Yhteisten merkitysten jäljillä

Yksi suuria tutkimushaasteita on lingvistien ja maallikoiden yhteisen metakielen puute, sillä maallikko kuvaa kieltä eri tavoin ja lingvistien tulkinnat voivat mennä harhaan: maallikko voi puhua esimerkiksi murresanasta tarkoittaessaan jotain muoto-opillista piirrettä (Mielikäinen 2005: 104; Vaattovaara 2005: 471). Ylipäänsä eri puhujien käsitykset voivat poiketa keske-nään selvästikin, ja maallikoiden käsitykset voivat olla varsin erilaisia kuin kielentutkijoiden (ks. esim. Niedzielski & Preston 2000: 3–5; Preston 2004: 75). Vastaukset kysymyksiin osoittavat kunkin puhujan tapaa reagoida käsitteisiin, määritellä kieltä ja kielenpuhujia ja hahmottaa kielellistä todellisuuttaan. Myös vastauksen puuttuminen tai vaikeus vastata kerto-vat paljosta, ainakin siitä, kuinka helposti lähestyttäviä asiat okerto-vat (vrt. Preston 2002). Tutkijan tehtävänä on siis päästä selville siitä, mitä tutkittava eri käsitteillä tarkoittaa.

Aiemmissa tutkimuksissa on jo kuvattu sitä, kuinka inkerinsuomalaiset suhtau-tuvat inkerinsuomen murteisiin ja toisaalta suomen kieleen. Esimerkiksi Ilkka Savijärvi ja Muusa Savijärvi (1999: 43) tuovat esille, että kielentutkijat puhuvat Inkerin suomalaismur-teista, mutta itse inkerinsuomalaiset kertovat puhuvansa inkerin kieltä, meiän kieltä tai suo-men kieltä. Kielentutkijoiden käyttämät käsitteet eroavat siis puhujien omista käsitteistä. Oma tutkimusaineistoni on monelta osin erilaista kuin Joensuun Inkeri-hankkeen aineisto, joka on kerätty kertaluontoisin, perusteellisin haastatteluin. Aineistoni sisältää tallenteita samoilta puhujilta, jotka tunnen pidemmältä ajalta, mikä tekee kielikäsitysten tutkimisen helpommaksi ja tuo tarkasteluun syvyyttä.

Kansanlingvistiikka asettaa kysymykset kansan ymmärryksestä ja käsityksistä lähtien; perusideana on puhujan kielitietoisuus (Preston 1996; Mielikäinen & Palander 2002:

90). Kielitietoisuus näkyy monin tavoin. Esimerkiksi huoli ”oikeellisuudesta” (correctness) on Prestonin (1996: 72) mukaan yksi selvimpiä kielellisen tietoisuuden osoittimia.⁷⁷ Otan tarkasteluun puhujien metakielelliset kommentit ensinnäkin siinä valossa, mitä ne kertovat puhujien pyrkimyksestä arvottaa kielimuotoja ja erotella koodeja tai osoittaa suhdetta muihin.

Metakieli voidaan Niedzielskin ja Prestonin mukaan jakaa siten, että metakieli 1 viittaa pu-heeseen kielestä ja kielellisistä elementeistä (ks. esim. 4.17: Se ol monta sellasta sanaa mitä niin ku ennen puhuttii ja nyt niin ku jo unohutettiin ne sanat.). Kielenkäyttäjiin ja kielen

77 Prestonin hahmottelemasta kielellisiä havaintoja kuvaavasta taksonomiasta tarkemmin luvussa 4.2.2; ks. myös Vaattovaara 2009: 31–32.

