kokonaisäyreistä ja ammattiäyreistä
huoneen osuudeksi 73.0 prosenttia. Kun pienissäkin kaupungeissa oli viitisen-toista asukasta kiinteistöä kohti, niin Lauttakylässä päästiin keskimäärin
vii-teen henkeen. Ahtaimmin asuttiin teh-dasyhteisöissä. Sen sijaan Lauttakylän palvelutaajamassa oli sataa
asuinhuo-nettakohti vain 148henkeä, mitä parem-paan tasoon yllettiin vain Terijoen ja Kauniaisten huvilayhdyskunnissa.
Lauttakylän seudun pyrky
kauppalak-si tai taajaväkiseksi yhdyskunnaksi nou-siikään kuin tasoa ylemmäksi 1920, jol-loin valtuusto ryhtyi keskustelemaan asemakaavapiimstusten
tarpeellisuudes-ta.Kolmea vuotta myöhemmin asiakirjo-jen joukkoon lisättiin rakennussuunni-telma, javaltuusto kehotti
toimikuntaan-sa hankkimaan nämäkaksi perusasiakir-jaaensi tilassa. Tällöin Lauttakylän aio-tulla asemakaava-alueella oli 150 raken-nussijaa ja 10 viljelystilaa. Siellä asui
1137 henkeä, 13 % kunnan väkiluvusta.
He maksoivat kuitenkin 23 % koko vero-äyrimäärästä ja 13 % köyhäinhoitome-noista.4
Lauttakylän liikemiesyhdistys ei 1921 ollut täysin tyytyväinen kunnan
etene-misvauhtiin. Valtuuston asettamasta toi-mikunnasta oli kuollut kaksi jäsentä, joi-den tilalle yhdistys esitti neljää uutta.
Samalla se pyysi valtuustolta käyttöva-roja hankkeen edistämiseksi. Kunnan-valtuusto hyväksyi lisäjäsenet, joten toi-mikunnassa ei ollut vieläkään muita kuin liike- javirkamiehiä. Käyttövaroja se eikuitenkaan myöntänyt, ennenkuin Lauttakylän asukkaat olisivat omassa ko-kouksessaan päättäneet, halusivatko he kyläryhmänsä taajaväkiseksi yhdyskun-naksi vai kauppalaksi. Valtuuston tällä tavalla esiin nostama asukkaiden oma-vastuisuus tuotti myöhemmin tuloksia Lauttakylän aluetta kehitettäessä.5
323
Lauttakylän taajaman oloja järjestele-vän toimikunnan aktiivisimpiin jäseniin
kuului kunnanlääkäri Viljo Rantasalo.
Hän toikäsityksiään julki myös Lauttaky-lä-lehden palstoilla. Lehti asettui
tuke-maan liikemiesten hanketta lupaamalla marraskuussa 1919 julkaista artikkeleja aiheesta "Olisiko Lauttakylä
muodostet-tava taajaväkiseksi yhdyskunnaksi vai kauppalaksi?” Rantasalo katsoi 1923, että kauppalaksi pääsy oli olennaisesti hel-pottunut, silläsen asukkaidenei enää tar-vinnut lunastaa kauppalan maa-aluetta
itselleen,kuten aikaisemmin oli täytynyt tehdä. Kun maa jäiedelleen omistajiensa haltuun, kauppalan perustamiskustan-nukset olivat muuttuneet pienemmiksi.6
Ehkä enitenkeskustelua synnytti kui-tenkin alueen viihtyvyyden
parantami-nen. Keskustelut johtivat myös korjaa-viin tekoihin. Lauttakylän epäkohtiin luettiin puistoalueen puuttuminen. Las-ten leikkipaikkojen ja aikuisten vapaa-ajan vietonkannalta kirkon ja torin pu-ristuksiin jääneen maakappaleen
ulko-asua pidettiin liian vaatimattomana.
Kun ei puistossavoitu istua, niin kesäil-lan luppoaikaa kulutettiin yhteisiin kä-velytuokioihin.
