TUU-08-065
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
4551000
4551000
4552000
4552000
4553000
4553000
6954000 6954000
6955000 6955000
6956000 6956000
6957000 6957000
6958000 6958000
PUTKELA
Tietokantatunnus: TUU-08-065
Pinta-ala: 39,3
Korkeus: 170
Alueen suhteellinen korkeus: 5
Geologia
Putkelan alue koostuu noin kaksi kilometriä pitkästä ja 100-300 metriä leveästä harjudeltan laesta, jonka päällä on ohuehko lössimäinen tuulikerrostuma. Dyynihiekkaa hienommasta aineksesta (raekoko noin 0,06 mm) koostuva, jauhomaisesti pölyävä lössikerrostuma on noin metrin paksuinen, ja se tasoittaa hieman harjudeltan epätasaisuuksia.
Kosteutta pidättävä lössikerros mahdollistaa viljelyn harjudeltan laella, missä pohjavesi olisi muuten liian syvällä (Rainio 1982a, 1982b). Parhaiten lössikerrostuma näkyy kohdealueen länsireunalla suurten, osin käytöstä poistuneiden maa-aineksenottoalueiden yläosassa, missä se peittää sora- ja hiekkakerrostumia.
Ilomantsin jääjärven ylin ranta on seudulla noin 165 metrin tasolla, joka hahmottuu harjudeltan tasaisena lakena (Hyvärinen 1971). Lössiä kerrostui kohdealueelle Toisen Salpausselän ja Koitereen reunamuodostumien syntyvaiheen aikana ja sen jälkeen noin 11 500 vuotta sitten. Kun Koitereen reunamuodostuman suuret, hiekkaiset reunadeltat ja seudun rantakerrostumat paljastuivat Ilomantsin jääjärven vedenpinnan laskiessa, saattoivat jäätiköltä puhaltaneet voimakkaat tuulet kuljettaa hienorakeisinta ainesta hyvinkin kauas (Rainio 1982a, 1982b). Putkelan lössiaines on mahdollisesti lähtöisin Palokankaan reunadeltalta, mistä se on kulkeutunut tuulten mukana parikymmentä kilometriä etelään ja laskeutunut lopulta veden alta paljastuneen harjudeltan laelle. Kohdealueen tyyppisiä lössikerrostumia esiintyy Pohjois-Karjalassa melko yleisesti. Toisen Salpausselän ja Koitereen reunamuodostumien kaakkoispuolella lössiä on korkeiden maastonkohtien laella noin 20-30 kilometrin levyisellä vyöhykkeellä mm. Ilomantsissa,
Tuupovaarassa, Tohmajärvellä ja Kiteellä (Rainio 1982a).
Biologia
Putkelan alue on suurimmaksi osaksi peltoa ja osin myös pihapiireinä. Peltoja reunustavat metsät ovat suurimmaksi osaksi lössimaan takia hyvin reheviä lehtomaisia kankaita. Reuna-alueilla on männiköitä, paikoin reheviä koivikoita ja lepikkoa. Pohjoisosassa on mäntymetsikköä hieman enemmän kuin etelässä. Paikoin umpeenkasvaneilla tieurilla on myös niittymäisiä piirteitä. Vanhalta tieuralta löytyy mm. runsaasti metsämansikoita. Muuten metsissä kasvaa runsaasti lillukkaa ja tesmaa, jonkin verran myös mm. kevätlinnunhernettä, kieloa, metsäkurjenpolvea ja oravanmarjaa.
Maisema ja muut arvot
Alue on rajattu harjudeltan laella olevan peltoalueen mukaisesti, joten se on aineksen suhteen hieman
tulkinnanvarainen. Lähes tasainen ja avoin peltoalue hahmottuu ympäristöstä joka tapauksessa hyvin selkeästi. Alueen länsiosasta aineksenottokuoppien reunalta avautuu näköaloja länteen, muualla puusto peittää näkyvyyden
ympäristöön. Mutkaisen kylätien varrella oleva asutus tuo vaihtelua sisäiseen maisemaan.
Rajatulla alueella on toistakymmentä taloa. Alue on kokonaisuudessaan pohjavesialuetta. Alueen itäreuna kuuluu Petkeljärven - Putkelanharjun Natura-alueeseen (FI0700044). Kohdealue on helppopääsyinen käyntikohde ja havainnollinen esimerkki lössin esiintymisestä ja sen hyödyntämisestä.
Sijainti: Putkelan kylässä 5 km Ilomantsista koilliseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 5 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Ilomantsi
4244 04
Hyvärinen, H. 1971. Ilomantsi Ice Lake: a contribution to the Late Weichselian history of eastern Finland.
Commentationes Physico-Mathematicae. Vol. 41, 171-178.
Rainio, H. 1982a. Lössiä Etelä-Suomessa Toisen Salpausselän distaalipuolella. Geologi 34:7, 134-136.
Rainio, H. 1982b. Pohjois-Karjalassa ovat Suomen laajimmat pölyhietamaat eli lössit. Pohjois-Karjalan Luonto 1982, 32-34.
