoista on, etteivät ilmiöiden ja käsitteiden rajat ole läheskään aina selkeitä ja yksiselitteisiä, vaan seksuaalinen häirintä voi sisältää sukupuolisen häirinnän piirteitä ja
10 päinvastoin. Seksuaalisen häirinnän tutkimusta tarkastellut Varsa (1993, 11–12) on huo- mauttanut, että sanavalinnat voivat vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia ilmiöstä luodaan.
Esimerkiksi ”seksuaalisesta” puhuttaessa voi syntyä mielikuva, että häirintä johtuisi häiritsi- jän seksuaalisesta halusta, josta häirinnässä ei useinkaan ole kyse.
Aaltonen (2006, 54–56) on tarkastellut häirintää ja sen määrittelemistä rajantekoina (border, boundary-work). Hänen mukaansa ilmiön tai kokemuksen tulkitseminen häirinnäksi sisältää rajantekoa ja rajoja häirinnän ja ei-häirinnän välille rakennetaan suhteuttamalla häirintää esimerkiksi flirttailuun, huumoriin ja väkivaltaan. Näin tilanteiden ja kokemusten tulkinta on kulttuuristen merkitysten symbolista ja diskursiivista tuottamista. Ilmiöiden jaottelut ja rajat ovat myös aina enemmän tai vähemmän keinotekoisia. Seksuaalisen häirinnän tunnistami- nen on ristiriitainen prosessi, jossa seksuaalisen häirinnän tunnistaminen ja tunnistamatto- muus ovat jatkuvassa jännityksessä (Hearn & Parkin 2001, 50.) Haasteet seksuaalisen häi- rinnän määrittelyssä keskittyvätkin usein kysymyksiin siitä, millainen käyttäytyminen tai mil- laiset teot tulisi luokitella seksuaaliseksi häirinnäksi. Yhtenä rajanvetona teon määrittelyssä häirinnäksi on käytetty toiminnan ei-toivottavuutta. Kansainvälisessä kirjallisuudessa ei-toi- vottavuutta kuvataan sanoilla unwelcome, unwanted tai unsolicited (ks. esim. Herzog 2010, 2; Euroopan komissio 1998, iii; Hearn & Parkin 2001, 71). Vilkka (2011, 25) huomauttaa, että tällainen määrittely voi olla ongelmallista, sillä se voi siirtää vastuun häirinnän kohteelle.
Koska seksuaalista häirintää koskevassa laissa seksuaalinen häirintä määritellään ei-toivo- tuksi käytökseksi, lain tulkintaa voi ohjata se, onko häirinnän uhri osoittanut häiritsijälle, että häiritsijän käytös on ei-toivottua. Seksuaalisen häirinnän määrittelyissä onkin korostettu ei- toivottavuuden ohella myös käytöksen yksipuolisuutta (Varsa 1993, 13).
Seksuaalisen häirinnän on katsottu määrittyvän kontekstisidonnaisesti. Teko voi yhdessä kontekstissa määrittyä miellyttäväksi, kun taas toisessa kontekstissa teko voidaan kokea ei-toivotuksi. (Skaine 1996, 11.) Kokemus teon ei-toivottavuudesta määrittyy pitkälti subjek- tiivisesti ja siihen vaikuttaa myös häiritsijän ja häirityn välisen vuorovaikutuksen luonne. Häi- rintään sisältyy sekä käyttäytymiseen liittyviä että tulkinnallisia elementtejä (Varsa 1993, 13), jotka asettavat haasteita häirinnän yksiselitteiselle määrittelylle. Seksuaalista häirintää on kuitenkin pyritty määrittelemään ja luokittelemaan monin eri tavoin, joista tyypillisimpänä määrittely- ja luokittelutapana näyttäytyy jaottelu fyysiseen, sanalliseen ja sanattomaan häi- rintään. Sanallista häirintää on esimerkiksi ulkonäön kommentointi, seksuaaliset vitsit sekä sanallinen seksuaalinen lähentely. Sanattomaksi häirinnäksi voidaan luokitella tuijottami- nen ja viheltely. Fyysinen häirintä kattaa erilaisia ei-toivottuja tekoja fyysisestä kontaktista aina päälle käymiseen ja raiskaamiseen. (ks. esim. Euroopan komissio 1998, iii; Euroopan
11 unionin perusoikeusvirasto 2014, 97). Luokittelussa on käytetty myös neljättä muotoa, verk- kohäirintää (cyberharassment). Verkkohäirintää ovat ei-toivotut, loukkaavat ja seksuaaliset sähköpostiviestit tai tekstiviestit sekä asiattomat ja loukkaavat lähestymiset verkon välityk- sellä. (Euroopan unionin perusoikeusvirasto 2014, 97.)
Seksuaaliselle häirinnälle rinnakkaisia käsitteitä ovat muiden muassa seksuaalinen tai sek- sualisoitunut väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja sukupuolistunut tai seksuaalinen kal- toinkohtelu. Edellä mainittuja käsitteitä on tyypillisesti käytetty laajoina sateenvarjokäsit- teinä, joiden on katsottu kattavan myös seksuaalisen häirinnän. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan on katsottu kattavan alleen useita erilaisia uhkaaviksi tai loukkaaviksi koettavia fyysisiä, verbaalisia ja visuaalisia tekoja, jotka liittyvät seksiin tai joissa käytetään keinona seksuaalisuutta ja/tai seksuaalisuuskonstruktiota (Sunnari, Heikkinen & Kangasvuo 2003, 12; ks. myös Jokinen 2000, 38–39). Seksuaalisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan vä- lille on tehty rajaa kategorisoimalla tekoja niiden loukkaavuuden perusteella. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyyn perustuvassa lasten ja nuorten kokemaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa käsittelevässä tutkimuksessa (Ikonen &
Halme 2018, 1–2) seksuaalisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan käsitteiden katsotaan olevan osittain päällekkäisiä, mutta seksuaalinen väkivalta liitetään erityisesti fyysisen kos- kemattomuuden loukkaamiseen, kun taas seksuaalinen häirintä on enemmän sanallista ja eleellistä. Näin seksuaalinen väkivalta määrittyy myös seksuaalirikokseksi.
