Velvoitetila

Velvoitetilassa yhdistyy asiakkaan velvollisuusorientaatio ja työntekijän etäällä työskentely -orientaatio. Velvoitetilan keskiössä on nimensä mukaisesti velvollisuus liittyen rangaistuksen suorittamiseen ja asiakas-työntekijäsuhteeseen. Velvoitetilassa asiakas pitää merkityksellisenä nimenomaan rangaistuksen konkreettiseen suorittamiseen liittyviä asioita. Yhteistyöhön liittyvät rajat ovat oleellisia. Yhteistyötilaan kuuluu asiakkaan määrittelemät tiukat rajat muutostyöskentelyn suhteen. Asiakas tuo puheessaan ilmi, ettei halua mitään ylimääräistä: ei muita viranomaisia, ei muutoskeskusteluja. Velvoitetilassa asiakkaan muuhun elämään liittyvät asiat eivät sisälly yhteistyöhön kuin rajautuneesti ja työntekijä tyytyy siihen. Gwen Robinson ja Fergus McNeill (2010, 368–370) puhuvat velvoitteiden muodollisesta ja sisällöllisestä noudattamisesta. Velvoitetilassa on ominaista velvoitteiden muodollinen noudattaminen eli rangaistuksen suorittamisen vähimmäisvaatimusten tekninen täyttäminen.

Sen sijaan velvoitetilassa ei ole velvoitteiden sisällöllistä noudattamista, millä tarkoitetaan esimerkiksi aktiivista sitoutumista yhteistyöhön ja omien ongelmien käsittelyä.

Käytän kahta asiakas-työntekijäsuhdetta (yksi asiakas ja kaksi työntekijää yhteisessä arviointitilanteessa) esimerkkinä kuvatakseni velvoitetilaa. Seuraavissa sitaateissa asiakas kuvaa asiakas-työntekijäsuhteitaan:

Asiakas: ”Yleensä tulen, kun pyydetään.”

Asiakas: ”Käyn täällä, pyöräilen ja poistun.”

Asiakas: ”Mä oon käynyt pakolliset, en mä täällä niin kuin joku ravaa pullakahveilla joka päivä.” (H8)

Asiakas kertoo asiakas-työntekijäsuhteisiin liittyvistä asioinneistaan velvollisuuden kautta.

Hän korostaa hoitavansa velvollisuutensa. Hän vertaa omia käyntejään joihinkin toisiin asiakkaisiin, joiden hän olettaa tai tietää käyvän usein. Asiakas ei puhu asiakas-työntekijäsuhteen sisällöistä toisin kuin työntekijät, mikä näkyy myös seuraavissa sitaateissa.

Velvoitetilassa työntekijällä on tarve antaa enemmän selontekoja toiminnastaan kuin asiakkaalla (Juhila 2009b). Työntekijä tulkinnee oman toimintansa poikkeavaksi tavoiteltavasta työskentelystä ja ikään kuin vastaa tutkija-työntekijän kysymättömään

kysymykseen, miksi et työntekijänä ole tehnyt muuta (Baruch 1981, 278–282; Juhila 2012a, 167; Juhila ym. 2012, 21).

Seuraavassa aineisto-otteessa työntekijä kuvaa asiakas-työntekijäsuhteen rajoja:

Työntekijä 1: ”Sellanen tietenkin, että mutta me kaikki ollaan erilaisia, mutta että AS ei oo, totta kai rikoksista on puhuttu ja mä oon ollu niistä tietoinen ja niin poispäin, mutta että kauheesti tommosista henk.kohtaisista ei oo sulla ollu tarvetta puhua. Mutta mä myöskin henk.kohtaisesti oon semmonen valvoja, etten mä lähde sitten hirveesti lypsää, jos huomaan että ei oo tarvetta keskusteluun tämmösistä. Oon tiennyt, että sulla on tyttöystävä ja asunto ja sellasia, mutta ei oo nyt lähdetty kauheesti sun, sä oot kuitenkin täysi-ikäinen ja musta sillai aikuinen mies että.” (H8)

