Uusikaupunki – Vakka-Suomen pääkaupunki · DIGI

HELMER WINTER

UUSIKAUPUNKI

VAKKA-SUOMEN PÄÄKAUPUNKI

*

Yleiskuva Uudestakaupungista.

U U S I K A U P U N K I

alaisten kaupungista eli Uudestakaupun­

gista kirjoitti ylioppilas Gabriel Joosepin­

poika Lepus vuonnafl663 seuraavat sydäntä lämmittävät sanat: »Oi, siis kaupungin suo­

tuista asemaa. Oi, te kolmasti ja neljästi onnelliset porvarit, joiden kaupunki on kukkuroilleen täyteen sullottu niin monia aarteita. Iloitse, suloinen Uusikaupunki, siitä, että olet valaistu taivaallisella valolla ja muilla autuuteen välttämättömillä. Hypi ilosta, koska olet vapaa vihollisten keinoista ja juonista. Osoita mielihyvääsi siitä, että olet pelastettu saatanan kiusauksista ja salajuonista! Kohota otsaasi, koska rutto ja muut eri­

laiset taudit eivät sinua ahdista! Riemuitse, koska hallitset

niin monta erinomais­

ta saarta, joista voit hankkia itsellesi puita ja muuta välttämä­

töntä! Ole iloinen, Uusikaupunki, koska sinulla on niin monta vainiota ja ihanaa niit­

tyä! Lisäksi kanna Ju­

malalle kuolematto­

mat kiitokset, koska sinulla on ollut uskol­

liset j umalansanan pal­

veli jät ja oikeuteen ja hurskauteen mieltynyt maistraatti ja on vie­

läkin! Riemuitse psal- mistan kanssa: »Ylistä, sieluni, Herraa ja kaikki minun sisälmykseni ylistäköön hänen suuruutensa nimeä!» Oi, te ihanat kotikaupunkilai- set! Meidän osamme on yhdessä iloita ja laulaa uupumatta ylistyslauluja sellaisen kotikaupungin puolesta, jossa Hän on antanut meidän syntyä.»

Vaikkakaan nykyajan kriitillinen lukija ei voikaan ottaa täydestä 1600-luvun intomielisen kotiseudun ihailijan ylis­

tyspuhetta, ei hän kuitenkaan voi olla kiinnittämättä huo­

miota siihen kauniin ja hyvän näkemishaluun, joka tästä yliopistollisesta opinnäytteestä niin vilpittömänä vastaamme huokuu. — Sille matkailijalle, joka mieli näin hyvänsuopai- sena kaupunkiin saapuu, voinee se nykyäänkin tarjota näh­

tävää menneiltä ajoilta. Hänelle se satukirjansa kauneim­

mat sivut aukaisee!

Hyvän yleissilmäyksen kaupungin nykyisestä koosta ja ulkomuodosta voi rautatieasemalta saapuva matkailija saada nousemalla kaupungin pääkadun, Alisenkadun päässä sijait­

sevalle kummulle, kaupungin tulevaisuuden puistoon, Itä- puistoon. Sen korkeimmalta kohdalta katse kulkee yli Ruo­

Tyypillinen portti Uudessakaupungissa.

(Kenraali Heickell’in talo.)

3

kolan järven Hämeen tielle, jota myöten kaupungin mah­

tavuuden aikoina talvisin sadat kuormat vuosittain kuljetti­

vat tänne puutavaraa ulkomaille vietäväksi. Erikoisesti Tuk­

holman kaupan muistoja säilyttävät esimerkiksi Blasiehol- man ja Baltzarborgin kaupungin osien nimet ja ehkä Lilja- laaksonkatukin (entinen Karjakatu). Järven rannan kolme panimoa ja polttimoa antoivat entisaikaan maitse kaupun­

kiin saapuvalle omituisen käsityksen kaupunkilaisten harras­

tuksista. Kauempaa siintää Myllymäen ainoa raihnas tuuli­

mylly murheellisen näköisenä muistellen manalle menneitä kymmenlukuisia tovereitaan. Jalkojen juuressa lännen puo­