2.2 Ilmiönä ja tutkimuskohteena
Seksuaalista häirintää on analysoitu journalistisessa ja poliittisessa kirjallisuudessa sekä tutkimuskirjallisuudessa. Seksuaalinen häirintä tunnistettiin sosio-juridiseksi ilmiöksi 1970- luvun puolivälissä, kun naisiin työelämässä kohdistuva ei-toivottu seksuaalinen käytös alkoi saada huomiota Yhdysvalloissa (Hearn & Parkin 2001, 50; McDonald 2012, 1; Timmerman
& Bajema 1999b, 419). Laajemmaksi ongelmaksi häirintä tunnistettiin 1960-luvun kansa- laisoikeusliikkeiden, erityisesti naisten oikeuksia puolustavien liikkeiden, aktivoitumisen myötä. Seksuaalisen häirinnän termiä käyttivät ensimmäisinä feministiaktivistit (Crouch 2000, 30–31). Feministisessä lähestymistavassa häirintä ymmärretään sosiaaliseksi tai so- siokulttuuriseksi ongelmaksi (Schultz 1998, 1685), jonka keskiössä on dominoivan ja nor- matiivisen maskuliinisuuden ylläpitämä sukupuolijärjestelmä (Uggen & Blackstone 2004, 66). Häirintätutkimusta on tehty 1970-luvulta lähtien laadullisin ja määrällisin tutkimusottein.
12 Tutkimus keskittyi aluksi Pohjois-Amerikkaan ja Isossa-Britanniaan, joista se laajeni myös muualle. (Hearn & Parkin 2001, 50; Timmerman & Bajema 1999b, 419–420.)
Suomessa seksuaalisen häirinnän tutkimus sai jalansijaa vasta 1980-luvun lopulla (Varsa 1993, 14). Suomessa on tutkittu lasten, nuorten ja aikuisten kokemaa seksuaalista kaltoin- kohtelua (Honkatukia, Niemi-Kiesiläinen & Näre 2000, 6). Tutkimuksissa on hyödynnetty eri tieteenaloja, kuten oikeustiedettä, kriminologiaa, sosiologiaa ja naistutkimusta (ks. Honka- tukia ym. 2000). Kokemuksia häirinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta on tarkasteltu useissa eri teoksissa (esim. Honkatukia ym. 2000; Aaltonen 2006; Kuusikallio & Kuusikallio 2012; Laitinen 2014). Seksuaalinen häirintä on usein katsottu osaksi seksuaalista väkival- taa, joka miestutkija Jokisen (2000, 38–39) mukaan on osa naisiin kohdistuvaa yhteiskun- nallista ja kulttuurista sortoa ja rakenteellista väkivaltaa. Seksuaalisen väkivallan käsitteen ohella suomalaisissa feministisissä tutkimuksissa on käytetty myös ilmauksia seksualisoi- tunut, sukupuolistunut tai sukupuolittunut väkivalta. Termeillä on pyritty kuvaamaan seksu- aalisuutta ja sukupuolta osana väkivallan rakennetta sekä väkivaltaan liitettyjä asenteita, selitystapoja ja merkityksiä. (Ronkainen & Näre 2008, 21.)
Luvussa 2.1 toin esille erilaisia näkökulmia seksuaalisen häirinnän määrittelyyn ja käsitteel- listämiseen. Seksuaalisen häirinnän määrittelyyn liittyvät haasteet sekä käsitteiden moni- naisuus, päällekkäisyys ja osittainen keinotekoisuus on keskeistä tunnistaa, sillä erilaiset määrittelyn tavat ovat ratkaisevassa asemassa siinä, miten seksuaalisen häirinnän tutki- musta suunnitellaan ja toteutetaan (Pina ym. 2009, 127). Vaikka seksuaalinen häirintä on suhteellisen uusi tutkimuskohde (Timmerman & Bajema 1999b, 419), häirintätutkimuksesta on tunnistettavissa erilaisia tutkimusorientaatioita (Varsa 1996, 125–126), joita käsittelen seuraavaksi. Häirintätutkimus on perinteisesti keskittynyt häirinnän yleisyyden kartoittami- seen ja häirinnän muotojen tunnistamiseen (Timmerman & Bajema 1999b, 419). Tutkimus- orientaatioiden käsittelyn jälkeen tarkastelenkin häirinnän yleisyyttä ja muotoja. Päätän lu- vun esittelemällä seksuaalisen häirinnän keskeisiä selitysmalleja.
13 2.2.1 Tutkimusorientaatiot
Varsa (1996, 125–126) erottaa seksuaalisen häirinnän2 tutkimuksesta kolme rinnakkaista, mutta suhteellisen erillistä tutkimusorientaatiota. Ensimmäisessä Yhdysvaltoihin painottu- vassa ihmisoikeuskeskusteluun liittyvässä tutkimusorientaatiossa seksuaalinen häirintä määritellään epätasapainoisessa valtasuhteessa esitetyiksi ei-toivotuiksi seksuaalisiksi vaatimuksiksi. Tutkimus perustuu ensisijaisesti survey-menetelmiin. Toisessa yhteiskunta- poliittiseen keskusteluun liittyvässä keskieurooppalaisessa tutkimusorientaatiossa hyödyn- netään kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusotetta. Häirintä nähdään miesten naisiin koh- distamana ei-toivottuna ja tungettelevana käyttäytymisenä. Tässä tutkimusorientaatiossa häirintä mielletään muuttuvaksi ja määritelmiä pakenevaksi ilmiöksi. Naiset joutuvat häirin- nän ja ahdistelun kohteiksi alisteisen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi, mutta heidät näh- dään passiivisten sopeutujien sijaan aktiivisina toimijoina. Kolmas 1990-luvun Pohjoismai- hin sijoittuva tutkimusorientaatio liittyy hyvinvointivaltiosta käytävään keskusteluun. Tutki- mus painottuu kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin ja siinä korostetaan yhteiskunnallisen ja yksilöllisen yhteen kietoutumista.
