Hoitotyön johtajien kokemukset terveydenhuollon vaarata- pahtumien jälkihoidosta
Paula Järvisalo
Hoitotyön johtaminen Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos/hoitotiede 25.8.2021
Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Hoitotiede, hoitotyön johtaminen
Järvisalo, Paula: Hoitotyön johtajien kokemukset terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoi- dosta
Opinnäytetutkielma, 118 sivua, 5 liitettä (23 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Dosentti, Apulaisprofessori Marja Härkänen ja Professori Hannele Turunen Elokuu 2021
Asiasanat: potilas- ja asiakasturvallisuuskulttuuri, terveydenhuollon vaaratapahtuma, vaarata- pahtuman jälkihoito, hoitotyöntekijä ja hoitotyön johtaja
Terveydenhuoltoon kohdistuu usein odotuksia täysin virheettömästä toiminnasta. Koska tervey- denhuolto perustuu kuitenkin aina inhimilliseen toimintaan, on selvää, että mahdollisuus am- mattilaisen tekemään virheeseen on aina olemassa. Joutuessaan osalliseksi terveydenhuollon vaaratapahtumaa työntekijä saattaa kokea henkistä ja fyysistä haittaa sekä tuen tarvetta toipu- akseen tapahtuneesta. Myös hoitotyön johtaja tarvitsee usein organisaation tukea tilanteessa toimimiseksi ja työntekijän auttamiseksi.
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata terveydenhuollon vaaratapahtumia hoito- työn toimintaympäristössä sekä vaaratapahtuman jälkihoidon toteutumista ja keinoja Suomessa hoitotyön johtajan näkökulmasta. Lisäksi tarkoituksena on kuvata vaaratapahtumiin sekä jälki- hoidon toteutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä sitä, miten vaaratapahtumien jälkihoitoa voitaisiin hoitotyön lähijohtajien mukaan kehittää. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla vaaratapahtumien jälkihoidon kannalta hyviksi havaittuja menetelmiä voidaan yhtenäistää ja joi- den käyttöönottoa voidaan laajentaa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena teemahaastattelututkimuksena, jonka kohderyhmänä oli 16 hoitotyön lähijohtajaa Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopii-
reistä. Teemahaastattelulomake oli laadittu aiempaan tutkimustietoon perustuen. Aineisto ke- rättiin etähaastatteluilla kevään 2021 aikana ja se analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä.
Aineiston analyysissä muodostui yksi yhdistävä kategoria: hoitotyön johtajien kokemukset ter- veydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoidosta. Pääkategorioita muodostui viisi: vaaratapah- tuma ja sen vaikutus terveydenhuollon ammattilaiseen, potilasturvallisuuskulttuurin yhteys vaa- ratapahtumaan, vaaratapahtuman jälkihoito, vaaratapahtuman jälkihoidon johtaminen ja vaara- tapahtuman jälkihoidon kehittäminen. Tutkimustulokset esitellään pääkategorioiden mukaisesti.
Tutkimustulosten mukaan hoitotyön johtajan rooli vaaratapahtumien ennaltaehkäisyssä on kes- keinen. Vaaratapahtuman tullessa ilmi, hoitotyön johtaja selvittää vaaratapahtuman kulun ja mi- ten vastaava tilanne olisi tulevaisuudessa estettävissä. Lisäksi hoitotyön johtajan tukee hoito- työntekijää tapahtuman jälkeen ja arvioi jälkihoidon tarvetta. Vaaratapahtuman jälkihoidossa hyödynnetään tutkimustulosten perusteella transformationaalista johtamistyyliä. Tarpeen mu- kaan hoitotyön johtaja koordinoi työntekijälle myös muita tukitoimia. Voidakseen toimia jälkihoi- don koordinoinnissa hoitotyön johtajalla tulee olla riittävästi tietoa sekä vaaratapahtumien jälki- hoidosta että organisaatiossa käytössä olevista mahdollisuuksista. Lisäksi hoitotyön johtajan tar- vitsee myös itse tukea ja apua organisaatiolta.
Vaaratapahtumien jälkihoidon kehittämistarpeissa korostuvat tutkimustulosten mukaan potilas- turvallisuuskulttuurin edistäminen ja strukturoitujen toimintamallien kehittäminen. Hoitotyönte- kijöitä tulisi aktivoida potilasturvallisuustoimenpiteiden kehittämiseen ja käyttöön implementoi- tuja kehittämistoimenpiteitä tulisi levittää sekä organisaatioiden sisällä että kansallisesti. Yhte- näisillä vaaratapahtumien jälkihoidon toimintamalleilla turvataan työntekijän riittävän ja tar- peenmukaisen tuen saanti ja helpotetaan hoitotyön johtajan toimintaa koordinointiin liittyvissä tehtävissä.
University of Eastern Finland, Faculty of Health Sciences Department of Nursing Science
Nursing Science, Nursing management and leadership
Järvisalo, Paula: Nursing Managers’ Experiences of Interventions After an Unanticipated Adverse Event
Thesis, 118 pages, 5 appendix (23 pages)
Supervisors: Docent, Associate Professor Marja Härkänen, Professor Hannele Turunen August 2021
Keywords: patient and client safety culture, adverse event in health care, interventions after an adverse event, nurse and nursing manager
Expectations of health care are high, and everything must be done perfectly. As health care is al- ways dependent on human performance, errors may occur. As a second victim of an unantici- pated adverse event, a health care professional may suffer from emotional and physical symp- toms and may need external support to recover. In addition, nursing managers need organiza- tional support to handle the situation and help health care professionals who are second vic- tims.
The purpose of this master’s thesis is to describe the interventions and how a second victim can recover from an adverse event with the help of nursing managers. In addition, it aims to describe the factors connected with interventions after an adverse event and how those interventions could be improved. The ultimate objective is to provide knowledge to unify and spread the use of effective methods.
The research was conducted using qualitative methods. To collect research data, 16 immediate nursing supervisors—representing the hospital districts of Helsinki and Uusimaa, Pirkanmaa and Northern Savonia—were asked questions using the theme interview method. The interview themes were based on previous studies. The data were collected during the spring of 2021, and it was analyzed using inductive content analysis.
One connective category was identified during the data analysis: nursing managers’ experiences of interventions after an unanticipated adverse event in health care. Five main categories
emerged: an unanticipated adverse event and its effects on health care professionals, the con- nection between patient safety culture and adverse events, interventions after an adverse event, managing interventions after an adverse event and improvements in interventions after an ad- verse event. The results of the research are presented according to these main categories.
The results show that the role of a nursing manager in preventing adverse events is crucial.
When such an event occurs, the nursing manager clarifies the process and determines how to prevent it from happening again. In addition, the nursing manager supports the nurse who is a second victim and estimates the need for additional support. According to the results, features of transformational leadership are used after adverse events. The nursing manager coordinates the necessary support. To do that, the nursing manager needs adequate knowledge of the sec- ond victim’s situation and of the existing options available in the organization. In addition, the nursing manager needs organizational support.
The results indicate that developing emotional and informational support after adverse events requires an enhanced patient safety culture and better programs for second victims. Nurses should be encouraged to develop patient safety actions, and the measures implemented should be spread both within the organization and nationally. Coherent programs after adverse events are those that secure adequate support for second victims and facilitate nursing managers’ work in coordinating the interventions.
Lyhenteet
AVI Aluehallintovirasto.
STM Sosiaali- ja terveysministeriö.
SPTY Suomen potilasturvallisuusyhdistys ry.
THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
TENK Tutkimuseettinen neuvottelukunta.
Valvira Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
Liitteet
Liite 1. Tiedonhaun eteneminen
Liite 2. Kirjallisuuskatsaukseen valitut tieteelliset tutkimuksesta Liite 3. Tiedote tutkimuksesta
Liite 4. Suostumus tutkimukseen osallistumisesta Liite 5. Teemahaastattelurunko
Sisältö
1 Johdanto ... 7
2 Terveydenhuollon henkilöstön osallisuus asiakas- ja potilasturvallisuudessa... 11
2.1 Asiakas- ja potilasturvallisuus ... 11
2.2 Potilasturvallisuuskulttuuri ... 12
2.3 Asiakas- ja potilasturvallisuuskulttuurin johtaminen ... 13
2.4 Terveydenhuollon vaaratapahtumat ... 14
2.5 Vaaratapahtuman vaikutus terveydenhuollon ammattilaiseen ... 16
3 Kirjallisuuskatsaus terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoitoa koskeviin tutkimuksiin19 3.1 Potilasturvallisuuskulttuurin merkitys vaaratapahtumien jälkihoidossa... 20
3.2 Vaaratapahtumien jälkihoidon johtaminen ... 23
3.3 Vertaistuki vaaratapahtumien jälkihoidossa ... 26
3.4 Toimintamallit vaaratapahtumien jälkihoidossa ... 28
4 Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset ... 33
5 Tutkimuksen toteutus, aineisto ja menetelmät... 34
5.1 Osallistujat ja aineistonkeruu ... 35
5.2 Teemahaastattelu aineiston hankinnassa ... 36
5.3 Tutkimusaineiston käsittely ja analysointi ... 37
6 Tutkimustulokset ... 40
6.1 Vaaratapahtuma ja sen vaikutus terveydenhuollon ammattilaiseen ... 41
6.1.1 Vaaratapahtuma ... 42
6.1.2 Vaaratapahtuman vaikutus terveydenhuollon ammattilaiseen ... 45
6.2 Potilasturvallisuuskulttuurin yhteys vaaratapahtumaan ... 50
6.2.1 Organisaatioiden potilasturvallisuuskulttuuri ... 51
6.2.2 Vaaratapahtumien raportointi ... 54
6.2.3 Muistutukset ja viranomaisvalvonta ... 58
6.2.4 Hoitotyön johtaja potilasturvallisuuskulttuurin edistäjänä ... 61
6.3 Vaaratapahtuman jälkihoito ... 63
6.3.1 Jälkihoidon toimintamallit ... 64
6.3.2 Jälkihoitoprosessi ... 67
6.3.3 Jälkihoitoon osallistuvat tahot ... 80
6.4 Vaaratapahtuman jälkihoidon johtaminen ... 82
6.4.1 Hoitotyön johtaja vaaratapahtuman jälkihoidossa ... 83
6.4.2 Johtamisen haasteet vaaratapahtuman jälkihoidossa ... 91
6.4.3 Hoitotyön johtajan saama tuki vaaratapahtuman jälkihoidossa ... 94
6.5 Vaaratapahtuman jälkihoidon kehittäminen ... 96
6.5.1 Toimintamallien kehittäminen... 96
6.5.2 Potilasturvallisuuskulttuurin kehittäminen ... 99
6.6 Yhteenveto tuloksista ... 103
7 Pohdinta ... 108
7.1 Tulosten pohdinta ... 108
7.2 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ... 114
7.3 Johtopäätökset, suositukset ja jatkotutkimusehdotukset ... 117
1 Johdanto
Terveydenhuoltolain mukaan potilaiden hoidon on oltava korkeatasoista, näyttöön perustuvaa ja turvallista (Terveydenhuoltolaki 1:2.3 §). Terveydenhuoltoon kohdistuukin usein odotuksia jopa täysin virheettömästä toiminnasta, joita vahvistavat muun muassa lääketieteen ja teknologian nopea kehitys viimeisimpien vuosikymmenten aikana (Wu, 2000). Sairaanhoitajien koulutusta pi- detään kansalaisten keskuudessa yhtenä arvostetuimmista, ja myös hoitajat arvostavat ammatti- aan ja haluavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin sekä virheettömästi (Hahtela, 2015). Tervey- denhuollon ammattilaisten peruskoulutus turvaa heidän potilas- ja asiakasturvallisuuteen liitty- vät perustietonsa. Tämän lisäksi työntekijöiden oikeutena ja velvollisuutena on huolehtia osaa- misensa kehittämisestä sekä tietojensa ja taitojensa ajantasaisuudesta. Terveydenhuollon orga- nisaatioiden vastuulla on seurata, arvioida ja kehittää toimintaansa kohti yhä parempaa potilas- ja asiakasturvallisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriö [STM], 2017.)
