Päivä pyykkirannassa · DIGI

Päivä pyykkirannassa

P

Sinne me äidin ja apulaisen kanssa suunnistimme joka

kesä kerran kuukaudessa. Siellä pe­

simme kaikki pyykit, niin lakana- pyykin kuin käyttövaatteet, päällys­

vaatteet ja matot.

Pyykille lähtö olikin oikein sere­

monia kaikkine laitureineen ja pyykkipunkkineen. Isän tehtävänä oli laiturin laitto jokeen sekä pyy- kinpesutelineen teko ja padan pai­

koilleen laitto. Taisivat pojatkin olla apuna laiturin laitossa. Pyykit, pun­

kat ja pyykkilaudat kulkivat hevos­

kyydissä pyykkipaikalle.

Pyykinpesu ennen vanhaan oli tosi työtä eikä mitään leikkiä ja hu­

via. Käsin pestiin kaikki pyykit, vaikka äiti oli ansiotyössä ja viikossa oli vain yksi päivä vapaata. Se täytyi uhrata joko pyykinpesulle tai ruis­

leivän leipomiselle. Paikka, joka meille oli muodostunut pyykkipai- kaksi oli kaunis ja rauhallinen. Päi­

västä tuli yleensä lämmin. Muistan useamman auringon polttaman ol­

kavarren ja selän. Vettä oli joessa omasta mielestä paljon. Joskus jopa uimme hikisen päivän päätteeksi.

Lakanapyykki oli aina valkope- sua vaativaa tyyppiä, värillisiä laka­

noita ei silloin tunnettu. Äiti pesi sen aina itse. Lopuksi laitettiin lipeäki- veä pataan ja siihen vettä kuumene­

maan. Lipeäkiviveteen laitettiin sit­

ten yksitellen lakanat, tyynyliinat ja pyyheliinat valkaistumaan. Puh­

taalla kepillä sekoitettiin ja kun noin puoli tuntia oli kulunut, otettiin vaatteet pois padasta. Lipeäkivi oli syövyttävää myrkkyä ja sen käytös­

sä oli oltava varovainen. Siksi äiti halusi tehdä sen työn aina itse. Välil­

lä, kun oli sopiva ajankohta, istuim­

me mättäällä ja joimme kahvit ja söimme eväät. Miten hyviltä voilei­

vät maistuivatkaan. Äiti vielä totesi, että pitää syödä suolaista, kun on kädet ja jalat vedessä.

Muistan erään kerran, kun apu- laisemme Leena oli uimapuvussaan huuhtelemassa pyykkiä laiturilla.

Äiti huomasi, että toisella puolella jokea oli nuori mies heittämässä uis­

tinta. Silloin ei äiti malttanut olla huutamatta, että tuota tyttöäkö sinä ongit. Leena oli ujo tyttö ja ei muuta kuin jatkoi työtänsä.

Pyykin kuivasimme siellä ran­

nassa. Olin itse 6-vuotias ja sain pes­

tä nuken vaatteita ja laittaa ne kui­

vumaan puiden oksille. Mieleeni on jäänyt, kuinka äidin kanssa illalla kävelimme pyykkipaikalle hake­

maan kuivat vaatteet pois. Se oli mukava reissu, kun enin väsymys ja kuumuus oli mennyt. Oltiin kuin uusia ihmisiä.

Mattopäivä jäi tavallisesti m yö­

hemmäksi. Kaikkea ei ennättänyt samana päivänä. Nämä ajatukset ovat ajalta, jolloin olin n. 6-vuotias.

Silloin olin aikuisten mukana töissä, pyykinpesussa, silityksessä, kaap­

piin laitossa ja kaikessa. Pyykkipäi­

viä riitti jälkeenkin päin. Yleensä niistä jäi hyvä mieli, vaikka itse pe­

seminen väsyttikin. Puhdas pyykki oli kiitos työstä, jossa sain olla äidin kanssa!

M arleena Ruuska

Kirjoittaja äiti Kyllikki M yllyaho pyykkirannassa 1930-luvulla.

5