TUU-12-034
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
4431000
4431000
4432000
4432000
4433000
4433000
7130000 7130000
7131000 7131000
7132000 7132000
7133000 7133000
KIRKKOKANGAS
Tietokantatunnus: TUU-12-034
Pinta-ala: 21,9
Korkeus: 187
Alueen suhteellinen korkeus: 12
Geologia
Kirkkokankaan dyynialue koostuu harjun itäpuolella olevasta hyvin tai melko hyvin kehittyneestä pienestä dyyniparvesta. Parvesta on rajauksessa mukana suurehko jyrkkäpiirteinen paraabelidyyni ja muutamia pienempiä dyynejä. Dyyniparvi jatkuu kohdealueen pohjoispuolella matalien ja loivapiirteisten paraabelidyynien ketjuna noin kahden kilometrin päähän. Kirkkokankaan kumpuilevan ja mutkittelevan paraabelidyynin pituus on noin 1,5
kilometriä ja korkeus 2-10 metriä, ja sen kaakkoinen suojasivurinne on jyrkkä. Loivahkon vastasivurinteen juurella on matalia dyynikumpuja. Alueen muut dyynit ovat 100-700 metriä pitkiä, 1-3 metriä korkeita ja varsin loivapiirteisiä.
Sotkamon-Pielisen jääjärven ylin ranta on seudulla noin 195 metrin tasolla. Kun jääjärvi alkoi purkautua Kajaanin eteläpuolisen Kattilamäen seudun vapautuessa jäästä noin 10 750 vuotta sitten (vrt. Kemiläinen 1982), kohdealueen pohjoispuolelle kuroutui lyhytaikainen Ristijärven jääjärvi (vrt. Kemiläinen & Keränen 1986). Ristijärven jääjärven eräänä lasku-uomana on ilmeisesti ollut jonkin aikaa viitisen kilometriä kohdealueen luoteispuolella oleva
Hiidenlinnan rotko. Ristijärven jääjärvi purkautui Ancylusjärven tasoon Paltamon koillispuolisen Valkeisjärven alueen vapauduttua jäästä (Kemiläinen & Keränen 1985).
Hiidenlinnan rotkon kautta on virrannut myös jäätikköjoki, jonka suulle Sotkamon-Pielisen jääjärven peittämään Kusianjoen laaksoon kerrostui hiekkaa laajoiksi, paikoin deltamaisiksi kerrostumiksi. Kohdealueen dyynit alkoivat kerrostua Sotkamon-Pielisen jääjärven purkauduttua ja hietikoiden kohottua vedenpinnan yläpuolelle. Tuulen suunta on ollut luoteinen. Kusianjoen laakson kerrostumista on syntynyt myös kaksi kilometriä Kirkkokankaan dyynialueen länsipuolella oleva pieni, kohdealuetta heikommin kehittynyt Rapakoistensärkkien dyyniparvi.
Biologia
Dyynien puusto on lähes kauttaaltaan kuivan kankaan jäkäläistä kasvatusmännikköä. Kirkkokankaan jyrkähköllä varjorinteellä on lisäksi hieman sekapuuna kuusta ja koivua. Jyrkempi kaakkoisrinne on myös aika tiheäpuustoinen ja sitä varjostaa vielä tyvimetsä. Silti rinteellä on normaalista poikkeavaa kasvillisuutta. Palleroporonjäkälävaltaisessa jäkälikössä kasvaa paikoin kieloa ja suhteellisen runsaasti myös kangaskortetta, keltaliekoa ja sianpuolalaikkuja. Laen heikon polun kivennäismaapaljastumissa on muutamassa kohdassa yksittäisiä kanervisaran versoja. Rinteessä on myös tavanomaista puolukan rei'ittämää jäkäläkasvustoa, dyynistä jäkälikköä on noin 2/3. Varjorinteillä on hieman enemmän variksenmarjalaikkuja, vähän mustikkaa ja juolukkaa. Lounaispäässä on hieman nuorempaa kasvatusmetsää ja aluskasvillisuus on edellistä jäkäläisempi.
Maisema ja muut arvot
Alue hahmottuu soiden rajaamana kohtalaisesti ympäristöstä. Erityisiä kaukonäkymiä ei ole, peitteiseltä alueelta näkyy lähinnä ympäröiviä rämeitä. Sisäinen maisema on melko yksitoikkoinen. Alueella on pieniä tieleikkauksia, ja dyynit ovat paikoin metsätöiden takia kuluneita.
Sijainti: 4 km Heinämäen koillispuolella, 18 km Sotkamosta koilliseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 10 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Sotkamo
4412 04
Kemiläinen, H. & Keränen, R. 1986. Paltamon maisema- ja maa-ainesselvitys. Oulun yliopisto, Oulujärven tutkimusasema. 183 s. + liite.
Kemiläinen, H. 1982. Oulujärven ympäristön deglasiaatiosta ja siihen liittyvästä hydrografiasta. Lisensiaattitutkielma.
Oulun yliopisto, maantieteen laitos. 67 s. + liitekartta.
