Suomen lainsäädännössä

Seksuaalinen häirintä on laaja ulkoisista ja tulkinnallisista elementeistä koostuva ilmiö, joka ei noudata lainsäädännön systematiikkaa. Seksuaalista häirintää kuvaaviksi oikeudellisiksi käsitteiksi ovat vakiintuneet rikoslaissa määritelty seksuaalinen ahdistelu sekä tasa-arvo-laissa määritellyt seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän käsitteet. Häirintä voi-kin kuulua sen ilmenemismuodosta riippuen useiden lakien soveltamisalan piiriin. Lakien tehokkuuteen taas vaikuttavat soveltajien käsitykset häirinnästä ja normaalista käytöksestä.

(Peltola 2008, 447.) Seksuaaliseen häirintään on Suomessa sovellettu tapauksesta riip-puen rikoslakia, tasa-arvolakia ja työsuojelusäännöksiä.

6 Tasa-arvolaki

Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja parantaa nais-ten asemaa erityisesti työelämässä (609/1986, 1 §). Seksuaalinen häirintä määritellään tasa-arvolain 7 §:ssä sanalliseksi, sanattomaksi tai fyysiseksi, luonteeltaan seksuaaliseksi ei-toivotuksi käytökseksi, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön hen-kistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Häirintä voi ilmetä toistuvina vihjailevina eleinä tai il-meinä, kaksimielisinä vitseinä, härskeinä puheina sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityis-elämää koskevina kysymyksinä tai huomautuksina. Häirintää voivat olla myös toistuvat sek-suaalisesti värittyneet puhelinsoitot tai kirjeet, fyysinen koskettelu, esille asetetut pornoai-neistot, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset sekä raiskaus tai sen yritys (HE 90/1994 vp, 14). Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan vastaavasti ei-toivottua käytöstä, mutta se ei ole luonteeltaan sek-suaalista. Sukupuoleen perustuva häirintä liittyy henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identi-teettiin tai sukupuolen ilmaisuun. Häirintä voi olla halventavaa puhetta toisesta sukupuo-lesta tai muunlaista toisen sukupuolen alentamista (Nieminen 2005, 150).

Seksuaalinen häirintä ja häirintä sukupuolen perusteella määritellään tasa-arvolaissa syr-jinnäksi. Myös käskyä ja ohjetta harjoittaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää pidetään sek-suaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ohella tarkoitettuna syrjintänä. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, onko toiminta tahatonta vai tahallista. Keskeisiä ovat häirinnän todelliset seuraukset. Häirinnäksi määritellään toiminta, joka luo uhkaavan, vihamielisen, halventavan, nöyryyttävän tai ahdistavan ilmapiirin. Hallituksen esityksessä (90/1994 vp, 14) häirinnäksi ei kuitenkaan katsota yksittäisiä ”lieviä” tekoja. Lievien tekojen tulee olla toistuvia, jotta ne voidaan katsoa häirinnäksi. ”Vakavammat” häirinnän muodot ovat rikos-lain 20 luvussa kriminalisoituja tekoja. Esimerkiksi fyysisen koskemattomuuden tahallista loukkaamista sisältävän häirinnän menettelyssä voivat olla sovellettavissa rikoslain pahoin-pitely- tai siveellisyysrikoksia koskevat säännökset (em., 14.) tai seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös (RL 20:5 a §).

Huomionarvoista on, ettei tasa-arvolain säännöksiä sovelleta yksityiselämän suhteisiin.

Tasa-arvolain ja työturvallisuuslain seksuaalisen häirinnän kiellot suojaavat vain työpai-kalla. Suomen lainsäädännössä ei ole säännöstä, joka kieltäisi muun kuin koskettelemalla tehdyn seksuaalisen häirinnän yksityiselämän suhteissa. Seksuaalisesta häirinnästä voi siis

7 tasa-arvolain mukaan seurata sanktiona hyvitys vain silloin, kun häirintä on tapahtunut työ-elämässä, etujärjestössä, oppilaitoksessa tai tavaroiden ja palvelujen tarjonnan yhtey-dessä. Hyvitys ei ole häiritsijään kohdistuva sanktio, vaan hyvitys voidaan määrätä esimer-kiksi työnantajan maksettavaksi. Häirinnän kielto ei kata ei-toivotun sanallisen, sanattoman tai ruumiillisen seksuaalisen käyttäytymisen muotoja, jos ne eivät sisällä fyysistä koskette-lua eivät tapahdu tasa-arvolain mukaisissa tilanteissa. (Nousiainen & Pentikäinen 2017, 60–62.)

