Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi vuonna 2000 työryhmän laatiman asiakirjan Venäjän ortodok-sisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet (Основы социальной концепции Русской
Православной Церкви). Asiakirja esittää peruslähtökohtia opetukselleen kirkon ja valtion välisestä suhteesta. Tarve asiakirjan laatimiselle todettiin jo 1990-luvun alussa. Kirkon ulkosuhteiden osaston johtajana toiminut metropoliitta Kirill johti työtä henkilökohtaisesti vuosina 1997–2000. Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet on ensimmäinen maailmanlaajuisessa orto-doksisessa kirkossa laadittu modernin yhteiskunnan ilmiöiden ja kirkon suhdetta määrittelevä asia-kirja. Se heijastelee myös Moskovan patriarkaatin virallisia kantoja ja velvoittaa kirkon työnteki-jöitä noudattamaan sen normeja ja periaatteita silloin, kun he ovat dialogissa vallanpitäjien ja mui-den yhteiskunnallisten toimijoimui-den kanssa.63 Asiakirja kertoo pyrkivänsä vastaamaan tarpeisiin, joita on jo pitkän historian aikana koettu Venäjän ortodoksisessa kirkossa ja sen kanonisten rajojen ulkopuolella. Ilmeisesti juuri tätä laajaa ulottuvuutta silmällä pitäen asiakirja on julkaistu Venäjän ortodoksisen kirkon ulkosuhteiden osaston verkkosivuilla myös englannin kielellä.64 Aikaa kestä-väksi tarkoitettu sosiaalieettisen ajattelun perusteet -asiakirja on sisällytetty samannimisenä ja -si-sältöisenä lukuna Venäjän ortodoksisen kirkon synodaalisen teologisen toimikunnan vuonna 2017 julkaisemaan luonnokseen Venäjän ortodoksisen kirkon katekismukseksi65.
Ekumeenisen patriarkan asettaman työryhmän vuonna 2020 julkaistu kirkon sosiaalieettisiä kysy-myksiä käsittelevä mietintö Maailman elämän edestä : Kohti ortodoksisen kirkon sosiaalieetosta (For the Life of the World)66 tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohdan Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteille.
Matti Kotiranta on käsitellyt Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikkaa Stanley Harakasin luo-man kultaisen säännön sosiaalieettisen teorian pohjalta. Hänen mukaansa ortodoksinen sosiaa-lietiikka on läntiseen teologiaan verrattuna rajoittunutta ja kehittymätöntä. Rajoittuneisuuden syynä ortodoksisen sosiaalietiikan kokonaisvaltainen luonne, joka ei erota hengellistä ja maallista sen enempää kuin yksilöllistä ja yhteisöllistä. Hengellinen luonteen läsnäolo korostaa eettisen hyvän to-teutuvan vain osana ortodoksista uskonelämää. Ortodoksinen kirkko on koko olemassaolonsa
63 Иларион (Алфеев) 2009, 165–174.
64 ОСК 2010, I.1.
65 КРПЦ 2017.
66 Maailman elämän edestä 2020.
aikana elänyt valta-alueillaan merkittävien ulkoisten voimien islamin ja myöhemmin kommunismin puristuksessa, mikä on johtanut sosiaalietiikan kehittymättömyyteen.67
Teologiset perusteet
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet määrittelee aluksi kirkon yhteiskun-tapolitiikan teologiset perusteet määrittämällä kirkon Kristukseen uskovien kokoukseksi
(собрание), johon Kristus itse on jokainen kutsunut. Kirkko sisältää sekä jumalallisen että inhimil-lisen luonnon (естества). Se näkee itsensä sitoutuneena maailmaan inhimilinhimil-lisen luontonsa puolesta, jossa se kuitenkin toimii koko täyteydessään. Kirkon päämääränä ei ole ainoastaan sen jäsenten, vaan koko maailman pelastuminen. Asiakirja viittaa Kristuksen omaan määritelmään itsestään.
