3.1 Inkerinsuomalaisten monikielisyyden muutoksia
3.1.5 Kirkon kieli esimerkkinä kielitilanteen muutoksesta
Seuraavaksi tarkastelen kielitilanteen muuttumista yhden perinteisesti suomenkielisen do-meenin, kirkon kautta. Historiassa luterilainen kirkko ja inkerinsuomalaisuus ovat kuuluneet tiiviisti yhteen (Savijärvi I. 2003: 283). Se on yksi syy siihen, miksi inkerinsuomalaiset eivät ole vuosisatojen kuluessa sulautuneet venäläisiin: kirkko toimi monipuolisesti kansanvalista-jana ja monien samanlaisten perustoimintojen ylläpitäjänä kuin Suomessa (Nevalainen 1991a: 163–164). Esimerkiksi lukutaito levisi yleisesti kirkon ansiosta (Sihvo H. 1991: 348;
Nevalainen 1991a: 164). Kirkko yhdisti inkerinsuomalaisia kansalliselta pohjalta jo ennen vallankumousta (Nevalainen 1991a: 162), ja neuvostoaikoina luterilainen kirkko oli ainoa käytännön yhdysside inkerinsuomalaisille (Nevalainen 1991b: 295). Lisäksi kirkossa käytet-tiin julkisesti suomea, ja suomalaisuuden ja suomen kielen voidaan nähdä jopa keskeisesti elpyneen kirkon kautta (Ylönen 1997: 327; Teinonen 1999: 120–121). Useat tutkittavistani
45 Muut nuoremman polven edustajat puhuvat lähes täysin suomea haastattelussa.
68
ovat aktiivisia jäseniä Inkerin kirkossa; esimerkiksi yksi haastateltu opettaa kirkon järjestä-millä kursseilla suomea ja toimii tulkkina. Monet sosiaalikeskuksessa kävijät osallistuvat myös jumalanpalveluksiin.
Yhteyden luterilaisuuden ja inkerinsuomalaisuuden välillä osoittavat myös Por-kan (1886: 16) muistiinpanot 1800-luvun loppupuolen runonkeruumatkalta, jossa hän havait-si, että ”jonkunmoisella ylpeydellä vielä näihin aikoihin asti jokainen kutsuu itseänsä ”suo-malaiseksi”, joka tavallisesti merkitsee vaan, että hän on suomen-, s. o. luterin-uskoinen.” Se, että kirkko on aiemmin ylläpitänyt suomalaista identiteettiä, on johtunut siitä, että sen jäsenet olivat lähes sataprosenttisesti suomenkielisiä. Niinpä tästä taustasta johtuen luterilainen kirk-ko ja suomen kieli mielletään yhteen. Venäjänkieliset puolestaan olivat ortodokseja, joten kieliraja oli myös uskontojen välinen raja. Tilanne siis ruokki itse itseään: suomalaiset koki-vat yhteenkuuluvuutta myös kirkossa, ja puhuttiin ”suomenuskosta” ja ”venäjänuskosta”
(Sihvo H. 1991: 346).
1600-luvulla alueen alkuperäisiä asukkaita suomalaistettiin ja luterilaistettiin hyvin väkivaltaisestikin (Lehtinen 2003: 235), ja loppujen lopuksi luterilaisia seurakuntia Inkerinmaalla oli ennen vuoden 1917 lokakuun vallankumousta kolmisenkymmentä (Saar 2010; Ylönen 1997: 19–20; Nevalainen 1991a: 162; tiedot vaihtelevat). Bolshevikkien saatua vallan kirkko joutui suurten muutosten keskelle. Marxilaisen ideologian mukaan uskonto oli kansan oopiumia, ja aluksi sen ajateltiin katoavan itsestään kommunistien saatua vallan. Pian kuitenkin aloitettiin aktiivinen ateistisen propagandan levittäminen, ja 1930-luvulla seurakun-talaiset joutuivat vainojen kohteeksi, seurakunnanhoitajat ja papit joutuivat pakkotöihin tai karkotettiin. Kirkkoja alettiin sulkea, ensimmäiset vuonna 1931 ja viimeiset vuonna 1938.
