Lähestymistavat ja metodologiset valinnat

Tutkimukset jaetaan tyypillisesti teoreettisiin ja empiirisiin tutkimuksiin. Teoreettisiin tutki-muksissa tutkittavaan ilmiöön pyritään löytämään vastaus kirjallisuudesta, kun taas empiirissä tutkimuksissa ilmiön tarkastelussa hyödynnetään kerättävää havaintoaineistoa tai -materiaalia. (Soininen 1995, 16–17.) Tuomi ja Sarajärvi (2009, 19) varoittavat jaottelun pin-tapuolisesta tarkastelusta. Empiirisestä tutkimuksesta ei puutu teoria eikä teoreettisessa tutkimuksessa teoria ole välttämättä korostetussa asemassa. Heidän mukaansa kaiken tut-kimuksen tulee sisältää luonteeltaan teoreettista tarkastelua. Teoreettisessa tutkimuksessa tutkija pyrkii vastaamaan tutkimuskysymykseen tai -kysymyksiin käymällä keskustelua kir-jallisuuden kanssa. Tutkielmani tutkimuskysymyksiin ei voinut vastata pelkästään kirjalli-suuden pohjalta, sillä Puolustusvoimissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää ei tutkielman teon aikaan juurikaan oltu tutkittu. Ilmiötä käsittelevä kotimainen kirjallisuus oli hyvin vä-häistä, joten tutkimuskysymyksiin vastaaminen vaati empiiristä tutkimusta.

Perinteisesti empiirisissä tutkimuksissa teoria on ohjannut voimakkaasti tutkimuksen empii-ristä osuutta, mutta tutkittavaa ilmiötä on mahdollista lähestyä myös puhtaasti empiriasta käsin. Empiiriset tutkimukset voivat olla syy-seuraus –suhteen osoittamiseen tähtääviä se-littäviä tutkimuksia, tutkittavan ilmiön vertailuun keskittyviä vertailevia tutkimuksia, ilmiön ja sen piirteiden kuvailuun keskittyviä kuvailevia tutkimuksia tai vähän tunnettujen ilmiöiden tutkimiseen keskittyviä kartoittavia tutkimuksia (Soininen 1995, 17–18; Stebbins 2001, 6.) Hirsjärvi ym. (2009, 138) tuovat esille, että tutkimukseen voi sisältyä piirteitä useammasta tutkimustyypistä. Heidän mukaansa tutkimuksen tarkoitus voi myös muuttua tutkimuksen edetessä. Tutkielmassani on sekä kuvailevan että kartoittavan tutkimuksen piirteitä. Pyrin kuvailemaan seksuaalisen häirinnän luonnetta, häirintätapausten ratkaisua ja häirinnän seurauksia. Tiiviisti kuvattuna tarkoituksena on kuvata seksuaalisen häirinnän prosessia (Varsa 1996, 140–141). Koska Puolustusvoimissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä ei tutkielman teon aikaan juurikaan ollut aiempaa tutkimustietoa, tutkielmassa on myös kar-toittavan tutkimuksen piirteitä. En katso tutkielmaa ensisijaisesti yleistysten muodostami-seen pyrkiväksi kartoittavaksi tutkimukseksi (vrt. Stebbins 2001, 6), sillä yleistettävyyden sijaan tavoitteena on tarkastella tutkittavaa ilmiötä sen ainutlaatuisten ominaisuuksien ja niiden taustalla olevien asiayhteyksien kautta, jolloin mahdolliset yleistykset tulevat ainut-laatuisuuden kautta (Peltola 2007, 112; Laine, Bamberg & Jokinen 2007, 31; ks. luku 5.2.2)

55 5.2.1 Tietoteoreettiset lähtökohdat

Tieteellinen tutkimus jaetaan usein kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen tutkimukseen. Kvan-titatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus on ymmärretty toisistaan poikkeavina tieteellisinä me-netelminä, joilla on omat metodisääntönsä (Alasuutari 1999, 31; Hirsjärvi ym. 2009, 135).