Siinä korostetaan, ettei maailman ja ihmisen pelastuminen voi rajoittua kansallisiin ja uskonnollisiin rajoihin, kuten vertaus laupiaasta samarialaisesta opettaa.68
Venäjän ortodoksinen kirkko kehottaa uskovia jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen elämään;
osallistumisen69 tulee perustua kristillisen etiikan periaatteille. Kirkko näkee kuitenkin, että papiston ja luostarikilvoittelijoiden yhteiskunnallisen osallistumisen tavassa ja asteessa on eroja. Kristityn osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään tulee lähteä kirkon opetuksen mukaan siitä, että maa-ilma, yhteiskunta ja valtio ovat Jumalan rakkauden kohteita. Kirkko ei toteuta lähetystehtäväänsä pelkästään julistuksella vaan myös hyvillä teoilla, joiden päämääränä on ympärillä olevan maailman hengellisen, moraalisen ja materiaalisen tilan parantaminen. Tässä tehtävässä kirkko tekee yhteis-työtä valtion kanssa, vaikka se ei olisikaan luonteeltaan kristillinen; samoin kuin muiden yhteiskun-nallisten toimijoiden ja yksittäisten ihmisten kanssa, vaikka ne eivät tunnustautuisikaan kristilliseen uskoon.70
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet ja Ekumeenisen patriarkaatin Maa-ilman elämän edestä -mietintö esittävät samansuuntaiset teologiset perusteet kirkon sosiaalietiikalle.
Kirkko ei ole lähtöisin maailmasta ja sillä on maailmaan verrattuna esikuvallinen tehtävä edustaa
67 Kotiranta (1993), 53; Kotiranta (1999), 122–124, 127.
68 ОСК 2000, I.1–3.
69 ”Церковь призывает своих верных чад и к участию в общественной жизни, которое должно основываться на принципах христианской нравственности.” Venäjänkielisen alkuperäistekstin relatiivipronomini которое on taipu-neena neutriksi, jolloin sen korrelaatin on edeltävä neutrimuotoinen substantiivi участие. Tekstin englanninkielisessä käännöksessä relatiivipronominina on which, joka osoittaa suoraan edeltävään substantiiviin, life of society. Tällöin lähtökohdan merkitys muuttuu oleellisesti. ”The Church also calls her faithful children to participation in the life of so-ciety, which should be based on the principles of Christian morality”.
70 ОСК 2000, I.3–4.
Jumalan valtakunnan kirkkautta maailmassa. Kristittyjen osallistuminen maallisen valtion tehtäviin nähdään sallittuna ja tarpeellisena.71
Kirkon ja valtion suhde
Venäjän ortodoksinen kirkko toteaa Kristuksen lunastustyön koskevan koko maailmaa ja kaikkia kansoja. Kirkko on luonteeltaan universaali ja ylikansallinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ett-eikö kirkon jäsenillä olisi oikeutta kansalliseen omaperäisyyteen, joka nykyisin ilmenee yleisimmin joko etnisyyden tai määrätyn valtion kansalaisuuden kautta. Siksi universaali kirkko koostuu mo-nista autokefaalisista paikalliskirkoista. ”Ortodoksisten kristittyjen, jotka käsittävät olevansa tai-vaallisen isänmaan kansalaisia, ei pidä unohtaa omaa maallista synnyinmaataan.”72
Sosiaalieettisen ajattelun perusteet muistuttaa siitä, kuinka monet ortodoksisen kirkon pyhiksi luke-mat ihmiset ovat osoittaneet rakkautta omaa maallista isänmaataan kohtaan ja antaa näistä esimer-kiksi tapauksia, joissa kirkko on siunannut venäläisiä osallistumaan puolustuksellisiin sotiin mongo-livaltaa, puolalaisia ja ranskalaisia maahantunkeutujia vastaan. ”Ortodoksisen kristityn kutsumuk-sena on rakastaa omaa isänmaataan, jolla on alueelliset rajat ja veriveljiään, jotka asuvat kaikkialla maailmassa”.73
Sosiaalietiikan perusteiden mukaan perhe on inhimillisen elämän perussolu jo luomisesta alkaen.