"Illallajälkeenklo 7 alkaase vuorokau-den suuri 'sesonki’. Portit aukeavat ja maantielle vilahtaa naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, iloinen sorina täyt-tää pian espiksen: odotetaan laivaa.
Vanhempain lauttakyläläisten kerto-muksen mukaan ei laiva saavukaan rantaan, ennenkuin tarvittava määrä
yleisöä on saapunut odottamaan. Ja kun se on tapahtunut, tulla solisee Tiira’ rantaan, tuo tuotavansa, matkus-tajat ja hätäisempien postin jatavaraa.
Suuri odottaja joukko hyrähtää
tyy-tyväisyydestä jakääntää laivalle ystä-vällisesti selkänsä.”
Lauttakylän toripuisto laitettiin
istutta-vaan ja katseltavaan kuntoon kesällä
1934yhtenä työttömyystöiden kohteena.
Valtuusto kirjoitti sille käyttöohjeet Lauttakylä-lehteen: mohokenttää ei saa-nut tallata, puita ja kukkaistutuksia ei saanut vioittaa, puistonkäytävillä ei saa-nut ajaa polkupyörillä eikä puistossa
saanut ottaa pikavalokuvia. Kuvaami-nenkin olisi voinutvahingoittaa istutuk-sia. Kai penkeillä oli kuitenkin lupa
is-tua katselemassa alati vilkastuvaa auto-liikennettä, jokaoli korvannut hitaan jo-kilaivan.
Puistonkäytävä ulotettiin 1939 torille
asti ja samalla katkaistiin jalankulun es-teenä ollut hevospuomi, yksi side
pois-tumassa olevaanmaailmaan.7
Lauttakylä on vanhastaan ollut valta-teiden rajaama alue. Liikenteestä ja kau-pasta se oli syntynytkin.
Rautarakentei-sen Lauttasillan jälkeen kulkija saapui tienristeykseen. Suoraan edessä oleva haara johti Punkalaitumelle, vasemmal-le kääntyvä muodosti Lauttakylän kes-kuskadun, Tampereen tien. "Lyhyellä matkalla siinä sitten on kauppa kaupan
vieressä, liike liikkeessäkiinni, pankke-ja puolin jatoisin”, kuvattiin 1937 kes-kustan yleisilmettä. Tampereen tien
var-teen sijoittui tori puistoineen ja torin reunaan Lauttakylän kansakoulu, jonka vieritseerkani tie kirkolle. Taajaman
lai-dassa aivan elokuvateatteri Oravan sei-näntakaa alkoi Huittisten toinen
todelli-suus: lainehtiva vehnämeri.8
Kansalaissota oli jättänyt arvet
ihmis-ten mieliin; pienempi haitta oli, että se
oli välillisesti painanut jälkensä myös Lauttakylän maisemaan.
Jälkimmäinen
arpeutuma oli helpompi korjata. Talvel-la 1918 oli Lauttakylän maantietävarten
aloitettu sepelien louhinta. Urakkaa
jat-kettiin parina seuraavana vuonna, syk-syllä 1920kunnan hätäaputöinä.
Mahta-vat sepelikasat jäivät ''koristamaan”
taa-jamaa vuosikausiksi; "ei heitä kukaan siitäpois kiroa”, valiteltiin 1921. Vaikka seuraavana vuonna tuosta kivivuoresta myytiin 500
m 3
tamperelaiselle yrityk-selle, niinkunnan tarpeisiin jäi tienpoh-jan raaka-ainetta vielä yllin kyllin. In-flaation edetessä sen arvo vain kasvoi itseröykkiön hiljalleen kutistuessa.Keskustan asukkaiden yhteinen ko-kous 1928 johti aloitteeseen
jalkakäytä-vien saamisestaLauttakylään, sen valta-väylälle Lauttasillan ja Särkimyssillan välille. Liikenteen kasvu oli jo 1921
koettu epäkohdaksi:
"Aamupäivisin on oikein kaupunki-laisten kiire. Koko pitäjän
maitokuor-mat kulkevat kohti meijeriä jataas ta-kaisin. Kunnan maitoajurit
toimittele-vat asioita, joita ihmiset pitkin tien vartta heilletyöntävät toimitettavaksi.
