j a j Se-ltl
H H II
M
<yr> luJh&^QL, p<x$u%jt<i $€. Jcu»a<x^
.Silloin, kun
| • • • | ••
kujeita vielä kirjoitettiin
Tätini perintönä meille jälkipolville on säilynyt kolme paksua mapillista kir
jeenvaihtoa vuosilta 1945-1952. Tätini on huolellisesti tallettanut aikajärjes
tykseen sisarensa, isäni ja isovanhem
pieni kanssa käymänsä kirjeenvaihdon.
K irjeet ovat rikas ja m ielenkiintoinen ikkuna keskisuomalaisen m aatilan ar
keen ja kahden nuoren naisen opiske
lijaelämään H elsingissä sod an jälk ei
sinä vuosina. Kirjekokoelma sisältää myös isoäitini ja isäni vilkkaan kirjeen
vaihdon isäni vuoden mittaiselta va- rusmiesajalta Kuopiossa ja aliupseeri- koulusta Oulussa vuonna 1946. Kirjeet kuvaavat hyvin millaisten arkipäivän ongelmien kanssa ihmiset sodan jäl
keen Suomea rakensivat. Maatiloil
la asiat olivat usein paremmin kuin kaupungeissa, koska ruokaa oli omas
ta takaa. Kaupungeissa ihmiset näki
vät ajoittain nälkää ja ruoka oli hyvin yksipuolista.
Kirjeiden perusteella selviää, että ko
titilallani oli tuohon aikaan lypsyleh
miä, lampaita, kanoja, sikoja, ankkoja ja hanhia. Mummoni kirjoittaa lapsil
leen hyvin yksityiskohtaisia selostuksia
maatilan tapahtumista kertoen lehmien poikimiset ja sian porsimiset. Kirjeet antavat hyvän kuvan m aatilan työn
täyteisestä elämästä, johon oman lisän
sä toivat eliniä viidceiden luovutukset ja m aiden pakkolunastus siirtoväen asu
tukseen. Elintarvikkeiden säännöstelyl
lä pyrittiin sodan aikana ja välittömäs
ti sen jälkeen takaamaan kansalaisille välttämättömien peruselintarvikkeiden mahdollisimman tasapuolinen jakelu.
"Kanat ovat munineet siinä 16-20 päi
vässä. Tammikuussa tuli siinä 572 mu
naa. Yksi lammas on vuoninut ja teki kaski vuonaa. Sika porsi kolmetoista elävää porsasta, neljästoista oli kuollut.
Mikä lie tullut yhden jalkaan, kun se on nivelestä turvoksissa eikä kärsi sillä astua. Täytyi ottaa se tänne tupaan.
Porsaat ovat jo neljän viikon vanhoja ja niitä on jo annettu pois. Kaksi por
sasta jätetään itselle ja yksitoista jää myytäväksi. 14 kg tulee porsaastaan lihanluovutuksen eteen. Eilen poiki Tokka. Enää ei ole kuin yksi lehmä poikimatta. Kyllä kai niillä kanoilla
kin pitäisi haudotuttaa poikasia. Nyt kananmunat ovat tuottaneet parem
min kuin karjanhoito. Kanat munivat viimekuussa hyvin ja varmaan saman verran tulee tässä kuussa, jos eivät ka
nat herkie munimasta. Ankat ei ole munineet kuin yhden munan päiväs
sä yhteensä koko porukalla. Tamma varsoo ensi kuussa. Kyllä se on aika paksu. Meillä astutettiin se sika, joka
porsi tammikuun viimeisenä päivänä (19.2.46)”
M um m oni juoksutti kirjeet linja-autol- le. Postin kulku Hankasalmelta H elsin
kiin oli kirjeiden päiväysten perusteella yllättävän sujuvaa tuon ajan liikenne
olosuhteet huomioon ottaen. M um mollani "reistaili sydänhermot” jat
kuvasti, kun hän hätäili kaupungissa elävien aikuisten lastensa voinnista ja siitä riittääkö heillä ruoka. Niinpä postiautossa lähetettiin kirjeiden lisäk
si elintarvikepaketteja opiskelijatytöil
le Helsinkiin ja pojalle K uopioon va
ruskuntaan. Pahvilaatikoihin pakattiin leipää, pullaa, kermapulloja, kotivoita, paistettua lihaa, ohukaisia, peruna-, vehnä- ja ruisjauhoja, kananmuna- laatikoita, jop a valmista uunipuuroa, mitä milloinkin liikeni.