Valtiollinen kehitys on alkanut myöhemmässä vaiheessa. Israelin kansa pyysi profeetta Samuelilta kuningasta hallitsemaan itseään (1. Sam. 7:8–9). Siksi kirkko näkee valtion Jumalan ihmisille anta-mana mahdollisuutena järjestää yhteiskunnallinen elämänsä vapaan tahdonilmaisun pohjalta. Valtio on Venäjän ortodoksisen kirkon tulkinnan mukaan vastaus siihen, kuinka langenneessa maailmassa estetään suuremmat synnit maallisen vallan avulla. Kirkon opetuksen mukaan Kristus tunnusti maallisen esivallan opetuksessaan keisarille maksettavasta verosta ja seisoessaan tuomittavana Pila-tuksen edessä. Myös apostolit, erityisesti Paavali opettivat kristittyjä kunnioittamaan esivaltaa ja varhaiset kristilliset seurakunnat rukoilivat heitä vainoavien juutalaisten ja roomalaisen viranomais-ten puolesta.74
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet pitää kristityn velvollisuutena to-tella valtiota riippumatta vallanpitäjien vakaumuksesta tai uskosta. Siinä korostetaan, että kristitty-jen tulee kuitenkin välttää yrityksiä tehdä valtiovallasta absoluuttista ja tiedostaa valtion rajoittuvan
71 Maailman elämän edestä 2020, § 4, 8.
72 ОСК 2000, II.
73 ОСК 2000, II.
74 ОСК 2000, III.
pelkästään ajallisiin, väliaikaisiin ja katoavaisiin arvoihin synnin alaisessa maailmassa niiden vaiku-tusten rajoittamiseksi.75
Modernin ajan maallinen valtio ei ole sitoutunut uskonnollisesti. Siksi Venäjän ortodoksinen kirkko näkee yhteistoiminnan valtion kanssa rajoittuvan tietyille alueille ja perustuvan keskinäiseen toisen asioihin puuttumattomuuden periaatteeseen. Valtio on kuitenkin tietoinen siitä, että tietyt moraalin normit ovat välttämättömiä. Samat normit ovat välttämättömiä myös pelastukselle. Siksi valtion tehtävät maallisen hyvinvoinnin alueella ja kirkon työ pelastava työ ovat samansuuntaisia.76 Sosiaa-lietiikan perusteissa kirkon ja valtion nykyisten yhteistyöalueiden luettelo on kattava. Siihen sisälty-vät muun muassa: moraalisten arvojen säilyttäminen; hengellinen, kulttuurillinen, moraalinen ja patrioottinen kasvatus; historiallisen ja kulttuurisen perinteen suojaaminen, elvyttäminen ja kehittä-minen; hyväntekeväisyys ja sosiaaliohjelmat sekä perheinstituutiota tukeva työ; työ sotilaiden, po-liisien ja vankien parissa; tiede ja tutkimus; ympäristönsuojelu.77 Ylevästi kuorrutetusta yhteistyö-alueita esittelevästä luettelosta on kuitenkin turha hakea tasa-arvon, yhteiskunnalliseen oikeuden-mukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistämiseen liittyviä alueita.
Sosiaalieettisen ajattelun perusteissa huomautetaan, että valtion maallista luonnetta ei pidä käsittää, niin että kaikki uskontoon viittaava tulisi pakottaa radikaalilla tavalla pois yhteiskunnasta, siten että uskonnolliset yhteisöt tulisi sulkea päätöksenteon ulkopuolelle, eikä niillä olisi oikeutta arvioida vallanpitäjien toimintaa.78
Asiakirja varoittaa kirkkoa ottamasta itselleen valtion toimintoja, kuten synnin vastustamista voima-keinoilla, käyttämällä maallisen vallan toimivaltuuksia, soveltamalla valtiolliselle vallalle kuuluvaa pakottamista tai estämistä. Kirkko voi kuitenkin kääntyä näissä tarpeissa valtion puoleen, kuitenkin siten että päätösvalta säilyy valtiolla.79
Valtiovallan ei sosiaalietiikan perusteiden mukaan tule sekaantua kirkolliseen elämään, sen hallin-toon, uskonoppiin, jumalanpalveluselämään, hengellisiin käytäntöihin, eikä sen kanonisten organi-saatioiden toimintaan, tämä ei kuitenkaan koske kirkon toimintaa oikeushenkilönä, väistämättö-missä suhteissaan valtioon, sen lainsäädäntöön ja hallintojärjestelmään. Kirkko odottaa valtiolta kunnioitusta kanonisia normeja ja muita sisäisiä säännöksiä kohtaan.80
75 ОСК 2000, III.2.