lella lepää säännöllisiin neliöihin rakennettu kaupunki leh­

terien puistojen ja puutarhojen syleilyssä. Jos lähdet kulke­

maan kaupungin valtasuonta, et voi olla kiinnittämättä huomiota katuvierillä kohoaviin siisteihin, vauraihin porva­

ristaloihin, jotka ainakin aikaisemmin yleensä olivat yhden perheen asuttavia, ja talojen portteihin, joiden joukossa on entisten puuseppämestarien taidon näytteitä. Rakennuk­

set eivät yleensä ole vanhoilta ajoilta, sillä vuosien 1846 ja 1855 tulipalot ovat tuiki tarkkaan työtä tehneet hävittäen edellinen kaupungin itäosan, jälkimmäinen läntisen. Museon johtokunnan muistotaululla merkitsemää säveltäjämestari Berndt Henrik Crusellin kotitalon paikkaa kannattaa kuiten­

kin pysähtyä katsomaan. Etäämpänä matkan varrella ker­

tovat toiset taulut hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanista ja runoilija Johan Jakob Nervanderista, »lauantaiseuran»

sielusta.

Torin varren seiitu ansaitsee erikoisen huomiomme. Siinä ovat vaatimaton kaksikerroksinen raatihuone, useat pankki- rakennukset, paikkakunnan äänenkannattajan toimistotalo, V. P. K.:n rakennus sekä upea uusi kirkkomme, jonka arkki­

tehti G. T. Chievitz rakensi vuosina 1858—1863 ja jota koris­

tavat Ekmanin tunnelmalliset alttaritaulut. Torin eteläpuo­

lisen korttelin alueella on aikoinaan asunut Wasaborgin kreivi, jolle kaupungin ympäristö vuonna 1646 läänitettiin.

Korttelin rannanpuolisessa päässä sijaitsi myös 1680-luvulla perustettu Suomen ensimmäinen lasitehdas, palossa tuhou­

tunut sekin. Wasaborgin tontti on vielä tänä päivänä vapaa tonttiverosta. Tähän kaupungin seutuun liittyvät muistot Uudenkaupungin rauhan ajoista (1721), jolloin täällä teh­

tiin tavallaan maailmanhistoriallisen merkityksen saanut, Ison vihan kauhut lopettanut rauha. Siinä on Rauhan puisto

Uudenkaupungin vanha kirkko, jota nykyään käytetään museona.

ja Rauhankatu, ja muistotiedot ja kaivaukset osoittavat vielä torin eteläreunassa seisoneen »rauhanpalatsin» paikkaa.

Tietääpä joku kaupungin muinaisuuden ystävä osoittaa ruotsalaisten ja venäläisten rauhanneuvottelijoiden asunto­

paikat, kuten myös salaisten kanslioidenkin sijat. Neuvottelu- rakennus oli tuotu kaupunkiin Lokalahden kappelin Mattis­

ten talon mailta, venäläisten hävittämässä kaupungissa

5

kun ei ollut yhtään tarkoitukseen soveltuvaa asuntoa. Länsi- päästä kävivät Ruotsin herrat neuvottelusaliin, itäpäästä Venäjän pajarit.

Maininnan saakoon myöskin yhteislyseo, jonka juuret ulottuvat kohta kolmesataa vuotta ajassa taaksepäin, ja jonka kunniakas matrikkeli mainitsee monta paikkakunnan parasta miestä.

Yhteyttä muuhun maailmaan välittävät »Det store nordiske Telegrafselskabin» kaapelit, joilla yleisestä suosiota nauttivat tanskalaiset lennätinvirkamiehet äskettäin saa­

vuttivat ennätyksen maailman ympäri lähetetyn sähkösano­

man nopeudessa (38 minuuttia). Ilmankos Topelius aikoi­

naan runoilikin Uudenkaupungin räätälistä, joka neuloi Suomen Skandinaaviaan ja muuhun maailmaan. Aiemmin oli paikkakunnan kotimainenkin lennätinkonttori siksi tär­

keä, että sen henkilökuntaan kuului kuutisenkymmentä virkailijaa.

Kulkua jatkaessamme yllättää meidät pienellä kummulla kohoava vanha kirkkomme tunnelmallisine hautausmaineen.

