Historiapolitiikka liittyy käsitteenä Saksassa 1980-luvun puolivälissä käytyyn kiistaan, jota tulkites-saan tunnettu saksalainen filosofi Jürgen Habermas käytti termiä Geschichtspolitik. Hänen mu-kaansa eräät konservatiiviset historioitsijat olivat käyttäneet ammattitaitoaan ja asemaansa poliitti-siin tarkoitukpoliitti-siin selittäessään kansallissosialismin ajan Saksan toimia Stalinin vainoista johtuvina
”aasialaisena tekoina”.179
Seppo Hentilän mukaan historiapoliittiseen toimintaan liittyy korostuneen tarkoituksellisuus, jossa historiaa ja menneisyyttä käytetään yhteiskunnallisten päämäärien saavuttamiseen. Tarkoitukselli-suus voi viitata aktiiviseen toimintaan, jossa historian tulkinnat tietoisesti taivutetaan haluttuun, tar-koitusta palvelevaan suuntaan, tai poliittisen argumentoinnin tukena ilman tietoista päätöstä käyttää historiapolitiikkaa.180
Pilvi Torsti erottaa kuusi historian käytön perusmuotoa: 1) koulujen historianopetuksen, 2) julkisen historiakulttuurin, 3) historiaa koskevat julkaisut, 4) juridisten toimijoiden päätökset, 5)
178 Damaskinos (Olkinuora) 2020, 135.
179 Torsti 2008, 62.
180 Hentilä 2004, 307.
yhteiskunnallisten tahojen puheet ja kommentit sekä 6) historiaan kohdistuvat erityiskysymykset, seminaarit ja konferenssit.181
Historian poliittisen käytön motiiveiksi Torsti näkee ulko- ja sisäpoliittiset sekä universaalin hyvän vaikuttimet. Ulkopoliittisille motiiveille on tyypillistä käyttää historiaa korostamaan omaa valtiota suhteessa muihin, omien oikeutettujen tavoitteiden ajamiseen, useiden maiden poliittisen yhteyden korostamiseen solidaarisuuden osoittamiseksi ja perustelemiseksi. Historiaa voidaan käyttää myös ulkopoliittisen suunnanmuutoksen perusteluun. Sisäpolitiikassa historiaa käytetään perustelemaan oikeaksi koetun politiikan jatkamisen tarvetta yleensä vallassa pysymisen tueksi tai hallitsijan vaih-tumisen jälkeistä muutoksen tarvetta. Silloin kun vaikuttimina on universaali hyvä, omaa toiminta-linjaa perustellaan yhteisesti hyväksytyillä arvoilla.182
James Wertsch näkee Venäjän historiapoliittisten tulkintojen toistavan ulkomaisten vihollisten tor-jumisen skeemaa, joka perustuu venäläisiin kansansatuihin pohjautuvaa: alkutilanteessa rauhallinen ja ketään muuta häiritsemätön Venäjä joutuu pelkurimaisen ja yllättäen hyökkäävän vihollisen uh-riksi. Hyökkäys vie Venäjän lähes tuhon partaalle, mutta sankarillisten ponnistusten kautta Venäjä lyö vihollisen sekä osoittaa voitollaan oman erityisyytensä ja asemansa. Wertsch huomauttaa, että Venäjän tilalle voi kukin sijoittaa myös oman kansakuntansa. Kyseessä on kulttuurillinen työkalu, jota monet kansakunnat käyttävät. Wertsch kuitenkin väittää, että Venäjä käyttää muita useammin edellä kuvattua juonellistettua narratiivia historiansa tärkeimmistä tapahtumista. Voidaan sanoa, että ulkomaisten vihollisten torjumisen skeema on Venäjän kollektiivisen muistin pohjakertomus, joka on ristiriidassa niiden kansakuntien kanssa, joiden kertomukset menneisyydestä ovat erilaisia.183 Venäjän tavoittelema historian kaanoni muistuttaa Wertschin kuvausta. Venäjällä on 2000-luvulla pyritty pakottamaan koulut käyttämään yhteistä historian oppikirjaa, jonka sisältö kirjoittajiensa mukaan muodostaa oppilaille vakaumuksen kansakunnan suuruudesta ja suojaa muilta tulkin-noilta.184
Venäjä on käyttänyt historiapolitiikkaa muun muassa Viron pronssisoturikiistan yhteydessä. Tallin-nassa puhkesivat keväällä 2007 Viron uuden itsenäisyyden ajan pahimmat mellakat. Levottomuuk-sien taustana oli kaupunginhallinnon päätös siirtää neuvostoaikainen toisen maailmansodan hauta-muistomerkki pois kaupungin keskusaukiolta. Suhtautuminen päätökseen jakautui Virossa voimak-kaasti etnisyyden mukaan. Pääosa etnisistä virolaisista kannatti neuvostoajasta muistuttavan patsaan