76 ОСК 2000, III.2.
77 ОСК 2000, III.8.
78 ОСК 2000, III.2.
79 ОСК 2000, III.2.
80 ОСК 2000, III.2.
Näkemys poliittisen ja kirkollisen toiminnan erottamisen ihanteellisuudesta vallitsee myös laajem-min venäläisessä yhteiskunnassa. Katariina Björkmanin mukaan sekä valtiomyönteinen Izvestija että oppositiolehti Novaja Gazeta pitivät Ukrainan autokefaliahankkeen voimakasta politisoitumista vääränä.81
Kirkon ideaalin mukainen suhde voi sosiaalieettisien ajattelun perusteiden mukaan syntyä vain orto-doksisen kirkon suurimmaksi kansalliseksi aarteekseen julistavassa ortodoksisessa valtiossa. Bysan-tissa kirkon ja valtion suhteet saivat kokonaisuudessaan aikaan periaatteet, joita kutsuttiin kirkon ja valtion sinfoniaksi. Siihen sisältyy molemminpuolinen keskinäinen tuki ja keskinäiset vastuut, il-man toisen osapuolen tunkeutumista kumppaninsa yksinomaisen kompetenssin alueelle. Sen valli-tessa piispa alistuu valtiolliseen valtaan alamaisena, mutta ei siten että hänen piispallinen toimival-tansa olisi lähtöisin valtiollisesta vallasta. Samoin valtion vallan edustaja suhtautuu piispaan kuten kirkon jäsen, etsiäkseen pelastusta, eikä siksi että hänen toimivaltansa lähtisi piispan vallasta. 82 Sosiaalieettisen ajattelun perusteet tunnustaa, ettei sinfonia ole historiallisesti toiminut aina par-haalla mahdollisella tavalla ja viittaa Rooman valtakunnan pakanalliseen jatkumoon liittyneillä By-santin keisareilla olleen taipumuksia väärinkäyttää valtaansa suhteessa kirkkoon. Tämä niin kutsuttu kesaropapismi johti moniin ongelmiin, muun muassa ikonoklasmiin. ”Venäläiset hallitsijat, ero-tukseksi bysanttilaista keisareista, olivat toista alkuperää. Siksi, ja myös muista historiallisista peri-aatteista johtuen, kirkon ja valtiollisen vallan yhteistyö on Venäjän menneisyydessä sujunut paljon harmonisemmin.”83
Luonteeltaan erilaiset kirkko ja valtio käyttävät erilaisia välineitä tavoitteidensa saavuttamiseen.
Valtio tukeutuu pääosaltaan materiaaliseen voimaan tavoittaakseen maalliset ideat. Kirkko käyttää uskonnollisia ja eettisiä välineitä laumansa hengelliseen johtamiseen ja uusien jäsenten saamiseen.84 Valtion alueella sen vallanpitäjillä on laillinen suvereniteetti. Tästä seuraa ja määrittyy paikalliskir-kon tai sen osan juridinen asema, mikä antaa kirkolle mahdollisuuden tehtäväänsä tai rajoittaa sitä.
Kirkko on lojaali valtiolle, mutta osoittaa suurempaa lojaalisuutta jumalalliselle käskylle: pelastaa ihmisiä kaikissa olosuhteissa.85
Sosiaalieettisen ajattelun perusteet tekee kuitenkin yhden kansanvaltaisen poikkeuksen. Kirkon on kieltäydyttävä noudattamasta valtiota, joka pakottaa ortodoksiset uskovat luopumaan uskostaan ja
81 Björkman (2020), 55.
82 ОСК 2000, III.4.
