4.2 Käsityksiä kielimuodoista ja kielenkäytöstä
4.2.3 Koodinvaihtoon ja kielitaitoon liittyvät asenteet
Seuraavaksi otan esille joitakin suoraan ilmaistuja näkökulmia kahden koodin käyttöön ja sitten muutamia esimerkkejä suomen kielen taitojen kommentoinnista. Tarkemmin kielelli-siin resursseihin palaan luvussa 5.1. Tutkittavat kommentoivat usein kahden eri koodin käyt-töä; kuten edellä on käynyt jo ilmi, inkerinsuomi koetaan sekakieleksi ja siihen suhtaudutaan negatiivisesti, kun sitä verrataan suomensuomeen. Myös suomen ja venäjän käyttö sekaisin herättää kielteisiä asenteita. Suomen puhuminen ”puhtaasti”, ilman venäjästä tilapäisesti lai-nattuja ilmauksia, voi olla kuitenkin entistä vaikeampaa, sillä Neuvostoliiton aikana inkerin-suomalaiset ovat tottuneet käyttämään venäjää useimmissa tilanteissa sekä myös keskinäises-sä kommunikaatiossa. Tietyistä teemoista on totuttu puhumaan vain venäjäksi. Kielenkäytön alat ovat muuttuneet, samoin yksilöiden kielelliset resurssit ovat painottuneet eri tavoin kuin ennen.
Vaikka kielikontaktit ovat sävyttäneet historiallisella Inkerinmaalla puhuttua suomea alusta asti ja venäjän kielen aineksia on käytetty suomen kielen rinnalla, suomen-suomalainen nostaa usein esiin yksikielisyyden ja ”puhtaan” suomenkielisyyden ihanteen.
Pyrkimys ihanteeksi koettuun yksikieliseen koodiin tulee ilmi esimerkiksi neuvotteluina
il-145
mausten merkityksestä. Suomensuomalaisen kanssa keskustellessa inkerinsuomalaisella voi nousta esiin myös tarve osoittaa hyvää suomen kielen hallintaa. Venäjän ja suomen kielen sekoittaminen tai koodinvaihto näiden kielten välillä voidaan nähdä kompetenssin puutteena (vrt. Auer & Wei 2007b: 8; Bailey 2007a: 359; Myers-Scotton 1997: 217) tai puhtaan kielen turmelemisena (Garrett 2010: 11; Auer & Wei 2007b: 8; Winford 2003:1, Auer 1999: 318;
Hill & Hill 1986: 99). Esim. Gumperz (1982a: 62) on raportoinut tutkimuksista, joissa koo-dinvaihdosta keskusteltaessa jotkut puhujat tuomitsevat kahden kielen sekoittamisen merkiksi koulutuksen puutteesta, huonoista tavoista tai kieliopin puutteellisesta hallinnasta.
Tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin Hong Kongiin palanneita muuttajia, kävi puo-lestaan ilmi, että paikalliset arvioivat paluumuuttajien kieltä negatiivisesti juuri koodinvaih-don takia, mikä katsottiin merkiksi arroganttiudesta (Hoi Ying Chen 2008: 64). Lammervo (2005: 228) on sen sijaan havainnut, että australiansuomalaiset suhtautuvat keskimäärin neut-raalisti englannin ja suomen sekoittamiseen, useimmat jopa hyväksyvät sen käytännöllisistä syistä, esimerkiksi silloin, kun sopivaa vastinetta suomen kielellä ei ole. Tilanne Australian siirtolaisilla ja Neuvostoliitossa eläneillä suomalaisilla on varsin erilainen, sillä Australian siirtolaiset eivät ole joutuneet samanlaisen paineen alle oman äidinkielensä takia kuin vä-hemmistöt Neuvostoliitossa. Englantiin on suhtauduttu positiivisesti uuden kotimaan kielenä, uusien työmahdollisuuksien avaajana. Inkerinsuomalaiset ovat puolestaan joutuneet oppi-maan venäjän ulkoisesta pakosta, eivät vapaaehtoisesti uuteen maahan muuttaneina.