Koska terveydenhuolto perustuu aina inhimilliseen toimintaan, on selvää, että mahdollisuus myös ammattilaisen tekemään virheeseen on olemassa (Wu, 2000). Terveydenhuollon virheet syntyvät tyypillisesti tavanomaisissa työtehtävissä monen inhimillisen yhteensattuman seurauk- sena (Västilä, 2018). Inhimillisten virheiden mahdollisuutta kasvattavat muun muassa kompleksi- nen terveydenhuollon toimintaympäristö, palvelujärjestelmän muutokset sekä niukkenevat hen- kilöstöresurssit (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [THL] 2011, s. 9, STM, 2017, s. 20). Ammattilai- nen kokee työssä tekemänsä virheen usein yllättävänä ja järkyttävänä (Västilä, 2018). Terveyden- huollon organisaatioiden tehtävänä on nostaa potilas- ja asiakasturvallisuuden riskejä avoimeen ja syyllistämättömään keskusteluun (STM, 2017). Kun virhe sattuu, siitä otetaan opiksi (Potilasva- kuutuskeskus, 2019).
Terveydenhuollon vaaratapahtumissa tunnistetaan kolmenlaisia uhreja. Kansainvälisessä kirjalli- suudesta vaaratapahtuman kohteeksi joutuneesta asiakkaasta, potilaasta tai tämän omaisesta käytetään nimitystä ”first victim”. (Liukka ym., 2020.) Joutuessaan osalliseksi vaaratapahtumaa myös terveydenhuollon ammattilainen voi joutua eräänlaiseen uhrin asemaan (Rinaldi ym., 2016). ”Second victim” -käsitteen otti käyttöön yhdysvaltalainen lääketieteen tohtori Albert Wu (2000) artikkelissaan Medical Error: the second victim. The doctor who makes the mistake needs
help too. Scott ym. (2009) laajensivat käsitteen koskemaan lääkäreiden lisäksi myös muita ter- veydenhuollon ammattilaisia. Heidän mukaansa second victim on terveydenhuollon työntekijä, joka on joutunut osalliseksi terveydenhuollon vaaratapahtumaa lääkevirheen tai muun potilasva- hingon seurauksena ja myös hänestä tulee traumatisoitumisen riskissä oleva vaaratapahtuman uhri. Termiä ”third victim” käytetään kuvaamaan vaaratapahtumaan liittyvää kolmatta osapuolta, kuten terveydenhuollon organisaatiota tai organisaation potilasturvallisuudesta vastaavia (Russ, 2017).
Termeihin on kohdistettu viime aikoina myös kritiikkiä. Erityisesti second victim -käsitettä on ar- vosteltu terveydenhuollon ammattilaista leimaavana ja passivoivana. Potilaiden oikeuksia puo- lustavat kokevat käsitteen vähättelevän asiakkaiden ja potilaiden kokemia kärsimyksiä vaarata- pahtumatilanteissa. Kritiikistä huolimatta käsitteen avulla on voitu tunnistaa terveydenhuollon ammattilaisten haitalliset kokemukset vaaratapahtumiin liittyen ja niihin mahdollisesti liittyvän tuen tarpeen. (Wu ym., 2020.)
Hoitotyöntekijöiden tehtävänä on huolehtia potilaidensa hyvinvoinnista jatkuvasti muuttuvassa terveydenhuollon toimintaympäristössä koulutuksensa ja kokemuksensa turvin (Gaffney, Hat- cher, Milligan & Trickey, 2016). Muihin terveydenhuollon ammattilaisiin verrattuna hoitotyönteki- jöiden mahdollisuus joutua osalliseksi terveydenhuollon vaaratapahtumaan on suuri, sillä heillä on eniten suoria potilaskontakteja (Vogus ym., 2020). Vaaratapahtuma syntyy yleensä järjestel- mässä tapahtuneesta virheestä. Virheen korjaamista ei saa jättää yksittäisen työntekijän vas- tuulle, vaan organisaation on toimittava aiheutuneen vaaran korjaamiseksi. (Västilä, 2018.)
Hoitotyön johtajilla on keskeinen rooli sekä vaaratapahtumien ennaltaehkäisyssä että sen jälki- hoidossa. Laaksosen ja Ollilan (2017) mukaan terveydenhuollon lähijohtajan tehtävänä on johtaa työyhteisöään. Hän edustaa työyhteisössään organisaatiota ja huolehtii strategian toteuttami- sesta käytännön tasolla yhdessä työyhteisönsä kanssa. Hoitotyön lähijohtajan tehtäviin kuuluvat myös ammatillisen eettisen arvopohjan pitäminen, taloudesta, asiakaspalvelusta ja hoitoproses- seista huolehtiminen sekä henkilöstöjohtaminen. Henkilöstöjohtamisellaan lähijohtaja innostaa
ja motivoi työntekijöitään sekä huolehtii heidän osaamisestaan, jaksamisestaan sekä työhyvin- voinnista.
Sosiaali- ja terveysministeriön vuosille 2009–2013 laatiman suomalaisen potilasturvallisuusstra- tegian yhtenä tavoitteena oli, että vuoteen 2013 mennessä organisaatioilla olisi yhteisesti sovitut menettelytavat haittatapahtumien jälkihoitoon (STM, 2009). Silti työntekijöiden tukemiseen suun- nattuja toimintamalleja on suomalaisilla terveydenhuollon organisaatioilla tiettävästi käytössä melko vähän. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa otettiin vuonna 2018 käyttöön second vic- tim -toimintamalli, joka auttaa virheen tehnyttä terveydenhuollon ammattilaista (Västilä, 2018).
Lisäksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä on laadittu toimintaohje Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin akuuttisairaalan yksiköille – Toiminta vaaratapahtuman jälkeen (Jääskeläinen & Mik- kola, 2019). Yhdysvalloissa sen sijaan useissa terveydenhuollon organisaatioissa on käytössä toi- mintamalli, jolla pyritään sekä vaaratapahtumatilanteiden vähentämiseen että vaaratapahtu- maan osallisen työntekijän tukemiseen (Wu, 2000).
Aiempaa tutkimustietoa terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoidon toteutumisesta hoito- työn johtajien näkökulmasta ei löytynyt. Liukan ym. (2018) tutkimuksessa selvitettiin, miten transformationaalinen johtaminen näkyy hoitotyön johtajien toiminnassa vaaratapahtumien jäl- keen. Tutkimustuloksissa painottuu kuitenkin vaaratapahtumien ennaltaehkäisy ja potilasturval- lisuuden edistäminen työntekijään kohdistuvan jälkihoidon sijaan. Vaaratapahtumien jälkihoidon tarvetta ja toteutumista on tutkittu kansainvälisesti hoitotyöntekijöiden, lääkäreiden ja potilas- turvallisuusvastaavien näkökulmista. Sen sijaan tutkimustietoa hoitotyön johtajan näkökulmasta ei löytynyt. Myös hoitotyön johtajan toiminnasta vaaratapahtumien jälkihoidossa löytyi vain vä- hän tutkimusta. Aiemmat tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä organisaatioiden potilasturvalli- suuskulttuuriin ja toimintaan vaaratapahtumien jälkeen sekä vaaratapahtumien toimintamallien käyttöönottoon. Christofferssonin, Teigenin ja Rønningstadin (2020) tutkimuksessa selvitettiin kätilöiden kokemuksia hoitotyön lähijohtajilta saadusta tuesta vaaratapahtumien jälkeen. Tutki- mustulosten mukaan vaaratapahtumien jälkihoidon johtamistyyleinä toimivat parhaiten trans- formationaalinen johtaminen sekä jaettu johtajuus.
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata terveydenhuollon vaaratapahtumia hoito- työn toimintaympäristössä sekä vaaratapahtuman jälkihoidon toteutumista ja keinoja Suomessa hoitotyön johtajan näkökulmasta. Lisäksi tarkoituksena on kuvata vaaratapahtumiin sekä jälki- hoidon toteutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä sitä, miten vaaratapahtumien jälkihoitoa voitaisiin hoitotyön lähijohtajien mukaan kehittää. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla vaaratapahtumien jälkihoidon kannalta hyviksi havaittuja menetelmiä voidaan yhtenäistää ja joi- den käyttöönottoa voidaan laajentaa. Tutkielma on osa Itä-Suomen yliopiston MASI Lääkitystur- vallisuuden tutkimusprojektia sekä Itä-Suomen yliopistossa Terveystieteiden maisteritutkinnon opinnäytetyö.
2 Terveydenhuollon henkilöstön osallisuus asiakas- ja potilasturvalli- suudessa
2.1 Asiakas- ja potilasturvallisuus
Asiakas- ja potilasturvallisuudella tarkoitetaan terveydenhuollon periaatteita ja käytäntöjä, joilla varmistetaan asiakkaan tai potilaan tarvitsema turvallinen hoito aiheuttaen mahdollisimman vä- hän haittaa (Kuntaliitto, 2019, s. 11, Ikonen & Welling, 2020). Potilasturvallisuuteen kiinnitetään huomiota sekä organisaatioiden että toimintayksiköiden tasolla (THL 2011, s. 7). Lisäksi potilas- turvallinen toiminta kuuluu jokaiselle terveydenhuollon ammattilaiselle (THL, 2011, s. 7, Ikonen &
Welling, 2020). Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi asiakas- ja potilasturvallisuuteen kuulu- vat tilojen, tarvikkeiden ja lääkkeiden tarpeenmukainen ja oikea käyttö sekä turvallinen tiedon- kulku (STM, 2017, s. 12). Potilasturvallisuudesta huolehtiminen on osoitus laadukasta terveyden- huollon toiminnasta (Ikonen & Welling, 2020).
