Vaikka kirkossaistumista ei enääpitkään aikaan ollut säädelty virallisen
penkki-järjestyksen määräyksin, niin
vanhoilli-nenkirkkokansa säilytti totutut tapansa.
Ainakin Huittisten ja Keikyän
pyhäköis-sä väki tiesi yhä etsimättä, kumpi puoli oli miesten jakumpi naisten. Vakiintu-neista paikoista pidettiin muutenkin
kiinni ja vapaampi istumajärjestys va-kiintui hitaasti. Kirkon sisustus määräsi
myös jumalanpalvelukseen tulijan sijan.
Vielä silloin kun lämmityslaitteita ei ol-lut ja penkit olivat seinässä kiinni, ku-kaan ei olisi tahtonut talvella valita jää-kylmää paikkaa seinän vierestä. Sinne
oli kuitenkin ensimmäisen pakko siir-tyä, koska penkit ahdettiin aivan
täy-teen, vaikkatyhjiäkin olisi ollut.
Lämmi-tyslaitteiden asentamisen jälkeen
penk-keihin pääsi molemmista päistä. Kami-nanviereenpyrkivät nyt ainoastaan
van-hat ihmiset, sillä muista se oli liian
kuu-ma istuinsija, kuin "helvetin erustupa”.
Kunkansakouluun valittu uusi opettaja tietämättömyyttään istui Huittisissa pen-kin alkupäähän janousi kohteliaasti
sei-somaan laskeakseen muita ohitseen,
hä-nen käyttäytymistään paheksuttiin kau-punkilaistapojen tuomisena. Huittisissa
yleisönosaston kirjoittaja oli kuitenkin
1936opettajan puolella ja selitti, että jo-kaisella oli oikeus valita paikkansa kir-kossa. Myöhemmin saapunut ei saanut
sitä riistää. Kansa oli muutenkin
opetet-tavaa. Keikyän kirkkoneuvosto pohti
1917, kuinka päästäisiin eroon kirkon lattialle sylkemisestä ja väki saataisiin
yleensäkin käyttäytymään siististi. Neu-voksi tuli, että papin oli huomautettava asiasta kirkonkuulutusten yhteydessä.
Seinille asetettavista kieltolapuista ei olisi ollut apua.58
Kirkossakäyntiä oli ruvettu
tilastoi-maan 1910-luvulta lähtien.
Hiippakun-nan ylimmät viranomaiset sitä vaativat.
Siitä huolimatta Vampulan kirkkoherra merkitsi kertomukseensa 1922-27, ettei määrällisiä tietoja voitu esittää.59 Vaikka
nuo arviot, joitapapit antoivat, ovatkin melko suurpiirteisiä, niin suunnan ne
näyttävät. Verrattuna Hämeestä ja
Poh-jois-Karjalasta saatuihin lukuihin Suur-Huittisten seutu näyttää olleen varsin uskonnollista. Keskimäärin 1920-luvul-la jumalanpalveluksissakävi Huittisissa 8 % väestöstä,Kauvatsalla 7 % ja
Keiky-ässä 17 %; 1930-luvulla Huittisissa5 %, Kauvatsalla 2 %, Keikyässä 16 % ja Vampulassa 6 %. Kesäsunnuntaisin kirkkoon tultiin ahkerammin kuin tal-vella. Keskiarvoa voidaan korottaa
pro-senttiyksiköllä kesällä ja alentaa saman
verran talvikäyntien osalta.
Vaikka Keikyän seurakunta oli elin-keinorakenteeltaan alueen
teollisuusval-taisin, niin silti sen väestö oli
harvinai-sen altista jumalansanalle. Kirkkoherra UrhoPeltonen kirjoitti v. 1923, että "var-sinkin keski kesällä oli vaikeata saada ketään jäämäänkotimieheksi kun kaikki halusivat mennä kirkkoon".
