luivat yhteen. Toukokuun alusta enin-tään syyskuun loppuun siellä kärsi istua myyjä ja sinnekokoontua kylän nuoriso ja vähän varttuneemmatkin. Ne olivat auki arkisin jasunnuntaisinklo 6—21 tai
8-22.Kukapa nyt maalla olisikauempaa ehtinytkään valvoa. Vampulassa kioskit pitivät kuitenkin luukut suljettuina ju-malanpalveluksen ajan.19
Kahvilakulttuuri ei myöskään
sovel-tunut haja-asutuksen helmaan. Lautta-kylä oli leipomoineen ja
konditorioi-neen mitäsoveliain kahvilanpitäjien lii-ketoimille, ja kyllä siellä niitä olikin.
Monissa sai myös ruoka-annoksia.
Malmberginruokalan paremmassa salis-sa oli komea seisovapöytä, jokaei jättä-nytkauppamatkustajaakaan nälkäiseksi.
Kahvila sijaitsi puodin vieressä.
Entises-sä Kiviniitun asunnossa Torkin tien var-ressa oli heti vuoden 1918 jälkeen V.
Sundqvistin kahvila ja 1920-luvun lo-pulta "Kahvila Lauttakylä”. Huittisten
Osuuskaupan ostettua Osalan siellä avattiin 1921 ”kauan kaivattu” kahvila, missä oli tilat 50 hengelle. "Kahvila-, Ruokala- jaMatkustajakotiKeskus”
enti-sessä Schultzintalossa sijoitti 1931 kah-vila-ruokalansa rakennuksen toiseen kerrokseen, missä voi tilata mm. lautta-kyläläisen Oskari Salmisen vesitehtaan limonadia. Siellä tarjoiltiin myös 'Tuo-kaa annoksittain, aterioittain sekä viik-ko- ja kuukausimaksulla”. Taajamassa palveli 1930-luvulla kahvinjanoisia ja nälkäisiäkin asiakkaita edellisten lisäksi ainakin "Kahvila ja Kotiruokala Olga Renfors” nimismies Väinö Sjömanin
kiinteistössä, ”LottainKahvila ja Ruoka-la” entisessä Bromsin talossa eli
Lautta-kylän Auto Oy:n rakennuksessa sekä
"Leipomo-Kahvila Koitto” liikemies A.
Elokorven kiinteistössä.20
Keikyän voimalaitostyömaa oli hou-kutellut satojen työmiesten ruokkijoiksi useammankin yrittäjän. Leipuri Nestori Karvon liike Äetsän tehtaiden
läheisyy-dessä keräsi isoimman asiakaskunnan.
Myösklooritehtaiden rakentaminen lisä-sitarjontaa tehtaan liepeillä. Äetsän rau-tatieasema veti puoleensa kahvilayrittä-jistä 1919 F. Suonpään ja 1928Huittisten
Osuuskaupan.Kauvatsalla matkustajista huolehti Soinin kahvila. Vampulan
ai-noa ruokala-kahvila oli Lundenin
leipo-mon yhteydessä Sallilassalähellä sähkö-laitosta. Se oli aloittanut ravitsemustoi-minnan voimalaitosta rakennettaessa 1920-luvun alussa. Tämä yritys
sahoi-lleen jamyllyineen pitiruokalan
hengis-sä ainakin talvisodan vuosiin asti. Val-tuustolla ei ollut mitään sitä vastaan, että kahvila-ruokala oli avoinna klo
21:een, koska järjestyshäiriöitä ei ollut esiintynyt.21
Lauttakylän herrasväen ei tarvinnut
käyttää hiusten muotoiluun ruokakup-pia, sillä taajamassaoli ollut parturiliike
ainakin ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä vuosista. Toukokuussa 1919
se muutti savenvalaja Myllykankaan ta-loon jaotti asiakkaita vastaan jokapäivä.
Tällaisten palvelujen kysyntä lisääntyi, sillä 1930-luvulla taajamassa toimi yhtä
aikaa kolme parturi-kampaamoa.
Palvelun laatu jatasovain parani, kun koulutetut ihmiset palasivat juurilleen.
Maaseutukin kaipasi erikoisosaamista.
Keikyän miehet olivat tulleet omakoh-taisesti koskikaupoissaan tuntemaan,
miten tärkeää oli saada taakseen hyvä
asianajaja. Vieläkin muistellaan, että
tamperelaiset veijarit, suurliikemiesten edunvalvojat, vetivät pitemmän tikun koskikaupoissa. Keikyän Kiviniemessä harjoitti 1927-40 asianajajan ammattia Arne Ludvig Manner, mutta hän siirtyi sittemmin Huittisten taajamaan.
