Ruumiissa elää esireflektiivinen tietous, joka purkautuu esiin ruumiillisen inten-tionaalisuuden kautta. Ruumis itsessään vailla persoonallista tietoisuuttamme suuntautuu johonkin, ja hyödynnämme tätä kykyä myös tietoisissa operaati-oissamme. Kun esimerkiksi haluamme juoda kupin kahvia, meidän ei tarvitse erikseen määrätä kutakin kehon osaa liikkeelle, sillä ruumissamme on kyky oma-lakisesti suuntautua maailmaan ja toteuttaa aikomuksiamme. (Gallagher 2005;
Gallagher & Zahavi 2008; ks. myös Rouhiainen 2002, 2009, 2011.) Gallagher ja Zahavi (2008, 141–142) tuovat esiin egosentrisen tilan, jolla he tarkoittavat ha-vainnon ja toiminnan suhteista tilaa, joka voidaan luonnehtia liittyväksi havait-sevaan ja toimivaan ruumiiseen. Egosentrinen tila on ruumiskeskeinen, itsestään ulottuva tila (tietokoneeni on edessäni, kahvikuppini vasemmalla). Kun jotakin
31 ”Noeettinen” viittaa tietoisuuden intentionaalisiin akteihin (kuten uskomiseen, haluamiseen, vihaamiseen ja rakastamiseen). ”Noemaattinen” viittaa olioihin tai sisältöön (noema), joka ilmenee noeettisissa akteissa vastaavasti (uskottu, haluttu, vihattu ja rakastettu).
kohden kurotetaan, niin luonnollisesti liike suuntautuu tarvittavaan suuntaan, sillä kaikki suunnat ovat suhteessa käden (ruumiin) sen hetkiseen sijoittumiseen.
Merleau-Pontyn (2004a, 104) mukaan ruumiin tilallisuus ei ole yhtä kuin ulkoinen objekti, tilallinen kokemus tai tilallinen asento (positio), vaan enem-mänkin tilallinen tilanne32. Merleau-Pontyn (ibid.) esimerkkiä seuratakseni, kun ihminen pitelee piippua, käden asentoa ei tarvitse erikseen määrittää, se on luonnollisesti suhteessa muuhun kehoon. Piipun polttaja on tietoinen siitä, missä piippu on, joten hän myös tietää, missä käsi ja ruumis ovat, jolloin sanan ”täällä”
ruumiillisuuteen liitettynä voidaan ymmärtää koskevan liikkuvaa ruumista, sen oman tehtävän edessä. Ruumiillinen tila voidaan erottaa ulkoisesta tilasta, sillä tila muodostuu, tulee olevaksi, kullekin, omassa ruumiissaan. Tilaa ei ole ilman ruumista. Tilallisuudessa ruumis ymmärretään hiljaisesti, muotojen ja kuvioiden taustalla, jossa kukin muoto erottuu horisonttia vasten ulkoisena ja ruumiillisena tilana. Ruumis asettuu maailmaan liikkuen. Se kurottautuu, spiralisoituu, säpsäh-telee, askeltaa, kääntyilee, taipuilee. Merleau-Ponty (2004a, 109–110) esittää, että emme liikuta tavoitteellista (objekti) ruumista vaan ilmiömäistä tai ilmentyvää ruumistamme, koska ruumiimme, tämän tai tuon maailman osan potentiaalina, syöksähtää kohti aiheita ja esineitä voidakseen niihin tarttua ja niitä havainnoida.
Kyse on siis ilmenevästä ruumiista ja siitä, että on olemassa kaksi näkemystä:
minun ruumiini minulle ja minun ruumiini toisille ja kysymys siitä, miten nämä kaksi systeemiä ovat olemassa yhdessä. Merleau-Ponty (2004a, 124–125, viite 3) kirjoittaa:
On kaksi näkymää minusta ja ruumistani: minun ruumiini minulle ja minun ruumiini muille ja kuinka nämä kaksi järjestelmää voivat olla olemassa yhdessä. Ei riitä, että sanoo, että objektiivinen ruumis kuu-luu siihen piiriin, joka on ”muille” ja että minun ilmiömäinen ruumiini kuuluu siihen, joka on ”minulle”. Emmekä voi kieltäytyä esittämästä nii-den väliseen suhteeseen liittyvää ongelmaa, koska ”minulle” ja ”muille”
ovat olemassa samanaikaisesti yhdessä ja samassa maailmassa, kuten
32 ”Its spatiality is not like ’spatial sensations’ or a spatiality of position, but a spatiality of situation”
(Merleau-Ponty 2004a, 104).
osoittaa havaintoni toisesta, joka palauttaa minut välittömästi hänelle näyttäytyvän objektin edellytyksiin.33 (Oma suomennos.)