181 Torsti 2008, 62–66.
182 Torsti 2008, 66.
183 Wertsch 2008, 130–131.
184 Mallinen 2013; Ahonen 2017 Luku 4;
siirtoa. Viron venäläiset vastustivat siirtoa, koska patsas symbolisoi vapautusta fasismista. Pilvi Torstin mukaan tapahtumasarjaa voidaan pitää molemminpuolisen historiapolitiikan seurauksena.
Historiaa koskevat tai niihin liittyvät poliittiset tulkinnat voivat johtaa konkreettisiin seurauksiin.185 Venäjälle on perustettu 22 paikkakunnalle erityisiä maan historiaan keskittyvin historiapuistoja tai pikemminkin historiallisia multimedianäyttelyitä. Hanke sai alkunsa Moskovan patriarkaatin vuonna 2013 esityksestä järjestetystä Romanov-dynastiasta kertovasta näyttelystä Moskovan ma-neesissa. Näyttelyiden tavoitteena on esitellä Venäjän yli tuhatvuotista historiaa oppikirjojen sijasta houkuttelevalla tavalla käyttämällä informaatiotekniikan uusimpia välineitä. Tällä hetkellä näyttely koostuu neljästä perusosiosta: Rurikit 862–1598, Romanovit 1613–1917, Suurista järkytyksistä kohti suuria voittoja 1917–1945 ja uudempaan ajanjaksoon keskittyvä Venäjä – minun historiani.186 Ivan Kurillan mukaan Venäjän historiapuistojen narratiivi on selvästi lännen ja liberaalien arvojen vastaista, luonteeltaan tilastollista Venäjän nykyisen politiikan kipukohtien heijastamista historiaan.
Galitsian ja Volhynian ruhtinas Danilo Galitski (1202–1264) rinnastetaan nykypäivän maanpetok-sellisiin oligarkkeihin ja taustakuvituksella Ukrainan kansallisväreihin keltaiseen ja siniseen. Kuril-lan mukaan näyttelyssä esitetyt sitaatit ovat huonosti viitteistettyjä ja vääriä. Sergei Ivanovin mu-kaan näyttely pyrkii takomaan koululaisten päähän ajatusta, jonka mumu-kaan kaikki ongelmat tulevat ulkoa tai ovat vihamielisten ulkoisten voimien aikaansaamia. Adrian Selin näkee, että näyttelylle ovat ominaisia tahalliset unohdukset, erityisesti käsiteltäessä 1920- ja 1930-lukujen terroria tai Suo-mea vastaan käytyä talvisotaa, jotka saavat näyttelyn muistuttamaan neuvostoaikaiselta historian oppikirjalta. Venäjän vapaa historiallinen yhteisö on vedonnut maan opetus- ja tiedeministeriöön, jottei näyttelyä sen järjestäjien pyrkimysten mukaisesti käytettäisi osana koulujen historianopetuk-seen kuuluvia ekskursioita. Selin näkee, että Venäjän nykyisiä historiapuistoja voidaan verrata enti-sen Neuvostoliiton ja Keski-Euroopan maihin perustettuihin kansallienti-sen muistin instituutteihin.187 Marlene Laruelle tuo esiin sen, että Venäjän ortodoksinen kirkko on aloitteellisena toimijana histo-riapuistojen taustalla, ja hän tulkitsee kyseessä olevan kirkon ideologisen aktivoitumisen kärki-hanke. Taloudellisena tukijana ovat olleet suuryritykset, joiden lisäksi on käytetty valtion rahoitusta.
Laruellen mukaan historiapuistojen tavoitteena ei ole tutkimuksen tulosten esittely tavanomaisten museoiden tapaan. Näyttelyiden ideologisimpana osuutena hän pitää Romanoveista kertovaa osiota, jossa keisarit esitettään kritiikittömästi viisaina valtionpäämiehinä, ja kaikki yritykset heidän
185 Torsti 2008, 62.
186 Коммерсантъ 11.2.2017, Что такое Фонд гуманитарных проектов?; Россия моя история 2020.