Uskonnon opetus kiellettiin jo vuonna 1918, ja lopulta alettiin antaa uskonnonvastaista ope-tusta. Uskonnon harjoittaminen oli sallittua aikuisille kirkkorakennusten seinien sisällä ja luvanvaraista asunnoissa. Käytännössä kuitenkin toiminta oli tiukasti valvottua, ja kirkkojen sulkeminen sekä inkeriläisille tärkeiden kirkollisten juhlapäivien muuttaminen työpäiviksi hankaloitti uskon harjoittamista. Lisäksi uskovaisuus leimasi ihmisiä ja merkitsi erityisen tarkkailun alle joutumista, 1930-luvulla hengenvaaraa. Hengellinen elämä ei neuvostojärjes-telmän toimista huolimatta lakannut, vaan maallikot alkoivat toimittaa pappien tehtäviä ja kirkollisia juhlapäiviä vietettiin salaa; jumalanpalveluksia pidettiin kodeissa, kun kirkot oli otettu pois seurakunnilta. (Esim. Sihvo J. 2000: 36–58, elämäkerroissa esimerkkejä mm. Me-siäinen 1990.)
Neuvostoaikana kirkko oli hyvin ahtaalla, mutta sillä oli tärkeä rooli. Aktiivit kuitenkin pyrkivät myös voittamaan käytännön esteitä, esimerkiksi etsivät keinoja saada
ju-69
malanpalvelustiloja virallisesti käyttöön. Petroskoissa avattiin ensimmäisenä luterilainen kirkko ja esimerkin innoittamana vuonna 1977 Inkerinmaalla saatiin rekisteröityä Pushkinin seurakunta, joka toimi inkeriläisten julkisena yhdyssiteenä (Nevalainen 1991b: 289). 1980-luvun loppupuolella perestroikan myötä avattiin lisää luterilaisia seurakuntia. Suomalaisten osuus kirkon toiminnan uudelleen viriämisessä on ollut merkittävä, esimerkiksi rakennustöi-hin on osallistunut suomalaisia vapaaehtoisia. Tämä vahvisti osaltaan sosiaalisia suhteita Suomeen ja suomalaisiin.
Kirkko suomenkielisenä domeenina on vanhalle polvelle itsestäänselvä ja luon-nollinen, koska ennen kirkko oli täysin suomenkielinen.46 Kirkkojen toiminnan aloittaminen merkitsi nimenomaan jälleenrakentamista, entisen tilanteen palauttamista, johon liittyi toive myös yhtenäisestä inkeriläisten asuinalueesta (Ylönen 1997: 294–295). Myöhemmin on käy-nyt ilmi, että tavoite suomenkielisestä kirkosta ja asuinalueista oli mahdoton saavuttaa jo yk-sinomaan paluumuuton takia. Jumalanpalveluskielenä oli kirkkojen aloittaessa jälleen totut-tuun tapaan suomi, mutta monissa seurakunnissa alettiin pitää venäjänkielisiä tai kaksikielisiä jumalanpalveluksia, koska varsinkaan nuoremman polven edustajat eivät enää osanneet suo-men kieltä riittävästi tai lainkaan. Seuraava lainaus on haastattelusta, jossa Veikko kertoo, ettei kirkon tehtävänä ole säilyttää suomen kieltä, ja hän osittain myös pahoittelee tilannetta (esim. valitettavasti, r. 16). Kirkko siis venäläistyy nopeasti, koska se ei enää muuttuneissa oloissa voi olla kansallinen kirkko, jollaiseksi se on aiemmin profiloitunut (Haapaniemi 2010:
266).