Ruumiillisuuteni on yhtä aikaa itselleni ja toiselle olemassa oleva. Olemme yhtä aikaa olemassa olevia, me elämme samassa maailmassa ja havaitsemme toistem-me ruumiit. Siirrän tätä ajatusta tanssin opettamiseen liittyvään kysymykseen:
mitä on hänen (oppilaan) ruumiinsa hänelle ja hänen ruumiinsa minulle ja mikä on näiden välinen suhde? Toisen (oppilas) ruumis edustaa minulle ennen kaik-kea potentiaalia34, ilmaisua, yksittäistä kokonaisuutta, jolla on tietty rakenne ja järjestelmä. Eikä toisen keho näyttäydy minulle niin sanottuna objektikehona, jos ja kun ajattelemme, että tämä tarkoittaa ulkoapäin materiaalisen esineen tavoin tarkasteltua ruumista (kehoa). Eikä se yksin tarkoita elettyä tai koettua ruumista (kehoa), joka on läsnä sisäisissä kokemuksissa. Tavallaan toisen ruumis on havaittavissa minusta ulkoisena, irrallisena, kohteena, objektina ja se samalla elää omaa sisäistä maailmaansa, ja vastavuoroisesti minä koen omaa ruumis-tani samalla näkyvänä toiselle. Tämä herätti tässä tutkimuksessa pedagogisen haasteen siitä, kuka lopulta oppii ja kenen oppimisesta kerron. Tästä ponnistaen ajauduin hiljalleen kiinnittymään siihen, mitä minussa tapahtuu katsoessani oppilaita (toiseutta).
Ruumiillisuus on siis tavallaan moninaisten aiheiden ja tekijöiden yhtymä, se on elävä ja orgaaninen kokonaisuus, josta kurottelemme maailmaan ja jossa koemme, opimme ja rakennamme suhdettamme itseemme ja toisiimme.
33 “There are two views of me and of my body: my body for me and my body for others, and how these two systems can exist together. It is indeed not enough to say that the objective body belongs to the realm of ‘for others’, and my phenomenal body to that of ‘for me’, and we cannot refuse to pose the problem of their relations, since the ‘for me’ and the ‘for others’ co-exist in one and the same world, as is proved by my perception of an other who immediately brings me back to the condition of an object for him” (Merleau-Ponty 2004a, 124–125, viite 3.)
34 Potentiaali tarkoittaa tässä liikkeen, toimintatapojen, asenteen, taitojen ja oppimisen käännähdys-ten ja virtauskäännähdys-ten mahdollisuutta. Merleau-Ponty (2004a, 112) kirjoittaa pokäännähdys-tentiaalista:”In the case of the normal subject, the body is available not only in real situations into which it is drawn. It can turn a side from the world, apply its activity to stimuli which affect its sensory surfaces, lend itself to experimentation, and generally speaking takes its place in the realm of the potential.” Tämä tarkoittaa sitä, että ruumiimme voi loitontua niistä konkreettisisita tilanteista, joissa se on, ja koh-distaa vireyttään aistillisiin ärsykkeisiin, avautua kokeilulle ja toteutua mahdollisen (potentiaalin) piirissä.
4. Liiketeematyöskentelyn alkutaipale ja sen mutkat ja mäet
Aloittaessani tutkimuksen käytännön osuutta eli liiketeematyöskentelyä oli suh-teeni tutkimukseen vahvasti tekemisotteinen. Ryhdyin tekemään tutkimusta niin painokkaasti, että näkemättä jäi tutkimisen mahdollisuus. Tämä tekemisen vaade eli ennakko-oletuksissa, siinä, miten liiketeemoja tulisi tutkia ja mitä tut-kimukselta haluan. Alussa minulla oli ennakko-oletus siitä, että tutkimuksessani kehitän tanssin opetukseen menetelmiä, jotka pohjautuvat primitiivireflekseihin.
Tässä taka-ajatuksena oli kehittää eräänlainen somaattinen menetelmä, jon-ka avulla voisi tasapainottaa mahdollisia pitkittyneitä refleksejä. Tavoitteena oli, että syntyvien menetelmien avulla tanssija voi laajentaa omaa liikkeellistä repertuaariaan35. Kyseiset ennakko-oletukset nousivat vahvasti aikaisemmis-ta opinnoisaikaisemmis-tani, etenkin BMC-menetelmästä. Suunnitelmani törmäsi jo alussa tasapainottamisen ongelmaan. Mistä tietäisin, että oppilaat tasapainottuvat, ja mitä heissä tulisi tasapainottaa? Käytäntö pakotti minut viimeistään luopumaan edellä mainitusta esioletuksesta, sillä en halunnut viedä liiketeematyöskentelyä niin sanottuun määrälliseen ja mittaavaan suuntaan. Se olisi vaatinut paljon syvempää paneutumista neurofysiologiaan ja neurofysiologiseen psykologiaan, mutta aikomukseni ei ollut lähteä tähän suuntaan.
Vuoden 2008 työskentelyn aikana huomasin, että liiketeemojen kanssa työskentely ei avannut uudenlaisia lähestymistapoja eikä ravistellut totunnai-sia käytänteitäni. Jouduin jälleen kerran tarkastelemaan sitä, mitä oikeastaan olen tekemässä ja millainen merkitys valitsemillani liiketeemoilla oli. Hiljalleen, erilaisten vaiheiden kautta, liiketeematyöskentelyn varsinainen suunta selkeytyi.
35 Käytän tässä sanaa repertuaari osoittamaan sitä ajatusta, että liikkeellinen kehitys tapahtuu tois-tamalla jo meissä olevia liikemalleja.