3.1 Inkerinsuomalaisten monikielisyyden muutoksia
3.1.2 Kielellisten valintojen motivoituminen
Kaksi- tai monikielisyys on kielikontaktien tavanomainen seuraus (Wei 2000: 5). Usein toi-sen kielen käyttöön joutuu panostamaan erityisesti, joskus taas kaksikielisyys toteutuu luon-tevasti esimerkiksi kielten eri domeeneille eriytymisen kautta. Seuraavaksi hahmottelen kak-sikielisyyttä siitä näkökulmasta, miten kielelliset valinnat ovat motivoituneet eri yksilöillä.
Voidaan puhua symbolisista investoinneista suomen ja venäjän kieleen (Byrd Clark 2010: 9;
Norton 2000). Symbolisilla investoinneilla tarkoitan tässä yksilöiden kielellisiä valintoja, joita tarkastelen ympäröivän yhteiskunnan valossa. Sosiohistoriallisilla tekijöillä on merkitys-tä kielen käyttöön ja valintaan, vaikka vaarana on vemerkitys-tää liian yksinkertaisia linjoja kielen ja yhteiskunnallisen todellisuuden välille. Esiin nostamani esimerkit pyrkivät luomaan kuvaa kielenkäytön monisärmäisyydestä, eivät yleistämään. Valintoja voi tarkastella sekä nykypäi-vän että menneisyyden valossa; sosiohistorialliset olot vaikuttavat valintoihin sekä niiden tulkintaan merkittävästi. Samoin kuin eri varieteettien merkitys muuttuu paikasta toiseen siir-ryttäessä (Blommaert 2010: 21–22), myös suomen ja venäjän merkitys ja arvostukset muut-tuvat selvästi aikaperspektiivissä ja eri tilanteissa tarkasteltaessa. Ihmiset ovat muuttuneissa kielellisissä oloissa uusien valintojen edessä, eivätkä yleensä tietoisesti valitse vaan toimivat sen kokemuksen pohjalta, joka heille on kertynyt (Tandefelt 1994: 273).
Vieraskielisen yhteisön keskelle paremman elintason toivossa muuttavat siirto-laiset pyrkivät yleensä oppimaan kohdemaan kielen, mikä voi tapahtua oman kielen kustan-nuksella. Esimerkiksi Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneet suomalaissiirtolaiset halusivat välttää suomen puhumista valtaväestöä matalamman statuksensa sekä negatiivisten stereotypioiden vuoksi (Andersson & Kangassalo 2003: 93). Inkerinmaalle tulleiden suomalaisten puolestaan ei aluksi tarvinnut kyseenalaistaa oman kielen käyttöään tai opetella uutta kieltä: he eivät muuttaneet vieraskielisen yhteiskunnan keskelle, vaan siirtolaisuus suuntautui pitkälti autioi-tuneelle alueelle. Jotkut jäljelle jääneet alkuperäisasukkaat omaksuivat tulijoiden kielen. Ym-päristö venäjänkielistyi vasta 1700-luvulta lähtien. Kuitenkin julkisessa elämässä suomea
52
käytettiin aina 1930-luvulle asti, eikä monilla ollut välitöntä tarvetta oppia venäjää, mistä johtuen sen osaaminen saattoi jäädä vähäiseksi. Tilanne oli samankaltainen myös monilla ensimmäisen polven amerikansuomalaisilla siirtolaisilla, sillä suomalaisyhteisöissä selvisi ilman englantia (Martin & Jönsson-Korhola 1993: 17). Toisaalta kahden kielen osaamisen merkitys havaittiin Inkerinmaalla jo varhain. Esimerkiksi Flinkin (2000: 46) mukaan suoma-laiskylien koulujen sääntöjen alustavassa esityksessä mainitaan asukkaiden itse toivoneen venäjän kielen opetusta, koska siitä olisi heille hyötyä elinkeinoasioissa. Hyvä venäjän taito oli yksi edellytys päästä opettajan toimeen (mts. 237). Kaksikielisyys oli monille todellisuut-ta, ja kielitaidon määrittivät käytännön olosuhteet: jos venäjän kielellä saavutettiin etua esi-merkiksi kaupanteossa, jota harjoitettiin, tämän kielen taitoa luonnollisesti arvostettiin ja kiel-tä opeteltiin siihen tarkoitukseen. Kahdesta kieleskiel-tä koituva hyöty oli siten kuin parempi palkka, jolla sai paremman elintason. Kielenkäytön tutkimuksissa onkin havaittu, että hyö-tynäkökulmat ovat usein havaittavissa asenteiden ja toiminnan motiiveina (ks. esim. Hill &
Hill 1986: 96).