Sitaatissa työntekijä kuvaa asiakas-työntekijäsuhteen keskusteluja. Työntekijä kertoo siitä, että asiakas ei ole puhunut paljon omista henkilökohtaisista asioista. Työntekijän mukaan rikoksista keskustelu kuuluu kuitenkin jokaiseen asiakkuuteen, mutta muuten hän kertoo rajanneensa työskentelyään asiakkaan kanssa. Työntekijä perustelee itse vetämiään rajoja asiakkaan täysi-ikäisyydellä ja asiakkaan asettamien keskusteluun liittyvien rajojen kunnioituksella. Velvoitetilassa työntekijä usein yrittää asiakas-työntekijäsuhteen alkuvaiheessa saada asiakasta keskusteluihin ja muutostyöskentelyyn, mutta luovuttaa sitten jossakin kohtaa. Tästä voi tulkita, että asiakkuus ja asiakkaan elämä pysyvät melko erillään.

Kysyn asiakkaalta ja työntekijältä asiakas-työntekijäsuhteessa käydyistä keskusteluista:

Asiakas: ”No varmaan, mikä tilanne nytten on tyyliin. Kun tilanne on sama, niin ei oikein oo sitten mitään keskusteltavaa sitten.

Tutkija: Mitä TT sää? Muistaks sä näitä keskusteluja?

Työntekijä 1: Ehkäpä se on just noin AS:n kohdalla, ihan oikeesti noin, että ei siinä ihan kovasti menetelmiä käytetty, että ehkä sut on, no puolin ja toisin mietitty että (nauraa) priorisoitu näin, että ei oo työkalupakista kauheesti tehtäviä haettu. Et en mä sit tiedä, olisko ne mist, no, esimerkiksi seeässäähän [huom. CS=Cognitive Skills -kurssi] me motivoitiin sua todella, todella ahkerasti, että kymmenen kertaa haastatteluunkin pyydettiin suunnilleen…” (H8)

Asiakas kuvaa niukkasanaisesti keskusteluja tämänhetkisen elämäntilanteen kartoitukseksi eikä ilmeisesti ole kokenut vastavuoroista keskustelua merkitykselliseksi asiakas-työntekijäsuhteessa. Työntekijä puolestaan kertoo rajanneensa pois tietyt työtavat ja -menetelmät ja tehneensä selkeän rajauksen sen suhteen, että kyseessä ei ole asiakkuus, johon hän panostaa kovasti. Viittaus ”puolin ja toisin priorisointiin” liittyy siihen, että

velvoite-tilassa on mahdollista sopia yhdessä selkeistä rajoista. Arviointikeskustelun muussa vaiheessa asiakas ja työntekijät kertovat, että näistä asiakas-työntekijäsuhteen rajoista on keskustelu avoimesti. Työntekijä kertoo kuitenkin poikkeuksesta, kurssille motivoinnista.

Asiakas tuli kurssihaastatteluun, muttei kurssille. Seuraavassa aineisto-otteessa asiakas selittää toimintaansa:

Asiakas: ”No, se tilanne oli mulle kans aivan yhtä, et ihan sama (T:mm), niin mä vedin sitä.

Tutkija: Niin, mut nyt sä voit sanoa, että kuinka tosissaan, oliksä (A:nauraa) alun pitäen ajatteliksä niin, et sä kuitenkaan tuu, et kuhan nyt.

Asiakas: Ajattelin (nauraa).

….

Tutkija: Liittyks ne mitenkään sun mielessäs yhteen (huom. myönteiseen yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvitykseen kirjattu kurssille tulo)? (A: Ei) Ei (A:

Ei) No, minkä takia sä tulit sinne haastatteluun, jos sä kerran olit sitä mieltä, et sä et sinne kuitenkaan loppujen lopuks tuu?

Asiakas: No, en mä osaa sanoa. Varmaan sen takia. miks mä tulin nyt tännekin, (T:niin) mielenkiinnosta.