Tässä tutkimuksessa nimenomaan suomensuomalainen on aktivoimassa tietoi-suutta kielenkäyttöön liittyvistä asenteista. Inkerinsuomalaisten keskinäisestä kommunikaati-osta on havaintoja joistakin tilanteista, mutta pääosa aineistkommunikaati-osta on sitä, mitä informantit itse kertovat tai kuinka he puhuvat suomalaisen läsnäollessa. 1930-luvulla syntynyt Tyyne arvioi seuraavassa vanhusten puhumaa suomea: nämä eivät hänen mukaansa kykene erottamaan kieliä toisistaan, vaan puheeseen tulee tahattomasti venäjänkielisiä sanoja. Itse hän ei lue itse-ään mummoihin, mikä käy ilmi kielellisistä valinnoista: hän puhuu mummoista käyttäen mo-nikon 3. persoonaa (hyö eivät huomaakaa; hyö pannoot, r. 2).
4.24 T: Tyyne (’30)
01 T: se on #ee jaa# eihä mein mummotki ni hy- ny (.) oikeen (.) #ee#
02 puhhuut nytki ei hyö eivät #e# itse huomaakaa että hyö pannoot 03 (.) vaik haluaat puhhuu suomi mutta venäläiset sanat [sinne nin
04 KM: [mm
05 T: nii keikahtaat keskel.
06 KM: mm. (.) mm.
146
Tyyne kuvaa painokkaasti sitä, että venäjän käyttö on tahatonta: mummot eivät itse huomaa, että panevat venäläisiä sanoja puheeseensa, vaik haluaat puhhuu suomi (r. 2–3). Hän käyttää verbiä keikahtaa (r. 5), joka kuvastaa sanojen ilmestymistä puheeseen vahingossa; venäjän ilmaukset ovat niin helposti saatavilla, että niiden tuloa suomenkieliseen puheeseen ei helpos-ti pysty välttämään. Tässä Tyyne käsittelee mummojen puhumaa kieltä kahden koodin sekoit-tamisena, ei niinkään yhtenä sekakoodina kuten siitä tutkittavat myös puhuvat (ks. luku 4.2.2).
Seuraavassa on käytännön esimerkki tällaisesta tahattomasta koodien vaihtelus-ta. Inkerinsuomalaisilla on perinteisesti varsin selvä käsitys siitä, että suomalaiselle tulisi pu-hua suomea, venäläiselle venäjää. Puhujan käsitys väärän kielen valinnasta ja norminvastai-sesta toiminnasta näkyy tässä esimerkissä, jossa huomion kohteena on nimenomaan kieli, ei kielimuodon puhtaus. 1920-luvulla syntynyt Kaisa moittii itseään siitä, että sekoittaa kieliä.
Näin näkyväksi tulee normi, että suomalaiselle pitäisi puhua suomea, ei siis sekaisin venäjää ja suomea. Kaisa antaa tässä itsestään kuvan kielenkäyttäjänä, joka ei osaa valita oikeaa koo-dia; on kuitenkin huomattava, että koodien sekoittaminen on ensin varsin tunnusmerkitöntä (r. 2), ja vasta KM:n korjausaloitteen jälkeen Kaisa havahtuu sitä pohtimaan (r. 6). Hänen kommenttinsa kuvastaa kielellisen purismin ihannetta, eikä hän lainkaan puolustele tahatto-malta vaikuttavan toimintansa syitä. Pitkäaikainen oleskelu venäjänkielisessä ympäristössä on luonnollisesti vaikuttanut siihen, että venäjää on vaikea pitää erillään suomesta. Hän kokee kommunikatiivisen kompetenssinsa pettäneen, sillä väärän kielen valinta ilmaisee hänen mie-lestään väärää toimintatapaa tässä tilanteessa (vrt. Hymes 1968).
