TUU-08-026
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue 4497000
4497000
4498000
4498000
4499000
4499000
4500000
4500000
6942000 6942000
6943000 6943000
6944000 6944000
6945000 6945000
6946000 6946000
AITTOLAMMEN DYYNIT
Tietokantatunnus: TUU-08-026
Pinta-ala: 31,3
Korkeus: 118
Alueen suhteellinen korkeus: 31
Geologia
Aittolammen hajanaisella dyynialueella on suuria paraabelidyynejä, jyrkkäpiirteinen pitkittäisdyyni sekä hieman pienempiä paraabelidyynejä ja dyynikumpuja suuren saumamuodostuman lounaisliepeellä. Suuret paraabelidyynit muodostavat alueen keskelle luode-kaakkosuuntaisen, lähes kolme kilometriä pitkän katkonaisen ketjun.
Aluerajauksesta on jätetty pois muutamia Tervalammen itäpuolisia heikommin kehittyneitä dyynejä. Paraabelidyynit ovat 300-1 200 metriä pitkiä ja 2-12 metriä korkeita. Dyynit ovat hyvin kumpuilevia ja mutkaisia, ja niiden lounainen suojasivu on yleisesti jyrkähkö ja korkea. Alueen länsiosan lounas-koillissuuntainen pitkittäisdyyni on puolestaan 400 metriä pitkä ja 8 metriä korkea, ja sen rinteet ovat symmetriset. Alueen itäosan pienen ja tiiviin dyyniparven
muodostumat ovat suuntautuneet pääosin lounaasta koilliseen. Parven paraabelidyynit ja dyynikummut ovat noin 50- 300 metriä pitkiä ja 1-4 metriä korkeita, ja ne ovat kerrostuneet noin 20 metriä kohdealueen muita dyynejä
ylemmäksi. Kohdealueen pohjoispuolella Paloniemessä on lisäksi mahdollisesti barkhaanityyppisiä dyynejä (Lindroos 1972). Kartalta dyynien tyyppiä on vaikea hahmottaa, mutta todennäköisesti dyynit ovat sittenkin pitkään
dyyniketjuun liittyviä paraabelidyynejä tai niiden katkenneita osia.
Ylin ranta (Baltian jääjärvivaihe) on seudulla noin 125 metrin tasolla, mikä hahmottuu hyvin kohdealueen itäpuolisen saumamuodostuman reunatasanteiden tasaisena lakena (Eronen & Vesajoki 1988). Suursaimaan transgressiovaiheessa vedenpinta nousi seudulla noin 86 metrin tasolle eli lähes kohdealueen länsireunalle. Dyynit ovat kerrostuneet Yoldiamerivaiheen aikana, kun alue kohosi vedenpinnan yläpuolelle. Tuulen suunta on ollut koillinen (Lindroos 1972, Johansson et al. 2000). Kaikkien dyynien aines on peräisin saumamuodostumasta ja sen liepeiden hietikoilta.
Biologia
Aittolammen tien viereiset dyynit alueen pohjoisosassa ovat kasvatusmännikössä, jonka aluskasvillisuus on laikuittaista muodostuen poronjäkäliköistä ja puolukka- variksenmarjasekoitteisesta varvikosta. Varvikon alla pohjakerros on seinäsammaleista. Metsässä on muutamia aukkopaikkoja, joissa jäkälien ohella kasvaa
kangasajuruohoa (NT) seuranaan lampaannata, metsälauha ja ahosuolaheinä. Alueella kasvaa myös muutamassa aukossa tai polkujen ja teiden pientareilla uhanalaista hietaneilikkaa (EN). Seuranaan sillä on edellisiä lajeja ja lisäksi hieman kanervisaraa, sarjakeltanoa, huopakeltanoa ja sianpuolaa. Pienilammen dyyniä varjostaa kuivan kankaan kasvatusmännikkö ja aivan lounaispäätä varttunut männikkö. Alispuuna on vähän koivua. Kaakkoisrinteet ja laki ovat jäkäläisempiä kuin puolukkaisemmat luoteisrinteet. Kaakkoisrinteissä on valoaukkoja ja maapohja on näissä kohden vähän rikki. Valoaukoissa kasvaa ahosuolaheinää, hietakastikkaa, kanervisaraa, kieloa, sianpuolaa ja niitä sulkevat poronjäkälien ohella tinajäkälät ja karhunsammalet.
Valkealammen dyynin etelä- ja pohjoisosa ovat varttuneita harvoja tasaikäisiä kuivahkon kankaan männiköitä.
Alispuina on joitakin kuusia ja harmaaleppää. Sammaleiden alla on jokunen vanha maapuu ja vanhoissa kannoissa on palojälkiä. Aluskasvillisuus on puolukkavaltaista ja mustikkasekoitteista varvikkoa, paikoin variksenmarjaa, ja pohjakerros on seinäsammaleista. Jäkälikköä on vähän. Keskelle jäävällä äestetyllä aukolla tai nuorella taimikolla kasvaa pienialaisten horsmikoiden lisäksi suhteellisen paljon kanervisaraa, sianpuolaa ja kieloa.
Maisema ja muut arvot
Dyynit hahmottuvat hyvin tai kohtalaisesti ympäristöstä, ja ne näkyvät osittain tiestöltä. Kaukonäkymiä ei ole, maisemat koostuvat ympäröivistä metsistä, soista ja lammista. Sisäinen maisema on melko vaihteleva, ja itäosan matala ja peitteinen dyynialue on paikoin jopa eksyttävän pienipiirteinen.
Kohdealueella on useita erikokoisia tieleikkauksia, aineksenottokuoppia ja polkuja, ja muodostumien pinta on etenkin maantien pohjoispuolella kulunut. Alueen pohjoispuolella Aittolammella on uimaranta. Alue on osittain
pohjavesialueen suojavyöhykkeellä. Kilometrin päässä alueen pohjoispuolella on Paiholan metsän Natura-alue (FI0700100). Kohdealue on havainnollinen ja helppopääsyinen käyntikohde.
Sijainti: Kulhon kylän kaakkoispuolella valtatien molemmin puolin, 18-20 km Kontiolahdelta eteläkaakkoon.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 3
Muodon suhteellinen korkeus: 12 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Kontiolahti
4223 12
Eronen, M. & Vesajoki, H: 1988. Deglaciation pattern indicated by the ice-margin formations in Northern Karelia,
eastern Finland. Boreas 17 (3), 317-327.
Johansson, P.,Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Summary: The most significant raised beaches, aeolian and morainic landforms in Finland. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 151. 76 s.
Lindroos, P. 1972. On the development of late-glacial and post-glacial dunes in North Karelia, eastern Finland.
Geological Survey of Finland, Bulletin 254. 85 s.