Kansainvälisesti potilasturvallisuutta on edistetty yli kahdenkymmenen (Haavisto, 2014) ja Suo- messa yli 10 vuoden ajan (Ikonen & Welling, 2020). Suomessa asiakas- ja potilasturvallisuutta oh- jataan muun muassa lainsäädännöllä, kansallisella potilasturvallisuusstrategialla, Potilasturvalli- suutta taidolla -ohjelmalla sekä muilla viranomaisohjeilla (Haavisto, 2014). Vuonna 2011 voimaan tullut Terveydenhuoltolaki asetuksineen on ollut potilasturvallisuuden edistämisen kannalta eri- tyisen merkityksellinen (STM, 2017). Terveydenhuoltolain 8§ käsittelee terveydenhuollon laatua ja potilasturvallisuutta. Asetuksen 1 § 1 momentin 2 kohdassa kiinnitetään huomiota hyvään henkilöstöjohtamiseen sekä avoimen ja syyllistämättömän toimintakulttuurin luomiseen. (THL, 2011, s. 7, 14.) Potilas- ja asiakasturvallisuutta seurataan ja kehitetään jatkuvasti. Vastuu kehittä- mistyöstä on jokaisella terveydenhuollon toimijalla (STM, 2017, s. 17, 22).
2.2 Potilasturvallisuuskulttuuri
Potilasturvallisuuskulttuurilla tarkoitetaan suunnitelmallista ja järjestelmällistä toimintatapaa, jolla edistetään potilaiden hoitoa. Potilasturvallisuuskulttuuriin kuuluvat riskien arviointi, eh- käisevät ja korjaavat toimenpiteet sekä avoin ja syyllistämätön tapa käsitellä vaaratapahtumia, jolloin toimintaa ja potilasturvallisuutta voidaan jatkuvasti kehittää. Potilasturvallisuuskulttuu- rista huolehditaan johtamisen, arvojen ja asenteiden avulla. (Suomen potilasturvallisuusyhdistys ry [SPTY], 2012, s. 40, Kuntaliitto, 2019, s. 11.) Luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa sen, tur- vallisuutta uhkaaviin tekijöihin uskalletaan puuttua (STM, 2017, s. 21).
Potilasturvallisuuteen liittyvän tiedon analysointi ja käsittely mahdollistavat toiminnan kehittämi- sen ja potilasturvallisuuden paranemisen (THL, 2011, Turunen ym., 2013). Tietoa potilasturvalli- suuden toteutumisesta saadaan muun muassa säännöllisillä riskikartoituksilla ja henkilöstöky- selyillä (STM, 2017, s. 14–15). Terveydenhuoltolaki sekä potilasturvallisuusstrategia vuosille 2009–
2013 edellyttävät vaaratapahtumien raportointia toimivalla palautejärjestelmällä. Useat organi- saatiot keräävätkin tietoa vaaratapahtumatilanteista HaiPro -järjestelmän avulla. (SPTY, 2012, s.
9.) Järjestelmän tavoitteena on tukea organisaatioita virheistä oppimisessa. Tarkoituksena on, että tuotettua tietoa hyödynnetään potilasturvallisuuden kehittämiseen ja vaaratapahtumaan johtaneiden poikkeamien löytämiseen syyllisen etsimisen sijaan. (Rauhala ym., 2018.) Systee- miajattelun periaatteen mukaisesti vaaratapahtuma syntyy toimintajärjestelmän tuottamasta lopputuloksesta. Kehittämistyön tarkoituksena on vaikuttaa toimintaolosuhteisiin siten, että inhi- millisen virheen riski olisi mahdollisimman vähäinen. (SPTY 2012, s. 12.) Tutkimusten mukaan jopa puolet nykyisistä haittatapahtumista olisivat estettävissä edellä mainituin keinoin (Järvelin, Haavisto & Kaila, 2010, THL 2011, s. 10, Rauhala ym., 2018).
Vaaratapahtumatilanteen sattuessa siitä kerrotaan potilaalle avoimesti. Tapahtuma ja sen seu- raukset käydään läpi yhdessä potilaan sekä tarvittaessa potilaan läheisten kanssa ja heille tarjo- taan tukea. (THL, 2011, s. 19, STM, 2017, s. 14.) Potilaalle kerrotaan, että hän voi tehdä tapahtu- neesta muistutuksen organisaation terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Tarvittaessa potilas voi tehdä tapahtuneesta kantelun Aluehallintovirastolle tai Valviralle sekä potilasvahinkoilmoi- tuksen Potilasvakuutuskeskukselle. Potilasta muistutetaan myös hänen mahdollisuudestaan
hyödyntää potilasasiamiehen asiantuntemusta vaaratapahtuman selvittelyssä. (THL, 2011, s. 19, Welling, 2020.) Yhtenäiset menettelytavat auttavat henkilöstöä toimimaan vaaratapahtumatilan- teissa (STM, 2017, s. 14).
Avoimessa ja syyllistämättömässä potilasturvallisuuskulttuurissa tapahtumat käydään läpi myös henkilöstön kesken mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Vaaratapahtumiin osallisten työntekijöiden haitallisiin kokemuksiin voidaan vaikuttaa myönteisellä potilasturvallisuuskulttuu- rilla (Chan, Khong & Wang, 2016). Tavoitteena on tukea vaaratapahtumassa osallisena olleiden työntekijöiden henkistä toipumista ja työkykyä (THL, 2011, s. 14, SPTY, 2012, s. 11). Tässä keskei- nen rooli on lähijohtajalla sekä työkavereilla (THL, 2011, s. 19). Johdon vastuuseen kuuluu lisäksi tarjota työntekijälle tukea myös mahdollisten selvittelyjen ja seuraamusten kaikissa vaiheissa (Welling, 2020).
2.3 Asiakas- ja potilasturvallisuuskulttuurin johtaminen
Vastuu potilas- ja asiakasturvallisuudesta on organisaation ylemmällä sekä lähijohdolla. Johtajien tehtäviin kuuluvat riittävien resurssien ja osaamisen varmistaminen, turvallisesta ympäristöstä, työolosuhteista ja ohjeistuksista huolehtiminen sekä vaaratapahtumailmoitusjärjestelmän luomi- nen. (Kanerva, 2015.) Lisäksi johtajien tehtävänä on huolehtia organisaation laadun- ja riskinhal- linnasta sekä avoimen ja syyllistämättömän, järjestelmälliseen systeemilähtöiseen virheanalyy- siin perustuvan potilasturvallisuuskulttuurin luomisesta (THL, 2011, s. 15, STM, 2017, s. 17). Joh- tajien toiminnalla potilasturvallisuuteen voidaankin vaikuttaa merkittävästi (Kanerva, 2015). Hoi- totyön johtajat ovat potilasturvallisuuskulttuurin kehittämisen kannalta keskeisessä asemassa, sillä hoitotyöntekijöiden osuus kaikista terveydenhuollon ammattilaisista on suuri (Turunen ym., 2013). Hoitotyön johtajat mahdollistavat omalla toiminnallaan sen, että hoitotyöntekijät voivat toteuttaa potilastyötä turvallisesti (Turunen ym., 2013). Kanervan (2015) mukaan henkilökunnan työtä tukevaan ja valvovaan toimintaan liittyy osallistava ja vuorovaikutusta hyödyntävä johtami- nen.
2.4 Terveydenhuollon vaaratapahtumat
Terveydenhuollon vaaratapahtuma syntyy, kun asiakas- ja potilasturvallisuuteen vaikuttava suo- jaus pettää aiheuttaen joko läheltä piti -tapahtuman tai haittatapahtuman. Vaaratapahtumiksi kutsutaan siis tilanteita, joissa potilasturvallisuus vaarantuu, vaikka potilaalle ei tästä aiheutuisi- kaan haittaa (SPTY, 2012, s. 9). Vaaratapahtumia ilmenee laiteturvallisuudessa, hoidon turvalli- suudessa tai lääketurvallisuudessa. Läheltä piti -tapahtumassa vaaratilanne havaitaan ajoissa ja se voidaan estää. Haittatapahtuma -tilanteessa potilaalle sen sijaan aiheutuu jonkin asteista hait- taa. Haittatapahtumat voidaan jakaa edelleen potilasvahinkoon ja lääkevahinkoon. (Potilas- ja lääkehoidon turvallisuussanasto, 2006, s. 5–6.) Terveydenhuollon vaaratapahtuma osana poti- lasturvallisuutta havainnollistetaan kuviossa 1. Potilasturvallisuus. Koska terveydenhuolto nojaa ihmisten toimintaan, se mahdollistaa myös inhimillisten virheiden syntymisen (THL, 2011, s. 9).
Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitteellä vaaratapahtuma tarkoitetaan niitä tilanteita, joissa ter- veydenhuollon ammattilaisen toiminta on myötävaikuttanut virheen syntyyn ja jolloin ammatti- lainen saattaa olla jälkihoidon tarpeessa. Käsitettä virhe ja vaaratapahtuma käytetään siis tässä tutkielmassa toistensa synonyymeina.
Kuvio 1. Potilasturvallisuus (Potilas- ja lääkehoidon turvallisuussanasto 2006).
Terveydenhuollon vaaratapahtumien lukumäärää on hankala arvioida (Welling, 2018), mutta eri- laisiin tilastotietoihin perustuen ne ovat kuitenkin melko yleisiä (Järvelin ym., 2010). Yhdysval- loissa sairaaloissa tapahtuvat vaaratapahtumat johtavat vuosittain jopa 44 000–98 000 ihmisen kuolemaan (Institute of Medicine, 2000). Suomesta vastaavaa lukua ei ole saatavilla, mutta arvioi- den mukaan kuolemaan johtavia vaaratapahtumia tapahtuu vuosittain kuitenkin enemmän kuin kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia (Pasternack, 2006). Ulkomaisten tutkimusten perus- teella Suomen sairaaloissa joka kymmenes sairaalapotilas kärsii hoidon seurauksena haittaa, yh- dellä sadasta haitta on vakava ja yhdellä tuhannesta haitta tai virhe johtaa potilaan kuolemaan.
