Historia ja kanonit kirkkopolitiikan välineenä: Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien julki- lausumat Ukrainan ortodoksien autokefaliahankkeessa vuonna 2018
Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Ortodoksinen teologia Pro gradu -tutkielma Kevät 2021
Petteri Lalu
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author
Petteri Lalu Työn nimi – Title
Historia ja kanonit kirkkopolitiikan välineenä: Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien julkilausumat Ukrainan ortodoksien auto- kefaliahankkeessa vuonna 2018
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Kirkkohistoria Pro gradu -tutkielma x Maaliskuu 2021 99 + 7
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida millä tavoin Venäjän ortodoksisen kirkon viralliset edustajat vastustivat julkisessa kes- kustelussa ukrainalaisten ortodoksien autokefaliahanketta vuonna 2018. Tutkimuskohde muodostaa merkittävän mahdollisuuden analysoida Venäjän ortodoksisen kirkon itseymmärrystä sekä suhteita Venäjän valtioon, Ukrainaan, Konstantinopolin ekumeeni- seen patriarkaattiin ja muuhun ortodoksiseen maailmaan. Tutkimuksen ajanjakso, vuosi 2018, jolloin Ukrainan ortodoksien auto- kefaliahanke toteutettiin, on merkittävä käännekohta Ukrainan kirkollisessa historiassa. Vuoden 2018 joulukuussa lakkautettiin kaksi ukrainalaista ei-kanonista kirkollista rakennetta Kiovan patriarkaatti (UOK-KP) ja Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko (UOAK). Maahan perustettiin uusi kirkkokunta, jonka nimeksi tuli Ortodoksinen kirkko Ukrainassa (OKU). Sen rinnalle jäi edelleen toimimaan Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP).
Tutkimus toteutettiin diskurssianalyysinä, jonka primääriaineistona olivat Venäjän ortodoksisen kirkon ja Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) edustajien Ukrainan ortodoksien autokefaliahanketta käsitelleet julkiset lausunnot, jotka on julkaistu pääosin venäläisen uutistoimiston Interfaxin uskontouutisia käsittelevässä osiossa (Interfax-Religija). Tutkimus on luonteeltaan laadulli- sen ja määrällisen lähestymistavan yhdistelmä. Diskurssien sisältö analysoitiin laadullisesti. Niiden määrällisen ja ajallisen esiin- tyvyyden perusteella analysoitiin diskurssien keskinäistä tärkeysjärjestystä ja merkittävyyttä. Aineiston koodauksessa ja analy- soinnissa käytettiin Atlas.ti-ohjelmistoa. Tutkimuksen johdannossa ja teoriaosuudessa on esitetty Ukrainan ortodoksien autokefa- liahankkeen taustat ja kulku vuonna 2018 sekä keskeiset Venäjän ortodoksisen kirkon suhdetta Ukrainaan määrittävät käsitteet.
Tutkimustuloksista ilmenee, että Venäjän ortodoksisen kirkon ja Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) edustajat vastustivat ukrainalaisten autokefaliahanketta Venäjän ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksestä ja ortodoksien yhteisistä kanonisista sään- nöistä nousevilla perusteluilla. Niissä aiotun autokefalian tulkittiin johtavan ainoastaan aiemman kirkollisen hajaannuksen legiti- misoimiseen. Ukrainan autokefaliahanke tulkittiin diskursseissa pääosin Ukrainan poliittisen johdon hankkeeksi. Tätä vastustet- tiin diskurssilla, jonka mukaan valtion ei pidä sekaantua kirkolliseen elämään. Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin toi- minta Ukrainan ortodoksien autokefaliahankkeessa tulkittiin paitsi kanonisten sääntöjen vastaiseksi myös yritykseksi toimia orto- doksisen maailman johtajana. Konstantinopolin patriarkan asema pyrittiin diskursseissa esittämään mitättömäksi Bysantin impe- riumin kukistuttua jo aikoja sitten.
Venäjän valtion maanmiespolitiikka ja sen kirkollinen lähikäsite Pyhä Venäjänmaa eivät nousseet argumentoinnin keskiöön. Ve- näjän ortodoksisen kirkon edustajat ja verrokkina olleet venäläiset poliittiset toimijat viittasivat näihin teemoihin muutamia ker- toja; UOK-MP:n edustajat eivät viitanneet niihin kertaakaan. Myös Venäjän valtiollisen historiapolitiikan teemat esiintyivät dis- kursseissa erittäin vähän. Julkisessa argumentoinnissa ei kiistetty Ukrainan valtiollisuutta. Silti lähes täydellinen vaikeneminen Ukrainan valtiollisuudesta paljastaa Venäjän ortodoksisen kirkon olevan todennäköisesti haluton tai kyvytön arvioimaan omaa suhdettaan Ukrainaan sekä Venäjän valtion osuutta Ukrainan sotaan.
Venäjän ortodoksisen kirkon ja siihen kuuluvan Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) edustajien diskurssit rakentuivat mo- raalisen absolutismin perustalle. Venäjän ortodoksinen kirkko näkee tämän mukaisesti, että sillä on käsitys siitä, mikä on oikein ja väärin. Siksi Ukrainan autokefaliahanketta edistävien toimijoiden motiivit esitettiin moraalittomiksi ja ainoa keino kiistan rat- kaisuun on katumus Moskovan edessä. Moraalinen absolutismi johti kyvyttömyyteen tarkastella yhteiskunnallisten muutoksien sekä modernisaation aiheuttamia haasteita pastoraalisesti. Venäjän ortodoksinen kirkko ei kyennyt reagoimaan Ukrainan orto- doksien autokefaliahankkeeseen rauhallisesti ja myötäillen, vaan vastusti sitä kanonisten sääntöjen jyrkillä tulkinnoilla ja kovilla vastatoimilla.
Avainsanat – Keywords
Venäjän ortodoksinen kirkko, Ukrainan ortodoksinen kirkko, autokefalia, kanonit, maanmiespolitiikka, Pyhä Venäjänmaa.
Tiedekunta – Faculty Faculty of Philosophy
Osasto – School
School of Theology, Orthodox Theology Tekijät – Author
Petteri Lalu Työn nimi – Title
History and canon law as an instrument of ecclesiestical policy: statements by representatives of the Russian Orthodox Church in the Ukrainian orthodox autocephaly project in 2018.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Church History Pro gradu -tutkielma x March 2021 99+7
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The purpose of this master’s thesis is to analyze how the official representatives of the Russian Orthodox Church opposed the Ukrainian Orthodox in 2018 in a public debate. The research topic provides a significant opportunity to analyze the self-under- standing of the Russian Orthodox Church as well as relations with the Russian state, Ukraine, the Ecumenical Patriarchate of Constantinople and the rest of the Orthodox world. The period of the study, the year 2018, when the Ukrainian Orthodox auto- cephaly project was implemented, is a significant turning point in the ecclesiastical history of Ukraine. In December 2018, two Ukrainian uncanonical ecclesiastical structures, the Kyiv Patriarchate (UOC-KP) and the Ukrainian Autocephalous Orthodox Church (UOAC), were abolished. A new denomination was established in the country, called the Orthodox Church in Ukraine (OCU). Alongside it, the Ukrainian Orthodox Church (UOC-MP) under the Moscow Patriarchate remained.
The study was conducted as a discourse analysis, the primary material of which was the public statements of representatives of the Russian Orthodox Church and the Ukrainian Orthodox Church (UOC-MP) on the Ukrainian Orthodox autocephaly project, published mainly in the Interfax-Religija section of the Russian news agency Interfax. Research is by nature a combination of qualitative and quantitative approaches. The content of the discourses was analyzed qualitatively, and the mutual order and sig- nificance of the discourses were analyzed on the basis of their quantitative and temporal occurrence. Atlas.ti software was used for coding and analysis of the data. The introduction and theoretical part of the study present the backgrounds and course of the Ukrainian Orthodox autocephaly project in 2018, as well as the key concepts that determine the relationship of the Russian Or- thodox Church to Ukraine.
The results show that representatives of the Russian Orthodox Church and the Ukrainian Orthodox Church (UOC-MP) opposed the Ukrainian autocephaly on the grounds of the Charter of the Russian Orthodox Church and common canonical rules of the Orthodox Church. The intended autocephaly was interpreted to lead only to the legitimation of previous ecclesiastical disintegra- tion. The Ukrainian autocephaly project was interpreted in the discourses mainly as a project of the Ukrainian political leader- ship. This was opposed by the discourse that the state should not interfere in ecclesiastical life. The activities of the Ecumenical Patriarchate of Constantinople in the Ukrainian Orthodox autocephaly project was interpreted not only as contrary to canonical rules but also as an attempt to act as the leader of the Orthodox world. Discourses sought to nullify the significance of the Patri- arch of Constantinople after the overthrow of the Byzantine Empire centuries ago.
The compatriot policy of the Russian state and its ecclesiastical near concept the Holy Russia did not rise to the epicenter of ar- gumentation. Representatives of the Russian Orthodox Church and the referenced Russian political actors pointed to these themes a few times; UOC-MP representatives did not refer to them once. The themes of the official Russian history policy also appeared very little in the discourses. The public argumentation did not dispute the statehood of Ukraine. Yet the near-complete silence on Ukrainian statehood reveals that the Russian Orthodox Church is likely to be reluctant or unable to assess its own rela- tionship with Ukraine, as well as the Russian state’s involvement in the war in Ukraine.
