Suur-Huittisten neljän seurakunnan
me-not vakioituivat sen jälkeen,kun Huitti-sissa oli rakennettu Huhtamonkirkko ja Keikyässä saatettu pappila kuntoon.
Odottamattomiakertaluonteisia menoja ei ollut. Talousarvioiden rakenne oli var-sin jäsentymätön 1920-luvun jälkipuo-liskolle saakka, ja 1930-luvun lopulle
sen muotoon vaikuttivat papiston palk-kausjärjestelyt. Piispantarkastuksissa puututtiin havaittuihin epäkohtiin ja an-nettiinneuvoja tuomiokapitulin tilinpi-to-ohjeiden noudattamisesta.
Seurakun-nat pyrkivät siirtymään vuoden 1927 alusta uuteen tilinpitojärjestelmään,
mutta ei se helposti luontunut. Vampu-lassa jaKeikyässä tässä onnistuttiinheti;
Huittisissavasta neljäävuotta
myöhem-Kauvatsan kirkonkylän Yttilän peltoaukeaa 1939. (Satakunnan museonkokoelmat)
min. Kauvatsalla kehotettiin piispantar-kastuksessa 1927ottamaan käyttöön tuo-miokapitulin suosittelema tilitapa,
mut-ta vielä 1934 sen todettiin olevan enti-sellään.Rahastojen määrä ei olennaises-ti vähentynyt vanhoissa seurakunnissa uudistuksen johdosta.Kauvatsalle ehdo-tettiin seitsemää: seurakunta-, kirkonra-kennus-, virkatalo-, hautausmaa-, raa-mattu-, diakonaatti- ja suorahastoa,
jois-taviimeksi mainittu olipappilan Alhon-suon viljelyn aiheuttama. Seurakuntara-hastoon olibudjetoitava erilaiset
palkka-usmenot ja siihen saatiinyhdistää viini-rahasto. Vanha kirkonkassa voitiin lak-kauttaa, kun siihen kootuistakirkon kor-jausvaroista muodostettaisiin oma ra-hasto. Nämä nimikkeet eivät todellisuu-dessariittäneet suuressa seurakunnassa tilinpidon pohjaksi, sillä Huittisissa
ra-hastoja oli toistakymmentä. Nuori Kei-kyän seurakunta selvisi yksinkertaisem-malla neljänrahaston järjestelmällä, kos-ka siellä ei ollut vanhaa painolastia.
En-nen vuotta 1918 saaduille lahjoitusra-hastoille kävi inflaation kurimuksessa huonosti: nekuluivat. Kauvatsalla
tällai-nen kohtalo osui markkamääräisesti suurelle Ihanderin rahastolle.24
Seurakuntien menoista suunnilleen puolet koostui palkkauskustannuksista, joista lähes kaikki olivat papiston ja kanttorien saatavia. Niitä sääntelivät
1922 annetut lait. Papisto oli yhä pitä-jiensäeliittiä vaikutusvallaltaan ja
tuloil-taan. Huittisten kunnantoimiston koko henkilökunnan palkkausmenot eivät vielä 1930-luvun lopullakaan yltäneet siihen, mitä papeista
palkkauksellises-ti vähäisin eli Keikyän kirkkoherra jo 1922 ansaitsi. Jos kaikki kuusi
vakinais-ta pappia asetetaan järjestykseen vuosi-tulojensa mukaan, niin istumasijat kir-kon penkissä olisivat määräytyneet seu-raavasti: Huittistenkirkkoherra (118 200
mk),Kauvatsan kirkkoherra (68 200mk), Huittistenpitäjänapulainen (51 200mk) jakappalainen (51 100 mk), Vampulan kirkkoherra (50 500mk) ja Keikyän kirk-koherra (40 200 mk). Pitäjänapulaisen
suuri palkka perustui aika paljon hänen saavuttamiinsaetuihin, kun hän säilytti virkakautensa loppuun asti oikeutensa myös Keikyässä.
Huittisten kirkkoherran tulot
vastasi-vat osapuilleen Vampulan jaKauvatsan
kirkkoherrojen yhteenlaskettua palkkaa.
Vaikka järjestelyissäpienennettiin virka-taloista papeille kuuluvaa määräalaa, niin se ei merkinnyt laskua heidän elin-tasolleen. Laiduntakin piti olla sen ver-ran, että se riitti vähintään hevoselle ja kahdelle lehmälle. Papiston palkat tuli vuoden 1922 lain mukaan kaikkialla maksaa rahana. Uuteen järjestelmäänei kuitenkaan ollutpakko siirtyä heti, vaan sitämukaa kuin viranhaltijat vaihtuivat.
