Talouden logiikka

Perheen perustamista tutkittaessa on korostettu valinnan yksilöllistymistä ja riskitietoisuutta (Jallinoja 2000; Ketokivi 2004; 2005; Wilson & Yochim 2017, 61). Erityisesti korkeakoulutetut, kaupungeissa asuvat naiset haluavat elää ja kokea vapaata nuoruutta ja hankkia itselleen taloudellista ja sosiaa-lista vakautta elämään ennen perheen perustamista. Taloudelsosiaa-lista ratio-naalisuutta kuitenkin karsastetaan raskauden suunnittelusta puhuttaessa ja siitä puhutaan vain sivulauseissa (Närvi 2004, 83). Haysin (1996) mukaan naiset kertovat äitiydestä jopa talouden logiikkaa kartellen.

Haastattelemani naiset ovat niitä, jotka ovat päättäneet tehdä lapsia taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta. Mä en jätä sen takia lapsia teke-mättä - lause toistuu naisten kertomuksissa usein. Taloudellisia riskejä voi-daan väistellä huolellisella suunnittelulla, mutta lapsen tulon ajoittaminen

vaatii myös tunnetyöskentelyä. Aineistoni suurimman perheen äiti H3, joka on toiminut yrittäjänä lähes koko aikuiselämänsä ajan, kertoo perheen kasvattamisen olleen tietoinen valinta, jota hän ei ole halunnut jättää työ-olosuhteiden takia tekemättä. Hän ei välttele suurperheen taloudellisesta puolesta puhumista, vaan kertoo jokaisen lapsen olleen taloudellinen uh-raus, joka täytyy maksaa itse. Itsensä työllistävällä ei ole työnantajaa, joka osallistuisi äitiysloman aiheuttamiin kustannuksiin, vaan kertoja on joutu-nut ottamaan lainaa pitääkseen yllä yritystoimintaansa äitiysloman aikana.

”Olen synnyttänyt viisi lasta yritystoiminnan aikana, ja jokainen äi-tiysloma on maksanu ihan valtavasti, kun on aina pitäny ottaa siihen työntekijä, et se ei oo mikään vitsi, vaikka se kuulostaakin ihan vitsiltä, että mä tiedän ihan tasan tarkkaan, paljonko jokainen lapsi on mak-sanu niinkun rahallisesti, koska mun on pitäny aina ottaa uus työn-tekijä. Mun on pitäny ottaa Finnverasta lainaa, että mä oon pystyny maksaa niitten palkat, jotta se on pysyny se liiketoiminta, ja se on aina tipahtanu ja sit kun tuut ite takas niin se on noussu. Mut se on ollu kans semmonen tietonen valinta, et mä en jätä sen takia lapsia tekemättä tai lopeta yritystoimintaa.” (H3)

Samaan aikaan Helsingin Sanomissa⁸ kesällä 2014 kerrottiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksiin perustuen osan nuorista naisista suunnittelevan hyvinkin tarkasti, milloin lapsen olisi sopivaa tulla. Artikke-lia varten haastatellun THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan ensimmäisestä lapsesta on tullut monille kuin projekti muiden joukossa.

Avaan tässä kohtaa haastatteluaineistoni ohella myös mediaotteita näyt-tääkseni, kuinka mediapuheessa käydään samankaltaista keskustelua, kuin mitä kävimme haastattelemieni naisten kanssa. HS:n artikkeliin haastateltu esikoistaan odottava musikaalinäyttelijä kertoo ajoittaneensa lapsensa syntymän heinäkuulle ja aikovansa olla seuraavan vuoden syksyllä jälleen lavalla. Nainen kertoo suunnitelmallisuuden olevan freelancereille arkista ja pakollistakin, mikäli haluaa perustaa perheen.

8 Helsingin Sanomat 7.7.2014 http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002744169.html

”Sellaista on, kun on freelancer. Pitää suunnitella. Jos produktio olisi loppunut talvella, sitten olisin suunnitellut toisin päin.” (HS 7.7.2014) Uutisen kommentointiosio täyttyi nopeasti moralisoivista kommenteista.