Alasuutarin (1999, 31–32) mukaan tällainen kaksijakoisuus ja vastakkainasettelu vastaa huonosti todellisuutta, eikä ihmistieteellisen tutkimuksen kenttää voida erotella kvantitatiivi-siin ja kvalitatiivikvantitatiivi-siin menetelmiin (ks. myös Hirsjärvi & Hurme 2000, 24; Eskola & Suoranta 1998, 12). Kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa on yhteisiä periaatteita, kuten pyrkimys loogiseen ja aineistoihin perustuvaan objektiiviseen todisteluun (Alasuutari 1999, 32). Hirs-järvi ym. (2009, 135) toteavatkin, että tutkimuksessa on yleensä vain vähän puhtaita diko-tomioita. Vastakkainasettelun ja karkean jaottelun ei ole katsottu palvelevan käytännön tut-kimusta. Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen tutkimuskäytänteissä ja periaatteelli-sissa kysymyksissä on kuitenkin nähty olevan erovaisuuksia. Siinä missä kvantitatiivisessa tutkimuksessa korostetaan realistiseen ontologiaan perustuvaa käsitystä yleispätevistä syyn ja seurauksen laeista, kvalitatiivinen tutkimus keskittyy todellisen elämän kuvaami-seen. Toisin kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa, kvalitatiivisessa tutkimuksessa todelli-suuden ei katsota rakentuvan objektiivisesti todettavista tosiasioista, vaan todellisuus näh-dään moninaisena. Tällöin tuloksena on ehdollisia selityksiä rajoittuen tiettyyn aikaan ja paikkaan. (Hirsjärvi ym. 2009, 135–136, 160–161.)

Alasuutari (1999, 31–32) esittää, että menetelmällisen kentän jakamisen sijaan voidaan erottaa kaksi tutkimuksen tekemistä tulkitsevaa ideaalimallia. Alasuutari kuvaa näitä ideaa-limalleja luonnontieteelliseksi koeasetelmaksi ja arvoituksen ratkaisemiseksi. Tutkielmani lähestymistapa mukailee kvalitatiivista tutkimusotetta, jossa on piirteitä arvoituksen ratkai-semiseen tähtäävästä ideaalimallista. Arvoituksen ratkaisemisessa pyrin nojaamaan loogi-seen päättelyyn. Toisin kuin Alasuutari (1999, 32–33, 44) en miellä loogista päättelyä tutki-jasta, hänen lähtökohdistaan ja arvoistaan riippumattomaksi prosessiksi, jonka seurauk-sena syntyy objektiivista tietoa. En siis katso aineistosta ”nousevan” tutkijasta riippumatto-mia johtolankoja tai vihjeitä, joiden pohjalta on mahdollista tehdä puhtaasti objektiivisia mer-kitystulkintoja tutkittavasta ilmiöstä. En katso tutkijan voivan täysin irrottautua omista ar-volähtökohdistaan, sillä arvot vaikuttavat siihen, miten tutkittavia ilmiöitä pyritään ymmärtä-mään (ks. Hirsjärvi ym. 2009, 161). Ymmärrän todellisuuden ja ilmiöiden muovautuvan ja rakentuvan erilaisten kulttuuristen, eettisten, sosiaalisten, poliittisten ja ekonomisten tekijöi-den kokonaisuudessa. Todellisuus on suhteellista ja subjektiivista, joskin osa todellisuu-desta on yksilöiden yhteistä. Tietoa todellisuutodellisuu-desta saadaan tutkijan ja tutkittavan välisessä

56 vuorovaikutuksessa. Tutkimustieto muodostuu tutkijan ja tutkittavan välisessä dialogissa ja löydökset perustuvat tutkijan tulkintaan. (Ks. Metsämuuronen 2011, 218.) Tutkielmani tie-teenfilosofisten lähtökohtien voisi siis kuvata olevan kriittisessä teoriassa ja konstruktivis-missa. Metsämuuronen (2011, 218) on kuvannut edellä mainittuja myös eksistentiaalis-fe-nomenologis-hermeneuttisiksi filosofioiksi. Tutkielmani painopiste on myös vahvasti koki-juudessa, jonka on katsottu kuuluvan fenomenologian kentälle (Ronkainen & Näre 2008, 13).

