Analyysiprosessi

Kentältä koneelle siirtyminen, kuten Ojala (2010, 133–136) kuvaa, on tär-keä osa feministisen haastattelun analyysin aloittamista. Kenttätyön lop-puminen ja ajan kuluminen auttaa saavuttamaan tarvittavaa etäisyyttä aineistoon, jotta aineistoa voi katsoa erilaisista näkökulmista, kauempaa ja lähempää. Tulkintaani haastattelupuheesta voi kutsua temaattiseksi narra-tiivien analyysiksi (Ks. esim. Hänninen 2000; Komulainen 1998; May 2001).

Narratiivien analyysi toimii tässä tutkimuksessa metodisena työkaluna, jon-ka avulla olen pyrkinyt analysoimaan alkuperäisiä kertomuksia hukjon-kaamat- hukkaamat-ta inhimillisiä kokemuksia ja kerronhukkaamat-taa. Feministisessä äitiystutkimuksessa kertomusten, niin kirjoitettujen kuin kerrottujen, tutkimus on yleistä juuri tämä takia (Miller 2005). Lähestyn haastatteluaineistoa suhteellisen intuitii-visesti, jolloin tutkijan subjektiivinen panos aineiston tulkinnassa korostuu (Hänninen 1996). Kerronnallisuus on tässä tutkimuksessa tiedon tuottami-sen ja aineiston tulkinnan tapa, jolla pyrin nostamaan kertomusten sisäl-lölliset kysymykset analyysin keskiöön, katsoen myös kerronnan tapoja.

Kerronnallisessa tutkimuksessa on syytä tehdä ero kahden erilaisen ana-lyysitavan välillä. Tässä tutkimuksessa valitessani metodeiltaan löyhemmän narratiivien analyysin jätän sivuun narratiivisen analyysin, jossa huomio kohdistuu uuden juonellisen, ehjän, kronologisesti jäsentyvän kertomuk-sen tuottamiseen kerronnallisesta aineistosta esimerkiksi tyyppitarinoita muodostamalla. (Polkinghorne 1995/2006; Heikkinen 2018, 154.)

Analyysiprosessini kerronnallisesta haastattelupuheesta mukailee äi-tiystutkija Shani Orgadin (2019, 237–238) kolmivaiheista tapaa analysoida temaattisesti kertomuksia. Ensimmäisessä vaiheessa litteroin aineistoni sanatarkasti, jolloin olen pystynyt tekemään alustavaa analyysiä jo litteroin-tivaiheessa. Litteroidessa keskusteluja monet toistuvat teemat ja läpi haas-tattelun kehittyvät kertomukset tulevat näkyviksi, joskus jopa ensimmäistä kertaa, koska haastattelutilanne on usein niin intensiivinen ja ajatukset ovat usein jo seuraavassa kysymyksessä ja haastattelutilanteen kannat-telussa. Merkitsin litteraatioon puheen lisäksi myös tauot, naurut, itkut ja muut äännähdykset ja tein myös muistiinpanoja keskustelun tunnelmasta ja muutoksista haastattelutilanteessa, kuten lapsen heräämisen päiväunilta

tai kahvin keittämisen. Kirjoitin myös jokaisesta haastattelusta tiivistelmän, jossa kuvaan tarinankerrontaa ja sen sävyjä.

Useiden aineiston lukukertojen aikana merkitsin litteroituun aineistoon värikoodein toistuvia, yllättäviä ja tutkimuskysymyksieni kannalta merkit-täviä osioita ja nimesin nämä teemat alustavasti. Tällaisia heti nousseita teemoja olivat esimerkiksi kertojan suhde omaan äitiinsä ja konfliktit työ-elämässä, mitkä kiinnittyvät äitiyden ja työn tutkimusaiheisiin ja toistuvat aineistossa lähes jokaisen haastattelun kohdalla. Merkitsin myös erityisen kuvaavia tai eläväisesti kerrottuja osia ja niitä kerronnan kohtia, joissa sa-maan aiheeseen palattiin haastattelussa uudelleen. Leena Åkerblad (2014, 63) kuvaa tällaista alustavaa analyysiä avainkohtien etsimiseksi. Avain-kohdat avaavat aiheen ymmärrystä johonkin merkitykselliseen suuntaan.

Tällaisia avainkohtia voivat olla vaikka tietyn metaforan toistuva käyttö.

Toisessa vaiheessa teemoittelin kertomusten teemat karkeasti kolmeen joukkoon: äitiyskertomuksiin, työn kertomuksiin ja kertomusten yhteiskun-tapoliittisiin kehyksiin, joista myöhemmin muodostui tämän tutkimuksen kolme analyysiteemaa. Pohdin kauan valintaa tyyppitarinoiden ja temaat-tisen analyysitavan välillä. Narratiivisessa tutkimuksessa etsitään usein tyyppitarinoita, mutta teemoittelu näytti korostavan paremmin tämän aineiston sisällöllistä merkitystä ja tuo esiin yksilöllisiä elämäntarinoita aineistoa kunnioittavammin. Vaikka kysymysrunkoni mukaileekin perin-teistä teemahaastattelua, ei pelkkä kysymysteemojen tuominen analyysiin ole vielä analyysiä, vaan varsinaiset analyysiosiot muodostuivat ryhmitellen niistä teemoista, joita naiset haastattelussa kertoivat ja niiden keskustelus-ta teoreettisten lähtökohtieni eli aiemman äitiys- ja työelämän tutkimuksen kanssa.

