Asiakas ja työntekijä asemoituvat institutionaalisen tehtävän mukaan asiakkaan ja työntekijän asemiin (Raevaara ym. 2001, 13). Asiakas-työntekijäsuhteeseen voi silti asettautua monin eri tavoin (Juhila 2004b, 170; Järvinen 2007a). Olen avannut tätä asiakkaan ja työntekijän moninaista asemoitumista suhteeseen orientaation käsitteellä. Asiakas ja työntekijä tulevat asiakas-työntekijäsuhteeseen jostakin orientaatiosta käsin. Orientaatiolla tarkoitan tässä suuntautumista asiakas-työntekijäsuhteeseen. Orientaatio-käsitettä on käytetty sosiaalityön tutkimuksessa (esim. Liukko 2006, Mönkkönen 2002b) usein kuvaamaan työntekijän työorientaatiota: sosiaalityöntekijän työ- ja lähestymistapaa.
Olen tunnistanut asiakkaiden ja työntekijöiden orientaatiot heidän yhteisistä tulkinnoistaan.
Orientaatiot eivät ole puhtaita tyypittelyjä. Kunkin asiakkaan ja työntekijän orientaatiossa voi olla piirteitä useista orientaatioista, joskin pystyn luokittelemaan orientaatiot henkilöittäin
12 Olen jo lisensiaatintutkimuksessani (2007a) vastannut tähän tutkimuskysymykseen, mutta olen täsmentänyt analyysiani tässä tutkimuksessa.
vallitsevimman orientaation mukaan helposti. Kuvaan orientaatiot lyhyesti ja palaan niihin vielä luvussa 5.2, kun hahmottelen aineistoni pohjalta erilaisia asiakkaiden ja työntekijöiden yhteistyötiloja.
5.1.1 Asiakkaan orientaatiot asiakas-työntekijäsuhteeseen
Asiakkaan orientaatiot kuvaavat erilaisia orientaatioita asiakas-työntekijäsuhteeseen ja yhteistyöhön työntekijän kanssa. Orientaatioihin liittyy myös käsityksiä asiakkaan elämän-muutoksista ja tavoista tehdä sitä.
Olen tyypitellyt asiakkaiden orientaatioita asiakas-työntekijäsuhteeseen seuraavasti:
a) velvollisuusorientaatio b) kriisiorientaatio c) muutosorientaatio
Velvollisuusorientaatiossa painottuu rangaistuksen suorittamisen velvoittavuus. Kaikkiin rikosseuraamusalan asiakas-työntekijäsuhteisiin liittyy enemmän tai vähemmän rangaistukseen liittyvä velvollisuus, mutta usein se painuu taka-alalle asiakas-työntekijä-suhteen kehittyessä. Velvollisuusorientaatiossa velvollisuus ei painu taka-alalle, vaan se on keskeisin asiakas-työntekijäsuhdetta määrittävä asia. Asiakkaat puhuvat siitä, että rangaistus
”kuuluu hoitaa” ja sen takia he tulevat tapaamisiin. Velvollisuusorientaatiossa asiakkaat kuvaavat hoitavansa asiakas-työntekijäsuhteeseen liittyvät asiat sovitusti; he käyvät tapaamisissa ja työntekijällä ja asiakkaalla on toimivat välit. Aineistossani ei ole sellaisia asiakas-työntekijäsuhteita, joissa yhteistyö ei lainkaan toimisi. Tämä liittynee siihen, että tämänkaltainen tutkimus ei tavoita niitä asiakkaita, jotka eivät hoida rangaistuksen suorittamiseen liittyviä velvoitteita.
Velvollisuusorientaatiossa asiakkaan positiivinen elämänmuutos nähdään järkiintymisenä.
Muutosta selitetään järjen ja ajattelun avulla tapahtuvaksi järkiintymisprosessiksi. Muutoksen ajatellaan liittyvän asiakkaan oman ajattelun tai kokemusten kautta oppimiseen. Muutoksen luonteeseen kuuluu omaehtoisuus, se halutaan tehdä omalla tavalla. Järkiintyminen saatetaan liittää myös aikuistumiseen. Järkiintyminen ei sisällä ajatusta kokonaisvaltaisesta elämänmuutoksesta, vaan kyse on kapea-alaisesti rajautuvasta muutoksesta. Velvollisuus-orientaatiossa kuvataan niukasti elämänalueita, joilla muutoksia on tapahtunut. Rikosten vähenemiseen liitetään muutokset päivittäisessä tekemisessä eli esimerkiksi opiskeluun tai
työntekoon liittyvät muutokset. Rikokset, joita tehdään järkiintymisestä huolimatta, selitetään ei-tarkoitettuina ”hölmöilyinä”.