Seksuaalisen häirinnän tutkimuksessa häirintä on perinteisesti liitetty valtaan sekä valtaan kytkeytyviin ilmiöihin. Myös tutkimusorientaatiot pohjautuvat erilaisiin valtakäsityksiin (Varsa 1996, 126). Seksuaalista väkivaltaa on tarkasteltu miesten naisiin kohdistamana väkival- tana ja vallankäyttönä, joka saa tukea kulttuurisista rakenteista. Seksuaalinen häirintä on esimerkki tällaisesta kulttuurisesta käytännöstä. (Niemi-Kiesiläinen 2000, 161; Hearn & Par- kin 2001, 71.) Seksuaalinen väkivalta määritellään usein halun osoittamisen sijaan keinona osoittaa valtaa (Yadav 2017, 798). Valta voidaan nähdä rakenteellisena ja staattisena, jol- loin keskiössä ovat lait ja säädökset. Valtaa voidaan kuvata myös vuorovaikutuksena tai prosessina, jolloin häirintä nähdään ylivallan osoittamisena. Pohjoismaisessa häirinnän tut- kimuksessa valtaa on tarkasteltu institutionaalisen ja vuorovaikutuksellisen vallan syntee- sinä. Häirintä näyttäytyy tällöin jatkumona sekä välineenä ylläpitää tiettyä kuvaa naisen ja miehen seksuaalisuudesta. Näin häirintä uusintaa sukupuoliin liitettäviä stereotypioita.
(Varsa 1996, 126.) Sosiologisessa määritelmässä seksuaalisessa häirinnässä katsotaan olevan kyse valtaan liittyvästä sosiaalisesta kontrollista (Skaine 1996, 11).
2 Varsa (1996) käyttää itse käsitettä ”sukupuolinen häirintä ja ahdistelu”.
14 2.2.2 Yleisyys ja tyypillisimmät muodot
Arviot seksuaalisen häirinnän yleisyydestä vaihtelevat suuresti. Seksuaaliselle häirinnälle ei ole universaalia yksiselitteistä määritelmää, joten häirinnän objektiivinen mittaaminen ja kvantifioiminen on koettu haastavaksi. Erilaisten määrittely- ja mittaustapojen käyttö luon- nollisesti vaikeuttaa tutkimusten tulosten tulkintaa ja vertailua. (Euroopan komissio 1998, iii.) Arviot seksuaalisen häirinnän yleisyydestä vaihtelevat sen mukaan, millaisia metodolo- gisia valintoja tutkimuksissa on tehty. Otantamenetelmä sekä otoksen koko, monipuolisuus ja edustavuus vaikuttavat siihen, kuinka laajana ilmiönä häirintä näyttäytyy. Vaihtelevuutta yleisyysarvioihin lisäävät erilaiset seksuaalisen häirinnän operationalisointitavat sekä tavat, joilla osallistujilta kysytään häirintäkokemuksista. (McDonald 2012, 3.) Myös tutkimuksen aiheen, otsikon ja sponsorin on arveltu vaikuttavan siihen, miten tutkimukseen osallistujat vastaavat kysymyksiin häirinnästä (ks. Galesic & Tourangeau 2007, 190).
Häirintätutkimuksen metodologiaa tarkastelleiden Timmermanin ja Bajeman (1999a, 676–
677) mukaan erot seksuaalisen häirinnän yleisyyden arvioissa selittyvät osittain eroilla häi- rinnän määrittelyssä ja tutkimuksen edustavuudessa. Alhaisia lukuja on saatu erityisesti tut- kimuksissa, joissa otanta on tehty satunnaisotannalla ja seksuaalinen häirintä on määritelty kapeasti. Tällaisissa tutkimuksissa seksuaaliseksi häirinnäksi on käsitetty vain häirinnän äärimmäisimmät muodot huomioimatta ei-toivotun seksuaalisen käytöksen moninaisuutta.
Alhaiset luvut ovat tyypillisiä myös silloin, kun osallistujia pyydetään raportoimaan koke- muksia lyhyeltä aikaväliltä, esimerkiksi kolmen viimeisen kuukauden ajalta. Korkeita lukuja saadaan tutkimuksissa, joissa häirintä määritellään kattavasti ja laajasti. Tällöin seksuaa- liseksi häirinnäksi voidaan lukea esimerkiksi sukupuolinen häirintä ja seksistinen käytös.
Jos häirinnän kokemuksia pyydetään muistelemaan pitkältä aikaväliltä, luvut ovat yleensä suurempia. (Timmerman & Bajema 1999a, 676–677; Timmerman & Bajema 1999b, 420.) Myös seksuaalisen häirinnän tunnistaminen kansallisessa lainsäädännössä sekä ilmiön nä- kyminen erilaisissa käytännöissä ja politiikassa voivat vaikuttaa häirinnän havaitsemiseen, määrittämiseen ja esilletuomiseen. Seksuaalista häirintää ei välttämättä tunnisteta perusoi- keuksien loukkaamiseksi ja häirintäkokemukset voidaan kokea kiusallisina tai häpeällisinä, jolloin kokemuksia ei haluta tuoda esille. (Euroopan unionin perusoikeusvirasto 2014, 101.)
