L I N T U L A H D E N T A I S T E L U P A I K O I L L A
K y y jä rv e n kirkonky lä, K ö n k kälän m äki on kuu
luisaa L intulahd en taistelu tan n erta. S ie llä entisen, vanhan k otitalon sa naapurina asuva invaliid i E lias L ah tin en kertoo seu raavaa:
/Se oli k ai vuonna 1938, kun k o rja ttiin kotitaloa, ja perustusta syvennettäessä yhden v e lje k sistä — m eitä oli n e ljä v e lje stä sitä kaivam assa — lapio osui jo h o n kin, jo sta ei päässyt m ihinkään päin. No, m e a ja tte - lim m e, e ttä m itä k iv iä ta i m uuta lie. M utta pian se selvisi: oli osuttu van haan hautakum puun. S ie ltä nos
tim m e k aik k iaan yhdeksän m iestä. K aivoim m e aluksi hyvin varovasti m ieh en m italta ja nostim m e sitten n e ljässä m iehessä luurangon eh jän ä lapioitten kanssa.
S illä tav alla se pysyi ihan ehjänä, k aik k i kylkiluut, p ääkallot ja säärilu u t olivat paikoillaan, m u tta v a a t
teista oli jä lje llä vain riek aleita.
S itte n oli n ap p eja ja k aikenlaista, nahasta te h ty jä, paksusta nahasta. M yös sellainen risti löytyi, jo k a oli ihan k irkas ja puhdas, m itä lie ollut ja lo m etallia, ellei ihan kultaa. Se oli noin 5 cm :n m ittainen. Y k si sakara siitä vain m eni poikki, kun velipoika aikoi sitä puh
distaa. S e risti on v ieläk in siellä kotona. E i v e li luo
vu ttanu t sitä aikoinaan m ihinkään museoon eikä m u uallekaan eikä m yynyt sitä m istään hinnasta. V a ik ka k y llä k y sy jiä oli. N iistä ei ollu t puutetta. Täm ä veli on nyt ollut jo kuolleena toistakym m entä vuotta.
K e tju a ei löytynyt. Se k ai oli jo ta k in lahoavaa ainetta.
T ästä päättelim m e, e ttä jo k in pappisveli, venäläinen, olisi sitä aikoinaan kan tan u t ja että koko hautakum pu oli venäläisten hauta, sillä ristissä oli m yöskin v en ä
jä n k ie lisiä k irjaim ia. K an k ain en num erolappu, jossa oli kuutonen ta i yhdeksäinen, löyty i myös lu itten jo u kosta, m u tta se h a jo si kuin tuhka, kun pantiin se y h den kulm an päälle nu rkalle, kun rupesi tuulem aan.
K aik k iaan siis yhdeksän m iestä sieltä nostim m e, m utta em m e sitten saaneet n iitä pysym ään koossa m aan pinnalla, v aik k a ylös saatiinkin eh jän ä. Ne luut k asattiin sitten y h teen kasaan ja k äv iv ät n iitä k a tse lem assa ja valoku vailem assa mm. o p ettaja Talasm o.
T ark astellessa huom asim m e, että suuria m iehiä olivat olleet, tu ollaisia k olm ik yynäräisiä ja k aik illa kauniit, e h jä t ham paat. N uoria m iehiä olivat olleet.
Ne olivat siellä k a ik k i suom uksessa. P ä ä t olivat rinnanpäällä, tuohia oli vain v äliin pantu.
E ik ä m e tiettä, v aikk a sitä hautaa olisi jatk u n u t pitem m ällekin, m e em m e sitä kaivaneet, kun tu li p i
m eä ja ilta m yöhä. A jattelim m e, e ttä olkoon, vaikka sata m iestä.
M uutam at p aik kaku n talaiset olivat a ja tte le m a tto m uudessaan ottaneet n iitä p ääk allo ja, kun se hauta oli siinä auki useam pia päiviä, ja vien eet m ukanaan p elotellakseen arkaluontoisem pia. J a m ik ä oli pannut tuhkakupiksi, m ikä m ihinkin tarkoitu kseen. M utta v irkaku n ta sai tietä ä siitä ja väh itellen ne rupesivat tuom aan n iitä takaisin. K ielsim m e k y llä niitä, että an takaa olla niiden rauhassa, kun eivät ole pahaa te h neet, m utta eivät uskoneet. E rä ä llä kaup piaalla oli ja Sau n ak y lällä ja jo ssakin m uualla. M utta oli pakko tuoda takaisin. J a k au n iisti toivatkin. Luu livat, että kaivam m e haudan auki, m u tta m eillä oli v a ltit k ä sissä, m e sanoim m e, e ttä tu olla on lapiot ja itse k u n kin oli k aivettava niin sy välle kuin ne luut olivat.
E iv ät ne m itään leik k ik ap in eita olleet. N e olivat aikansa leik k in eet ja rau haan päässeet. E ik ä ole m il
lään tav alla vaivann eet m eitä eikä m uitakaan. M usta
laiset k e rra n harm itteliv at, kun olivat yöpyneet ja saivat tietää, että hauta on siinä alla. »Hai, ja m e olem m e sen haudan p äällä m aanneet!»
J a k y llä n iitä tä ä ltä on löytynyt m u utakin: vanhoja k iv ääre jä, pitkiä ja suuria, kolm ikulm aisia pistim en k ärkiä, lu o teja; n iitä on m eillä vieläkin tallella, ja kotona v e lje llä oli kellonpainona sellaisia kuulia.
Onpa joskus lu itak in löytynyt. K erran k in , kun L in tu lahden isän tä tuossa ra ja lla pyykin luona kaivoi ojaa, nousi m ies kanssa sieltä lapion tu ntum aan ja siihen se jä te ttiin pyykin alle sam alla tav alla paikoilleen kuin tuohon m eidänkin hautaan.»
23
