Liiketeemat ja niistä nousseita huomioita

Etenkin työskentelymme alussa jouduin pohtimaan, miten esittelisin valitsemani liiketeemat: Kuinka paljon toisin esiin reflekseihin liittyvää teoriaa? Nostanko esiin refleksin rytmin häiriintymisestä nousevia ilmiöitä? Tai esittelenkö liiketee-mat vain liikettä ilmaisevina sanoina? Sanat sellaisinaan eivät välttämättä poiken-neet siitä, mitä tanssin opetuksessa olin aikaisemmin käyttänyt. Mutta se, että liiketeemat nousivat primitiivireflekseistä, antoi niille mielestäni omanlaisensa merkityksen. Tunsin, että oli tärkeää esitellä primitiivirefleksit ja avata hiukan niihin liittyvää teoriaa ja sitä, mistä oma innostukseni niitä kohtaan kimposi.

Kerroin tytöille, mitä primitiivirefleksit ovat, miten ne ilmentyvät ja vaikuttavat ihmisen kehitykseen⁴⁶. Lisäksi kerroin, miten ja miksi olin päätynyt poimimaan juuri kyseiset liiketeemat tähän tutkimukseen. Tytöt yleensä totesivat, että mie-lenkiintoista ja että ”melkein ymmärsin”. Minulle tämä palaute riitti.

Liiketeeman valinta kullekin tunnille oli avointa. Vaihtelimme usein niin tee-moja kuin tapoja työskennellä niiden kanssa. Työskentelymme alkutaipaleella minä yleensä tein päätöksen siitä, minkä liiketeeman kanssa kullakin kerralla työskentelemme. Myöhemmin päätimme sen yhdessä. Toisinaan työskentelimme tunnilla vain yhden ja joskus kaikkien liiketeemojen kanssa. Pyrkimyksenä oli, että työstämme kutakin liiketeemaa yhtä paljon, joten valintaan vaikuttivat myös edellisen tunnin valinnat. Työskentelytavoissa en pyrkinyt johdonmukaiseen, lineaariseen etenemiseen. Pikemminkin pyrähtelimme eri suuntiin, kokeillen jota-kin uutta ja työstäen jo nousseita ilmiöitä. Tunnille tullessa tytöt usein kysyivät,

46 Toin esiin, että primitiivirefleksit ovat aivorungon kontrolloimia, stereotyyppisiä sikiön ja vastasyn-tyneen liikemalleja, jotka rakentavat pohjan myöhemmille toiminnoille. Tasapainoisessa kehitty-misessä on tärkeää kunkin refleksin ilmenemisen ja inhibition tai integroitumisen rytmitys. Tämä rytmitys häiriintyy, jos refleksi pitkittyy. Pitkittymiseen on useita erilaisia syitä, joita kaikkia ei vielä edes tunneta. (Goddard 2002.)

mitä tehdään, ja minä kysyin, miten tehdään. Etenimme meille rakentuneessa avoimessa miten-ja-mitä-syklissä: kokeilimme ja tutkimme erilaisia avautuvia mahdollisuuksia. Oma tehtäväni tässä työskentelyssä oli luoda puitteet sille, että tämä liikkeellinen kokeilu sai jäsentyä itseohjautuvasti sanan tarkastelusta oman toiminnan tarkasteluun ja tunnusteluun. Tämän liikkeen tutkimisen ja tunnustelun väleihin meille kehkeytyi hetki, jolloin pysähdyimme keskustelemaan tapahtuneesta. Tämä pysähtyminen oli eräänlainen ”puhdistumisrituaali”, jossa pyrimme vapautumaan tehdystä tehtävästä, ennen kuin siirryimme seuraavaan.

Työskentelymme alussa yritin pitää nämä keskusteluhetket aineiston keräämis-hetkinä eli pyrin saamaan tytöiltä vastauksia kysymyksiini ja pitämään aiheet asiallisina. Huomasin pian, että keskusteluhetkistä tuli monologi, jossa minä esitin omia pohdintojani, kuten Liisa kirjoituksessaan pohtii:

Kuuntelu on melkeinpä tanssitunnilla tylsintä, tai sinänsä ei, koska siinä kuulee usein jänniä juttuja ja saa rauhoittua ja pysähtyä.

Liisa mainitsee tylsistymisen, jännät jutut sekä rauhoittumisen ja pysähtymisen.

