6 TULOKSET
6.2 Häirintätapausten ratkaisu
Tässä luvussa tarkastelen häirinnän esilletuomista ja häirinnästä ilmoittamista sekä häirin-tään puuttumista ja puuttumattomuutta. Elinan tarinassa häirinnän esilletuomiseen liittyy ta-sapainoilua häirinnästä puhumisen, puhumatta jättämisen sekä leimautumisen ja leimautu-misen pelon maastoissa. Seuraavaksi tuon esille Elinan kokemuksia ja pohdintoja häirinnän esilletuomisesta aina häirintätapausten ratkaisuun.
6.2.1 Häirinnän esilletuominen ja häirinnästä ilmoittaminen
Seksuaalisuus ja siihen nivoutuvat teemat ovat vaikeita aiheita työpaikoilla. Seksuaalisuus mielletään usein yksityisyyden alueelle kuuluvaksi asiaksi, kun taas työpaikka sijoittuu jul-kiselle alueelle. Tämä yhdistelmä on omiaan voimistamaan häirinnän piiloluonnetta. Häirit-sijä voi jatkaa häirintää hyvin pitkään, ennen kuin häirinnän kohde kykenee toimimaan.
(Varsa 1996, 131–132.) Elinan tarinassa mieskollegan Elinaan kohdistama häirintä aiheutti Elinassa suurta ahdistusta. Vaikka Elina kieltäytyi kollegan treffipyynnöistä, häirintä kuiten-kin jatkui. Elina koki, ettei hän voinut eikä uskaltanut pyytää keneltäkään apua:
Mä sanoin sille, että mä en oo kiinnostunu ja tehdään vaan nyt nämä työt. Se oli todella ahdistavaa ja mä olin siihen aikaan vielä määräaikasena. - - Mä tunsin itseni muutenkin vähän epävarmaksi. En mä uskaltanu kauheesti pyy-tää keneltäkään apua. Tai mä ensin ajattelin, että mä ystävällisesti sanon sille, et ei nyt, ja että mä handlaan sen itse, että mä en halua tehdä siitä isoa nu-meroa, että jos mun työt ei sitten vaikka jatku.
Elinalla oli tähän aikaan määräaikainen sopimus, mikä heikensi hänen tilannettaan entises-tään. Elina pelkäsi, että jos hän kertoisi häirinnästä työpaikalla, hänen työsopimustaan ei jatkettaisi. Määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän vaikea asema toistui tari-nassa. Työpaikoilla tapahtuvaa häirintää tarkastelleen Peltolan (2008, 449) mukaan osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa olevat työntekijät ovat erityisen huonossa asemassa, sillä tut-kimusten mukaan epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleviä häiritään eniten. Tällaisissa työsuhteissa työskentelevät ovat ensisijaisesti nuoria naisia. Myös Elinan kertomuksessa tuli esille kuvauksia määräaikaisessa työsuhteessa tai harjoittelussa olleisiin nuoriin naisiin kohdistuneesta sanallisesta ja fyysisestä häirinnästä.
78 Siinä missä määräaikaisuus voi altistaa häirinnälle, se voi myös vaikeuttaa häirinnän esille-tuomista. Elina toi esille, että määräaikaisena on erityisen huonossa asemassa. Jos häirin-nästä puhuu, häiritty voi saada vaikean ihmisen leiman, jolloin työsopimusta ei haluta jat-kaa. Tutkijoiden (esim. Katz 2016, 7; Mengeling ym. 2014; Beavers & Halabi 2017) mukaan häirinnästä ilmoitetaankin harvoin11 ja suurin osa häirinnästä jää raportoimatta. Huomionar-voista on, että häirinnästä ilmoittamisella on myös todettu olevan kielteisiä seurauksia häi-rinnän kohteelle (esim. Hesson-McInnis & Fitzgerald 1997, 896; Stockdale 1998; Adams-Roy & Barling 1998; Bergman ym. 2002, 230, 237–239). Ilmoittamista turvallisemmaksi vaihtoehdoksi voidaan kokea häirintätilanteen ratkaiseminen itse tai häirinnän sietäminen (ks. myös Leinonen ym. 2012, 157–158).
