Haastatteluaineisto

Haastattelin vuosina 2014–2015 kolmeatoista naista, alle kouluikäisten lasten äitiä. Käytin eri kanavia löytääkseni haastateltavia tutkimukseen.

Laitoin kaksi haastattelupyyntöä tavanomaisiin vanhempien facebook-ryh-miin ja Perheentalolle, joka on suosittu lapsiperheiden kokoontumispaikka Joensuun keskustassa. Pyyntöni herättivät mielenkiintoa ja otin mukaan kaikki ne naiset, jotka näihin pyyntöihin vastasivat. Osa haastateltavista tuli mukaan hyvin arkipäiväisten sosiaalisten kohtaamisten myötä. Mitä teet työksesi? -keskustelu johti muutaman kerran siihen, että kysyjällä olikin omakohtaista kokemusta tutkimastani aiheesta ja vieläpä halua tulla myöhemmin keskustelemaan kanssani tutkimushaastattelun merkeissä.

Kerran myös muualta tutkimuksestani kuullut nainen pyysi itse saada tulla mukaan tutkimukseen. Kulkiessani näin tuntosarvet pystyssä saatoin pitää lankoja käsissäni ja hakea tietoisesti sellaisissa työmarkkina- tai ammat-tiasemissa olevia naisia, joita olin aineistooni halunnut haastatella, kuten pienyrittäjiä ja hoitajia. Yksi haastateltava tuli mukaan lumipallomenetel-mällä toisen haastateltavan suosituksesta.

Haastattelukutsussa pyysin mukaan äitejä, jotka eivät ole vakituisessa, kuukausipalkkaisessa työssä ja joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Kutsu löytyy liitteestä 1. Ennen jokaista haastattelua informoin haastateltavaa vielä tutkimukseni aiheesta ja tutkimuseettisistä periaatteista yleiskielisesti ja

pyysin luvan nauhoittaa keskustelumme. Kerroin, että ainoastaan minulla on pääsy nauhoitettuun haastatteluaineistoon, enkä luovuta myöskään litteroituja tekstejä eteenpäin. Kerroin heille myös aineiston anonymisoin-nista, jossa haastateltavien tunnistetiedot poistetaan tai niitä karkeiste-taan. Annoin kaikille mahdollisuuden kysyä myös lisää anonymisoinnista ja tutkimuksen eettisistä periaatteista niin ennen haastattelua kuin haastat-telun aikana. Muutaman kerran tarjosin myös mahdollisuutta jättää osan haastattelua pois analyysista liian arkaluontoisten tietojen vuoksi.

Haastattelemani naiset olivat iältään 22–42-vuotiaita⁴. Heillä oli yhdestä yli viiteen lasta⁵, joista nuorin oli alle vuoden, vanhimmat jo nuoria aikuisia.

Pyytäessäni naisia osallistumaan tutkimukseen pidin ohjenuorana, että perheen nuorin lapsi ei olisi yli 7-vuotias, jotta myös lastenhoitoon liittyvät keskustelut olisivat vielä perheessä ajankohtaisia. Suurin osa haastatte-lemistani naisista asui Pohjois-Karjalan alueella, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Kukaan heistä ei asunut pääkaupunkiseudulla tai muissa Suomen suurimmissa asutuskeskuksissa, vaan pienemmissä kaupungeissa, kaupun-kien ympärystaajamissa tai maaseudulla. Perhemuodoiltaan haastattele-mani naiset edustivat kahden vanhemman ydinperheitä (9), uusperheitä (2) ja yksinhuoltajaperheitä (2). Aineistossa ei ole yhtään sateenkaariperhettä, vaikka heteroperheet eivät ole olleet tarkoituksellinen rajaus.

Toinen haastateltaville asettamani rajaus oli se, ettei heillä olisi vaki-tuista, kuukausipalkkaista työtä. Haastatteluhetkellä kolme naisista toimi yrittäjänä käännös-, hoiva- ja terveydenhoitoaloilla. Kaksi naisista toimi akateemisissa töissä, yksi taiteilijana ja yksi työskenteli ravintola-alalla. Yksi oli vanhempainvapaalla, yksi työttömänä ja loput neljä opiskelivat päätoi-misesti. Nämä olivat haastatteluhetken ammattiasemia, mutta ne eivät kui-tenkaan olleet ainoita positioita, joista haastateltavat puhuivat kertoessaan elämäntarinaansa useiden vuosien perspektiivillä. Tämän vuoksi esimer-kiksi ravintola-alasta voi kertoa kaksi haastateltavaa, vaikka vain yksi työs-kenteli alalla haastatteluhetkellä. Kaikki haastatteluissa kerrotut positiot ja haastateltavien tiedot löytyvät liitteestä 2.

