Erilaiset resurssit samassa keskustelussa

Inkerinsuomalaistaustaiset puhuvat hyvin monella tapaa suomea, ja vanhan aluemurteen piir-teitä on käytössä vaihtelevassa määrin. On muistettava, että inkerinsuomalaisten puheeseen on aina kuulunut monenlaisia piirteitä, kuten venäjää ja suomen kirjakielen ilmauksia. Kie-lenkäytön muutos ja inkerinsuomen murteiden sirpaloituminen ja kato näkyvät tässä konk-reettisesti: myös vanhimmat tutkittavat puhuvat keskenään selvästi eri tavalla, mutta vanhan aluemurteen piirteitä löytyy tavallisesti vanhimpien puheesta. Murrepiirteitä esiintyy myös joillakin nuoremmilla. Selvin jakolinja on kuitenkin siinä, että täysin sujuvia myöhemmin kuin 1930-luvulla syntyneitä murteenpuhujia aineistossani ei ole. Kiinnostava tapaus on 1920-luvulla syntynyt mies, jonka puheessa on pääsääntöisesti melko laajalevikkisiä mutta myös eteläsuomalaiseen puhetapaan yhdistyviä puhekielisiä variantteja eikä juuri lainkaan vanhan aluemurteen piirteitä (ks. luku 5.1.2). Yleinen mielikuva vanhusten omasta inkerin kielestä ei aina vastaakaan todellisuutta.

180

Kaiken kaikkiaan kiinnostavaa on, että erilaiset variantit ovat yhdistyneet eri puhujilla hyvin omaperäisesti. Murteellisella puhujalla voi olla myös kirjakielen variantteja, tai murteelliset suomen kielen resurssit eivät kuulosta syntyperäisen puhujan kielenkäytöltä;

kirjakielisyys voi yhdistyä murteellisuuksiin mutta myös yleisiin puhekielisyyksiin. Lopuksi havainnollistan sitä, kuinka erilaisia kielellisiä resursseja käyttävät puhujat kommunikoivat keskenään. Tarkastelun kohteena olevassa esimerkissä Juho muistelee yhdessä Ainon ja Ei-non kanssa Inkerissä asuneita suomalaisia; KM on kuulijana, jolle kerrontaa ennen kaikkea suunnataan. 14 seurakunnan pappi (,) Parone.

15 KM: [just.

16 A: [mhm

17 J: [siell oli kaks poikaa. (.) myö käytii koulua kato. suomenkie- 18 listä koul-,

32 J: jumalauta semmo- semmonen kulturelli et.

33 KM: nii nii.

34 J: ja aina tervehti pikku- pikkupoikiaki tervehti.

35 KM: just.

36 J: nii semmone [oli

37 E: [minä,

38 J: ja se karkotettii sitten kato Toksovan kirkko suljettiin (.) mä 39 en muista oliks se kolmkymmentviis vain,

40 E: seitsemänten vuon [kolmkyment seit- kolmkyment seitsemänten 41 J: [vain kolmkymmentkuus se niin tota hänet 42 karkotettiin (.) #ee# Suomeen.

181

43 KM: joo.

44 A: [hän itse pak- pakeni Ruotsiin. (.) asu Ruotsissa.

45 E: [tok hää olikii hää ol häähä olikii Suomen kansalaine.

46 KM: joo joo.

47 A: sen minä hyvin tiedän.

48 E: (---) se jos hää ei ois olt Suomen kansalainen hän ei ois, 49 A: hän pakeni Ruotsiin. (.) minä tietän hyvin.

50 J: joutui Siperiaan.

51 A: minä olin sillon ee juuri Toksovassa työssä, 52 KM: joo.

53 A: muuten.

54 KM: joo.

55 A: kirjakaupassa sen vuoksi minä tietän, 56 KM: joo.

57 A: millon panivat suomalaisen kirkon kiinni ja,

Puhujien persoonapronominien käyttö on toisistaan poikkeavaa. Juho käyttää yksikön 1. per-soonasta persoonapronominia mä (r. 1, 38), kun taas Aino käyttää muotoa minä. Juholla on käytössään 3. persoonan yksikkömuoto se (r. 4), mutta kerran myös hänet (r. 41), Aino puo-lestaan käyttää pronominia se (r. 5) toistaessaan Juhon vuoron, mutta muuten (r. 44 ja 49) käyttää pronominia hän, Eino taas käyttää murteellista muotoa hää (r. 45, 48). Juho käyttää 3.