3.13 V: Veikko
01 V: se haluaa olla (1.0) kristitty (,) kristittyjen kirkko. [--]
02 KM: et käytetään suomea sillon ku,
03 V: sillon kun mahdollista ja heti kun on mahdollista käyttää muuta 04 (,) ne käyttävät mordvaa ja [--] marian kieltä ja venäjää ja 05 mitä tahansa. (1.0) ja se on [--] sellainen herkkä asia koska 06 (,) koska ymmärrän että Raamatun mukaan kirkko ei voi olla
07 kansallisena instituutiona mutta Inkerin historiassa se on ollut 08 koko ajan nimenomaan kansalliskirkkona (,) joka ylläpiti tätä 09 suomalaista identiteettiä täällä ja joskus viiskytluvulla (,) 10 kuuskytluvulla nimenomaan uskovaiset olivat ne jotka [--]
11 toimittivat meille tän viestin edellisiltä sukupolvilta (,) 12 suomalaisuuden viestin ja ovat säilyttäneet suomen kielen 13 taitoa.
14 KM: niin että (2.0) identiteetin ylläpito ei sitte, niin ku se se on
46 Suomen kielen asemasta kirkossa on käyty keskustelua. Albert Kirjanen (Turun Sanomat 12.12.2005) kirjoittaa, että suomen kieltä ollaan tahallaan hävittämässä Inkerinmaalta ja paheksuu kirkon päätöstä käyttää venäjän kieltä. Inkerin kirkon asessorina toiminut Arvi Seppänen (julkaisematon vastine) ymmärtää huolen suomen kielen aseman heikkenemisestä Inkerinmaalla, mutta toteaa, että kirkon on puhuttava sitä kieltä, jota kansa ymmärtää. Hän toteaa, että vanhempi polvi olisi toivonut vanhan Inkerin kirkon kaltaista kirkkoa, mutta viimeistään 90-luvulla selvisi, ettei tällaisella kirkolla ollut tulevaisuutta.
70
15 sitte [toi- toine,
16 V: [se aik- aikaisemmin kirkko toimi identiteetin 17 ylläpitäjänä, nykyään ei. ja valitettavasti Inkerin liitto on 18 ainoa järjestö joka omas- omissa säännöissään julistaa tätä (,) 19 tämän tavoitteen elikä inkerinsuomalaisten identiteetin
20 säilyttä- säilyminen.
Suomenkielisten kieliyhteisöjen hajaannuttua myös luonnollinen alueeseen sidottu suomen-kielisyys hävisi, julkisen elämän kieleksi tuli venäjä ja suomi jäi marginaaliin. Ristiriita syn-tyy nyt siitä, että vanha tilanne on ollut hyvin erilainen ja muutos yksikielisyydestä kielen-vaihtoon nopea. Suomenkieliseen toimintaan alkuperäisessä Inkerin kirkossa osallistuneet voivat kokea liian rajuna muutoksena, jos tällä perinteisellä suomenkielisellä domeenilla siir-ryttäisiin venäjän kieleen, kuten muilla elämän aloilla yhteiskunnassa on ollut pakko tehdä.
Seuraavassa 1920-luvulla syntynyt Eino painottaa sitä, että kirkossa hän käyttää suomea, sillä muualla venäjää saa käyttää riittävästi. Näin ollen kirkko on viimeisiä saarekkeita, joilla voi käyttää äidinkieltään, ja siitä Eino haluaa pitää kiinni.
3.14 E: Eino (’20), A: Aino (’10)
01 E: minä tulen kirkkoon sielä naiset 02 istuu [(naiset --)
03 A: [tul- tulemme rukoilemaan.
04 E: minä sanon, 05 KM: nii,
06 E: hyvää huomenta rouvat.
07 KM: nii.
08 A: he he
09 KM: mutta nii, 10 E: nii.
11 KM: [mut entäs sitten,
12 E: [kylä se sis mitä kuka mitä kyssyy ja minä
13 minä jos mitä kysyn [ni mie kysyn suomen kielellä.
14 A: [nii nii.
15 KM: nii nii. aivan että se on,
16 E: a venäjän kieltä mie saan siel, u- ulkon saan siel 17 venäjän kieltä [(--).
18 A: [no tietenkii.
19 E: £kuin paljon vaan tarvii£.
20 KM: niin koko kaupungissa [muualla. nii. nii.
21 E: [kaik koko kaupungissa (-).
22 kirkossa minä vaan suomee.