Todennäköisesti tunneilla tapahtuva monologini pysäytti jo alkaneen toiminnan, ja ehkäpä siksi Liisa kutsuu kuuntelua tylsäksi. Tosin voin vain kuvitella, mitä nämä jännät jutut ovat. Uskon niiden tarkoittavan sellaisia hetkiä kun olen sano-nut jotain, mikä on kohdansano-nut hänen kokemuskenttänsä ja sitä kautta avansano-nut uutta ymmärrystä (jostakin). Vuoden 2008 jälkeen luovuin yksinpuheluistani, sillä asenteeni niin opettamista kuin tutkimista kohtaan alkoi muuttua. En kui-tenkaan luopunut hetken pysähdyksistä, mutta opettelin antamaan tytöille tilaa omaan ääneen, sillä oivalsin, että siinä hetkessä kun istuimme ja juttelimme, ymmärsin aina hiukan enemmän sitä maailmaa, josta tytöt tunneille tulivat.

Ymmärsin myös hiukan enemmän sitä kokonaisuutta, jonka loimme ryhmänä, sillä kun istuimme ja juttelimme, kohtasimme toisemme eri tavalla kuin koh-tasimme toisemme silloin, kun liikuimme. Keskustelusta tuli usein rönsyilevää ja eksyilevää, mutta oli tärkeää antaa sen tapahtua, sillä silloin kuulin tyttöjen äänen. Opettelin kuuntelemaan heitä, heidän sanojaan ja sanontojaan.

Oma asenteeni oli jatkuvassa liikkeessä. Tässä viittaan ihmisen maailma-suhteeseen: maailmaan, kaikkeen siihen konkreettisesti ja ideaalisti olemassa olevaan, mitä ilman ihmistä ei voi käsittää (ks. Rauhala 1989). Yksinkertaisesti viittaan siihen, että aina kuunnellessani tyttöjä ymmärsin hiukan enemmän siitä, mitä olimme tekemässä, ja omasta positiostani tässä ryhmässä. Kohdatessamme myös ainutkertaiset maailmansuhteemme kohtasivat ja vaikuttivat siihen, miten

olimme, näimme ja koimme (ainoalaatuisina) kunkin tunnin ja kunkin tilanteen.

Tästä syntyi uusia merkityssuhteita. Fenomenologi Lauri Rauhalan (1989, 29) mukaan merkityssuhde syntyy, ”kun ymmärrämme objektin, asian tai ilmiön mielen⁴⁷ avulla joksikin”. Tällöin vanha kokemustausta, jota kutsutaan horison-tiksi, toimii ymmärtämisyhteytenä, johon suhteutuen uusi mieli organisoituu merkityssuhteeksi ja liittyy osatekijänä maailmankuvan muodostumiseen. Tässä pysähtymisen hetkessä, jossa opin ymmärtämään itsestäni aina hiukan enemmän ja Liisa kuuli jänniä juttuja, opettelimme myös ilmaisemaan itseämme kielelli-sesti, puheella ja puheessa.

Seuraavaksi kuvaan liiketeemoja ja työskentelyä niiden parissa. Kirjoitan muistamisen ja nyt-hetken kehässä. Katson valokuvia, videoita ja tyttöjen piir-roksia, luen kirjoitettuja palautteita ja omia hajanaisia lyhtysanaisia muistiinpa-nojani ja olen jälleen katsoja-kokijana. Osassa kirjoitustani yhdistän jo menneen kokemuksen tulkinnan uuden kokemuksen tulkintaan. Osassa kirjoitan, mitä näin tai mitä luulin näkeväni. Vaikka minua häiritsee oma tulkinnallisuuteni, jonka usein koen hyvin vajaaksi ja yksisuuntaiseksi, etenkin kun vertaan sitä salin todellisiin tapahtumiin, niin silti vain tulkintojeni kautta saavutan monia erilaisia näkökulmia. Helpottaakseni sanallista tuntikuvailua olen kirjoittanut kursiivilla ja muuntanut sitaateiksi ne osat tekstistä, joissa haluan tavallani palata takaisin tuntitilanteisiin, palata mielikuvissani takaisin saliin istumaan ja tanssi-maan. Tyttöjen sanalliset huomiot ja havainnot kirjoitan sitaatteihin suorina lainauksina. Osa heidän lainauksistaan on otettu kirjoitetuista palautteista ja osa äänitteistä. Katsoimme (29.5.2009) videot kevään 2009 demonstraatioista ja nauhoitin heidän niistä käymäänsä keskustelua. Olen merkinnyt nämä viitteellä

”nauhoitettu keskustelu 2009”. Jokaisesta liiketeemasta minulla on jotakin eri-laista kerrottavaa, ja kukin liiketeemoista asettui meihin eri lailla, kuten Siirin kirjoitetussa palautteessa ilmenee:

Spiralisoituminen kolahti minuun, silloin joskus kun niillä aloimme ko-keilla ja siitä oli kyllä kiva tehdä soolokin. Eniten mietittäviä refleksejä oli ehkäpä ”penninkorput”.