4 Haastateltavien iät, perhemuodot, koulutukset ja kertomuksissa kuvatut työmarkkina-asemat löytyvät liitteestä 2.

5 Suurimman perheen lasten lukumäärä on anonymisoitu +5.

Niin tulevaisuuteen suunnitellut kuin kesken jääneet opinnot keskustelut-tivat haastateltaviani taajaan. Kuusi naisista oli suorittanut korkeakouluas-teen tutkinnon ja kolme opiskeli parhaillaan korkeakoulussa. Yhdellä korkeakouluopinnot olivat toistaiseksi keskeytettynä. Seitsemän haastat-telemistani naisista oli käynyt ammatillisen koulutuksen ja eritasoisia am-matillisia kursseja. Ne, joiden opinnot eivät olleet viime aikoina edenneet, pohtivat tutkinnon suorittamiseen käytetyn ajan ja energian mielekkyyttä lasten ollessa pieniä. Kahdelle kertojalle parhaillaan suoritettavat korkea-kouluopinnot olivat pitkäaikainen haave, jonka uskottiin tuovan parempia työmahdollisuuksia aiemman toisen asteen ammatillisen tutkinnon sijaan.

Koska haastateltavat tekivät epätyypillisiä töitä, joiden työajat vaihte-levat, oli moni haastateltavista järjestellyt alle kouluikäisten lastenhoitoa vaihtoehtoisilla tavoilla. Perhepäivähoidon pienryhmät omalla asuinalueel-la mahdollistavat yhden kertojan työskentelyn epäsäännöllisillä työajoilasuinalueel-la, samoin kuin eläkkeellä olevat tai lähellä asuvat isovanhemmat (2). Sen sijaan perheen yhteisessä yrityksessä (1) ei varhaiskasvatuspalveluita edes kaivattu, vaan lapsi oli sen aikuisen sylissä, joka hoitamaan ehti. Kotona lapsia hoidettiin työn lomassa myös ilman merkittävää perheen apua (2).

Suurin osa haastateltavien (7) lapsista oli kunnallisessa varhaiskasvatukses-sa, jotta vanhempi sai aikaa töilleen tai opinnoilleen. Puolipäivähoidossa ei ollut kukaan haastateltavien lapsista, mutta tästä vaihtoehdosta keskustel-tiin tiuhaan. Puolipäivähoito on hyvin tiukasti säädeltyä – lasta hakemassa täytyy olla minuutilleen oikeaan aikaan eikä hoitopäivissä helpolla jousteta, mikä ei palvele epäsäännöllisiä työaikoja tekeviä äitejä.

Kotona lastaan hoitaville naisille (5) ei lasten kotihoito tarkoittanut kenellekään pelkästään vanhempainvapaata, vaan he kaikki osallistuivat jollakin tavoin työelämään. Yksi teki töitä perheen yhteisessä yrityksessä, kaksi omassaan, kaikki sen verran kuin lasten hoidolta ehtivät ja kuinka paljon muuta apua oli saatavilla perheen sisältä tai ulkopuolelta. Kaksi muuta kotona lapsiaan hoitavaa naista aloittivat hiljalleen kesken jääneitä tai täydentäviä opintojaan ja hakivat samalla töitä.

Naisten taloudellinen tilanne oli hyvin vaihteleva. Siinä missä muuta-ma heistä tuli taloudellisesti toimeen oikein mukavasti, eli osa minimitu-kien ja sosiaaliturvan varassa. Itsensä työllistäneillä yrittäjillä, pätkä- ja

keikkatyöläisillä kohtuullisen hyvän toimeentulon ja suoranaisen köyhyy-den jaksot aaltoilivat. Tällaisissa työmarkkina-asemissa on myös vaikeaa ennustaa, milloin seuraava niukempi jakso on tulossa ja kauanko se kes-tää. Taloudellinen asema korreloi monissa haastatteluissa perhemuodon kanssa. Yksinhuoltajilla oli usein tiukempaa etenkin äitiyslomalla ja hoi-tovapaalla. Yksinhuoltajien yksinäisyys ja ydinperheissä saatava kumppa-nien välinen taloudellinen tuki ja reilu työnjako eivät ole kuitenkaan itses-täänselvyyksiä. Esimerkiksi kysyessäni perheen taloudellisesta tilanteesta haastattelemani nuori nainen tuhahti, ettei avopuolison tuloilla ole mitään merkitystä, elleivät ne hyödytä äitiä ja lasta mitenkään.