83 ОСК 2000, III.4.
84 ОСК 2000, III.5.
85 ОСК 2000, III.5.
kirkostaan ja tekemään syntiä. ”Kristitty voi omantuntonsa ohjeiden mukaan jättää noudattamasta vallanpitäjien käskyä, joka pakottaisi vakavaan syntiin”. Perusteasiakirja määrittää kirkon tehtä-väksi käydä tällaisessa tilanteessa vuoropuhelua viranomaisten kanssa, kehottaa kansanvaltaisten mekanismien käyttöön lakien muuttamiseksi tai hallinnon päätösten tarkistamiseksi. Myös vetoami-nen kansainväliseen mielipiteeseen ja rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen on sisällytetty keinovalikoimaan.86
Venäjän kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteissa valtio nähdään Jumalan siunaamaksi ratkai-suksi pahan vastustamiseen ja moraalisen järjestyksen ylläpitämiseen langenneessa maailmassa. Sen sijaan Maailman elämän edessä -mietinnössä asiaa ei nähdä näin suoraviivaisena. Sen mukaan Raa-matun ja apostolien opetus ottivat kantaa ainoastaan siihen, kuinka kristittyjen tuli elää pakanallisen keisarin ja monissa tapauksissa miehittäjävallan alaisuudessa. Siksi näistä ohjeista ei sen mukaan voida johtaa, kuinka kristittyjen tulisi järjestää yhteiskuntansa.87
On mielenkiintoista että, sosiaalietiikan perusteissaan Venäjän ortodoksinen kirkko käyttää peruste-luna keskinäiseen toisen asioihin puuttumattomuuden periaatteelle sitä, ettei modernin ajan maalli-nen valtio ole sitoutunut uskonnollisesti. Tämä taitaa olla ainut valistusajan filosofimaalli-nen periaate, jonka VOK hyväksyy. Sen piirissä valistusajan ajattelu ja periaatteet nähdään sairautena88. Sosiaa-lieettisen ajattelun perusteet ei viittaa missään kohdissaan ihmisoikeuksiin tai tasa-arvoon. Maail-man elämän edessä -mietintö pitää hyvänä sitä, että nykyisin monissa maailMaail-man maissa vallitsee va-pautta, ihmisoikeuksia kunnioittava ja demokraattisesti järjestetty yhteiskuntajärjestys, joka suo kai-kille perustan ihmisarvoon, vapauteen ja mahdollisuuksiin kohti henkilökohtaista ja yhteistä hy-vää.89
Maailman elämän edestä -mietintö ei esitä kansallisvaltioon kohdistuvaa isänmaallisuutta ideaalina VOK:n sosiaalieettisen ajattelun perusteiden tavoin. Mietintö ymmärtää oman kulttuurin rakastami-sen ja isänmaallisuuden kunnioitettaviksi tunteiksi silloin, kun ne yhdistyvät haluun kohdata, ym-märtää ja kunnioittaa muita. Nationalismiin se suhtautuu torjuvasti.90
Venäjän ortodoksisen kirkon tavoittelema modernin aikakauden sinfoninen suhde valtioon toteutuu siinä, että se hyötyy Venäjän uskonnonvapaus- ja ekstremistilakien antamasta suojasta ja erityisase-masta maan ”perinteisenä uskontona”. Kirkko edisti omalla vaikutusvallallaan vuoden 1997
86 ОСК 2000, III.5; Karttunen 2019, 27.
