TUU-12-026
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
4451000
4451000
4452000
4452000
4453000
4453000
7130000 7130000
7131000 7131000
7132000 7132000
7133000 7133000
7134000 7134000
HUUHILOVAARA
Tietokantatunnus: TUU-12-026
Pinta-ala: 27,0
Korkeus: 212
Alueen suhteellinen korkeus: 49
Geologia
Huuhilovaaran alueella on kolme tai neljä hyvin kehittynyttä rantatasoa allekkain harjun koilliskyljellä (vrt. Kilpi 1937:40). Harjun tasainen laki on kohdealueen eteläosassa noin 212 metrin tasolla, ja sen pinnalla on useita pieniä suppakuoppia. Alueen ylin varsinainen rantamuodostuma on noin 195-197 metrin tasolla oleva selkeä törmäterassi.
Terassi on etenkin alueen eteläosassa tasainen ja noin 10-20 metriä leveä. Sen alapuolella on noin 185 metrin tasolla niin ikään selkeä törmä tai törmäterassi, jonka juurella on paikoin kivikkoa. Alimpana tien ja Huuhilonjärven välissä on noin 165 metrin tasolla jyrkähkö 3-5 metriä korkea törmä.
Sotkamon jääjärven ylin ranta on ollut seudulla noin 225 metrin tasolla, mikä hahmottuu harjun tasaisena lakena.
Jääjärven lasku-uoma on harjun syntyvaiheessa sijainnut ilmeisesti Sotkamon kaakkoisosassa olevalla Hiidenportin - Liehunjoen seudulla (Saarelainen & Vanne 1997). Kun Sotkamon eteläosassa oleva Kalliojärven seutu alkoi vapautua jäästä, alkoi myös jääjärven vedenpinta laskea vaiheittain, ja 197 ja 185 metrin tasolla olevat törmäterassit kehittyivät harjun kyljelle. Sotkamon jääjärven vedenpinta laski tällöin yhteensä noin 30 metriä yhdistyen Kalliojärven
kaakkoispuolisen Pielisen jääjärven tasoon (Kemiläinen 1986). Harjun kohottua vedenpinnan yläpuolelle alkoivat kerrostua myös kohdealueen lounaispuolella olevat pienet ja matalat paraabelidyynit (mm. Pykäläviidansärkkä ja Soidinsärkät). 165 metrin tasolla oleva törmä lienee puolestaan muodostunut hieman ennen kuin Sotkamon-Pielisen jääjärvi purkautui noin 10 750 vuotta sitten Kajaanin eteläpuolella Kattilamäen seudulla Ancylusjärven tasoon (vrt.
Kemiläinen 1982). Huuhilonjärvi ja Kellojärvi kuroutuivat tämän purkausvaiheen aikana, eikä niiden vedenpinnan tasossa ole sen jälkeen tapahtunut suuria muutoksia.
Biologia
Alueen metsät ovat lähes kokonaan kuivahkon kankaan tasaikäistä kasvatusmännikköä. Varttunutta metsää on vain Huuhilonvaaran ylärinteessä ja osin laella. Laella on myös pienialaisesti mäntytaimikkoa. Varttuneessa metsässä ei oikeastaan ole sekapuita. Kasvatusmännikössä on jonkin verran koivua ja kuusta. Lahopuita ei ole. Aluskasvillisuus on kauttaaltaan varvikkoa, jota aivan pienialaisesti täplittävät poronjäkälät. Jäkälikköä ja kanervaa on laajemmin laen supissa ja nekin osin hakkuiden takia. Varvikko muodostuu puolukasta, mustikasta, variksenmarjasta ja vähemmissä määrin kanervasta. Etenkin jyrkimmät rinteet ovat kunttaisia ja niillä on tiheää variksenmarjakasvustoa, suopursua ja myös muita edellä mainittuja varpuja.
Maisema ja muut arvot
Alue hahmottuu kohtalaisesti ympäristöstä, ja törmät jatkuvat harjun kyljillä myös rajauksen ulkopuolelle. Harjun laelta avautuu näkymiä Huuhilonjärvelle ja lounaaseen soistuneelle dyynialueelle, mutta keski- ja pohjoisosassa maasto on pääosin peitteinen. Sisäinen maisema on melko yksitoikkoinen.
Alue on kokonaan pohjavesialuetta ja merkitty Kainuun maakuntakaavaan 2020 arvokkaaksi harjualueeksi. Lännessä puolen kilometrin päässä on Pellinkankaan Natura-alue (FI1200214) ja idässä kilometrin päässä useista osa-alueista koostuva Kellojärven ranta-alueiden ja saarten Natura-alue (FI1200257). Kohdealueen eteläosa on hyvä käyntikohde.
Huuhilovaaran laelta Huuhilonjärven rantaan kuljettaessa seudulla tapahtunut vedenpinnan korkeuden huomattava muutos hahmottuu mainiosti.
Sijainti: Huuhilonkylässä Kellojärven länsipuolella, 30 km Kuhmosta luoteeseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 49 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Kuhmo
4412 10
Kainuun maakuntakaava 2020.
Kemiläinen, H. 1982. Oulujärven ympäristön deglasiaatiosta ja siihen liittyvästä hydrografiasta. Lisensiaattitutkielma.
Oulun yliopisto, maantieteen laitos. 67 s. + liitekartta.
Kemiläinen, H. 1986. Maanpinnan muodot myöhäisjääkautisten tapahtumien kuvastajina Vuokatin vaaroilla Sotkamossa. Nordia Tiedonantoja A:1. Pohjois-Suomen maantieteellinen seura. 33 s. + liitekartta.
Kilpi, S. 1937. Das Sotkamo-Gebiet in spätglazialer Zeit. Bulletin de la Commission geologique de Finlande 117.
118 s. + liitteet.
Saarelainen, J. & Vanne, J. 1997. Sotkamon jääjärvi. Terra 109:1, 25-38.