Kun Elina yritti ratkaista häirintätilannetta itse, häirintä muuttui kiusaamiseksi. Elina kertoi useita vuosia kestäneestä epäasiallisesta kohtelusta esimiehelle lopettaessaan työskente-lyn Puolustusvoimissa:
Sitten kun mä sieltä lähdin, niin mä kävin sanomassa meidän esimiehelle, joka oli sen talon kakkosmies. Mä kävin sille sanomassa, et en sanonu tästä, en puhunu oikein kenellekään sillon ku tää oli mut nyt kun mä lähden, niin mä haluan kertoo, että jos tää ihminen aiheuttaa ongelmia muillekin niin mä ha-luan, että te tiedätte että se ei ole ensimmäinen kerta. Koska siellä oli todella törkeetä se, toi oli mun mielestä aika lievää verrattuna ehkä johonki muihin mitä siellä tapahtui. Sit se sano se esimies että: ”Okei, nyt mä ymmärrän, että mites se ihminen on susta tolla tavalla puhunu”. Mä sanoin, että tosi hienoa.
Esimies oli ollut tietoinen Elinaan kohdistuneesta kiusaamisesta, mutta toimenpiteitä kiu-saamisen loppumiseksi ei kuitenkaan oltu tehty. Elina kertoi myös muista tapauksista, joissa epäasiallisesta kohtelusta oli kerrottu esikuntapäällikölle tai esihenkilölle. Tyypillisesti ta-pauksissa sotilastehtävissä työskentelevä miestyöntekijä oli seksuaalisesti häirinnyt siviili-naistyöntekijää. Elina kertoi kolmesta tapauksesta, joissa fyysisestä häirinnästä oli ilmoi-tettu sisäisesti. Elinan mukaan ilmoituksista ei ollut seurannut toimenpiteitä.
Elinan tarinassa tulee esille häirinnästä puhumisen ja häirinnän esilletuomisen vaikeus. Häi-rinnän esilletuomista voi vaikeuttaa pelko leimautumisesta eli stigmatisoitumisesta (ks.
11 Esim. Mengelingin ym. (2014, 20–21) tutkimuksessa 205:sta seksuaalista väkivaltaa kokeneesta naistyöntekijästä vain 25 prosenttia ilmoitti tapahtuneesta.
79 Burns ym. 2014). Häirinnän esilletuoja voi pelätä hankalan työntekijän leimaa tai häirinnän kohde voi tuntea häpeää ja syyllisyyttä (itseleimautuminen, self-stigma), mikä voi hankaloit-taa häirinnästä puhumista ja ilmoittamista (ks. Beavers & Halabi 2017). Elina pohtikin häi-rinnästä puhumisen, leimautumisen sekä häirinnän vakavuuden yhtälöitä:
Minun pitäisi miettiä, että kuinka vakavaksi mä koen sen asian, mitä mua koh-taan on tehty, koska siis minähän leimaantuisin siitä.
Leimautuminen ja leimautumisen pelko voi johtaa siihen, että vain äärimmäiset seksuaali-sen häirinnän ja väkivallan teot tulevat esille. Lain mukaan häirinnän kohteen on myös pi-tänyt vedota joko terveytensä vaarantumiseen tai rikokseen saadakseen apua työsuojelu-piiristä (Peltola 2008, 469). Häirintä, joka ei selkeästi vaaranna terveyttä, täytä rikoksen tunnusmerkkejä tai ole vakavuusasteeltaan niin merkittävä, että häirinnän kohde mahdolli-sesta leimautumimahdolli-sesta ja häirinnästä ilmoittamimahdolli-sesta seuraavista kielteisistä seurauksista huolimatta haluaisi häirinnästä ilmoittaa, jäänee piiloon. Iso osa häirinnästä jää myös pii-loon, koska työntekijät eivät tiedä, miten häirinnästä voi ilmoittaa (ks. esim. Mengeling ym.
2014, 21). Myös Elina toi esille, ettei työntekijöille ole selvää, miten ja millaisissa tilanteissa häirinnästä voi ja tulee ilmoittaa.