(Uusi kalmisto kaupungin ulkopuolella kauniine riippa- koivuineen on sekin katsomisen arvoinen.) Kirkkoa, joka nykyään on kaupungin sivistyshistoriallisena museona, alet­

tiin rakentaa kuusi vuotta kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1623. Se epäilemättä on kaupunkimme parhaita nähtävyyksiä jo sinänsä, joskin sen sisustus suurimmalta osalta on vasta 1700-luvulta. Alkuaan oli kirkko säännölli­

nen suunnikas, jossa oli matala tasakatto, maalattia ja viisi sisäänkäytävää, nimittäin papin ovi ja naisväen ovi pohjois­

seinällä, länsipäädyssä morsiuskansan ovi, josta myös vaina­

jat kannettiin viimeiseen leposijaansa, eteläseinällä taas mies­

väen ja teinien eli koulupoikien sisäänkäytävät. Vasta 1700- luvun keskivaiheilta ovat katon tynnyriholvaus, saarna- tuoli ja Rostockista ostettu Pyhän Ehtoollisen asettamista esittävä alttaritaulu. Muita kirkollisia taide-esineitä ovat pelottava helvetintaulu ja 1652 ehtoollisen vietosta palat­

taessa hukkuneen seurueen votiivitaulu. Jonkinlaisia uhrilah­

joja kirkolle lienevät myös votiivilaivat, joista arvokkain on

1600-luvulta polveutu­

va tanskalainen sota- alus. Useat huomatta­

vat taide-esineet ovat joutuneet Kansallis­

museoon m. m. kuu­

luisa, keskiaikainen Uudenkaupungin ma­

donna.

Museon laajahko, nelituhatnumeroinen esinekokoelma on mel­

kein kokonaan mu­

seon varsinaisen luo­

jan, tohtori G. I.

Rothström vainajan keräämä. Työssä on hänellä ollut useita innokkaita apulaisia, kuten ylioppilas F. A.

Söderholm. Esineiden ryhmittelyssä on mikäli mahdollista koetettu noudattaa tieteellisiä ja käytännöllisiä näkökohtia, joskin työ tohtori Rohtströmin kuoleman takia osittain on keskeneräistä. Mutta jo tällaisinaankin kokoelmat kertovat nuorisolle esi-isien työstä ja nykyisessä ympäristössään muis­

tuttavat siitä uskonnollisuudesta ja ahkeruudesta, jotka oli­

vat entisajan kaupunkilaisten elämänohjeena ja päämääränä, kun he rukoilivat ja tekivät työtä.

Kirkosta ulos astuessa houkuttelee vilpoinen tuuli mat­

kailijan meren henkeen tutustumaan. Parasta lienee tällöin ensin nousta Vallinmäelle, joka on saanut nimensä venäläis­

ten Ison vihan aikana rakentamista vallituksista. Sieltä voimme saada käsityksen siitä, missä Uudenkaupungin alkukylät Pietola, Mäyhälä ja Ruokola sijaitsivat. Mäellä ovat nykyään luotsimaja ja Walhalla (hotelli). Sieltä myös aukenee laaja näköala kauas saarten ja salmien taa. Ke­

nellä on luonnon kauneuden tajua, hän ei voi olla ihmette-

7

lemättä tätä satojen saarien arkipelaagia, joka noin penikul­

man levyisenä vyönä rannikkoamme kaartaa. Eiköhän vain joku ystävällinen kaupunkilainen tai taitava luotsi lähde purjeveneellään tai moottorillaan vierasta opastamaan »satu­

jen salaperäiseen saareen».

Jo kaupunginlahden tiheäkoivuista »rantabulevaardia»

kulkiessa kiintyy huomio sisäsataman uuskaupunkilaismalli- siin purjeveneisiin, joiden maine on jo laajemmallekin levin­

nyt turvallisen ja helppohintaisen jokamiehen veneen tyyppi­

nä. Jos saattajana kiertomatkalla sattuu olemaan joku paikkakunnan merikarhuista, saa varmaankin kuulla ky­

seessä olevan venetyypin monista rakentajista ja kehittäjistä.