Koko kylämme toimittaa myös kaiken asioimisen aamupäivisin, sillä
iltapäi-visin on yhtä jatoista hommaa yhteis-kunnan pystyssä pitämiseksi japankit
jameijeritkin suljettuina.”
Katukuvaan ilmestyivät noihin aikoihin myös autot ja moottoripyörät. Sadat
lap-set kiiruhtivat kaikkien kuormien ja
muun liikenteen seassa kouluihinsa, vanhemmat päivittäisiin askareihinsa, kyliltä tulijat kauppoihin, postiin,
kun-nantoimistoon, kirkolle, mikämihinkin.
Aika oli 1928myös otollinen
jalkakäytä-vien tekemiseksi,koska valtio oli parast-aikaa pohjaamassa jakunnostamassa tie-osaa. Kunta saatiin osaltaan
rahoitta-maan hanketta, joka toteutettiin pula-vuoden 1930 työllisyystöinä. Sen
jatko-na hoidettiin viiden vuoden kuluttua
valmiiksimyöstorin kiveäminen, minne linja-autoasemakin siirrettiin.9
"Lauttakylänkura” oli taajaman asuk-kaita säännöllisesti kiusaava ilmiö. Se tuli joka syksy. "Jalankulkijat saavat kah-lataliejussa nilkkojaan myöten. Muualla päin on mahdollista kulkea vielä polku-pyörällä, mutta L:kylässä en pääse tus-kin kalossienkaan kanssa kulkemaan",
muuan keskustan asukas surkutteli vai-keuksiaan lokakuussa 1917. Sepelien ajo
eikyennyt poistamaan tätä mutaista epä-kohtaa, sillä maanteiden varsilta ja
ton-teilta puuttuivat ojat. Vasta valtiovallan toimet 1919antoivathieman toiveita pa-remmasta. Nimismies V. Sjöman ryhtyi
näet "keinoihin, joistaLauttakylässä ei
tiettäwästi aikaisemmin olekäytetty, ni-mittäinloan poistamiseen tieltä jawasta sen jälkeen tapahtuu soran wetäminen tielle.” Helpotus oli kuitenkin vain väli-aikaista.
Vesi ja jätevesi seisoivat jatkuvasti tonteilla ja kaduillakin.
Jätevesi
keräsikärpäsiä, hyönteisiä ja haisi.
Joku
kes-kustan asukas juoksutti kuran pois ton-tiltaan Pukinojaan, toinen Loimijokeen
jakolmas Punkalaitumenjokeen.
Järke-vimmät halusivat Lauttakylään yhteistä ojitussuunnitelmaa, viemäröintiä. Mal-lia haettiin Vammalasta asti.
Terveyden-hoitolautakunta käsitteli asiaa 1928, mutta lykkäsiviemäriverkon
rakentami-sen asemakaavan valmistumiseen, mikä tyydytti myös valtuustoa.