6.2.2 Häirintään puuttuminen ja puuttumattomuus
Organisaation seksuaaliseen häirintään puuttumiseen liittyvien käytänteiden on todettu ole-van suorassa ja merkittävässä yhteydessä sekä häirinnän yleisyyteen että niihin seurauk-siin, joita häirinnällä on häirinnän kohteelle (Williams ym. 1999, 322). ”Palkatun henkilöstön epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely puolustusvoimien työpaikoilla” -ohjeistuksessa (HG1647) linjaorganisaation ja sen esimiesten todetaan olevan vastuussa häirinnän lopet-tamisesta. Häirintätilanteiden ratkaisussa päävastuu on esimiehellä ja esimiehiä velvoite-taan puuttumaan epäasialliseen kohteluun työturvallisuuslakiin vedoten. Esimiehen vas-tuulla on seurata, ettei häirintä pääse jatkumaan. Elinan tarinassa häirintätilanteet on pyritty ratkaisemaan puhumalla häiritsijälle tai ilmoittamalla häirinnästä esihenkilölle. Tilanteita, joi-hin on pyritty löytämään ratkaisua ilmoittamalla häirinnästä eteenpäin esimerkiksi esihenki-lölle, leimaa Elinan tarinassa puuttumattomuus:
Vaikka mä sanoin sille meidän esimiehelle [häirinnästä] ja se varmaan kertoi siitä eteenpäin, ei siitä ollut mitään hyötyä. Siitä ei puhuttu, siitä ei tullut mitään juttua.
80 Vaikka se [häirintä] tuotiin siellä [esille], että siitä puhuttiin ja se tuotiin sinne esimie-helle tiedoksi, niin mitenkään siihen ei puututtu.
Sotilas oli käyny harjoittelijan perseeseen kiinni. Ja se oli sen harjoittelijan viimeinen päivä töissä. Ja kukaan ei tehnyt mitään, vaikka siitä oli sisäisesti ilmoitettu. Mutta kun se harjoittelija lähti pois sieltä työpaikasta, niin ei siitäkään tullut mitään. Ei mi-tään toimenpiteitä sitä sotilasta kohtaan.
Osaltaan häirintään puuttumattomuus mahdollisti epäasiallisen kohtelun sekä sanallisen ja fyysisen häirinnän jatkumisen. Elina kertoi sotilaasta, jonka harjoittamasta fyysisestä häirin-nästä oli tehty useita ilmoituksia. Sotilasta kohtaan ei ollut tullut toimenpiteitä ja häirintä jatkui. Elinan kuvailemat häirintätapaukset täyttävät tasa-arvolain (1986/609, 7 §) lisen häirinnän määritelmän. Osa häirinnästä täyttää myös rikoslaissa määritellyn seksuaa-lisen ahdistelun (RL 20:5 a §) tunnusmerkistön. Sekä tasa-arvolaki että työturvallisuuslaki velvoittavat työnantajaa puuttumaan häirintään. Työntekijän käytöksen täyttäessä tasa-ar-volain mukaisen seksuaalisen häirinnän tunnusmerkkien ohella myös seksuaalisen ahdis-telun (RL 20:5 a §) tai vakavamman seksuaalirikoksen tunnusmerkistön, selvittelytoimenpi-teiden ohella tulisi suorittaa seksuaalirikosta koskeva esitutkinta (Ojala 2014, 200–201).
Puolustusvoimien ohjeistus velvoittaa erityisesti esimiehiä puuttumaan epäasialliseen koh-teluun ja muiden muassa Jukarainen ja Terävä (2010c, 281) ovatkin tähdentäneet esimie-hen merkitystä häirintään puuttumissa ja häirinnän ennaltaehkäisyssä. Elinan tarinassa ei puututtu sanalliseen eikä fyysiseen häirintään.
Fitzgerald ym. (1997, 584) ovat tutkimuksessaan todenneet häirintää tapahtuvan huomat-tavasti enemmän sellaisissa organisaatioissa, joissa työntekijät arvioivat, ettei heidän ilmoi-tuksiaan häirinnästä oteta organisaatiossa vakavasti ja ettei häiritsijöihin kohdistu asianmu-kaisia sanktioita. Elina toi esille, ettei hänellä ole tietoa siitä, millaisia seurauksia häirinnästä voi olla häiritsijälle. Hän ei myöskään tiennyt, miten esimiehen tulisi toimia silloin, kun hä-nelle ilmoitetaan häirinnästä:
Mä kerroin sen [että oli häiritty] mun esimiehelle. En mä tiedä niitä proseduu-reja, miten niitä on ohjeistettu, mutta mun mielestä vähintä mitä sen olisi pitä-nyt tehdä niin sen olisi pitäpitä-nyt mennä sanomaan sille toiselle alaiselle että:
”Hei susta on nyt tehty tämmönen valitus, että sä oot käyttäytyny tällee tällä tavalla” ja en mä tiedä mitä ne sanktiot siitä voisi olla. - - Tuleeko siitä joku
81 huomautus, varotus, en mä edes tiedä mitä se voisi Puolustusvoimissa olla, millä tavalla meillä voidaan rankaista.