Lautta-kylässä Vahalan talosta muodostui oikea asianajajien keskus. Ensimmäisenä
siel-lä tunnusteli omalla toimistollaan 1927 asiakaskunnan laajuutta Antti Nuuttila;
ehkä hän teki tietä vainkuukautta myö-hemmin saapuneelle varatuomari Gustaf Munckille, Satakunnan
rintamaoikeu-den entiselle tuomarille. Itse asiassa Munck oli toiminut Huittisissa asianajo-tehtävissä jo 1917 jauudelleen
1920-lu-vun alussa. Hänen 1934 kuoltuaankaan ei Lauttakylä jäänyt ilman
pykälämies-ten palveluja. Keikyäläistä syntyperää ollut varatuomari Niilo Aarnisalo oli hoidellut 1918 kauvatsalaisten puna-kaartilaisten kuulusteluja. Hän palasi kuntaan 1925 jatoimi siellä asianajajana kuolemaansa 1943 asti. Tällä tavoin ai-noastaan Vampula jäiilman asianajajien
erityispalveluja.22
Torikauppa
Maaseudulla harjoitetun kaupan
alku-muotona olivat kuitenkin olleet
markki-nat, jotka Huittistenseudulla olivat taan-tuneet toripäiviksi. Ne eivät enää olleet kaupunkiporvarien etupiiriä, vaan torin täyttivät omat kauppamiehet, maatilan tuotteiden markkinoijat.Kansalaissodan jälkeinen elintarvikepula oli
lamautta-nut myös torikaupan, mutta se elpyi 1920-luvun alussa taloudellisen kasvun siivittämänä. Lauttakylän toripäiväksi oli vakiintunut lauantai. Taajaman ja lä-hiseudunkuluttajaväki osti sieltä
viikot-Lauttakylän tori oli vilkaskauppapaikka 1900-luvun alkupuolella.Korkea puhelinpylväskertoo
informaatioajan koittaneen.
täiset elintarvikkeensa, kunnes Oksasen ja Malmbergin kaupat alkoivat myydä
niitäpuodeistaan. Sen jälkeenkintorilla kävi säännöllisesti 5-6 teurastajaa liha-pöytineen, jamyös kauppias Fabian Ok-sasella oli siellä omansa tukkeineen, kir-veineen ja jauhelihamyllyineen. Emän-nättarjosivat maalaisvoita, juustoa, lei-pää, kananmunia ja muita maatalous-tuotteita. Syrjäkyliltä saapui kokonaisia
voikaravaaneja. Lauhasta ja Vesiltä tuo-tiin tuoretta kalaa jarannikon silakkaa myytiin torilla aina jouluunasti.
Taimi-kauppaa ryhtyi 1920-luvulla
harjoitta-maanLainaPalonen (Malmiranta) Mom-molasta. Hän sai pian kilpailijoikseen
puutarhureita, kuten OskariRuokosen ja
Juho
Rossin. Jo 1919 oltiinhuomaavi-naan, että huittislaisten kulutustavoissa oli tapahtumassa muutos: he olivat siir-tymässä lihansyönnistä kasviksiin. To-rilla oli runsaasti kurkkuja, tomaatteja,
omenoita ja puolukoita. Valmista ruo-kaakin oli kaupan.
Kunta sai jonkin verran tuloja tori-paikkojen myynnistä. Omapitäjäläisiä
suosittiinainakin vuodesta 1921 lähtien tarjoamalla heille mahdollisuus lunastaa pöytätila huutokaupassa vuodeksi
eteen-päin. Kertamaksulla käyvistä oli
kallein-tarihkamatavaran kaupustelijoilla, kun
taas elintarvikkeiden myyjät setvisivät
halvemmalla. Konstaapeli
Juho
Rossihuolehti erityiskorvausta vastaan mak-sujenperinnän. Toripuiston
kunnossapi-to ja siisteys huolestutti varsinkin Laut-takylän Liikemiesyhdistystä. Se lupasi
torin hoitoa varten rahaa, jakunta suos-tui 1921 sen esitykseen, jonka mukaan puiston suunnittelu oli annettava
am-mattimiehen tehtäväksi. Vielä 1924 torin puhdistuksen hoiti siellä olevan kioskin omistaja, kun hän saikunnalta ilmaisen tonttipaikan. Toriaika päättyi klo 12, minkä jälkeense oli siivottava. Kioskin-pitäjän oh poistettava maanantaisin ros-kat myös hevospuomin edustalta. Kunta ryhtyi 1928 terveydenhoitolautakunnan kehotuksesta panemaan tositoimin
kun-toon torialuetta: sen viemäriojat avattiin ja se päätettiin päällystää nupukivillä.