Ympäristön likaisuus pakotti
etsi-mään joskus outojakin ratkaisumalleja taloudellisin perusteluin. Niinpä Lautta-kylän liikemiesyhdistys päätti 1921
pyy-tää öljy-yhtiötä rakentamaan säiliön Lauttakylän sijasta Kyttälän asemalle,
"sillä öljytynnyrien wuotaminen war-sinkin kesäiseen aikaan on niin suuri,
325
että siitä johtuwat tappiot tekewät öljyn-tuonnin kauppiaille kokonaan kannat-tamattomaksi.” Silloin ei juuri ajateltu, että tynnyrien vuotaminen oli ehkä ym-päristöongelmakin.10
Taajama oli ensimmäisten joukossa
saanut sähkövalon eivätkä sen tiet olleet pimeänä kautena yhtä synkkiä kuin
muissakylissä. Torille oli asennettu ka-tuvalaistus jo 1912 ja sitä ylläpidettiin
jatkuvasti yksityisten rahoituksen
tur-vin. Lauttakylä-lehden osuus
valaistuk-sen kustantajana oli merkittävä. Illat ja yöt loistavaulkovalo kävi maksajille ras-kaaksi. Tämän vuoksi Lauttakylän liike-miesyhdistys halusi 1924 kunnan avus-tusta kustannuksiin. Valtuuston kieltei-nen kanta kääntyi myönteiseksi vasta
seitsemän vuoden kuluttua, sillä se soi vuodesta 1931 lähtien pienehkön määrä-rahan Lauttakylän katuvalaistusta var-ten. Lauttakylän asukkaat palasivat 1938
asiaan esittämällä, että valaistusta
asen-nettaessa vaihdettaisiin silloiset sähkö-johdotkaapeleiksi, kuten voimaantullut laki taajamilta edellytti. Viranomaiset vaativat Lauttakylään 22 valopistettä,
mutta alensivat määrää kolmella läänin poliisitarkastajan käytyä tutustumassa asiaan. Valtuusto myönsi miltei
vasten-tahtoisesti työhön määrärahan, mutta se
oli vainpuolettarvittavasta. Toinen puo-li oltiin ottamassa pakolla. Lääninhalli-tus velvoitti nimittäin kunnan suuren sakon uhalla järjestämään Lauttakylään katuvalaistuksen 1.9.1939 mennessä.
Määräajan koittaessa oltiin jomiltei tal-visodankynnyksellä, pian pimennysver-hoja sovittamassa.11
NuoLauttakylän taajamanparasta
tar-koittavat päätökset jatoimet olivat kui-tenkin vain osittaisratkaisuja, kun itse
peruskysymykset -
rakennussuunnitel-ma, kaavoitus, taajaväkinen yhdyskunta vai kauppala - yhä odottivat toteutta-misvuoroaan. Jo 1919puhuttiin tonttien hinnan kalleudesta taajama-alueella. In-flaatio teki siitävielä todellisempaa. Esi-merkiksi voidaan ottaakupariseppä A.V.
Sevonin tontti. Hän oli 1904solminut 50
vuodeksi vuokrasopimuksen apteekkari
Anton Riedellin kanssa Kirkonkylän Ala-Hannulan ns. Kanttoorin pellosta.
Sevon maksoi 3vanhasta kapanalasta 30 mkvuodessa ja2 1/4 vanhankapanalan lisämaasta 9 mk vuodessa. Tontti sijaitsi Lauttakylän käsityöläiskulmassa, niin
että sen naapureina olivat välskäri
Joki-sen, räätäli Eklundin ja muurari Lind-qvistin asumukset.Kun kupariseppä
Se-von teloitettiin punaisten johtomiehiin kuuluvana 1918, hänen kuusi huonetta
jakeittiön käsittävä talonsa vuokraoike-uksinaan myytiin marraskuussa huuto-kaupassa perikunnan laskuun.
Maanvil-jelijäKalle Suomela maksoi kiinteistöstä 30 050 mk. Suomela jatkoi kierrätystä myymällä omistuksensa huhtikuussa
1919 agronomi Vilho Oittiselle 35 000
markalla. Huittisten kunta osti neljää
vuotta myöhemmin häneltä Sevonin kiinteistön 85 000 markalla. Viidessä vuodessa sen hinta oli kohonnut lähes kolminkertaiseksi. Kunta eisilti
kaupas-sa hävinnyt, sillä se vuokrasi
rakennuk-sen valtiollepostitaloksi 10 000 markan vuosimaksusta. Maa alkoi olla arvokasta
Lauttakylässä.