Euroopan unionin perusoikeusvirasto (European Union Agency for Fundamental Rights, FRA) on kartoittanut naisten kokeman seksuaalisen häirinnän laajuutta Euroopan unionin alueella. Vuonna 2014 julkaistussa 42 000:n naisen haastatteluun perustuvassa kartoituk- sessa seksuaaliseksi häirinnäksi määritellään ei-toivotut teot, jotka koetaan loukkaavina ja
15 uhkaavina. Euroopan unionin ja muiden kansainvälisten tasojen toimijoiden seksuaalisen häirinnän määritelmissä häirintä nähdään tasa-arvoisen kohtelun periaatteen rikkomuk- sena. Häirintä määritellään syrjinnäksi sekä sukupuoleen perustuvan väkivallan ja seksu- aalisen hyväksikäytön muodoksi. Kartoituksen perusteella joka toinen nainen (55 %) Eu- roopan unionin alueella on kokenut 15-vuotiaasta lähtien seksuaalista häirintää vähintään kerran. Kartoitukseen osallistuneista naisista viidennes (21 %) oli kokenut häirintää viimei- sen vuoden aikana. Kartoituksen perusteella seksuaalinen häirintä on Euroopan unionin alueella yleisintä Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Suomessa. Siinä missä koko Euroopan unionin alueella seksuaalista häirintää on kokenut 55 prosenttia nai- sista, Suomessa häirintää on kokenut jopa 71 prosenttia naisista. Tyypillisimpiä seksuaali- sen häirinnän muotoja olivat asiaton tuijottelu ja silmäily (30 %) sekä ei-toivottu koskettelu, halailu ja suutelu (29 %). (Euroopan unionin perusoikeusvirasto 2014, 96–102.)
Suomessa seksuaalinen häirintä on ollut vuodesta 1998 lähtien yksi Sosiaali- ja terveysmi- nisteriön tasa-arvobarometrien mittauskohde. Vuosien 1998, 2001 ja 2004 tasa-arvobaro- metreissä on mitattu seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi joutumista toisen su- kupuolen taholta. Näissä tasa-arvobarometreissä seksuaalinen häirintä määritellään ei-toi- votuksi, yksipuoliseksi ja mahdollisesti painostavaksi toisen sukupuolen käyttäytymiseksi.
Seksuaalinen häirintä eritellään tarkemmin asiattomiksi vartaloon tai seksuaalisuuteen koh- distuviksi huomautuksiksi, kaksimielisiksi vitseiksi, fyysiseksi lähentelyksi ja seksin ehdot- tamiseksi epäasiallisessa yhteydessä. (Melkas 2004, 42.) Vuosien 2008 ja 2012 tasa-arvo- barometreissä kysyttiin lisäksi samaa sukupuolta olevan henkilön häirinnän kohteeksi jou- tumisesta sekä itsensä paljastelusta ja seuraamisesta (Kiianmaa 2012, 64–67). Eri tutki- musajankohtina seksuaalisesta häirinnästä raportoineiden miesten osuus on pysynyt alle 10 prosentin, kun taas naisista noin joka viides on raportoinut kohdanneensa kaksimielisiä vitsejä ja asiattomia huomautuksia. Naiset ovat myös raportoineet fyysisestä lähentelystä ja seksiehdotuksien kohteeksi joutumisesta miehiä useammin. (Melkas 2004, 43.) Seksu- aalista häirintää oli kokenut vuoden 2012 barometrissä kahden viime vuoden aikana nai- sista noin joka kolmas ja miehistä noin joka kuudes. Seksuaalista häirintää ovat kokeneet erityisesti 15-34-vuotiaat naiset. Naisten kokemassa seksuaalisessa häirinnässä lähes puo- lessa tapauksista tekijänä on ollut tuntematon henkilö. Yli neljäsosa oli kokenut häirintää sellaisen tuttavan taholta, joka ei kuulu ystäväpiiriin tai ole perheenjäsen, sukulainen, enti- nen puoliso tai seurustelukumppani. Viidesosa oli kokenut häirintää työtoverin taholta. (Kii- anmaa 2012, 65–68).
16 Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä sekä naiset että miehet raportoivat kokeneensa sek- suaalista häirintää useammin kuin aiemmissa barometreissä. Barometrin mukaan häirintä kohdistuu etenkin nuoriin naisiin. Alle 35-vuotiaista naisista yli puolet oli kokenut seksuaa- lista häirintää kahden viime vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan naisista 38 prosenttia oli ko- kenut seksuaalista häirintää kahden edellisen vuoden aikana. Miehistä häirintää raportoi kokeneen 17 prosenttia. Loukkaavista kaksimielisistä vitseistä ja härskeistä puheista rapor- toi naisista enemmän kuin joka neljäs, miehistä kahdeksan prosenttia. Asiattomista varta- loon tai seksuaalisuuteen kohdistuvista huomautuksista raportoi naisista lähes joka neljäs, miehistä kahdeksan prosenttia. Häirintää kokeneista naisista valtaosa ilmoitti häirinneen henkilön olleen mies. Miehet raportoivat naisia useammin kokeneensa häirintää sekä mies- ten että naisten taholta. (Attila ym. 2018, 77, 34–37.)