The discourses of the representatives of the Russian Orthodox Church and its member, the Ukrainian Orthodox Church (UOC- MP), were built on the basis of moral absolutism. The Russian Orthodox Church sees accordingly that it has an idea of what is right and wrong. Therefore, the motives of the actors promoting the Ukrainian autocephaly project were presented as immoral and the only way to resolve the dispute is to seek repentance from Moscow. Moral absolutism led to an inability to approach so- cial change as well as the challenges posed by modernization in a pastoral way. The Russian Orthodox Church was unable to react calmly and empathetically to the Ukrainian Orthodox autocephaly project, but opposed it with strict interpretations of ca- nonical rules and harsh countermeasures.
Avainsanat – Keywords
Russian Orthodox Church, Ukrainian Orthodox Church, autocephaly, canon law, compatriot policy, the Holy Russia
1 JOHDANTO ... 1
1.1 UKRAINAN ORTODOKSIEN KIRKOLLINEN ITSENÄISTYMISHANKE AKTIVOITUU ... 1
1.2 UKRAINAN USKONNOLLISEN KARTAN MONINAISUUS ... 6
1.3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ, METODI JA LÄHTEET ... 9
2 KESKEISET VENÄJÄN ORTODOKSISEN KIRKON SUHDETTA UKRAINAAN MÄÄRITTÄVÄT KÄSITTEET ...11
2.1 KIRKKOJÄRJESTYS JA KANONIT ... 11
2.2 VENÄJÄN ORTODOKSISEN KIRKON SUHDE VALTIOON JA YHTEISKUNTAAN ... 14
2.3 PYHÄ VENÄJÄNMAA ... 23
2.4 VENÄLÄINEN MAAILMA ... 26
2.5 SUHDE UKRAINAAN ... 28
2.6 SUHDE KONSTANTINOPOLIN EKUMEENISEEN PATRIARKAATTIIN ... 33
2.7 VENÄJÄN HISTORIAPOLITIIKKA ... 36
3 UKRAINAN AUTOKEFALIAHANKETTA VASTUSTANEET DISKURSSIT ...41
3.1 YLEISIMMIN ESIINTYNEET DISKURSSIT ... 43
3.2 DISKURSSIT JA NIIDEN MUUTTUMINEN AUTOKEFALIAHANKKEEN EDETESSÄ. ... 44
3.3 DISKURSSIEN TEEMOJEN JAKAUTUMINEN TOIMIJOIDEN KESKEN. ... 58
3.4 MITKÄ OLIVAT DISKURSSIEN KIRKKOPOLIITTISET TAVOITTEET JA MITEN NIIHIN PYRITTIIN? ... 65
4 TUTKIMUSTULOKSET ...69
1 JOHDANTO
1.1 Ukrainan ortodoksien kirkollinen itsenäistymishanke aktivoituu
Tämän tutkimuksen ydinkysymys on, miten Ukrainan kansallinen ja poliittinen itsenäisyys ymmär- retään Venäjän ortodoksisen kirkon harjoittamassa kirkkopolitiikassa. Siinä on keskeistä Venäjän ortodoksisen kirkon pyrkimys säilyttää Ukrainan ortodoksit ja maan tärkeimmiksi koetut kirkolliset kohteet osana samaa Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista paikalliskirkkoa. Toisena ohjaa- vana tekijänä on Moskovan patriarkaatin sitoutuminen Venäjän valtiollisen politiikan tavoitteisiin.
Suhteessaan Ukrainan valtiollisuuteen ja siihen kuuluvaan kirkolliseen autonomiaan Venäjän orto- doksisen kirkko yrittää ajaa kaksilla rattailla. Sen johtajan patriarkka Kirillin (Gundjajev; s. 1946, v.
2009–)1 puheissa Ukraina, Pikku-Venäjä kuuluu erottamattomasti osaksi Pyhää Venäjänmaata sekä venäläistä maailmaa2 ja toisaalla kirkon ulkosuhteiden osaston johtaja metropoliitta Ilarion (Alfejev;
s.1966, v. 2009–)3 näkee Ukrainan kirkollisen itsenäisyyden toteutuvan Moskovan patriarkaattiin kuuluvan Ukrainan ortodoksisen kirkon autonomiassa4.
Ukrainan kanonisesti hyväksyttynä ortodoksisena kirkkona on toiminut vuodesta 1990 alkaen Mos- kovan patriarkaatin alainen, mutta kuitenkin statukseltaan autonominen Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP)5. Ajatus Ukrainan ortodoksien kirkollisesta itsenäisyydestä eli autokefaliasta, jolla tarkoitetaan käytännössä irtautumista Moskovan patriarkaatin alaisuudesta ei ole uusi idea, mutta nousi se polttopisteeseen Venäjän liitettyä Ukrainalle kuuluvan Krimin laittomasti omaan val- tioalueeseensa keväällä 2014 ja sekaannuttua Itä-Ukrainan sotilaalliseen konfliktiin.
Yritys autokefalian saamisesta Ukrainan ortodokseille vetoamalla Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin ei ole uusi. Kiovan metropoliittana (UOK-MP) toiminut Filaret (Denisenko; s. 1929, v. 1990–19926) kääntyi vuonna 1992 patriarkka Bartolomeoksen (Dimítrios Archontónis; s. 1940, v. 1991–)7 puoleen Ukrainan siirtämiseksi Konstantinopolin jurisdiktioon sen jälkeen, kun hänen yrityksensä saada autokefalia Moskovan patriarkaatilta oli torjuttu. Autokefalia pysyi lopullisena
1 Московский патриархат 2021a. Ilmoitan elossa olevista tutkimuksen kohteena olevista henkilöistä ensimmäisen ker- ran mainitessani suluissa ensin syntymävuoden ja sen jälkeen toimintavuodet asiayhteyden mukaisessa nykyisessä tai jo päättyneessä tehtävässä). Ortodoksiseen munkkipapistoon kuuluvien sukunimet ovat myös suluissa. Kuolleiden histori- allisten henkilöiden osalta ilmoitan kuolinvuoden.
2 Иларион (Алфеев) 2009, 389–390; Иларион (Алфеев) 2019, 380.
3 Московский патриархат 2021b.
4 Иларион (Алфеев) 2018.
5 Hudson 2018,1360; Ketola 2016, 74; Bremer 2013, 68; Устав Русской Православной Церкви 2017. Esittelen Ukrai- nan uskonnollisten yhteisöjen tilannetta ja niistä käytettäviä nimiä tarkemmin alaluvussa 1.2.
6 Українська Православна Церква Київський Патріархат 2020.
7 Οικουμενικον πατριαρχειον 2021.
tavoitteena8. Presidentti Viktor Juštšenko (s. 1954, v. 2005–2010) kävi vuonna 2008 neuvotteluja autokefaliasta ekumeenisen patriarkaatin kanssa. Tuolloin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen ja Moskovan patriarkan Aleksi II:n neuvotteluissa päädyttiin siihen, että Ukrainan autokefaliahanke ei toistaiseksi ole ajankohtainen.9
Syksyn 2013 mielenosoitusaallot presidentti Viktor Janukovitšin (s. 1950, v. 2010–2014) hallintoa vastaan johtivat Ukrainan kirkkojen huomattavaan keskinäiseen lähentymiseen. Käytännössä lähes kaikki uskonnolliset yhteisöt, ainakin osa niiden papistosta ja maallikoista antoivat mielenosoitta- jille hengellistä ja humanitaarista tukea. Kuitenkin pääosa UOK-MP:n johtavasta papistosta vastusti ainakin aluksi mielenosoituksia. Kun mielenosoitusten merkitys Ukrainan kansan enemmistölle tuli ilmiselväksi, siirtyi myös UOK-MP näkyvästi tukemaan niitä.10
Krimin niemimaan laittoman Venäjään liittämisen jälkeen ja Itä-Ukrainassa käytävän sodan pitkit- tyessä kasvoi Ukrainassa, erityisesti sen valtion johdossa halu erottaa Ukrainan ortodoksit yhteydes- tään Venäjään. Siitä huolimatta, että Venäjän ortodoksinen kirkko oli pidättäytynyt suoraan tuke- masta Venäjän aggressiota Ukrainaa kohtaan11, eivät ukrainalaiset voineen sulattaa Moskovan patri- arkaatin puolueettomia tai Venäjän valtion linjauksia tukevia ilmaisuja Ukrainassa käytävästä vel- jessodasta12. UOK-MP:n ilmaisema puolueeton pyrkimys rauhaan ja rakkauteen poikkesi muista kirkkokunnista, jotka saman viestin lisäksi tukivat ukrainalaisten taistelua vapautensa puolesta13. Ukrainassa vahvistuivat isänmaalliset ja kansallismieliset käsitykset siitä, että Moskovan patriarkaa- tin alainen Ukrainan ortodoksisen kirkko toimii konfliktin aikana itsenäiseen Ukrainaan sopimatto- mana Venäjän valtion etuvartiona14.
Ukrainan parlamentti vetosi kesäkuussa 2016, juuri ennen Kreetalla kokoontuvaa yleisortodoksista kirkolliskokousta, ekumeeniseen patriarkka Bartolomeokseen autokefalian saamiseksi. Tämä tapah- tuisi kumoamalla patriarkaatin vuonna 1686 tekemä päätös, jonka perusteella Kiovan metropoliitta- kunta oli Ukrainan parlamentin, radan mukaan liitetty kanonien vastaisesti Moskovan patriarkaat- tiin15. Kreetan synodi ei kuitenkaan käsitellyt Ukrainan pyyntöä, koska se ei kuulunut kokouksen valmistellulle esityslistalle, eikä asian käsittely olisi ollut mahdollista Moskovan ja useiden muiden
8 Стрекачев 2019, 61.