87 Maailman elämän edestä 2020, § 9–10.
88 Bremer 2013, 76.
89 Maailman elämän edestä 2020, § 10.
90 Maailman elämän edestä 2020, § 11.
uskonnonvapaus- ja vuoden 2016 ekstremistilakien hyväksymistä, ja se on tukenut myös muita kon-servatiivisen valtiojohdon toteutuneita lakihankkeita, joilla Venäjän ortodoksisen kirkon asemaa on vahvistettu verrattuna muihin kristillisiin tunnuskuntiin. Laajan yhteistyönsä ja yhteiskunnallisen erityisasemansa vuoksi Venäjän ortodoksisen kirkon voi arvioida olevan de facto valtionkirkko.91 Sota ja rauha
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet pitää sotaa osoituksena ihmisluon-toon kätkeytyneestä hengellisestä sairaudesta, veljesmurhaan johtavasta vihasta. Ihmiskunnan histo-riassa on aina ollut sotia, ja kirkon eskatologisen opetuksen mukaan ne eivät myöskään katoa.
Vaikka kirkko tuomitsee sodat pahoiksi, se ei kuitenkaan kiellä jäseniään osallistumasta sellaiseen taistelutoimintaan, jonka tarkoituksena on läheisten puolustaminen sekä riistetyn oikeuden palautta-minen.92
Sosiaalieettisen ajattelun perusteiden mukaan käsityksen moraalisesta oikeudesta kansojenvälisissä suhteissa tulee perustua lähimmäisen-, oman kansan ja isänmaanrakkauden, muiden kansojen tar-peiden ymmärtämisen ja vakaumukseen siitä, ettei oman kansan etua voi ajaa moraalittomilla kei-noilla.93
Venäjän ortodoksinen kirkko viittaa sodan oikeutusta käsittelevässä pohdinnassaan läntisen kirkon merkittävän kirkkoisän Augustinuksen (k. 430) oikeutetun sodan teoriaan sekä vallitsevaan kansain-väliseen käytäntöön, jonka mukaan ainoastaan puolustussodat ovat sallittuja mutta tekee niihin mer-kittävän varauksen: ”– – toisinaan on vaikeaa erottaa hyökkäyssotaa puolustuksellisesta sodasta.
Raja ensimmäisen ja toisen välillä on erityisen ohut, kun yksi tai muutama valtio tai kansainyhteisö aloittavat sotilaalliset toimet, joiden tarkoituksena välttämättömyys suojella kansoja, jotka ovat hyökkäyksen uhreja.” Ratkaisuna ongelmaan sosiaalieettisen ajattelun perusteet näkee periaatteen sijaan tapauskohtaisen tarkastelun, jossa erään keinona tarkastella taistelevien osapuolten oikeutusta ovat sodankäynnin metodit sekä suhtautuminen vangiksi jääneisiin ja vastustajan siviiliväestöön.
Kirkko katsoo, että se osoittaa erityistä huolenpitoon sotilaille kasvattaessaan heitä korkeiden mo-raalisten ideaalien mukaisesti.94
Maailman elämän edestä -mietinnön mukaan (ortodoksinen) kirkko ei ole koskaan laatinut oikeute-tun sodan periaatteita, joilla voitaisiin ennakolta tiettyjen periaatteiden täytyttyä oikeuttaa valtion
91 Turunen 2006, 54; Aitamurto 2019, 45–46; Nazarenko ym. 2019, 114.
92 ОСК 2000, VIII. 1–2; Maailman elämän edestä 2020 § 46. Myös Ekumeenisen patriarkaatin mietintö korostaa sitä, ettei kirkko kiellä kristittyjä toimimasta sotilaan ja poliisin tehtävissä.
93 ОСК 2000, VIII. 3.
94 ОСК 2000, VIII. 3–4.
väkivalta. Moraaliopetuksen sijaan sotilaille ja muihin voimatoimiin osallistuneille osoitetaan hen-kistä ja hengellistä lääkitsemistä koska sota ja väkivalta muodostavat hengellisen vaaran niille, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa lähimmäisiään ja itseään väkivallalta.95 Suhtautumi-nen sotaan ja sotilaisiin osoittaa, että Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettiSuhtautumi-nen opetus ihmisen ja yhteisön suhteesta korostaa järjestystä ja moraalia oikeaan toimintaan johtavina. Sen sijaan viittauk-sia kirkon toiminnan terapeuttiseen luonteeseen on vähän.