Suomen kieli on siis merkittävä vanhimmalle polvelle. Suomen kielen käyttäminen on ikään kuin velvollisuus, kuten seuraavassa katkelmassa Maria kuvailee. Hän perustelee kielen käyt-tämistä sillä, että vanhimmat seurakuntalaiset kokevat kielen omakseen. Jotkut saattavat myös ymmärtää suomea tässä käyttöyhteydessä paremmin; ainakin yksi tutkimukseen osallis-tunut totesi näin olevan. Tunteiden kieltä tulisi saada kuulla edes kirkossa.
71
3.15 M: Maria (’30)
01 KM: no mitä ajattelette siitä että kuitenkin säilyykö suomen kieli 02 vielä siinä jumalanpalveluksessa.
03 M: jumalanpalveluksessa pitää säilyy kieli vaikka mitä. ku on vielä 04 mummot vielä elossa ja vaikka meiänkii ni niin ko mekin. että 05 mummot ne kutka kaheksankymmentä vuotta (.) yheksänkymmentä 06 vuotta (.) ne tykkäjäät kyllä Suomesta ja suomen kielestä. mutta 07 meki kenel on viel viiskymment ja kuuskymment viel haluamme 08 kuulla suomen kieltä vaikka jumalanpalveluksessa.
09 KM: et se on tosi tärkee.
10 M: joo se pitää säilyttää nii paljo kuin jaksaa (NAURUA) et se 11 olisi kyllä hyvä juttu. venäjän kielel kyllä on oikeen
12 tarpeellinen (.) pitää olla myös venäjän kielellä mutta pitä 13 säilyttää suomenkielinen.
Suomen kielen säilyttäminen ei Marian mukaan tarkoita yksikielisyyttä, vaan venäjän kieltä tarvitaan sen ohella (r. 11–12), mikä voi tarkoittaa esimerkiksi erillisiä venäjänkielisiä juma-lanpalveluksia. Suomalaiskontaktit ovat lisänneet suomen kielen harrastusta myös kirkon piirissä. Harrastus ei tosin välttämättä johda sellaiseen kielitaitoon, joka riittäisi normaaliin keskusteluun, saati jumalanpalveluksien kielen ymmärtämiseen, jollei vahvaa pohjaa tai eri-tyisen suurta motivaatiota ole. Monien vanhustenkin on vaikea ymmärtää suomea, mutta he eivät silti halua siirtyä kokonaan venäjänkieliseen toimintaan, vaikka se olisi mahdollista.
Verenperintö oikeuttaa osallistumaan suomen kielellä pidettävään jumalanpalvelukseen, vaikka jotkut eivät ole yrityksistä huolimatta kyenneet elvyttämään lapsuutensa kieltä, kuten Eine kuvailee seuraavassa.
3.16 E: Eine (’50)
01 KM: [---] onko se vielä tärkeä vai voisiko sen nyt jo lakkauttaa 02 E: on. net. ei ei ei. on erittäin tärkeä. ja vaikkapa monet
03 jotka ovat (,) mt ve- suomenkielisessä venäjänpalveluksessa (.) 04 monet eivät ymmärrä. (,) monet mu- mummot.
05 KM: suomenkielistä jumalanpalvelusta.
06 E: mutta kuitenkin he tulevat suomenkieliseen.
07 KM: niin miksi.
08 E: no: (.) koska (,) monet mummot ovat jo monta vuotta käyneet 09 kielikurssilla suomen kielen kurssilla mutta (.) eivät onnistu- 10 neet,
11 KM: nii.
12 E: opiskelemaan.
13 KM: nii.
14 E: ja he (.) ymmärtävät pari sanaa tästä koko jumalanpalveluksesta 15 siksi [N]:n kirkossa kaikille käännetään heti venäjäksi