Haastatteluhetkellä useat naisista olivat monissa asemissa yhtä aikaa, esimerkiksi työttömänä, kotona lapsia hoitamassa ja opintoja suunnittele-massa tai yrittäjänä ja opiskelijana. Monet näistä naisista kokivat hankalak-si itsensä määrittelyn johonkin valmiiseen kategoriaan, kuten opiskelijakhankalak-si tai kotiäidiksi juuri näiden päällekkäisyyden takia ja myös siksi, että he eivät kokeneet samaistuvansa siihen, millaisia konnotaatioita esimerkiksi työttömät tai kotiäidit herättävät. Naiset pohtivatkin haastatteluissa, kuinka määritellä työmarkkinapositionsa mahdollisimman totuudenmukaisesti, mutta kuitenkin omaa kokemustaan kunnioittaen. Kotona lastaan hoita-vien naisten saattoi olla vaikeaa määritellä itseään esimerkiksi kotiäidiksi tai opiskelijaksi, sillä kotona oleminen harvoin tarkoittaa täyttä irtisanou-tumista heihin kohdistuvista vaatimuksista, kuten itsensä kehittämisestä, uudelleen opiskelusta ja itsensä työllistämisestä.

Haastattelukutsussa asettamiini raameihin sopisi lähestulkoon kuka tahansa uuden työn markkinoilla toimiva pienen lapsen äiti, mikä toisaalta on myös tavoitteeni tutkiessani nykyäitiyden kerronnallistamisen muo-toja hyvin laajaan prekarisaatiokäsitykseen nojaten. Lopullisen rajauksen haastateltavien joukkoon tekevät kerronnallisuuden resurssit (Skeggs 2004, 119–126). Kutsuessani naisia haastateltavaksi rajasin heitä paitsi hauraan työmarkkinasidoksen kokemuksen ja lasten iän mukaan, myös sen mu-kaan, että heillä olisi halua, aikaa ja mahdollisuuksia pohtia näitä teemoja kanssani (Liite 1). Haastateltaviksi rajautui näin joukko naisia, jotka olivat jo ennen haastattelua pohtineet äitiyttä ja työelämää ja heillä oli kerronnalli-sia resursseja reflektoida omaa kokemustaan aiheesta.

Kolmentoista naisen haastatteluaineistoni on tutkimusaineistoksi ver-raten pieni ja lisäksi naisten työmarkkina- ja ammattiasemat ja toimeen-tulomuodot ovat hyvin vaihtelevia ja päällekkäisiä, mikä asettaa haasteita aineiston analyysille ja tutkimustulosten yleistettävyydelle. Moninaiset asemat piirtävät kuitenkin juuri sitä kuvaa, jota tässä tutkimuksessa tavoit-telen – elämäkerronnan vaihtelua ja värikkyyttä, joka ei helposti asetu an-nettuihin raameihin. Ratkaisulla pienestä haastateltavien määrästä pystyn antamaan jokaisen haastateltavan kertomukselle tilaa tässä tutkimuksessa.

Haastattelujen syvyydestä ja pituudesta johtuen litteroitua haastattelupu-hetta kertyi yhteensä 269 sivun verran. Tutkimalla vain yhden alan tai työ-markkina-aseman edustajia pystyisin osallistumaan syvemmin esimerkiksi hoitoalasta tai luovasta työstä käytäviin keskusteluihin, mutta kokoamalla aineiston, jossa naiset edustavat useita erilaisia ja osittain päällekkäisiä am-matti- ja työmarkkina-asemia pyrin kuvaamaan todellisuutta, jossa preka-risaation mekanismit koskettavat äitejä kaikissa asemissa, joskin erilaisella intensiteetillä. Kutsun tässä tutkimukseen osallistuneita naisia pseudonyy-meillä, jotka kuvaavat haastattelujärjestystä, jolloin ensimmäinen haasta-teltava kantaa järjestysnumeroa H1 ja viimeinen H13.