Tonttien kalleus johti ahtaaseen ra-kentamiseen. Niukkuus synnytti myös
tonttipulaa keskustassa, niin että
1920-luvun alkupuolella alettiin varoitella taajama-alueen rajamaille syntyvästä
”esikauppalasta”. Silleoli riittämiin uh-kakuvia silloisissa esikaupunkien asu-muksissa. Lauttakylässä olikin 87
sel-laista alle puolen hehtaarin mäkitupaa, joiden lunastamista rajoittivat 1918-22 annetut säädökset. Niistä81 sijaitsi yksi-tyisten ja 6 virkatalojen maalla. Kun
1936 annettiin laki tikeissä
asumusryh-missä olevien vuokra-alueiden
lunasta-misesta, niin Lauttakylässä laskettiin olevan yhä 42 sellaista tonttia, joitatämä säädös koski. Niistäryhdyttiin heti jättä-mään asutuslautakunnalle lunastusvaa-timuksia. Maaherra oli kuitenkin vuotta aikaisemmin antanut Lauttakylän alu-eelle rakennuskiellon. Rakennuskielto ja asemakaavoitus lykkäsivät noiden mäki-tupa-alueiden lunastamisenaina 14 vuo-den päähän.
Tiheän rakentamisen haittoihin lisät-tiin myös tulipalon uhkan kasvaminen.
Tämä perustelu oli jatkuvasti esillä kaa-voitusta vaadittaessa.12
Kunta oli 1929 tehostanut
valmiuksi-aankeskustan ongelmien ratkaisemisek-si. Kunnallislautakunnan ohjeeksi "an-nettiinlaatia rakennussuunnitelma
kun-nassa tehtäviä rakennuksia varten ensi 5
vuotiskaudeksi.” Tampereen kaupungin-arkkitehti Bertel Strömmer oli ryhtynyt
1928kunnan toimeksiannosta laatimaan asemakaavaa Lauttakylää varten. Siitä oli osa 1931 jo niin valmiina, että se oli valtuustonpöydällä ihmeteltävänä. Kaa-voitettu alue käsitti kolmionmuotoisen kaistan, joka rajoittui Hämeenlinnan eli Aaranteen maantiehen,Karpin- eli Puut-teenkujaan sekä Turun jaTampereen vä-liseen valtatiehen. Kun valtuusto tiesi, että asemakaavalaki oli silloin
eduskun-nan käsiteltävänä, se ei tehnyt päätöstä Strömmerin suunnitelmasta. Hänen osuutensa jäi näihin luonnosasteisiin piirustuksiin.
Suunnilleen sama kohtalo tuli 1930 luonnostellun Lauttakylän
terveyden-hoitojärjestyksen osalle. Siinä määritel-tiintaajaman alue seuraavasti. Kun kun-nantoimisto otettiin keskipisteeksi ja piirrettiin ympyrä 1.1 km säteellä, niin alueen rajoiksi muodostui Huhkolan tienhaara-Kiviranta- Kuninkaisten
kou- lu-kunnansairaala-Yli-Hannula-Torkki-tiilitehdas-Ookila-Vinko-Pappila ja Huh-kola. Ympyrän sisällä sijaitseville
asuin-huoneille asetettiin varsin kovia raken-teellisia vaatimuksia lämmön,
ilman-vaihdon,kosteuden, rakenteiden, syöpä-läisten hävittämisen, huonetilavuuden, hygienian ja
peseytymismahdollisuuksi-en sekä meluneston suhteen. Kutakin henkilöä varten piti olla tilaa vähintään
15
m 3
jajopapalvelijoille omat makuusi-jat. Tällaiseen asumistasoon oli pääse-mistä Lauttakylässäkin.13Strömmerin jälkeenkokeili Lauttaky-län alueen järjestämistä maanmittausin-sinööri Heikki 110. Hän sai 1934 tehtä-väkseenryhtyä laatimaan tällä kertaa 400
hehtaariksi mitatulle taajamalle raken-nussuunnitelmaa. Maaliskuussa 1935 lääninhallitus vahvisti Ilon laatimatrajat Lauttakylän taajamalle jamääräsi samal-la voimaan rakennuskiellon kolmeksi vuodeksi. Heikki Ilon siirryttyä toiseen virkaan hänen työnsä jatkajaksi määrät-tiin maanmittausinsinööri Alpo