4.25 K: Kaisa (’20), H: Helvi (’20), KM
01 KM: halluutteko että lähetään nyt käymään ulkona. yhessä.
02 (1.0)
03 K: heh mie viel lähen potom.88 myöhemmin. 04 KM: [potom.
05 K: [(-) a potom.
06 KM: mitä?
07 K: mie sanon taas vennääks [potom.
08 KM [(NAURUA)
09 K: £venäläisel (.) suomalaisel huastan venättä£, (NAURUA) 10 H: myöhe- myöhempää lähtöö. (.) myöhemmä.
11 K (NAURUA)
12 KM: myöhempää halluutte lähtee ei vielä. nii.
88 ven. , potom, ) ’sitten’ (sen jälkeen), ’seuraavaksi’ (myöhemmin); Kaisa ja KM ääntävät sanan eri tavalla, mikä korostuu tässä tilanteessa, jossa kyseinen sana on merkitysneuvottelun kohde. Kaisa ääntää mo-lemmat vokaalit [o]:na, KM:n ääntämyksessä ensimmäinen o edustuu [a]:na, [patom]. Normitetun standardikie-len mukaan ensimmäinen o äännetään a-sävyisenä, koska se on esipainollisessa tavussa. Venäjän pohjoismur-teissa puolestaan o edustuu ääntämyksessä tässäkin asemassa [o]:na. (Leinonen 1985: 12).
147
13 K: .hh aha venättä huast(h)an .hh(.) 14 KM: nii.
15 K: a itse en ossaa.
16 KM: (NAURUA)
17 K: männöö kaik sekasin.
18 KM: £ei se mittää haittaa. kyllä myö ymmärretää£.
19 K: aa:?
20 KM: mm.
21 (1.0)
22 K: a venäläisil suomeeta, 23 KM: mm.
24 K: suomalaisil vennäät(h)ä,
Esimerkissä venäjänkielinen ilmaus rivillä 3 voidaan ensin nähdä vain yhtenä kielellisenä resurssina, monikielisen ihmisen tapana puhua käyttäen eri kieltensä mahdollisuuksia. Tässä kuitenkin ilmauksen voi katsoa muuttuvan koodinvaihdoksi vuorovaikutuksen myötä, sillä se saa vieraan merkityksen lopullisesti vasta KM:n kysymyksen (r. 6) tulkinnan kautta. On huomattava, että KM:n tuottama toisto (r. 4) voisi olla myös korjausaloite, mutta Kaisa näyt-tää kohtelevan sitä ymmärryksen osoituksena. Kaisan tuotettua lausuman a potom (r. 5) seu-raa KM:n avoin korjausaloite, jonka Kaisa kuitenkin käsittää kohdistuvan ilmauksen merki-tykseen, ei kuulemiseen tai vuoron epäselvästi tuotetun alun tarkentamiseen. Kaisa asettaa oman kielenkäyttönsä kritiikin kohteeksi toteamallaan mie sanon taas vennääks (r. 7). KM tuottaa siis mitä-kysymyksen välittömästi edellisen vuoron jälkeen (r. 6) – ongelmavuoro korostuu siksi, että sana on tuotettu jo aiemmin ja kuitattu ymmärretyksi. Kuitenkin mitä-kysymyksen voi tulkita koskevan myös aiempaa vuoroa. Kaisa alkaa kommentoida puhuvan-sa venäjää (r. 7), joten hän on tulkinnut edellä lausutun puhuvan-sanan vierauden syyksi ongelmaan.
Mitä-kysymyksenhän olisi ollut mahdollista tulkita olevan korjausaloite, jonka syynä on kuu-lemisongelma (Haakana 2011: 37).