Postiauto kuljetti Helsingistä takaisin
päin tyttöjen palauttamia kermapulloja ja munalaatikoita, pomeranssinkuorta, matolääkkeitä kotiväelle, sydänlääkettä äidille, erityisen hyvää torakkamyrk- kyä ja monenlaisia kukkien ja juuri- ja kaalikasvien ja tomaatin siemeniä.
Tilasipa isäni kananpoikiaja mehiläis- yhdyskunnankin postiauton mukana tuotavaksi. Postiauto toi maatilalle silloin tällöin myös Amerikassa asu
van ystävän lähettämät herkkupake- tit, jotka mummo säästi lomalle tule
via nuoria varten; ” Sain tänään kir
jeen Ameriikasta, siltä Idan siskolta ja hän on laittanut minulle paketin, jossa
on kaikkea hyvää, kahvia, rusinoita, karamellejä, riisiä ja makarooneja ja lankarullia. Kunpa pääsisit lomalle,, että saatais herkutella. Kyllä säästän kaikki siksi kun tulet.( 7.2.46)”
Kirjeissä vilisee mainintoja ostokorteis- ta. Nykyajan ihmiselle vieras ostokortti on asiakirja, jota käytettiin tavaroita ostettaessa aikana, kun niitä ei ollut saatavissa riittävästi ja ne oli määrätty säännöstelyn alaisiksi. Näin pyrittiin takaamaan tavaroiden riittävyys kaikil
le kansalaisille. Kortissa oli määritelty tietynsuuruinen annos, jonka tavaraa sai ostaa korttia vastaan.
"Olen ollut niin huolissani teidän voin
nistanne, että tänä aamuna mietin ja illalla sen moneen kertaan. Eilen illal
la, kun tulimme isän kanssa juhlista ja söimme, niin tunsimme, että varmaan tytöt näkee nälkää, kun ei ole vähään aikaa pakettia laitettu. Laitan nyt en
sihätään tuota vasikanpaistia, sellaista sotkupaistia vaan, sitten paistan tuota pääalatoopia, eihän se niin hyvää ole mutta syöhän sitäkin. Teen myös let
tuja ja puuroa. Laitan vielä keitettyjä kananmunia. Voita en nyt voi tähän pakettiin laittaa. Kunhan pääsetten syömään nyt ja saattehan sitten alku- kuusta kortilla.” (4.2.46)
” Tässä paketissa on puolikas leipää, pullaa kaksi lettiä, ohukaisia ja vasi
kanpaistia, pikku pala voita ja kerma- pullo. Nimittelen sillä, ettei vaan ku
kaan välillä tullaa, kun sellaistakin on sattunut joskus. Hae sillä kalakortillasi marmelaatia tässä kuussa. Se on hyvää näiden ohukaisten kanssa.” (5.2.45)
"Lähetän täältä kotoa maitokoitin.
Vaihtakaa tämä kortti heti, kun an
toivat vaan huhtikuun kortin, että ei vanhene. ” (27.4.45)
"Paistan tuota lihaa. Siinä ei ole suo
laa, mutta kun kuumennatte sitä, niin pistäkää suolaa ja kastikkeeseen kun panee suolaa, niin sekin jo auttaa. Lai
tan tähän pakettiin kauraryynit ja pe- runajauhot. Voita en nyt saa laitettua, kun säästän kermaa meijeriin, niin ei kerinnyt kerma hapata, joten ei siis voita tullu. Tehkää lihasta vaikka tir- ripaistia, onhan siinä rasvaa ja saat
tehan nyt alusta kuun voita kortilla.”