(THL, 2011, s. 9–10).
Lääkehoitoa pidetään yhtenä turvallisuuskriittisimmistä terveydenhuollon osa-alueista (Haavisto, 2014). Vaaratapahtumailmoitukset koskevatkin useimmiten lääke- ja nestehoitoa, tapaturmia sekä tiedonkulkua ja tiedonhallintaa (Ruuhilehto ym., 2011, Rauhala ym., 2018). Noin 40 % kai- kista vaaratapahtumista liittyy lääkitysprosessin eri vaiheisiin (Haavisto, 2014). On kuitenkin huo- mioitava, että yksittäinen lääkitysvirhe ei automaattisesti johda haittatapahtumaan, mikäli ky- seessä ei ole riskilääke tai mikäli lääkkeen terapeuttinen leveys ei ole kapea (Ivanitskiy, 2013). Po- tilasvahinkotilastojen perusteella tarkasteltuna vahingot painottuvat kirurgisille aloille. Vahinkoja sattuu tyypillisesti monisairaille, vaikeasti sairaille sekä sairaalajaksojen pitkittyessä. (Welling, 2018.) Potilaille korvattavat potilasvahingot liittyvät taas yleensä leikkaus- ja anestesiatoimenpi- teisiin (PVK, 2019).
Potilaiden lisäksi vaaratapahtumat kuormittavat sekä terveydenhuollon ammattilaisia, organi- saatioita että yhteiskuntaa. Gaffneyn ym. (2016) mukaan vaaratapahtumat johtavat epäluotta- mukseen terveydenhuoltoa kohtaan ja kasvattavat terveydenhuollon kustannuksia. On arvioitu, että vaaratapahtumat aiheuttavat Suomen terveydenhuollolle vuosittain noin 400 miljoonan eu- ron kustannukset. Terveydenhuollolle kalleimpia vaaratapahtumia ovat leikkauskomplikaatiot, lääkehoidon haittatapahtumat sekä viivästyneet tai väärät diagnoosit ja hoitotoimenpiteet. Kus- tannukset koostuvat kuitenkin sekä vaaratapahtumien aiheuttamista välittömistä kustannuksista että niiden ehkäisemiseksi tehdystä työstä. (Järvelin ym., 2010.) Tuoreen kansainvälisen arvion mukaan vaaratapahtumien taloudelliset kokonaiskustannukset saattavat olla jopa suuremmat kuin mitä aiemmin on arvioitu (Vogus ym., 2020).
2.5 Vaaratapahtuman vaikutus terveydenhuollon ammattilaiseen
Second victim -käsitteellä tarkoitetaan terveydenhuollon ammattilaista, joka on ollut osallisena potilaan hoitoon liittyneessä vaaratapahtumassa ja kokee traumatisoitumista sen seurauksena (Scott ym., 2010). Arvioiden mukaan jopa puolet terveydenhuollon ammattilaisista kokevat poti- laan hoitoon liittyvän vaaratapahtumatilanteen työuransa aikana (Wu & Steckelberg, 2012, Seys ym., 2013, McDaniel & Morris, 2020).
Wun ym. (2020) mukaan terveydenhuollon ammattilaisten traumatisoituminen liittyy samoihin tapahtumiin, jotka ovat vaarantaneet myös potilaan terveyden ja turvallisuuden. Ammattilaiset kokevat usein olevansa henkilökohtaisessa vastuussa vaaratapahtuman aiheutumisesta, jonka seurauksena he saattavat alkaa epäillä omaa osaamistaan ja kykyä toimia potilastyössä. He ko- kevat pettäneensä sekä potilaan että tämän omaiset omalla toiminnallaan. (Scott ym., 2010.) Vo- gus ym. (2020) arvioivat, että vaaratapahtumien haitalliset vaikutukset terveydenhuollon ammat- tilaisille ovat suuremmat kuin mitä aiemmin on ymmärretty.
Terveydenhuollon ammattilaisilla on kuvattu vaaratapahtuman jälkeen tavallisesti seuraavia oi- reita: syyllisyys, ahdistuneisuus, pahoinvointi, turhautuminen, viha, keskittymishäiriöt ja epävar- muus. Oireisiin saattaa liittyä myös muiden syyttelyä tapahtuneesta (Wu, 2000) sekä potilaskon- taktien välttelyä. Harvinaisempia, mutta vakavia vaaratapahtuman seurauksia ovat tapahtuman eläminen uudelleen, vakava ahdistus ajatuksesta palata työhön, masennus ja itsetuhoisuus.
(Coughlan, Powell & Higgins, 2017.)
Terveydenhuollon ammattilaisen kokemus traumaattisessa vaaratapahtumassa voi muistuttaa posttraumaattista stressihäiriötä. Scottin ja McCoigin (2016) mukaan vaaratapahtumasta toipu- minen etenee kuusivaiheisen sopeutumisprosessin kautta. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa vaaratapahtuma tulee ilmi ja ammattilainen kokee kaoottista ahdistusta tapahtuneesta. Hän pohtii, miksi ja miten vaaratapahtuma on päässyt syntymään. Toisessa vaiheessa vaaratapahtu- man merkitys alkaa kokonaisuudessaan selvitä, eikä terveydenhuollon ammattilainen pysty lo- pettamaan vaaratapahtuman ajattelua. Prosessin kolmannessa vaiheessa ammattilainen tuntee pelkoa ja alkaa epäillä työkykyään. Hän saattaa epäillä sekä työsuhteensa jatkumista että työyh- teisön suhtautumista häneen. Neljännessä vaiheessa terveydenhuollon ammattilaisen ahdistus syvenee usein sen myötä, että tässä sopeutumisprosessin vaiheessa ammattilainen joutuu selvit- tämään tapahtunutta sekä organisaation sisällä että tarvittaessa muille viranomaisille. Viiden- nessä sopeutumisprosessin vaiheessa ammattilainen alkaa etsiä apua toipuakseen tapahtu- masta. Viimeinen, eli kuudes vaihe osoittaa ammattilaisen toipumisen suunnan. Mikäli ammatti- lainen ei toivu tapahtuneesta, hän ajautuu vaihtamaan joko työpaikkaa tai jopa alaa. Voi myös olla, että ammattilainen jatkaa entisessä työpaikassaan, mutta vaaratapahtuma varjostaa hänen
työuraansa jatkuvasti. Toivotuin sopeutumisprosessin seuraus on, että ammattilainen pystyy kä- sittelemään vaaratapahtuman ja selviytyy siitä niin, että tapahtuma voi lopulta kääntyä voimava- raksi.
Oireisiin ja niiden kestoon vaikuttavat muun muassa tapahtuman luonne, yksilön kyky sopeutua tilanteeseen sekä toimintaympäristöön liittyvät tekijät. Kokemus on yleensä sitä voimakkaampi, mitä vakavampi tapahtuma on ollut kyseessä ja mitä suurempi rooli ammattilaisella on tapahtu- massa ollut. Naisten on todettu reagoivan vaaratapahtumiin voimakkaammin kuin miesten. Aika laimentaa yleisesti kaikkia vaaratapahtuman jälkeen koettuja oireita. (Van Gerven ym., 2016b.) Toipumista edistävät positiivinen elämänasenne (Van Gerven ym., 2016b), koulutus ja työkoke- mus (Gaffney ym., 2016).
Vaaratapahtuman jälkeen koetut tunteet ja oireet voivat vaikuttaa haitallisesti työntekijän amma- tilliseen itsetuntoon sekä työtyytyväisyyteen (Burlison ym., 2018) ja johtaa hoitamattomana työ- uupumukseen (Van Gerven ym., 2016a, Vogus ym., 2020), toistuviin poissaoloihin (Burlison ym., 2018) sekä alan vaihtoon (Van Gerven ym., 2016a). Pahimmillaan hoitamaton vaaratapahtuma voi johtaa vakaviin mielenterveysongelmiin, lääkkeiden väärinkäyttöön (Van Gerven ym., 2016a), työ- ja kotielämän sekoittumiseen (Van Gerven ym., 2016a) sekä itsetuhoisuuteen (Wu, 2000).
Hoitamattomana vaaratapahtumat saattavat johtaa myös potilasturvallisuuden heikkenemiseen (Van Gerven ym., 2016b, Burlison ym., 2018), sillä työuupumus lisää muun muassa virheiden to- dennäköisyyttä (Heiss & Clifton, 2019). Lisäksi vaaratapahtumien ja niiden jälkihoidon on todettu vaikuttavan koko ammatillisen tiimin hyvinvointiin (Burlison ym., 2018).
3 Kirjallisuuskatsaus terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoi- toa koskeviin tutkimuksiin
Tiedonhaku aikaisemman tutkimustiedon kartoittamiseksi tehtiin lokakuussa 2020. Tiedonhaun aikarajaksi määriteltiin vuodet 2015–2020 ja julkaisukieleksi rajattiin suomi ja englanti. Tiedon- haun hakusanat ja tietokannat on esitetty taulukossa 1. Tiedonhakua täydennettiin lisäksi manu- aalihaulla. Kirjallisuuskatsauksen tutkimukset tarkastettiin seuraavien sisäänottokriteerien pe- rusteella: valittujen artikkelien tuli olla alkuperäisartikkeleja ja niiden tuli perustua tieteellisiin tutkimuksiin sekä vastata alustaviin tutkimuskysymyksiin, joiden tarkoituksena oli tarkastella kiinnostuksen kohteena olevaa ilmiötä. Alustavat tutkimuskysymykset toimivat myös tutkimuk- sen lopullisina tutkimuskysymyksinä. Tiedonhaun eteneminen ja aineiston valinta on kuvattu liit- teessä (liite 1). Kirjallisuuskatsaukseen valittiin 26 tieteellistä alkuperäistutkimusta (liite 2).
Taulukko 1. Tietokantojen hakusanat
Tietokanta Hakusanat CINAHL
Medline Psycinfo Pubmed Cochrane
Medic
(“hazardous situation” OR “adverse event” OR “adverse patient event” OR
“near miss” OR “medical error” OR “patient safety incident OR error OR mistake OR “patient harm” OR “unanticipated outcome”) AND (“patient safety” OR “medication safety” OR “risk management”) AND (“second vic- tim” OR “health personnel” OR “health professional” OR “health care pro- vider” OR “health care worker” OR “health care professional” OR “care giver” OR nurse) AND (leading OR leadership OR management OR man- ager OR supervisorOR leader OR organization OR organisation OR “peer support” OR program OR system OR model OR infrastructure OR guide- line OR process OR strategy OR support OR intervention) AND (“health care” OR healthcare OR hospital AND nursing)
(vaaratapahtuma TAI haittatapahtuma TAI ”läheltä piti” TAI virhe) JA (po- tilasturvallisuus TAI lääkitysturvallisuus TAI riskinhallinta) JA (toinen uhri TAI terveydenhuollon ammattihenkilö TAI ”terveydenhuollon ammattilai- nen” TAI ”terveydenhuollon työntekijä” TAI hoitaja)
Kirjallisuuskatsauksen perusteella terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoidossa on havait- tavissa neljä toisiinsa tiiviissä yhteydessä olevaa osa-aluetta: potilasturvallisuuskulttuuri, hoito- työn johtaminen, vertaistuki sekä viralliset toimintamallit vaaratapahtumien jälkihoitoa varten.