persoonan monikosta pronominia ne (r. 22, niitä), mutta kuitenkin kerran esiintyy monikko-muodon persoonapronomini myö (r. 17), joka on tyypillinen itämurteille. Yksilölliset erot havainnollistuvat selvästi näiden puhujien kautta. Esimerkiksi Lappalainen (2010: 309) on havainnut vanhempien puhujien suosivan hän- ja he-pronomineja haastattelutilanteissa nuoria enemmän, ja tällä kannalla on Aino. Samaa ikäluokkaa Ainon kanssa oleva Juho puolestaan suosii pronomineja se ja ne, mikä kiinnittää huomiota myös siksi, että se asettuu kontrastiin Venäjällä voimakkaan kirjakielisyysnormin kanssa. On myös huomattava, että persoonapro-nominien vaihtelu on tilanteista, ja sama puhuja voi eri varianttien avulla ilmaista näkökul-man muutosta (ks. esim. Lappalainen 2006b: 280). Persoonapronominien merkitys kielen resursseina ja tietynlaisen vaikutelman antajina on usein muita resursseja korosteisempi: ne on havaittu aineksiksi, joihin maallikot kiinnittävät helposti huomiota (Mielikäinen & Palan-der 2002: 98; Niedzielski & Preston 2000: 10–11; Vaattovaara 2009: 141; ks. myös Nuolijär-vi 1986: 132), ja esimerkiksi sodan aikana Suomeen evakuoitujen siirtokarjalaisten kieltä tutkinut Markkola (2006: 189) toteaa erityisesti mie- ja sie-muotojen edustavan useille kie-lenoppaille karjalaisia juuria.

Yksittäinen murteellinen sana tai jopa äänne voi tietyssä kohdassa olla hyvin leimallinen (ks. Auer 2007b: 12), mutta toisaalta kuulijalle syntyvä vaikutelma on monen tekijän summa. Näyttää siltä, että Juhon puheessa puhekielisyyden vaikutelma korostuu var-sinkin, kun häntä vertaa toisiin keskustelukumppaneihin tai iäkkäisiin inkerinsuomalaisiin:

enimmäkseen yksikön 1. persoona esiintyy hänellä muodossa mä, ja lisäksi puhekielisyyttä

182

lisäävät esimerkiksi jo aiemmin esitellyt puhekieliset partikkelit (luku 5.1.2). Tässä katkel-massa esiintyy kato (rivit 1, 17, 22, 38) ja tota (rivi 41). Kysymyspartikkelina Juholla on puhekielinen -ks (vrt. -ko). Kerrotun intensiteettiä lisäämässä oleva voimasana jumalauta¹⁰¹ (r. 32) kiinnittää huomiota alatyylisyytensä takia tässä kontekstissa. Einolla ja Ainolla tämän-kaltaisia ilmauksia ei esiinny.

On huomattava, että läsnäoleva suomalainen voi vaikuttaa keskustelijoiden kie-lellisiin valintoihin. Esimerkiksi murteellisten puhujien kanssa KM:llä on selvästi murteelli-nen tapa puhua, samoin jotkut inkerinsuomen ilmaukset ovat käytössä (ks. luku 2.6). Tästä huolimatta tutkittavien keskinäinen variaatio on suurta. Edellä olevan esimerkin tilanteessa KM:n rooli on selvästi kuulijan, eikä hän tuota pidempiä vuoroja. Esimerkki havainnollistaa yhdessä tilanteessa näkyvää kielellisten resurssien kirjoa, joka osoittaa kielenkäyttäjien erilai-suuden; kommunikointi ei tästä kuitenkaan häiriinny. Tässä esimerkissä puhujina ovat saman ikäluokan ihmiset. Kun lisäksi tarkastellaan kaikkien tutkittujen resursseja jatkumona, vaihte-lu on erittäin näkyvää.

Kuten edellä kävi ilmi, suomen kielen resurssien vähyys voi aiheuttaa suomen-kielisessä keskustelussa kielellistä epäsymmetriaa, jolloin puhujaroolit ovat väistämättä eri-laiset kuin kahdella suunnilleen samalla tavoin kieltä hallitsevalla (ks. Kurhila 2003: 301–

308). Itse pyrin puhumaan mahdollisimman paljon suomea, mikä saattoi osaltaan kannustaa tutkittavia suomen kielen käyttöön. Suomea käyttämään tottuneet pääsivät hyödyntämään erilaisia varantojaan, ja sopivan tilaisuuden tullen oli vähäisemmilläkin resursseilla mahdol-lista pyrkiä suomenkieliseen keskusteluun. Suomenkielinen, tukea antava keskustelukumppa-ni lisää suomenkielisten resurssien käyttöä ja oppimista. On luonnollisesti muistettava, että resurssien epäsymmetriaa aiheuttaa myös suomensuomalaisen venäjän kielen resurssien vä-häisyys: joko keskustelukumppani orientoituu niin, että suomensuomalainen ei välttämättä ymmärrä venäjää tai sitten suomensuomalainen nostaa itse venäjänkielisiä ilmauksia ongel-mallisiksi.