(15.3.46)
Isovanhempani olivat hyvin huolissaan tyttäriensä jaksamisesta huonolla ruu
alla. Ihan aiheeton huoli ei ollut, sillä kirjeistä selviää, että nuorempi tätini joutui välillä keskeyttämään opintonsa ja palaamaan kotiin maalle vahvistu
maan. Monessa kirjeessä tätini surivat äitinsä sydänhermojen heikkoutta ja vakuuttivat selviävänsä. "Olkaa ihan huoletta, kyllä näin iso tyttö ei sen- täs ruuan ääreen kuole nälkään. Olen minä joka päivä jotain keittänytkin.
Keitin kerran puuroa ja kerran vel
liä. Perunoitakin olen keittänyt muu
taman kerran ja sitten tietysti korvi
ketta. ” (13.1.45)
Mummoni oli huolissaan myös siitä, miten maalaistytöt pärjäävät kaupun
gin vilskeessä ja houkutuksissa. M um moni kirjoittaa: ” Älä unohda pyytää Jumalalta siunausta töillesi. Mene kirk
koon, kun on vaan aikaa. Pysy edel
leenkin vaan kilttinä tyttönä. Älä mis
sään nimessä vaan rupea nykyaikaisek
si. Jumala olkoon kanssasi.” (28.1.45).
Mummoni kirjoittaa ruokaohjeiden ja muiden äidillisten neuvojen lisäk
si myös kylän tapahtumia ja juoruja;
"Kylällä on ollut aika rylläkkä, kun erään talon isäntä on kuulemma rii- jaillut viimevuotista karjakkoaan. Oli
tullut sieltä kottiin aamulla kolmen ai
kaan ja emäntä oli ottanut kaikesta selvän ja aiko ottaa eron saman tien.
Sinne hätiin oli kutsuttu jo nimismies ja onhan se asia siitä sitten jo selvin
nyt.” ^ 6.1.45). Naapurin emäntä oli saanut tekohampaat ja sekin uutisoi
tiin huhtikuussa 45;” Lyyti-tätillä on jo hampaat!”
Ihmettelin kirjeitä lukiessani, miten tuore kerma ja kananmunat säilyi
vät pilaantumatta ja särkymättä lin- ja-automatkan. Kylmäsäilytystä ei sil
loin ollut kuljetuksen aikana eikä sen jälkeenkään Helsingin alivuokralais- asunnossa. Parantaakseen tuotteiden säilyvyyttä mummoni paistoi tai suolasi lihan, keitti kananmunat ja kermaan lisäsi formaliinia.
Tätini kirjoittaa Helsingistä; "Kyllä paketissa oli taas niin hyvää. Ette usko miten hyvältä kananpaistikin maistui, kun sitä äsken popsin. Voista tein jo kastiketta. En hannonut siihen tuo
ta kermaa laittaa. Juon kerman sitten korvikkeen kanssa. Kerma oli vieläkin oikein hyvää, ei ole yhtään hapantu
nut.” (18.2.45)
” En ole teille laittanut kermapulloa, kuin on niin kuumat ilmat, ettei olisi
Laukaan Joutu n
säilynyt ilman formaliinia. Te kun tankkasitte, ettei saa panna formalii
nia, kun lehdessä oli, ettei se muka olisi terveellistä. Mutta eikö se liene turhaa puhetta, kun sitä niin vähän laitetaan. Nyt en pääse tähän laitta
maan kermapulloa, kun ei ole lasket
tua maitoa. Ensiviikolla sitten laitan kermaa teille ja pistän formaliinia, että säilyy.” (25.9.47)
M aatiloilla oltiin hyvin omavaraisia, joten nälkää ei nähty. Puutetta kotiti
lallani tuntuu olleen lähinnä kahvista, suolasta ja sokerista. M um m o kirjoit
taakin tyttärilleen: ” Tänään ovat myl
lyssä ja saan vehnäjauhoja, että pääsen leipomaan. Pitäisi nimipäiviä leipoa, mutta miten sitten saisi hyvää, kun ei ole sokeria, Meidän kortit on vielä ot
tamatta, kun isä oli niin kovassa ys
kässä, kun niitä jaettiin. Saa nähdä saadaanko me sitten ollenkaan, jos ei ole kaikki luovutettu niin kuin pitäi
si.” (12.2 46).
