f
Harri Tapper
Minähän en kaveria petä
Kun taas olen kirvoittam assa si
nun lapsuutesi m uistoja, niin ker
ron seuraavaa.
Äidillä oli semmoinen tapa, että kun kahvia meni yli, niin äiti otti as
tiat pois ja siirteli sormellaan kahvi- lam m ikkoa ja teki siitä jonkinlaista piirrosta. Kyllä mekin sitä kokei
limme. Isä sanoi joskus äidille, että etkö sinä osaa juoda niinkuin m uut
kin ihmiset.
Meillä oli vanhassa tuvassa lai
dasta vedettävä, m utta korkeapää- tyinen sänky. Pääty oli moneen ker
taan m aalattu. Siinä oli valkoista ja ruskeaa ja luonnollista puuta ja sel
laista puuta, m itä on oksan kohdal
la. M aalia rassattiin kynnellä ja pöytäveitsellä. Rupesi syntymään pilvien lonkareita ja niihin tuli uk
kosta mielikuvissa. Ihm ishahm oista saatiin syntymään kuninkaita, soit
tajia ja reppuryssiä. Ei aina uskalta
nut päätyyn katsoa. Sänky meidän ensimmäinen taideoppilaitos on ol
lut.
Nukkum ajärjestys sängyssä oli sama kuin oli ollut syntymäjärjes- tyskin eli M arko, H arri ja Kain. Yr
jö, kun vielä oli pieni, sai nukkua isän ja äidin sängyssä. Se oli seikka, jok a joskus pisti vihaksi.
En paljonkaan m uista siitä, mi
ten opin puhum aan, m utta sen muistan, miten kerran ilmaisin kan
tani.
Meillä oli vanhassa tuvassa huo
nonnut lattia ja se piti nostaa. Isä oli sanonut, että nyt sitten nähtäisi rotan pesät. Miehissä suunniteltiin siihen asti valvoa. Olin kuitenkin sortunut ja nukkunut aam uun asti.
Aamuksi lattia oli hävinnyt ja meil
le kerrottiin, että seinäviereltä oli löytynyt rotan pesä, jossa oli ollut hinkselit, lusikka ja rahaa. Siinä minä sitten ilmaisin, että nyt har
m itti, kun ei ollut herätetty, vaikka niin oli ollut puhe. Isä sanoi, että sen takia ei ollut herätetty, kun työssä meni myöhäiseen yöhön. Äi
ti kertoi, että m ihinkähän rotta suunnitteli lähtevänsä, kun oli hink-
17
selit varannut ja rahoja säästellyt.
Voi harmin paikka kun ei nähty sitä pesää.
Ensimmäiset kirjaimet olivat H ja K. Ne ovat m inun ja Kainin etu
nimien kirjaim et. Kainin kanssa hoettiin näitä yhdessä tähän ta paan: hoo-koo, hoo-koo. Pitem pä- nä se sanottiin näin: hoo-koo, hoo- koo, hoo-koo, ihan niinkuin kir
konkellot sois. Kirkonkellot joskus kuuluivat meille asti. Siksi sitä ään
tä mallailtiin.
L attianrajassa on kersan elämä.
Meillä oli ompelukone. Äiti teki sillä meille vaatteita. Menimme kyytiin ompelukoneen jalalle. Ih
meteltiin ompelukoneen polkimen vankkaa rautaruudukkoa. M enim
me useasti ompelukoneen polkimel- le silloinkin, kun äiti oli navetassa ja pantiin ompelukone hurjasti rä- pistäm ään. Ne menot kyllä olivat kiellettyjä. Om pelukoneen toisessa jalkarakenteessa on Singerin m erk
ki. Se on taidokkaasti ja isosti sii
hen valettu. Se herätti meidän ihme- tyksemme. Jo on iso ja kaunis k u vajainen. Siinä on sam m akko, sa
nottiin. Näkeehän tuon ihan selväs
ti. Ei varmasti ole sam m akko, kun on vesihämähäkki. Ei se kuva sel-
K n s im in ä in e n t a p a a m a m m e t a id e t e o s .
vinnyt meille, m utta askarruttava se oli. Voimakkaasti vaikutti. Singerin merkki oli ensimmäinen varsinai
nen taideteos meidän elämässä ja kirjaimista S oli kolmas.
Siihen aikaan ei kodeissa ollut paljon kirjoja, m utta joitakin kui
tenkin oli. N aapurissa oli uskovai
sia ja meillekin kulkeutui uskovais
ten lehtiä. Ristin Voitto oli pienem
pi ja jokin toinen oli isompi. Leh
dissä oli ihmisten kuvia ja ne katel
tiin kaikki. Se vain oli kum m a, kun näm ä ihmiset olivat jonkinlaisissa kehissä ja kaikenlaisia valosäteitä oli niissä ja saikaroita päässä. Ja sitten vielä oli niin, että miehilläkin oli leningit yllä.
