mieliinväkevänä sananjulistajana, niin hänen seuraajansa ei poikennut tässä
edeltäjästään. Puheen sisältö oli vain
toi-nen. Vuonna 1922 toimitetussa vaalissa Huittistenkappalaiseksi valittiin toiselta ehdokassijalta selvällä enemmistöllä
-93 prosenttia annetuista äänistä -
27-vuotias pastori Lauri Jooseppi
Jokinen.
Hän oli 1916 nuoruutensa takia saanut
senaatilta erivapauden papiksi vihkimi-seen. Kutenraskaan kuorman jäljet
uraa-vat syvimmältä pehmeän maan, niin piirtyvättoiset elämänkokemukset
ihmi-sen sisäiseen ja ulkoiseen olemukseen tummemmin värein kuin toiset, joista
jäävainkevyt hipaisu pintaan. Lauri
Jo-kinen toimi 1916-18 pappina Inkerissä Pietarinkonsistoripiirissä jaoli 1919-20 panttivankina Pietarissa ja Moskovassa, jolloin häntä oli kidutettu. Ne vuodet kertautuivat hänen saarnoissaan ja elä-mänasenteissaan. Vuonna 1921 hän oli
Suomen hallituksen määräämänä jäse-nenä evakuoimiskomiteassa Pietarissa ja toimi samallakaupungin suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan vt.
kirkkoher-rana. Ennen Huittisiin tuloaan hän oli vielä sotilaspappina.
Lauri
Jokinen
jakoi seurakunnanväen, niin kuin joet jakavat sen alueen.
Hän oli poikkeuksellisen lahjakas saar-namies, mutta samallakiivas
oikeistopo-liitikko, IKL:n ja lapuanliikkeen paikal-linen johtomies. Se estihänen pääsynsä
Huittistenkirkkoherraksi. Hänen vaiku-tusvaltaansa ei poliittinen väri murenta-nut.
Jokinen
toimi useissakunnallisissaluottamustehtävissä, opetti Lauttakylän yhteiskoulussa jaoli varavankilan pasto-rina sen perustamisesta alkaen, vaikutti
yhdistys- jatalouselämässä. Hänen
kau-tensa Huittisten kappalaisena kesti yli kolmekymmentä vuotta.44
Kirkkoherran ja kappalaisen lisäksi Huittisten seurakunnassa oli kolmaskin vakinainen pappi: pitäjänapulainen. Se oli tuulinen virka, koska sen tarpeelli-suudesta oli ollut jatkuvastikiistaa. Kun sitä ei saatu yhdistetyksi Keikyän kirk-koherran virkaan, käytettiin Keikyän
it-senäistymistä muuten hyväksi. Seura-kunnan alue oli jaon johdosta niin pie-nentynyt, että kaksi pappia ehti sen hy-vin hoitamaan. Tällä perustelulla ryh-dyttiin pitäjänapulaisen virkaa
lakkaut-tamaan vuodesta 1918.Päätös lykkäytyi muutamalla vuodella papiston palkka-usuudistusten takia, mutta 1924 se vih-dointoteutui.Helmikuussa 1930kuollut pastori Verner Mannelin oli viran vii-meinen haltija. Hän ehti hoitaa sitä 48
vuotta. Hänen puolisonsa Alma- synty-äänIngelius, Huittistenkirkkoherran ty-tär - oli kuollut jo 1923. Hän oli ollut kaikkien seurakuntalaisten tuntema ja kunnioittama ”täti-Mannelin”.