Maatiloille tulvi paljon elintarvike- pyyntöjä kaupunkilaisilta tutuilta ja tuttujen tutuilta. Tätini on säilyttänyt myös näitä kirjeitä. Mummoni oli välil
lä näistä pyynnöistä hyvin harmissaan, kun kaikkia pyyntöjä ei voinut toteut
taa. Sodan jälkeen ruokatarvikkeiden pula jatkui varsin pitkään, useita vuosia ja alkoi helpottaa vasta vuoden 1949 jälkeen. Eräässä kirjeessä helsinkiläi
nen tuttava kirjoittaa; ” Pyydän liikeni- sikö talosta myydä vähän lihaa tai voi
ta tai molempia. Korttiannokset ovat niin pieniä, että on päiviä varsinkin kuun lopussa, ettei ole voita eikä lihaa yhtään. Eikä ihminen elä normaalisti kun esim. rasva puuttuu. Nälkä tuntuu.
Ostaisin muutakin kuten perunoita ja jauhoja kanamunia ym, mutta nehän
olisivat minulle jo ylellisyyttä näin kau
pungissa” . (Helsinki 29.1.45)
Helsingissä oltiin välillä kateellisia ja katkeria tyttöjen saamista ruokapa- keteista ja tuttavia tuli kutsuttuna tai kutsumatta jakamaan paketin sisältöä.
Kirjeessä tytöt valittavat äidilleen, että pitävät meitä kuin joinakin prinsessoi
na, kun saam m e näitä herkkuja. Äiti varoitti jakam asta liikaa muille, että riittäisi tytöille itselleen. V ähitellen kiltit maalaistytöt yrittivät kovettaa luonnettaan: ” Kyllä meitä vähän ai
na keljuttaa, kun noita vieraita syömä- miehiä tahtoo olla aika usein. Olemme sentäs oppineet vähän pitämään puo
liamme noitten kotoa tulleiden herk
kujen kanssa, joten kai tässä ruvetaan pärjäämään.” (23.11.46)
Kovin suuria vaatimuksia ruuan laadun suhteen ei kaupungissa ollut ja ruoka oli arvossaan. Ei ollut biojäteongelmaa eikä viimeistä käyttöpäivää. Sitä ku
vaa tätini kirjoittama huvittava tapaus vuokraemännän sukulaisen metsästys- retkestä; ”Jos isä käyt metsällä ja saat lintuja, niin ottakaa niiltä suolet pois heti samoin kuin kanoilta. Puhun ko
kemuksesta. Sven-setä toi Lapista pari lintua ja suolet köllöttivät sisässä monta päivää. Näistä linnuista valmistettiin sitten tai oli ainakin aikomus valmis
taa juhlapäivällinen. Minä ne siivo
sin ja silloin ne haisi mustikoille, siis sellaisille mustikoille, jotka ovat olleet linnun vatsassa eikä se haju lähtenyt keitettäessä pois. Niin että ei se paisti mitään herkkua ollut. Liotettiin niitä vähän aikaa etikkavedessä, mutta ne olisi varmaan pitänyt keittää maidossa, vai mitä? Sedällä oli paljon kertomis
ta Lapista, mutta lopulta alkoi tulla jo satuja” . (22.9.47)
Puutetta opiskelijatytöillä oli ruuan lisäksi kaikesta muustakin. Hammas
tahna ja saippua ja kuuma vesi olivat ylellisyyttä, suihkusta ei siihen aikaan osattu edes unelmoida, rullalankaa ei saanut mistään, kankaita ei tahtonut löytyä kuin "tiskin alta” . Muitakin arki
päivän ongelmia oli, jotka saivat tätini välillä purkamaan kirjeessään huonoa tuultaan kotiväelle.
”Jos lähetätte joskus pakettia, niin lait
takaa vähän suolaa mukaan. Kortti- voissa on niin vähän suolaa ja saahan sillä pestä hampaitakin, siis suolalla.”