Osa-alueet on kuvattu kuviossa 2.
Kuvio 2. Vaaratapahtumien jälkihoito terveydenhuollon toimintaympäristössä kirjallisuuskat- sauksen perusteella
3.1 Potilasturvallisuuskulttuurin merkitys vaaratapahtumien jälkihoidossa
Ympäristö vaikuttaa merkittävästi vaaratapahtumasta toipumiseen (Burlison ym., 2018). Quilliva- nin ym., (2016) mukaan riittämätön organisaatiolta saatu tuki lisää muun muassa vaaratapahtu- miin liittyvää ahdistusta. Riittävä tuki sen sijaan vähentää työntekijän kokemia haittavaikutuksia ja ehkäisee siten vaaratapahtumiin liittyviä sairauspoissaoloja, alalta poistumista (Burlison ym., 2018) ja tarvetta vaihtaa työpaikkaa (Van Gerven ym., 2016b). Myös Habibzadehin, Baghein ja Adjouanin (2020) tutkimustulosten mukaan organisaation potilasturvallisuuskulttuurilla on yh- teys terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksiin sekä työuupumusriskiin vaaratapahtuman jälkeen. Toisaalta myös ammattilaisen kokemukset vaaratapahtuman jälkeen vaikuttavat organi- saation potilasturvallisuuskulttuuriin. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi vaaratapahtumiin liittyvät
Vaaratapah- tumien jälkihoito Potilasturvallisuus-
kulttuuri
Johtaminen Vertaistuki
Toimintamallit
sairauspoissaolot ja alalta poistuminen aiheuttavat terveydenhuollolle lisäkustannuksia, jonka vuoksi asianmukainen jälkihoito on kannattavaa myös taloudellisesti (Zhang, Li, Guo ja Lee, 2019).
Organisaatioiden potilasturvallisuuskulttuuriin voidaan vaikuttaa Zhangin ym. (2019) mukaan kannustavalla johtamisella, tiimityöllä sekä henkilöstömitoituksella. Zaheerin, Ginsrurgin, Chuan- gin ja Gracen (2015) mukaan organisaation potilasturvallisuuskulttuuriin voidaan vaikuttaa erityi- sesti avoimella ja osallistavalla johtamisella. Organisaatioiden tulisi panostaa strategioihin, joissa hoitotyön johtajan ja työntekijän välinen yhteistyö toteutuu (Zhang ym., 2019). Ullströmin ym.
(2014) mukaan useiden terveydenhuollon organisaatioiden keskusteluilmapiirin avoimuudessa on kuitenkin puutteita.
Organisaatioiden tulisi panostaa reiluun ja rankaisemattomaan potilasturvallisuuskulttuuriin, jossa virheisiin suhtaudutaan syyllistämättä (Ullström ym., 2014, Kobe ym., 2019). Vaaratapahtu- mien selvittelyssä tulisi keskittyä tapahtumien syihin ja seurauksiin sen sijaan, että tapahtuneelle etsittäisiin yksittäistä syyllistä (Halpern ym., 2016). Työntekijän reilu kohtelu ja organisaation tuki vaaratapahtuman jälkeen vähentää työntekijän syyllisyyden ja leimaantumisen kokemuksia, kun taas syyllistävä kulttuuri lisää niitä (Van Gerven ym., 2016b, Burlison ym., 2018). Myös Quillivanin ym., (2016) mukaan rankaisematon ilmapiiri vaaratapahtuman jälkeen vähentää työntekijän hai- tallisia kokemuksia vaaratapahtuman jälkeen. Häpäisemätön, syyllistämätön kulttuuri ja keskitty- minen systeemitekijöiden analyysiin vaaratapahtumien jälkihoidossa tukevat ammattilaisten ky- kyä estää vaaratapahtumien kehittymistä myös jatkossa (Van Gerven ym., 2016a).
Ammattilaisten on voitava raportoida vaaratapahtumista avoimesti pelkäämättä niistä aiheutu- via seurauksia (Ullström ym., 2014). Joestenin, Ciparronen, Okuno-Jonesin ja DuBosen (2015) mu- kaan vaaratapahtumista raportoidaan enemmän niissä organisaatioissa, joissa ilmapiiri koetaan turvalliseksi ja joissa tarjotaan emotionaalista tukea vaaratapahtumien jälkeen. Vaaratapahtu- mien systemaattinen raportointi on osoitus potilasturvallisuuteen panostavan organisaation laa- dukkaasta toiminnasta (Van Gerven ym., 2016a). Esimerkiksi Harrisonin ym. (2019) tutkimuk-
sessa selvitettiin terveydenhuollon vaaratapahtumiin liittyviä käytänteitä Vietnamissa. Tutkimus- tulosten mukaan potilasturvallisuuskulttuuri on kehittymätöntä eivätkä organisaatiot ole ryhty- neet riittäviin toimenpiteisiin vaaratapahtumien ehkäisemiseksi, vaikka työntekijät tunnistavat niitä. Työntekijät eivät raportoi vaaratapahtumista, koska raportoinnin ei koeta johtavan tarvitta- viin toimenpiteisiin.
Vaaratapahtumien viralliset selvitykset ovat osa niiden jälkihoitoa ja ne kuuluvat organisaatioi- den potilasturvallisuuskulttuuriin (Ullström ym., 2014). Vaaratapahtuman yksityiskohtainen sel- vittäminen ja dokumentointi siihen osallisena olleen työntekijän toimesta edistävät myös yksilön toipumista tapahtuneesta. Selvitystyöhön liittyvien käytäntöjen ja toimintaohjeiden tulisi olla mahdollisimman selkeitä. (Christoffersson ym., 2020.) Prosessien epäselvyydet lisäävät vaarata- pahtumiin osallisten epävarmuutta ja aiheuttavat ahdistusta (Ullström ym., 2014). Työntekijöillä tulee olla selkä kuva siitä, miten vaaratapahtumasta raportoidaan ja mikä työntekijän osuus pro- sessissa on (Christoffersson ym., 2020). Koska vakavan vaaratapahtuman virallinen selvittely saattaa kestää jopa vuosia, huomioidaan myös työntekijän mahdollinen pitkäaikaisen tuen tarve (Ullström ym., 2014).
On tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat tietoisia vaaratapahtumaan liittyvistä ko- kemuksista ja tuntemuksista. Koben ym. (2019) mukaan työntekijät, jotka tunsivat second victim -ilmiön, kokivat vaaratapahtumiin liittyvät reaktiot lievempinä kuin ne, joille käsite oli vieras.
Myönteisen potilasturvallisuuskulttuurin lisäksi terveydenhuollon organisaatioiden on tarjottava osallisille työntekijöille konkreettista tukea vaaratapahtuman jälkeen. Tulee kehittää interventi- oita, joiden avulla kollegojen, johtajien ja kokonaisten organisaatioiden on mahdollista tukea vaaratapahtumaan osalliseksi joutunutta terveydenhuollon ammattilaista. (Quillivan ym., 2016.) Ullströmin ym. (2014) mukaan organisaatioilta saatava tuki on usein jäsentymätöntä, vaikka sitä olisikin tarjolla. Ei myöskään riitä, että organisaatiossa on kehitetty interventioita, mikäli henki- löstö ei ole niistä tietoinen (Joesten ym., 2015). Miran ym. (2015) tutkimuksessa selvitettiin espan- jalaisten terveydenhuollon organisaatioiden valmiutta vakavien vaaratapahtumien organisaa- tiotasoiseen jälkihoitoon. Tutkimukseen osallistuneet johtajat sekä potilasturvallisuusvastaavat
raportoivat, että jälkihoitoon liittyvät järjestelyt ovat puutteellisia. Useista organisaatioista puut- tuu sekä riittävä tuki että kriisinhallintasuunnitelma.
Vaaratapahtumia voidaan ennaltaehkäistä parantamalla hoitotyön laatua sekä varmistamalla ammattilaisten riittävä osaaminen (Christoffersson ym., 2020). Gaffneyn ym. (2016) mukaan hoi- tohenkilökunnan koulutus ja kokemus vaikuttavat myönteisesti myös muun muassa lääkehoi- toon liittyvistä virheistä toipumiseen. Turvallisessa toimintaympäristössä hoitotyöntekijä hyödyn- tää sekä koulutustaan että kokemustaan, kun hän tunnistaa, puuttuu ja korjaa mahdollisia vir- heitä ja potilaalle aiheutuva haitta voidaan estää. Vaaratapahtumiin liittyvien haitallisten koke- musten vähentämiseksi organisaatioiden tulisi tukea myös työntekijöiden ongelmanratkaisuky- kyä sekä voimavaroja (Zhang ym., 2019).
3.2 Vaaratapahtumien jälkihoidon johtaminen
Hoitotyön johtajilla on keskeinen rooli terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoidossa. Johta- jien toiminnalla voidaan vähentää vaaratapahtumiin liittyviä haitallisia kokemuksia ja tukea sekä nopeuttaa työntekijän toipumista tapahtuneesta. (Van Gerven ym., 2016b.) Christoffersonin ym.
(2020) mukaan hoitotyön johtajien toiminta vaaratapahtumiin liittyen on sekä ennaltaehkäisevää että reagointia jo tapahtuneeseen. Ennakoimalla ja suunnittelemalla vaaratapahtumien jälkihoi- toa sekä kehittämällä siihen liittyviä käytäntöjä hoitotyön johtajat pystyvät vastaamaan hoito- työntekijöiden tarpeisiin ja estämään heidän traumatisoitumistaan.
Hoitotyön johtajien tarjoama oikea-aikainen ja riittävä tuki vaaratapahtuman jälkeen edistää työntekijän toipumista tapahtuneesta (Habibzadeh ym., 2020). Interventioita tukee hoitotyön johtajan empaattinen, luotettava ja tahdikas toiminta (Joesten ym., 2015). Ullströmin ym. (2014) tutkimuksessa selvitettiin, minkälaista tukea terveydenhuollon ammattilaiset toivovat saavansa vaaratapahtumien jälkeen. Tuki koetaan riittävänä usein silloin, kun hoitotyön johtajan toimin- nassa korostuu empaattisuus.
