yhteistyössä selkeät rajat työntekijä katsoo, ohjaa ja kannustaa etäältä, asiakas haluaa läheisempään työskentelyyn työntekijä haastaa lähi- työskentelyyn, asiakas jarruttaa tai tulee mukaan yhteistyö strukturoitua, keskittyy rikoskäyttäytymiseen asiakas vetää työntekijää kriiseihinsä, työntekijä käyttää seesteisiä vaiheita muutostyöskentelyyn
”kaikki asiat” saman pöydän ääreen, yhteinen ymmärrys muutoksesta ja sen teosta Asiakkaan merkittäviksi kokemat asiat
rangaistukseen liittyvät asiatrangaistukseen liittyvät asiat; muutosorientaatio- asiakas korostaa myös suhteeseen liittyviä asioita yksittäisiä joko suhteeseen, tukeen tai rangaistukseen liittyviä asioita suhde, tuki ja rangaistukseen liittyvät asiat
suhteeseen liittyvät asiat ja tuki suhde, tuki ja rangaistukseen liittyvät asiat Vuorovaikutusmonologisuus, näkökulmat eivät kohtaa
ei dialogisuutta muutoksen tekoon liittyen dialogisuuden opettelua avoimeen keskusteluun perustuvaa dialogisuutta ristiriitaisuuksia ja erilaisia näkökulmia sallivaa dialogisuutta ja yhteistoimintaa
yhteiseen ymmärryk- seen perustuvaa dialogisuutta ja yhteistoimintaa Yhteistyö muiden kanssaei yhteistyö rajautuu rangaistuksen suorittamiseen
jonkin verran yhteistyötä läheisiin ja viranomaisiin yhteistyö rajautuu rangaistuksen suorittamiseen työntekijä pyrkii sitouttamaan muita viranomaisia; läheiset tiiviisti mukana
laaja viranomais- ja läheisverkosto Asiakkaan elämän- muutokset
satunnaisia muutoksia yksittäisellä elämänalueella satunnaisia muutoksia, muutosorientaatio- asiakkaalla kokonaisvaltaista kohtalaisesti muutoksia yksittäisissä asioissamuutoksia rikoksiin johtavassa toiminnassauseilla elämänalueilla pieniä muutoksiakokonaisvaltainen muutos
Taulukko 6. Yhteenvetotaulukko yhteistyötiloista
Yhteistyötilat havainnollistavat asiakas-työntekijäsuhteiden variaatiota tunnistamalla erilaisia asiakkaiden ja työntekijöiden orientaatioita ja näiden orientaatioiden yhdistelmiä käytännössä.
Yhteistyötilojen sisälläkin on variaatiota, mutta yhteistyötilat eivät kuvaa tuota hienosyistä variaatiota tilanteittain tai kerroksittain (vrt. esim. Juhila 2006, Mönkkönen 2002b, Nisula 2010). Yhteistyötilojen rajoitteena on se, että ne voivat näyttää staattisemmilta kuin ovatkaan, koska kategoriat voivat piilottaa tilojen sisäistä variaatiota. Yhteistyötilojen etuna on se, että se ikään kuin vangitsee sisäänsä hienosyisemmän variaation ja mahdollistaa yksittäisten suhteiden luokittelun ja kokonaisvaltaisemman tarkastelun kuvaamalla suhteiden suhteellisen pysyviä tiloja.