( 18.2.45)
” Kun joskus lähetätte pakettia, niin pankaa hajusaippuaa ja ruskeata saip
puaa mukaan, sillä meillä ei ole nyt muuta kuin suopaa ja kortilla ei saa.
Lähettäkää minun yleisostokortti sa
massa paketissa.” (10.8.47)
” Vaikka on sunnuntai, niin olen tääl
lä tukanpesuhommissa. Maisterikin (vuokraemäntä) on nyt maalla, niin on hyvä kuumentaa vettä hellalla. Pi
täisi saada tukka puhtaaksi, kun on huomenna juhlan tapaiset. Tuletko ve
lipoika käymään Hesassa? Tässä mi
nun huoneessani on sohva, jossa voi
sit nukkua. Luultavasti sellainen ei ole maisterinkaan mielestä epäsiveellistä.”
(4.3.45)
"Laittaisitteko kolme teelusikkaa ruo- kapaketin mukana. Niitä lusikoita on kai kotonakin vähän, mutta kun mi
nulle tulee niitä vieraita kolme ja ei ole kuin yksi lusikka.” (20.4.45)
"Vaatteiden silittäminen on niin han
kalaa, kun ei tahdo oikein saada rautaa lainaksi. Olemme neidiltä lainanneet,
H i 8 8 H i 8 7 M i S S j M s 8 $ . L M s 8 4 V A L T I O N O S T O K O R T T I R y i
S T A T E N S t l ö P K O R T
• »utfo» ja ecunirrut — släkt- och för namit
: . —J --- —... .m...-^1... ---... —:::... ... _
• tyntymiaika — föd«Ii«ir o. datum oseite — = j..' -~~y .. -■■■■■-...
| Elokuu 1944 Maitoa - Mjötk Aukusti 1944
: Ti1au$fe«ponkeia ---—
Kuittaus — Kvktering Olemme vastaanottaneet tämän
M , ] 31/8 j 31^8 30 8 ; 30/8 29/8 i 29/8
«2--- eEaT---g — -
i Ml 1944
kortin tilauskupongin N:o 83:
Vi ha emottagit detta korts be- st&ilningsNuporjg Nro 83:
28/8 |T m 27/8 ! 17/8
— ...j... . ... 1 - - — 26,-8 : 26/8 25/8 I 25/8 24/8 f 24/8 23/8 ! 23/8 ts- 2
83
% Mi ' 1944 H
5. - - - ---■=*
Olemme vastaanottaneet tämän kortin tilauskupongin N;o 82:
.... .,,
20/8 ' 20 6 19/8 f *90
; U i 8 * 16 3 IS, S * IS «s
--- .
! Mj 1944
Olemme v*5tasnottan*«i liman
kortin tilauskupongin N:o SI; te 8 : 10 8 9,9 ;* 9/3 a. 8 3^8 V a : 7 *5
| 81 ...: ...
-,3 : r s
mutta se on aina niin väkinäistä ja nyt se on sitten kuulemma rikki. Voisitte
ko ostaa ja lähettää tänne jonkinlai
sen raudan, ei sähkörautaa vaan ta
vallisen, sillä se lämpiää sähkölevyn päällä.” (8.3.45)
"Tekisi mieli kuuntelemaan radiota, mutta siinä on jokin vika, ääni särisee mahdottomasti. Eikö isä tietäisi neu
voa miten se korjataan, niin korjaisin itse. Ei ole koko Helsingin kaupungissa sellaista tuttua miehenpuolta, jolta sitä kysyisi. Eihän ne kaikki edes ymmärrä radion päälle mitään. Soitin yhdelle rusettikaulaiselle eilen, kun meillä oli kamala musiikin tuska, muttei ollut kotona. Mutta hänellä ei luultavasti ole siitä radion rassaamisesta hajua
kaan. Kyllä me eletään taas "kuivasti”
vaikka ollaankin Hesassa. Minä olen sitten himputin pahalla päällä. Kyllä se niin on että ite tässä on kaikki ope
teltava. Kunhan tulen kotiin niin isä saa neuvoa mulle miten radiota rassa
taan. Tässä keljuttaa myös termospul- lojuttu. Aamulla olisi lämpöinen kahvi hyvää kylmän asemasta, mutta mistäs saat termospullon. Keitämme iltasella kahvin tai teen limonadipulloon, pul
lon päälle pannaan pannumyssy, ha
meita villaisia niin paljon kuin löytyy ja seitsemän Uutta Suomea (sanoma
lehti). Sitten tämä pakkaus pannaan kolmen tyynyn keskelle ja päällimmäi
seksi sohvan peitto.
