Venäläiset

Käsitykset venäläisistä nousevat usein esiin keskusteluissa, onhan tutkittavilla vuosikymme-nien kokemus rinnakkaiselosta venäläisten kanssa. Kyse onkin näin syntyneistä asenteista ja suhtautumisesta. Jo luvussa 3.3.4 käsittelin suomalaisten ja venäläisten suhdetta vanhainko-dissa. Otan seuraavassa esille muutaman esimerkin avulla sen, kuinka venäläinen-ryhmä nä-kyy keskustelussa ja mitä sen käyttö kertoo ryhmärajoista. Ensimmäisessä, jo aiemmin esillä olleessa esimerkkikatkelmassa 4.37 Kaisa kuvaa vanhainkodin ryhmärajoja ja ryhmien kielel-listä eroa: suomalaiset tulevat vanhainkotiin laulamaan ja puhuvat heille (vanhainkodin suo-menkielisille asukkaille) suomea, mutta venäläiset vanhukset eivät ymmärrä mitään (r. 1).

Kaisa ei tuo tätä asiaa esiin ongelmallisena, vaan kuvailee suomalaisten olevan tyytyväisiä siihen, että jotkut paikalla olijoista ymmärtävät heidän äidinkieltään. Venäläiset ovat ulko-puolisia, jollain tavalla vieraita ja kuulumattomia tähän kontekstiin. Toisaalta juuri heidän ansiostaan suomenkielisten vanhusten suomalaisuus tulee näkyväksi, ja mahdolliset kielelli-set ja kulttuurikielelli-set erot suomensuomalaisiin ovat vähemmän esillä.

4.37 K: Kaisa (’20), P: Paula (suomalainen)

01 K: meile tulloot suomalaiset laulamaa (.) ei venäläiset ymmärä

159

02 mittää.

03 P: nii (.) ei (.) jos ei oo opiskellu.

04 K: nii nii.

05 (1.0) 06 P: mm

07 (1.0)

08 K: ku hyö ovat hyvillää ku (.) he- henki (.) jos hyö ymmärtäät 09 tozhe.

myös 10 P: mm

11 K: (pojat) tulloot laulaat (.) ovat oikeen hyvillään nämä suoma- 12 laiset.

13 (.) myö ymmärrä. (.) hyvä on tällänteen ku hyö tulloot. (.) myö 14 ymmärrettää tozhe.

myös

Kaisan kertoman voi tulkita haluksi osoittaa kuuluvuutta suomensuomalaisiin, koska hän ja muut inkerinsuomalaiset erottuvat kielen avulla selvästi venäläisistä. Historialliset vastak-kainasettelut ja suomalaisvähemmistön huono asema näkyvät tässä implisiittisesti. Nyt siis osat ovat toisin päin kuin joskus aiemmin, jolloin suomen kielestä ei ollut välitöntä hyötyä ja sitä piti piilotella.

Seuraavassa katkelmassa inkerinsuomalainen määrittelee itsensä venäläiseksi, mikä osoittaa, että ryhmäraja kansallisuuksista puhuttaessa on liukuva, ei kategorinen. Esi-merkki korostaa kielen ja kansallisuuden tiivistä kietoutuneisuutta yhteen. Ollaan vanhainko-din yleisessä oleskelutilassa, ja nyt KM kysyy taustalle tulleen työntekijän toimenkuvasta.

Kaisa saa tässä itsensä sekä Helvin kiinni venäjänkielisestä puheesta, jota hän pitää normin-vastaisena. Kaisa käyttää venäläisperäistä sanaa sanitarka (r. 6), jonka Helvi selittää saman-aikaisesti Kaisan kanssa (mikä siivoo). Kaisa puolestaan huomaa Helvin käyttävän sanaa uborshtshikka (’siivooja’) ja toteaa, että tämä sana on venäjää (r. 18) ja kääntää puolestaan ilmauksen suomeksi. Lisäksi Kaisa huomauttaa Helville suoraan tämänkin käyttävän venäjää (r. 20), minkä hän osoittaa näin ongelmalliseksi suomenkielisessä keskustelussa. KM puoles-taan pyrkii sovittelemaan ja selittämään eri koodien käyttöä.