Näen tieteen diskurssin muotona eli tapana puhua maailmasta. Diskurssina se on valtasuh-teiden lävistämä ja poliittinen. Tieteen teossa laaditaan säännöt ja ohjeet siitä, mikä ylipää-tään katsotaan tiedoksi ja kenelle tiedon auktoriteetin asema kuuluu. (Koivunen & Liljeström 1996a, 272.) Tiedolla on useita merkityksiä ja se voidaan nähdä prosessina, resurssina, tuotteena ja hyödykkeenä. Tunnistan tiedon sosiaalisissa ja kulttuurisissa suhteissa tuote-tuksi ja institutionalisoituihin ja taloudellisiin järjestyksiin tukeutuvaksi. (Liljeström 2004, 9.) Vaikka puhetta sosiaalisesta rakentumisesta onkin nimitetty muoti-ilmiöksi (Hacking 2009, 19), omaksun tutkijana käsityksen sosiaalisesta konstruktiosta. En kuitenkaan tyydy vain toteamaan, että katson todellisuuden ja ilmiöiden olevan sosiaalisesti rakentuneita, sillä so-siaalisen konstruktionismin näkökulmien omaksuminen ilman sen syvempien merkityksien pohdintaa voi johtaa tarpeettomaan relativismiin (ks. Hacking 2009, 17–19) tai jyrkkään ja universaaliseen konstruktionismiin (ks. Raatikainen 2004, 60). Ymmärrän sosiaalisen kon-struktionismin joukoksi erilaisia ajattelutapoja, joita yhdistää sosiaalisen todellisuuden kie-lellisen rakentumisen sekä historiallisuuden ja kulttuurin korostaminen. Kun universaaleina ja luonteeltaan objektiivisina ja ulkoisina pidetyt ilmiöt käsitetään sosiaalisesti rakentuneiksi, ilmiöiden kontekstisidonnaisuus paljastuu. Näin ilmiöt näyttäytyvät sosiaalisten yhteisöjen tuotteina. (Kuusela 2003, 19, 31.) Katson todellisuuden ja tiedon kerrostumien olevan yh-teydessä yhteiskunnallisiin asemiin ja yhtäältä näen yhteiskunnan luovan sekä esiintymis-ehdot että sisällön esimerkiksi ajattelulle (Berger & Luckmann 1994, 13, 19). Hacking (2009, 14) on kuvannut ajatusta sosiaalisesta rakentumisesta vapauttavaksi. Ilmiöitä ja merkityksiä ei enää tarkastella kiinteinä ja väistämättöminä, vaan historiallisten tapahtumien, ideologi-oiden ja yhteiskunnallisten voimien tuotteina. Toisaalta sosiaalisessa konstruktionismissa usein painotetaan, että vain tietyt osat konstruoidaan. Sosiaaliseen konstruktionismiin koh-distetussa kritiikissä onkin kysytty, missä kulkee raja konstruoidun ja konstruoimattoman välillä. (Liljeström 1996, 120.)

57 5.2.2 Tapaustutkimus tiedon tuottamisessa

Tapaustutkimusta voidaan kuvata moniulotteiseksi ja historiallisesti muuttuvaksi tutkimuk-selliseksi suuntaukseksi, jossa keskeisessä asemassa on tutkittava tapaus tai tapaukset.

Tapaustutkimusta tehdään useilla eri tieteenaloilla (Eriksson & Koistinen 2005, 1). Tapaus-tutkimusta on kuvattu tavaksi ymmärtää tietoa ja maailmaa, jolloin tapaustutkimuksen valit-semisen voi nähdä myös tieteenfilosofisena kysymyksenä (Häikiö & Niemenmaa 2007, 45).

Laine ym. (2007, 9) tähdentävät, ettei tapaustutkimus ole metodi vaan tutkimusstrategia tai tutkimustapa, jonka sisällä voidaan hyödyntää erilaisia menetelmiä ja aineistoja. Tapaus-tutkimuksen vahvuudet ovat muuttuvien ja monimutkaisten kokonaisuuksien tutkimisessa sekä monipuolisen rakenne- ja toimijasuhteita analysoivan tiedon tuottamisessa. Sitä suo-sitaan tutkimuksellisena lähestymistapana silloin, kun tutkijalla on vain vähän kontrollia ta-pahtumiin, aiheesta ei ole juurikaan tehty empiiristä tutkimusta tai tutkimuskohteena on tässä ajassa oleva ilmiö. Tapaustutkimuksessa keskeistä on tehdä ero tapauksen ja tutki-muskohteen välille. Tutkimuksen kohde on se asia, jota tapaus ilmentää. (Eriksson & Kois-tinen 2005, 3; Laine ym. 2007, 10.)

Tapaustutkimuksen voi aloittaa tapauslähtöisesti tai kohdelähtöisesti. Tutkimuksessa voi-daan lähteä liikkeelle tapauksesta, jonka kautta tutkimuksen kohde ja keskeiset käsitteet määritetään. Kohdelähtöisessä tapaustutkimuksessa kohde on jo selvillä, jolloin etsitään tapaus, jonka kautta päästään käyttämään ja kehittämään valittuja käsitteitä. Tapaustutki-muksessa on usein molempien aloitustapojen piirteitä, sillä tapaus vaikuttaa käsitteiden va-lintaan ja käsitteet taas vaikuttavat tapaukseen. (Laine ym. 2007, 11.) Tutkielmani kallistuu kohdelähtöisen tapaustutkimuksen puolelle. Tutkielman tavoitetta ja tutkimuskysymyksiä muodostaessani tulin määritelleeksi ja rajanneeksi myös tutkielman kohteen. Vaikka kyke-nin jo tutkimusprosessin alkuvaiheessa sanoittamaan ja esittämään tutkielman aiheen ja aihetta koskevat kiinnostuksenkohteeni, laveasti ymmärtämästäni aiheesta rakentui tutkiel-man kohde vasta silloin, kun tutkieltutkiel-man tavoite ja tutkimuskysymykset olivat selkiytyneet.