Jumalan-palvelukset vetivät kuitenkin eniten
puoleensa Keikyän talollisväestöä, sille kirkossakäynti oli perinne ja syvän
us-konnollisuuden tunnusmerkki. Peltonen
joutui heti virkakautensa alussa totea-maan, että Keikyässä oli hyvin paljon sellaisia, "jotka ovatkaikelle uskonnolle joko vallan vieraita, kuten esim. tehtaa-laisväestö ainakin itse niin luulottelee
itsestänsä, tai muutoin ovat uskontoon välipitämättömällä kannalla”. Suurin osa työväestöstä pysyi silti kirkon
hel-massa.60
Kauvatsalla kirkossakäynti oli
laske-nut huolestuttavan vähäiseksi. Se oli ol-lut muita pienempää jo 1910-luvun lo-pulla eikä siitä ainakaan paremmaksi
muuttunut. Kirkkoherra Fabian Kalervo kirjoitti 1928, että jumalanpalveluksiin osallistuminen oli "melkein
laskemas-sa;- vanhakirkkokansa löytää leposijan-sakirkon ympärillä hautausmaalla, nou-sevan polven tempaa maailma
mukaan-sa”. Hän ei ollut huomannut, että
tilatto-mat olisivat vierastaneet kirkkoa: heitä kävi yhtäläisesti kuin talollisia. Sen
si-jaan naisetolivat miehiä ahkerampia
sa-nankuulemisessa; naisiakehuttiin myös Keikyässä jaVampulassa,kun taas
Huit-tisissa ei vielä ollut eroapantu merkille.
Tuolloin Kauvatsan kirkossa kävi yhä melko normaali määrä väkeä, mutta
1930-luvulla tilanne muuttui huolestut-tavaksi. Kalervon mukaan työväestö oli vieraantunutkirkosta, ja sosialistit kävi-vät siellä vain jouluna.Kun tällä
vuosi-kymmenellä jumalanpalveluksiin osal-listui kesälläkin ainoastaan kolme pro-senttia väestöstä ja talvella prosentin
verran, arkkipiispa merkitsi 1938 tarkas-tuspöytäkirjaansa, että hengellinen elä-mä oli saatava nousemaan 'Tällaisesta lamatilasta”.61
Kirkossakäyntien määrää oli osaltaan vähentänytradioitujen
jumalanpalvelus-ten alkaminen. Ensimmäisen
innostuk-sen mentyä ohitse väki osasi taas
arvos-taa omin silminnähtyä ja läsnäollen
ko-ettua papinsanaa. Voisi myös ajatella, ettäradioitu jumalanpalvelusikään kuin korvasi entisen kotihartauden, jonka
merkitys oli 1920-luvun puolimaissa
su-pistunut Vampulassa lähes olematto-miin jaKauvatsalla harvojen perheiden tavaksi. Huittisissa sitäkäytettiin jonkin
verran, mutta Keikyässä se oli yhävarsin
yleistä. Siihenkuului tällöin hengellisiä lauluja jaRaamatun lukemista.
Uskonnollisuutta onmitattumyös eh-toollisellakäynnin määrällä jauseudella.
Vuosi 1918 ei ollut keskeyttänyt juma-lanpalveluselämää, vaanpäinvastoin sil-loin mentiin sekä kirkkoon että ehtoolli-selle pyytämään apua enemmän kuin seuraavina vuosina. Sen verran sota kui-tenkin tuotti häiriötä, että Huittisissa jäi
neljä ehtoolliskertaaväliin, kun ei ollut viiniävieraille. Josverrataan ehtoollisel-lakäyntikertojen ja seurakuntien 15 vuotta täyttäneiden asukkaiden lukua
toisiinsa, on havaittavissa, että Huittisis-sa vierailtiin ahkerimmin ehtoollispöy-dässä. Siellä tämä suhdeluku oli 1920-luvulla 92 % ja!93o-luvullakin yhä 73
%. Keikyässä päästiin lähes emäseura-kunnan lukuihin: 1920-luvulla 77 %:iin
ja 1930-luvulla jo ohikin, 75 %:iin. Kau-vatsalla oli vieraantuminen ehtinyt pi-temmälle, sillä 1920-luvulla frekvens-siksi tulee 60 % ja 1930-luvulla enää 48
%. Vampula oli suunnilleen Kauvatsan
tasoa, ehkä jopa sen alapuolella, koska vuosina 1927-39 senkäyntikertoja osoit-tava suhdelukupysyi 45-47 %:ssa. Näin mitattuna Suur-Huittisten seurakunnat, etenkin Huittinen jaKeikyä, olivat hyvin uskonnollisia paikkakuntia eivätkä Kau-vatsa ja Vampulakaan mitään huonoja olleet koko maan tuloksiin verrattaessa.
