Tutkimustani voi tarkastella myös kokeiluna uudenlaisesta tiedontuotannosta ja sitä kautta tuotetun erityisen aineiston analyysina. Tällä tavoin kerätystä aineistosta ei ole juuri kokemusta. Aineiston vahva asema ja erityislaatuisuus vaikuttavat siihen, että tutkimukseni on empiria-metodipainotteinen.
Tutkimukseni pohjaa sosiaaliseen konstruktionismiin, käsitykseen, että sosiaalista todellisuutta luodaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimukseni lähtökohtana ei ole kuvata sitä, miten asiat ovat, vaan erilaisia merkitysrakenteita eli konstruktioita, joiden avulla ihmiset hahmottavat toimintaympäristöään sekä toimintaansa siinä. (Esim. Burr 1995;
Guba & Lincoln 1989, 8.) Suhtaudun aineistooni siten, että dialogisessa tutkimus-asetelmassani asiakkaat, työntekijät ja tutkija rakentavat merkityksiä yhdessä (esim. Holstein
& Gubrium 1995; Kvale 1996), vaikken tässä tutkimuksessa olekaan kiinnostunut yksityiskohtaisesti erittelemään sitä, miten he näitä merkityksiä rakentavat.
Aineistoni erityisyys tulee moniäänisyydestä ja tiedon yhteisestä rakentamisesta. On kyse laadullisesti erilaisesta aineistosta kuin kahden osapuolen erillisistä haastatteluista. Työntekijä
ja asiakas olisivat todennäköisesti puhuneet eri tavoin ollessani kahden heidän kanssaan.
Oleellista ei ole kuitenkaan pohtia, mikä on ”totta”. Suhde ja työskentelyprosessi ovat asiakkaan ja työntekijän yhteinen prosessi, jolloin myös sen arviointi – niin tutkimuksessani kuin käytännön työn arvioinnissakin – on mielestäni luontevaa tehdä yhdessä. Ajattelen, että on eettistä arvioida suhdetta yhdessä, koska asiakas ja työntekijä ovat tehneet työtä yhdessä.
Yhteisessä arvioinnissa tuotettua tietoa osapuolet voivat käyttää jatkotyöskentelyssään.
Aineisto-otteiden tasolla olen analyysissa erotellut asiakkaiden ja työntekijöiden puheen-vuoroja, mutta tulosten yleisellä tasolla suhtaudun aineistoon yhdessä tuotettuna, jaettuna tietona, jolloin ei ole useinkaan oleellista erotella puhujia. Aineistooni liittyy myös ajatus siitä, että aineisto on luotu tätä tutkimusta varten eli asiakkaan ja työntekijän tämänkaltaista yhteistä ymmärrystä ja tietoa asiasta ei olisi muutoin ehkä syntynyt. Se, miten asiakas tai työntekijä on suhteesta ja työskentelyprosessista ajatellut ennen arviointitilannetta, voi muuttua.
Kyse on yhdessä muistelusta (Middleton & Edwards 1990), menneessä tapahtuvan tutkimisesta: asiakas ja työntekijä arvioivat suhdettaan ”taaksepäin katsoen”. Muistelemisessa on olennaista, että muistelijat tietävät, miten tarina päättyy (tämänhetkinen suhteen tila).
Tarinan loppu säätelee koko muistamista. Muisti ikään kuin kääntää päälaelleen luonnollisen aikajärjestyksen. (Saarenheimo 1997, 61.) Asiakas-työntekijäsuhteen alussa on idullaan se, mikä arviointitilanteen hetkellä on toteutunut.
Muistelussa tuotetaan merkityksiä ja tulkintoja asiakas-työntekijäsuhteesta. Tulkittavat merkitykset muotoutuvat yhteisessä tulkintaprosessissa (Holstein & Miller 1993, 164–165), jossa myös tutkija on osallinen. Tutkijan kysymykset ja teemaan johdattelut, institutionaalinen konteksti ja muiden osapuolten läsnäolo vaikuttavat siihen valintaan, mitä kerrotaan. Tutkijan tulkinnat kietoutuvat aina tutkimustuloksiin (Juhila 2004b, 165), mutta tässä tutkimus-asetelmassa erityisen tiiviisti.
Asiakkaat ja työntekijät katsovat nykyhetken perspektiivistä käsin mennyttä (Järvinen 2004, 46–49). Menneisyys syntyy aina sillä hetkellä, kun sitä muistellaan (Wyatt 1986, 196).
Kyseessä on arviointitilanteessa yhdessä tuotettu kertomus suhteesta, joka olisi erilainen eri aikaan tai eri tilanteessa kerrottuna eli kertomus muuntuu (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005, 201–203). Asioita myös unohdetaan, valikoidaan ja ajan myötä muisteltuun suhteeseen voi olla sulautunut siihen kuulumattomia elementtejä (Cree & Davis 2007, 11).
Arviointikeskustelujen sisältöön vaikuttaa yleisö: tutkija, suhteen toinen osapuoli ja tutkimuksen mahdollinen lukijakunta. Tutkija toimii arviointitilanteen yleisönä ja tutkijalle
voidaan haluta tuoda asioita eri tavoin esille kuin esimerkiksi julkisten tai virallisten tilanteiden yleisöille. (Ks. esim. Loseke 2007, 675.)
