Sosiaalimenoja kasvatti työttömyys sil-loin, kun muutenkin oli vaikeinta. Huo-not ajat, työttömyys ja köyhyys olivat kuin toivottomat perintötekijät saanut kolmihenkinen perhe kulkemassa käsi kädessä nevalla, missä jokainen askel upotti. Yhteiskunta rakensi taivalta tu-kevia pitkospuita hitaasti. Työnvälitys oli tullut kuntien ja yleishyödyllisten yhdistysten huoleksi 1911 annetulla lailla. Sen harjoittamisesta ei saanut pe-riä maksua. Säädöspohjaei tästä sanotta-vasti muuttunut seuraavan puolen vuo-sisadan aikana.
Suur-Huittisten kunnat joutuivat
so-veltamaan lakia ensimmäisen maail-mansodan aiheuttaman taloudellisen säännöstelykauden aikana. Kauvatsa kulki tällä kertaa tietä näyttämässä, sillä kuntakokous asetti marraskuussa 1915 pitkän keskustelun tuloksena työnväli-tystoimiston, työtoimiston, mihin valit-tiin kaksi talollista porvarillisista
ryh-mistä jakaksi työväen edustajaa. Toimis-ton tehtäväksi annettiin ottaa vastaan il-moituksia työmahdollisuuksista jatyötä vailla olevista sekäsaattaakysyntä ja
tar-jontakohtaamaan toisensa.
Kauvatsalai-set olivat koko maankin mitassa ensim-mäisten joukossa, sillä vasta muutama
kaupunki oli ehtinyt muodostaa työnvä-litystoimiston. Kauvatsalla kyseessä oli kuitenkin sellainen työttömyyslauta-kunta, minkä Huittinen ja Vampula
pe-rustivat vasta 1917. Edellisessä puheen-johtajan tehtävä annettiinsosialisteille, kun taas jälkimmäisessä työnantajilla oli yhden paikan enemmistön turvin myös puheenjohtajuus.57
Työllisyyttä hoidettiin hätäaputöinä.
Vampulassa olikesän 1917kuluessa saa-tu Vähäjoenperkaus kaivetuksi Köyliön rajalle asti, millä oli työllistetty suurin piirtein kaikki halukkaat, lähes puolen
sataa miestä. Syksyllä kunta koetti järjes-tää maantieoikaisuja. Lopulta päädyttiin tavanomaiseksi käypään ratkaisuun, jol-loin isännätvelvoitettiin antamaan työtä
oman kylän miehille halkojen
hakkuus-sa. Huittisissamaataloustuottajat asetti-vat vuoden 1918 alussa toimikunnan
ot-tamaan selväätyöttömien määrästä. Täl-löin pyrittiin erottelemaan työtä
vierok-suvat sitä haluavista. Edellisten
työllis-tämiseen oli käytettävä pakkokeinoja, jälkimmäisille tuli yksityisten järjestää mahdollisuuksien mukaan hyödyllistä tekemistä. Näin koetettiin säästää
kun-nan varoja hätäaputöiden taakalta. Nii-hin oli jouduttu turvautumaan talven kynnyksellä, jolloin työttömyyslauta-kunta olikaivauttanut ojiaKuninkaisten
jäätyneeseen savikkopeltoon. Vapausso-dan loputtua tätä tuhlaavaisuutta muis-tettiin katkeroituneesti. Työn laskettiin tulleen maksamaan viisitoistakertaisesti
arvonsa, ”sillä työmaalla nähtiin hyvin paljon sellaista ainesta, jotkaeivät olleet työn puutteessa sinnetulleet, vaan täyt-tämään entisiälihavia kukkarokaan. ” He olivat arvostelun mukaan vain seisoske-lemassa japiippua polttelemassa. Tämä oli kritiikin malli myöhemmillekin työl-lisyystöille, ainakin jos ne jouduttiin kustantamaan kunnan varoista. Valtion rahat kyllä kelpasivat omaan kuntaan, kun hätä tuli.