Laajassa Huittisten seurakunnassa oli vuosittain 15-19 ehtoollistilaisuutta, kolmessa muussa 6-9 kussakin.
Huitti-sissa oli ehtoollisvieraita kutakin
tilai-suutta kohti 295 1920-luvulla ja
seuraa-valla vuosikymmenellä 275, Keikyässä keskimäärin 140 molemmilla
vuosikym-menillä,Kauvatsalla 135-140 ja Vampu-lassa 130-135. Pienemmät arvot ovat
1930-luvulta. Vuoden 1918 jälkeen eh-toollisellakäyntien luku alkoi monella rajoittua yhteen vuodessa, vaikka jotkut
saattoivat vierailla kaksi tai kolmekin kertaa. Eniten ehtoolliskäyntejä kaihta-viksi sanottiin osaa "herrasväestä” ja työväestöstä. Syyt poissaoloon olivat tie-tysti erilaiset näillä
yhteiskuntaryhmil-lä.62
Ehtoollinen jaettiin yleensä jumalan-palveluksen yhteydessä, mutta ainakin
Huittisissa oli kiirastortai-iltana
erityi-nen ehtoollisjumalanpalvelus. Keikyän
kirkkoherra kertoi 1934 kuulleensa pu-huttavan "heinäripistä”, jaKauvatsalla putosi ehtoollisvieraiden määrä kesän 135:stä talvella 15-20 henkeen. Huitti-sissa ei ero kesä- ja talvisajan välillä ol-lut näin jyrkkä, mutta sielläkin kesällä käytiin jonkinverran enemmän
ehtoolli-sella. Vanhoja jäänteitä poistettiin 1928
Keikyässä, kun siellä lakkautettiin ulko-seurakuntalaisilta peritty
ehtoollismak-su.63
Ehtoolliselle aikovien kanssa ei ollut yleensä sielunhoidollista keskustelua,
koska rippikirjoitus pidettiin sakastissa ja tulijoita oli paljon. Poikkeuksen
muo-dostivat aviottomien lasten äidit ja ri-koksista tuomitut, jotka ripitettiin ennen
ehtoollista. Kauvatsan
piispantarkastuk-sessa 1934 mainittiin, että siveellisessä elämässä oli toivomisen varaa, kun äpä-rälapsia oli muutamana vuotena jopayli kymmenen prosenttia kaikista synty-neistä. Kauvatsa jaKeikyä olivat kuiten-kin tässä suhteessa enemmänkirkollisia kuin Huittinen ja Vampula. Viimeksi mainitussa seurakunnassa aviottomien määrä oli yli 15 % pari vuosikymmentä (1911—30). Näin mitattuna moraalitonta aikaa elettiin kansalaissodan jälkeen
1920-luvun alkuun asti. "Avioliiton ul-kopuolella syntyneet lapset - tässä seu-rakunnassa joka viides syntyneistä, eli
niin korkea luku, ettei sen vertaista ole täällä ennen ollut - osoittavat samalla tavalla, minne meidän nuori sukupol-vemme on nykyään menemässä”, Huit-tisten kirkkoherra Stenros kirjoitti 1921 huolestuneena seurakunnastaan. Kirkon kannalta käänne parempaan tapahtui jo
1920-luvun puolimaissa, ja Stenroskin saattoi huokaista 1934kiitoksen
synnyt-täjienpuolesta. Aviotonlapsi oli kuiten-kin häpeän merkki. Tahra jäitavallisesti
alimpaan sosiaaliseen luokkaan kuulu-neille palvelijatarille kuin kastinlei-maksi otsaan.64