Rikoslaki

Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 1.6.1.1.) seksuaalinen häirintä määritellään seksuaali-sen itsemääräämisoikeuden loukkaukseksi. Vaikka samaisessa esityksessä tuodaan esille, että seksuaalisuuteen kohdistuvat loukkaukset aiheuttavat usein suuria vahinkoja, minkä vuoksi tarvitaan rangaistussäännöksiä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa-miseksi, Suomen rikoslaki ei kriminalisoi kaikkia seksuaalisen häirinnän muotoja. Suomen lainsäädännössä ei ole yleistä seksuaalisen häirinnän kieltoa, johon olisi liitetty rikosoikeu-dellinen tai muu oikeurikosoikeu-dellinen seuraamus (HE 155/2014), eikä siitä näin ollen ole rangais-tussäännöstä rikoslaissa. Seksuaalirikosten säätämisen yhteydessä todettiin, ettei ole tar-koituksenmukaista käyttää rikoslakia seksuaaliselta häirinnältä suojaamiseen (HE 6/1997;

ks. myös Niemi-Kiesiläinen 2000, 155). Esityksessä todetaan, että seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi lienee tarkoituksenmukaisempaa kehittää muuta lainsäädäntöä, kuten tasa-arvolakia. Tasa-arvolakia onkin vuonna 1995 täydennetty säännöksillä, joilla pyritään seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen. Huomionarvoista on, etteivät tasa-arvolain sään-nökset ole rangaistussäännöksiä. Joissain tapauksissa on sovellettu rikoslain kunnianlouk-kausta koskevia säännöksiä (RL 24:9 §). Seksuaalisesti latautunut käyttäytyminen taas voi-daan tulkita rikokseksi yleistä järjestystä vastaan, mikäli se tapahtuu julkisesti (HE 6/1997 luku 17, 22 §). Kriminalisointi edellyttää, että tekijä loukkaa julkisesti sukupuolisiveellisyyttä (RL 17:21 §).

Seksuaalirikoksia koskevat säännökset löytyvät rikoslain luvusta 20. Seksuaalirikoslain ke-hitystä tutkineen Niemi-Kiesiläisen (2000, 139) mukaan lait sisältävät aineksia eri aikakau-silta ja muutoksen yhteiskunnan arvoperustassa heijastuvat lakeihin ja säännöksiin. Sään-telyillä on pyritty eri aikoina suojaamaan erilaisia arvokokonaisuuksia. 1900-luvulla seksu-aalirikossäännösten päätavoitteeksi nousi liberaali seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen (emt., 139). Seksuaalirikoksia koskevat säännökset ovat olleet 2000-luvulla jatkuvien muutosten alla, mikä kuvastaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden

yhteiskun-8 nallista muutosta (Ojala 2014, 3). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi yksilön auto-nomian ulottuvuuksista. Yksilön autoauto-nomian kunnioittaminen juontaa juurensa modernin yhteiskuntateorian ja oikeusjärjestelmän ihmiskuvaan. Autonomisen subjektin edellytyk-senä voidaan nähdä etenkin fyysisen turvallisuuden suoja, jonka takaajina yhteiskuntajär-jestys ja valtio ovat keskeisessä asemassa. (Niemi-Kiesiläinen 2000, 151.)

Seksuaalirikoksien rangaistussäännökset eriytyvät raiskausrikoksiin, pakottamiseen seksu-aaliseen tekoon, seksuseksu-aaliseen hyväksikäyttöön, lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön, paritusrikoksiin ja määritel-mäsäännöksiin (Ojala 2014, 1). Rikoslakiin lisättiin vuonna 2014 seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös:

5 a § (27.6.2014/509) Seksuaalinen ahdistelu

Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan louk-kaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei te-osta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (RL 20:5 a §.)

Ahdistelun kriminalisoinnille nähtiin painava yhteiskunnallinen tarve ja kansainvälisen ver-tailu paljasti, että useissa maissa seksuaalinen ahdistelu oli jo kriminalisoitu. Kriminalisoin-nin tavoitteena oli suojata aikaisempaa kattavammin ruumiillista koskemattomuutta ja sek-suaalista itsemääräämisoikeutta. Toisena tavoitteena oli seksek-suaalista itsemääräämisoi-keutta loukkaavien tekojen johdonmukaistaminen, sillä aiemmin seksuaalista ahdistelua oli jouduttu arvioimaan jonain muuna tekona, kuten kunnianloukkauksena tai pahoinpitelynä.

Rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukainen seksuaalinen ahdistelu on rajattu vain koskettelemalla tapahtuviin seksuaalisiin tekoihin. Teon tulee olla seksuaalisesti olennainen. (Ojala 2014, 24–25, 187, 191–192). Ongelmalliseksi rangaistussäännöksessä on nähty se, että se kat-taa vain koskettelemalla tehdyt häirinnän muodot. Seksuaalisen ahdistelun säännöksen mukaiset teot täyttävät usein seksuaaliseen tekoon pakottamisen tunnusmerkit. Näin sek-suaaliseen tekoon pakottamiseen syyllistynyt voidaankin tuomita seksuaalisesta ahdiste-lusta. (Nousiainen & Pentikäinen 2017, 62.)

Ennen koskettelemalla tehdyn seksuaalisen teon, seksuaalisen ahdistelun, kriminalisointia Niemi-Kiesiläinen (2000, 155) pohti seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta puhumisen tarpeellisuutta seksuaalisen häirinnän yhteydessä. Hän näkee seksuaalisesta häirinnästä

9 puhumisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisena kaukaa haetulta ja uhriut-tavana. Hänen mukaansa useimmat suomalaiset naiset kykenevät säilyttämään seksuaali-sen itsemääräämisoikeutensa häirinnästä huolimatta. Sittemmin rikoslakiin lisätty säännös seksuaalisesta ahdistelusta kuitenkin kuvastaa näkemystä koskettelemalla tehdystä häirin-nästä lähtökohtaisesti loukkaavana ja rangaistavana tekona.