Christoffersson ym. (2020) selvittivät, kuinka synnytysyksiköiden lähijohtajat tukevat kätilöitä vaaratapahtuman jälkeen. Lähijohtajien rooli vaaratapahtumien jälkihoidossa todettiin merkityk- selliseksi. Vaaratapahtumien jälkihoitoon liittyen voidaan käyttää erilaisia johtamistyylejä kuten asioiden johtamista, transformationaalista johtamista, jaettua johtajuutta sekä laissez-faire-joh- tamista. Parhaiten vaaratapahtumien jälkihoidossa toimivat transformationaalinen johtaminen sekä jaettu johtajuus. Liukka, Hupli ja Turunen (2018) selvittivät transformationaalisen johtami- sen merkitystä terveydenhuollon vaaratapahtumissa. Tutkimustulosten mukaan hoitotyön johta- jien toiminnalla korostetaan potilaskeskeisyyttä, rohkaistaan hoitohenkilökuntaa avoimeen ja syyllistämättömään keskusteluun sekä kehitetään rohkeasti vaaratapahtumia ehkäiseviä toimin- tamalleja. Transformationaalisen johtamisen katsottiin lisäävän sekä hoitotyön laatua että turval- lisuutta. Hoitotyön johtajan tulee motivoida ja voimaannuttaa työntekijöitä toimimaan potilastur- vallisuutta edistäen sekä ehkäistä vaaratapahtumien kehittymistä. Myös Zaheerin ym. (2015) mu- kaan transformationaalinen johtamistyyli näyttäytyy osallistuvana johtamisena ja tukee vaarata- pahtumien jälkihoitoa.
Kuten aiemmin todettiin, työilmapiirillä on suuri merkitys työntekijöiden suhtautumisessa sekä vaaratapahtumien ehkäisyyn että niistä toipumiseen. Hoitotyön johtajien tehtävänä on edistää avointa, syyllistämätöntä ja rankaisematonta ilmapiiriä (Van Gerven ym., 2016b). Voguksen ym.
(2020) mukaan hoitotyöntekijöiden vaaratapahtumiin liittyvät haitalliset kokemukset vähenevät silloin, kun johtajat vaalivat organisaation myönteistä ilmapiiriä. Hoitotyön johtamisen keinoin voidaan tukea potilasturvallisuuteen liittyvää kommunikointia niin, ettei työntekijöiden tarvitse pelätä naurunalaiseksi joutumista (Zaheer ym., 2015). Toimimalla näin hoitotyön johtajat mah- dollistavat sen, että työntekijät uskaltavat puhua ja raportoida vaaratapahtumista (Liukka ym., 2018) sekä hakea tarvittavaa tukea vaaratapahtumien jälkeen (Edrees & Wu, 2017).
Hoitotyön johtajat motivoivat ja voimaannuttavat hoitotyöntekijöitä edistämään organisaation potilasturvallisuutta sekä estämään vaaratapahtumien syntyä. Potilasturvallisen hoitotyön edis- tämiseksi hoitotyön johtajat varmistavat, että hoitotyöntekijöiden toiminta on ensisijaisesti poti- laskeskeistä. (Liukka ym., 2018.) Panostamalla laadukkaaseen terveydenhuoltoon sekä sitoutta-
malla työntekijät organisaatioon voidaan vähentää myös vaaratapahtumien työntekijöille aiheut- tavia haittoja. Kiinnittämällä aiempaa enemmän huomiota hoitotyön laatuun sekä työntekijöiden sitouttamiseen voidaan saada aikaan positiivinen potilasturvallisuussykli. (Van Gerven ym., 2016b.)
Potilasturvallisuuskulttuurin kehittäminen edellyttää tehokasta johtamista (Harrison ym., 2019).
Hoitotyön johtajien on ymmärrettävä vastuunsa (Liukka ym., 2018) ja osallistua aktiivisesti orga- nisaation potilasturvallisuuskulttuurin mahdollistamiseen sekä kehittämiseen (Harrison ym., 2019, Van Gerven ym., 2016b). Omalla toiminnallaan hoitotyön johtajat voivat estää ja hallita ter- veydenhuollon vaaratapahtumien kehittymistä (Ullström ym., 2014). Hoitotyön johtajien on kiin- nitettävä huomiota hoitotyöntekijöiden työmäärään, sillä sen on todettu olevan yhteydessä poti- lasturvallisuuteen. Lisäksi on tärkeää tunnistaa työntekijöiden koulutuksen ja kokemuksen mer- kitys vaaratapahtumista toipumisen kannalta, jotta toimivia strategioita ja toimintamalleja vaara- tapahtumaan jälkihoitoon liittyen voidaan kehittää. (Trent ym., 2016.)
Hoitotyön johtajilla olisi hyvä olla riittävästi tietoa vaaratapahtumien jälkihoidosta ja heidän on välitettävä tietoa myös työntekijöilleen. Vaaratapahtumiin liittyvä second victim -ilmiö tulisi saat- taa työntekijöiden tietoon, jolloin työntekijät voivat tunnistaa vaaratapahtumiin liittyviä tunteita ja käyttäytymistä sekä tarvittaessa reagoida niihin. Lisäksi johtajien on varmistuttava siitä, että hoitotyöntekijöillä on riittävät tiedot ja taidot toimia vaaratapahtuman jälkeen. (Van Gerven ym., 2016b.) Christofferssonin ym. (2020) mukaan hoitotyön johtajan näkyvä rooli jälkihoidon koordi- noijana edistää työntekijöiden toipumista vaaratapahtumasta. Hoitotyön johtajien on osattava ohjata työntekijöitään organisaation tarjoamien tukitoimien hyödyntämiseksi (Habibzadeh ym., 2020). Myös riskien hallinta sekä lainopillinen tuntemus ovat johtajille eduksi (Trent ym., 2016).
Vaaratapahtumien jälkihoitoon liittyvä työ saattaa olla haastavaa myös hoitotyön johtajalle ja ai- heuttaa sisäisiä ristiriitoja (Joesten ym., 2015). Harrisonin ym. (2019) mukaan potilasturvallisuus- kulttuurin edistämiseksi johtajilta vaaditaan jatkuvaa oppimista. Tarvitaan koulutusta siitä, kuinka avointa ja syyllistämätöntä potilasturvallisuuskulttuuria voidaan edistää (Edrees & Wu,
2017). Zaheerin ym. (2015) mukaan johtajat tarvitsevat lisää oppimiskokemuksia myös osallista- vasta johtajuudesta, joka tukee heidän kykyään osallistua organisaation potilasturvallisuuskult- tuuriin liittyvään kehittämiseen sekä päätöksentekoon. Edreesin ym. (2016a) tutkimuksessa selvi- tettiin organisaatioiden potilasturvallisuusvastaavien kokemuksia henkisen tuen tarjoamisesta terveydenhuollon ammattilaisille vaaratapahtumien jälkeen. Tutkimustulosten mukaan potilas- turvallisuusvastaavat kokivat henkisen tuen tarjoamisen pääsääntöisesti luontevana, mutta kou- lutus lisäsi tarvittavaa kompetenssia. Koulutus lisäsi potilasturvallisuudesta vastaavien henkilöi- den pystyvyyden tunnetta ja sen myötä vaaratapahtumiin osallisten työntekijöiden saama tuki parani.
3.3 Vertaistuki vaaratapahtumien jälkihoidossa
Vertaistukea pidetään useiden aiempien tutkimusten mukaan organisaatioiden tärkeimpänä tuen muotona terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoidossa. Monet viralliset jälkihoitoon suunnatut toimintamallit perustuvatkin organisoituun vertaistukeen. Koben ym. (2019) tutkimus- tulosten mukaan vertaistuen katsottiin olevan sekä yleisimmin käytetty että ehdottomasti tehok- kain jälkihoidossa hyödynnettävä tuen muoto. Christofferssonin ym. (2020) mukaan vaaratapah- tuman ensisijaiseen jälkihoitoon kuuluu tuomitsematon ja luottamuksellinen vertaistuki. Edrees, Morlock ja Wu (2017) kuvasivat tutkimuksessaan terveydenhuollon organisaatioiden jälkihoidon toteutumista potilasturvallisuusvastaavien näkökulmasta ja he pitivät vertaistukea tärkeänä tuen muotona.
Myös työntekijät pitävät vertaistukeen perustuvia tuen muotoja hyödyllisimpinä. Burlisonin ym.
(2017) mukaan terveydenhuollon ammattilaiset toivovat vaaratapahtumien jälkihoidossa yleisim- min mahdollisuutta keskustella tapahtuneesta yksityiskohtaisesti kunnioittavassa ilmapiirissä vertaistukeen kykenevän työntekijän kanssa. Trent ym. (2016) arvioivat, että vaaratapahtumaan osallisen terveydenhuollon ammattilaisen tulisi päästä keskustelemaan tapahtuneesta vertaistu- kihenkilön kanssa luottamuksellisesti ja oikea-aikaisesti.
Myös Van Gervenin ym. (2016b) tutkimuksen mukaan terveydenhuollon organisaatioiden tulisi panostaa vaaratapahtumien jälkihoitoon liittyvissä interventioissa erityisesti vertaistukeen. Ver- taistukea tulisi tarjota järjestelmällisesti ja säännöllisesti ennaltaehkäisevänä käytäntönä myös ilman yksittäisiä vaaratapahtumia. Tämän kaltaisesta toiminnasta on esimerkkinä mentorointi- käytäntö kokeneemman ja kokemattoman terveydenhuollon ammattilaisen välillä. Myös vertais- tukeen koulutettujen työntekijöiden tuen tarve on huomioitava organisaatioissa voimakkaan henkisen kuormittumisen estämiseksi (Edrees ym., 2017).
Koulutetun vertaistuen katsotaan olevan hyödyllisempää ja toipumisen kannalta merkitykselli- sempää kuin täysin ulkopuoliselta saatu tuki (Burlison ym., 2018, Wu ym., 2020). Vertaistuki koe- taan usein myös paremmaksi kuin johtajalta saatu tuki, sillä johtajan tehtäviin kuuluu empatian lisäksi kuitenkin myös työntekijän tietojen ja taitojen objektiivinen arviointi työtehtävän edellytys- ten kannalta. Vaaratapahtumien yhteydessä johtajien tehtävänä on arvioida, liittyykö työntekijän toimintaan esimerkiksi toimintaohjeiden vastaista käyttäytymistä. (Joesten ym., 2015.)