Aamulla kun sitä ruvetaan kahdeksan aikaan aukomaan, on pakkaus pääl
tä lämmin ja sisältä haalea tai yhtä kylmä joka paikasta. Kyllä se parem
man puutteessa kelpaa, kylmä kahvi
han kaunistaa ja on hyvääkin, mutta parempatahan se lämmin olisi. Saisiko
han sieltä jostain termospullon. Kyllä
kai niitä valmistetaan, kun lehdessä oli, että termospullotehtaalle otetaan työmiehiä.” (22.9.47).
Vaihdantatalous kukoisti sota-ajan Suomessa ja vielä pitkään sodan jäl
keen. Kun ei ollut, mitä ostaa eikä ra
haa, millä ostaa, kävivät kansalaiset kauppaa muilla ja tavaroilla. Myös
mustan pörssin kauppa käytiin ylei
sesti, vaikka sitä paheksuttiinkin. Voi oli äärimmäisen haluttua vaihtotavaraa ja joskus tätini maksoi vuokransakin voilla asuessaan maisterin alivuokra
laisena Helsingissä.
Laukaan Joutu H v
j
:
|i8
M um m oni kirjoittaa tyttärelleen 18.1.
45; "Minulla on nyt 1 kg voita. Taidan laittaa sen sinne maisterille.
En osaa sanoa uskaltaako siitä 400 mk pyytä, (vastaa ostovoimaltaan noin 46 euroa). Maksakoon minkä tahtoo.
Tuntuu niin hirveältä tuo hinta, mut
ta tuumaa siellä riittäisikö se hänelle puolenkuun vuokrastasi.”
Tätini vastaus kirjeeseen: "Annoin maisterille voikilon ja pyysin kuin pyy- sinkin siitä 400 mk. Ei hän sanonut pi
tävänsä sitä liian kalliina. Olihan siinä 100 g päällekin. Onhan teillä siinä lä- hettämisessäkin vaivaa ja postimaksut menee. Nyt on siis minun vuokrani selvä tältä kuulta.” (25.1.45)
Mustanpörssin kaupan karsimiseksi poliisit tarkastivat junia ja linja-auto- ja. Tarkastuksissa löydetyt luvattomat elintarvikkeet takavarikoitiin ja hamst
raaja sai sakot. Nämäkin pelot välit
tyvät kirjeiden kautta. Kun isäni oli menossa Helsinkiin sisarensa luokse, niin tätini kirjoittaa huolissaan kotiin ennen matkaa:"Kuulkaapas nyt ju t
tua. Milloin velipoika on tulossa tän
ne? Nyt pitää olla hirmu varovainen maalaistuliaisten suhteen. Jos hän ot
taa junaan jotain tuliaisia tänne meille, niin olkoon hyvin varovainen ja kek
siköön sopivia puolustuspuheita. Ny
kyään kuulemma tarkastetaan kaikkia postipaketteja ja matkatavaroita. Em
me tiedä tuleeko niistä sen pahempia
juttuja. Jos velipoika lähtee tännepäin, niin osaa olla varovainen.” ( 22.4.45)
Isäni matka tuliaisineen sujui kuitenkin hyvin. Samassa vaunussa oli matkan
nut kotipaikkakunnan tuttuja ihmisiä ja kotiin kirjoitetaan seuraavassa kirjees
sä, että isäni sai "matkaseurueeltaan sellaisia ruhtinaallisia matkaeväitä, että ihan nolottaa; oikeata kahvia, korva
puusteja ja simaa. Kyllä on m ahdo
tonta meininkiä. Täällä etsimme ko
ko päivän hattua vaikka mistä, mutta emme saaneet. Hattuja ei tällä kertaa ole koko kaupungissa.”