Neuvostoliiton aikana venäjän osaaminen nousi keskeiseen välineelliseen ase-maan ja sen arvostus kasvoi, sillä hyvällä venäjän kielen taidolla oli ensiarvoinen merkitys yhteiskunnassa selviämisessä. 1920-luvulla syntynyt Hillevi kuvailee venäjänkieliseen kou-luun menoaan käytännön realiteeteilla: koska oli elettävä venäjänkielisten kanssa, oli syytä myös opetella venäjää (r. 5). Tuohon aikaan olisi vielä voinut käydä koulun suomeksi.
3.3 H: Hillevi (’20)
01 KM: mutta minkä takia työ menitte sinne venäjälle- venäläiselle luo- 02 kalle.
03 H: no oppimaa venäjä kieltä, 04 KM: oppimaa nii.
05 H: venäläiste o- kans elettii. (,) pittää osata.
06 KM: ihan sen takia [joo.
07 H: [kaniesno.
tietysti 08 KM: joo joo.
09 H: venäläiset hyvät ihmiset hyvin ossaa puhella.
10 KM: joo.
11 H: nyt ossaan. (,) hyväst.
Toisenlainen tilanne on puolestaan niinikään 1920-luvulla syntyneellä Kaisalla, joka kävi koulunsa suomeksi ja oppi venäjää vasta muissa yhteyksissä, esimerkiksi kauppamatkoilla Leningradiin ja myöhemmin työelämässä. Ulkoinen pakko oli venäjän kielen opettelun suurin motivaatio, joka ei jättänyt yksilölle 1930-luvulta eteenpäin paljoakaan valinnanvaraa: kaik-kien oli selvitäkseen edes auttavasti opeteltava sitä. Inkerinsuomalaisista alkoi tulla kaksikie-lisiä eri tahtiin. Motivaatio ja oppimistulokset vaihtelivat, mutta venäjän osaaminen
muodos-53
tui vähitellen välttämättömyydeksi. Lisäksi pakkotoimet suomen kielen tukahduttamiseksi laskivat suomen arvostusta ja mutta herättivät myös ristiriitaa. Äidinkielen merkitys saattoi-kin sorron vuoksi tunnetasolla vahvistua. Esimerkiksi Suomessa ruotsinkieliset ovat voineet kokea suomenkielisten suhtautuvan heihin negatiivisesti, mikä voi puolestaan vaikuttaa kah-talaisesti kielenkäyttöön: joko syntyy halu kieltää ruotsin puhuminen tai vastareaktio, jolloin motivaatio käyttää ruotsia kasvaa (ks. Paavola 1987: 267).
Kaksikieliset reagoivat eri tavoin ympäristön paineeseen: henkilökohtaiset teki-jät ja ulkoiset olosuhteet ovat monimutkaisesti kytköksissä toisiinsa. Niinpä on hyvin yksilöl-listä, kuinka kahden kielen käyttö loppujen lopuksi inkerinsuomalaisilla toteutui 1900-luvun kuluessa, jolloin kielelliset olot muuttuivat selvästi. Henkilökohtaiset tekijät ovat kietoutuneet sosiohistoriallisiin tekijöihin. Kielen matala status ei ollut este 1950-luvulla syntyneelle Vei-kolle tietoisesti opiskella ja ylläpitää suomea, koska hänellä oli siihen voimakas henkilökoh-tainen motivaatio. Hän hakeutui teini-iässä isoisänsä oppiin, mihin muut suhtautuivat huvit-tuneesti, koska eivät nähneet ratkaisulle mitään käytännön perustetta.