Ensin esittelen vuonna 2008 mukana olleista liiketeemoista ristikkäislinjan, keskilinjan, painonsiirron ja kurotuksen. Sen jälkeen esittelen keväällä 2009

47 Tässä mieli tarkoittaa Rauhalan mukaan merkityksen antajaa eli sitä, ”jonka avulla ymmärrämme, so. tiedämme, tunnemme, uskomme, uneksimme jne. ilmiöt ja asiat joksikin” (Rauhala 1989, 29).

mukaan tulleet liiketeemat: pään liikkeet, säpsähdys sekä toinen puoli ojentuu ja toinen koukistuu. Lopuksi esittelen syksyyn 2009 muuntuneet liiketeemat:

spiralisoituminen, askellus, lantion liike puolelta toiselle.

Keskilinja

Keskilinja oli ensimmäisiä liiketeemoja, joiden parissa työskentelimme. Se avau-tui meille kehon keskellä ja keskeltä meneväksi linjaksi, joka jakoi kehon oikeaan ja vasempaan puoliskoon. Minulle keskilinja edusti alkuluonteista (fundamen-taalia) liikemallia, jolloin kyseinen liikemalli yhdistyi vahvasti ristikkäislinjaan, sillä katsoin tärkeäksi vahvistaa keskilinjan ohittamista ristikkäislinjan liikkeiden myötä. Alkuvaiheissa vielä opetin tytöille Hamiltonin tunneilta poimimiani ja sovellettuja liikeharjoitteita (liikesarjoja), joiden avulla harjoitimme keskilinjan ohittamista eli liikettä oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Keskilin-jan ohittaminen liittyi vahvasti etukäteisymmärrykseeni siitä, miten kyseisen liikemallin vahvistaminen tukee lukemista ja kirjoittamista, visuaalisuutta ja avaruudellisen tilan hahmottamista⁴⁸. Yllättävää oli, että keskilinja ei missään vaiheessa liittynyt minun mielikuvissani pää–häntä-yhteyteen, vaikka se aikai-semmissa opinnoissani (etenkin BMC) olikin yhdistynyt. Tämä ehkä johtui siitä, että pää–häntä-yhteys minulle liittyi tasoharjoituksiin ja siinä etenkin lattiatason työntö–veto-liikemalliin. Löysin leikillisen harjoitteen, jonka myötä pystyin häi-vyttämään etukäteisymmärrystäni. Tämä auttoi minua löytämään keskilinjasta jotakin erilaista, niin liikkeellistä erilaisuutta kuin erilaista lähestymistapaa ja asennetta.

48 Sally Goddard tuo esille keskilinjan merkityksen etenkin ATNR:n integroitumisessa: Pitkittynyt refleksi voi häiritä useita motorisia toimintoja. Esimerkiksi ryömiminen vaikeutuu, koska ristiliike (cross-pattern) on häiriintynyt, ja tämä puolestaan voi vaikuttaa siihen, oppiiko lapsi konttaamisen.

Ryömiminen on tärkeätä käsi-silmäkoordinaation kehittymiselle sekä tasapainoelimen integroi-tumiselle (yhdentymiselle) muiden aistien kanssa. Huomattavaa on, että keskushermoston (CNS) myeliinipitoisuus kasvaa kyseisten kehitysasteiden myötä. Pitkittynyt ATN-refleksi tuottaa vai-keuksia ohittaa kehon keskilinja. Tämä voi esiintyä kävelyssä, niin että saman puolen käsi ja jalka heilahtavat eteen: kävely on ikään kuin robottimaista. Käden liikkeissä on myös epävarmuutta, esim. oikea- tai vasenkätisyys ei automatisoidu, vaan lapsi joutuu miettimään, kummalla kädellä hän ottaa esineen tai kirjoittaa tai toimii yleensä. Tämä eri- tai yksipuolinen liike pitkään jatkues-saan voi aiheuttaa aivopuoliskojen toimintaan hämmennystä: aivoihin ei paikallistu niin sanottua automatisoitua tiettyjen toimintojen vastaanottokeskusta, jolloin yksinkertainenkin toiminta täytyy päättää tietoisesti ja tämä aiheuttaa suurta hämmennystä lapselle: lapsi voi esimerkiksi kokea liian hankalaksi siirtää esinettä kädestä toiseen tai seurata katseellaan kuvaa, joka liikkuu näkökentän molempiin laitoihin keskilinjaa ohittaen. (Goddard 2002, 10–12.)