16 KM: koska tiedetään että [sitä ei kaikki,
17 E: [tiedetään
18 KM: kuitenkaan ymmärrä.
19 E: joo vaikkapa meillä suomenkielisessä jumalanpalveluksessa on 20 enemmän mummoja mutta mummotkin eivät,
21 KM: niilläkin on ongelmia.
72
22 E: on ongelmia on.
23 KM: nii eli mut kuitenkin he haluavat koska se 24 on [onkse kieli semmonen,
25 E: [joo.
26 KM: tärkeä symbolinen [kieli.
27 E: [joo kyllä he tuntevat itsensä paremma- 28 paremmin kun tulevat jumalan- suomenkieliseen jumalanpalveluk- 29 seen.
30 KM: ahaa niin.
31 E: niin että he he kuitenkin jotain ymmärtävät ja osaavat
32 KM: eli onko se suomenkielinen hyvin arvostettu kieli kuitenkin hei- 33 dän keskuudessaan.
34 E: no joo kyllä. (.) koska se on vanhempien kieli ja 35 KM: aivan.
36 E: ja suomen kieli.
37 KM: aivan.
38 E: se on ja va- he eivät unohtaneet sitä vaikkapa oli erilaisia 39 vainoje vainoja ja ja kiellettiin puhumaan suomea kuitenkin se 40 se auttoi heitä.
Suomen kielen kuuleminen on niin tärkeää monille inkerinsuomalaisille, ettei sisältöjen ym-märtämättä jääminen heitä lannista. Kielen elvyttäminen on siten kielen vaikutuspiiriin ha-keutumista, käyttöalueen muodollista aktivoimista. Tunnesiteet voivat liittyä myös siihen, että suomen kieli mielletään kirkolliseksi kieleksi, jota ei ole tarpeenkaan täydellisesti ym-märtää. Se antaa joillekin tunteen ”pyhästä” kielestä, joka kuuluu kirkkoon samalla tavoin kuin liturgia luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Uskonnollinen kieli nähdään usein konserva-tiivisena, ja siitä voi tulla osa perinnettä, jota ei haluta muuttaa (vrt. Mielikäinen 1992). Esi-merkiksi Galin (1979) tutkimuksissa Itävallan unkarilaisten kielenvaihdosta perinteinen unka-rin kieli säilyi pisimpään uskonnollisen elämän kielenä, kun muissa tilanteissa oli jo siirrytty saksan käyttöön.
Suomen läheisyyden, vierailujen sekä suomalaisten työntekijöiden vuoksi suo-men kielellä on Inkerin kirkossa kuitenkin yhä melko tärkeä asema, ja näin myös nuorempien yhteydet suomen kieleen ja suomalaisuuteen pysyvät jossain määrin yllä seurakunnissa. Kak-sikielisten jumalanpalvelusten vuoksi monet täysin venäläiset seurakuntalaiset ovat kontaktis-sa suomen kieleen. Uutena kommunikaatiovälineenä on nykyään myös englanti, jolla koetaan olevan enemmän arvoa ja laajempaa käytännön hyötyä. Seuraavassa Eine toteaa, että seura-kunnassa toimivat nuoret opiskelevat mieluummin englantia, vaikka käyvätkin usein Suo-messa (r. 13–14, 24). Suomen kieltä ei siis nähdä millään lailla itseisarvona, vaan laajemmat hyötynäkökulmat ohjaavat toimintaa.
3.17 E: Eine (’50)
01 KM: mitäs ku sanoit että nuoret eivät täällä halua oppia suomea (.)
73
02 täällä [N]:n kirkossa tai heitä ei kiinnosta miksi.