Esimerkkinä velvollisuusorientaation järkiintymisprosessista on käsitys siitä, että rikosten teon lopettamiseksi tai vähentämiseksi ei tarvitse muuttaa koko elämää vaan asiakas voi jatkaa miltei samanlaista elämää kuin ennenkin. Aineistossa nuori mies kuvaa kiinnijäätyään tehneensä rajatun muutoksen. Hän kertoo tajunneensa seurausten vakavuuden ja lopettaneensa huumeiden välittämisen, mistä hänelle voi omasta mielestään olla vakavia rikosoikeudellisia seurauksia. Hän kertoo, ettei hän ole lopettanut huumeiden käyttöä kokonaan.
Kriisiorientaatiossa kriisi-sana kuvaa enemmän asiakkaan toistuvia kriisitilanteita kuin yhteistyön luonnetta, mutta asiakkaan jatkuvasti kriisiytyvät tilanteet ja asiat vaikuttavat vahvasti asiakas-työntekijäsuhteen luonteeseen. Kriisiorientaatiossa kuvataan asiakkaan ajautumista kriisistä toiseen: elämän kulku muodostuu tasaisemmista, seesteisemmistä vaiheista ja toistuvista kriisivaiheista.
Elämänjanoja ja asiakkuusjanoja tarkasteltaessa kriisiorientaation ero muihin orientaatioihin näkyy selvästi. Kriisiorientaatiossa hahmotetaan elämää ja asiakkuutta kriisikohtien kautta, kun taas muissa orientaatioissa hahmotetaan elämää yleisenä suuntana parempaan tai huonompaan. Kriisiorientaatiossa asiakas kuvaa elämäänsä ja toimintaansa ulkoapäin ohjautuvaksi. Päihteet, läheiset ihmissuhteet ja muut elämän tapahtumat asiakkaan tulkinnan mukaan ”heittelevät” häntä ja tilanteet muuttuvat nopeastikin huonompaan suuntaan. Takapakit koetaan ”luonnonlakina”. Heini Leiponen (2011, 31–37) on tutkimuksessaan tunnistanut itsemurhaa yrittäneiden yhdeksi selviytymisen tarinatyypiksi vuoristoratatarinan, jossa vuoristorata-metafora viittaa henkilön sisäiseen tunteiden epä-vakauteen ja mahdottomuuteen vaikuttaa omaan elämäänsä ja valintoihinsa.
Kriisiorientaatioon liittyvä käsitys ulkoapäin ohjautuvuudesta vaikuttaa siihen, että asiakas tulkitsee vaikutusmahdollisuuksiaan omaan tilanteeseensa vähäisiksi. Kriisiorientaatiossa muutosta selitetään hieman eri tavalla riippuen siitä, missä muutoksen vaiheessa asiakas on.
Muutoksen alkuvaiheessa muutosta selitetään voimia, uskallusta, tahtoa, kykyjä, mutta myös realiteetintajua ja rehellisyyttä, vaativaksi. Asiakas kuvaa halua elämänmuutokseen, mutta myös vaikeuksiaan toteuttaa sitä toiminnan tasolla. Kriisiorientaatiossa asiakas, joka on pidemmällä muutoksen kanssa, etsii muutosta ja on valmis työstämään asioita asiakas-työntekijäsuhteessa, tosin itse vetämien rajojen puitteissa. Muutosta haetaan ja siihen saadaan välillä tuntumaa, tehdään ”kurkistuksia” toisenlaiseen elämään. Asiakas kertoo tietävänsä,
mistä hän haluaa pois (esim. vankilakierteestä), mutta ei oikein tiedä, millaista toisenlainen elämä todella voisi olla.
Kriisiorientaatiossa asiakas korostaa arviointiaikana tapahtuneita muutoksia, tosin muutosten määrä vaihtelee asiakkaittain. Kun muutoksia on tapahtunut arvioiden mukaan monilla elämän alueella, se liittynee siihen, että asiakas-työntekijäsuhteissa työstetään laajalti eri elämänalueita. Voi olla, että muutoksia huomataan myös paremmin eri elämänalueilla, kun niistä keskustellaan asiakas-työntekijäsuhteessa. Muutoksiin vaikuttaviksi tekijöiksi nimetään ihmissuhteet, asiakas-työntekijäsuhde, työ, päihteiden käytön lopettaminen, halu välttää vankilaa, ulkoiset tekijät sekä asioiden ymmärtämisen, vastuunottamisen ja itsensä tuntemisen lisääntyminen.
Asiakkaan muutosorientaatio kuvaa asiakkaan aktiivista toimintaa asiakas-työntekijä-suhteessa ja elämänmuutoksen tekemisessä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muissa orientaatioissa muutosulottuvuus olisi lainkaan mukana. Muutosorientaatiossa asiakkaat ja työntekijät kuvaavat asiakas-työntekijäsuhteen ja rangaistuksen suorittamisen asiana, jota asiakas voi hyödyntää muutoksen teossa. Muutosorientaatiota kuvaa myös asiakkaan avoimuus omien asioidensa suhteen ja se, että asiakkaalla ja työntekijällä on yhteinen ymmärrys muutoksen teosta. Orientaatiossa muutosten kuvataan tapahtuvan laajalti eri elämänalueilla, kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena. Muutosta selitetään toiminnan muutoksena. Erilaisia vivahde-eroja löytyy kuitenkin muutoksen selittämisessä.