3.4 Veikko (’50)
mä muistelen kun m teini-ikäisenä opiskelin suomea nin
aika usein mulle naurettiin ja sanottii että no mitä (,) mitä varten. (,) haluatsä mummon kans jutella taikka ja tommosta.
Suomen kielen opetteleminen silloisessa yhteiskunnassa oli poikkeuksellinen ratkaisu, jota oli vaikea perustella kaikille ymmärrettävin motiivein; yleinen ilmapiiri ei sitä tukenut. Veikon oma isä oli lopettanut suomen kielen käyttämisen kokonaan. Esimerkki osoittaa, että kieliyh-teisön olojen lisäksi on paljon yksilöllisiä tekijöitä, jotka ohjaavat kielenkäyttövalintoja ja motivaatiota investoida toisen kielen osaamiseen.
Tuntuvalla hyödyllä on varmemmin vaikutusta todelliseen käyttäytymiseen kuin periaatteellisella myönteisyydellä, joka ei välttämättä näy kielen ylläpitämisenä tai aktii-visina toimina sen säilyttämiseksi; asenteet35 ja todellinen käyttäytyminen voivat siis olla ristiriidassa (Kovács 2004: 219; Kunnas (tulossa); Lammervo 2005: 29; Romaine 1995: 43).
Esimerkiksi australiansuomalaisilla suomen kielen taidot korreloivat negatiivisesti kaksikie-lisyysasenteiden kanssa: mitä positiivisemmat asenteet kaksikielisyyteen, sitä vähemmän käytettiin suomea ja sitä heikommat olivat itse arvioidut suomen kielen taidot (Lammervo 2005). Seuraava esimerkki osoittaa, että 1980-luvulla syntynyt Igor suhtautuu suomen kieleen
35 Asenteella tarkoitan tässä väljästi mielipidettä. Tarkemmin asenteiden määrittelystä ks. luku 4.1.
54
periaatteessa myönteisesti, mutta henkilökohtaiset käytännön syyt estävät sen laajemman kehittämisen tällä hetkellä.
3.5 I: Igor (’80)
01 KM: [--] tykkäätkö sä niin ku suomen kielestä, onkse, onkse silleen 02 tärkeä, vai luuletko että (,) ha- niin ku (1,0) sä sanoit et sä 03 haluat oppia sitä lisää [kuitenkin.
04 I: [haluan (,) no,
05 KM: nii.
06 I: ei ei ole aikaa mun (,) minä, 07 KM: nii.
08 I: no minä (2,0) voi olla (1,0) kaks kaks vuotta (,) sitten.
09 KM: nii.
10 (2,0)
11 I: nyt ei ole aika.
Igor sanoo haluavansa oppia lisää suomea, mutta ei tällä hetkellä kykene ajanpuutteen vuoksi opiskelemaan. Tässä tapauksessa tarve tai hyöty eivät ole riittävän suuria motivoijia; Igor ei edes pyri peittelemään asiaa. Tilanne on siten päinvastainen kuin Veikolla, joka opiskeli suomea 1960-luvulla vastoin yleistä mielipidettä. Venäjän osaaminen oli tuolloin itsestään selvää ja välttämätöntä, mutta sen lisäksi Veikko oli motivoitunut oppimaan suomea. Nyt on yleisestikin arvostettua osata suomea, mutta se ei välttämättä realisoidu todelliseksi käytöksi tai syvälliseksi kielenopiskeluksi; mahdollisuudet ja myönteinen ilmapiiri jäävät hyödyn ja henkilökohtaisten tekijöiden varjoon. Suomen kielellä on selvästi korkeampi status kuin ai-emmin, mutta arvostus ei yksinomaan riitä sen ylläpitämiseen.