Heti sodan loputtua keväällä 1918 maataloudessa vallitsi kuitenkin pula työvoimasta. Moni parhaassa iässäoleva virui vankileirillä. Työnantajat
valitteli-vat palkkatason kalleutta. Tähän saattoi tosinvaikuttaa yhtä paljon inflaatio, joka puristi hintoja ylöspäin. Työvoiman tar-vetta käytettiin hyväksi jopa vaikutetta-essa valtiorikosoikeuden kapinasta
anta-miintuomioihin. Niinpä Huittisten
suo-jeluskunta pyysi pikaisesti vapautta-maan punaisten johtoonkuuluneen sa-tulaseppä Emil Falenin, koska tällä oli rästissä tekemättömiä nahkatöitä. Ne uh-kasivat pilaantua mestarinpoissaollessa.
Satulaseppää käytettiinkin Huittisissa, mutta nopeasti hänet passitettiin Suo-menlinnan vankileirille kärsimään
kuu-den vuokuu-den tuomiotaan.58
Aika oli muuttunut vuodesta 1917 enemmän kuin yhden vuoden verran.
Kaikenlaisen työn piti kelvata. ”Me emme saa tuudittautua siihen luuloon, kuten ennen, ettäkylläpähän kunta
elät-tää, sillä on muistettava, että nyt
raken-namme uutta Suomea jase ei siedä tällä hetkellä laiskottelijoita eikä ihannemaa-ilman haaveilijoita”,
Lauttakylä-lehdes-sä opastettiin kesäkuussa 1918. Vampu-lassarovasti Manner esitti tammikuussa
1919, ettäkuntaan perustettaisiin työn-välitystoimisto. Valtuusto myöntyi tähän kehottamalla elintarvelautakuntaa pitä-mään listaa työnantajista, joillaoli
tarjo-ta ansioita ja saattamaan heidät yhteen työhaluisten kanssa.
Sosiaalihallitukses-tahuhtikuussa saapunut samaa suositta-va kiertokirje voitiinarkistoida.59
Torpparivapautus, pienviljelyn
tuke-minen, metsätyöt ja tilattoman väestön muutto teollisuuskeskuksiin vähensivät 1920-luvullatyöttömyyttä jatekivät siitä kausiluontoisen, luonnonlain tapaisen.
Se alkoi, kun sadonkorjuun aika meni ja talvi teki tuloaan. Kevätaurinko toi ta-kaisin työn ja toimeliaisuuden, touko-työt jatukinuitot. Vanhakäsitys oli, että
maatalousväestön parissa ei voinut esiintyätyöttömyyttä. Keikyässäkin teol-lisuudessa tapahtuneet muutokset
kyet-tiin osittain paikkaamaan käsityön laa-juudella jasen muuntelulla. Vasta pula-kausi asetti päättäjät uuden tilanteen
eteen. Työttömyydestä tuli jatkuvaa ja sitä oli ryhdyttävä suunnitelmallisesti torjumaan.60
Vampulassakatsottiin vielä 1929 tule-vaisuuteenluottavaisina: ”...
kunnanval-tuusto toteaa, ettei huomattavampaa työttömyyttä ollut kunnassa esiintynyt eikä todennäköisesti tulisi esiintymään-kään.” Ennustus osuiväärään, sillä lama
oli joalkanut, Suomessa jopavuotta ai-kaisemmin kuin muissa maissa, ja sen
mukana seurasi työttömyys. Kunnallis-lautakunta oli tosin joulukuussa
ounas-tellut olevan mahdollista, "etteivät
ny-kyiset olettamukset pitäisi paikkaansa”
jaehdottanut seurantatyöryhmän perus-tamista. Huittinen jaKauvatsa asettivat ministeriön esittämän työttömyyslauta-kunnan marraskuussa 1929, Keikyä ja
Vampula joulukuussa. Huittisissa ja Kauvatsalla porvarillisilla oli tässä luot-tamuselimessä yhden paikan
enemmis-tö, Vampulassa jaKeikyässä sosialisteil-la, joskinvain viimeksi mainitussa hei-dänedustajansa oli puheenjohtajana.