Asiakas-työntekijäsuhteen molemmat osapuolet vaikuttavat suhteeseen, mikä näkyy konkreettisesti aineistossani. Esimerkiksi kriisiorientaatiossa asiakas kulkee ”edestakaisin”
rikollisen ja rikoksettoman elämän välillä. Työntekijän orientaatio vaikuttaa siihen, toimivatko he etäohjaustilassa, välitilassa vai akuuttitilassa. Etäohjaustilassa työntekijä ohittaa muutostyöskentelymahdollisuudet ja asiakkaan mahdolliset tarpeet läheisempään työskentelyyn. Välitilassa työntekijä pyrkii työstämään asiaa, mutta suhteesta puuttuu vielä muutokselle välttämättömiä elementtejä. Akuuttitilassa työntekijä työskentelee asiakkaan ambivalenssin kanssa. Asiakkaat eivät ole kuitenkaan suhteen ”kohteita”, vaan työntekijöiden tavoin he kutsuvat suhteen toista osapuolta läheisyyteen ja asettavat rajoja asiakas-työntekijäsuhteessa (Alexander ym. 2009, 18–20).
Asiakkaiden ja työntekijöiden erilaiset orientaatiot asiakas-työntekijäsuhteeseen ja niistä syntyvät yhteistyötilat tuottavat erilaisia asiakas-työntekijäsuhteiden painotuksia rikosseuraamusalalla. Yhteistyötilat eroavat toisistaan muun muassa vuorovaikutuksen, läheisyyden, muutoskäsityksen ja kuvattujen asiakkaiden elämänmuutosten suhteen.
Organisaation työntekijänä ja asiakkaana voi olla monella tapaa, asemat eivät ole ennalta lukkoon lyötyjä (Juhila 2004b, 170). Variaatio näkyy myös siinä, että sama työntekijä voi olla eri yhteistyötiloissa eri asiakkaiden kanssa15. Samoin asiakas voi olla eri työntekijöiden kanssa eri yhteistyötiloissa, mikä tulee ilmi asiakkaan muistellessa aiempia asiakas-työntekijäsuhteitaan. Analyysin tehtyäni olen tutustunut muutamaan tutkimukseen (Arnkil 1991; Nisula 2010; Rostila 1988), joissa on yhtymäkohtia analyyttisiin havaintoihini. Näin ollen tutkimukset eivät ole suunnanneet analyysiani ja tästäkin johtuen tietyt yhtäläisyydet ovat huomionarvoisia. Ilmari Rostila (1988) on tutkimuksessaan hahmottanut teoreettisella ja
15 Jos aineistossani olisi ollut kaikilta työntekijöiltä useampia asiakas-työntekijäsuhteita, tätä variaatiota olisi voinut tarkastella seikkaperäisemmin. Lähtökohtani oli kuitenkin suhteiden, ei työntekijöiden ominaisuuksien tutkiminen.
yleisellä tasolla sosiaalitoimiston työntekijöiden ja asiakkaiden orientaatiovalmiuksia (konkreettinen, perinteenvarainen ja käytännöllis-kriittinen orientaatiovalmius). Hän on yhdistellyt orientaatioita ja teoreettisesti tyypitellyt erilaisia vuorovaikutustyyppejä, joita ei siis ole jäsennetty aineiston kautta. Rostilan tutkimukseen tutustuessani hämmästyin tästä samankaltaisuudesta, orientaatioiden ristiintaulukoinnista. Sukulaisuutta yhteistyötilojen jäsentämiseeni näen myös Leila Nisulan (2010) väitöstutkimuksessa, jossa hän tutkii maahanmuuttajille järjestetyn työllistymistä tukevan valmennuksen vuorovaikutuskulttuuria.
Hän jäsentää erilaisia vuorovaikutuskehyksiä työntekijöiden ja valmennukseen osallistujien rooli- ja positiovalintojen kautta.