4.38 K: Kaisa (’20), H: Helvi (’20)

01 KM: kukas se hää on.

02 H: mitä?

03 KM: kuka se siellä oli.

04 K: se o likka. (.) se o likka.

05 KM: likka. (.) mikä se likka £tarkottaa.h£

06 K: aha sanitarka (,)[siivovaa, 07 H: [mikä siivoo.

08 KM: [aa sanitarka, nii:,=

09 K: = [ja meitä katsoo.

10 KM: [niiniinii. £kyllä.£

160

11 K: °ahah.°

12 (2.0)

13 H: meil o likka uborshtshikka siivooja

14 (2.0) 15 KM: mitä?

16 H: uborshtshikka.

17 KM: joo joo.

18 K: vennääks tozhe. (.) siivooja.

myös 19 KM: siivooja nii nii.

20 K: siekii sanot venättä vällii. (NAURUA)

21 KM: nii, kyllä se tulloo venättä ja (.) kyllä se sitte ku 22 täällä ellää ni mikäs siinä,

23 K: £venäläisii ollaa£.

Esimerkistä käy ilmi, että jos inkerinsuomalainen puhuu (tahattomasti) venäjää suomalaisten läsnäollessa, se tulkitaan helposti ongelmalliseksi. Tässä Kaisa määrittelee itsensä ja Helvin venäläisiksi (venäläisii ollaa r. 23). Se on eräänlainen yhteenveto aiemmasta puhetoiminnas-ta, ja siinä on nähtävillä itseironiaa. On selvää, että Kaisa pitää itseään suomalaisena: hän tuo useissa keskusteluissa esille huonon venäjän taidon, palaa lapsuusmuistoihin siitä, kuinka oma äiti ei osannut venäjää lainkaan ja kuinka hän itse oppi venäjän vasta myöhemmin käy-tännön kautta, kun se oli uusissa oloissa välttämätöntä.

Kieliasenteet ovat yhteydessä kielelliseen identifioitumiseen. Kieli mielletään helposti tietyn kansallisen ryhmän omaisuudeksi, se luo selviä ryhmärajoja (ks. luku 3.3.2).

Toisaalta vieraitakin kielellisiä resursseja voi käyttää osana identifioitumisprosessia (Ramp-ton 2006: 166–169). Vanhimpien tutkimuksessa mukana olleiden lapsena oppima kieli on yksiselitteisesti suomi, ja se on vahva tunteiden kieli. Emootiot korostuvat usein, koska lisänä ovat vaietut vuodet neuvostoliittolaisessa yhteiskunnassa. Iskanius (2006) on osoittanut väi-töskirjassaan venäläisistä maahanmuuttajanuorista, että tutkittavien suomenkielinen teetti puolestaan sai tukea suomenkielisten kontaktien useudesta (mts. 209). Ehkä halu identi-fioitua tiettyyn ryhmään vahvistuu myönteisten kontaktien kautta, ja kielestä saatavalla hyö-dyllä on merkitystä.

Yksilölliset suhtautumistavat ovat olleet vaihtelevia, eikä vuosikymmenien vä-heksyntä ole voinut olla jättämättä jälkeä, eivätkä vähemmistön kielelliset valinnat ole itses-täänselviä asenteen ilmaisimia. Kielellisten asenteiden vaihteleva ja tilannesidonnainen luon-ne on ilmeistä: samalla puhujalla voi olla ristiriitaiseltakin vaikuttavia mielipiteitä, joihin syynä ovat muuttuneet olosuhteet ja vaihtelevat tilanteet. Keskusteluissa on heijastumia men-neestä ja nykyhetken uusia asemointeja. Yhteiskunta ja asenneilmapiiri ovat muuttuneet radi-kaalisti, jolloin ryhmillä on uudet asemat ja uudenlaisia suhteita keskenään. Kuitenkin vanhat käsitykset ryhmistä ja niille kuuluvista rajoista, tässä konkretisoituna kielenkäyttöön,

vaikut-161

tavat yhä samanaikaisesti. Tahattomat kielelliset valinnat voivat puhujan mielestä vaatia seli-tyksiä, jos ne eivät sovi hänen mielessään ylläpitämäänsä normiin , ja niinpä selitykset, korja-ukset ja tarkennkorja-ukset kertovat paljon kielellisistä käsityksistä ja arvostuksista.