Vaatepula oli kova. Hattua isälleni ei löytynyt Helsingistä mistään kevääl
lä 1945. M um m o kirjoittaa tytöille 30.3.46; "Teidän pitäisi lähettää ne minun vaatekorttini, että saisin ken- gänostoluvan, mitä ei taideta antaa kuin tämän huhtikuun aikana. Siinä on se erikoiskuponki. M e saatiin ostaa täältä pisteitä ja olisko siinä vielä se sukkakuponkikin, jos sattuins saamaan sukat.” Naisten mekot ja miesten pu
vut teetettiin ompelijalla, jos kangas
ta saatiin. Tätini kirjoittaa; ” En tar
vinnut sitä kangasta, sillä ompelija sai tulemaan sen leningin siitä mitä oli.
Hyvä, sillä nyt siitä voi tehdä siskolle niin reilun kuin tulee. Tarvitsen vaan jotain kangasta valkoista kaulusta var
ten. Ei siihen kallista kannata laitaa.
Siihen kelpaisi vaikka kotona kudottu
pellavakangas. Koittakaa keksiä jotain.
Kyllä siinä huonompikin menee. Lä
hettäkää sitten vielä minun vaatekort
tini.” (10.8.47)
Tätini olisi tarvinnut myös työvaatteet opiskeluun liittyvässä harjoittelupai
kassaan Etelä-Suomessa. Sekään han
kinta ei sujunut ihan helposti ja tuot
ti päänvaivaa; 'Kävin kansanhuollos
sa pyytäm ässä suojapuvun ostolupaa.
T äällä ne eivät saa sitä antaa, vaan H äm eenlinnassa olevasta piiritoim is
tosta sen olisi saanut, mutta sielläkin puvut olivat loppuneet. Nyt se anomus lähetettiin kansanhuoltoministeriöön.
En tiedä saanko sieltäkään. Mitähän minä sitten teen jos en sitä saa? Eikö
hän mistään mustasta pörssistä saisi, olisi ihan välttämätön.” (24.4.45) Työntäyteisen ja niukan arjen vastapai
noksi j ärj estettiin palj on juhlia. Juhlit
tiin koko kylän voimin häitä, hautajai
sia, kihlajaisia, nimi-ja syntymäpäiviä.
Häissä saattoi olla 200 - 300 vierasta.
Välillä mummoni kirjeissään päivitte- lee juhlien paljoutta ja sitä, että kaik
kiin ei millään ehtisi tai jaksaisi mennä.
” Kyllä täällä on menoja taas niin, ettei tahdo muuta keritä kuin muuttamaan talosta taloon. Torstaina oli Tuulikin päivä, sitten lauantaina Matin päivä ja seuraavalla viikolla Onnin päivä ja kaikkiin pitäisi mennä. Täällä on kek- keriä niin, ettei millään kerkiä käy
mään kaikissa. Postilaisetkin oli louk
kaantuneet, kun ei menty. Sitten on jo kutsut Kertun päiville. Täm ä on mennyt vallan mahdottomaksi koko juhlatouhu.” (20.2.45)
"Täällä on sellainen naimisiinmeno- rytäkkä, että vallan. Annin ja Hannek
sen sanovat toissapyhänä olleen kih-
lamarkkinoilla. Eivät olleet saaneet kultasormuksia niin eivät ole lehdes
sä julkaisseet. Helvikin on kihloissa Ja Sylvi ja Väinökin. Se oli jo lehdes-
säkin” . (24.2.45)
"Täällä niitä juhlia on ollut kauheasti ja toisia on vaan tulossa. Eilen oli toh
torin 50 vuotisjuhlat ja pappilan rou
van nimipäivät. Niinpä sitä oli koetin- kiveä parhaiksi, kun molempiin olisi pitänyt mennä. Pappilan rouva oli sa
nonut, että nyt hän vasta näkee ketkä ovat hänen ystäviään todella ja tule
vat heille. Mutta tohtorilassa oli sel
lainen juhla, että 50 vuotta, niin se tuntuu, että sinne pitää mennä. Kun olimme juuri lähdössä, niin pappilan rouva soitti, että tottahan tulette meil
le. Kun kerroin, että olemme meinan
neet mennä tohtoriin, niin jop a tuntui sanat käyvän viileäksi toisessa päässä.