Useimmat veneet ovat Sorvakon puolella, jonne pääsemme lahden yli vievää Sorvakon siltaa myöten. Sorvakon entisen autiokylän mailla nykyään sijaitsevat Vakka-Suomen mylly, sähkölaitos ja urheilukenttä sekä etäämpänä komea kunnal­

liskoti ja suuri piirimielisairaala.

Heti kaupungin lahden suussa sivuutamme Uuudenkau- pungin veneveistämön. Matkan varteen sattuu myös J. A.

Zachariassenin saha, joka etäämpänä sijaitsevan Janhuan sa­

han ja puunjalostustehtaan kanssa koettaa ylläpitää vakka- suomalaisten vanhaa mainetta puutavaran viennin alalla.

Nykyään käytännössä olevan varsinaisen sataman rannassa suuret tiilirakennukset osoittavat Uudenkaupungin telakan ja konepajan paikkaa. Tämän Pohjanlahden suurimman nostotelakan omistaa nykyään Uudenkaupungin Laiva ^Oy., joka toiminimi Zachariassenin kerällä samalla on kaupungin suurin laivanvarustaja. Viimemainittu on viime aikoina siir­

tynyt höyrylaivain käyttöön, kun taas jälkimmäinen vielä harjoittaa romanttisempaa purjelaiva-meriliikettä.

Satamasta, jota asiantuntijat pitävät maan parhaimpana syvänä luonnonsatamana, johtaa nykyään neljä väylää pitkin rannikoa ja ulos merelle. Syvintä voivat 27 engl. jalkaa sy­

vässä kulkevat laivat käyttää. Ulompana saaristossa voi pis­

täytyä katsomassa Uudenkaupungin harmaan graniitin louhi- mispaikkoja, joista Lepäisten saarella sijaitseva on suurin.

Sieltä käsin Suomen Kivi teollisuus Oy. harjoittaa laajaa jalos­

tettujen kivituotteiden myyntiä aina Englantiin ja Austraa- liaan saakka.

Luonnonkauneuden palvojat mieluimmin kuitenkin kiin­

nittävät katseensa salmiin, kareihin ja kallioihin, joita oikul­

linen käsi tuntuu taitavasti paikoilleen sijoittaneen. Jos

Putsaaren kirkko.

lempeämpi sisäsaaristo on matkailijalle mieleen, viehtyy hän varmaankin Flemingien, Oxenstjernain ja Aminoffien omis­

taman Sundholman kartanon seutuihin kaupungin etelä­

puolella. Jos taas »meren kasvojen eteen» tahtoo asettua, on parasta ohjata kulku Putsaaren pientä uhrikirkkclatoa katsomaan tai Isonkarin (Enskär) karuille kallioille, jonka komea majakka on sisämaan asukkaalle tuntematon mer­

killisyys. Takaisin palattaessa Uudenkaupungin purjehdus­

seuran paviljonki kutsuu antimistaan nauttimaan. Sen avaralta kuistilta näkee lukuisien kaupunkilaisten sievät

huvilat. On näet muistettava, että saaristoon muutto kesällä on aivan yleistä. Nekin, joitten toimensa takia on oleskel­

tava kaupungissa, heti päivän töiden päätyttyä kiiruhtavat

»luotoon».

Kaiken kaikkiaan tekee saaristo asumuksistaan ja raken­

nuksistaan huolimatta neitseellisen vaikutuksen. Helposti siellä vielä löytää kulttuurin koskemattomia paikkoja.

Samoin jos itse kaupunkiin palaamme ja sen katuja kul­

jemme, huomaamme epäilemättä selvän pikkukaupunki- idyllin leiman. Katsohan vain pienien, mataloiden talojen ikkunoilla kasvavia reheviä verenpisaroita, annansilmiä ja muskotteja, pistäydy haastattamassa kukkien hoitajaa, herttaista harmaatukkaista vanhusta, annapas vanhan meren­

kyntäjän innostua kuivanhauskalla murteellaan kertomaan seikkailujaan vierailla mailla. Etköhän vain huomaa teh­

neesi »maantieteellistä löytöä», kuten kertoi tehneensä Turun suomalaisen yliopiston rehtori, kun hän äskettäin Uudessa­

kaupungissa käydessään loi katseensa »yli valkenevain kat- toin» »kirpeän syysaamun koittaessa yli heräävän kaupungin».