Tutkimusten ja selvitysten ohella seksuaalisen häirinnän yleisyydestä on tehty arvioita eri- laisten rikostilastojen pohjalta. Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastot sisältävät tietoa viranomaisten tietoon tulleesta rikollisuudesta. Tilastot kuvaavat tietoon tulleita rikoksia eli tekoja, joista on säädetty rangaistus lainsäädännössä. Koska kaikkia seksuaalisen häirin- nän muotoja ei Suomen lainsäädännössä tulkita rikokseksi, ne eivät myöskään näy tilas- toissa. Rikos- ja pakkokeinotilastoissa kuvataan kuitenkin väkivaltarikoksia ja siten myös seksuaalirikoksia, joihin seksuaalinen ahdistelu3 lukeutuu. Vuonna 2017 viranomaisten tie- toon tuli yhteensä 3 269 seksuaalirikostapausta, kun taas vuonna 2018 vastaava luku oli 3720. Vuonna 2017 viranomaisten tietoon tuli 414 ahdistelutapausta ja vuonna 2018 ta- pauksia tuli ilmi 529. Vuoden 2019 tammi-maaliskuussa ilmoitettiin 122 ahdistelutapausta, mikä on 6 tapausta enemmän kuin vuonna 2018. Huomionarvoista on, että suuri osa rikok- sista jää piiloon eli ne eivät tule viranomaisen tietoon tai niitä ei rikoksina ilmoiteta. (Suomen virallinen tilasto 2018a; Suomen virallinen tilasto 2018b; Suomen virallinen tilasto 2019.) Tämän vuoksi empiirisen tiedon saanti esimerkiksi seksuaalirikosten kohdalla on nähty tär- keänä. Piilorikollisuuden osuus seksuaalirikoksissa on huomattava ja arvioiden mukaan 30- 90 prosenttia rikoksista jää ilmoittamatta poliisille. (Niemi-Kiesiläinen 2000, 9.)
2.2.3 Teoreettiset selitysmallit
3 Rikoslain 20 luvun 5 a §:ssä seksuaalinen ahdistelu määritellään koskettelemalla tehdyksi seksu- aaliseksi teoksi, joka loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rikos- ja pakkokeinoti- lastoissa eivät siis näy muut kuin koskettelemalla tehdyt teot.
17 Seksuaalista häirintää on pyritty selittämään useilla erilaisilla teoreettisilla malleilla. Mallit voidaan jakaa yhden muuttujan malleihin (single factor theory/model) sekä monimuuttuja- malleihin (multi factor theory/model tai integrative theory/model). Yhden muuttujan mal- leissa seksuaalista häirintää selittää ja sen ilmenemiseen myötävaikuttaa yksi muuttuja, ku- ten biologia tai kulttuuri. Yhden muuttujan malleja ovat esimerkiksi sosiokulttuuriset mallit (sosiocultural model/power model), biologiset mallit, sukupuoliroolien malli (sex-role spillo- ver model) sekä organisatoriset mallit (Pina ym. 2009, 130–134). Monimuuttujamalleissa häirintää selitetään useammalla kuin yhdellä muuttujalla. Muuttujien pohjalta pyritään luo- maan kokonaisvaltainen selitysmalli. Monimuuttujamalleja ovat kehittäneet muiden muassa Whaley (1998), O’Hare ja O’Donohue (1998), Fitzgerald ym. (1995) sekä Sundaresh ja He- malatha (2013).
Yhden muuttujan malleista tunnetuimpia ovat Catharine McKinnonin seksuaalisen häirin- nän teoriaan pohjautuvat sosiokulttuuriset mallit, jotka selittävät seksuaalista häirintää so- siaalisen ja poliittisen kontekstin kautta. Mallien mukaan häirintä on seurausta yhteiskun- nassa laajemmin ilmenevästä sukupuolten välisestä epätasa-arvosta ja seksismistä. Täl- laisten feminististen sosiokulttuuristen mallien vahvuutena on pidetty sukupuoliin, patriar- kaattiin ja ylivaltaan liittyvien teemojen yhdistämistä. Biologiset mallit taas pyrkivät selittä- mään seksuaalista häirintää evoluution kautta. Seksuaalinen häirintä nähdään osana pa- rinvalintaa, jolloin häirintä määrittyy seksuaalisen kiinnostuksen osoittamisena. Biologisten mallien kannattajien mukaan miehet käyttäytyvät viettiensä vuoksi seksuaalisesti aggressii- visemmin kuin naiset. (Pina ym. 2009, 130–134; Uggen & Blackstone 2004, 66; Butler &
Schmidtke 2010, 201; Cantisano, Domínguez & Depolo 2008, 208.) Biologiset teoriat eivät ole saaneet empiiristä tukea. Siitäkin huolimatta seksuaaliseen häirintään liittyy edelleen myytti, jonka mukaan häirinnän katsotaan johtuvan siitä, että häiritsijä haluaa seksuaalisen suhteen häirityn kanssa. Häirinnässä katsotaan kuitenkin usein olevan kyse vallankäytöstä.
(Skaine 1996, 22, 29; Jokinen 2000, 39; O’Hare & O’Donohue 1998, 564.) Sukupuoliroolien mallissa seksuaalisen häirinnän katsotaan johtuvan sukupuoliin liitetyistä stereotypioista.
Nainen nähdään stereotypioissa tyypillisesti seksuaalisena objektina, mikä voi johtaa sek- suaaliseen häirintään (Pina ym. 2009, 132; Yadav 2017, 796). Organisatoristen mallien mu- kaan organisaatiot mahdollistavat häirinnän luomalla työntekijöille erilaisia hierarkkisia valta-asemia (Tangri, Burt & Johnson 1982, 37–40).