Jä-senistä yksi edusti erikseen nimettynä työnantajia ja yksi työntekijöitä. Muut oli valittu kunnallislautakunnasta ja köyhäinhoitolautakunnasta.61
Kunnat lähtivät entisistä asemista: vil-jelijöiden tuli koettaa järjestää työtä
oman kyläkunnan väelle ja sen ohella neuvoteltaisiin valtion viranomaisten 361
kanssa muista työkohteista. Kunnan va-roja käytettäisiin vain äärimmäisessä hä-dässä. Alueen maataloustuottajien ei ol-lut helppo toteuttaa näitä toiveita. Kai-laista jasateistavuotta 1927 seurasivielä huonompi 1928. Sadostamuodostui niin kehno, ettei sitäriittänyt ohran jakauran osalta edes siemenviljaksi. Valtiolta oli
1929 haettava lainaa sen ostamiseksi, ja Vampulassakunta antoivielä seuraavana
vuonna erityisiä katoluottoja, vaikka
1929 ja 1930 olivat olleet hyviä
satovuo-sia.Noiden velkojenmaksuun pyydettiin lykkäystä yhävuoden 1930lopulla. Maa-taloudesta valtaosin toimeentuleva Vam-pulankunta elätteli turhaan kesällä 1930 toiveita korkokannan alenemisesta. Pa-hin oli yhä edessäpäin,konkurssit ja
vau-raimpienkin tilojen pakkohuutokaupat.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja A.J.
Heiniö-Ojalaoli oikeassa avatessaan
vuo-den 1931 istuntokauden: "...samalla kun maataviljelevä väestö voi hyvin silloin voi hyvin myöskinmuu väestö, jonka toi-meentulo onriippuvainen maamme pää-elinkeinon harjoittajan toimeentulon mahdollisuuksista.”62
Huittinen jaKeikyä ryhtyivät alueen kunnista ensimmäisinä torjumaan työt-tömyyttä. Niissäse koettiin pahaksi on-gelmaksi heti 1929. Huittisissa oli sen vuoden alussa jo187 henkilöä vailla työ-paikkaa eikä tilannekorjaantunut
vuo-den loppuun mennessä. Naisen asema avustavana perheenjäsenenä periytyi ti-lastoihin, sillä näiden joukkoon oli
kir-jattu vain kaksi naista. Harvoin heitä merkittiin kortistoihin kymmentä
enem-pää ja kesti aikansa, ennen kuin heille löydettiin sopivaa tekemistä. Pelkästään miesten määrästä laskettuna Huittisten työttömyysaste nousi 7.5 prosenttiin.
Keikyässä oli valtuustolle lähetetty
maa-lis-huhtikimun vaihteessa nimetönkirje, missä pyydettiin hätäaputöiden järjestä-mistä. Se ei antanut aihetta toimiin, mut-ta seuraavassa kuussa työttömien koko-ukselta saapunut viesti pakotti kunnan ilmoittamaan saatavissaolevista
tilapäi-sistä ansiomahdollisuuksista, koska
yleisiä töitä ei ollut tiedossa. Keikyän työttömät taivuttelivat kuntaa uudelleen vuoden 1929 lopulla etsimään paran-nusta heidän toimeentuloonsa.63
Työttömyyden torjunnassa oli häm-mentäjänä monta kokkia. Mausteet
oli-vat samat, mutta liemen väkevyys vaih-tein Vampulan kunta panosti ehkä mui-taenemmän siihen, ettäyksityiset
maan-omistajat voisivat järjestää tarvitseville ansiomahdollisuuksia ja kunnan
vara-työt olisivat viimeinen tukikeino. Nii-den avulla myös tavoiteltiin "taloudel-listen arvojen aikaansaamista”. Kauvat-salla ja Huittisissa kunta oli jatkuvasti aktiivisesti työllistämässä, kun taas
Kei-kyä hyötyi puolentoista vuoden ajan, helmikuusta 1930 heinäkuuhun 1931, valtion suuresta siltatyömaasta.