Elina toivoi, että häirintää kokenutta kuunneltaisiin ja että tilanne otettaisiin vakavasti. Hän toivoi, ettei häirintää kokenutta ja häirintää vähäteltäisi eikä asiaa jätettäisi hoitamatta. Elina toivoi, että häiritsijälle osoitettaisiin, ettei hänen toimintansa ja käytöksensä ole sopivaa tai hyväksyttävää.
Kokemukset häirintään puuttumattomuudesta saivat Elinan pohtimaan erilaisia tapoja ha-kea apua häirintään puuttumiseen. Yksi keino olisi kertoa häirinnästä mahdollisimman laa-jasti. Mikäli häirintään ei reagoitaisi, Elina olisi valmis tuomaan puuttumattomuuden julki:
Mä kertoisin meidän esimiehelle ja meidän papille. Mä kyllä kertoisin siitä laa-jasti. Siis niin laajasti, että sitä ei enää voisi painaa villasella. Ja jos se vielä painettais villasella, niin sit mä varmaan täräyttäisin sen tonne jonnekin so-meen, että näin meillä Puolustusvoimissa.
Elina toi esille tutkielman teon aikana vahvasti pinnalla olleen kansainvälisen Me Too -kam-panjan. Vuoden 2017 lokakuusta lähtien seksuaalista väkivaltaa ja häirintää kokeneet ovat jakaneet kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella (hashtag) #metoo. Kam-panjan nimissä on myös ilmiannettu seksuaalista häirintää tehneitä. Kansainvälistä huo-miota saivat etenkin yhdysvaltalaista elokuvatuottajaa Harvey Weinsteinia (New York Ti-mes 5.10.2017 Harvey Weinstein paid off sexual harassment accusers for decades) sekä yhdysvaltalaista näyttelijää Kevin Spaceyä (BuzzFeed News 30.10.2017 Actor Anthony Rapp: Kevin Spacey made a sexual advance toward me when I was 14) koskevat ilmiannot.
Suomessa pinnalla oli muiden muassa elokuvaprofessori Lauri Törhöstä (Yle 31.1.2018 Naiset elokuva-alalla kertovat professori Lauri Törhösen vuosia jatkuneesta ahdistelusta –
"Häirinnästä tuli sukupolvikokemus") koskevat ilmiannot. Me Too -kampanja toi myös näky-väksi työpaikoilla tapahtuvan seksuaalisen häirinnän laajuuden ja kokonaisvaltaisuuden (Gilmore 2018). Helsingin Sanomat (22.10.2017 STT: Yli sata suomalaista näyttelijää ker-too tulleensa ahdistelluksi työssään) uutisoi Suomen tietotoimiston (STT) ja Näyttelijäliiton kyselyn paljastaneen yli sadan suomalaisen näyttelijän kokeneen seksuaalista ahdistelua tai häirintää työssään, mitä seurasi yli tuhannen näyttelijän, ohjaajan ja muiden esiintyvien alojen ammattilaisten kannanotto häirinnän loppumiseksi (Helsingin Sanomat 1.12.2017 Nyt jo yli tuhat kulttuurialan ammattilaista vaatii häirinnälle loppua – uusia allekirjoituksia satelee). Vuosina 2017 ja 2018 Suomessa käsiteltiin useissa lehdissä (Aamulehti, Turun
82 Sanomat, Yle, Helsingin Sanomat) myös Puolustusvoimissa ja armeijassa tapahtuvaa sek-suaalista häirintää (ks. luku 6.4.1). Me Too -kampanjan aikana häirinnän ja siihen puuttu-mattomuuden voisi tuoda esille sosiaalisessa mediassa, mutta esilletuomiseen liittyy Elinan mukaan leimautumisen riski.