Vaikka Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet -asiakirja korostaa, ortodok-sisen etiikan kieltävän kansojen jakamisen parempiin ja huonompiin96 viittaavat siinä annetut esi-merkit kirkon siunaamasta oikeutetusta puolustustaistelusta selvästi siihen, että asiakirjan tuottanut Venäjän ortodoksinen kirkko olettaa jäsentensä olevan venäläisiä. Tämä tapahtuu yksinomaisesti Venäjän historiaan viittaavien esimerkkien välityksellä. Muissa kohdissaan asiakirjan muotoilut so-pivat mihin tahansa valtioon ja kansakuntaan. Venäläisen valtion ja kirkon suhteen eheyttä bysantti-laiseen verrattuna korostetaan, vaikka myös poikkeamia kanonisesta järjestyksestä Venäjän histori-assa tuodaan esiin. Niissä viitataan Iivana IV:n (Julma) hallintoon ja tsaari Aleksein yhteenottoon patriarkka Nikonin kanssa sekä synodaaliseen aikakauteen. Sen ilmiselvän yli kaksisataa vuotta kes-täneen poikkeaman todetaan johtuvan protestanttisen valtiokirkollisen kenen maa, sen uskonto -pe-riaatteen vaikutuksesta. 97 Viittaus protestanttiseen vaikutukseen ei ole väärä, mutta analyysi ulkois-taa kirkon ja valtion suhteen ongelmat ulkoiseen vaikutukseen. Ilmeisimmin Venäjän ortodoksinen kirkko ei halua tässä yhteydessä esittää venäläisten ihannoimaa Pietari I:ä vastuulliseksi päätöksis-tään, joiden perusteella kirkko pakotettiin toiminaan valtion johtamana synodaalisena uskontolai-toksena98. Viittauksia kirkon suhteesta sen tuhoamiseen 70 vuoden aikana pyrkineeseen neuvosto-valtaan ei tehdä lainkaan. Tästä huolimatta sosiaalieettisen ajattelun perusteet analysoi laajasti, mutta pinnallisesti länsimaisten valtioiden suhdetta kirkkoihinsa.
Haluttomuus kehittää suhdetta moderniin yhteiskuntaan
Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteiden silmiinpistävänä vaikeutena tai haluttomuutena on tehdä päätelmiä neuvostovallan vaikutuksesta kirkon yhteiskuntasuhteeseen.
Aihe vaietaan kuoliaaksi.99 Elsnerin mukaan 70 vuotta kestäneestä vastakkainasettelusta ja rinnak-kaiselosta ateistisen valtion kanssa on eräänä seurauksena teologisesti oikeutettu mahdollisuus
95 Maailman elämän edestä 2020, § 47. Tässä kohden asiakirjan englanninkielinen versio viittaa pyhän Johannes Kry-sostomoksen jumalallisen liturgian pyyntörukouksiin.
96 ОСК 2000, II.4.
97 ОСК 2000, III.4.
98 Иларион (Алфеев) 2009, 238–239. Patriarkka Kirillin muistelmien arvio Pietari I:stä on kuitenkin murskaava.
99 Bremer (2013), 32.
sopeutua uskonnolle vihamieliseen valtioon. Selviämistaistelua käyvä kirkko omaksui samalla asen-teekseen kaikkien uudistusten ja modernismin torjumisen sekä isänmaallisuuden.100
Kirkko ei ollut valmistautunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen tilanteeseen, joka oli samalla valtava vapautus mutta toisaalta uhka. Muutokset toimintamalleissa ja suhtautumisessa yhteiskun-nan moninaistumiseen tehtiin keskusjohtoisesti ja tila erilaisille mielipiteen ilmaisuille on vähäinen.