4.4 Yhteenvetoa

Tässä luvussa olen tarkastellut inkerinsuomalaisten käsityksiä kielimuodoista ja kielenkäyttä-jistä. Tavoitteena on ollut paikalliseen, tilanteeseen sidottuun kielenkäyttöön perustuva lähes-tymistapa, jossa asenteet käyvät ilmi vuorovaikutuksessa kielenkäyttäjien itsensä muotoile-mina. Suoraan ilmaistut käsitykset tavoiteltavasta kielestä tai kielimuodosta nousevat kieli-ideologioista, jotka heijastelevat yleistä asenneilmapiiriä ja osaltaan luovat sitä. Asemoin lähestymiseni ensin aiempaan kielikäsityksiä koskevaan tutkimukseen ja tarkastelin sitä, mi-ten tutkittavien kielitietoisuus näkyy (4.1). Metakielisen pohdinnan aktivoituminen tapahtuu usein suorien, kieltä koskevien kysymysten takia mutta myös silloin, kun puhuja huomaa käyttäneensä venäjää suomenkielisessä keskustelussa.

Alaluvussa 4.2 huomio oli siinä, kuinka tutkittavat puhuvat kielimuodoista ja kielenkäytöstä. Puhdas suomi on usein esiintyvä käsite, jolla tarkoitetaan kielen tai puhujan autenttisuutta, ja sitä arvostetaan suuresti. Aineistosta käy ilmi, että puhujat voivat tarkoittaa sillä kirjakielen normien mukaista suomea tai Suomessa puhuttavaa suomea, jonka variaati-oon ei kiinnitetä huomiota. Usein puhdas suomi on inkerinsuomen murteiden vastakohta, ja varmin tae puhtaan suomen kielen käytölle on puhujan suomalainen tausta. Inkerinsuomesta kommentoidaan erityisesti lainasanoja, jotka ovat peräisin venäjästä. Aineistossa on paljon esimerkkejä, joissa inkerinsuomea käsitellään sekakoodina.

Toisaalta aineiston esimerkeissä puhutaan kielten, venäjän ja suomen, vaihtelus-ta ylipäänsä (4.2.3). Tällöin huomio on koodien asianmukaisessa käytössä eikä niinkään sii-nä, mikä on puhuttujen kielten olemus. Venäjän käyttöä kesken suomenkielisen keskustelun arvioidaan kielteisesti. Venäjän kielen kommentointi voi kieliä siitä, että periaatteessa puhuja kokee hallitsevansa suomen kielen ja sen käytön erityisesti syntyperäisyytensä takia. Olosuh-teet ovat olleet kuitenkin niin haastavat, etteivät kielen rajat enää ole ihanteellisesti paikoil-laan. Kieliyhteisön suuret muutokset horjuttavat puhujan ihannetta yksikielisyydestä. Kuvi-telma yhden kielen käytöstä yhdessä tilanteessa joutuu näin koetteelle. Toisaalta muutokset ovat myös nostaneet ihannetta esille, sillä omasta kielestä on tullut vastavoima venäläisyydel-le ja sen avulla voidaan todistaa kuulumista suomalaisiin.

Otin esille myös joitakin arvioita omasta kielitaidosta: nuoremman polven inke-riläiset kertovat ymmärtävänsä inkerinsuomea, mutta jotkut mainitsivat vaikeuksia esiintyvän

162

tietyillä suomen kielen alueilla. Tämä ilmentää jälleen sitä, että kielitaito on tilannesidonnai-nen ja koostuu monista eri osa-alueista.

Alaluvussa 4.3 tarkastelin kielenkäyttäjien itsestään ja toisista esittämiä näke-myksiä, jotka paljastivat käsityksiä ryhmärajoista. Ryhmiä tuotetaan puheessa, ja ryhmäkate-goriat heijastelevat nykyisiä ja menneitä suhteita erikielisiin. Rajat etenkin suomensuomalai-siin näyttäytyvät häilyvinä; kielellisistä eroista huolimatta kuuluvuus suomalaisuomensuomalai-siin on tärke-ämpää kuin omat erityispiirteet. Aineistosta käy ilmi, että jo menneissä yhteisöissä suomalai-set erotettiin inkerinsuomalaisista. Nykypäivänä inkerinsuomalaista pidetään osittain ongel-mallisena käsitteenä, mutta toisaalta se osoittautuu relevantiksi myös nuoremmille. Inkeriläi-syys asettuu suomalaisuuden ja venäläisyyden väliin. Kansallisuuden ja kielen kytkös käy ilmi esimerkiksi siten, että inkerinsuomalainen vanhus määrittelee itsensä venäläiseksi tilan-teessa, jossa on käyttänyt venäjää suomenkielisessä puheessaan.