Työntekijä 1: Se soveltuvuusselvitys tehtiin siinä vaiheessa, kun kurssi ei ollut vielä alkanut ja haastattelu oli sitä ennen (T:mm). Siinä on ihan looginen syy, mutta tietenkään AS, en määkään ihan tosissani uskonut, että sää sinne CS:ään meet.

Mut se oli tämmönen avaus jollekin, et sä kumminkin tulisit haastatteluun, tiedetään kumpikin tämä kissa-hiiri-leikki. (naurahtaa)” (H8)

Asiakas selittää kurssihaastatteluun tuloaan mielenkiinnolla ja kurssille tulemattomuutta välinpitämättömyydellä ja sillä, että tiesi jo haastatteluun tullessaan, ettei aio osallistua kurssille, vaikkei haastattelussa sitä kertonutkaan. Asiakas kieltää yhteyden myönteiseen soveltuvuusselvitykseen, työntekijä puolestaan pitää sitä syynä. Velvoitetilaan kuuluu ristiriitaiset näkemykset suhteesta, työskentelyprosessista tai toisen osapuolen toiminnasta.

Arviointikeskustelussa on läsnä faktojen rakentaminen, tietyn tulkinnan oikeellisuuden perusteleminen (Juhila 2004b, 172–173). Työntekijä kuvaa toimintaansa: hän tarjoaa

”mukamas” eri vaihtoehtoja ja asiakas on ”mukamas” kiinnostunut niistä. Molemmat osapuolet kuitenkin tietävät työntekijän mukaan ”kissa-hiiri -leikin” luonteen ja suostuvat

”leikkiin”. Asiakas-työntekijäsuhteessa tehdään erilaisia tekoja ja kun työntekijä tietää osallistuvansa ”leikkiin”, hän välttyy jatkuvilta pettymyksiltä. Asiakkaan ottaessa ”kuuluu hoitaa” -asenteen työntekijäkin helposti omaksuu saman asenteen: työntekijän kuuluu tarjota asiakkaalle erilaisia vaihtoehtoja. Velvoitetilassakaan kaikkia asioita ei aina sovita selkeästi.

Naurulla ja naurahtelulla asiakas ja työntekijä helpottavat sellaisten asioiden kertomista, mistä ei ole aiemmin suoraan puhuttu (ks. van Nijnatten & Suoninen 2014, 144).

Velvoitetilassa asiakas pitää merkityksellisenä rangaistuksen suorittamiseen liittyviä konkreettisia asioita. Työntekijät kuvaavat tältä pohjalta yhteistyötään asiakkaan kanssa:

Työntekijä 2: ”… mut sit mun mielestä tää on siinä mielessä ollut hirveen streittiä mun puolelta ja AS:n puolelta siis se et mä oon laittanut rangaistusta toimeen ja siis silleen AS on pystynyt sitä oman luonteensa ja elämäntapansa mukaisesti hoitamaan ja tää on meidän suhde ja se on hirveen selvä ja siis siinä mielessä toimiva. Mä kutsun ja AS tulee paikalle.

Työntekijä 1: Näin muistiosta minusta tää oli harvinaisen hyvä yhdyskuntapalvelun kannalta tää muistio, just näin se toimii, sen näkeekin ihan selkeesti, kumpikin tietää missä mennään…

… Eli se on pelannut suunnilleen muuten samalla lailla tää meidän valvonta kuin myös yhdyskuntapalvelu. AS tietää, mitä se tekee, minä tiedän, mitä minä teen…”

(H8)

Kuvauksissa korostuu suoruus, asiakas-työntekijäsuhteen selkeys, rangaistuksen toimeenpano ja myös ymmärrys asiakasta kohtaan. Suoruus ja selkeys asiakas-työntekijäsuhteessa edellyttävät luottamusta ja jonkin verran vastavuoroisuuttakin. Velvoitetilassa asiakas-työntekijäsuhde voi olla toimiva ja asiakkaan ja työntekijän välit hyvät, vaikkei suhteessa juurikaan käsitellä mahdolliseen muutokseen liittyviä asioita. Yhdyskuntapalvelua hoitava työntekijä kertoo toisessa kohtaa arviointikeskustelua siitä, kuinka hän suuntaa toimintaansa pyrkien asiakasta ymmärtäen mahdollistamaan yhdyskuntapalvelun onnistuminen palvelun hyvällä suunnittelulla ja palvelupaikan mahdollisimman osuvalla valinnalla huomioiden asiakkaan erityisvaikeudet.