Rivin 5 a potom on mahdollista tulkita kahtalaisesti: joko niin, että se painottaa jo edellä sanottua (’ei nyt vaan myöhemmin’) tai aloittaa jo uuden asian ja suuntautuvan sii-hen, mitä tapahtuu ulkona käynnin jälkeen (’myöhemmin ulos ja sen jälkeen x’). Mahdolli-sesti tämä kaksitulkintaisuus vaikuttaa ymmärrysongelman syntymiseen. Kaisa ei itse käännä sanomaansa suomeksi, mutta sen tekee vieressä istuva Helvi (r. 10). Hänkin on siis tehnyt saman tulkinnan sanan vieraudesta jäljittäen sanan venäjänkieliseksi ja tulkintaa vaativaksi.
Kaisan huomio siirtyy kokonaan kielen valintaan. Hän kommentoi omaa osaamattomuuttaan tarkoittaen mitä ilmeisimmin kielenkäyttöä (r. 15), toteaa sekoittavansa kaiken (r. 17) ja li-säksi soimaa itseään väärästä koodinvalinnasta (r. 22 ja 24). Toisaalta eksplisiittinen kom-mentointi antaa mahdollisuuden kompensoida tilannetta: Kaisa kritisoi itseään, ennen kuin kukaan muu sen tekee, ja näin mahdollinen ulkoapäin tuleva arvostelu menettää teränsä.
Nau-148
raminen (r. 8–10) keventää ”virheellistä” kielenvalintaa. Tällaista suhtautumista on tyypilli-sesti myös ensimmäisen polven maahanmuuttajilla, joille on tyypillistä tulkita kahden kielen rinnakkainen käyttö merkiksi kyvyttömyydestä puhua oikeaa kieltä (Myers-Scotton 1997:
225). Näin ajattelevat myös inkerinsuomalaisvanhukset venäjän kielen vaikutteista suomen-kielisessä puheessa, mutta joka tilanteessa kielenvalinta ei suinkaan ole merkityksellinen tai laukaise kommentointia. Esimerkissä Kaisa havaitsee omassa puheessaan suomen kielen kes-kellä venäjän elementin ja suhtautuu siihen kriittisesti: se rikkoo yksikielisyyden ihanteen.
Monikielinen keskustelutyyli ei suomensuomalaisen kanssa vastaa ihannetta, ja tämä moni-kielisen puheen vakiintumattomuus voi johtaa metakielelliseen kommentointiin ja neuvotte-luihin (vrt. Heller 1982: 108–109; Bailey 2007a: 361).
Koodien vaihtelun ja sekoittamisen lisäksi tutkittavat arvioivat myös omaa suomen kielen taitoaan eri tilanteissa. Arviointiin vaikuttaa luonnollisesti se, milloin ja miten tutkittava on oppinut suomea. Seuraavassa katkelmassa nuoremman polven sukupolven edus-taja Veikko arvioi kielitaitoaan. Ensiksi hän arvioi murteen osaamistaan. Hän toteaa ymmär-tävänsä kaiken murteella puhutun, mutta oman tuottamisen olevan työläämpää, koska kotona hän ei murretta oppinut. Lisäksi hän kertoo kykenevänsä imitoimaan murretta ja antaa tästä muutamia esimerkkejä (mie huastan kot'kieltä r. 9, läksit sie koht r. 14; Preston 2002: 50).
4.26 V: Veikko (’50)
01 V: mä sataprosenttisesti ymmärrän miten (,) mitä [K]:n suomalaiset 02 (,) puhuvat (.) ihan sataprosenttisesti. mutta minun pitää vähän 03 ajatella ennen ennen kun vastaan [mur-
04 KM: [nii
22 V: hh mit(h)en murre käytetään ja kun isä piti itsensä sivistyneenä 23 kaverina niin niin hän yritti käyttää ja puhua sitä oikeata 24 kieltä.