Yhden muuttujan malleja on kritisoitu niiden yksinkertaisuuden vuoksi. Seksuaalinen häi- rintä nähdään monimutkaisena ilmiönä, jonka selittämiseen on katsottu vaadittavan katta- vampia ja monipuolisempia malleja (esim. Whaley 1998, 3; Skaine 1996, 64). Yhden muut- tujan mallien yksinkertaisuutta on pyritty ratkaisemaan luomalla useista yhden muuttujan
18 malleista kokonaisvaltaisempia monimuuttujamalleja. Whaley (1998, 3–10) yhdistää seksu- aalisen häirinnän monimuuttujamallissaan kolme yhden muuttujan mallityyppiä. Sosiokult- tuurisista malleista Whaley hyödyntää malleissa esiintyvää käsitystä sukupuolirooleihin lii- tetyistä odotuksista häirinnän selittäjänä. Seksuaalista häirintää psykologisilla tekijöillä se- littävistä psykologisista malleista monimuuttujamalliin on otettu vaikutteita naisiin suhtautu- misesta häirinnän ilmenemisen selittämisessä. Valtaan liittyvien tekijöiden huomioimiseksi monimuuttujamallissa esiintyy myös vaikutteita organisatorisista malleista. Seksuaalisen häirinnän monimuuttujamalleja on kehitetty viime vuosikymmeninä useita (esim. O’Hare &
O’Donohue 1998; Fitzgerald ym. 1995; Sundaresh & Hemalatha 2013) ja ne vaikuttavat selittävän seksuaalista häirintää kattavammin kuin yhden muuttujan mallit. Esimerkiksi O’Haren ja O’Donohuen (1998, 565–568) neljän muuttujan monimuuttujamalli on regressio- analyysissä paljastunut useita yhden muuttujan malleja pätevämmäksi seksuaalisen häirin- nän selittämisessä (ks. Skaine 1996). Suuri osa monimuuttujamalleista pyrkii selittämään erityisesti työpaikalle sijoittuvaa seksuaalista häirintää, joten osaa monimuuttujamalleista käsitellään työpaikoilla tapahtuvaa seksuaalista häirintää käsittelevässä luvussa 3.1.3.
19
3 TYÖELÄMÄN SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ
Seksuaalinen häirintä on merkittävä työelämän ongelma (Peltola 2008, 448), jonka keski- össä ovat hierarkkiset valtasuhteet (McDonald 2012, 2). Seksuaalisen häirinnän erottaa kiusaamisesta ja muusta työpaikalle sijoittuvasta haitallisesta käytöksestä sen selkeästi seksuaalinen ulottuvuus. Sitä on kuvattu ääneen lausumattomaksi pelottelun ja loukkaami- sen prosessiksi, joka linkittyy organisaatioiden sukupuolistuneisiin ja seksualisoituneisiin rakenteisiin, kuten hallinnollisiin ja johdollisiin käytänteisiin. Sukupuolittunut työnjako luo or- ganisaation sisälle vertikaalisia ja horisontaalisia ulottuvuuksia, mikä näkyy organisaatiossa esimerkiksi vallan ja auktoriteetin epätasaisena jakautumisena. Työelämässä tapahtuvan seksuaalisen häirinnän on katsottu olevan seurausta näiden sukupuolistuneiden prosessien sekä sukupuolistuneen väkivallan yhteen kietoutumisesta. (Emt.; Hearn & Parkin 2001, 49, 9–10) Väkivaltatutkimuksessa käsitteitä sukupuolittunut ja sukupuolistunut väkivalta on käy- tetty tuomaan näkyväksi väkivallan ja sukupuolen kulttuurista, rakenteellista ja toimijatason nivoutumista (Ronkainen & Näre 2017, 29–334). Työelämän seksuaalista häirintää onkin tarkasteltu osana työelämän vahingollisia sukupuolittuneita käytäntöjä ja organisatorisia rik- komuksia (Hearn & Parkin 2001; Tallberg 2012, 234; Tallberg 2009, 43, 48).
Työelämän seksuaalisen häirinnän tarkastelussa keskeisiä ovat syrjintä- ja työsuojelunäkö- kulmat. Syrjintänäkökulma paljastaa häirinnän sukupuolittuneen luonteen. Työntekijän kat- sotaan joutuvan häirinnän kohteeksi sukupuolensa vuoksi ja häirinnän jatkuessa hänen työ- ympäristönsä muuttuu huonommaksi kuin toisten. Työsuojelunäkökulmasta häirintä taas näyttäytyy työilmapiiriä, työmotivaatiota ja työtehoa heikentävänä tekijänä, joka johtaa sai- rastumiseen, työsuhteen päättämiseen ja irtisanoutumisiin. Kun seksuaalista häirintää hah- motetaan vallankäytön näkökulmasta, häirinnän voidaan katsoa osaltaan johtuvan naisten
4 Ronkaisen ja Näreen (2017) mukaan sukupuolittuneella väkivallalla viitataan tyypillisesti väkivallan sukupuolirakenteeseen, kun taas sukupuolistuneen väkivallan käsitteellä painopiste siirretään erilai- siin merkitysten prosesseihin.
20 miehiä heikommasta asemasta työelämässä, joka samalla ylläpitää tätä asemaa. (Peltola 2008, 449.) Tässä luvussa tarkastelen seksuaalista häirintää työelämän kontekstissa. Aloi- tan käsittelemällä työelämän seksuaalisen häirinnän tutkimuksen historiaa sekä keskeisiä tutkimuskohteita ja teoreettisia malleja, minkä jälkeen tarkastelen lain soveltamista työelä- män seksuaalisessa häirinnässä.