Mutta kun tapaan pappilan rouvan, niin sanon suoraan, että niinkö löysille perusteilleko meidän ystävyys oli ra
kennettu.’^ 9.2.47)
Suomen historiaan liittyviä huomau
tuksia on kirjeissä oman arkielämän kuvausten rinnalla.
” Niin, presidentti Mannerheim ero
si eilen. Täällä oli jo sellaisia huhu
ja aiemmin” , kirjoittaa tätini 3.3.46.
Sodanjälkeisestä siirtolaisten asutta
misesta kertoo mummoni maininta eräässä kirjeessä 17.5.46. "Meillä kä
vi tänään asutusherroja. Ottavat val
mista peltoa 4 hehtaaria. En tiedä vielä minkä verran metsämaata.”
Tuon ajan tunnelmia kuvaa hyvin myös ote tätini kirjeestä itsenäisyyspäivän 6.12.45 tapahtumista. "Itsenäisyyspäi
vänä täällä oli kiva tapaus. Eräs valo
kuvaaja Mannerheimintiellä oli lait
tanut liikkeensä näyteikkunaan Rytin, Tannerin ja kaikkien niiden miesten kuvat, jotka nyt ovat kuulemma niitä sodan aiheuttajia, sotarikollisia ja oli koristanut taustan Suomen lipuilla ja kynttilöillä. Päällä luki suurin kirjaimin
"sijaiskärsijämme” . Ihmisiä oikein tun
geksi sen ikkunan ulkopuolella. Kynt
tilät piti sytyttää illan tullen. Kun me
nimme myöhemmin katsomaan, niin omistaja oli ottamassa kuvia pois. Kynt
tilät oli sytytettyjä puuleijonia pantiin tilalle. Sisällä oli toinen mies punainen kravatti kaulassa ja takki ja hattu pääl
lä. Varmaan oli Valposta. Se olisikin ollut hienoa, jos ne kynttilät olisivat siinä illalla palaneet, mutta siinä kävi niin, että kun omistaja tuli kynttilöitä sytyttämään, niin Valpo ryntäsi sisään.
Ei tästä ole mitään lehdissä puhuttu, mutta varmasti Vapaa Sana siitä pi
tää metakan.” (8.12.47)
Kirjeenvaihto oli ainut tapa saada yh
teys kotoa muuttaneisiin nuoriin. Jos vastauskirjettä ei alkanut viikon sisällä kuulua, alkoivat mummoni ” sydänher-
mot läpättämään” ja uni ei tullut sil
mään. Yleensä kirjeisiin vastattiinkin saman tien. Toisen tätini ollessa ko
tona lomalla hän kirjoitti moittivasti sisarelleen: ” Minun täytyy tässä aluk
si sinua vähän motata. Kyllä sinulla täytyy olla sen verran aikaa, että edes kortin lähetät kotiin ja vaikka parilla sanalla kerrot voinnistasi. Nyt nimit
täin varsinkin äidillä on ollut kamala hätä, että mikä sinulla oikein on, kun et anna minkäänlaista elonmerkkiä it
sestäsi. Jos lienee vaikka hevonen pot
kaissut vaivaiseksi. Säästä edes äidin hermot, kun hänellä on hätä, kun et kirjoita” .(2 .4 45)
Kirjeiden kirjoittajat ovat jo edesmen
neitä, mutta kirjeiden kautta pääsin elämään hetken heidän elämäänsäja tunnelmiaan. Meiltä, kännykkäsuku- polven vanhemmilta, ei tällaista pe
rintöä lapsillemme jää. Valitettavasti.
M ummoni päätti yleensä kirjeet toi
votukseen; ”Jumala olkoon kanssasi, siunatkoon ja varjelkoon sinua, anta
koon terveyttä ja voimia. Rakkain ter
veisin äiti ja isä. ” Ulla Riipinen
Laukaan Joulu i l