Nainen, joka suunnittelee tarkasti perheen perustamista eikä kerro äidiksi tulosta esimerkiksi yleisempää tulee, kun tullakseen -tarinaa, kohtaa helpos-ti moralisoivaa puhetta äihelpos-tiydestään. Raskauden aikatauluttaminen työn mukaan näyttäytyy arveluttavana silloinkin, kun työn luonne vaatii järjestel-mällistä suunnitelmallisuutta. Kommenteissa epäillään paitsi naisen kykyä olla äiti ja asettaa lapsi työn edelle, myös valistetaan kertomalla, että lapset eivät aina tule juuri silloin kun haluaa.

”Jotenkin tulee jutusta sellainen fiilis, että lapsi on vähän kakkoskate-goriassa tärkeydessä. Rakkautta ja huolehtivia vanhempia se lapsi tar-vitsee enemmän kuin ajoituksen mestareita.” (HS 7.7.2014 kommentit) Tällaisissa keskusteluissa tulee näkyväksi, kuinka kontrolloituja paitsi äidin rooli, myös äidiksi tulemisen kerronnan tavat ovat, ja kuinka epätyypilli-set työt mukautuvat hankalasti äidin rooliin aepätyypilli-setettujen odotusten kanssa yhteen. Koska äitiys representoituu helposti luonnolliseksi ja irralliseksi talouden logiikasta (Kaplan 1992; Thurer 1994), tätä vastaan puhuminen herättää yllä kuvattua moralisointia ja valistusta. Siteeraamani kertoja H3 sitoo äitiyden ja yrittäjyyden yhteen muutoinkin kuin taloudelliselta kannal-ta. Hän näkee, että niin yrityksen perustaminen kuin äidiksi tulokin vaati-vat tietynlaista hullunrohkeutta ja riskinsietokykyä. Nämä ovaati-vat valintoja ja projekteja, jotka kerran aloitettuaan ei voi noin vain lopettaa kesken. Tällä tavoin kerrottuna äidiksi tuloa määrittää hyvin vahva toimijuus.

”Se on ehkä tarkotuskin ihmisen, että sitten ihmisiä lisääntyy, että on olemassa tämmösiä meikäläisen tyyppisiä ihmisiä, jotka mennään sen tunteen mukana ja uskotaan että pärjää. Jos ois ollu se kaikki se järki ja tieto mukana, että minkälaista vastuuta se tuo, ja mitä sun pittää tietää, niin en ois varmasti lähteny koko hommaan! Täytyny elää het-kessä ja päivä kerrallaan mut kuitenkin uskoa ja uskaltaa, että jollakin

tavalla siinä on yhteys siihen äitiyteen ja yrittäjänä olemiseen, että se on se asenne. Et se vastuu on, että jos tähän niinkun lähetään niin ei sitä niinkun tosta vaan et nyt mie niinkun tästä lopetan ja tosta vaan sit. Mut siihen liittyy niitä hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Nyt kun tuli puheeks niin nää liittyy kyllä tosi paljon toisiinsa. Että äitiys ja yrittäjyys on monel-la tavalmonel-la ihan oikeesti samanmonel-laista: riskinkantokykyä, välittämistä.” (H3) Otan nyt toisenlaisen esimerkin perheellistymisen suunnittelusta. Muu-tamille aineistoni kertojille lapsen saaminen on ollut pitkäaikainen haave, vauvakuumeen tulos ja jopa suoranainen projekti, joka toteutetaan olosuh-teista huolimatta. Nämä kertojat ovat halunneet äidiksi kauan ja usein he haluavatkin hoitaa lapsiaan kauan kotona unelman vihdoin toteuduttua.

Anna Rotkirchin (2007; 2013) mukaan naiset (etu)oikeuttavat lapsenhan-kintahalunsa usein vauvakuumeellaan, jolla ymmärretään irrationaalista naisellista tunnetta, vimmaa, joka parantuu vain äidiksi tulemisella. Vau-vakuume usein yhdistetään johonkin luonnolliseen ja vaistonvaraiseen tarpeeseen ja tunnetta kuvataan voimakkaana fyysisenä tuntemuksena.