187 Вольное историческое общество 7.12.2017; Kurilla, Ivanov, & Selin 2018.
itsevaltiutensa kaatamiseen olivat Venäjän ulkoisten ja sisäisten vihollisten tuomittavia salajuonia.
Näyttelyssä kyetään esittämään sellainen kertomus, jossa Venäjän vallankumoukset vuonna 1917 olivat ulkomaisia salahankkeita, mutta niiden perusteella syntyi kuitenkin positiiviseksi kuvattu neuvostoisänmaa, jonka liberalismin vihollisekseen kokevat voivat tänään hyväksyä. Punainen val-lankumous on tässä ymmärryksessä ensimmäinen värivallankumouksien sarjassa.188
Venäjän miehitystä Krimillä sekä Itä-Ukrainan separatistisen toiminnan tukemista on perusteltu sekä kansojen itsemääräämisoikeudella että tarkoitushakuisilla historiallisilla perusteluilla. Näistä mahdollisesti räikein on keväällä 2014 henkiin herätetty käsite Novorossijasta. Nimitys on peräisin 1700-luvulta, jolloin sillä tarkoitettiin tuolloin Venäjän valtakuntaan kuulunutta kahdeksaa nykyisen Ukrainan alueen sijaitsevaa maakuntaa.189 Tällä tavoin historiallisesta, jo aikoja käyttämättömänä olleesta aluenimityksestä johdettiin nopeasti Venäjän historiapolitiikan työkalu.
Tuore esimerkki venäläisestä historiapolitiikasta on toisen maailmansodan päättymisen 75-juhla-vuoteen 2020 ajoitettu Venäjän ulkoministeriön sosiaalisen median englanninkielinen kampanja, joissa muisteltiin sodan tapahtumia ja erityisesti sitä, kuinka puna-armeija vapautti vuosina 1944–
1945 nykyisten itäeurooppalaisten maiden pääkaupunkeja. Mikroblogipalvelu Twitterissä julkaistiin Venäjän ulkoministeriön tilillä 17.1.2020–23.11.2020 kaikkiaan 129 tviittiä, joissa käytettiin voiton juhlavuoteen viittaavaa aihetunnistetta190. Tekstiksi purettuna näiden viestien määrä vastaa reilun kymmenen sivun pituista esitystä tapahtumista, jotka johtivat Neuvostoliiton voittoon toisessa maa-ilmansodassa. Tviittisarjan yleisin ilmaisu (soviet;42)191 viittaa Neuvostoliittoon tai neuvostoarmei-jaan. Ilmaisuihin, joiden esiintymisfrekfenssi on 25 kertaa tai enemmän kuuluvat: suuri isänmaalli-nen sota (Great Patriotic War;30), Puna-armeija (Red Army;30), Venäjä (Russia;30), voitto (vic-tory;30), toinen maailmansota (WWII; 28), Moskova (Moscow;27), natsi (nazi;27) ja Neuvostoliitto (USSR;25). Näiden lisäksi tviittien aiheena ovat Saksan ja Neuvostoliiton välisen rintaman taistelut ja lopulta itäisen Euroopan kaupunkien vapauttamiset ja valtaamiset192.
Tviittien sanafrekvenssien perusteella voi päätellä, että Venäjän ulkoministeriön viestintäkampanja rakentaa ja tukee narratiivia, jonka mukaan Neuvostoliiton rooli toisessa maailmansodassa ja
188 Laruelle 2017. Olen vieraillut Moskovassa sijaitsevassa historiapuistossa heinäkuussa 2019. Tein samoja havaintoja kuin tutkijat edellä. Silmiinpistävää oli kuitenkin näyttelyssä vierailevien vähäinen määrä. Pääsylippujen hinta oli mie-lestäni näyttelyn antiin verrattuna varsin korkea.
189 O’Loughlin, Toal, & Kolosov 2017; Pieniążek 2018, 32.
190 Twitter-tili @mfa_russia, aihetunniste #Victory75. Käytin twiittien hakuun ja tallentamiseen Twint-ohjelmaa. Sisäl-lön analysoinnissa ja luokittelussa käytin Atlas.ti ja Microsoft Excel -ohjelmistoja. Aineisto on hallussani.