Koska tutkielman tavoite ja tutkimuskysymykset liittyvät Puolustusvoimiin sijoittuvan seksu-aalisen häirinnän luonteen ja seurausten sekä häirintätilanteiden käsittelyn selittämiseen ja ymmärtämiseen, tutkielman kohteeksi muodostuu seksuaalisen häirinnän prosessi. Tapaus taas rakentuu haastattelemani Puolustusvoimien työntekijän kokemuksista häirinnästä, häi-rintätapausten ratkaisusta ja häirinnän seurauksista henkilökohtaiseen elämään ja työhön.

Samalla tavoin kuin valitut käsitteet vaikuttavat tapaukseen (Laine ym. 2007, 11), teoreetti-set käsitteet määrittävät myös sen, mitkä asiat näyttävät todelta (Häikiö & Niemenmaa

58 2007, 53). Yhtäältä teoreettiset käsitteet auttavat tapauksen rajaamisessa ja huomion suun-taamisessa tapauksen oleellisiin piirteisiin, mutta toisaalta ne jättävät osan piirteistä pimen-toon ja ohjaavat näin tulkintaa todellisuudesta (emt. 2007, 53). Teoreettisia käsitteitä onkin kuvattu ajattelun apuvälineiksi (Salo 2015). Empirian ja teorian vuoropuhelusta kirjoittanut Peltola (2007, 119–120) muistuttaa, että tapaus määrittyy aina sekä empiirisesti että teo-reettisesti. Tapauksen määrittäminen ja rajaaminen onkin yksi tapaustutkimuksen tärkeim-mistä ja haastavimmista vaiheista. Tapausta voi lähteä tarkastelemaan useista eri lähtö-kohdista ja näkemyksistä käsin. Tavoitteena on saada tutkimuksen yhtenäinen ja mielekäs kokonaisuus. Rajaus ei kuitenkaan tarvitse olla tiukka ja joustamaton, sillä se voi elää tut-kimustyön aikana. (Malmsten 2007, 57–58.) Tutkielmassani tapauksen rajaus muovautui aina aineistonkeruuvaiheeseen asti. Tutkimusprosessin alkuvaiheessa rajasin tapaukseksi useiden häirintää kokeneiden kokemuksen ja kuvauksen Puolustusvoimissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä, siihen puuttumisesta ja sen seurauksista. Tällöin tapauksesta teki tapauksen häirinnän tapahtumapaikka sekä useiden yksilöiden kokemukset tietystä il-miöstä tässä tapahtumapaikassa. Tutkielman ja aineistonkeruun edetessä tapaus muok-kautui yksilökeskeisemmäksi ja lopulta tapaus rakentui yhden haastattelemani työntekijän kokemuksista.

Seksuaalisen häirinnän prosessia tutkinut Varsa (1996) on tarkastellut seksuaalista häirin-tää tapaustutkimuksenomaisesti yhden avaintarinan kautta. Varsa kuvaa artikkelissaan avaintarinan kautta työpaikalla tapahtuvan seksuaalisen häirinnän luonnetta, tapahtumien kulkua, häirinnän seurauksia, työpaikan valtasuhteita ja organisaatiota häirintätilanteessa.

Koska tutkielmani tavoitteena oli tutkia häirinnän kohteen henkilökohtaisia kokemuksia häi-rinnästä, siihen puuttumisesta ja sen seurauksista, Varsan hyödyntämä lähestymistapa vai-kutti toimivalta ja perustellulta menetelmältä myös omassa tutkielmassani.

Peltolan (2007, 116) mukaan tutkimuksen onnistunut pohja muodostuu usein tapauksen rajauksesta. Tällöin tutkittava ilmiö ja kohdennettu rajaus kannattelevat toisiaan. Jotta pys-tyin tarkastelemaan Puolustusvoimien työympäristössä tapahtuvaa häirintää, rajaukseen tuli sisällyttää kriteerit, jotka mahdollisen osallistujan tuli täyttää. Osallistujan tuli olla Puo-lustusvoimien työntekijä, joka oli kokenut tai koki haastatteluhetkellä häirintää työpaikallaan.