Muutosorientaatiossa hahmottuu kolmenlaista tapaa selittää muutosta: a) kuntoutuksen kautta tapahtuva henkilökohtainen kasvuprosessi b) tekojen kautta tapahtuva hidas muutos-prosessi ja c) ”paluu normaaliin” -muutos-prosessi. Henkilökohtaisen kasvun kautta tapahtuvassa muutoksessa korostetaan vahvasti yksilönäkökulmaa. Muutosten lähtökohtana pidetään oman itsen ja oman toiminnan muuttumista, mitkä sitten vaikuttavat laajalti muihin elämän-muutoksiin. Eli kun itse muuttuu, kaikki muu sujuu sen jälkeen: ”Muutos on omasta itsestä ja asenteesta kiinni (H4).” Muutoksentekoon ollaan kuitenkin valmiita ottamaan tukea esimerkiksi kuntoutuksesta ja asiakas-työntekijäsuhteesta. Tekojen kautta tapahtuvassa muutosprosessissa puhutaan myös oman itsen muuttumisesta, mutta korostetaan vahvasti vastapainoksi yhteiskunnallisia rajoituksia ja yhteiskunnan tarjoamia minimaalisia mahdollisuuksia muuttumiselle. Selityksessä korostuu muutoksen teon vaikeus realiteettien puristuksessa. Yksilön menneisyys ja sen tuottamat vaikeudet ja yhteiskunnan rajoitukset kuvataan painolastina. Toiminnan muutosta voidaan kuvata myös ”paluuna normaaliin”, paluuna takaisin vanhaan elämään. Tällöin ei ole kyse kovin pitkälle rikosten tiellä edenneestä
asiakkaasta. Muutoksen tekoa kuvataan vähittäisenä ja selkeänä prosessina, jolloin eri elämänalueet saadaan kuntoon asia kerrallaan.
5.1.2 Työntekijän orientaatiot asiakas-työntekijäsuhteeseen
Työntekijän orientaatiot asiakastyöntekijäsuhteeseen jakautuvat läheisyysetäisyys -ulottuvuuden kautta (vrt. Arnkil 1991, 181–201). Orientaatiot kuvaavat työntekijän ottamaa etäisyyttä asiakkaan muutostyöskentelyyn, toisin kuin asiakkaiden orientaatioissa, jotka kuvaavat tavoitepohjaisesti asiakkaan suhteessa oloa. Institutionaalisessa suhteessa työntekijä säätelee työskentelyetäisyyttään suhteessa asiakkaan elämänmuutoksiin ja muutostarpeisiin.
Olen tyypitellyt työntekijöiden orientaatioita asiakas-työntekijäsuhteeseen seuraavasti:
a) lähellä työskentely -orientaatio b) etäällä työskentely -orientaatio c) ”välissä” työskentely -orientaatio
Lähellä työskentely -orientaatiolla tarkoitan työntekijän läheistä työskentelyä asiakkaan elämänmuutoksen kanssa. Orientaatiossa työntekijä työskentelee aktiivisesti asiakkaan kanssa yhdessä. Etäällä työskentely -orientaatiolla tarkoitan työntekijän etäistä suhdetta asiakkaan mahdolliseen muutostyöskentelyyn: työntekijä rajaa työskentelyä asiakkaan kanssa enemmän kuin muissa orientaatioissa ja keskittyy lähinnä rangaistuksen suorittamiseen liittyviin asioihin. ”Välissä” työskentely -orientaatio nimensä mukaisesti kuvaa näiden kahden edellä mainitun välimaastossa olevaa orientaatiota, jossa työntekijä yrittää saada asiakasta kanssaan lähityöskentelyyn, mutta asiakas rajaa selkeästi joitakin asioita asiakas-työntekijäsuhteesta pois. ”Välissä” työskentely -orientaatiossa läheisyys ja etäisyys vaihtelevat ja hakevat paikkaansa.
Kukin näistä orientaatioista voi olla kyseiseen asiakas-työntekijäsuhteeseen sopiva, tarkoituksenmukaisesti valittu lähestymistapa. Mikään orientaatioista ei sinällään arvotu hyväksi tai huonoksi. Orientaatio ei myöskään kuvaa asiakkaan ja työntekijän läheisiä tai etäisiä suhteita eli esimerkiksi etäällä työskentely -orientaatiossa asiakkaalla ja työntekijällä voi olla hyvinkin läheiset suhteet, mutta työntekijä ottaa etäisen suhteen nimenomaan asiakkaan muutostyöskentelyyn.