Naisten päätökset, haluavatko he ylipäätään äidiksi vai ei ja milloin lapsia hankitaan, perustuvat yhä enemmän vauvakuumeelle ja tunteille kuin normeihin, joissa naisesta tulee tiettyyn ikään mennessä äiti. (Mt.) Lastaan kotona hoitava yrittäjä H8 kuvaa värikkäästi vauvakuumettaan:

”Minä olen aina halunnut lapsia. Muistan jostain niinkun tyyliin

13-vuotiaana, että joko saa äkkiä hankkii vauvan? Ja minä oon siis ollu sinkku niinkun ihan aina, että ei oo oikeen missään vaiheessa ollu semmosta niinkun, että joku poikaystävän reppana tullu tähän niin-kun jossain kohtaa, että oisin hyvinkin pikasesti hankkiutunu raskaaks jo kauan kauan sitten! Jotenkin se oli vaan mulla niin voimakas, että en pysty ajattelemaan mitään muuta, ennen kuin on niinkun lapsi. Ja aika päättäväisin sanankääntein sitä asiaa edistinkin.” (H8)

Yllättäen lapsen syntymä olikin aiheuttanut hämmennystä ja negatiivi-sia tunteita, kun pitkäaikainen haave oli vihdoin saatettu onnistuneesti päätökseen ja vauva-arki alkanut. Nainen keskusteluttaa biologiseksi

kutsumaansa äidiksi tulemisen halua muihin tarjolla olleisiin vaihtoehtoihin (meillä oli ihan mukavaa kahdestaan), mikä kertoo, ettei edes suunniteltu ja toivottu vanhemmuus ole itsestään selvä tai helppo valinta naisille, vaan voi aiheuttaa jopa paniikinomaisia tunteita. Kuvattu tunne on toki yksilöl-linen, mutta ei laisinkaan ainutkertainen. Yhtäkkinen sitoutuminen avut-tomaan lapseen voi aiheuttaa äitiysshokin, jota kuvataan haastattelupu-heessa joskus putoamisena tai pysähtymisenä (Nätkin 1997, 231; Lewis &

Nicolson 1998), realiteettien yhtäkkisenä ymmärtämisenä kaikessa suuruu-dessaan. Kertojan tapa ironisoida lapsen syntymän tuomia vaikeita tunteita saa meidät molemmat nauramaan ja niin ikään haastattelussa mukana oleva vauva alkaa nauraa, mikä keventää sopivasti tunnelmaa.

”Jotenkin kun tämä oli syntynyt, niin sen jälkeen heräsin semmosesta käsittämättömästä hormonihumalasta. Siis hirmunen oli mulla jotenkin se biologisen kellon kumajaminen päässä, en kuullu omia ajatuksiani moneen vuoteen! Sit tuli ihan semmonen, että mitä-helvettiä-menin-te-kemään? [tauotettu puhe] Meillä oli ihan kivaa kahestaan, että mitäs, mikäs ajatus tämä oli? Ihan semmonen niinkun painajaismainen kank-kunen tai että niinkun mitä tein? Ääliö! No onneks se sitten meni aika nopeesti ohi, olin niinkun aivan järkyttyny että mikä oli tämä ajatus!” (H8) Laskelmoitu lapsen saaminen on tarina, joka tunnistetaan ja jonka ajatel-laan kertovan jotain tämän ajan äitiydestä (Ketokivi 2005). On väitetty, että yhteiskunnallisten muutosten, kuten individualisaation ja äitiyden itses-täänselvyyden katoamisen myötä vanhemmuudesta on tullut vastuullinen suunnitteluprojekti, ja että erityisesti naiset reflektoivat omaa äidiksi tulon haluaan suhteessa riskeihin ja vaatimuksiin (Beck & Beck-Gernsheim 2002, 52–54). Näiltä osin äidiksi tulo on yhä suunnitellumpaa ja siitä voidaan kertoa hyvin vahvan toimijuuden keinoin. Naiset tietävät varsin hyvin, että lapsen saaminen on riski monin tavoin, vaikka suunnitelmat onnistuisivat-kin niin lapsen saamisen kuin sen ajoittamisenonnistuisivat-kin suhteen. Äidiksi tulo voi nostattaa suunnittelemattomia tunteita ja siksi sitä voidaankin kertoa yrit-täjyyden kanssa samansuuntaisesti pitkäaikaiseksi projektiksi, joka vaatii niin taloudellista laskelmointia kuin pitkäjänteistä tunnetyötä.