191 Esitän ensin sanan ja puolipisteen jälkeen sen esiintymisfrekvenssin.
192 Viipuria ei twiittien mukaan ”vapautettu”: ”9.8.1944 puna-armeija sai päätökseen Viipurin-Petroskoin hyökkäysope-raation Karjalassa, joka poisti uhkan Leningradin osalta ja pakotti Suomen irtautumaan sodasta.”
Saksan lyömisessä itärintamalla oli yksinomaisen ratkaiseva. Muiden maiden ponnistelut ja osalli-suus liittoutuneiden yhteisen päämäärän saavuttamiseen sivuutetaan. Normandian maihinnousua ja Pariisin vapauttamista ei mainita. Yhdysvaltalaisten joukkojen kohtaaminen Elbellä on narratiivia tukevana kelpuutettu mukaan. Täysin vaiettujen aiheiden joukkoon kuuluvat kommunistinen ideolo-gia ja puolue. Stalin mainitaan vain Stalingradin kaupungin nimessä. Sodan aikaisia johtajia enem-män ovat esillä maan nykyiset ulkopolitiikan johtajat presidentti Vladimir Putin ja ulkoministeri Sergei Lavrov. Ei voi välttyä sellaiselta tulkinnalta, että suuren isänmaallisen sodan narratiivi on valjastettu nykyisen johdon tueksi.
Historiapolitiikkaa ilmenee kaikissa yhteiskunnissa eikä se ole vierasta Suomessakaan.193 Venäjän, niin kuin minkä tahansa muunkin, itsevaltaisesti hallitun valtion mahdollisuudet ja tarpeet histo-riapolitiikan käyttämiseen ovat suuria ja ilmeisiä. Venäjän virallisena historiapoliittisena linjana on vastustaa toisen maailmansodan historian vääristelyä. Vuonna 2020 hyväksytyssä Venäjän perustus-lakiin lisäyksessä säädetään:
Venäjän federaatio, jota yhdistää tuhatvuotinen historia, säilyttäen esi-isien muiston ja heidän välittä-mänsä arvot ja uskon Jumalaan sekä Venäjän valtion jatkuvuuden, tunnustaa historiallisen valtiollisen yhtenäisyytensä. Venäjän federaatio kunnioittaa isänmaan puolustajien muistoa ja turvaa historiallisen totuuden suojelemisen. Isänmaata puolustaneen kansan urotekojen vähättelyä ei sallita. 194
Perustuslakiin kirjattu historiapoliittinen linjaus pitää sisällään näkemyksen, että toisen maailman-sodan kaikki oleelliset tapahtumakulut on jo kertaalleen tarkasti selvitetty. Vakiinnutetut ja poliittis-ten tavoitteiden mukaiset tulkinnat kestävät aikaa, mutta eivät uutta tarkastelua.
Tutkimukseni tavoitteena on tutkia Venäjän ortodoksisen kirkon historiapolitiikkaa Ukrainan orto-doksien autokefaliahankkeen aikana. Rajaan tutkimukseni koskemaan Pilvi Torstin historiapolitii-kan typologian osaan yhteiskunnallisten tahojen puheet ja kommentit, joka on todennäköisesti laa-jimmin harjoitettu historiapolitiikan muoto. Se sisältää erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden jul-kisuudessa käyttämiä epävirallisia lausuntoja ja kannanottoja. Niille on tyypillistä yksinkertainen ja iskusanoja käyttävä retoriikka, joissa usein argumentoidaan perustelemalla oma toiminta ja päätök-set menneiden vääryyksien oikaisemisena.195
193 Ahonen 2017, Luku 5.
194 Конституция Российской Федерации 2020,67 § 2–3 mom.