Yksityisten maanomistajien
käyttäyty-mistäohjasivat valtion rahalliset
tukitoi-met sekä Satakunnan
maataloustuottaji-en piiriliiton kuntiin suuntaama neu-vonta. Piiriliitto opastikesällä 1930, että
työllistämisessä oli kiinnitettävä huo-miota suunnitelmallisuuteen. Poukkoi-lulla vain aiheutettaisiin vahinkoa
kun-nan veronmaksajille. Hätäaputöiden palkkaus tuli määrätäurakkapohjaiseksi
eivätkä korvaukset saaneet ylittää paik-kakunnan keskitasoa. Luottamusmiesten piti seuloa työnhakijat, niin että heistä hyväksyttiin vain "tosityöttömät”.64
Maataloustuottajien yleisohjeet kelpa-sivat malliksi Suur-Huittisten kunnille, varsinkin kun valtio myönsi
halpakor-TienrakentajiaVampulan Tanokkaassa 1925. Tietyötolivatpitkäänkäytetyinkeinohelpottaa kausi-työttömyyttä. (Vampulankunnankokoelmat)
koista lainaa maatalouden perusparan-nustöihin. Emäpitäjä muodosti 1931
100 000 markan
työttömyyslainarahas-ton, mistä annettiin seuraavana vuonna
viljelijöille luottoja 2 % korolla sekä 5
mk suuruista päivärahatukea. Ehtona oli, että maanomistajan tuli pitää työs-sään vähintään yksi 16 vuotta täyttänyt mies kutakin kymmentä peltohehtaaria kohti. Näin saatiinsijoitetuksi 70 työtön-tä. Vampulan kunta lähettikirjeen puo-lelle sadalle maataloustuottajalle
pyytä-en heitä järjestämääntöitä niitä tarvitse-ville. Vaikka kunta lupaili jopa
koroton-ta lainaa niille, jotka työllistäisivät lauta-kunnan kirjoissa olevia, niin lopulta
val-tuusto hyväksyi 1931 ohjelmaansa vain
yhden tällaisen rahoituskohteen. Syynä oli paljolti työttömyyden tilapäinen hel-pottuminen. Kauvatsan kunta antoi myös työttömyyslautakunnan käyttöön huomattavan määrärahan, mutta joutui valittamaan tulosten kehnoutta, ”sillä nykyinen lamannustila on saanutkaikki niin pidättyväisiksi, ettei yksityisten ta-holta panna juuri sanottavasti uudistuk-siaaikaan, jonkavuoksisatoihin nouseva työläismäärä jää vaille työtä.” Vuonna
1933 ei enääVampulassakaan saatu yksi-tyisiä ottamaanväkeätyöhön edes korot-tomilla lainoilla. Keikyässä tarvitsi vain
1930 "mahdollisuuksien mukaan” ottaa huomioon maataloustuottajien
piirilii-tonkirjeessä annetut ohjeet, mutta kahta
363
vuotta myöhemmin siellä oli siirrytty Huittistennoudattamaan käytäntöön.65
Huittisissa työllisyysasioiden hoito oli uskottu erityiselle virkamiehelle, kunnan metsätyönjohtajalle Samuel O.
Mattilalle. 'Työtä pitäisi keksiä työttö-mille pitemmäksi tai lyhyemmäksi ai-kaa”, hän joutui tuskailemaan maalis-kuussa 1931.