Velvoitetilan keskustelu voi olla suoraa ja rehellistä niin kuin esimerkin asiakas-työntekijäsuhteissa. Havainnoidessa arviointitilanteita vuorovaikutus ei ole dialogista, vastavuoroista ja eri näkökulmia yhdessä pohtivaa. Asioita rajataan keskustelusta.

Kummatkin osapuolet voivat sanoa mielipiteensä ja käsityksensä hyvinkin rehellisesti, mutta sanomiset eivät kohtaa ja herätä dialogista keskustelua¹⁴.

Seuraavassa aineisto-otteessa työntekijät pohtivat asiakas-työntekijäsuhteen osuutta asiakkaan mahdollisiin elämänmuutoksiin:

14 Vrt. Kauko Haarakangas (1997, 57–68) on tutkinut kytkeytymistä eli sitä, kun keskustelun osapuolet sovittavat lausumansa toisten lausumiin dialogisessa keskustelussa. Velvoitetilassa ei ole juurikaan tämänkaltaista kytkeytymistä.

Työntekijä 1: ”Mut emmää kyl muutosta oo, jos valvojana voi koskaan määritellä sitä, olisko ollut siinä asiakkaansa muutosta, vaikka joskus on … mutta niin sun kohdalla koen, että mulla on ollut suhun hyvin vähän, enkä oo kovasti voinut enkä sitten tietenkään halunnutkaan tehdä itte. Se on näin sovittu.

Työntekijä 2: Sitä ei pysty tyrkyttään.

…

… AS ei kauheesti sit omasta elämästään ikään kuin sillä lailla sillä tämmösellä elämäntapa niin kuin muutospohjaisesti rupee kertomaan asioistaan, koska AS ei halua ja se on okei sitten niin (T: mm) ja se suhde muotoutuu siltä pohjalta…”

(H8)

Työntekijät rajaavat asiakkaan elämänmuutoksen työstämisen velvoitetilasta. Näin ollen he eivät näe asiakas-työntekijäsuhteella olevan vaikutusta muutoksiin. Jos asiakkaalla on elämänmuutoksia, ne tapahtuvat asiakas-työntekijäsuhteen ”ulkopuolella”. Velvoitetilassa asiakkaalla ja työntekijällä on erilainen käsitys asiakkaan elämänmuutoksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Asiakas selittää mahdollisen muutoksen järkiintymisellä. Esimerkin työntekijällä on melko skeptinen asenne muutosten suhteen.

Jos velvoitetilassa on yhteistyöviranomaisia, asiakkaan suhde niihin on hyvin ulkokohtainen. Toisaalta voi olla kyse siitä, että asiakas pystyy hoitamaan täysin itsenäisesti omat käytännön asiansa ja mahdolliset viranomaisyhteytensä. Työntekijällä ei ole yhteyksiä myöskään asiakkaan läheisverkostoon.

Velvoitetila mahdollistaa suoruuden ja selkeyden asiakas-työntekijäsuhteeseen.

Mielipiteitä voidaan sanoa suoraan, mutta mielipiteet jäävät erillisiksi lausumiksi, dialogisuutta ei synny. Velvoitetilan riski on siinä, että yhteistyö voi urautua tiettyyn kaavaan ja rooleihin, muutoksen mahdollisuutta ei huomata. Työntekijä voi luokitella asiakkaan muutoshaluttomaksi ja luovuttaa. Työntekijä voi ottaa myös velvollisuusroolin, tehdä muodon vuoksi jotain, vaikkei uskokaan asiakkaan tarttuvan asioihin.