Asiakas-työntekijäsuhteen osapuolet voivat antaa suhteelle muita merkityksiä ja tehtäviä kuin organisaation viralliset tehtävät ja suhteeseen voi kohdistua myös muita odotuksia kuin institutionaalisen tehtävän hoitamiseen liittyviä odotuksia. Uskon, että dialogisella arvioinnilla voidaan tavoittaa tätä suhteen moninaisuutta. Käytän Goffmanin (1971, 119, 124) käsitteitä ”julkisivu” (frontstage) ja ”taka-ala” (backstage) kuvaamaan sitä, kuinka suhteelle annetut merkitykset ja tehtävät voivat poiketa virallisista julkilausutuista organisaation tehtävistä. Julkisivulla viitataan paikkaan, jossa esitys pidetään ja taka-ala voidaan määritellä paikaksi, joka on yhteydessä esitykseen, mutta kuitenkin siitä erillään. Taka-alalla voidaan ilmaista asioita, joita ei ilmaista julkisivussa ja jossa voidaan jopa kyseenalaistaa esityksen herättämä vaikutelma. Perinteisesti Goffmanin käsitteitä käytettäessä voidaan ajatella, että julkisivuun sisältyy asiakkaan ja työntekijän keskinäinen vuorovaikutus. Taka-alaan taas liittyisivät esimerkiksi työntekijöiden kahvihuonekeskustelut ja asiakkaiden keskustelut tuttaviensa kanssa asiakas-työntekijäsuhteesta.
Sovellan Goffmanin käsitteitä institutionaaliseen asiakas-työntekijäsuhteeseen toisin, tarkoittaen suhteen julkisivulla suhteeseen liittyvää virallista esitystä, puhetta ja toimintaa, siihen liitettyjä virallisia tehtäviä, rooleja ja merkityksiä. Suhteen taka-alalla tarkoitan taas suhteeseen liittyvää epävirallista esitystä, puhetta ja toimintaa, siihen liitettyjä arkisia tehtäviä, rooleja, odotuksia ja merkityksiä. Asiakas-työntekijäsuhteen julkisivun ja taka-alan välillä ei ole selväpiirteitä rajaa (vrt. Goffman 1971), vaan suhteet paikantuvat julkisivun ja taka-alan rajapintaan. Asiakkaan ja työntekijän keskusteluissa sekä tutkimukseni dialogisissa arviointitilanteissa molemmat alueet, julkisivu ja taka-ala, ovat läsnä. Merkityksenannot tapahtuvat kuitenkin institutionaalisessa kontekstissa. Rikosseuraamusalan asiakas-työntekijä-suhteesta on mahdollista puhua asiakkaan ja työntekijän keskinäisissä keskusteluissa ja siten myös arviointitilanteessa eri tavalla kuin virallisissa institutionaalisissa keskusteluissa, kuten Rikosseuraamuslaitoksen virallisissa lausumissa, tiedotusvälineissä ja työntekijöiden virallisissa neuvotteluissa. Suhteesta voidaan puhua arviointitilanteessa ikään kuin vapaammin. Vaikka työntekijä edustaa arviointitilanteissa virallista organisaatiota, niin asiakkaan tuodessa epävirallisia asioita keskusteluun, niin ne tulevat myös keskustelun-alaisiksi. Asiakas-työntekijäsuhteen epävirallisia elementtejä ei juuri ääneen lausuta virallisissa yhteyksissä, ainakaan kun asiakkaana ovat rikoksiin syyllistyneet henkilöt.
Julkisivuun liittyvissä keskusteluissa varsinkin rikoksia vielä tekevien henkilöiden ääntä ei
juuri kuulla asiakastyön käytäntöihin liittyvissä asioissa. Heidän selityksiään voidaan pitää ei-relevanttina tai epärehellisenä (Morgan 2000, 209).
Dialogisessa tutkimusorientaatiossa on pääasiassa tutkittu keskustelua dialogisena vuorovaikutusprosessina. On tutkittu muun muassa dialogisen keskustelun rakentumista, erityisesti sitä, miten keskustelun osapuolet vaikuttavat dialogisuuden kehittymiseen. Lisäksi on kehitetty dialogisia analyysitapoja, joiden avulla tutkitaan dialogin dynamiikkaa. (Esim.
Haarakangas 1997; Linell 1990; Leiman & Stiles 2001; Markova ym. 2007; Seikkula 2002).
En tarkastelekaan arviointitilanteita dialogisena prosessina. Markova ym. (2007) ovat tuoneet esille, että dialogisesti tuotettua aineistoa tulisi analysoida niin, että tiedontuotannontapa otetaan huomioon analyysissa. Olen vastannut tähän dialogisesti tuotetun aineiston analyysin haasteeseen niin, etten käytä vain jotain tiettyä analyysimenetelmää, sillä se ei tekisi oikeutta aineistolleni. Käytän sellaista sisällön analyysia (ks. 4-luku), jossa on vaikutteita eri suuntauksista (mm. narratiivisuus, yhdessä muistelu; ks. 3-luvun johdanto, kuvio 1).
TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tässä luvussa kuvailen konkreettista tutkimukseni toteutusta. Kerron tutkimustehtävästä, aineistosta ja sen luomisesta, dialogisten arviointitilanteiden toteutuksesta ja analyysi-tavastani. Pohdin myös rooliani tutkija-työntekijänä.