KYLÄSEPPÄNÄ KANGASAHOLLA
Sota loppui neljä päivää isäni haa
voittumisen jälkeen. Sotasairaalassa vie
tetyt kuukaudet saivat 20 vuotiaan mie
hen vielä sellaiseen kuntoon, että voi uu
destaan ajatella työtä ja tulevaisuutta. Ja lat kuntoutuivat mutta toiseen silmään tehtiin proteesi. Käsillä työn tekeminen oli opittu jo kotona Kiiskikankaalla ja renkinä Konttiahossa. Kouluaikana isä oli tehnyt papan pajassa ensimmäisiä puuk
koja ja tussareita myytäväksi kouluka
vereille. Noilta ajoilta syntyi kiinnostus raudan vääntämiseen. Mäntsälässä kou
lutettiin sotainvalideja uusiin ammattei
hin. Isänikin hakeutui Mäntsälään maa- sepänkurssille. Kurssitus kesti puolitois
ta vuotta. Vuonna 1949 kurssi loppui ja isällä oli ammatti. Kotiseutu veti puoleen
sa ja niin alkoi Kangasaholle nousta paja- rakennus. Kurssin päätyttyä oppilaille annettiin lupaus valtion tuesta oman yri
tyksen perustamiseksi. Ehtona oli, että oman kunnan päättävältä virkamieheltä oli saatu puoltolause yrityksen tarpeelli
suudesta. Tätä puoltolausetta isäni ei kui
tenkaan saanut syystä, että virkamiehen mielestä syrjäkylille ei tuollaisia pajoja tarvita. Ja siihen aikaan ei pankeista ra
haa saanut. Onneksi kylältä löytyi asiaan uskova isäntä, Akseli Viitanen, joka lai
nasi isän tarvitsemat rahat piironginlaa
tikostaan. Tämän lainan isäni oli luvan
nut maksaa takaisin saman vuoden lop
puun mennessä, josta syystä hän joutui pääomittamaan elinkorkonsa. (Invalidi- korvaus sotavammasta) Se oli kova uhra
us, sillä perheessä oli tuolloin vasta yksi lapsi. Vasta viides lapsi pääsi muutamak
si vuodeksi korvauksen piiriin, kun kor
vauksia alettiin uudelleen maksamaan.
Ensimmäinen koti oli Kangasahon rukoushuone, jonka toiminnassa äiti ja isä ovat olleet aina aktiivisesti mukana. Isä paiski töitä pajassaan normaalisti aamu seitsemästä ilta yhdeksään, kuutena päi
vänä viikossa.
Monipuolista taontatyötä
E nsim m äinen asiakkaan tuoma pajatyö oli V ehviläisen V iljon tuoma niittokoneen peruskorjaus. Työ tuli hyvin tehdyksi ja Kangasahon seppänä isän maine levisi pikkuhiljaa laajalle alueelle.
Töitä tuotiin useista ympäristöpitäjistä ja
tietenkin lähialueelta Karstulasta. Työt olivat pääasiassa viikatteiden ja kirveiden sekä au rojen kärkien k o rjau sta.
Takomatyö oli raskasta ja oikean käden nivelet eivät aina tahtoneet pysyä kunnos
sa. Pajan koneistaminen alkoi jo vuonna -49. Ahjon sähkölietso ja pylväsporakone olivat pajan ensimmäiset sähkökäyttöiset koneet. Alkuaikoina hitsauksetkin tehtiin ahjohitsauksena. Vuonna -55 hankittiin kaasuhitsauslaitteet ja vuonna -61 säh- köhitsauslaitteet. Karvas oppini sähkö- hitsauksen kirkkaasta valosta onkin heti ensimmäiseltä isän hitsauspäivältä. Isä hitsasi Puolimatkasta, Hakalan veljesten kuorma-auton tukkilavetin kiinnitys- pöytää ja minä katsoin hitsaamista täyden päivän kaasuhitsauslaseilla. Muutama päivä ja yö menikin sitten silmät vettä valuen. Sen jälkeen ei enää ainuttakaan kertaa. Aurojen kärkien korjaaminen kä
sin takomalla kävi niin raskaaksi, että isä hankki takomatyöhön konevasaran. Työ nopeutui ja helpottui huomattavasti. K e
säisin viikatteiden terien korjaaminen oli aina kovaa aikaa. Viikatteita oli aina isot määrät ja ne oli saatava kuntoon ennen heinä- ja elotöitä. Isä tekikin työtä niin, että yksi päivä oli taontapäivä ja seuraava yö karkaisuaikaa ja seuraava päivä sitten karkaisun päästämistä, sitten yksi yö nuk
kumista ja sen jälkeen taas takomista, karkaisua ja päästämistä. Tätä kesti joka kesä lähes kaksi kuukautta. Joskus me pojatkin olimme isän mukana karkaisu- öinä pajassa muka pitämässä isälle seu
raa ja jotta isä jaksaisi hereillä. Kävi kui
tenkin lähes aina niin, että seuranpitäjät jossainvaiheessa yötä kömpivät enemmän tai vähemmän väsyneinä ja nokisina sän
kyyn nukkumaan ja isä jä i jatkamaan töi
tä.
Laajentumista ja kehitystä
Työtä oli aina tehtävänä ja ajoittain piti ottaa vieraita työmiehiä avuksi. Metsä
yhtiöille tehtiin takomalla taimistosaksia, istutuskuokkia, vesureita ja kovelimia.
Vesurit olivat laadukkaita ja kysyntä aika- ajoin kovaa. Viisi-kuusikymmentäluvun vaihteen aikoihin, silloin Pylkönmäellä toiminut Pylkönmäen Nahkatyö (nykyinen Finn Sav o tta O y) alk o i valm istaa rinkkareppuja. Noihin reppuihin tarvitta-
Sunnuntait olivat lepopäiviä ja silloin pajan ovi laitettiin lukkoon. Kuvassa seppä Matti Pekkanen kesällä -61.
vat rinkat tehtiin Kangasaholla. Hitsaus tehtiin kaasuhitsauksena, työ oli melko hidastaja meidänkin, poikien, ensimmäi
set tienastit saatiin rinkkojen putkien katkomisista ja myöhemmin hitsauksista.
Kuusikymmentäluvun puolivälissä ostet
tiin mig-hitsauslaite, joka oli aivan ensim
mäisiä Keski-Suomessa. Kehitys kulki eteenpäin ja monet Kangasahon nuorista saivat metallityöoppinsa isän pajalla. Paja- rakennus uusittiin 1964 nykyiseen paik
kaansa. Työ oli Kangasaholla monipuo
lista ja työpäivät aina pitkiä. Korjattiin autoja, kaivinkoneita, maatalouskoneita ja lähes kaikkea missä tarvittiin teräksistä kädentaitoa. Vuoden 1972 aikana tehtiin ensimmäiset telttakaminat puolustusvoi
mille. Pojista kolme toimii aloilla, joissa isän antama metallimiehen oppi on edel
leenkin tarpeen ja käytössä. Pajatoiminta Kangasaholla hiljeni vuonna 1976, jolloin rakennettiin Karstulan kirkonkylälle uusi halli. Nykyisin toiminta jatkuu Karstulan Metalli Oy:n nimellä ja yritys työllistää n. 20 ihmistä.
Mikko Pekkanen
15