Vertaistuen lisäksi työntekijät saavat usein tukea myös organisaatioiden erityistyöntekijöiltä, ku- ten psykologilta, sosiaalityöntekijältä, sairaalapastorilta (Wu ym., 2000), psykiatriselta sairaanhoi- tajalta, psykiatrilta tai muulta lääkäriltä (Christoffersson ym., 2020). Edreesin ym. (2016a) mukaan työntekijä saattaa saada tukea vaaratapahtuman jälkeen myös organisaation potilasturvallisuus- ja turvallisuusvastaavilta.
Organisaation tarjoaman tuen puute saattaa johtaa siihen, että työntekijät hakevat epävirallista tukea ystäviltään ja perheenjäseniltään (Christoffersson ym., 2020). Vaaratapahtumaan osallinen työntekijä hakee usein vertaistukea myös oman työyhteisön sisältä omilta kollegoiltaan (Ullström ym., 2014). Edreesin ym. (2016a) arvion mukaan terveydenhuollon ammattilaiset eivät useinkaan hakeudu virallisen henkisen tuen piiriin, vaan tukeutuvat epäviralliseen kollegoiltaan tai läheisil- tään saatuun tukeen.
3.4 Toimintamallit vaaratapahtumien jälkihoidossa
Pelkkä avoin ja syyllistämätön potilasturvallisuuskulttuuri sekä organisaation myönteinen ilma- piiri eivät välttämättä riitä vaaratapahtumien jälkihoitoon, vaan terveydenhuollon ammattilaisen tukemiseksi tarvitaan myös virallisia toimintamalleja (Schrøder ym., 2018). Useissa organisaa- tioissa onkin laadittu toimintaohjeita ja -malleja vaaratapahtumien jälkihoitoa varten. Virallisten toimintamallien tarve on ilmeinen Christofferssonin ym. (2020) sekä Edreesin & Wun (2020) mu- kaan, ja niiden katsotaan kuuluvan osaksi nykyaikaista terveydenhuollon toimintaympäristöä (Schrøder ym., 2018). Toimintamallit hyödyttävät henkilökunnan lisäksi myös potilaita vaikutta- malla myönteisesti organisaatioiden potilasturvallisuuskulttuuriin (Jones & Treiber, 2018) paran- tamalla sekä hoidon laatua että turvallisuutta. Lisäksi toimintamallien on todettu vaikuttavan myönteisesti terveydenhuollon kustannuksiin. (Schrøder ym., 2018).
Toimintamallien tavoitteena on auttaa työntekijää toipumaan vaaratapahtumasta edistämällä toipumisprosessia ja vähentämällä traumaa (Jones & Treiber, 2018) tukemalla työntekijöiden omia selviytymiskeinoja (Habibzadeh ym., 2020). Koben ym. (2019) mukaan terveydenhuollon ammattilaiset kaipaavat selkeitä toimintaohjeita sekä prosessikuvauksia vaaratapahtumien jälki- hoidosta, jotta tapahtuman aiheuttamia psyykkisiä ja fyysisiä reaktioita olisi mahdollista lievittää.
Toimintamallien rakenteiden on oltava olla toimivia, selkeästi kuvattuja (Edrees ym., 2017) ja luonteeltaan ennaltaehkäiseviä (Christoffersson ym., 2020). Ne auttavat sekä johtajia että työnte- kijöitä toimimaan vaaratapahtuman jälkeen tarkoituksenmukaisesti (Burlison ym., 2018). Lisäksi ne ohjaavat hoitotyön johtajia tukemaan vaaratapahtumassa osallisena ollutta työntekijää (Christoffersson ym., 2020).
Toimintamallit mahdollistavat työntekijöille tapahtuneesta puhumisen. Vaaratapahtumiin osallis- ten tulisikin päästä puhumaan vaaratapahtumasta mahdollisimman nopeasti. Keskustelut on käytävä luottamuksellisesti, jolloin työntekijä voi puhua sekä tapahtuneesta että omista tunteis- taan vapautuneesti. Tapahtumaketjun selvittäminen jälkipurun avulla voi estää virheiden muo- dostumista jatkossa. (Edrees ym., 2017.) Virallisten toimintamallien jälkipurku perustuu ensisijai- sesti vertaistukeen (Burlison ym., 2018). Tutkimustulostensa perusteella Schrøder ym. (2018)
kannustavatkin terveydenhuollon organisaatioita kehittämään koulutettuun vertaistukeen pe- rustuvia toimintamalleja. Yhdysvalloissa 40 % terveydenhuollon organisaatioista, jotka noudatta- vat virallisia toimintamalleja vaaratapahtumien jälkihoidossa, järjestää koulutusta vertaistukea tarjoaville ammattilaisille (Edrees ym., 2016a).
Vaaratapahtumien jälkihoitoon liittyvä jälkipurku ja henkinen tuki voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena. Se voi olla yksikkö- tai organisaatiokohtaista ja sitä voi saada joko työnte- kijälle entuudestaan tutulta ammattilaiselta tai tuki voidaan tuottaa kokonaan organisaation ul- kopuolelta. Osa työntekijöistä kokee hyötyvänsä jälkipurkukeskusteluista eniten silloin, kun saa- vat olla itse aktiivisia keskusteluissa. Osa taas odottaa aktiivista otetta myös jälkipurkutilaisuuk- sia ohjaavalta taholta. Toimintamalleja voidaankin tarvittaessa räätälöidä vastaamaan työnteki- jöiden yksilöllisiä tarpeita. Suurin osa työntekijöistä arvostaa kuitenkin henkiseen tukeen liittyvää tuomitsemattomuutta, mahdollisuutta saada tukea tarvittaessa ympärivuorokautisesti ja mah- dollisuutta sitoutua jälkihoitoon tarvittaessa myös pidemmäksi aikaa. (Dukhainin ym., 2018.)
Toimintaohjeita ja -malleja vaaratapahtumien jälkihoitoa varten on kehitetty Yhdysvalloissa 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Kuuden miljoonan asukkaan Marylandin osavaltiossa (United States Cencus Bureau, 2020) on yhtä osavaltion sairaalaa lukuun ottamatta toimintaohjeet vaa- ratapahtumien jälkihoitoa varten. Kuudella sairaalalla (16 %) oli käytössä virallinen toimintamalli ja viidellä sairaalalla (15 %) se oli suunnitteilla. Sairaaloita osavaltiossa on yhteensä 39. (Edrees ym., 2017.) Taulukossa 2 kuvataan käytössä olevia vaaratapahtumien toimintamalleja. Pro gradu -tutkielman kirjallisuuskatsaukseen valikoituivat hakukriteerien perusteella vertaistukeen perus- tuvat Johns Hopkins -sairaalan RISE-toimintamalli ja Missourin yliopiston YOU Matter -toiminta- malli sekä Espanjan potilasturvallisuusasiantuntijoiden laatima verkkopohjainen MISE-toiminta- malli.
Taulukko 2. Toimintamallit vaaratapahtumien jälkihoidossa
Organisaatio ja maa
Toimintamallin nimi
Toimintaperiaate Aloitusvuosi University of
Missouri Health Care, Yhdysvallat
YOU Matter Moniammatillinen koulutettu ver- taistuki. Työntekijä saa vertaistu- kea joko oman yksikkönsä sisältä tai oman yksikkönsä ulkopuolelta ympärivuorokautisesti. Mikäli tämä tuki on riittämätöntä, työntekijä ohjataan erityistyöntekijän vas- taanotolle.
2007
Johns Hopkins Hospital, Yhdysvallat
RISE (Resilience in stressful
events)
Koulutettu vertaistuki perustuu vaaratapahtumaan osallisena ol- leen työntekijän kuunteluun. Li- säksi työntekijälle tarjotaan mah- dollisuus erityistyöntekijän vas- taanottoon.
Tukea on saatavilla ympärivuoro- kautisesti. Myös vertaistukea tar- joavat huomioidaan toimintamal- lissa ja heille järjestetään oma jälki- purku jokaisen tukitapaamisen jäl- keen.
2011
Kansallinen poti- lasturval-
lisuusasiantunti- jatyöryhmä, Espanja
MISE (Mitigating Impact in Second Victims)
Kirjallisuuskatsauksen perusteella laaditun verkkosivuston tarkoituk- sena on toimia ennaltaehkäisevästi ja lisätä terveydenhuollon ammat- tilaisten tietoja vaaratapahtumien jälkihoidosta
2015
Missourin yliopisto käynnisti YOU Matter -toimintamallin vuonna 2007 ja se on levinnyt laajasti yhdysvaltalaisiin lastensairaaloihin. Malli perustuu moniammatilliseen vertaistukeen sekä kolmi- portaiseen interventiomalliin. Toimintamalli aktivoituu, kun työntekijä ottaa yhteyttä vertaistuki- henkilöön. Intervention ensimmäisessä vaiheessa työntekijä saa tukea vertaistukihenkilöltä oman yksikkönsä sisältä ympärivuorokautisesti. Yksiköistä vähintään 10 % henkilökunnasta pys- tyy tarjoamaan koulutettua vertaistukea ja heidät tunnistaa konkreettisesti erillisestä rintamer-
kistä. Toisessa vaiheessa työntekijä saa tukea joko toiselta koulutetulta vertaistukihenkilöltä, or- ganisaation potilasturvallisuus- tai turvallisuusvastaavalta. Intervention kolmannessa vaiheessa työntekijä saa tukea organisaation erityistyöntekijältä. YOU Matter -toimintamalli on todettu tut- kimusten perustella toimivaksi vaaratapahtumien jälkihoidossa. Ammattilaiset ovat saaneet toi- mintamallin avulla emotionaalista tukea ja heidän töihin paluunsa tapahtuneen jälkeen on ollut helpompaa. (Merandi ym., 2017.)
Johns Hopkins -sairaalassa Yhdysvalloissa otettiin vuonna 2011 käyttöön RISE-toimintamalli (Re- silience in Stressful Events). Tarpeen toimintamallin kehittämiseksi esittivät sekä organisaation hoitohenkilökunta että turvallisuusvastaavat. Toimintamalli perustuu nopeaan moniammatilli- seen organisaation sisäiseen toimintaan. Jälkihoidon tarpeen ilmaisee joko työntekijä tai kollega.