Hyh-kö.14
Lääninhallituksen pidentäessä 1938
Lauttakylän rakennuskieltoa vielä kol-mella vuodella, Huittistenvaltuusto mil-tei ärähti korkealle viranomaiselle. Talo-udellisen nousukauden voimistuminen
juuri rakennuskiellon aikana aiheutti valtuustolle monenlaisia paineita. Kielto toi mukanaan Lauttakylään "kaiken yrit-teliäisyyden ja eteenpäinpyrkimyksen täydellisen pysähdyksen". Kunta pyysi lääninhallitukselta pikaistaratkaisua
ra-327
kennussuunnitelman aikaansaamisek-si.15
Valtiovalta myönsi 1939 varoja
Lautta-kylän rakennussuunnitelman laatimis-kustannuksiin. Sisäasiainministerinä oli
silloin Urho Kekkonen. Työn sai
tehdäk-seen rakennushallituksen toimistoarkki-tehti Gunnar A. Wahlroos, jollaoli ansi-onaan huomattavia rakennusten ja kaa-voituksen suunnitteluprojekteja. Hän piirsi ensimmäisen luonnoksen valmiik-si jokesäkuussa 1939 parin kuukauden ahkeroinnin tuloksena. Kaava-alue oli siinä suuruudeltaan 180 ha, mutta se laajennettiin 268 hehtaariksi kunnallis-lautakunnan tekemän muistutuksen
mu-kaisesti. Taajaman rajoja siirrettiin Pun-kalaitumenjoen pohjoispuoliselle kartoi-tetulle ja mitatulle alueelle, jottei sinne olisi tulevaisuudessa syntynyt esikau-punkimaista, järjestämätöntä asutusta.
Nimismies Väinö Sjömanrouvineen oli-si puolestaan halunnut jättää kaava-alu-eelta pois Loimijoen länsirannan seutua, koska asutus ei heidän mukaansa ollut
"ollenkaan kasvanut niinä 20 vuotena,
kun me olemme siellä asuneet.” Heidän kiinteistönsä oli Sillankorvan tontilla.
Sen verran tälläkin suunnalla oli väkeä, ettäOlga Renforsin oli 1933kannattanut aloittaa kahvilan ja kotiruokalan pito Sjömanin talossa.
Lauttakylänrakennussuunnitelma kä-sitti pääasiassa alueita seuraavista
maa-kirjakylistä: Huittistenkylästä jasen osa-na Lauttakylästä sekä Kirkonkylästä.
Kaava-alue alkoi lounaassa Huittisten kylän ja Mommolan rajalta Turun ja Tampereen väliseltä maantieltä, eteni siitäkohti luodetta, niin ettäKäyrän
ta-lon tontti jäi länsiosaltaan 160 metrin matkaltakaava-alueelle, jatkoiPorin tien yli pohjoiseen ainaIson-Pappilan ja
Kul-mankappalaisen puustellin väliseen ra-jaan Loimijoen pohjoispuolella, jolloin
Junttilan
talo sijoittui kaava-alueen län-tiseen kolkkaan, mutta kirkkoherran pappila joutuisen ulkopuolelle. Raken-nussuunnitelma seurasiIson-Pappilan ja Kulman rajaa pohjoisessaPunkalaitu-menjoen etelärannalle, kulki jokea pit-kin sen pohjoispuolelle kohti Tampe-reelle vievää maantietä, kääntyi pari
sa-taa metriä siitälännempänä
samansuun-taisesti Huhkolan kartanon tielle. Taaja-malinja seurasi tätä itään Tampereen maantielleKirkonkylän jaHuhkolan vä-liseenrajaan asti. Näiden kylien
mutkas-ta se kääntyi kaakkoon Räikänmaan lä-hellä olevalle kylätielle, kulki siitä ete-läänKivirannan tilusten halki pari sataa metriä maantiestä ja osui taas meijerin itäpuolella Punkalaitumenjokeen.