Joulukuun
lopussakun-nassa oli 250 työtöntä. Kauvatsalla kor-tistoihin kirjattiin tällöin runsaat sata
työtöntä, Keikyässä seuraavana vuonna
yli seitsemänkymmentä. Pahimpana ai-kana 1931-32 virkakunnan haaviin
seu-lottujen työttömien osuus jäi silti 6-9 prosenttiin ammatissa toimivan väestön määrästä laskettuna. Todellisuudessa työttömyysaste lienee kuitenkin ollut tuolloin 12-14 %, sillänaisia ei
tilastois-ta päätellenhevinhyväksytty
yhteiskun-nan hätäaputöihin, tuskin kaikkia mie-hiäkään. Jos kunnan ilmoituksiin on
luottamista, niin Vampulassa ei juuri työttömyyttä tunnettu edes mustimman laskukauden aikana. Valtuuston ja kun-nallislautakunnan pöytäkirjat eivät tosin anna oloista aivanyhtä valoisaa kuvaa.66
Halkojen hakkuu ja metsänparannus-työt kuuluivat pulakautena Huittisten, Kauvatsan ja Vampulan
apuvalikoi-maan. Huittisissane olivat koko
pahim-man jakson 1930-34kunnan ohjelmassa ja myös Kauvatsan kunta ohjasi väkeä metsätiloilleen. Vampulan kunnan ei tarvinnutkajota omaan varantoon,koska Lelu
Jonkka
järjestivuoden 1931 alussasuuren savotan hankkiakseen rahaa jat-kuvasti paisuneiden velkojensa
mak-suun. Metsä- jasuomaiden ojitus kuului
samaan yhteiseen arsenaaliin. Kun
Kei-kyän kunnalla ei ollut sanottavaa maa-omaisuutta, sen oli etsittävä muita työl-lisyyskohteita.
Vanha keino vapaussodan jälkeiseltä ajalta oli sepelien louhiminen. Vampu-lan kunta ajatteli 1930 panna matalaksi Sallilankansakoulun alapuolisen
kalli-on, mutta luopui siitä, koska sitä ei pi-detty tuottavana tapana. Huittisten
kun-ta sen sijaan alkoi särkeä helmikuussa
1932kiilakiviä jasepeliäkunnalliskodin tiluksilta. Niitä louhittiin varastoon ja myytiin valtion tarpeisiin melkoiset
määrät, yksistään v. 1932 tuhat kuutio-metriä. Näin saatiin työllistetyksi pari-kymmentä vankinta miestä. Toripuiston kunnostamiseen ja torin kiveämiseen päästiin käsiksi pulakauden lopulla
1934. Seuraavanavuonna aloitettiin työt urheilukentällä. Kauvatsalla oli 1931-32
tehty pallokentät kahdelle kansakoulul-le, ja työtä jatkettiinseuratalon urheilu-kentällä.67
Yksityisten ja kunnan
keinovalikoi-man loppuessa turvauduttiin valtion suoranaiseen apuun.Lainojen lisäksi
us-kottiin tietöiden jakoskenperkausten el-vyttävään vaikutukseen. Kunnat olivat
itsekin tehneet pienehköjä perusparan-nuksia: Huittinen Lauttakylän kujilla, Keikyä Honkolankylän jaKauvatsan
vä-lisellä tiellä, Kauvatsa avustanut
Piilijo-enmaan ja Rutunan kylätien hoitokun-tia. Kun Kauvatsan voimavarat alkoivat
1933 ehtyä, valtuusto toivoi, että valtio olisi ottanut ohjelmaansa Huittisista Kauvatsan kautta Kiikoisiin ja edelleen Pohjois-Satakuntaan johtavan maantien ojittamisen. Vampulan kunta odotti apua Turun jaTampereen välisen maan-tien levittämiseen Virttaankankaalla.