9 Иларион (Алфеев) 2009; 112–117; Стрекачев 2019, 109–112; Laitila 2020, 110. Laitila siteeraa John Chryssavgista, jonka mukaan Konstantinopoli halusi antaa Moskovalle aikaa Ukrainan ortodoksian tervehdyttämiseen.
10 Ketola 2016, 76; Elsner 2019, 10; Hudson 2018, 1366–1368.
11 Ketola 2016,77; Björkman (2020), 56.
12 Elsner 2019, 10.
13 Hudson 2018, 1369.
14 Hudson 2018,1359–1360.
15 Верховна Рада України 2016; Interfax-Religion 16.7.2016.
paikalliskirkkojen osallistumattomuuden takia. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt ukrainalaisten kir- kollista itsenäisyyshanketta.16
Lokakuussa 2018 Ukrainan presidentti Petro Porošenko ilmaisi suoraviivaisesti pitävänsä Ukrainan ortodoksista kirkkoa (UOK-MP) Venäjän valtiollisen vaikuttamisen välineenä:
Patriarkka Kirill rukoilee jokaisessa jumalanpalveluksessa venäläisten sotilaiden puolesta, jotka tappa- vat ukrainalaisia sotilaita ja siviilejä. Meillä Ukrainassa on vielä kirkkoja, joissa rukoillaan patriarkka Kirillin puolesta, joka rukoilee venäläisten sotilaiden puolesta, jotka tappavat ukrainalaisia sotilaita ja siviilejä. Tuskinpa tällaisia kirkkoja voidaan kutsua ukrainalaisiksi?17
Ratkaistakseen Ukrainan ortodoksisen kirkon tilanteen presidentti Porošenko ja Ukrainan parla- mentti kääntyivät huhtikuussa 2018 uudelleen Ekumeenisen patriarkaatin puoleen ja pyysivät sitä myöntämään Ukrainan ortodokseille autokefalian18. Konstantinopolin aiempiin Ukrainan autokefa- liaa koskevaan pidättyväisiin kantoihin verrattuna vastaus oli nopea ja yllättävä. Patriarkaatin sy- nodi ilmoitti jo 19.–20.4.2018 pitämässään kokouksessa tutkineensa Ukrainan kirkollista tilannetta sekä päätti keskustella Ukrainan pyynnöstä ja koordinoida asiaa niiden sisarkirkkojen kanssa, joita se koskee19.
Moskovan ja Konstantinopolin patriarkkojen tapaaminen Istanbulissa 31.8.2018 on viimeinen julki- suuteen kerrottu yritys ratkaista Ukrainan ortodoksien autokefaliahanketta. Moskovan patriarkaatin edustajat kommentoivat tapaamista heti sen jälkeen toiveikkaan vaitonaisesti20. Muutaman päivän kuluttua uutislähde kertoi, että Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I oli ilmoit- tanut patriarkaatin piispainkokoukselle autokefaliahankkeen käynnistämisestä jo patriarkkojen ta- paamista seuraavana päivänä21.
Syyskuun 2018 alussa ekumeeninen patriarkaatti lähetti edustajikseen (eksarkeiksi) Ukrainaan ark- kipiispa Danielin (Volodymyr Zelinsky; v. 2008)22 Yhdysvalloista ja piispa Ilarionin (Roman
16 Laitila 2020; TASS 20.6.2016.
17 Интерфакс Украина 20.11.2018, Украина не была, не является и не будет канонической территорией РПЦ – Порошенко; Kamenev 21.12.2018.
18 President of Ukraine 2018a; President of Ukraine 2018b; RISU 18.4.2018a.
19 Ecumenical Patriarchate 2018a.
20 Интерфакс-Религия 31.8.2018a, Патриарх Кирилл считает, что его встреча с патриархом Варфоломеем про- шла хорошо; Интерфакс-Религия 31.8.2018b, Патриарх Кирилл не стал раскрывать подробности встречи с пат- риархом Варфоломеем, сославшись не ее конфиденциальный характер.
21 Интерфакс-Религия 19.10.2018. По некоторым данным, экзархи Константинополя уже прибыли на Украину – источники. Ei ole tiedossa mitä ekumeenisen patriarkaatin kokousta Interfaxin uutinen tarkoittaa. Ei ole tiedossani, että 1.9.2018 kokouksesta tai patriarkan ilmoituksesta olisi kirjallista tiedonantoa.
22 Ukrainian Orthodox Church of the USA (ei pvm.)
Rudnyk; s.1972, v. 2008–)23 Kanadasta selvittämään Ukrainan kirkollista tilannetta, keskustelemaan mahdollisten toimijoiden kanssa ja valmistelemaan Ukrainan hajallaan olevien ortodoksisten kirk- kojen yhdistämistä.24 Vastatoimena Venäjän ortodoksinen kirkko katkaisi papiston ehtoollisyhtey- den Konstantinopolin patriarkaattiin.25 Ekumeeninen patriarkaatti päätti 9.–10.10.2018 kuultuaan eksarkkeja uudistaa periaatepäätöksensä myöntää autokefalia Ukrainan ortodokseille, peruuttaa vuoden 1686 synodaalikirjeen oikeudellinen sitovuus ja palauttaa Ukrainaan ekumeenisen patriar- kaatin stauropegiaalinen, eli suoraan patriarkaatille alistettu toimielin. Samalla UOK-KP ja UOAK:n johtajat palautettiin seuraajineen ehtoollisyhteyteen muiden ortodoksien kanssa.26
Ukrainan presidentti Petro Porošenko ilmoitti joulukuun 2018 alussa, että Ukrainan ortodoksien yh- distymiskirkolliskokous järjestettäisiin 15.12.201827. Patriarkka Bartolomeos kutsui kokoukseen, jonka tavoitteena oli valita Ukrainan tulevalle autokefaaliselle kirkolle päämies, kaikkien Ukrainan ortodoksisten yhteisöjen (UOK-MP, UOK-KP, UOAK) piispat28. Tosin UOK-MP ilmoitti välittö- mästi kieltäytyvänsä osallistumisesta29, ja lopulta Kiovan pyhän Sofian katedraalissa pidettyyn ko- koukseen osallistui UOK-MP:n 90 piispasta vain kaksi. Yhdistymiskokouksen 192 edustajaa päätti- vät toisen äänestyksen perusteella valita kirkkoa johtamaan UOK-KP:n ehdokkaan metropoliitta Epifanioksen, jonka kirkolliseksi tehtävänimeksi tuli Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta30. Ko- kouspäivänä lakkautettiin käytännössä kaksi aiemmin ei-kanonista kirkollista rakennetta (UOK-KP ja UOAK) ja perustettiin uusi kirkkokunta, jonka nimitykseksi on vakiintunut Ortodoksinen kirkko Ukrainassa (OKU)31. Sen rinnalle jäi edelleen toimimaan Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP)32. Vaikka monissa länsimaissa on rinnakkaisia kirkollisia järjestel- miä, on tilanne kuten Regina Elsner huomauttaa epänormaalia ykseyttä korostavalle ortodoksialle.33
23 Ukrainian Orthodox Church of Canada (ei pvm.)
24 Permanent Delegation of the Ecumenical Patriarchate 2018; RISU 7.9.2018b; Elsner 2019, 9. Piispat nimitettiin eku- meenisen patriarkaatin eksarkeiksi Ukrainaan.
25 Bremer 2020, 168.
26 Ecumenical Patriarchate 2018b; Suomen ortodoksinen kirkko (tiedote) 2018a.
27 Interfax-Ukraine 5.12.2018.
28 ROMFEA 6.12.2018.
29 ТАСС 5.12.2018, УПЦ не будет участвовать в Объединительном соборе по созданию новой церкви на Укра- ине.
30 RISU 15.12.2018; Suomen ortodoksinen kirkko (tiedote) 2018b
31 РБК-Украiна 15.12.2018, Киевский патриархат и УАПЦ самораспустились перед Собором; Unian-info 17.12.2018; Православна церква України 2020; Устав Русской Православной Церкви 2017, X-1. Kirkko käyttää itsestään ukrainankielistä nimitystä Православна церква України.
32 Устав Русской Православной Церкви 2017. Moskovan patriarkaatin alaisesta Ukrainassa toimivasta kirkkokun- nasta käytetään kirkkojärjestyksen mukaan venäjänkielistä nimeä Украинская Православная Церковь, josta käytän tutkimuksessani suomen kieleen vakiintunutta käännöstä Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP).