Kolmas analyysin vaihe on tulkinta. Löytämistäni äitiyden, työn ja näiden kehyksien kertomuksista aloin katsoa tarkemmin kerronnan tapaa ja sävyjä (innostus, katkeruus) ja kronologista juonta (ennakointi, takaumat, jälkivii-saus), kulttuurisia mallitarinoita ja etenkin niiden vastatarinoita. Orgadin (2019, 238) tavoin etsin myös toistuvia kerronnan tapoja, puhetapoja ja metaforia sekä sitä, mikä jätetään sanomatta ja mitä halutaan korostaa.

Näillä tulkinnoilla vastaan kysymykseeni siitä, miten kerrotaan, ja ne aut-tavat ennen kaikkea vastaamaan tärkeimpään tutkimuskysymykseeni, eli

mikä tekee nykyäitiydestä prekaaria ja hahmottamaan prekaarin äitiyden käsitettä.

Olen teemoitellut naisten kertomukset analyysissäni kolmeen päätee-maan ja näiden sisällä pienempiin kertomuksiin aineistolähtöisesti. Äi-tiyden kertomuksissa kerrotaan perheen perustamisesta, äitiydestä ny-ky-yhteiskunnassa ja perhesuhteista. Narratiivien analyysissa kertomuksia voidaan jaotella erilaisiin luokkiin esimerkiksi metaforien, tapaustyyppien tai kategorioiden mukaan (Polkinghorne 1995, 68). Erityisesti ensimmäi-sessä, äitiyttä kuvaavassa analyysiluvussa luokittelen haastattelupuhetta erilaisiin kerronnan tapoihin alkaen siitä, kuinka äidiksi tulemisesta ja äitinä olemisesta kerrotaan. Haurastuvan työn kertomuksia kuvaavassa analyysi-luvussa katson tapoja, kuinka erilaisista positioista kerrotaan ja peilaan sitä niihin kertomisen tapoihin, joita naisille on tarjolla uusista töistä ja koulut-tautumisesta. Kolmas analyysiluku kuvaa tilannetta työn ja äitiyden välissä ja ehdottaa prekaarin äitiyden käsitettä klassisten palkkatyöäitiyden ja kotiäitiyden ohelle kuvaamaan ja sanoittamaan paremmin sitä, millaisena äitiys ja työ kerrotaan tässä tutkimuksessa. Haastattelupuheen jakaminen tällä tavoin teemoihin ja kirjoittaminen myöhemmin analyysiluvuiksi on aina jonkin verran keinotekoista ja tältä osin tutkijan tulkintaa. Käytän-nössä ihmisillä on tapana kertoa elämästään monesta suunnasta, palaten välillä jo kerrottuun, ottaen erilaisia näkökulmia kertomukseensa. Osa hyvin kerrotuista ja mielenkiintoisista kertomuksista jää väistämättä vaille tarkempaa analyysiä, sillä analyysi on myös olennaisen tiedon tiivistämistä.

Teemat ovat lopulta väistämättä limittäisiä, ja tämä korostuu etenkin äitiy-destä ja työstä puhuttaessa, jotka elämänkulusta kerrottaessa kietoutuvat toisiinsa. Vaikka haluaisin sanoa, että teemat pääotsikoiden alla ovat nous-seet esiin lineaarisesti jo alustavaa analyysiä tehdessä, todellisuudessa osa niistä on hakenut paikkaansa aivan viime metreille saakka.

Tarkasteltaviksi kertomuksiksi pääteemojen alle muodostuivat esimer-kiksi uupumus ja loppuun palaminen, josta monet naiset puhuivat ja se olikin monen kertomuksen ydintarina tai opetus, jopa se lähtökohta, mis-tä käsin tarinaa kerrottiin. Esimerkiksi uupumuksesta kerrottiin ironisin ja surullisin sävyin monia erilaisia kertomuksia, mutta yhteisenä tekijänä niistä oli löydettävissä toisen alun mahdollisuus, joka realisoitui omassa

elämässä esimerkiksi ajatuksena, kuinka kasvattaa omia lapsiaan pärjää-mään maailmassa, jota epävarmuus ja ristiriitaiset paineet määrittävät (myös Villalobos 2014, 59). Avainkohtana näille tarinoille toimi metafora värien tulemisesta uudelleen elämään. Tällaista tapaa tehdä analyysiä kertomuksista voidaan kutsua teemojen ja käsitteiden kautta jäsentyväksi narratiivien analyysiksi (Hänninen 2018). Analyysin kirjoittamista ihmisten elämäntarinoista on kuvattu silkkihansikkain kättelemisenä (Vilkko 1997), jolla tarkoitetaan kunnioittavaa lähestymistä toisen kertomusta kohtaan.

Olen pyrkinyt analysoimaan tarinoita kunnioittavasti, mutta myös kriitti-sesti. Joskus analyysistä puhutaan myös intuitiivisena prosessina, mutta käytännössä teemat nousevat aiheen kirjallisuuteen perehtyneisyydestä ja osallisuudesta haastatteluun ja aineiston luentaan (Åkerblad 2014, 64) ja viime kädessä valitut teemat ovat tutkijan tulkintaan pohjautuvia itsenäisiä päätöksiä. Olen nostanut dialogisuuden merkityksen useasti esille kuvates-sani haastatteluprosessia, mutta analyysissa dialogisuus muuttaa muo-toaan. Jotkut feministitutkijat ovat vielä näyttäneet tulkintojaan haastat-telupuheesta haastateltavilleen analyysin aikana, jolloin keskustelu myös tulkinnoista jatkuu läpi tutkimusprosessin. Olen itse päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun siirtyessäni kentältä koneelle, jolloin dialogisuus muuttaa mer-kitystään analyysivaiheeseen siirryttäessä. Kertomuksia voi ajatella tutkitta-van objektin sijaan dialogikumppaneina, jota tulkitaan vuorovaikutuksessa tutkimuskohteen ja kirjallisuuden kanssa (Hänninen 2018, 163; Heikkinen 2018, 158).