Olen hahmottanut asiakkaan ja työntekijän yhteisistä tulkinnoista erilaisia suhteen muutoksiin yhteydessä olevia tekijöitä ja niiden kautta eri tavoin kehittyviä suhdeprosesseja. Burnett ja McNeill (2005, 231–232) kuvaavat asiakas-työntekijäsuhteen kehittymistä vuorovaikutteisena prosessina ja luottamuksen ja moraalisen sitoutumisen kehittymisenä. Alexanderin ja
Charlesin (2009, 14–15) tutkimuksessa sosiaalityöntekijät kuvasivat asiakas-työntekijä-suhdetta monimutkaisena prosessina, jossa ei ole paikannettavissa selkeitä tai pysyviä sääntöjä siitä, milloin suhteessa tapahtuu siirtymä kohti vastavuoroista ja läheistä suhdetta.
Siirtymät tapahtuivat joskus niin, että asiasta keskusteltiin selkeästi ja toisinaan niistä ei keskusteltu. Siirtymiin näytti vaikuttavan se, että työntekijät jatkuvasti arvioivat asiakkaan käyttäytymistä ja aikomuksia ja vastasivat näihin. Tutkimuksessani asiakkaat ja työntekijät puhuvat tästä ”asiakkaan lukuherkkyytenä”.
Olen hahmottanut siirtymiä ja niihin vaikuttavia tekijöitä avainhetkien ja suhdetta vähitellen vahvistavien tekijöiden kautta. Avainhetkissä ja suhdetta vähitellen vahvistavissa tekijöissä on yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia. Tekijät voidaan jakaa karkeasti suhteen sisäisiin ja suhteen ulkopuolisiin, kuten asiakkaan muuhun elämään liittyviin tekijöihin. Sama tekijä voidaan tulkita jossakin asiakas-työntekijäsuhteessa avainhetkeksi, suhdetta vähitellen vahvistavaksi tekijäksi tai tekijäksi, joka ei vaikuta millään lailla asiakas-työntekijä-suhteeseen. Kyse on siitä, millaisen merkityksen suhteen osapuolet antavat tekijälle yhteisessä keskustelussa (vrt. subjektiivinen merkitys rikoksista irrottautumiseen vaikuttaville tekijöille, Weaver & McNeill 2011, 1–2). Useimmiten asiakas ja työntekijä tulkitsevat samansuuntaisesti tekijän merkitystä suhteeseen.
Aineistoni kerronnallisuus näkyy varsinkin tarkasteltaessa suhdeprosesseja. Asiakkaat ja työntekijät rakentavat suhdeprosesseista kertomuksia. Kenneth Gergen (2004) on koonnut narratiivin ominaisuuksia useiden eri tutkijoiden tutkimuksista. Näitä ominaisuuksia löytyy myös suhdeprosessien kuvauksista, mitä havainnollistan peilaten suhdeprosesseja Gergenin tekemään koonnokseen.
a) Kertomuksella on lopputulos.
Suhdeprosessien alku- ja lopputilanteet poikkeavat toisistaan. Aineiston valikoitumisesta johtuen suhteen lopputilanne on asiakkaan ja työntekijän tulkinnan mukaan parempi kuin alkutilanne. Suhdeprosessien lopputulos on arviointitilanteessa muodostettu yhteinen käsitys suhteen nykyvaiheesta. Lopputuloksena on usein hyvä ja toimiva suhde ja työntekijän (ja usein asiakkaankin) määrittelemänä niin sanottu hyvän asiakkaan rooli, jossa asiakkaan toimintaan kuuluu avun vastaanottaminen, itsesääntely ja itsereflektiivisyys (Stenson 1997, 172, 177–178, 188).
b) Kertomuksessa on lopputuloksen kannalta olennaiset tapahtumat.
Suhteen osapuolet kertovat siitä, kuinka suhteen sen hetkiseen tilanteeseen on päästy.
Arviointitilanteessa asiakas ja työntekijä tuovat esille suhteen muutokseen vaikuttaneita tekijöitä: avainhetkiä ja suhdetta vähitellen vahvistavia tekijöitä.
c) Kertomuksen tapahtumat järjestetään jollain tavalla.