03 E: no (,) mh öö m- minä tiedän näitä koska minä olen nyt tekemi- 04 sissä (,) nuorisoryhmän kanssa [myös,
05 KM: [o- oletko nuorisotyössä.
06 E: no ei ei ei joskus (,) minä pyydän heiltä apua että he kävisi- 07 vät mummojen luona pesisivät ikkunoita ja tekisivät [siivouksen
08 KM: [nii nii
09 E: ja kos- siksi minä 10 KM: joo.
11 E: tiedän. (,) ja ee monet heistä (,) puhuvat englantia 12 KM: mm.
13 E: ja hal- ja jotkut opiskelevat englantia. (,) eivät menneet 14 opiskelemaan suomea,
15 KM: mm.
16 E: menivät opiskelemaan englantia.
17 KM: mutta eivätkö eivätkä niin ku näe tarpeelliseksi suomen kielen 18 oppimista=
19 E: =ei ei.
20 KM: eivätkä hal[ua
21 E: [koska öö englanti on. (,) kansainvälinen kieli
22 KM: mut entä jos he eivät siis halua toisin sanoen halua olla Suomen 23 kanssa erityisesti tekemisissä.
24 E: mut h- he mielellään käyvät Suomessa, 25 KM: nii.
26 E: koska öö heitä kutsutaan erilaisiin tilaisuuksiin, 27 KM: nii.
28 E: mm mt he viime vuonna he kävivät Maata näkyvissä, 29 KM: mm.
30 E: festarissa sitten biennaalissa aina käyvät he ja muutenkin heitä 31 kutsutaan,
32 KM: mm.
33 E: sinne he mielellään lähtevät.
34 KM: mm.
35 E: mutta he pärjäävät venäjä- englannin kielellä.
Einen kuvaama suhtautuminen osoittaa välineellistä motivaatiota käyttää kieltä: englanti riit-tää nuorten tarpeisiin, koska sillä voi kommunikoida monien suomalaisten kanssa. Monikieli-syys toteutuu siten myös englannin välityksellä. Yhteydet kirkon suomalaisuuteen ovat ohen-tuneet eivätkä edes suomalaiskontaktit aina riitä kielen oppimismotivaatioksi, jos suomi ei ole tunnetasolla merkityksellinen. Suomenkielinen toiminta ja yhteydet Suomeen ylläpitävät suomea sujuvasti puhuvien suomen kielen käyttöä, ja toisaalta jotkut suomen kieltä lapsuu-dessaan käyttäneet ovat motivoituneet elvyttämään suomen kielensä, kun tilaisuus on ollut otollinen. Syntyperäisiä suomen kielen puhujia tarvitaan tulkkeina eri tilanteissa.
Kovácsin (2004) tutkimuksessa australiansuomalaisista kävi ilmi, että seura-kunnissa ensimmäinen sukupolvi käyttää pääosin suomea. Luterilaisten etnisten seurakuntien perustaminen oli Australiassa assimilaation kaudella mahdollista, kun taas suurissa kirkko-kunnissa pyrittiin siirtolaiset sulattamaan kielellisesti (mas. 202). Myös helluntailaisilla on suomenkielisiä seurakuntia, joskin ne alkavat siirtyä kahden kielen käyttöön. Näin ollen us-konnollinen elämä tukee ensimmäisen polven kieltä, mutta toisen sukupolven kohdalla
tilan-74
ne alkaa olla muuttumassa (mas. 211). Inkerinmaalla tilanne on samantapainen, mutta olojen muutos on jyrkempi vakiintuneesta suomen kielen käytöstä laajamittaiseen kielenvaihtoon.
Kieliyhteisön muututtua paluuta entiseen yksikielisyyteen ei enää ollut myöskään kirkossa.
Yhteydet suomen kieleen ovat kauttaaltaan ohentuneet ja sekoittuneet.
Suomen kielen asema Inkerin kirkossa on siten muuttunut käytännön syistä.
Selvää on, että suomea puhuvien määrän laskiessa Inkerinmaalla suomen kielen käyttäminen myös jumalanpalveluksissa ja muussa seurakunnallisessa elämässä tulee vähenemään entises-tään. Luterilaiseen uskoon kuuluu olennaisesti se, että seurakuntalaiset ymmärtävät uskon sisällön, ja Inkerinmaan seurakuntien muututtua monikansallisiksi toiminta tapahtuu yhä enemmän kaikille yhteisellä kielellä venäjäksi eikä ole kansallisuuteen sidottua.