En asettanut vaatimuksia sille, tuliko osallistujan olla ilmoittanut häirinnästä työpaikalla eteenpäin vai ei. En asettanut myöskään vaatimuksia häirinnän sisällölle, muodolle, ajan-jaksolle tai vakavuusasteelle, osallistujan työnkuvalle, työtehtäville, palveluspaikalle tai työ-historialle, häiritsijän asemalle tai osallistujan sukupuolelle. Tutkielman ulkopuolelle rajau-tuivat asevelvollisuutta ja asepalvelusta suorittavat.

59 Tapaustutkimukset voidaan jakaa kolmeen tyyppiin tapauksen luonteen, lukumäärän, ta-voitteiden ja tutkimuksen tieteenfilosofisten perusoletusten mukaan (Stake 1995, 4; Eriks-son & Koistinen 2005, 9). Jos tutkija pyrkii ymmärtämään tapausta, kyseessä on itsessään arvokas tapaustutkimus (intrinsic case study) (Stake 1995, 3). Itsessään arvokkaassa ta-paustutkimuksessa tutkijan kiinnostus kohdistuu juuri kyseessä olevaan tapaukseen. Eriks-sonin ja Koistisen (2005, 9) esimerkissä itsessään arvokkaan tapaustutkimuksen tapaus on ongelmaoppilaana pidetty opiskelija, jolloin mielenkiinnon kohteeksi muodostuu opiskelijan määrittyminen ongelmaoppilaaksi omassa toimintaympäristössään. Tällaisessa tapaustut-kimuksessa ei ensisijaisesti tavoitella abstraktin rakenteen tunnistamista, laajan ilmiön ym-märtämistä tai yleisen teorian muodostamista. Tutkija on yleensä kiinnostunut tutkimukseen osallistujan tavasta jäsentää maailmaa sekä merkityksellistää asioita (Eriksson & Koistinen 2005, 10). Mikäli tapauksen kautta pyritään yksittäisen tapauksen ymmärtämisen sijasta saavuttamaan laajempaa ymmärrystä, kyseessä on välineellinen tapaustutkimus (instru-mental case study) (Stake 1995, 3). Tapauksen avulla tutkitaan jotain muuta kuin kyseistä tapausta, jolloin kiinnostus ei ole tapauksessa itsessään, vaan tapaus toimii välineenä yleis-ten teemojen tutkimisessa tai teoreettisessa kehittelyssä. Tapauksena voi olla yksittäinen ongelmaoppilaana pidetty opiskelija, jonka kautta voidaan tuottaa tietoa, joka pätee ilmiö-tasolla erilaisissa konteksteissa. Välineellisen tapaustutkimuksen keskiössä on usein teo-reettisten ideoiden ja käsitteiden havainnollistaminen, kehittäminen ja testaaminen tapauk-sen kautta. (Eriksson & Koistinen 2005, 9–10.) Kollektiivinen tapaustutkimus (collective case study) taas muodostuu useista eri tapauksista (Stake 1995, 3–4).

Vaikka tapaustutkimusta voidaan jaotella eri tyyppeihin, ne eivät läheskään aina esiinny tutkimuksissa tyylipuhtaina. Tyylipuhtaan tyypin omaksumisen sijaan tapaustutkimusta tulisi ohjata tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset. Tutkimusta tulisi siis tehdä jon-kin tietyn tutkimussuuntauksen ja sen mukaisten analyysimenetelmien orjallisen noudatta-misen sijaan sellaisilla menetelmillä, joiden avulla tutkimuskysymyksiin saadaan vastauk-sia. (Eriksson & Koistinen 2005, 2.) Tutkielmani sijoittuu välineellisen ja itsessään arvok-kaan tapaustutkimuksen välimaastoon. Tarkastelemani tapaus on yhtäältä väline työpai-kalle sijoittuvan häirinnän ja siihen liittyvien teemojen tutkimisessa, toisaalta tapaus saa myös itsessään arvokkaan ja ainutlaatuisen merkityksen. Tutkielmassa tapaus ja sen ilmen-tämät erityispiirteet muodostuvat keinoksi ymmärtää ja tarkastella laajempia ilmiöitä. Ta-voitteena ei ole kuvata tapauksen ainutlaatuisuutta sen itsensä vuoksi, sillä tällöin tapaus voi jäädä pelkästään ilmiön empiiriseksi kontekstiksi. (Peltola 2007, 112–113.) Vaikka tut-kielman ensisijaisena tavoitteena on luoda uutta tietoa ja ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä yksittäisen tapauksen täydellisen ymmärtämisen sijaan, pyrin antamaan sijaa niille merki-tyksille ja tulkinnoille, joita haastateltava antaa erilaisille tilanteille ja omille kokemuksilleen.

60