TUU-12-035
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
4433000
4433000
4434000
4434000
4435000
4435000
7119000 7119000
7120000 7120000
7121000 7121000
7122000 7122000
7123000 7123000
HONKALAMMINKANGAS
Tietokantatunnus: TUU-12-035
Pinta-ala: 66,3
Korkeus: 175
Alueen suhteellinen korkeus: 20
Geologia
Honkalamminkankaan hyvin tai melko hyvin kehittynyt dyynialue on kerrostunut harjun lounaisliepeelle. Dyynialueen ulkoreunaa kiertää suurehko, melko jyrkkäpiirteinen paraabelidyyniketju. Alueen sisäosissa on pienempiä ja
loivapiirteisempiä paraabelidyynejä, dyynikumpuja, peittohiekkaa sekä osittain soistuneita deflaatiopainanteita.
Dyynien pituus on noin 200-900 metriä ja korkeus 1-10 metriä. Suuren paraabelidyyniketjun pituus on noin 2,5 kilometriä, ja sen itäiset ja lounaiset suojasivurinteet ovat jyrkähköt. Lounaisreunan suuressa tieleikkauksessa on näkyvissä ristikerroksia ja lounaaseen viettäviä vinokerroksia.
Sotkamon jääjärven ylin ranta on seudulla noin 200-205 metrin tasolla. Vedenpinta laski kuitenkin pian noin 185 metrin tasolle, kun Sotkamon eteläosassa oleva Kalliojärven seutu vapautui jäästä (vrt. Kemiläinen 1986).
Kohdealueen dyynit ovat alkaneet kehittyä, kun Sotkamon-Pielisen jääjärvi purkautui noin 10 750 vuotta sitten Kajaanin eteläpuolella Kattilamäen seudulla Ancylusjärven tasoon (vrt. Kemiläinen 1982), ja harju liepeineen kohosi vedenpinnan yläpuolelle. Ancylusjärvi on ulottunut kapeana lahtena Tervajoen laaksoon aivan alueen eteläreunan juurelle noin 145-150 metrin tasolle. Dyynit kerrostaneen tuulen suunta on ollut luoteinen. Kohdealueen
lähiympäristössä on yksittäisiä dyynejä ja dyyniparvia enemmänkin, mm. lännessä Matikanjoen länsipuolella, lounaassa pelloksi raivatulla Ruostesuolla ja etelässä Lautakankaan ja Kettusärkän alueilla.
Biologia
Alueen dyynien metsät ovat yllättävän karuja kuivia kankaita tai karukkokankaita ja vähälajisia. Puusto on laajalti kasvatusmännikköä ja varttunutta männikköä on vain Jokelan dyynillä. Itäosassa on laajat hakkuut. Lahopuita ei käytännössä ole. Sekapuina on yksittäisiä alikasvoskuusia. Jokelan dyynin jyrkkä lounaisrinne on lähes kauttaaltaan poronjäkälien vallitsema ja sitä laikuttavat pienet variksenmarjalaikut, jotka kasvavat kaadettujen kantojen tyvillä tai hyvin maatuneiden puiden kohdalla. Jäkälikön lävitse työntyy puolukan versoja. Koillisrinne on varpuisempi muodostuen variksenmarjalaikuista ja puolukasta. Luoteisosan erillinen dyynialueen paisterinne poikkeaa edellisestä lähinnä siten että jäkälikköä laikuttavat myös sianpuolakasvustot.
Maisema ja muut arvot
Alue hahmottuu peltojen ja soiden rajaamana melko selkeästi ympäristöstä ja näkyy osittain tiestöltä. Ympäristöön ei avaudu erityisiä kaukonäkymiä, alue on pääosin peitteinen. Ympäristöstä on näkyvissä lähinnä mäntykankaita ja peltoja. Itäosan Honkalampi ja pienet soistumat tuovat kuitenkin vaihtelua, ja korkea harjuselänne alueen
pohjoispuolella näkyy myös paikoin melko hyvin. Sisäinen maisema on kohtalaisen vaihteleva, etenkin lounais- ja itäreunan paraabelidyynit ovat selkeitä.
Alueella on useita tieleikkauksia ja aineksenottokuoppia, ja dyynit ovat paikoin metsätöiden, peltojen raivauksen ja tiestön takia kuluneita ja osittain tuhoutuneita. Alue on pääosin pohjavesialuetta, ja heti aluerajauksen eteläpuolella on vedenottamo. Alue on merkitty Kainuun maakuntakaavaan 2020 arvokkaaksi harjualueeksi. Alueen kautta kulkee moottorikelkkareitti. Kohdealue on tehokkaasta maankäytöstä huolimatta yhä kohtalaisen ehjä dyynialue.
Sijainti: Korpikylässä Matikanjoen ja Tervajoen välissä, 14 km Sotkamosta koilliseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 10 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Sotkamo
4411 06
Kainuun maakuntakaava 2020.
Kemiläinen, H. 1982. Oulujärven ympäristön deglasiaatiosta ja siihen liittyvästä hydrografiasta. Lisensiaattitutkielma.
Oulun yliopisto, maantieteen laitos. 67 s. + liitekartta.
Kemiläinen, H. 1986. Maanpinnan muodot myöhäisjääkautisten tapahtumien kuvastajina Vuokatin vaaroilla Sotkamossa. Nordia Tiedonantoja A:1. Pohjois-Suomen maantieteellinen seura. 33 s. + liitekartta.