Arviointitilanteen arviointirunko ohjaa kertomusta lineaariseen aikajärjestykseen, mutta kerronta ei suinkaan pysy siinä aina. Kertomukseen haetaan myös aineksia ajalta ennen kyseistä asiakas-työntekijäsuhdetta.
d) Kertomuksessa tuodaan esille kausaalisia syy-seuraussuhteita.
Suhteeseen vaikuttavat tekijät ovat niin moninaisia, että usein kausaalisten syy-seuraussuhteiden kuvausten lisäksi kuvataan suhteeseen vaikuttaneet monet tekijät
”verkkomaisesti”.
e) Kertomuksen henkilöillä on suhteellisen vakaat identiteetit koko kertomuksen ajan.
Toisaalta on myös muutoskertomuksia, jolloin kertomuksessa keskitytään muutoksen selittämiseen.
Suhdeprosessit ovat muutoskertomuksia. Suhteet muuttuvat ja suhdeprosessien kuvauksissa myös asiakkaan identiteetti muuttuu toisinaan. Suhdeprosessien kuvauksiin kytkeytyy usein asiakkaan elämänmuutos, jolloin kertomusta rakennetaan peilaamalla nykyistä asiakasta entiseen asiakkaaseen.
Suhdeprosessit ovat progressiivisia, positiivisia muutoksia korostavia kertomuksia suhteista (Gergen 2004). Suhdeprosessit kuvaavat suhteen kehittymisen prosessia asiakkaan ja työntekijän arvion mukaan myönteiseen suuntaan. Kielteiseen suuntaan kehittyvistä suhdeprosesseista en pysty sanomaan tämän aineiston valossa, mutta aineistossa on viitteitä siitä, että kielteiseen suuntaan kehittyvissä suhdeprosesseissa paikantuisi myös avainhetkiä (esim. asiakkaan retkahdus ja katoaminen) ja suhdetta vähitellen heikentäviä tekijöitä (esim.
suhteessa tapahtunut väärinymmärrys, asiakkaan kokemus kuulemattomuudesta). Tekijöiden sisällöt ovat tosin erilaisia kuin suhdetta vahvistavissa tekijöissä. Kielteiseen suuntaan muuttuneista suhteista puhutaan jonkin verran muisteltaessa aikaisempia asiakas-työntekijä-suhteita.
ASIAKAS-TYÖNTEKIJÄSUHTEEN MERKITYS ASIAKKAAN ELÄMÄNMUUTOKSISSA
Sosiaalialan työhön on sisäänrakennettuna oletus muutoksesta (esim. Rajavaara 1992, 61–62).
Institutionaalisella rikosseuraamusalan asiakas-työntekijäsuhteella pyritään institutionaalisen tehtävän mukaisesti yleensä muutokseen asiakkaan rikoskäyttäytymisessä. Tässä luvussa siirrän tutkimuksellisen katseeni asiakas-työntekijäsuhteen muutoksista siihen, miten asiakkaat ja työntekijät tulkitsevat asiakas-työntekijäsuhteen merkitystä asiakkaiden elämän-muutoksiin. Suhteen vaikutusta muutoksiin en sinällään pysty tutkimaan. Voin lähinnä tutkia merkityksiä, miten asiakkaat ja työntekijät merkityksellistävät suhteen vaikutusta asiakkaan elämänmuutoksiin.
Luku 7.1 on johdatteleva ja taustoittava luku, jossa kuvaan tiivistetysti, yleisellä tasolla sitä, millaisia asiakkaan elämänmuutoksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä asiakkaat ja työntekijät paikantavat yhteisissä tulkinnoissaan. Olen luokittelut sekä kuvatut asiakkaan elämänmuutokset että niihin vaikuttavat tekijät temaattisiin luokkiin. Asiakas-työntekijäsuhde paikantuu yhdeksi asiakkaan ja työntekijän kuvaamaksi elämänmuutokseen vaikuttavaksi tekijäksi muiden tekijöiden kontekstissa.
Luvussa 7.2 täsmennän tarkasteluni asiakkaan ja työntekijän yhteisiin tulkintoihin, joissa he kytkevät asiakas-työntekijäsuhteen merkityksen asiakkaan elämänmuutoksiin. Asiakkaat ja työntekijät tuovat tulkinnoissaan esille erilaisia suhteen ominaispiirteitä, jotka he kokevat merkityksellisinä elämänmuutoksen aikaansaamisessa.