Sopimuksella voitiinmuuttunut
käytän-tö hyväksyä aiemminkin. Keikyässä siir-tyminen tapahtui viranhaltijan vaihtu-misen yhteydessä, Vampulassa
suostu-muksen nojalla. Huittisten jaKauvatsan papit pitivät vanhasta kiinni. Huittisten pappien palkkajyvät otettiin 1929 vas-taan viljamakasiinilla kahden päivän ai-kana tapahtuvin suorituksin. "Tuotavan viljan tulee olla riihikuivaa ja kaikin osinkunnollista”, huomautettiin
Lautta-kylä-lehden kuulutuksessa. Huittisissa otettiin uusi palkkaustapa käyttöön
tou-kokuusta 1935,Kauvatsalla vasta 1938.25
Lukkari-urkurin palkka oli suunnil-leen kuudesosa papille maksetusta.
Vaikka ammatin arvostus jataloudelliset edut jatkuvastikohenivatkin, niin erityi-sesti pienillä seurakunnilla alkoi olla seuraamisvaikeuksia. Vampulassa kirk-koherra kertoi 1921 luottamusmiehille, ettäkanttorin oli ollut pakko
"taloudelli-sen ahdingon tähden” etsiä sivutoimia.
Vuottamyöhemmin kirkonkokous joutui itsekin toteamaan, että "nykyisellä pal-kalla on mahdotonta saada ketään vir-kaan”. Lääninhallitus ei kuitenkaan hy-väksynyt ehdotettuja sivutuloja. Vuoden
1922 palkkausasetus kohensi ainakin Vampulassa lukkari-urkurin ansioita eikä virka jäänyt hoitajatta.26
Seurakuntien muut menot kattoivat pääasiassa korjaus- ja ylläpitokuluja, koska suuriarakennustöitä ja hankintoja
ei tarvinnutrahoittaa.
Seurakuntien tulot perustuivat
etu-päässä äyrikertymään. Sitä kannettiin kunnallistaksoituksen mukaan ja sen
osuus oli "vanhoissa seurakunnissa”
-Huittisissa, Kauvatsalla jaVampulassa
-runsas kolme neljännestäkaikista
tulois-ta, Keikyässä jopa 95 %. Äyrin suuruu-desta on yksityiskohtaisia tietoja vasta, kun tilinpitoa oli uudistettu 1927, Huit-tisista 1930-luvun jälkipuoliskolta.
Tuo-miokapitulikin uteli sitä lomakkeissaan vain niistä seurakunnista, joissa oli siir-rytty pois vanhasta papiston
palkkaus-järjestelmästä. Keikyässä oli korkein äy-rinhinta 1920-luvun lopussa (2,20 mk
vuosittain), muissa se vaihteli yleensä
1,40-1,80 markkaan. Verrattuna kunnal-lisäyriin sen osuus oli varsin
huomatta-va: 25-40 %. Vuonna 1938 vain Huitti-sissa oli halvempi äyrinhintakuin keski-määrin Turun hiippakunnan seurakun-nissa. Erityisten henkilömaksujen
mer-kitys oli vähäinen, sillä niiden osuus
tu-lokertymästä jäi 1930-luvun alussa alle kymmeneen prosenttiin. Saman verran tekivätvanhojen seurakuntien vuokra- ja korkotuotot.27
Pulakausi koetteli seurakuntien
talo-utta. Se näkyi verorästien
lisääntymise-nä vuosina 1927-33. Vampulassa jou-duttiin turvautumaan lainanottoon jo
1929, koska edelliseltä vuodelta oli jää-nyt runsaasti veroja maksamatta. Vuon-na 1934 siellä alennettiin kirkkoherran peruspalkkaa, niin paljon arvioitiin
seu-rakunnan maksukyvyn heikentyneen.
Kauvatsalla oli ikään kuin varauduttu
tulevaan, kun siellä oli 1927 perustettu seurakuntaan ulosottomiehen virka. Sen tehtävät tosin yhdistettiin kunnan
ulos-ottotoimeen.Keikyälle näytti käyvän on-nettomimmin: yhteisöverotuksesta tuli
1938 miinuspuolelle lähes yhden
vuo-den verotuotto. Porin Voima Oy voitti näet riitansa kuntaa vastaan vuosien 1935-37 verotuksesta ja seurakuntakin oli pakotettu maksamaan takaisin
yhtiöl-tä tuolloin kantamansa verot. Keikyän säästöpankista saatu laina auttoi
seura-kunnan pulasta. Lääninhallitus hoiti valvontatehtävänsä jamääräsi 1939
seu-rakunnan palkkaamaan verojen pakko-perintää varten ulosottomiehen.
Keiky-ässä yhdistettiin muiden tavoin kunnan ja seurakunnan verojen rästikanto sa-malle henkilölle.28