123

töön kohdistuvat arvostukset taas ovat metakieltä 2. (Niedzielski & Preston 2000: 302–314;

ks. myös Vaattovaara 2009: 31; Mielikäinen & Palander 2002: 96, 104.)⁷⁸

Kuten kansanlingvistiikassa on tapana, käsittelen nyt etupäässä suoraan kieltä koskevia lausumia. Yhtä lailla kuin lingvistin metakieli, myös kansan metakieli on tietoista;

puhujat ovat aina enemmän tai vähemmän tietoisia puheestaan ja käyttämistään ilmauksista, ja itsensä tarkkailu kuuluu vuorovaikutukseen (Niedzielski & Preston 2000: 302; Verschue-ren 2004: 58). Omassa aineistossani vanhainkodin kielellinen todellisuus näyttäytyy muuta-man yksilön kautta, mutta toisaalta tulkintojen luotettavuutta lisää pitkäaikainen kontakti pu-hujien kanssa; metakielellisiä kommentteja on useista tilanteista, ja näin epäselviäkin viitta-uksia on helpompi ymmärtää. On syytä kuitenkin olla varovainen, ettei ylitulkitse puhujien ja kuulijoiden arvioita, koska aineistot ovat pieniä ja hyvin tilannesidonnaisia. Sosiaalisten mer-kitysten ymmärtämisessä auttavat etnografinen sekä vuorovaikutusta tutkiva lähestyminen (Coupland & Jaworski 2004: 26).

Yhteisen kielen ja merkitysten jäljille päästään tutkimalla tilanteessa käytettyjä ilmauksia. Haastateltava voi poimia haastattelijan käyttämiä ilmauksia, mutta yhtä lailla hän voi käyttää jotain omaa varianttia. Usein haastattelijana kuitenkin pyrin valitsemaan sellaisia ilmauksia, joita haastateltavatkin käyttivät. Seuraavassa Aino ei ota haastattelijan tarjoamaa murre-sanaa käyttöönsä vaan jatkaa omalla ilmauksellaan: äiti ja isä käyttivät inkerin puhetta (r. 6–7). Hän ei ehkä edes kuule haastattelijan ilmausta murre (r. 5), koska ottaa jo vuoron itselleen puhuen päälle. Toisaalta sanavalinnan kohdalla voi pohtia myös sitä, onko murre-sanan merkitys negatiivisempi kuin puheen tai kielen ja vaikuttaisiko tämä mielikuva Ainon käyttämään ilmaukseen. Keskustelu ei kuitenkaan häiriinny erilaisista käsitteistä, ja molem-mat ymmärtävät kysessä olevan Ainon vanhempien kielimuodon, tavan puhua.

4.2 A: Aino (’10)

01 A: sen vuoksi minä puhuin jo nuoruutesta asti puhtasta suomen kiel- 02 tä enkä inkerin kieltä.

03 KM: nii ihan pienestä asti.

04 A: pienestä asti minä olen puhunut suomea.

05 KM: mm. (.) entäs äiti ja isä (.) heil oli [murre

06 A: [äiti ja isä (.) heil oli

78 Metakielen voi jakaa myös eksplisiittiseen ja implisiittiseen, kuten Verschueren (2004: 61) on tehnyt. Impli-siittiseen metakieleen kuuluvat esimerkiksi sellaiset kontekstivihjeet kuin koodinvaihto ja prosodia, kun taas eksplisiittistä ovat metapragmaattiset kuvaukset ja lainaukset tai referointi. Batesonin mukaan metalingvistinen on puhetta kielestä, metakommunikaatio taas vuorovaikutusta, joka eksplisiittisesti tai implisiittisesti auttaa vastaanottajaa ymmärtämään viestiä (Coupland & Jaworski 2004: 19). Sekä metakieli 1 että metakieli 2 voi olla implisiittistä tai eksplisiittistä. Keskityn tässä luvussa eksplisiittiseen kuvaukseen mutta otan huomioon myös implisiittiset keinot.

124

07 inkeri:n puhetta siel oli paljon venäläisiä sellasii sanoja. (.) 08 no minä vastasin. se on totta. mutta minä jo nuoresta kun aloin 09 jo koulua käytäkin (.) meil oli kaikki suomen koulu,

Seuraavassa katkelmassa haastateltava puolestaan käyttää murre-sanaa, mikä ei ole aivan tavallista ainakaan iäkkäämpien puhujien keskuudessa. Tässäkään hän ei itse tuo sitä keskus-teluun, vaan ottaa käsitteen käyttöön haastattelijan tarjottua sitä omassa vuorossaan verraten murretta suomen kieleen (rivi 1). Maria on syntynyt vuonna 1938 ja on paljon tekemisissä suomalaisten kanssa.