7.1 YHTEISET TULKINNAT ASIAKKAAN ELÄMÄNMUUTOKSISTA
Rikosseuraamuslaitoksen institutionaalinen tehtävä ohjaa käsittämään tavoiteltavaa muutosta rikoksen uusimisriskin vähenemisenä ja muutoksena asiakkaan rikollisessa käyttäytymisessä.
Institutionaalinen konteksti ja tietoisuus institutionaalisesta tehtävästä vaikuttavat keskuste-luun muutoksista. Arviointitilanteiden keskusteluissa en ole määritellyt asiakkaan elämän-muutoksia organisaatiolähtöisesti rikollisessa käyttäytymisessä tapahtuviin muutoksiin, vaan pyrin pääsemään käsiksi asiakkaiden ja työntekijöiden käsityksiin muutoksesta. Tämän taustalla on käsitykseni rikoksista irrottautumisesta pitkäkestoisena prosessina (esim. Weaver
& McNeill 2011, 1), jolloin on oleellista huomata pieniäkin muutoksia prosessin eri vaiheissa.
Rikoksista irrottautuminen voi paikantua muutosprosessin johonkin vaiheeseen, muttei välttämättä sen alkuvaiheeseen. Asiakas voi hahmottaa elämänmuutostaan omasta elämästään käsin, eikä rajautuen organisaation muutostavoitteisiin. Se, miten tutkijana kysyn muutoksista, liittyy myös siihen, mitä pidän onnistumisena asiakas-työntekijäsuhteen kontekstissa (Cree & Davis 2007, 52–54, 154). Muutosprosessin alku voi olla esimerkiksi se, että asiakas oppii luottamaan johonkuhun ihmiseen. Työntekijät hahmottavat onnistumista usein pieninä onnistumisina (Jokinen & Juhila & Raitakari 2003, 155–159). Edellä kerrottu on määrittänyt sitä, miten kysyn muutoksista eli en kysymyksilläni ohjaa organisaation tavoitteisiin vaan annan asiakkaalle ja työntekijälle mahdollisuuden elämänmuutoksen laajempaan käsittämiseen (Patton 2002, 169–170).
Tutkijana olen ohjannut asiakkaita ja työntekijöitä keskustelemaan asiakas-työntekijä-suhteen aikaisista asiakkaan elämänmuutoksista. Tunnusomaista on, että kun asiakkaat ja työntekijät puhuvat asiakas-työntekijäsuhteen aikaisista asiakkaan elämänmuutoksista, he rakentavat tarinallisesti elämänmuutosta tuomalla keskusteluun toisinaan asiakas-työntekijäsuhdetta edeltäviä elämänmuutoksia ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Aikaisemmalla muutoksella on jokin merkitys puhujalle, jos se tulee puheeksi vielä nimenomaisessa arviointitilanteessa. Historian mukaan tuominen kuvaa toisaalta asianosaisten yksilöllistä aikakäsitystä, toisaalta muutosprosessin ajallista pituutta ja sitä, että aiemmilla elämän-muutoksilla on asiakkaan ja työntekijän tulkinnan mukaan vaikutusta meneillään olevaan asiakas-työntekijäsuhteeseen. Asiakkaan arjen aika eroaa asiakas-työntekijäsuhteen ajasta (Mäntysaari & Pösö 2013, 28). Eletty elämä on ajallisesti liikkuvaa eikä lokeroidu vain asiakas-työntekijäsuhteen aikaan (emt., 29). Suhdetta edeltävistä elämänmuutoksista tuodaan arviointikeskusteluun usein päihteiden käytön tai rikosten tekemisen vähentäminen tai lopettaminen tai jonkin merkittävän ihmissuhteen alkaminen, menetys tai siinä ilmenevät hankaluudet. Menneisyyden tapahtumia ja asioita käytetään elämänmuutosta selittävinä tekijöinä ja vertailukohtana nykyiseen elämäntilanteeseen.
Arviointitilanteissa asiakkaat ja työntekijät puhuvat niistä asiakkaan elämänmuutoksista, joita he pitävät merkittävinä. Kuvatut asiakkaan elämänmuutokset olen jakanut temaattisesti neljään pääluokkaan:
1) ”henkilökohtainen kasvu”
2) rikosten tekemiseen ja päihteiden käyttöön liittyvät muutokset 3) elämäntapaan liittyvät muutokset ja
4) sosiaalisiin suhteisiin liittyvät muutokset