33 Tomos 2019; Elsner 2019, 11.
Ukrainan parlamentti hyväksyi 20.12.2018 lain, jolla määrättiin Ukrainan ortodoksista kirkkoa (UOK-MP) käyttämään nimensä yhteydessä viittausta Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Lakitekstin mukaan: ”uskonnollinen yhteisö, joka kuuluu uskonnolliseen rakenteeseen, joka on keskeisessä ase- massa Ukrainaa vastaan sotaa käyvässä ja väliaikaisesti sen aluetta miehittävässä valtiossa, on vel- vollinen nimessään osoittamaan kuulumisensa tällaiseen maan [Ukrainan] ulkopuoliseen organisaa- tioon.34 UOK-MP valitti laista seuranneesta Ukrainan kulttuuriministeriön nimenmuutosvaatimuk- sesta oikeuteen. Ukrainan korkein oikeus päätti joulukuussa 2019, että kulttuuriministeriön päätös sijoittaa UOK-MP luetteloon uskonnollisista yhteisöistä joilta vaaditaan nimen muuttamista, on lain vastainen.35
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I antoi 6.1.2019 uuden Ortodoksisen kirkon Ukrainassa johta- jaksi valitulle metropoliitta Epifaniokselle tomoksen, jossa määriteltiin uudelleen Ukrainan valtion alueella toimiva ortodoksisen kirkko kanonisesti autokefaaliseksi ja asetti kirkon päämieheksi Kio- van ja koko Ukrainan metropoliitan. Tomoksen mukaan ”Ukrainan valtiolliset ja kirkolliset johtajat ovat tavoitelleet pitkään yli 30 vuoden ajan itsehallinnollista kirkkoa ja kääntynet Konstantinopolin apostolisen istuimen puoleen, jolla on pitkän kanonisen tradition vuoksi velvollisuus auttaa vai- keuksissa olevia ortodoksisia kirkkoja, erityisesti niitä joihin sillä on ollut historialliset yhteydet, kuten historialliseen Kiovan metropoliin.36 Ukrainan ortodokseille uuden kirkon perustaminen ja autokefalian myöntäminen ei ole minkäänlainen loppuratkaisu. Kansakunnan kirkon muodostumi- nen on riippuvainen niin yksittäisten ukrainalaisten ortodoksien kuin kirkon ympärille rakentuvien yhteisöjen päätöksistä siitä, mihin yhteisöön he jatkossa haluavat kuulua. Ortodoksiksi itsensä miel- tävien liikehdintä, jossa Moskovan patriarkaatin alaisesta kirkosta siirryttiin Kiovan patriarkaattiin, oli käynnissä jo ennen autokefaliahanketta.
Elsnerin mukaan kirkon itsenäisyydestä tuli Ukrainalle, erityisesti presidentti Porošenkolle poliitti- nen projekti, joka oli osa presidentinvaalien kampanjointia. Hänen osallistumisensa autokefalian myöntämiseen niin kirkon yhdistymiskokouksessa kuin varsinaisessa tomoksen luovutuksessa oli erityisen näkyvää. Vaikka osoitti asian tärkeyttä hänelle ja Ukrainan kansakunnalle, oli kirkon kan- nalta valtiojohdon toimeliaisuus negatiivista. Se liitti kirkon autokefalian lähtökohtaisesti poliitti- seen prosessiin ja jätti uudelle Ukrainan ortodoksiselle kirkolle haitallisen perinnön. Myös miljoo- nien UOK-MP jäsenten ukrainalainen identiteetti on kyseenalaistettu presidentti Porošenkon
34 Аросев 20.12.2018.
35 РБК 22.3.2019a, УПЦ подала в суд на Минкультуры Украины из-за приказа о переименовании; РБК 16.12.2019b, Верховный суд разрешил УПЦ Московского патриархата сохранить название.
36 Tomos 2019; Elsner 2019, 9.
demonisoivilla Venäjän kätyriyteen viittaavilla puheilla. Paradoksaalisesti myös heidän oma patri- arkkansa Kirill sivuuttaa heidän ukrainalaisen identiteettinsä julistamalla heidän olevan samaa kan- saa venäläisten kanssa.37
1.2 Ukrainan uskonnollisen kartan moninaisuus Ukrainan kristilliset kirkot
Kristinusko on Ukrainassa pääsuuntaus, ja pääosa ukrainalaisista kyselytutkimuksiin vastanneista mieltää itsensä ortodokseiksi. Ukrainassa ortodoksisten ja muiden kristillisten kirkkojen tilanne on kuitenkin huomattavasti moninaisempi kuin Venäjällä. Ukrainan suurimpana uskonnollisena tun- nustuskuntana on perinteisesti ollut Moskovan patriarkaattiin kuuluva Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK-MP), jolla on vuodesta 1990 alkaen ollut laaja itsehallinnollinen asema. Tammi- kuussa 2014 kirkolla oli kaikkiaan 12 673 seurakuntaa.38
Jäsenmäärältään maan toiseksi suurin kristillinen tunnustuskunta oli vuonna 2014 Ukrainan kreik- kalaiskatolinen kirkko, jota on kutsuttu historiallisista syistä johtuen myös uniaattikirkoksi. Kirkko kuuluu roomalaiskatoliseen jurisdiktioon, mutta noudattaa itäistä jumalanpalvelusriitusta. Pääosa Ukrainan 3 763 kreikkalaiskatolisesta seurakunnasta on sijoittunut maan länsiosassa sijaitsevaan Galitsiaan. Kirkko oli neuvostoaikana kielletty, koska sitä pidettiin ukrainalaisen kansallisuusaat- teen vahvana ilmentymänä. Vainottu yhteisö osoittautui pääsihteeri Mihail Gorbatšovin (s. 1931, v.
1985–1991) sallivamman uskontopolitiikan myötä toimintavapauden saatuaan erittäin elinvoi- maiseksi, ja monet Ukrainan ortodoksisen kirkon papit ja kokonaiset seurakunnat kiinteistöineen siirtyivät aktiivisen käännytystyön seurauksena kreikkalaiskatoliseen kirkkoon.39
Ortodoksisten kirkkojen moninaisuuteen ja hajanaisuuteen ovat johtaneet ukrainalaisten pyrkimyk- set itsenäisen, autokefaalisen paikalliskirkon muodostamiseen. Ensimmäinen hanke itsenäisen uk- rainalaisen ortodoksisen kirkon muodostamiseen ajoittuu Venäjän vallankumousta seuranneeseen Ukrainan ensimmäisen itsenäisyyden aikaan.40 Neuvostoliiton romahdusta seurasi uusi kirkollinen hajautumisvaihe uudelleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Vuonna 1992 silloinen Moskovan patriar- kaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon johtaja Kiovan metropoliitta Filaret (Denisenko) julisti kirkon autokefaaliseksi Kiovan patriarkaatin Ukrainan ortodoksiseksi kirkoksi. Käytännössä tämä johti Filaretin ja hänen kannattajiensa erottamiseen kanonisesti tunnustetusta ortodoksisesta
37 Elsner 2019, 12.
38 Ketola 2016, 73–75.
39 Bremer 2013, 84, 140–143; Ketola 2016, 73; Стрекачев 2019, 47–52; Yurchuk 2020, 69.
40 Ketola 2016, 73; Elsner 2019,10; Laitila 2020, 102–116. Laitila erottaa ukrainalaiselle ortodoksialle neljä autokefa- lian vaihetta.
kirkosta.41 Muiden ortodoksisten kirkkojen kanssa skismassa ollut kirkkokunta kasvoi kuitenkin merkittäväksi toimijaksi. Taulukossa 1 on esitetty ukrainalaisen mielipidetiedusteluja tekevän Ra- zumkov-keskuksen kyselyn vastaukset kysymykseen, mihin ortodoksiseen kirkkoon vastaajat koke- vat42 kuuluvansa. Vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana UOK-KP:iin itsensä kuuluvaksi katso- vien määrä on noussut samassa tahdissa kuin UOK-MP:iin kuuluvien määrä on pienentynyt. Victo- ria Hudsonin mukaan UOK-KP:n kasvua selittää isänmaallisten, jopa nationalististen Ukrainan his- toriaan kuuluvien narratiivien edistäminen ja pyrkimys maan eurooppalaisen suuntauksen edistämi- seen.43
Taulukko 1. Mihin ortodoksiseen kirkkoon katsotte kuuluvanne? Kyselyiden tuloksia vuosina 2000–201844
Ratkaiseva kysymys Ukrainan uuden ortodoksisen kirkkorakenteen kehittymiselle on luonnollisesti se, kuinka ihmiset, erityisesti aktiivisesti kirkon toimintaan osallistuvat ortodoksit mieltävät jäse- nyytensä uudessa tilanteessa. Merkityksellistä on myös se, siirtyykö uuden kirkon piiriin kokonaisia seurakuntia kiinteistöineen. Autokefalian kannattajilla on luonnollisesti intressi osoittaa oman hank- keensa menestystä ja vastustajilla kiistää. Asiaa on pyritty kartoittamaan kyselytutkimuksilla, joiden tuloksiin on syytä suhtautua varsin kriittisesti45. Taulukossa 2 on esitetty vastauksia vuonna 2019 järjestetyn mielipidetiedustelun kysymykseen, jolla kartoitettiin sitä, mihin kirkkoon ortodokseiksi
41 Стрекачев 2019, 47–52; Laitila 2020, 108–110.
42 Ukrainassa, kuten monissa muissakin maissa uskonnolliseen yhteisöön kuulumista ei merkitä väestörekisteriin, toisin kuin pohjoismaissa. Seurakunnilla voi olla omat jäsenrekisterinsä, mutta entisen Neuvostoliiton alueella ihmiset araste- levat myös uskonnollisten yhteisöjen jäsenrekistereihin merkitsemistä. Ortodoksisen käsityksen mukaan kirkon jäse- nyys ei muodostu rekisteriin kirjaamisen kautta. Kirkkoon liitytään kasteen ja mirhavoitelun kautta, ja kirkkoon kuulu- minen realisoituu osallistumalla paikallisen kirkkoyhteisön toimintaan ja pyhiin mysteerioihin.
43 Hudson 2018, 1360–1361.
44 Razumkov zentre 2018, 16. *Kaavio ei osoita niiden osuutta, jotka identifioivat itsensä Venäjän ortodoksisen kirkon jäseniksi eikä niiden, jotka eivät pidä itseään ortodokseina.