Kun vielä 1933 ei tähän ollut ryhdytty, valtuusto kirjasi käsityksenään, että
"näihin aikoihin asti harjoitettu työttö-myyspolitiikka kannattamattomine ja kalliine teiden rakentamisineen ja
oiko-misineen ym. toimenpiteineen on ollut hyvin lyhytnäköistä, epätarkoituksen-mukaista jaepätaloudellista”. Huittisten
sepelit kelpasivat valtion tietöihin.68
Jokien
piirittämillä Suur-Huittistenta-sankomaillakoskenperkaukset olivat jat-kuvasti sellainen työkohde, jota ei tar-vinnut hakea pussinpohjalta. Tulvat
muistuttivat pulavuosinakin sen tärkey-destä. Kokemäenjoen perkaustöiden aloittamisesta oli käyty kuntien keskei-siäneuvotteluja Lauttakylässä jovuoden
1929 syksyllä, jaseuraavan vuoden alun suurtulva vauhditti hanketta. Näihin valtion rahoittamiin töihin päästiin
kä-siksi marraskuussa 1932. Huittisissa var-maan petyttiin ensi vaiheen
työllistä-väänvaikutukseen, silläpitäjästä hyväk-syttiin urakkaan vain kymmenen
kivi-miestä, kun tavoitteena oli ollut 50-60
työttömän sijoittaminen. Seuraavana vuonna tähän yllettiin. Kauvatsalaisia hyväksyttiin 1931-33 Kokemäenjoen työmaan ohella myös Rukajoen
perkauk-seen. Keikyäläisiäkin oli Kokemäenjoen koskilla, mutta Vampulassa selvittiin jo
melkein omin voimin.69
Kunnat pyrkivät itsekin hoitamaan
työllisyyttä pienimuotoisen yritystoi-minnanavulla jatukemaan etenkin käsi-työläisten mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan. Kauvatsalla, Vampulassa ja Huittisissa ohjattiin työttömiä tur-vesoille nostamaan pehkua. Kauvatsan kunta vuokrasi syksyllä 1930 kahdelta maanomistajalta yhteensä 13 ha:n alan Piilisuota. Sieltä nostettiin pehkua työl-lisyystöinä vielä 1933. Vampulassa
kun-ta myönsi keväällä 1931 yksityisten omistamalle Vampulan turvepehkuteh-taalle määrärahan, jottase voiottaa työt-tömiäpalvelukseensa. Lisäksi
kunnallis-lautakunta velvoitettiin varastoimaan ja
myymään nostettu pehku. Kokeilua ei liene jatkettu enää seuraavana vuonna.
Huittisten kunta turvautui viimeisenä tähän keinoon työttömien sitäpyydettyä
jakoetti sijoittaa 1933 näitä Riposuolle
turpeen nostoon, mutta laman hellitet-tyä otettaan annettiin markkinavoimien taas 1934kuivattaa turvepehkua.70
Kauvatsan kunta tuki rahallisesti tun-tuvimmin käsiteollisuutta ohjatessaan väkeä olki- ja haaparihman punontaan sekä myöntäessään 1932Kauvatsan olki-pohjaosuuskunnalle huomattavan
lai-nan sen toiminnanrahoittamiseksi. Kei-kyässä todettiin 1933, että Oskari Hell-strömin sukkulaliikkeen tuotanto oli jo hyvässä vauhdissa ja käsiteollisuus muutenkin osoitti kasvun merkkejä.
Huittisten kunta ajatteli perustaa 1931
Lauttakylään erityisen työtuvan, johon olisi voitu sijoittaa naisia ja heikkovoi-maisiavanhahkoja miehiä. Aikeesta jou-duttiin luopumaan, koska matkat syrjä-kulmilta olisivat muodostuneet hanka-liksi iäkkäille ihmisille. Miehille järjes-tettiinkotityönä koppien jaluutien val-mistusta. Naisetohjattiin käsityön pariin sukkien, käsineiden javillapaitojen ku-tojiksi. Kunta maksoi raaka-aineet ja pal-kat sekä hoiti tuotteiden välityksen ku-luttajille. Kovin kannattavaksi tällainen yritystoiminta ei muodostunut, sillä hel-mikuussa 1934 havaittiin, että käsitöitä oli runsaasti varastossa. Niiden myynti uskottiin nyt halukkaille provisiokau-palla. Huittisten naisyhdistykseltä
toi-vottiinmyös apua ongelman ratkaisemi-seksi. Yhdistys olikin helmikuussa 1934 etsinyt keinoja työttömien naisten vai-kean aseman korjaamiseksi. Se asetti
jä-senilleen kovan vastuun toivoessaan,
”että jäsenetkukin kohdaltaan oivaltaen asian vakavuuden keksisi sopivaa
hyö-365
dyllistätyötä niille työttömille, jotka
to-della tohtivat tehdä työtä ja joillaon ky-kyä jataitoa siihen.”71
Työttömät eivät halunneet
passiivisi-na mukautua yhteiskunnan ja työnanta-jienheille esittämiinvaatimuksiin. Pula jatyöttömyys olivat saaneetväriä politii-kasta. Poliittinen työväenliike masinoi mielenilmaisuihin. Ne taas antoivat vauhtia oikeistoradikalismille.