Jokea
pitkin taajama-alueenreuna meni Matik-kalan jaKuninkaisten yksinäistalojen
ra-jaaPorin jaHelsingin väliselle maantiel-le, mistä sekääntyi suoraan itäänAla- ja Yli-Matikkalan kotopeltojen yli lähelle Kirkonkylän kylätietä. Se osoitti rajalle
suunnan Kirkonkylän Yli-Hannulaan, edelleenkylätietä Kirkonkylän ja
Kosku-an väliselle kylärajalle Pukinojalle saak-ka. Täältä taajamalinja suuntautui
lou-naaseen Vahaojalle jättäen Torkin talon ulkopuolelleen jakiertyi lopulta
tiiliteh-taan lounaispuolitse Loimijoen yli alku-pisteeseensä.
Suuret maantiet ja joet pusersivat Lauttakylän kaava-alueen muottiinsa.
Siihen piirretty katuverkko noudatti sil-loista asutusta jatieverkkoa. Pääväylänä oli edelleen Turun-Tampereen maantie.
Se sai nimekseen Valtakatu siltä
osal-taan, joka rajoittui Loimijoen ylittävään Lauttakylän rautasiltaan ja päättyi
Pun-kalaitumenjoen ylittävään
Särkimyssil-taan osuusmeijerin luona. Muiksi pääka-duiksi oli merkittyPunkalaitumen suun-taan johtavaAaranteen tie sekä Karpin tie. Niitä kapeampina katuina säilyivät Valtakadusta etelään johtavat
Korkea-kosken, Torkin, Koskuan jaKirkonkylän eli Hannulan tiet. Entiset maantiet muuttuivat kaavassa kaduiksi ja kujat teiksi. Eteläsuuntaan ehdotettiin raken-nettavaksi kaksi uutta katua, toinen ap-teekin jaKOP:n väliseltä aukiolta ja toi-nen sen suuntaisesti Aaranteen tieltä.
Niitä vastaan poikittain oli suunniteltu neljä uutta katulinjaa.
Vaikka Wahlroosin kaava kunnioitti alueen tiestöllistä perinnettä, niin
val-tuusto halusi vielä korostaa sitä esittä-mällä, että torin keskeltä lähtevä vanha kirkkotie säilytettäisiin katuna, koska sitä tarvittiinpurkamaan varsinkin
suur-ten juhlienaiheuttamaa liikennettä kir-kon läheisyydessä. Se ehdottimyös uut-taKarsatinkatua kirkon luota Loimijoel-le johtavanvanhan talvitien jälkiin. Rat-kaisu edellytti kuitenkin uuden sillan rakentamista.
Kaavan yleisilmettä pidettiin kaupun-kimaisena suorine katuineen ja
suora-kulmaisine asuinkortteleineen.
Jokien
rannat oli jätetty terveydellisistä syistä rakentamattomiksi jalapsille oli varattu kaksi uimarantaa Loimijoen varrelta.
Luottamusmiehet katsoivat kirkon lähel-le suunnitellun asuinalueen
muodosta-van liian kuristavan renkaan pyhäkön ympärille. Tämän vuoksi kunta toivoi, että alue jätettäisiinrakentamatta, koska sitä tarvittiin hautausmaan laajentami-seen, autojen pysäköintiin, hautaussaat-tojen rauhoittamiseen, kirkkokansan ko-koontumiseen jatulevaisuudessa nouse-via seurakunnan kiinteistöjä varten. Ur-heilukentän luo oli suunniteltu laaja
vir-kistysalue, mihinrunkoon oli tarkoitus aikanaan muodostaakeskuspuisto. Kun-nallislautakunta esitti, että puistovara-uksia supistettaisiin huomattavasti,
"koska Lauttakylä ei nyt, eikä todennä-köisesti vastaisuudessakaan muodostu miksikään tehdaskyläksi, jossa taaja
asu-tus jaepäterveelliset työpaikatvaatisivat sen asukkaille varattavaksi tavallista enemmän tilaisuutta raittiin ulkoilman saantiin”.