Millaisia mielikuvia sana keskilinja antaa? Keskilinja on pysty linja, sekä taipuva että liikkuva linja. Miten voi liikuttaa toisen keskilinjaa? Syntyy harjoite, jossa kävellään ja samalla tönitään toinen toisiamme ja kun tö-nimisen ote (työntöote) on tasainen yläselästä ja ristiluusta, silloin tönäisy liikuttaa toista niin, että se parhaiten täydentää mielikuvaamme keskilin-jasta suorana. Tytöt nimesivät sen maasta taivaaseen linjaksi.

Jalat pehmeät ja rennot Vastaanottavaiset

tönäisy⁴⁹ – tunnen kosketuksen, sen suuntauksen pidän itseni pystyssä

viuh vauhtia

törmäys, pehmennys hidastus … kontakti matkani jatkuu sinussa, sinun kautta

Innostus! Saa luvan töniä! Tönimisestä tekee mieluisaa kun voi: tehdä jo-takin konkreettista, koskettaa toista, saada toisen liikkeelle. Lisään har-joitukseen nopean pakenemisen, jolloin syntyy nopeita suunnan ja rytmin muutoksia. Emme liiku enää pystyssä, kääntyilemme, taipuilemme kuin ohuet korret tuulessa.

Tytöt toivat tuntikeskustelussa esiin, että oli tärkeää kyetä luomaan itselleen mielikuva pystysuorasta kehon läpi menevästä ja kehoa jakavasta linjasta, joka oli taipuisa, kiertyvä ja kääntyilevä linja. Oman mielikuvan avulla pystyi kohdis-tamaan liikkeen suuntaa ja laatua. Tässä kohdin tutustuimme myös selkäran-kaan. Esittelin selkärangan vartalon läpi menevänä helminauhana, ja piirsimme toisillemme selkärangan pituuden päästä häntään. Samalla toin esiin, että luut, joita kosketimme, jotka kykenimme tunnustelemaan toisen selästä, olivat selkä-rangan nikamien (helmien) haarakkeita (okahaarake, spinosus), ja selkäranka kulkee keskellä. Piirsimme myös sivuilta linjat saadaksemme mielikuvan siitä kohdasta, missä selkäranka sijaitsee.

Itselleni keskilinja muuttui luuston ja suunnan tukipilariksi, painon kulku-väyläksi. Hamilton sanoi kerran opettaessaan, että keskilinja on kuin vesipisara, joka kulkee kehon keskilinjan läpi, ja paino on kuin vesisade, joka sataa koko

49 Tönäisy: Fenomenologi Edith Stein kuvailee tönäisyä eriytetyksi kokemukseksi (imparted move-ment). Liike koetaan sekä mekaanisena että elävänä kokemuksena, tönäisyn kautta. Toisen tönäis-täessä minua en koe tunnetta, että minä liikun, vaan pikemminkin tunteen, että minua liikutetaan.

Koen siis tönäisyä seuranneen liikkeen elävänä, mutta en aktiivisena, sillä se johtuu tai tulee ulos annetusta impulssista, jolloin se on passiivinen tai annettu liike. (Stein 1917/1986, 67.)

kehon läpi. Olen mieltynyt tähän kyseiseen mielikuvaan ja käytän sitä ahkerasti kuvaillessani oppilaille keskilinjaa. Tämä mielikuva mielestäni yhdistää keski-linjan ja painon siirron toisiinsa. Parhaimmillaan se tarjoaa mielikuvan toisiinsa kietoutuvista liikkeellisistä teemoista ja siitä, kuinka paino (voima) liukuu läpi kehon lävistäen koko materian (liha, luusto, nesteet, sisäelimet) ja kuinka keski-linja hienovaraisesti, mutta selkeästi määrittää ruumiillisen läsnäolomme, joko tukien tai vastustaen painon kulkua (virtaamista). Keskilinjan ja painovoiman kietoutumisen toisiinsa voidaan katsoa liittyvän myös ryhtimekanismiin eli sii-hen, kuinka suoristamme itsemme ruotuun ja kuinka pysymme pystyssä (ks.

Lahdenperä 2013).

Painonsiirto

Painonsiirto oli mukana yksittäisenä liiketeemana silloin, kun harjoittelimme tilassa, jonka kylmä ja likainen lattia ei innostanut meitä makaamaan lattialla.