Kirkon vahva julkinen osallistuminen yhteiskunnalliseen mielipiteenmuodostamiseen luo kuvaa voimakkaasti yhteiskunnalliseen rakenteiden uudistamiseen osallistuvasta kirkosta. Kirkolla on his-toriallisesti huomattavasti suurempi liikkumatila suhteessa valtioon kuin sillä on koskaan ollut.101 Silti valtion turviin kääriytyvällä kirkolla on vaarana, että kontrolloimalla julkista tilaa läheisellä suhteella valtioon kirkko menettää oman liikkumatilansa ja päätösvaltansa. 102
Venäjän kirkon suhtautuminen modernisaatioon on torjuvaa. Elsner näkee VOK:n keskeisiksi mo-dernisaatiosuhteen argumenteiksi seuraavat:
1. Uudistaminen on vaarallista. Venäjän ortodoksisinen kirkko suojelee väärentämätöntä kristillistä us-koja ja näkee ensimmäisen ja toisen Rooman romahduksen jälkeen itsensä vastuullisena kokon maail-man pelastamiseen tähtäävän uskon välittämisestä. Modernismia torjumalla kirkko suojautuu läntisten kirkkojen rappeuttavalta vaikutukselta sekä varjelemalla Venäjän kansan ja kirkon ykseyttä.103 Erityi-sesti evankelis-luterilaisten kirkkojen nähdään antaneen periksi ja mukautuneen yhteiskuntaan104 2. Sitoutuminen isänmaallisuuteen ja itsevaltaiseen valtioon on vahvaa. Sidos valtioon on historiallisen kehityksen myötä muodostunut vahvaksi ja korostanut kansallista identiteettiä tulkitessaan bysanttilai-sen ideaalin tulkintaansa. Alisteisuus valtiolle korostui erityisesti Pietari I:n synodaalikautena eikä kirkko avoimesti vastustanut edes sitä tuhoamaan pyrkinyttä neuvostohallintoa. Oikeus vastarintaan on muotoiltu vasta vuoden 2000 sosiaalieettisen ajattelun perusteissa.105
3. Kirkko määrittelee itsensä Jumalinhimilliseksi organismiksi maailmassa. Venäjän vallankumous kes-keytti luontaisen prosessin, jossa VOK olisi pystynyt asteittaisen prosessin kautta sopeuttamaan suhtau-tumistaan yhteiskuntaan. Hengellinen elämä irrotettiin maallisesta. Kuitenkin osallistuminen ekumeeni-seen liikkeeekumeeni-seen ja kansainväliekumeeni-seen rauhantyöhön pohjustivat Venäjän ortodoksiselle kirkolle asemaa, jossa se pystyi varsinkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen profiloitumaan kristillisen maailman
100 Karttunen 2019 26. Karttunen referoi artikkelissaan Regina Elsnerin väitöskirjaa: ” Die Russische Orthodoxe Kirche vor der Herausforderung Moderne. Historische Wegmarken und theologische Optionen im Spannungsfeld von Einheit und Vielfalt (2018).
101 Русская Православная Церков 2015; Российская Газета 3.12.2016, Патриарх Кирилл рассказал об отношениях церкви и государства в России.
102 Karttunen 2019, 26.
103 Karttunen 2019, 27.
104 ОСК 2000, III.4.
105 ОСК 2000, III.5; Karttunen 2019, 27. Karttunen kirjoittaa: ”- - vuoden 2001 sosiaalikonseptiossa.” Tämä on toden-näköisesti virhe, sillä ensimmäiseksi mainittu VOK:n sosiaalieettisen ajattelun perusteet -asiakirja on vuodelta 2000.
moraaliseksi suunnannäyttäjäksi. Sosiaalieettisen ajattelun perusteet esittää kirkon tehtäväksi toimin-nanukko maailman moraalisena opettajana. Jumalinhimillinen kirkko-oppi mahdollistaa sekä maail-masta vetäytymisen että sitoutumisen valtioon.106
4. Länsi nähdään kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteissa kritiikittömästi uhkana. VOK:n oman his-torian synodaalikauden kokemukset esitetään yksinomaan läntisistä aatevirtauksista johtuviksi.
Venäjän ortodoksinen kirkko on historiallisesti ollut hyvin läheisessä suhteessa valtioon. Näin oli tietyssä mielessä jopa Neuvostoliiton aikana. Lenin toki irrotti kirkon valtiosta, mutta valtio ei pitä-nyt itseään irti kirkosta vaan sekaantui sen toimintaan monella tavalla.107