Kun seurakunnan papit olivat viras-saan pitkäaikaisia jaelivätvanhoiksi, he
joutuivat toimessaan usein turvautu-maan apupappeihin. Pisimpään tällaista tehtävää hoiti kirkkoherra Stenrosin poi-ka pastori Vilho Suurkari (1927-34),
jos-ta myöhemmin tuli Vampulan kirkko-herra.45
Huittistenpapeilla ei olluttoimissaan pysyvää työnjakoa, vaan
saarnavuorolu-ettelot laadittiin vuoden alussa. Kun kirkkolaki kuitenkin sellaista edellytti, kirkkoherra jakappalainen sopivat 1936 työnjaosta tuomiokapitulin
siunauksel-la.46
Vampulan seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Gustaf Manner oli ottanut viranvastaan vappuna 1900, jahän hoi-ti sitälähes puoli vuosisataa, aina kuole-maansa 1943 asti. Manner pysytteli
pel-kästään seurakunnan palvelijana eikä osallistunut aktiivisesti kunnalliseen toimintaan. Hän ei hajottanutvoimiaan liian moninaisiin asioihin, hänestä on sanottu. Mannerin saarnojen kerrotaan olleen lyhyitä mutta pontevia. Uskon-nolliseltakannaltaan hän oli syvästi
kir-Rippikoululaisia vuodelta 1937. Joukonkeskellä opettajat:vasemmalla kirkkoherra E.W. Elovaa-ra. kappalainen Lauri Jokinen ja kanttori Aarno Antila.
teollisen suunnan puolustaja eikä katsel-lut suopeasti siitäpoikenneita. Elämän-sä vaikeimmat ajat kirkkoherra oli var-maankin joutunut kokemaan 1918,
jol-loin yksi hänen pojistaan murhattiin paikallisten punaisten johtomiehiin kuuluvana ja toinen pakeni koko maan punaisten johtajana Venäjälle.
Pulavuo-tena 1933 hän pelasti poikansa,
maaher-ra Arvo Mannerin kanssa neljännen po-jansuuren maaomaisuuden Vampulassa pakkohuutokaupan kurimuksesta.
Rovasti Manner oli elämänkatsomuk-seltaan suvaitsevainen ja poliittiselta taustaltaan vanhasuomalainen. Samaa toisen ihmisen huomioon ottamista hän opetti myös niille monille apupapeil-leen, jotka olivat toimessa Vampulan seurakunnassa virkauran alkukierrossa.
Näitä oli esimerkiksi 1926
Jaakko
Haa-vio, myöhemmin tunnettu teologi ja kir-jailija, joka on muistellut oppineensa Luukin pappilassa entisessä Kullervo
Mannerin työhuoneessa niin suvaitse-vaksi, että sittemmin sotilaspappina
hä-nenväitettiin olevan "vaarallinen armei-jalle ja maanpuolustukselle vasemmis-tonrientojen liikanaisen ymmärtämisen takia”. Mannerin apulaisena ehti
1929-30 toimia myös Antti Rantamaa, maa-laisliiton tuleva kansanedustaja. Hänet on muistettuerityisesti pohjalaisesta pu-keutumisestaan, sillä saappaat javyöllä riippuva tuppipuukko kuuluivat
erotta-mattomasti Rantamaan asusteisiin
Vam-pulassa. Häntäpelkäsivätviinatrokarit ja Lapuan liikkeen kannattajat.
Vampulas-sa on muisteltu, että jälkimmäiset olivat jo muiluttamassa Rantamaata, mutta ro-vasti sai teon estetyksi. Rantamaa muis-tutti seuraavana pyhänä saarnassaan
muiluttajia. Hän aloitti seurakunnassa myös nuorisotyön.
Rovasti Gustaf Manner eli lähes 94-vuotiaaksi. Hän säilytti uljaan ryhtinsä jatutuksi tulleetkävelyretkensä
elämän-sä loppuun asti. Jo 1927 hänellä oli laa-dittunatestamentti javalmis kaava omil-le hautajaisilleen. Yhtään kukkaa ja
sep-peltä ei saanut haudalle tuoda eikä aino-atakaan puhetta pitää. Vainlyhyt siuna-us jaRaamatun teksti: ”Kun hän vielä kaukana oli, näki hänen isänsä hänet ja
armahti häntä.” Näin hautaus myös toi-mitettiin.47
Kauvatsan ensimmäinenkirkkoherra FabianKalervo valittiinvirkaan 1916, ja hän otti sen vastaan vappuna 1918. Ka-lervon tehtäväksi uudessa seurakunnas-saan tuli heti sodan aiheuttamien pur-kautumien lääkitseminen. "Vuoden 1918 kapinan iskemät haavat pysyvätkauvan parantumatta, sillälukuisatkodit menet-tivät sen kautta jonkun perheensä
jäse-nistä”,Kalervo kirjoitti 1920.