4.3 M: Maria (’30)

01 KM: no mites te mites työ ajattelette tästä niin ku murteesta ja 02 suomen kielestä (.)onko niitten välillä iso ero ja minkälainen 03 M: #oh# kyllä [on miksei (,) inkerläiset puhuu vähän,

04 KM [nii nii.

05 M: on on.

06 KM: joo.

07 M: murretta kyllä.

Esimerkissä Maria toteaa inkeriläisten siis puhuvan murretta. Vastakkain ovat suomen kieli ja murre, jota inkeriläisten puhe edustaa. Jossain tapauksessa murre-sana voi olla outo myös sen takia, että tutkittava ei tunne ilmausta suomeksi. Seuraavassa esimerkissä Nina käyttää mur-re-sanan tilalla ensin äänneasultaan lähellä olevaa murhe-sanaa, mutta ottaa käyttöön murteen (r. 4) KM:n korjauksen jälkeen.

4.4 N: Nina (’60)

01 N: vot ja toinen asia oli että vot inkeriläis- inkeriläisen vot 02 murhe on aika,

03 KM: murre.

04 N: murre (,) [da

05 KM: [nii nii.

06 N: on aika (,) no erillinen.

Yksi seikka aineistoani tarkasteltaessa ovatkin erilaiset kielelliset resurssit, sillä useiden tut-kittavien vahvempi kieli on venäjä. Suomen kielen vivahteet ja merkitykset ovat jääneet ka-peammiksi vähäisten kontaktien ja käytön takia (vrt. Savijärvi I. 2003). Seuraavassa esimer-kissä 1950-luvulla syntynyt Oksana, joka opettaa suomea, kertoo käsityksiään murteista. Hän taivuttaa murre-sanaa astevaihtelusääntöjen vastaisesti (rivi 5), mikä voi viestiä käytetyn sa-nan vieraudesta. Hän kertoo tuovansa murteita mukaan opetukseen esimerkiksi sasa-nanlaskujen kautta (r. 4–5) tavoitteenaan tutustuttaa oppilaita jonkin verran tähänkin kielimuotoon (r. 11).

125

4.5 O: Oksana (’50)

01 O: tai lausumme ja nämä sananlaskut ja osaat niistä kertomuksista 02 me joskus ee kerromme mutta jos on mä nyt oma oma oppikurssilla 03 aina teen niin että mä aina minulla on konessa joku ohjelma ja 04 aina annan oppilaille sivuja ja siellä ensimmäisellä rivillä on 05 joku sananlasku murrella.

06 KM: mmm

07 O: mutta alhaalla on vielä kirjotettu oikeella suomen kielellä.

08 KM: just.

09 O: että vaikkapa tällä tavalla kuitenkin me kukaan ei halua nyt se 10 on ihan tyhmä asia opettaa sitä murretta mutta mutta vaikkapa 11 tällä tavalla joskus ihan vaan tilkun pienen.

12 KM: niin.

13 O: he saavat,

14 KM: tutustuttaa vähän . 15 O: tutustuvat vähän joo.

Lausuma on ihan tyhmä asia opettaa sitä murretta (r. 10) voidaan ymmärtää toisen ääneksi, jolloin se kuvastaisi yleistä mielipideilmastoa Oksanan oman näkemyksen ohella. Yleistä mielipidettä tuo esiin jo toteama kukaan ei halua nyt (r. 9). Toisaalta tyhmä-sanan semantii-kan voi tulkita eri tavoin: se voi viitata murteiden opettamisen hyödyttömyyteen, mutta toi-saalta tyhmä voisi tässä yhteydessä merkitä myös vaikeaa tai mahdotonta. Kuitenkin murre kontrastoituu käsitteeseen oikee suomen kieli, (r. 7), mikä taas paljastaa jotain murteen merki-tyksestä puhujalle: se ei ole ”oikeaa kieltä”, joten näkemys on varsin arvottava.