45 Bremer 2020, 167. Ukrainalaiset ovat epävarmoja siitä, mihin kirkkoon kuuluvat ja saattavat vaihdella vastaustaan kyselyjen välillä.
itsensä mieltävät ukrainalaiset katsovat kuuluvansa. Uuden autokefalian saaneen Ortodoksinen kirkko Ukrainassa -kirkkokunnan jäseniksi itsensä mieltävien osuus vastanneista (13,2 %) on yli kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin Moskovan patriarkaattiin kuuluvassa Ukrainan ortodoksi- sessa kirkossa. Merkittävä osa vastaajista (7,7 %) katsoo kuuluvansa edelleen Kiovan patriarkaatin Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon, vaikka se virallisesti lakkautti itsensä ennen yhdistymiskokousta joulukuussa 2018. Filaret (Denisenko) erosi kesäkuussa 2019 autokefalian saaneesta kirkosta (OKU) ja perusti uudelleen Kiovan patriarkaatin (UOK-KP). Tästä syystä Ukrainassa toimii kolme ortodoksista kirkkokuntaa46. Valtaosa ortodokseista ilmoittaa kuitenkin olevansa yksinkertaisesti ortodokseja. Tämä kuvaa ehkä parhaiten ukrainalaisten suhtautumista uskontoon ja ortodoksiaan.
Ortodoksiset kirkkorakennukset eivät tavallisen ihmisen näkökulmasta juuri eroa toisistaan, ja nii- den jumalanpalvelukset noudattavat samoja liturgisia traditioita. On myös mahdollista, että tällä ta- voin vastaavat haluavat myös pysyä kirkon kanonisten kiistojen ulkopuolella, eivätkä siksi halua ottaa asiaan kantaa.
Taulukko 2. Mihin ortodoksiseen kirkkoon katsotte kuuluvanne? Kyselyn tulokset vuonna 2019.47
Ukrainan uskonnolliset vähemmistöt
Ukrainassa 2 % kyselytutkimuksiin vastanneista määrittelee itsensä protestantiksi ja 1 % roomalais- katolisiksi. ”Yksinkertaisesti” kristityiksi itsensä määrittelevien osuus on 8 %. Aiemmin merkittä- vän, jopa 15 % väestöstä käsittäneen juutalaisvähemmistön osuus on toisen maailmansodan aikais- ten vainojen seurauksena laskenut alle puoleen prosenttiin. Ukrainan alueella, erityisesti Krimillä on
46 Razumkov zentre 2019, 3; Ortodox Times 20.6.2019.
47 Razumkov zentre 2019, 15. *Kaavio ei osoita niiden osuutta, jotka identifioivat itsensä Venäjän ortodoksisen kirkon jäseniksi eikä niiden, jotka eivät pidä itseään ortodokseina.
elänyt historiallisesti merkittävä islaminuskoisten tataarien vähemmistö. Nykyisin muslimien osuus on noin alle puoli prosenttia. Ukrainalaisista vastaajista 12 % määrittelee itsensä uskonnottomiksi.48 1.3 Tutkimustehtävä, metodi ja lähteet
Pro gradu -tutkielmani päämääränä on selvittää, miten Venäjän ortodoksisen kirkon viralliset edus- tajat vastustivat julkisuudessa ukrainalaisten autokefaliahanketta vuonna 2018. Vastaan kysymyk- seen kolmen alatutkimuskysymyksen kautta.
1) Mitä historiallisia, kanoniseen traditioon liittyviä tai muita perusteluja autokefaliahanketta vastaan esitettiin?
2) Mitkä historialliset, kanonisen traditioon liittyvät ja muut perustelut sivuutettiin?
3) Miten Venäjän ortodoksisen kirkon venäläisyyttä määrittävä ideologia ilmeni Ukrainan au- tokefaliahankkeen vastustamisessa?
Tutkimukseni primäärilähteinä ovat Venäjän ortodoksisen kirkon virallisten edustajien Ukrainan kirkon autokefaliahankkeeseen liittyvät lausunnot vuonna 2018. Aineisto muodostuu pääosin venä- läisen Interfax-uutistoimiston uskonnollisia uutisia julkaisevan osion (Интерфакс-Религия) 192 uutisesta, joiden lisäksi mukana on 5 muusta lähteestä peräisin olevaa uutista. Uutiset on julkaistu venäjän kielellä, ja ne ovat vapaasti saatavissa internetistä. Analysoin Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien ohella myös Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) sekä venäläisten poliittisten toimijoiden autokefaliahanketta käsitelleitä diskursseja.
Käsittelen tutkimuksen primäärilähteitä diskurssianalyysillä, jonka perusoletuksena on yhteisöjen diskursiivinen luonne. Tämän oletuksen mukaisesi diskurssit määrittävät toimijan intentiot. Tarkas- telen Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien lausumia ja niiden muodostamia kokonaisuuksia kes- kittymällä siihen mitä perusteluja on käytettä ja millä tavalla ne on esitetty. Käytän primäärilähtei- den käsittelyyn Atlas.ti-ohjelmistoa, jossa koodaan aineiston sen mukaisesti mitä käsitteitä diskurs- seissa on käytetty argumentteina. Koodauksen perustana ovat luvussa 2 määrittelemäni keskeiset Venäjän ortodoksisen kirkon suhdetta Ukrainaan määrittävät käsitteet.
Esitän diskurssianalyysin perusteella mitkä olivat Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien useimmin julkisuudessa käytettyjä perusteluja ja pyrin pelkistämään perustelujen pääviestin sekä erittelemään sen kenelle viestejä hankkeen etenemisen eri vaiheissa suunnattiin. Analysoin myös mitä historialli- sia, kanonisia tai muita mahdollisesti Ukrainan kirkon autokefaliaa tukevia perusteita Venäjän
48 Razumkov zentre 2019, 4, 14; Yurchuk 2020, 69.
ortodoksisen kirkon edustajat ovat saattaneet sivuuttaa vastustaessaan julkisuudessa hanketta. Erit- telen myös millä tavoin Venäjän ortodoksisessa kirkossa vallitsevat yleiset venäläisyyttä ja suhdetta Ukrainaan määrittelevät käsitteet esiintyvät perusteluissa.
Tutkimusraportin dispositio muodostuu johdannon ohella kolmesta pääluvusta. Määrittelen toisessa luvussa ensin keskeiset Venäjän ortodoksisen kirkon suhdetta Ukrainaan määrittävät käsitteet. Kol- mannessa luvussa esitän Venäjän ortodoksisen kirkon johdon Ukrainan ortodoksien autokefaliahan- ketta vastustaneet diskurssit. Tutkimuksen päättävässä neljännessä luvussa vastaan tutkimuskysy- myksiin sekä arvioin tutkimusta ja esitän tunnistamani aiheita jatkotutkimukselle.
En ole sisällyttänyt tutkimusraporttiin varsinaista kirjallisuuskatsausta, vaan käsittelen aihealueen tutkimusta osana luvun 2 käsiteanalyysiä.
Käytän venäjänkielisessä aineistossa esiintyvien erisnimien translitteroinnissa suomalaista kansal- lista kaavaa. Erisnimet olen translitteroinut lähteiden mukaisesta venäjänkielisestä kirjoitusmuo- dosta. Joidenkin erisnimien kohdella olen käyttänyt suomen kieleen vakiintunut kirjoitusasua. Olen suomentanut venäjänkieliset diskurssilainaukset. Niiden venäjänkieliset alkuperäislähteet ovat liit- teessä 1.
2 KESKEISET VENÄJÄN ORTODOKSISEN KIRKON SUHDETTA UKRAINAAN MÄÄ- RITTÄVÄT KÄSITTEET
Tässä luvussa käsittelen aiemman tutkimuksen ja saatavilla olevien muiden lähteiden avulla keskei- siä käsitteitä, joilla voidaan kuvata Venäjän ortodoksisen kirkon itseymmärrystä, suhdetta valtioon, kirkon suhdetta venäläisyyteen, jotka ovat omiaan vaikuttamaan miten Ukrainan ortodoksien asema nähdään Venäjällä. Tietyt Venäjän ortodoksisen kirkon suhdetta Ukrainaan määrittävistä käsitteet, kuten maanmies- ja historiapolitiikka, ovat yhteisiä venäläisten maallisten käsitteiden kanssa.
2.1 Kirkkojärjestys ja kanonit
Venäjän ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys
Venäjän ortodoksinen kirkko ilmaisee virallisen itseymmärryksensä kirkkojärjestyksessään. Suoma- laisen käytännön mukaista kansanedustuslaitoksen säätämää kirkkolakia ei sillä ole. Kirkkojärjes- tyksen mukaan Venäjän ortodoksinen kirkko on monikansallinen autokefaalinen paikalliskirkko, joka on uskonopillisessa ja kanonisessa rukousyhteydessä muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen kanssa. Siihen kuuluu varsinaisen äitikirkon ohella autonomisia ja muita itsehallinnollisia kirkkoja ja eksarkaatteja. Kirkko määrittää toimintansa piiriin kuuluviksi kanonisella alueellaan asuvat orto- doksista uskoa tunnustavat ihmiset sekä sellaiset muissa maissa asuvat ortodoksit, jotka haluavat kuulua Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.49 Venäjän ortodoksisen kirkon kanoninen alue käsittää en- tisen Neuvostoliiton alueen valtiot, Kiinan kansantasavallan ja Japanin. Entisen Neuvostoliiton alu- een maista sen kanonisen alueen ulkopuolella ovat ainoastaan Georgia ja Armenia.50
Maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkko muodostuu paikalliskirkkojen muodostamasta yhteisöstä, jossa jokaisella paikalliskirkolla on oma kanoninen alueensa. Useimmiten kanoninen alue noudattaa kansallisvaltion rajoja, ja vielä useammin kirkot on nimetty kansallisin määrein, esimerkiksi Venä- jän ortodoksinen kirkko tai Kreikan ortodoksinen kirkko. Tästä perinteestä huolimatta paikalliskir- kot toimivat oman kanonisen alueensa ulkopuolella ortodoksisten kansanryhmien parissa sellaisilla alueilla, jotka eivät ole perinteisesti ortodoksisia. Diasporassa eli hajaannuksessa elävät yhteisöt pyrkivät säilyttämään sekä ortodoksisen uskonsa että lähtömaansa kansallisen identiteetin. Järjestely on kirkko-opin ja -järjestyksen yksi alue, yksi piispa, yksi kirkko -periaatteen vastainen, koska sen
49 Устав Русской Православной Церкви 2017, I.1–3.