Vaikka oli kuinka salskea ja par
rakas mies, niin mekko päällä. Isä selitti meille, että on toisiakin maita ja toisissa maissa on toisenlaisia ta
poja. M utta kyllä me kuitenkin päätim m e, että vaikka meille aikui
sena minkälainen parta kasvaisi, niin leninkiä ei laiteta päälle, tokko laitetakaan.
A lm anakka oli toinen kirja. En varmasti muista, mistä saakka niitä meillä oli. M utta alm anakassa oli kaksi m uita parem paa kuvaa. Toi
nen on semmoinen, että siinä mies sateenvarjon kanssa puolustaa itse
ään lehm ää vastaan, m utta takaa pistättääkin sonni sieraimet tu p ru ten. Kirjoituksessa sanotaan, että Vahinko ei tule kello kaulassa. Sitä kuvaa me m onasti keräännyttiin sänkyyn alm anakasta etsimään.
Toinen kuva on vielä parempi.
Siinä esitetään pikkuinen poika, jolle on puettu aikuisten kamppeet.
Isot on saappaat ja kellonperät on m ahalla näkyvissä. Sitten isä meille vakavasti luki näin: Kun poika al
kaa käydä miehestä, niin isä ostaa hänelle Leijona-kellon. Sen kuvan
katsomisesta lähtien minä rupesin ajattelem aan, että m inustakin tulee kerran mies ja tuleekin oikea reissu
mies.
M arko oli meitä vanhempi ja hän toi koulusta A apiskirjan. Se oli kaunis kirja. Värikäs kukko oli kannessa keppi kädessään ja kirjai
met isoja ja punaisia tai sinisiä. Nii
tä oli kaksi sam anväristä yleensä yhdessä ja sitten oli kaksi toisenvä- ristä. Eikö täm m öinen ole järjestys.
M arko sanoi meille, että ne ovat ta vuja. Kun me penättiin häneltä, että mikä on tavu, M arko ei pystynyt se
littäm ään. Pantiin poika aika vaike
an vaatimuksen eteen heti nuorena.
Kirjassa oli lum iaura ja koti ja au
ringonnousu ja om enapuu. Ne kaikki olivat hyviä kuvia, m utta sit
ten minä tapasin mieltä häm m entä
vän piirroksen, K aurapuurojättiläi- sen. Aina minä selasin kirjaa ja kääntelin lehtiä siihen asti, m utta tästä kuvatuksesta en päässyt yli.
Kauhea miehenköriläs nousee kau
rapellosta. Kertomuksen tarkoitus on opettaa lapsia syömään tervettä ruokaa aamusella, m utta minulle kuva kertoi jotain m uuta. Toisen
laisesta luonnonjärjestyksestä. Että kuitenkin siis kaikki kertom ukset jättiläisistä olisivat totta. Ilman m uuta olisivat, koska tässä on kuva keskellä aapista. Voi hyvä ihme!
Sillä m itä kirjassa K aurapuurojätti- läisen jälkeen kerrottiin, ei ollut m erkitystä, koska aapisen kertomus oli jo kerrottu.
Kerran isä ajatteli, että hänpä kouluttaa poikia yhteiskunnallisem
miksi. Hän järjesti niin, että Tuu- m alasta tuli meille Aati ja Eino. He olivat meitä vanhempia, m utta M arkon ikäisiä. Kiipeiltiin aidalla ja kateltiin kaikenlaista kärryliiterin puolella. M inun pisti vihakseni, kun he olivat niin siivokasvoisia.
Tuum alan veljekset ovat kasvoilta kauniita ja heidän ihonalansa on terve ja he ovat m eitä vähän tum mempia. M inua oudoksutti myös se, että he puhelivat toisella tavalla, mihin olin tottunut. He sanoivat esimerkiksi, että Sinne ei renkeä mennä. M itä tuo nyt tarkoittaa.
Olisiko se suunnilleen sam aa kun meillä sanotaan, että Sinne ei para
ne mennä. Kun kerroin vaikutelmis
tani isälle, hän asettui Tuum alan
18
poikien puolelle ja sanoi, että he ovat kehittyneitä nuoria ihmisiä.
Kun kouluun lähtemisen aika tu li, minä käsitin olevani muutokseen kypsä ja ihan riittävästi vankistunut nuori mies. Minulla ei olisi pelkoa, että koulureissulla itkisin. Äiti m i
nua saatteli opiston kouluun. Kaik
ki olisi edennytkin moitteettom asti, m utta jouduin yllättävään tilantee
seen. Pettääkön Oiva itki. Oivan minä heti käsitin tulevaksi ystäväk
seni, m utta nyt suu pyöreänä mus
tanaan oli huutam assa. M inähän en kaveria petä. M uutenkin osui a r
kaan kohtaan. Yhdessä ja voim ak
kaasti me Oivan kanssa räävyimme sille, että lapsuus oli meistä ainai
seksi kaikonnut.