5 Kielenkäyttö ja kielellinen vaihtelu vuorovaikutustilanteissa

Olen tarkastellut luvussa 3 kielen valintaa kielisosiologisena ilmiönä ja luvussa 4 kielenkäyt-täjien käsityksiä kielellisestä todellisuudesta. Kielenkäytkielenkäyt-täjien omat näkemykset ovat mo-lemmissa luvuissa keskeisiä, mutta tarkastelukulma on hieman erilainen: kielisosiologinen lähestyminen valottaa yhteisön monikielisyyden muutoksia, kun taas kielikäsitysten tarkaste-lu nostaa esiin mielikuvia ja asenteita, joita puhujilla on ja jotka vaikuttavat kielellisten valin-tojen taustalla. Luvun 5 keskeisin teema, vuorovaikutuksen tarkastelu, nojautuu luvuissa 3 ja 4 käsiteltyihin ilmiöihin; näissä luvuissa esiintuotu tukee ja täydentää sitä, mitä vuorovaiku-tuksen tarkastelusta voi saada selville. Tutkimuksessani olen lähtenyt liikkeelle makrotasolta kielikontaktitilanteen kuvauksesta sekä siitä seuranneiden ilmiöiden esittelystä. Vaikka näitä-kin teemoja olen lähestynyt laadullisesti, yksilön toteamuksiin nojautuen, kyseessä on kie-lenilmiöitä ja tutkimussuuntauksia ajatellen tarkastelukulman siirtäminen laajemmista ilmi-öistä mikrotason vuorovaikutukseen, jonka tarkastelussa syvennyn yksityiskohtaisempaan laadulliseen analyysiin. Edeltävissä luvuissa pääpaino on ollut sisällöllisissä seikoissa, mutta tässä luvussa jo aiemmin esiintyneet esimerkkikatkelmat voivat toimia tarkemman kielellisen analyysin kohteena.

Käsillä olevassa luvussa analyysini viitekehyksenä toimii vuorovaikutus-sosiolingvistiikka. Se on tutkimussuuntaus, joka käsittää mikrotason vuorovaikutuksen ana-lyysin ohella myös viittaussuhteet ympäröivään yhteiskuntaan ja sosiaaliseen maailmaan,

163

tilanteen ulkopuoliseen todellisuuteen (Bailey 2008).⁹² Vuorovaikutussosiolingvistiikan uranuurtajana Gumperz (1982a: 130–132) on osoittanut mm. kontekstualisoinnin ja konteks-tuaalisten vihjeiden olevan merkittäviä vuorovaikutuksen rakentumiselle. Kyse on siitä, että keskustelijat neuvottelevat tulkinnoista ja puhujat tarjoavat kuulijoille vihjeitä, joiden perus-teella kuulijat tulkitsevat väitteitä. Koska vuorovaikutussosiolingvistiikka ottaa huomioon myös ympäröivän yhteiskunnan ja puhujien taustan, se eroaa selvästi keskustelunanalyysista, mutta keskusteluntutkimuksen välineitä hyödynnetään tarkemmassa sekventiaalisessa analyy-sissa (ks. esim. Auer 1998: 2). Kuitenkin perusnäkemys keskustelun rakentumisesta on yhtei-nen: osallistujien katsotaan yhdessä luovan merkityksiä (esim. Duranti 1986: 241), ja puhe on sekä kontekstiin sidottua että sitä luovaa (Heritage 1984: 242; Duranti & Goodwin 1992: 29).

Konteksti puolestaan käsitetään vuorovaikutussosiolingvistiikassa laajempana kuin paikalli-seen puhetilanteepaikalli-seen viittaavana.