50 Binns 2005, 30–31; Bremer 2013, 67–68; Устав Русской Православной Церкви 2017, I.3.
myötä yhdellä alueella on useamman ortodoksisen paikalliskirkon rakenteita.51 Venäjän ortodoksi- nen kirkko on Venäjän vallankumouksen seurauksena toiminut diasporassa monissa maissa52. Kirkkojärjestyksessä Venäjän ortodoksinen kirkko ilmoittaa kunnioittavansa ja noudattavansa, jo- kaisen valtion omaa lainsäädäntöä. Kirkko perustaa toimintansa pyhiin kirjoitukseen ja perimätie- toon, kanoneihin ja apostolisiin sääntöihin, ekumeenisiin kirkolliskokouksiin ja pyhiin isiin sekä paikalliskirkon sekä arkkipiispakunnan kokouksien, pyhän synodin53 päätöksiin ja kirkkojärjestyk- seen. Venäjän ortodoksinen kirkko on rekisteröity Venäjän federaatiossa sekä oikeushenkilöksi että uskonnolliseksi yhteisöksi. Sen yksiköt rekisteröityvät paikallisen lainsäädännön mukaisesti oikeus- henkilöiksi niihin maihin, joissa ne toimivat.54
Ortodoksisen kirkon kanonit
Ortodoksisen kirkon kanonit ovat kokoelma kirkon omalla auktoriteetillaan kehittämiä lakeja, joi- den avulla hallitaan kirkon organisaatiota, sen suhdetta jäseniin ja kirkon ulkopuolisiin organisaa- tioihin, kuten valtioon, maallisiin toimijoihin ja muihin uskontoihin.55 Kanonisen lain kannalta tär- keimpiä lähteitä ovat kirkkoisien kanoniset epistolat ja ekumeenisten kirkolliskokouksien kanonit.
Käytännössä kanonisen lain lähteet jaetaan kahteen ryhmään 1) yleisiin koko kirkkoa koskeviin ja 2) erityisiin autokefaalisia kirkkoja koskeviin lähteisiin.56
Kanonisen lain merkittävänä ongelmana on kristillisen kirkon lähtökohta: Jumala tuli ihmiseksi va- pauttaakseen ihmisen farisealaisen lakiuskonnon kahleista ja kutsuakseen hänet vapauteen, rakkau- den yhteyteen, kirkkoon. Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan kristillisissä kirkkokunnissa eri ta- voin. Roomalaiskatolinen kirkko kehitti kanonisten sääntöjen tulkintaan vahvan kirkko-oikeudelli- sen organisaation. Reformaation myöstä syntyneissä kirkkokunnissa roomalaiskatolinen järjestelmä koettiin lakihenkiseksi ja alkukirkon vastaiseksi rakenteeksi. Konkreettisen instituution sijaan kir- kon koetaan olevan näkymätön ja todellinen ainoastaan Pyhän Hengen täyttämien sydämen uskon yhteytenä.57
51 Metso 2015.
52 Bremer 2013, 48–51.
53 Pyhä Synodi (Священный Синод) on patriarkan johtama kirkollinen johtamiselin. Siihen kuuluu yhdeksän pysyvää ja viisi vaihtuvaa jäsentä. Pysyviä jäseniä ovat 1) Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta; 2) Pietarin ja Laatokan; 3) Krutitskin ja Kolomenskin; 4) Minskin ja Slutskin metropoliitta ja Valko-Venäjän eksarkki 5) Kišinjovin ja koko Mol- davian metropoliitta, 6) Astanan ja Kazakstanin metropoliitta; 7) Taškentin ja Uzbekistanin metropoliitta, Keski-Aasian metropoliittapiirikunnan pää, 9) Moskovan patriarkaatin ulkosuhteiden osaston johtaja.
54 Устав Русской Православной Церкви 2017, I:4–5.
55 Patsavos 1975, 1–2.
56 Rodopoulos 2007, 20–21, 30–34; Damaskinos (Olkinuora) 2020, 136. Nimitys kanoni (kr. kanon, κανών) tarkoittaa alun perin käsityöläisen mittatikkua. Kristillisessä kielenkäytössä käsitteellä tarkoitetaan myös pyhien kirjoitusten sisäl- töä eli kaanonia. Sanan perusmerkitys on sääntö.
57 Rodopoulos 2007, 10–12.
Ortodoksinen teologia on käsitellyt varsin vähän kirkkolain (kanonisen oikeuden) ja profaanin lain suhdetta, mutta jatkaa käytännössä pitkään traditioon perustuvaa kanonista tulkintaansa, ja vastaa reformaation teologeille säilyttäneensä alkukirkon hengen ja järjestyksen tällä tavoin. Rodopoulos tulkitsee Kristuksen vapauttaneen kristityt juutalaisen ulkoisen mutta sisäisesti tyhjän lakiuskonnon kahleista, mikä ei kuitenkaan merkitse kirkollisen järjestyksen hylkäämistä kirkon konkreettisessa muodossa, jossa sen on maan päällä elettävä. Jännitteinen yhteys rakkauden ja järjestyksen kirkon välillä säilyy.58 Ortodoksisella kirkolla ei ole roomalaiskatolisen kirkon kaltaista systemaattista ka- nonisen oikeuden järjestelmää. Ortodoksisen kirkon kanoninen oikeus on kriittisesti tarkasteltuna kehittymätöntä. Se keskittyy kanonien ja niiden tulkintojen välisten ristiriitojen ratkaisemiseen sekä siihen, miten monitulkintaisia sääntöjä tapauskohtaisesti sovelletaan. Kaikkiin kanonien tulkinnan kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta, siksi on otettava huomioon myös historiallinen, yhteis- kunnallinen ja ekklesiologinen konteksti.59
Kanonisen lain soveltamisessa voidaan käyttää ekonomian periaatetta, joka korostaa sen juutalai- sesta ja maallisesta laista poikkeavaa, terapeuttista, ja pastoraalista näkökulmaa. Ekonomiaa käyttä- essään kirkollinen hierarkki, yleensä piispa voi tilapäisesti tai pysyvästi poiketa kanonisen säännön järkähtämättömästä soveltamisesta, mikäli se palvelee yksittäisten kirkon jäsenten tai koko kirkon tarvetta tai suurempaa etua. Poikkeaminen tapahtuu kuitenkin sääntöä kunnioittaen eikä se kumoa kirkon oppia.60
Venäjän ortodoksinen kirkko tulkitsee, että ortodoksisen kirkon kanoneissa ei ole kuvattu eksplisiit- tisesti kriteerejä, eikä prosessia, jolla autokefalia myönnetään. Asiaa on käsitelty vuonna 1993, jol- loin Konstantinopolin, Aleksandrian ja Jerusalemin patriarkaattien sekä Kreikan ortodoksisen kir- kon kannan mukaisesti autokefalian myöntäminen on ekumeenisten kirkolliskokouksen ja Konstan- tinopolin paikalliskirkon kirkolliskokouksen yksinoikeus. Sen sijaan Moskovan, Romanian ja Bul- garian patriarkaattien ja Puolan ortodoksisen kirkon mukaan autokefalian myöntäminen omalle ka- noniselle osalleen on jokaisen ortodoksisen paikalliskirkon itsenäinen oikeus. Tuolloin saavutettiin kuitenkin yksimielisyys siitä, että ilman äitikirkon hyväksyntää autokefalia ei ole mahdollinen, eikä ilman yleisortodoksista yksimielisyyttä.61 Venäjän ortodoksinen kirkko näkee, että kysymyksestä olisi päätettävä tulevassa Suuressa ja Pyhässä Ortodoksisen kirkon synodissa.62 Tämä kanta
58 Rodopoulos 2007, 13–17.
59 Damaskinos (Olkinuora) 2020, 136.
60 Patsavos 1975, 1–2; Rodopoulos 2007, 102–103; Damaskinos (Olkinuora) 2020, 145.
61 Russian Orthodox Church 2018.
62 Иларион (Алфеев) 2019, 158–159.
kuitenkin tyhjeni siihen, että Venäjän ortodoksinen kirkko pidättäytyi osallistumasta vuosikymme- niä valmisteltuun Synodiin Kreetalla vuonna 2016.