Seuraava esimerkki tukee näkemystä, että kielen käyttäminen ja opiskelu ovat tiiviissä yhteydessä koettuun hyötyyn. Aikoinaan suomen opiskelumotivaatiota ei Tyynen mukaan ollut nuorilla edes Karjalassa, jossa suomea kuuli usein (r. 1–2). Kielen tuottama taloudellinen ja älyllinen hyöty, status ja tunnearvo vaikuttavat kielen käyttöön ja haluun siir-tää sitä lapsille; etenkin korkeammin koulutetut pohtivat tavallisesti kielten tuomaa hyötyä (Tandefelt 1994: 272).
3.6 T: Tyyne (’30)
01 T: juu mut Karjalas jos sai puhhuu. no sielläkii jot ei ennää niin 02 ko nuoriso ei halunnut.
03 KM: mm
04 T: mut nyt alkoit opi- opiskella niin ku suomen kieltä ko, #ee# no 05 en tiiä monta prosenttii se ko on muuttaneet kaik pois.
06 KM: ketkä alko opiskella.
07 T: no, 08 KM: nii.
09 T: no (,) kylät on melkeen tyhjät.
10 KM: niin nää Inkerin kylät.
55
11 T: joo. (,) kaik on (,) menneet (,) rajan taa.
12 KM: aivan et siitähän se [et puhujia ei ennää oo.
13 T: [ja sitte
14 T: joo ja nyttenki nuoriso ni ko käyvät käyvät kirkos ni öö hyö 15 yhellainen venäjänkielinen jumalanpalvelus (,) ja vanhempii ko 16 ei tule jos ne ei ole ajatuksii eikä jonota Suomee.
17 KM: nii.
18 T: ni ne ei (,) opiskele suomee.
Tyynen mukaan nykyään suomen kielen oppimismotivaatiota ei ole ilman paluumuuttoaikeita (r. 15, 16); suomen kielen puhujia on entistä vähemmän, koska inkerinsuomalaisia on muut-tanut Suomeen (r. 9). Omista tutkittavistani kukaan ei kuitenkaan sanonut suunnittelevansa paluumuuttoa. Silti he kaikki osaavat suomea jonkin verran, ja useat haluavat ainakin periaa-tetasolla parantaa suomen kielen taitojaan: suomen kielen arvo on noussut muun muassa li-sääntyneiden suomalaiskontaktien sekä työmahdollisuuksien takia. Suomen kielellä on selvä merkitys paluumuuttajien integraatiossa (esim. Takalo 1994: 15–17). Jos suomea tarvitaan työssä tai suunnitelmissa on muutto Suomeen, motivaatio opiskella ja käyttää sitä luonnolli-sesti kasvaa. Samansuuntaisia tuloksia sai Boyd (1985: 109, 129) Ruotsin toisen polven siir-tolaisten keskuudesta: aktiivisesti kaksikielisillä oli selvästi enemmän kontakteja vähemmis-töryhmään, ja aikeet muuttaa takaisin lähtömaahan vaikuttivat selvästi haluun pitää yllä vä-hemmistökieltä.
Pohdin laajemmin yhteiskunnallisen ilmapiirin merkitystä ja kieli-ideologioita luvussa 3.2.2. Eri vaikuttimista syntyneillä ja eri tilanteissa eri tavoin ilmenevillä asenteilla on joka tapauksessa paljon piilovaikutusta kaksikielisyyden muodostumiseen ja muuttumi-seen. Prestiisi ja valta ovat yhteenkietoutuneita; arvostetulle kielelle on järjestetty yhteiskun-nassa varmemmin käyttömahdollisuuksia, sen puhumista suositaan eri tilanteissa ja sen käyt-täminen antaa puhujilleen arvostusta.