Tämän vuoksi emme oikeastaan lainkaan harjoitelleet painon aistimista lattialla maaten, mikä olisi seurannut aikaisempien oppieni mukaista mallia. Tavallaan (ehkäpä jopa onnekseni) tila asetti vaatimuksen lähestyä painoa ja painon siirtoa eri tavoin. Aloitimme kävelyllä, siirtämällä painoa jalalta toiselle. Yhdistin painon-siirtoajatuksen keskilinjaan ja ristikkäislinjaan. Ohjasin tyttöjä tunnustelemaan sitä hetkeä kun paino liikkuu jalalta toiselle. Millainen on liike askelten välissä?

Millaisia mielikuvia se nostaa? Samalla pyysin heitä pohtimaan, miten maan vetovoima liittyy painoon. Vastustammeko sitä vai elämmekö ja liikumme sen kanssa? Laban- ja Bartenieff-liikeanalyysin opettajan Peggy Hackneyn (2002, 236) mukaan painon aistiminen vahvistaa tietoisuutta omasta asentotuntemuk-sesta (proprioseptinen), sillä kullakin kehon osalla on yhteys maan vetovoimaan.

Paino ja painon aistiminen ei tarkoita passiivista rakenteen romahtamista, vaan aktiivista yhteyttä maan vetovoimaan ja maadoittumiseen tai juurtumiseen (grounding). En muista käyttäneeni käsitteitä painon aistiminen tai juurtuminen tai maadoittuminen, vaan keskityin painon siirtymään. Liisa ihmetteli yhdellä tunnilla ääneen, että jos paino valuu alaspäin, niin mikä sitten nostaa meitä ylöspäin. Tästä pohdinnasta sain idean harjoitukseen, jossa kokeilimme, millaista olisi, jos paino valuisi vain alaspäin ja mikään ei nostaisi ylöspäin. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin makoilimme lattialla. Tytöt tosin pohtivat, mikä aiheuttaa sen, että kaikki kehon osat eivät välttämättä sitten osukaan lattiaan. Aino toi esiin, että ihmisessä on muoto. Muoto, jota painon alas valuminen ei muokkaa tai muuta perusteellisesti, vaan vain tasollisesti ja liikemuodollisesti.

Painonsiirto alkoi merkitä meille liikettä tilassa ja tilan läpi. Tytöt toivat esiin, että tärkeää oli antaa itselleen aikaa löytää erilaisia suuntia. Heidän mielestään tärkeätä oli luottaa siihen, että kykenee ja uskaltaa antautua painonsiirrolle.

Samalla he myös mainitsivat rohkeuden: rohkeuden heittäytyä alas lattialle, sillä välillä se sattui ja tuotti mustelmia. Rohkeutta myös tarvitsi siihen, että kehtaa…

kehtaa ”rojahtaa”, valua… kehtaa tanssia seinään törmäillen ja kompuroiden (tytöiltä poimittuja sanoja).

Siirtää painoa paikasta toiseen… keho siirtyy paikasta toiseen, tasoissa ylhäältä alas, sivuille, taakse ja eteen, asennosta toiseen …nousee mielikuva tasapainosta; olla tasapainossa, olla epätasapainossa ja … Heräsi tarve saada nojata (nojautua), toiseen, seinään, lattiaan, pintaan.

Seinäharjoitus: Valumisia, roikkumisia, käsille menoja, milloin seinä tukee jaloista, milloin käsistä ja koko ylävartalosta. Seinälle antautuminen, luottamus – antaa painonsa valua kohti seinää, seinää pitkin. Siirrymme käyttämään kaveria (toista ihmistä) seinän sijaan. Nojautuu kehon pin-taan, pinta ja paino kohtaavat, paino jakautuu, toinen kannattelee, siirtyy kannateltavaksi, etsitään yhteistä tasapainoa. Ennalta aavistamatonta.

Kannetaan toisiamme, reppuselässä, sylissä, eri tavoin. Entä jos putoaa tai pudottaa? (tyttöjen kysymyksiä). Luottamus.

Näen pudottautumisia lattialle, rajuja heittäytymisiä ja rojahduksia.

Alas mennessä vauhti kasvaa ja päästessään melkein lattiaan se alkaa taas hidastua. Se vaihe, kun paino siirtyy käsille, on jo peruuntumatonta alas menoa, josta ei ole paluuta. Ohittaessaan tämän vaiheen, on selkeästi vaihtanut tasoa, … ei ole ylhäällä vaan matkalla alas lattialle… makaa-maan… ennen kuin nousee ylös tai tekee jotain muuta.

Lopulta painonsiirto jäi kokonaan pois liiketeemoista, mutta vaikka emme siihen enää keskittyneet, niin näin sen jatkuvan läsnäolon tyttöjen tanssissa.