Toinenperhepoliittinen seikka, mihin kirkko kiinnitti erityistä huomiota, oli avioliiton pyhyys. Vain Kauvatsan
seu-rakunta jakoi 1920-luvun alkupuolella vihittäville kokoraamattuja. Vielä
kym-mentä vuotta myöhemminkin kolme
muuta seurakuntaa vasta kokosi varoja raamatturahastoon, jotta niin voitaisiin tehdä. Raamatuilla palkittiin vihittäviä,
mutta ns. susipareja rangaistiin. Heitä oli aina kiirehditty laillistamaan suh-teensa. mutta painostuskaan ei enää näyttänyt tuottaneen tulosta. Tällainen yhdessäelo pyrittiin salaamaan muilta:
"miehet sanovat naisia palvelijoikseen, vaikea ottaa selkoa”. Noin kuvattiin ti-lannetta Kauvatsalla v. 1934. Siellä toi-mitetussa piispantarkastuksessa toivot-tiin, että kyläkunnissa toimisi
sosiaali-nen kontrolli.65
”Myös laillistamattomissa suhteissa eläviä pareja on useita. Tämä tapa näyttää nykyaikana tulevan yhä ylei-semmäksi. Ei tällaisia yhdessä eläjiä ennen varsinkaan maaseudulla ollut.
Tällainen laillistamattomissa suhteissa yhdessä eläminen pidettiin
pahennuk-sena jaseurakuntalaistenpuolelta tuli yleinen painostus tällä tavalla eläviä
vastaan. Tällainen painostus olisi
nyt-kin saatava toimeen. Sellainen yleinen mielipide, ettei tällaista elämää sallita.
Kyläkunnissa tuli niitten asukkaitten tällaisilleyhdessäeläjille näyttää, ettei heillä kyläkunnan keskuudessa ole asumisen oikeutta jaettei heitä edes pidetä oikeina ihmisinä. Tämä kysy-mys ei enää ole vain uskonnollinen
vaanseon yhteiskunnallinen kysymys.
Avioliitto on yhteiskunnan
peruspyl-väitä ja jos siinä tällainen mielivalta pääsee valtaan jasitä sallitaan, horjuu koko yhteiskunnan perustus. |a minne joutuvat lapset, jotkatällaisista irralli-sista suhteistasyntyvät.”
Laillistamattomissa suhteissa eläviä pa-reja nuhdeltiin kirkkoneuvoston edessä,
jaHuittisissa sen kerrottiin muutamien kohdalla johtaneentulokseen: avioliiton solmimiseen. Seurakunnassa laskettiin
1930 olevan kuusi laillistamatonta yh-dyselämää viettävää pariskuntaa, joista kuitenkin kaksi oli muualla kirjoissa.
Vastakkainen ilmiö, avioerot, ei myös-kään saanut kirkon hyväksyntää eikä se
yleistä ollutkaan. Koko maassa avioeroi-suus oli nousussa 1920-luvulta lähtien,
mutta Suur-Huittisten seurakunnat il-miö tavoitti vasta seuraavan
vuosikym-menen alkaessa. Huittisissaeron otti täl-löin pari kolme paria vuodessa. Liekö pulavuosilla ollut syytäkirkon kannalta kielteiseen kehitykseen?
Sakramentit toimitettiin yleensä
pap-piloissa, kodeissa sekä kinkereillä ja muissakirkon järjestämissä
tilaisuuksis-sa. Huittisten kirkkoneuvosto kielsi 1929avioliittoon vihkimisen seurojen ja yhdistysten taloissa. Maaseudun elä-mässäkirkko oli yhäkeskelläkylää.66