Kirkkoher-ra itse oli kirkollisen keskitien kulkija,
mutta hänen seurakuntalaisistaan moni etsi ratkaisua toisaalta. Kalervo ei
kaih-tanut, toisinkuin Manner, yhteiskunnal-lisia kannanottoja, vaan hän oli innok-kaasti mukana kunnallisessa elämässä kolmen virkaseurakuntansa alueella.
Kauvatsalla hän kuului mm.
kunnanval-tuustoon yhden kauden porvarillisen vaaliliiton jäsenenä. Oikeistoradikalis-min kiihkeimpänä kautena politiikka kiinnosti kirkkoherraa siinämäärin, että
muiden kiireiden takiakirkkovaltuuston kokous oli joskus jäädäpitämättä.
Fabi-an Kalervo oli Kauvatsan kirkkoherrana kuolemaansa 1936saakka.48
Toiseksi kirkkoherrakseen kauvatsa-laiset valitsivat sangen oppineen miehen Ludvig Vilhelm Sjöstedtin (1938-48), joka oli suorittanut kaksi akateemista loppututkintoa, opiskellut ulkomaiden yliopistoissa, kirjoittanut useita
tieteelli-siätutkimuksia jaoli perinpohjin koulu-japappismies.
Jokin
erityinen syy lieneetuonut hänet 68-vuotiaana kaupunkipai-koista virkaan tänne valtateiden taakse
pieneen Kauvatsan seurakuntaan.
EnnenKeikyän seurakunnallista itse-näistymistä rukoushuonekunta oli
saa-nut 1917 jo oikeuden palkata oman pa-pin. Tehtävää hoitivat Aarne Vilhelm Törn 1917-18,Sakari Loimaranta vapus-ta 1918 vuoden loppuun, Huittisten pa-pisto parin kuukauden ajan ja Arvi Kau-komaa 1919-20. Ensimmäinen kirkko-herra Armas Herva viihtyi Keikyässä ai-noastaan kaksi vuotta (1920-22). Väliai-kaisena pastorina toimi vuoden ajan
(1922-23) Väinö J. Mattila, joka pyrki
1922 Huittisten kappalaiseksi mutta ei riittänyt vaalissa Lauri
Jokiselle.
Noiden lyhytaikaisten viranhaltijoi-den jälkeenkirkkoherraksi valittu Urho A. Peltonen teki vastapainoksi täyden työpäivän keikyäläisten hyväksi, sillä hän oli heidän esipaimenenaan 36 vuot-ta (1923-59). Uskonnolliselta vakau-mukseltaan Peltonen oli lähellä
herän-neitä, kun Herva jaMattila olivat olleet evankelisen suunnan kannattajia. Nuori seurakunta jakunta kulkivat käsi kädes-säkohti taloudellista hyvinvointia. Kirk-koherra Peltonen toimi alkuaikoinaan kunnanvaltuuston jäsenenä
porvarilli-senvaaliliiton edustajana javuoden jopa valtuuston puheenjohtajana (1925).
Paikkakunnan sosiaalinen järjestötoi-minta ja säästöpankki saivat hänestä osallistuvan tukijan ja puheenjohtajan.
Kirkkoherra Peltonen on muistettu hy-vänä pappina jaoikeudenmukaisena ih-misenä kertojan poliittisesta kannasta riippumatta.49
Suur-Huittisten seurakuntien papisto tuli useimmiten maailmansotien välise-nä aikana julistamaan kantaansa saar-nastuolin lisäksi myös
kunnanhuonees-sa, jopatoreilla jatumillakin. Toiset seu-rakuntalaiset siitäpitivät, toiset vastusti-vat. Selvää oli, että papin julistukseen oli sitoutunuttavallista enemmän arvo-valtaa.