Tarpeesta tiedotetaan organisaation sisäisessä verkossa. Kutsuun vastaa puolen tunnin sisällä päivystysvuorossa oleva vapaaehtoinen tehtävään koulutuettu vertaistukihenkilö ja tapaaminen järjestetään 12 tunnin sisällä. Vertaistuki on emotionaalista ja luottamuksellista. Ainoastaan ver- taistukihenkilön epäilys työntekijän vakavasta ahdistuksesta, joka voisi johtaa itsetuhoisuuteen tai toisen henkilön vahingoittamiseen antaa oikeutuksen luottamuksen rikkomiselle. Tapaami- sessa keskitytään siihen, että vaaratapahtumaan osallinen työntekijä saa kertoa tapahtuneesta ja tuntemuksistaan. Työntekijälle tarjotaan tapaamisen lopuksi ohjeet mahdollista jatkohoitoa varten. Vertaistukihenkilö järjestää myös itselleen purkutilaisuuden, jonka myötä tapaamisesta voidaan oppia ja vähentää vertaistukihenkilön henkistä kuormitusta. (Edrees ym., 2016b.)
RISE-toimintamalli pilotoitiin Johns Hopkins -sairaalan lastenosastolla, josta se laajeni koko orga- nisaatioon ja se on jäänyt pysyväksi käytännöksi. Sitä on kehitetty ja kehitetään edelleen. Toimin- tamallia on arvioitu useilla laadullisilla ja määrällisillä tutkimuksilla ja se on arvioitu toimivaksi ja tehokkaaksi. Se tukee henkilökuntaa stressaavissa potilaan hoitoon liittyvissä tilanteissa. Toimin- tamalliin osallistuneet työntekijät ovat olleet valmiita suosittelemaan mallia myös muille. Lisäksi tukea tarjoavat vertaistukihenkilöt ovat kokeneet oman panoksensa muiden auttamiseksi arvok- kaana. (Dukhainin ym., 2018, Edrees ym., 2016b.)
MISE (Mitigating Impact in Second Victims) on Espanjan potilasturvallisuusasiantuntijoista kootun työryhmän laatima verkossa hyödynnettävä toimintamalli, joka tarjoaa tukea terveydenhuollon ammattilaisille vaaratapahtumien jälkeen (Mira ym., 2017). RISE- ja YOU Matter -toimintamallei- hin verrattuna MISE-toimintamallissa korostuu ennaltaehkäisyn merkitys ja sen avulla vaarata- pahtumien jälkihoitoa tuodaan ammattilaisten tietoisuuteen. Toimintamallin toteutus verkkoym- päristössä tukee sekä sen saavutettavuutta että kustannustehokkuutta.
Jotta terveydenhuollon ammattilaisten olisi mahdollista hakeutua toimintamallien käyttäjiksi, on heillä oltava niistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista riittävästi tietoa (Kobe, ym., 2019). Tä- hän voidaan vaikuttaa muun muassa monipuolisella tiedottamisella ja viestinnällä sekä rekrytoi- malla yksiköihin muutosagentteja (Edrees ym., 2016b, Merandi ym., 2017). Mahdollisen tunnetta- vuuden puutteen lisäksi toimintamallien käyttöön liittyy myös muita haasteita. Ammattilaiset saattavat kokea niihin osallistumisen edelleen stigmatisoivana. Myös luottamuspula ja kiinnos- tuksen puute saattavat estää työntekijöitä hakeutumasta tuen piiriin. (Edrees & Wu, 2017.) Poti- lasturvallisuuskulttuuriin liittyvä syyllistävä ilmapiiri saattaa estää toimintamallien hyödyntämistä (Dukhanin ym., 2018). Muita esteitä toimintamallien käytölle ovat ajan puute (Dukhanin ym., 2018), epävarmuus sopivista toimintatavoista tai käytännön järjestelyihin liittyvät tekijät, kuten ajallinen yhteys tapahtumiin tai kyky osallistua tapaamisiin fyysisesti (Edrees ym., 2017).
4 Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata terveydenhuollon vaaratapahtumia hoito- työn toimintaympäristössä sekä vaaratapahtuman jälkihoidon toteutumista ja keinoja Suomessa hoitotyön johtajan näkökulmasta. Lisäksi tarkoituksena oli kuvata vaaratapahtumiin sekä jälki- hoidon toteutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä sitä, miten vaaratapahtumien jälkihoitoa voitaisiin hoitotyön lähijohtajien mukaan kehittää. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla vaaratapahtumien jälkihoidon kannalta hyviksi havaittuja menetelmiä voidaan yhtenäistää ja joi- den käyttöönottoa voidaan laajentaa.
Tutkimuskysymykset olivat seuraavat:
1. Minkälaisia terveydenhuollon vaaratapahtumia esiintyy ja miten ne näyttäytyvät hoito- työn toimintaympäristössä?
2. Minkälainen yhteys potilasturvallisuuskulttuurilla on terveydenhuollon vaaratapahtu- miin?
3. Miten terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoito toteutuu?
4. Minkälaiset tekijät ovat yhteydessä terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoitoon ja sen toteutumiseen?
5. Miten terveydenhuollon vaaratapahtumien jälkihoitoa voitaisiin kehittää?
5 Tutkimuksen toteutus, aineisto ja menetelmät
Hoitotyön johtajien kokemuksia vaaratapahtumien jälkihoidosta ei ole tutkittu aiemmin, jonka vuoksi tutkimusotteeksi valikoitui laadullinen tutkimusmenetelmä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja se analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Laadullista menetelmää käytetään tutkimusmenetelmänä yleensä silloin, kun ollaan kiinnostu- neita ihmisten käsityksistä ja kokemuksista sekä silloin, kun tutkittavasta ilmiöstä ei vielä tiedetä riittävästi (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen, 2017, s. 66–67). Laadullisessa tutkimuksessa em- piiristä tutkimusaineistoa analysoidaan tiivistäen sitä teemoihin ja hakemalla yhteyksiä ja eroa- vaisuuksia teemojen välille kohti teoreettista näkemystä. Laadullisen tutkimuksen tavoitteena voikin olla ilmiön käsitteellistäminen ja sen kokonaisuuden kuvaaminen. (Kankkunen & Vehviläi- nen-Julkunen, 2017, s. 74.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata terveydenhuollon vaara- tapahtumia sekä vaaratapahtuman jälkihoidon toteutumista ja keinoja Suomessa hoitotyön joh- tajan näkökulmasta. Lisäksi tarkoituksena oli kuvata vaaratapahtumiin sekä jälkihoidon toteutu- miseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä sitä, miten vaaratapahtumien jälkihoitoa voitaisiin hoito- työn lähijohtajien mukaan kehittää. Tutkimuksella pyrittiin selvittää ilmiön kannalta merkitykselli- siä teemoja ja näiden suhdetta sekä toisiinsa että suhteessa ilmiön kokonaisuuteen. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla vaaratapahtumien jälkihoidon kannalta hyviksi havaittuja menetel- miä voidaan yhtenäistää ja joiden käyttöönottoa voidaan laajentaa.
Laadullisessa tutkimuksessa edetään tyypillisesti yksittäisistä havainnoista yleisiin merkityksiin.
Edellytyksenä tälle induktiiviselle päättelylle on, että tutkija tuntee tutkimusaineistonsa. Tutkijan persoona ja toiminta ohjaavat tutkimuksen etenemistä, joka on tunnistettava omassa toiminnas- saan. (Sajavaara, 2009, s. 266–267.) Oman subjektiivisuutensa tiedostamalla tutkija mahdollistaa riittävän objektiivisen tutkimusotteen (Eskola & Suoranta, 2001, s. 17). Laadullinen tutkimuspro- sessi on usein joustava ja se muovautuu tutkimusprosessin edetessä (Eskola & Suoranta, 2001, s.
16). Tässä tutkimuksessa tutkijan ymmärrys tutkittavasta aiheesta lisääntyi tutkimusprosessin edetessä, jonka johdosta esimerkiksi aineistonkeruu tehostui ja esimerkiksi teemahaastattelui- den lisäkysymykset terävöityivät.
5.1 Osallistujat ja aineistonkeruu
Tutkimusaineisto kerättiin tiedonantajilta, joilla on tietoa ja kokemusta vaaratapahtumien jälki- hoidosta hoitotyön johtajan näkökulmasta. Tiedonantajat edustivat kolmen suomalaisen tervey- denhuollon organisaation eri erikoisaloja. Tutkimuksen tiedonantajat valikoituivat terveyden- huollon kontekstin kannalta turvallisuuskriittisiltä erikoisaloilta, joissa viimeisten vuosikymmen- ten aikana on panostettu erityisesti potilasturvallisuuden kehittämiseen. Turvallisuuskriittisinä toimintayksiköinä voidaan aiemman tiedon perusteella pitää esimerkiksi leikkausyksiköitä (Rei- man & Oedewald, 2008), tehohoitoyksiköitä (Volmanen, 2014), synnytysyksiköitä (Christoffersson ym., 2020, Schrøder ym., 2019) sekä päivystystä (World Health Organization, 2006) ja ensihoitoa.
Näissä toimintayksiköissä lääkehoito, moniammatillinen tiimityö ja nopeasti kehittyvän teknolo- gian hyödyntäminen ovat osa päivittäistoimintaa. Poikkeamat näiden toimintayksiköiden proses- seissa saattavat johtaa korkean riskin vaaratapahtumiin. (Knuuttila, Ruuhilehto & Wallenius, 2007.)
Tutkimuksen tiedonantajina toimivat yhteensä 16 (N=16) hoitotyön lähijohtajaa. Hoitotyön lähi- johtajalla tarkoitettiin tässä yhteydessä osastonhoitajaa tai vastaavaa. Osallistuneet edustivat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä (n=6), Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä (n=4) ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiiriä (n=6). Tutkimusluvat haettiin sairaanhoitopiirien omilla tutkimuslupaha- kemuksilla tammikuussa 2021. Tutkimusluvat myönnettiin helmikuussa 2021. Tutkimuslupien myöntämisen edellytyksenä oli määrittää tiedonantajien lukumäärät etukäteen, jonka vuoksi päätöstä haastateltavien määrästä ei voitu tehdä tutkimusprosessin aikana aineiston saturoitu- misen perusteella. Saturaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa aineiston keruun jatkaminen ei enää tuota lisää uutta tietoa tutkittavasta ilmiöstä (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen, 2017, s.
110). Tutkimusaineistossa oli kuitenkin havaittavissa saturoitumista, joka näkyi samojen asioiden kuvaamisena haastattelujen edetessä.
Tutkimuslupien myöntämisen jälkeen tutkija otti yhteyttä hänelle osoitettuihin yhteyshenkilöihin haastateltavien rekrytoimiseksi. Yhteys haastateltaviin hoitotyön lähijohtajiin saatiin yhteyshenki- lön avulla. Kaikki haastatteluihin rekrytoitavat saivat yhteydenoton yhteydessä tiedotteen tutki-