3.1 Työelämän seksuaalisen häirinnän tutkimus
McDonaldin (2012, 1–2) tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan työpaikoille sijoittuvan seksuaalisen häirinnän tutkimus on lisääntynyt 1970-luvulta lähtien. Kun tutkimukset osoit- tivat miljoonien naisten kärsivän seksuaalisesta häirinnästä työelämässä Euroopassa, ilmiö sai laajaa julkisuutta. Feminististen ja tasa-arvollisten diskurssien kautta ilmiö on huomioitu laeissa ja käytänteissä ympäri maailmaa erilaisissa kulttuurisissa, oikeudellisissa ja poliitti- sissa konteksteissa. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa seksuaalista häirintää on tutkittu 1970-luvulta alkaen. Häirintää on näissä maissa pidetty erityisesti kansalais- ja ih- misoikeuskysymyksenä. Euroopassa häirintätutkimusta on tehty 1980-luvun alusta lähtien muiden muassa Englannissa ja Irlannissa. Euroopassa häirintää on käsitelty perinteisesti syrjintäkysymyksenä. Pohjoismaissa tutkimuksen alku sijoittuu 1980-luvun loppuun ja sitä pidetään Pohjoismaissa tasa-arvo- ja työsuojelukysymyksenä. (Varsa 1993, 14.) Työpai- koille sijoittuvaa seksuaalista häirintää on tutkittu kvalitatiivisin ja kvantitatiivisin menetelmin useissa eri maissa valtakunnallisesti sekä ammatti- ja alakohtaisesti (ks. Timmerman &
Bajema 1999b, 425–427)
Suomessa työelämään sijoittuvan seksuaalisen häirinnän tutkimuksen suhteellisen lyhyen historian yksi ensimmäisistä, ja sitä kautta myös merkittävimmistä, tutkimushankkeista oli tasa-arvovaltuutetun toimistossa syksyllä 1989 käynnistetty Sukupuolinen häirintä ja ahdis- telu työelämässä -hanke. Hankkeen vastaava tutkija Hannele Varsa kuvailee hankkeen jul- kaisussa (Varsa 1993, 7) sukupuolista häirintää ja ahdistelua nimeämättömäksi ja vaietuksi ongelmaksi, jota ei juurikaan ole Suomessa tutkittu. Tähän aikaan seksuaalinen häirintä oli Suomessa vielä julkisesti nimeämätön ja piiloinen ongelma eikä sitä oltu vielä määritelty sosiaaliseksi ongelmaksi (em. 28). Sittemmin työelämän seksuaalista häirintää on Suo- messa tarkasteltu sekä ilmiö- ja kokemustasolla (esim. Vilkka 2011; Varsa 1996) että laa- joissa yleisyyttä kartoittavissa valtakunnallisissa tutkimuksissa (esim. Melkas 2004). Sek- suaalista häirintää on myös tarkasteltu suhteessa työelämän lainsäädäntöön (Peltola 2008)
21 sekä segregaatioon, hyväksikäyttöön ja kontrolliin (Sunnari, Heikkinen, Rautio, Väyrynen &
Nuutinen 2005).
Vaikka työelämän seksuaalisen häirinnän kotimainen ja kansainvälinen tutkimus on lisään- tynyt, tietyt teemat ovat tutkitumpia kuin toiset. 1970- ja 1980-luvulla tutkimukset keskittyivät pääasiassa häirinnän yleisyyden sekä häirinnän muotojen ja seurauksien tarkasteluun (Timmerman & Bajema 1999b, 419). Siinä missä tutkimuksia häirinnän yleisyydestä onkin runsaasti, huomattavasti vähemmän huomiota on kiinnitetty häirinnän kohteisiin, häiritsijöi- hin ja organisaatioihin. (Hesson-McInnis & Fitzgerald 1997, 878). Käsittelen seuraavaksi työelämän seksuaalisen häirinnän tutkimuksen keskeisiä tutkimuskohteita ja teoreettisia malleja.
3.1.1 Yleisyys ja tyypillisimmät muodot
Tutkimusten mukaan seksuaalinen häirintä on pysyvä ongelma useilla työpaikoilla (Hearn
& Parkin 1987, 104) ja se on luultavasti oletettua yleisempää (Peltola 2008, 448). Työpai- koilla tapahtuvan seksuaalisen häirinnän yleisyyden arvioinnissa on samoja haasteita kuin seksuaalisen häirinnän yleisyyden arvioinnissa ylipäänsä (tästä enemmän luvussa 2.2.2).
Arvioinnit työpaikoille sijoittuvan häirinnän yleisyydestä vaihtelevat sen mukaan, millaisia metodologisia valintoja tutkimuksissa on tehty, miten seksuaalinen häirintä on operationali- soitu ja millaiselta aikaväliltä häirintäkokemuksia pyydetään raportoimaan. (McDonald 2012, 3; Leinonen ym. 2012, 154.) Koska seksuaaliselle häirinnälle ei ole universaalia mää- ritelmää ja sitä mitataan eri tavoin, ilmiön yleisyyttä on vaikea tarkasti arvioida. Arviot myös vaihtelevat suuresti. Amerikkalaisissa tutkimuksissa 40-75 prosentin naisista ja 13-31 pro- sentin miehistä arvioidaan kokeneen seksuaalista häirintää työpaikoilla, kun taas euroop- palaisissa tutkimuksissa naisista 17-81 prosentin arvioidaan kokeneen häirintää. (McDo- nald 2012, 3). Timmerman ja Bajema (1999a, 1999b) ovat tarkastelleet 11:n Luoteis-Euroo- pan maan vuosien 1987 ja 1997 välillä tehtyjä tutkimuksia seksuaalisesta häirinnästä työ- paikoilla. Yhteensä 74:n tutkimuksen perusteella he toteavat työpaikoille sijoittuvaa seksu- aalista häirintää tapahtuvan kaikissa maissa, vaikkakin arviot seksuaalisen häirinnän ylei- syydestä vaihtelevat selvästi maiden välillä. He tähdentävät, että erot arvioissa eivät niin- kään johdu kansallisista eroista, eikä seksuaalisen häirinnän yleisyyttä maiden välillä voida arvioiden perusteella välttämättä verrata.
22 Euroopan komission (1998, i–iv) 74:n tutkimuksen kattavan metatutkimuksen mukaan työ- paikalla tapahtuvaa seksuaalista häirintää ilmenee kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa.
Euroopan komission mukaan seksuaalista häirintää ilmenee vaihtelevissa määrin lähes kai- killa työpaikoilla. Naisista häirintää työelämässä arvioitiin kokeneen 40-50 prosenttia. Tyy- pillisesti häirintä oli verbaalista, kuten ulkonäön kommentointia, seksuaalisia vitsejä tai ver- baalista seksuaalista lähentelyä. Verbaalista häirintää oli kokenut lähes kaksi kolmasosaa naistyöntekijöistä. Naistyöntekijöihin otettiin usein myös fyysistä kontaktia. Alle viisi prosent- tia naisista oli pakotettu seksuaaliseen tekoon tai raiskattu. Seksuaalista häirintää kokivat todennäköisimmin 30-40-vuotiaat naimattomat tai eronneet matalasti koulutetut naiset.