2.2 Venäjän ortodoksisen kirkon suhde valtioon ja yhteiskuntaan
Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi vuonna 2000 työryhmän laatiman asiakirjan Venäjän ortodok- sisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet (Основы социальной концепции Русской
Православной Церкви). Asiakirja esittää peruslähtökohtia opetukselleen kirkon ja valtion välisestä suhteesta. Tarve asiakirjan laatimiselle todettiin jo 1990-luvun alussa. Kirkon ulkosuhteiden osaston johtajana toiminut metropoliitta Kirill johti työtä henkilökohtaisesti vuosina 1997–2000. Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet on ensimmäinen maailmanlaajuisessa orto- doksisessa kirkossa laadittu modernin yhteiskunnan ilmiöiden ja kirkon suhdetta määrittelevä asia- kirja. Se heijastelee myös Moskovan patriarkaatin virallisia kantoja ja velvoittaa kirkon työnteki- jöitä noudattamaan sen normeja ja periaatteita silloin, kun he ovat dialogissa vallanpitäjien ja mui- den yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.63 Asiakirja kertoo pyrkivänsä vastaamaan tarpeisiin, joita on jo pitkän historian aikana koettu Venäjän ortodoksisessa kirkossa ja sen kanonisten rajojen ulkopuolella. Ilmeisesti juuri tätä laajaa ulottuvuutta silmällä pitäen asiakirja on julkaistu Venäjän ortodoksisen kirkon ulkosuhteiden osaston verkkosivuilla myös englannin kielellä.64 Aikaa kestä- väksi tarkoitettu sosiaalieettisen ajattelun perusteet -asiakirja on sisällytetty samannimisenä ja -si- sältöisenä lukuna Venäjän ortodoksisen kirkon synodaalisen teologisen toimikunnan vuonna 2017 julkaisemaan luonnokseen Venäjän ortodoksisen kirkon katekismukseksi65.
Ekumeenisen patriarkan asettaman työryhmän vuonna 2020 julkaistu kirkon sosiaalieettisiä kysy- myksiä käsittelevä mietintö Maailman elämän edestä : Kohti ortodoksisen kirkon sosiaalieetosta (For the Life of the World)66 tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohdan Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteille.
Matti Kotiranta on käsitellyt Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikkaa Stanley Harakasin luo- man kultaisen säännön sosiaalieettisen teorian pohjalta. Hänen mukaansa ortodoksinen sosiaa- lietiikka on läntiseen teologiaan verrattuna rajoittunutta ja kehittymätöntä. Rajoittuneisuuden syynä ortodoksisen sosiaalietiikan kokonaisvaltainen luonne, joka ei erota hengellistä ja maallista sen enempää kuin yksilöllistä ja yhteisöllistä. Hengellinen luonteen läsnäolo korostaa eettisen hyvän to- teutuvan vain osana ortodoksista uskonelämää. Ortodoksinen kirkko on koko olemassaolonsa
63 Иларион (Алфеев) 2009, 165–174.
64 ОСК 2010, I.1.
65 КРПЦ 2017.
66 Maailman elämän edestä 2020.
aikana elänyt valta-alueillaan merkittävien ulkoisten voimien islamin ja myöhemmin kommunismin puristuksessa, mikä on johtanut sosiaalietiikan kehittymättömyyteen.67
Teologiset perusteet
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet määrittelee aluksi kirkon yhteiskun- tapolitiikan teologiset perusteet määrittämällä kirkon Kristukseen uskovien kokoukseksi
(собрание), johon Kristus itse on jokainen kutsunut. Kirkko sisältää sekä jumalallisen että inhimil- lisen luonnon (естества). Se näkee itsensä sitoutuneena maailmaan inhimillisen luontonsa puolesta, jossa se kuitenkin toimii koko täyteydessään. Kirkon päämääränä ei ole ainoastaan sen jäsenten, vaan koko maailman pelastuminen. Asiakirja viittaa Kristuksen omaan määritelmään itsestään.
Siinä korostetaan, ettei maailman ja ihmisen pelastuminen voi rajoittua kansallisiin ja uskonnollisiin rajoihin, kuten vertaus laupiaasta samarialaisesta opettaa.68
Venäjän ortodoksinen kirkko kehottaa uskovia jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen elämään;
osallistumisen69 tulee perustua kristillisen etiikan periaatteille. Kirkko näkee kuitenkin, että papiston ja luostarikilvoittelijoiden yhteiskunnallisen osallistumisen tavassa ja asteessa on eroja. Kristityn osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään tulee lähteä kirkon opetuksen mukaan siitä, että maa- ilma, yhteiskunta ja valtio ovat Jumalan rakkauden kohteita. Kirkko ei toteuta lähetystehtäväänsä pelkästään julistuksella vaan myös hyvillä teoilla, joiden päämääränä on ympärillä olevan maailman hengellisen, moraalisen ja materiaalisen tilan parantaminen. Tässä tehtävässä kirkko tekee yhteis- työtä valtion kanssa, vaikka se ei olisikaan luonteeltaan kristillinen; samoin kuin muiden yhteiskun- nallisten toimijoiden ja yksittäisten ihmisten kanssa, vaikka ne eivät tunnustautuisikaan kristilliseen uskoon.70
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet ja Ekumeenisen patriarkaatin Maa- ilman elämän edestä -mietintö esittävät samansuuntaiset teologiset perusteet kirkon sosiaalietiikalle.
Kirkko ei ole lähtöisin maailmasta ja sillä on maailmaan verrattuna esikuvallinen tehtävä edustaa
67 Kotiranta (1993), 53; Kotiranta (1999), 122–124, 127.
68 ОСК 2000, I.1–3.
69 ”Церковь призывает своих верных чад и к участию в общественной жизни, которое должно основываться на принципах христианской нравственности.” Venäjänkielisen alkuperäistekstin relatiivipronomini которое on taipu- neena neutriksi, jolloin sen korrelaatin on edeltävä neutrimuotoinen substantiivi участие. Tekstin englanninkielisessä käännöksessä relatiivipronominina on which, joka osoittaa suoraan edeltävään substantiiviin, life of society. Tällöin lähtökohdan merkitys muuttuu oleellisesti. ”The Church also calls her faithful children to participation in the life of so- ciety, which should be based on the principles of Christian morality”.
70 ОСК 2000, I.3–4.
Jumalan valtakunnan kirkkautta maailmassa. Kristittyjen osallistuminen maallisen valtion tehtäviin nähdään sallittuna ja tarpeellisena.71
Kirkon ja valtion suhde
Venäjän ortodoksinen kirkko toteaa Kristuksen lunastustyön koskevan koko maailmaa ja kaikkia kansoja. Kirkko on luonteeltaan universaali ja ylikansallinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ett- eikö kirkon jäsenillä olisi oikeutta kansalliseen omaperäisyyteen, joka nykyisin ilmenee yleisimmin joko etnisyyden tai määrätyn valtion kansalaisuuden kautta. Siksi universaali kirkko koostuu mo- nista autokefaalisista paikalliskirkoista. ”Ortodoksisten kristittyjen, jotka käsittävät olevansa tai- vaallisen isänmaan kansalaisia, ei pidä unohtaa omaa maallista synnyinmaataan.”72
Sosiaalieettisen ajattelun perusteet muistuttaa siitä, kuinka monet ortodoksisen kirkon pyhiksi luke- mat ihmiset ovat osoittaneet rakkautta omaa maallista isänmaataan kohtaan ja antaa näistä esimer- kiksi tapauksia, joissa kirkko on siunannut venäläisiä osallistumaan puolustuksellisiin sotiin mongo- livaltaa, puolalaisia ja ranskalaisia maahantunkeutujia vastaan. ”Ortodoksisen kristityn kutsumuk- sena on rakastaa omaa isänmaataan, jolla on alueelliset rajat ja veriveljiään, jotka asuvat kaikkialla maailmassa”.73
Sosiaalietiikan perusteiden mukaan perhe on inhimillisen elämän perussolu jo luomisesta alkaen.
Valtiollinen kehitys on alkanut myöhemmässä vaiheessa. Israelin kansa pyysi profeetta Samuelilta kuningasta hallitsemaan itseään (1. Sam. 7:8–9). Siksi kirkko näkee valtion Jumalan ihmisille anta- mana mahdollisuutena järjestää yhteiskunnallinen elämänsä vapaan tahdonilmaisun pohjalta. Valtio on Venäjän ortodoksisen kirkon tulkinnan mukaan vastaus siihen, kuinka langenneessa maailmassa estetään suuremmat synnit maallisen vallan avulla. Kirkon opetuksen mukaan Kristus tunnusti maallisen esivallan opetuksessaan keisarille maksettavasta verosta ja seisoessaan tuomittavana Pila- tuksen edessä. Myös apostolit, erityisesti Paavali opettivat kristittyjä kunnioittamaan esivaltaa ja varhaiset kristilliset seurakunnat rukoilivat heitä vainoavien juutalaisten ja roomalaisen viranomais- ten puolesta.74
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet pitää kristityn velvollisuutena to- tella valtiota riippumatta vallanpitäjien vakaumuksesta tai uskosta. Siinä korostetaan, että kristitty- jen tulee kuitenkin välttää yrityksiä tehdä valtiovallasta absoluuttista ja tiedostaa valtion rajoittuvan
71 Maailman elämän edestä 2020, § 4, 8.
72 ОСК 2000, II.
73 ОСК 2000, II.