Hahmotan työntekijöiden orientaatioita läheisyys-etäisyys -akselilla. Työntekijöiden orientaatiot kuvaavat työntekijän ottamaa etäisyyttä asiakkaan muutostyöskentelyyn, kuinka työntekijät ja asiakkaat kuvaavat työntekijän paneutumista yhteistyöhön asiakkaan kanssa muutostyöskentelyssä. Se vastaa Erik Arnkilin (1991, 181–201) tutkimuksen jaottelua (eteinen, kiirastuli ja peräkammari) läheisyys-etäisyys -akselin avulla. Arnkil on tutkinut sosiaalitoimiston sosiaalityön selviytymisstrategioita, joilla hän tarkoitti toimintatapoja ja työtä koskevia orientaatioita. Hän tarkasteli sosiaalityöntekijöiden selviytymisstrategioita työpaineissaan. Hänen alkuoletuksensa oli, että sosiaalityöntekijät sääntelevät etäisyyttä ja läheisyyttä kunkin asiakkaan kohdalla ikään kuin huojuen läheisyys-etäisyys -akselilla. Hän ei kuitenkaan jäsentänyt aineistosta edellä mainittua ”huojuntaa”, vaan työntekijät valikoivat asiakkaita lähemmäs tai kauemmas. Arnkilin jäsennykset, eteinen, kiirastuli ja peräkammari, kuvaavat työntekijän läheisyyden säätelyä asiakkaisiin. Metaforat olivat aineistosta luotuja hypoteeseja, joita hän testasi keskusteluissa työntekijöiden kanssa. Metaforat eivät siis perustu aineiston luokitteluun kuten minulla. Arnkilin metaforissa näkyy osin samantapaisia sisältöjä kuin omissa tyypittelyissä. Yhteistyötiloissa huomioin myös asiakkaiden orientaatiot, jolloin tyypittelyni ovat hienovireisempiä. Arnkil tosin toteaa asiakkaiden vastaanottavaisuuden vaikuttavan työntekijöiden paneutuvuuteen. Voi ajatella, että työntekijän läheisyyden ja etäisyyden säätely liittyy laajemmin asiakas-työntekijäsuhteisiin sosiaalialalla.
Eri yhteistyötiloissa asiakas-työntekijäsuhteen rajat määrittyvät eri tavoin. Velvoitetilassa asiakkaan ja työntekijän yhteinen työskentely ja keskustelu rajautuvat rangaistuksen suorittamiseen liittyviin asioihin. Etäohjaustilassa asiakas ja työntekijä voivat keskustella muistakin asioista, kuten päihteidenkäytöstä, mutta keskustelua käydään rangaistuksen suorittamisen näkökulmasta. Välitilassa työntekijä yrittää aktiivisesti herätellä keskustelua ja toimintaa, mutta asiakas valikoi omasta näkökulmastaan sen, mihin lähtee mukaan.
Struktuuritilassa institutionaalinen tehtävä, rangaistusten ja ohjelmien struktuurit ja rikoskäyttäytymiseen rajautuminen tuovat työntekijän toimintaan ja suhteeseen rajoja.
Akuuttitilassa asiakas ja työntekijä sallivat laajalti keskustelunaiheita ja sisältöjä suhteessaan, mutta asiakas saattaa silti rajata jonkin aihealueen pois. Toimintatila on sallivin erilaisille keskustelunaiheille, mutta siinäkin organisaation toimintatavat ja tehtävät asettavat rajoja suhteelle.
Yhteistyötilojen kautta sain alustavia ajatuksia sekä siirtymistä yhteistyötilasta toiseen että yhteistyötilojen ja asiakkaan elämänmuutosten yhteydestä. Näihin palaan hieman eri näkökulmasta 6- ja 7-luvuissa.
ASIAKAS-TYÖNTEKIJÄSUHTEEN PROSESSIT
Tässä luvussa tarkastelen asiakkaiden ja työntekijöiden yhdessä tuottamia kuvauksia ja tulkintoja asiakas-työntekijäsuhteesta prosessina. Käsitteellä suhdeprosessi viittaan jatkossa asiakas-työntekijäsuhteen prosessiin. Suhdeprosessit kuvaavat erilaisia suhteen kehittymisen tyyppejä.