25 KM: oikeata kieltä eli, 26 V: elikä kirja[kieltä.
27 KM: [kirjakieltä
149
Esiin nousee myös kirjakielen arvostus: isä ei katsonut murretta oikeaksi kieleksi eikä siten halunnut suosia sitä. Myös 1950-luvulla syntynyt Eine toteaa ymmärtävänsä ongelmitta inke-rinsuomen murteita (r. 1–2, 4). Hän on inkerinsuomalaisesta perheestä ja lisäksi opiskellut suomea Venäjällä yliopistossa. Einellä on paljon kontakteja suomalaisiin; hän käyttää suomea tulkatessaan spontaania puhetta ja kykenee sujuvaan tulkkaukseen myös venäjästä suomeen.
Hänen omien sanojensa mukaan sanasto tuottaa tietyillä alueilla ongelmia (r. 7–8 ja 14–15), vaikka suomea osaamattomat ystävät kuvittelevat hänen osaavan kielen täydellisesti, kun kerran sitä puhuu (r. 10–12). Maallikoille onkin tyypillistä käsittää kielet selvärajaisina koko-naisuuksina, ja tällöin huomiota ei oteta huomioon sitä, että kielen eri osa-alueita hallitaan eri tavoin (ks. luku 3.1.1).
4.27 Eine (’50)
01 E: no (,) minulla ei mitään vaikeuksia ole öö inkerin suomalais- 02 inkerinsuomen murtei- murteiden ymmärtämisessä.
03 KM: nii.
04 E: minä hyvin ymmärrän ja (YSKÄHDYS) mitään vaikeuksia ei ole mutta 05 (,) #ee# joskus on vaikeuksia suomen kielessä koska kyllä minä 06 yritän lukea paljon suomalaista kirjallisuutta ja puhu- puhun 07 suomalaisten kanssa mutta joskus on sellaisia tapauksia että 08 sanasto ei riitä.
09 KM: mm
10 E: esimerkiksi öö joskus koska minulla on paljon erilaisia ystäviä 11 ja he ajattelevat että jos minä puhun suomea niin sitten minä 12 voin (NAURAHDUS) k(h)aikki.
13 KM: £nii£ nii.
14 E: tietää kaikki sanastoa mutta on sellaisia aloja joissa on vaike- 15 uksia.
Eine arvioi siis inkerinsuomalaismurteiden ymmärtämisen helpommaksi kuin suomen kielen, jossa hän on joutunut tekemisiin itselleen vieraiden sanojen kanssa; on huomattava, että mur-teiden käyttöala on rajallinen, eikä arkisissa keskusteluissa tarvita erikoisalojen tuntemusta.
Nuorimpia haastateltavia edustava Veronika arvioi puolestaan suomen kieltään köyhäksi.
Hän perustelee sitä sillä, ettei hallitse täysin partisiippien käyttöä ja ylipäänsä ymmärtää suomea paremmin kuin puhuu.
4.28 Veronika (’80)
01 V: niin mutta mulla on köyhä kieli mun mielestä (.) tämä 02 KM: missä sä huomaat sen.
03 V: no koska minä yksinkertaisesti aina sanon (.) minä kaikki nämä 04 partisiipit harvoin käytän koska pitää vielä katsoa. no parempi 05 ymmärrän kuin puhun. jos esimerkiksi suomalainen (,) minä joskus 06 olen tulkkina saarnassa ja minä ymmärrän ja minulle helpompi 07 venäjän kielellä kirjallisuudessa muodossa sanoa venäjäksi
08 mutta.
150
Suomen kielen osaamista tutkittavat vertaavat suomensuomeen, ja mielessä voi olla kirjakie-linen ihannekieli. Murteiden osaamisessa puheeksi tulee jälleen murteiden eroavuus muusta suomen kielestä; sujuvasti suomea osaavat myös ymmärtävät murteita vaivatta. Erilaisten resurssien käytön otan tarkemmin esille vuorovaikutuksen tarkastelussa.