Seksuaalista häirintää tekivät pääasiassa miehet. Tekijät olivat useimmin työtovereita tai esimiehiä.
Sosiaali- ja terveysministeriön vuosien 2001 ja 2004 tasa-arvobarometreissä mitattiin sek- suaalista häirintää työympäristössä. Työympäristössä tapahtuvaksi seksuaaliseksi häirin- näksi luokiteltiin asiakkaiden, työtovereiden ja esimiesten taholta tuleva häirintä. Vuosien 2001 ja 2004 tasa-arvobarometreissä naispalkansaajista 18 prosenttia oli kokenut seksu- aalista häirintää kahden viime vuoden aikana. Vuonna 2001 viisi prosenttia miespalkansaa- jista raportoi kokeneensa seksuaalista häirintää. Vuonna 2004 seksuaalista häirintää koki miespalkansaajista seitsemän prosenttia. Naispalkansaajien työympäristössä kokemaa seksuaalista häirintää ovat suurimmaksi osaksi asiakkaiden tai työtovereiden taholta tulevat ulkonäköä koskevat asiattomat huomautukset ja loukkaavat kaksimieliset vitsit tai muu vas- taava. Työtoverin fyysisen lähentelyn kohteeksi joutumisesta raportoi viidesosa naispalkan- saajista. (Melkas 2004, 47.) Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä seksuaaliseen tai suku- puoleen perustuvaan häirintään liittyviä havaintoja työelämässä oli 25-34-vuotiasta naisista joka viidennellä ja samanikäisistä miehistä useammalla kuin joka kymmenennellä (Attila ym. 2018, 76–77). Häirintää kokevat erityisesti määrä- ja osa-aikaisissa työsuhteissa työs- kentelevät. Tällaisissa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät ovat ensisijaisesti nuoria naisia, jotka ovat myös eniten häirinnän kohteena. (Peltola 2008, 449.)
Arviot seksuaalisen häirinnän yleisyydestä vaihtelevat työpaikkojen välillä. Timmermannin ja Bajeman (1999a, 678–679) mukaan eroja voidaan selittää organisaatioiden ilmapiirien ja rakenteiden eroilla. Seksuaalisen häirinnän ilmenemiseen vaikuttavat selkeimmin seuraa- vat neljä tekijää:
23 1. Työympäristön seksualisoiminen. Seksuaalista häirintää tapahtuu todennäköisem-
min organisaatioissa, jossa sopimaton seksuaalinen käytös, kuten toistuvat seksu- aalissävytteiset puheet ja vitsit, on osa organisaation kulttuuria.
2. Seksuaalisen häirinnän sietäminen. Organisaatioissa, joissa seksuaalista häirintää siedetään enemmän, tapahtuu myös enemmän seksuaalista häirintää.
3. Sosiaalinen ympäristö. Häirintäkokemuksia on vähemmän sellaisissa työpaikoissa, joissa on positiivinen sosiaalinen ympäristö ja joissa työntekijöistä välitetään.
4. Tasapaino työn ja henkilökohtaisten velvollisuuksien välillä. Seksuaalista häirintää tapahtuu vähemmän sellaisissa organisaatioissa, joissa suhtaudutaan ymmärtä- västi työn ja henkilökohtaisen elämän sekä perhe-elämän yhteensovittamiseen.
(Timmermann & Bajema 1999a, 678–679.)
Timmermannin ja Bajeman (1999a) näkemystä tukee Williamsin, Fitzgeraldin ja Drasgowin (1999) organisaation käytäntöjen ja seksuaalisen häirinnän yhteyteen keskittynyt tutkimus, jonka mukaan organisaation seksuaaliseen häirintään sallivasti suhtautuva ilmapiiri vaikut- taa suoraan häirinnän esiintyvyyteen sekä heikentää työtekijöiden työkykyä ja psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Voidaan siis todeta, että mitä hyväksyvämpi organisaatio on seksuaa- lisen häirinnän suhteen, sitä yleisempää häirintä on. Keskeiseksi on osoittautunut myös työntekijöiden kokemus organisaation sallivuudesta häirinnän suhteen. Fitzgerald ym.
(1997, 584) havaitsivat, että naiset kokevat todennäköisemmin häirintää silloin, kun he us- kovat organisaation suhtautuvan häirintään sallivasti.
Tutkimusten mukaan seksuaalinen häirintä on suhteellisen yleistä miesvaltaisilla työpai- koilla. Naiset kokevatkin enemmän häirintää miesvaltaisilla työpaikoilla kuin työpaikoilla, joissa sukupuolijakauma on tasaisempi. (Euroopan komissio 1998, 6; ks. myös De Haas &
Timmerman 2010.) Hearnin ja Parkinin (2001, 53) mukaan miesvaltaisilla työpaikoilla työs- kentelevät naiset kohtaavat kiusaamista ja häirintää maskuliinisiin normeihin sopeutumisen varjolla. Monet tutkijat uskovat työelämän sukupuolen mukaiseen segregaatioon liittyvän vallan epätasapainon olevan yhteydessä seksuaaliseen häirintään. Tutkimuksissa onkin saatu empiiristä tukea teorialle, jonka mukaan naisten ja miesten välisen valtatasapainon muutos työpaikalla vaikuttaa seksuaalisen häirinnän esiintymiseen. Eniten seksuaalista häi- rintää on todettu tapahtuvan työpaikoilla, joissa valtatasapaino on muuttunut epätasaisem- paan suuntaan. (Euroopan komissio 1998, 6.) Fitzgeraldin ym. (1997, 584) taas ovat esit- täneet, seksuaalisen häirinnän yleisyyteen vaikuttaa miesvaltaisuus yhdistettynä perintei- sesti miehille miellettyihin työtehtäviin.