74 ОСК 2000, III.
pelkästään ajallisiin, väliaikaisiin ja katoavaisiin arvoihin synnin alaisessa maailmassa niiden vaiku- tusten rajoittamiseksi.75
Modernin ajan maallinen valtio ei ole sitoutunut uskonnollisesti. Siksi Venäjän ortodoksinen kirkko näkee yhteistoiminnan valtion kanssa rajoittuvan tietyille alueille ja perustuvan keskinäiseen toisen asioihin puuttumattomuuden periaatteeseen. Valtio on kuitenkin tietoinen siitä, että tietyt moraalin normit ovat välttämättömiä. Samat normit ovat välttämättömiä myös pelastukselle. Siksi valtion tehtävät maallisen hyvinvoinnin alueella ja kirkon työ pelastava työ ovat samansuuntaisia.76 Sosiaa- lietiikan perusteissa kirkon ja valtion nykyisten yhteistyöalueiden luettelo on kattava. Siihen sisälty- vät muun muassa: moraalisten arvojen säilyttäminen; hengellinen, kulttuurillinen, moraalinen ja patrioottinen kasvatus; historiallisen ja kulttuurisen perinteen suojaaminen, elvyttäminen ja kehittä- minen; hyväntekeväisyys ja sosiaaliohjelmat sekä perheinstituutiota tukeva työ; työ sotilaiden, po- liisien ja vankien parissa; tiede ja tutkimus; ympäristönsuojelu.77 Ylevästi kuorrutetusta yhteistyö- alueita esittelevästä luettelosta on kuitenkin turha hakea tasa-arvon, yhteiskunnalliseen oikeuden- mukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistämiseen liittyviä alueita.
Sosiaalieettisen ajattelun perusteissa huomautetaan, että valtion maallista luonnetta ei pidä käsittää, niin että kaikki uskontoon viittaava tulisi pakottaa radikaalilla tavalla pois yhteiskunnasta, siten että uskonnolliset yhteisöt tulisi sulkea päätöksenteon ulkopuolelle, eikä niillä olisi oikeutta arvioida vallanpitäjien toimintaa.78
Asiakirja varoittaa kirkkoa ottamasta itselleen valtion toimintoja, kuten synnin vastustamista voima- keinoilla, käyttämällä maallisen vallan toimivaltuuksia, soveltamalla valtiolliselle vallalle kuuluvaa pakottamista tai estämistä. Kirkko voi kuitenkin kääntyä näissä tarpeissa valtion puoleen, kuitenkin siten että päätösvalta säilyy valtiolla.79
Valtiovallan ei sosiaalietiikan perusteiden mukaan tule sekaantua kirkolliseen elämään, sen hallin- toon, uskonoppiin, jumalanpalveluselämään, hengellisiin käytäntöihin, eikä sen kanonisten organi- saatioiden toimintaan, tämä ei kuitenkaan koske kirkon toimintaa oikeushenkilönä, väistämättö- missä suhteissaan valtioon, sen lainsäädäntöön ja hallintojärjestelmään. Kirkko odottaa valtiolta kunnioitusta kanonisia normeja ja muita sisäisiä säännöksiä kohtaan.80
75 ОСК 2000, III.2.
76 ОСК 2000, III.2.
77 ОСК 2000, III.8.
78 ОСК 2000, III.2.
79 ОСК 2000, III.2.
80 ОСК 2000, III.2.
Näkemys poliittisen ja kirkollisen toiminnan erottamisen ihanteellisuudesta vallitsee myös laajem- min venäläisessä yhteiskunnassa. Katariina Björkmanin mukaan sekä valtiomyönteinen Izvestija että oppositiolehti Novaja Gazeta pitivät Ukrainan autokefaliahankkeen voimakasta politisoitumista vääränä.81
Kirkon ideaalin mukainen suhde voi sosiaalieettisien ajattelun perusteiden mukaan syntyä vain orto- doksisen kirkon suurimmaksi kansalliseksi aarteekseen julistavassa ortodoksisessa valtiossa. Bysan- tissa kirkon ja valtion suhteet saivat kokonaisuudessaan aikaan periaatteet, joita kutsuttiin kirkon ja valtion sinfoniaksi. Siihen sisältyy molemminpuolinen keskinäinen tuki ja keskinäiset vastuut, il- man toisen osapuolen tunkeutumista kumppaninsa yksinomaisen kompetenssin alueelle. Sen valli- tessa piispa alistuu valtiolliseen valtaan alamaisena, mutta ei siten että hänen piispallinen toimival- tansa olisi lähtöisin valtiollisesta vallasta. Samoin valtion vallan edustaja suhtautuu piispaan kuten kirkon jäsen, etsiäkseen pelastusta, eikä siksi että hänen toimivaltansa lähtisi piispan vallasta. 82 Sosiaalieettisen ajattelun perusteet tunnustaa, ettei sinfonia ole historiallisesti toiminut aina par- haalla mahdollisella tavalla ja viittaa Rooman valtakunnan pakanalliseen jatkumoon liittyneillä By- santin keisareilla olleen taipumuksia väärinkäyttää valtaansa suhteessa kirkkoon. Tämä niin kutsuttu kesaropapismi johti moniin ongelmiin, muun muassa ikonoklasmiin. ”Venäläiset hallitsijat, ero- tukseksi bysanttilaista keisareista, olivat toista alkuperää. Siksi, ja myös muista historiallisista peri- aatteista johtuen, kirkon ja valtiollisen vallan yhteistyö on Venäjän menneisyydessä sujunut paljon harmonisemmin.”83
Luonteeltaan erilaiset kirkko ja valtio käyttävät erilaisia välineitä tavoitteidensa saavuttamiseen.
Valtio tukeutuu pääosaltaan materiaaliseen voimaan tavoittaakseen maalliset ideat. Kirkko käyttää uskonnollisia ja eettisiä välineitä laumansa hengelliseen johtamiseen ja uusien jäsenten saamiseen.84 Valtion alueella sen vallanpitäjillä on laillinen suvereniteetti. Tästä seuraa ja määrittyy paikalliskir- kon tai sen osan juridinen asema, mikä antaa kirkolle mahdollisuuden tehtäväänsä tai rajoittaa sitä.
Kirkko on lojaali valtiolle, mutta osoittaa suurempaa lojaalisuutta jumalalliselle käskylle: pelastaa ihmisiä kaikissa olosuhteissa.85
Sosiaalieettisen ajattelun perusteet tekee kuitenkin yhden kansanvaltaisen poikkeuksen. Kirkon on kieltäydyttävä noudattamasta valtiota, joka pakottaa ortodoksiset uskovat luopumaan uskostaan ja
81 Björkman (2020), 55.
82 ОСК 2000, III.4.
83 ОСК 2000, III.4.
84 ОСК 2000, III.5.
85 ОСК 2000, III.5.
kirkostaan ja tekemään syntiä. ”Kristitty voi omantuntonsa ohjeiden mukaan jättää noudattamasta vallanpitäjien käskyä, joka pakottaisi vakavaan syntiin”. Perusteasiakirja määrittää kirkon tehtä- väksi käydä tällaisessa tilanteessa vuoropuhelua viranomaisten kanssa, kehottaa kansanvaltaisten mekanismien käyttöön lakien muuttamiseksi tai hallinnon päätösten tarkistamiseksi. Myös vetoami- nen kansainväliseen mielipiteeseen ja rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen on sisällytetty keinovalikoimaan.86
Venäjän kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteissa valtio nähdään Jumalan siunaamaksi ratkai- suksi pahan vastustamiseen ja moraalisen järjestyksen ylläpitämiseen langenneessa maailmassa. Sen sijaan Maailman elämän edessä -mietinnössä asiaa ei nähdä näin suoraviivaisena. Sen mukaan Raa- matun ja apostolien opetus ottivat kantaa ainoastaan siihen, kuinka kristittyjen tuli elää pakanallisen keisarin ja monissa tapauksissa miehittäjävallan alaisuudessa. Siksi näistä ohjeista ei sen mukaan voida johtaa, kuinka kristittyjen tulisi järjestää yhteiskuntansa.87
On mielenkiintoista että, sosiaalietiikan perusteissaan Venäjän ortodoksinen kirkko käyttää peruste- luna keskinäiseen toisen asioihin puuttumattomuuden periaatteelle sitä, ettei modernin ajan maalli- nen valtio ole sitoutunut uskonnollisesti. Tämä taitaa olla ainut valistusajan filosofinen periaate, jonka VOK hyväksyy. Sen piirissä valistusajan ajattelu ja periaatteet nähdään sairautena88. Sosiaa- lieettisen ajattelun perusteet ei viittaa missään kohdissaan ihmisoikeuksiin tai tasa-arvoon. Maail- man elämän edessä -mietintö pitää hyvänä sitä, että nykyisin monissa maailman maissa vallitsee va- pautta, ihmisoikeuksia kunnioittava ja demokraattisesti järjestetty yhteiskuntajärjestys, joka suo kai- kille perustan ihmisarvoon, vapauteen ja mahdollisuuksiin kohti henkilökohtaista ja yhteistä hy- vää.89
Maailman elämän edestä -mietintö ei esitä kansallisvaltioon kohdistuvaa isänmaallisuutta ideaalina VOK:n sosiaalieettisen ajattelun perusteiden tavoin. Mietintö ymmärtää oman kulttuurin rakastami- sen ja isänmaallisuuden kunnioitettaviksi tunteiksi silloin, kun ne yhdistyvät haluun kohdata, ym- märtää ja kunnioittaa muita. Nationalismiin se suhtautuu torjuvasti.90
Venäjän ortodoksisen kirkon tavoittelema modernin aikakauden sinfoninen suhde valtioon toteutuu siinä, että se hyötyy Venäjän uskonnonvapaus- ja ekstremistilakien antamasta suojasta ja erityisase- masta maan ”perinteisenä uskontona”. Kirkko edisti omalla vaikutusvallallaan vuoden 1997
86 ОСК 2000, III.5; Karttunen 2019, 27.
87 Maailman elämän edestä 2020, § 9–10.
88 Bremer 2013, 76.
89 Maailman elämän edestä 2020, § 10.
90 Maailman elämän edestä 2020, § 11.