Työttö-mientyytymättömyyden aiheista ensim-mäisiä oli palkkauksen kehnous. Huit-tisten Palokunnantalolla helmikuussa
1930 pidetty kokous vaati, että ansio-tason oli vastattava kohtuullisia elinkus-tannuksia. Vampulassa kunnallislauta-kunta myönsi joulukuussa 1931, että va-ratöissä perheelliselle maksettu palkka
hädin tuskinriitti toimeentuloon, mutta
puolustautui sillä, että se vastasi
kun-nassa tarjonnan mukaan määräytynyttä maatyöväen palkkaa. Ministeriön ohjeet edellyttivät varatöistä huonompaa an-siotakuin vapailta työmarkkinoilta.
Rakentaminen olisi ollut kannattavaa pula-aikana. Huittisissamaksettiin 1933 rakennusmiehille enää 2,00-2,50 mk tunnilta, kun ennen lamaa palkkataso oli ollut tähän verrattuna kolminkertainen.
Myös puutavaran hinta oli pudonnut.
Kunta joutuikuitenkin lykkäämään täl-löin ohjelmassa ollutta Loiman alakou-lun rakentamista kansakoualakou-luntarkasta- kansakouluntarkasta-jan määräyksestä.72
Talouselämän sääntöihin oli pakko mukautua myös Suur-Huittisissa, sillä työllä oli kysyntää, ei työvoimalla.
Seu-dulle etsiytyi ulkopitäjistä kuljeksivia työnhakijoita. Nämä aiheuttivat harmia varsinkin Vampulan päättäjille vuoden
1932 alussa. Muutamat kirkonseudun isännätolivat majoittaneet heitä ja pyy-täneetkunnalta avustusta
hyväntekeväi-syydelleen. Valtuusto hylkäsi esityksen, koska se pelkäsi myönteisen suhtautu-misen houkuttelevan vain lisää
avun-pyytäjiä, "joista suurin osa on irtolaisia, ammattikerjäläisiä ja sellaisia joilla ei ole haluakaan tehdä työtä”. Vaikka maantie oli kova kävellä, niin leipävä
seutu veti yhä uusia ihmisiä luokseen.73 Pulakauden masentava ilme vaikutti masentavasti Suur-Huittisten palvelu-keskuksen Lauttakylänkin ilmeeseen.
Kesäkuussa 1932 sitä tuskin tunsi enti-sekseen.
”Se kuumeenomainen kiire ja touhu, jonkasivullinenkinsaattoitakavuosina panna merkille, on vaihtunut mykäksi rauhallisuudeksi. Koneet seisovat ja työpöytien äärestä on miesten ollut pakko työnpuutteessa siirtyä muille toimialoille tai toimettomuuteen.
Täl-lainen pakollinen toimettomuus vai-keuttaa tietysti osaltaan koko paikka-kunnan kehitystä.”74
Vampulan valtuusto julisti työttömyy-den päättyneeksi heinäkuussa 1931 ja siirsi työttömyyslautakunnan tehtävät kunnallislautakunnalle. Kauvatsa ja
Kei-kyä menettelivät samoin 1934, Huittinen 1935.Vampulassa oli iloittu
ennenaikai-sesti, sillä lama ei loppunutkuten joskus vuodenaikojen jaksottumiseen. Touko-kuussa 1933 Vampulanvaltuusto oikaisi erheensä tunnustaessaan, että "toimen-piteitä ja suunnitelmia laadittaessa on
ehdottomasti perustettava ne sille kiis-tattomasti oikeallekäsitykselle, että työt-tömyys ei ole vain tämän jaensi vuoden kysymys vaan, että se on jatkuva ja tois-tuva epäkohta.”75
Pulakauden nujertuessa loppui myös jatkuva työttömyys. Se muuttui 1934 taas kausiluontoiseksi ilmiöksi ja vaiva-si eniten Huittisten kuntaa. Sielläkin