Tutkiessani yhteistyötiloja (ensimmäinen aineisto, luku 5) olen yrittänyt hahmottaa siirtymiä yhteistyötilasta toiseen siinä juurikaan onnistumatta. Siirtymät saattavat tapahtua äkillisesti, mutta siirtymiä usein edeltää yhteistyötilojen rajapinnoissa oleilua ja siirtyminen voi olla asteittaista. Pitkäkestoisimmissa asiakas-työntekijäsuhteissa on havaittavissa siirtymiä, lyhyen arviointiajan puitteissa ei tapahdu juurikaan siirtymiä yhteistyötilasta toiseen. Toimintatilassa siirtymät näyttäytyvät selkeämmin, toimintatilaan on siirrytty joko akuuttilasta tai velvoite-, väli- ja akuuttitilojen kautta. Tämä kertoo siitä, että toimintatila on sellainen, jossa harvoin työskennellään heti yhteistyön alussa. Suhteen muutoksien hahmottaminen on vaatinut toisen aineiston ja toisenlaisen lähestymistavan.
Asiakkaat ja työntekijät paikantavat nykyhetkestä käsin asiakas-työntekijäsuhteessa heille oleellisia tekijöitä, joiden he kuvaavat vaikuttaneen suhteeseen vahvistavasti eli myönteiseen suuntaan muuttavasti. Jaan olennaiset tekijät kahteen luokkaan: a) suhdetta vähitellen vahvistavat tekijät ja b) avainhetket. Jaottelu perustuu kuvatun vaikutuksen ajalliseen eroon:
onko tekijä muuttanut suhdetta vähitellen vai käänteentekevästi ja nopeasti. Suhdetta vähitellen vahvistavia tekijöitä on määrällisesti huomattavasti enemmän kuin avainhetkiä.
Suhteen osapuolet paikantavat suhdetta vähitellen vahvistavia tekijöitä kaikissa heidän arvion mukaan myönteiseen suuntaan kehittyneissä suhteissa. Avainhetkiä ei paikanneta kaikissa suhteissa. Kuvaan tarkemmin suhdetta vähitellen vahvistavia tekijöitä luvussa 6.1.1 ja avainhetkiä luvussa 6.3.1.
Olen tyypitellyt neljä erilaista suhdeprosessin kuvausta. Suhdetta vähitellen vahvistavat tekijät ja avainhetket paikantuvat eri tavoin erilaisiin suhdeprosesseihin. Aineistoni rajautumisesta johtuen kyseessä olevat suhdeprosessit ovat asiakkaan ja työntekijän yhteisen tulkinnan kautta määrittyneet myönteiseen suuntaan kehittyneiksi.
Nämä neljä suhdeprosessia ovat:
1) tasaisesti vahvistuva suhde
2) vastustuksen kautta vähitellen vahvistuva suhde
3) avainhetken kautta etenevä suhde ja 4) alusta lähtien intensiivisesti etenevä suhde.
Olen luokitellut asiakas-työntekijäsuhteet suhdeprosessin mukaan. Taulukossa 7 esitän suhdeprosessien määrät koko aineistossani. Toisen aineistoni asiakas-työtekijäsuhteet ovat valikoituneita suhteita siinä mielessä, että niissä on tapahtunut osapuolten arvioiden mukaan myönteisiä muutoksia suhteessa. Ensimmäisessä aineistossa näin ei ole ja se tuottaakin ongelman joidenkin suhteiden luokittelussa suhdeprosessien mukaan. Ensimmäisen aineiston kahden velvoitetilassa olevan asiakas-työntekijäsuhteen kohdalla on tulkintakysymys, onko kyse ”paikallaan pysyvästä” suhteesta vai tasaisesti, todella hitaasti tutustumisen kautta vahvistuvasta suhteesta. Olen sijoittanut ne kuitenkin tasaisesti vahvistuviin suhteisiin. Voi ajatella, että tasaisesti vahvistuvissa suhteissa on hyvin eri intensiteetillä vahvistuvia ja lopputulokseltaan erilaisia suhteita.