195 Torsti 2008, 65.
3 UKRAINAN AUTOKEFALIAHANKETTA VASTUSTANEET DISKURSSIT
Analysoin tässä luvussa tutkimukseni primääriaineiston pohjalta Venäjän ortodoksisen kirkon ja Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) johdon sekä venäläisten poliittisten toimijoiden Ukrainan ortodoksien autokefaliahanketta vuoden 2018 aikana käsitelleitä, käytännössä hanketta vastustaneita diskursseja. Aineisto muodostuu pääosin venäläisen Interfax-uutistoimiston uskonnollisia uutisia julkaisevan osion (Интерфакс-Религия) 192 uutisesta, joiden lisäksi mukana on 5 muusta lähteestä peräisin olevaa uutista. Uutiset on julkaistu venäjän kielellä, ja ne ovat vapaasti saatavissa interne-tistä.196
Tallensin uutiset digitaalisessa muodossa Atlas.ti-analyysiohjelmistoon, jossa jokainen uutinen muodostaa yksittäisen dokumentin. Dokumentit koodattiin siten, että merkitsin jokaiseen doku-menttiin vain yhden lausunnon antajan. Tämä oli tarpeen siksi, että tämän jälkeen pystyin linkittä-mään koodaamiani diskursseja kategorisoivat merkinnät yhteen lausujaan. Käytännössä lähes kaikki uutiset oli laadittu siten, että niissä oli vain yksi lausuja. Mikäli niitä oli useampia, merkitsin koodin uutisessa useimmin siteeratun henkilön mukaan. Yhtä uutisdokumenttia kohden käytin diskursseja kategorioivia koodeja (yleensä alakategorian koodit) vain kerran kutakin, vaikka sen mukaista argu-menttia olisi toistettu dokumentissa joko sellaisenaan tai hieman muunneltuna.
Havainnollistaakseni koodausperiaatettani olen liittänyt seuraavalle sivulle kuvakaappauksen At-las.ti-ohjelmiston dokumenttieditorista. Merkitsemieni koodien perusteella lausujana on Moskovan patriarkaatin ulkosuhteiden osaston johtaja metropoliitta Ilarion (Alfejev). Hän on perustellut kan-taansa Ukrainan ortodoksien autokefaliahankkeeseen kuvassa näkyvässä katkelmassa kahdesti kirk-kojärjestys- ja kanonit pääkategoriaan kuuluvilla argumenteilla. Ensimmäisen diskurssin, ”If the project for Ukrainian autocephaly is carried through, it will mean a tragic and possibly irretrievable schism of the whole Orthodoxy” olen koodannut alakategoriaan 1.4 Ortodoksisen maailman yhte-näisyys uhattuna (ks. taulukko 5). Toisessa varsin pitkässä diskurssissa metropoliitta Ilarion esittää vastaväitteen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin kantaan siitä, että Konstantinopolin patri-arkan vuonna 1686 antama päätös Kiovan metropoliitan nimittämisoikeuden siirtämisestä Mosko-van patriarkalle olisi väliaikainen. Tämän argumentoinnin olen koodannut alakategoriaan 1.10 Vuo-den 1686 päätös ei ole väliaikainen. NäiVuo-den lisäksi olen tunnistanut neuvotteluhalukkuutta, mutta
196 Olen sisällyttänyt primääriaineiston julkaisupäivämäärät ja uutisten otsikot lähdeluetteloon julkaisijoiden (Интерфах-Религия (IFR), Риа Новости (RIA), Патриархия.ru (PAT) mukaisesti. Joukossa on analyysiperiaatteen selostamisen helpottamiseksi myös yksi englanninkielinen uutinen. Pääosa uutisista ja diskursseista on vuodelta 2018.
Autokefalian sinetöinyt tomos annettiin aivan vuoden 2019 alussa, joten sitä koskevat lausunnot ovat luonnollisesti vuo-delta 2019.
myös pettymystä ilmaisevan diskurssin, ”Moreover, we have proposed a serious dialogue on this matter to the Patriarchate of Constantinople, a joint conference. So far no response.” kuuluvan ala-kategoriaan 3.2 Moskova on halukas dialogiin Konstantinopolin kanssa.
Kuvakaappaus Atlas.ti-ohjelmiston dokumenttieditorista. Koodasin jokaiseen dokumenttiin (vain yhden) lausujan sekä ja diskurssista tunnistamiani Ukrainan autokefaliahankkeeseen liittyviä kannanottoja. Käytin kunkin alakategorian koodia vain kerran.197
197 The Russian Orthodox Church 2018.
Primääriaineistossa lausujia ovat Moskovan patriarkaatin ylin johto ja heidän avustajansa, Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK-MP) johto avustajineen sekä sen hiippakuntapiispat. Näiden lisäksi ai-neistoon on sisällytetty venäläisiä poliittisia toimijoita presidentistä muutamiin duumanedustajiin.
Tarkastelen näitä ryhmiä ja heidän esittämien diskurssiväitteiden eriytymistä alaluvussa 3.3.