Lauttakylän kaava-alueesta puolet
(136.5 ha ] oli piirretty tonteiksi. Yhteen-sä 1678 tontista oli määritelty
asuin-käyttöön 1 670, julkisillerakennuksille 7 ja ainoa teollisuustontti oli osoitettu
osuusmeijerille. Tonttienkoko oli kaut-taaltaan 1 000 m2. Lauttakylän
asutus-alue laajeni suunnitelmassa etelään, ja uusi omakotiryhmä oli merkitty suurek-sikaareksi kirkon jahautausmaan ympä-rille. Rakennukset oli suunniteltu enim-mäkseen yksikerroksisiksi. Kaksikerrok-sisia oli vain keskustan kolmen pääka-dun varrella, yhteensä 85 tonttia. Yksi-kerroksiset jakaantuivat kahteen
ryh-mään. Vähemmistö (122 tonttia) oli
sel-laisia, joihin sallittiin sijoittaa myös lii-kehuoneistoja. Nämä tontit sijaitsivat keskeisillä paikoilla tai olivat
omakoti-alueiden kulmatontteja. Liiketilojen määräksi arvioitiin7 % kokonaishuone-luvusta eli 417 huonetta. Valtaosa ton-teista oli varattu sellaisille yksikerroksi-sille omakotitaloille, joihin sai rakentaa enintäänkaksi asuinhuoneistoa. Kaava-alueelle laskettiin tulevan 5 553 asuin-huonetta ja8 330 asukasta.
Keskimääräi-nen huoneluku henkeä kohti oli siten 1.5 jaasuinpinta-ala 11 m2.
Kunnallislautakunta olisi halunnut vähentää pelkästään asuinkäyttöön
tule-vien omakotitalojen määrää, ”kun sel-329
Lauttakylä ilmakuvassa.Kirkko sijoittuu aivan luoteiskulmaan. Lauttakylän sillan vasemmalla rannalla nimismies Sjömanin, myöhemminkauppias Rossin talo. Joen toisella rannalla ensim-mäisenä oikealla Matikaisen talo, sitten VPK:n talo japaloasema sekä värjäri Jokisentalo. Sillasta
vasemmalle Heikkilä, entinen kestikievari, jaRanta-Rautio, jota asui mm. Verner Väinölä.
Seuraintalo Karhula on keskellä pohjoisessaurheilukentän laidalla jakivimakasiini, myöhempi museo,kirkkoa vastapäätä. (Satakunnan museonkokoelmat).
331
laista rakennustapaa ei paikkakunnalla,
sen kalleuden vuoksi, yleensä suosita.”
Wahlroos oli piirtänyt useimmille ton-teille ns. etupuutarhat, joiden leveyden luottamusmiehet vaativat
supistettavak-si Valtakadun varrella kolmeen metriin
Lauttakylän liike-elämän tahdon mukai-sesti. Näin voitiin taata asukkaille mah-dollisuus näyteikkunaostosten
tekemi-seen. Huittislaiset olivat kuitenkin tul-kinneet kaavaa hieman virheellisesti, sillä Valtakadun varteen oli suunniteltu puu- ja pensasistutuksia ehkäisemään liikenteen aiheuttamaa haittaa.
Puistokaistoilla tarjottiin paitsi virkis-tystä myös paloturvallisuutta. Wahlroos liitti kaavaansa alustavan viemärisuun-nitelman, vaikka hän totesi sen
laatimi-sen vaikeaksi maaston tasaisuuden vuoksi. Viemäriverkko jaettiin useiksi johtoryhmiksi, joista kukin päättyi
omaan pnhdistuskaivoon. Sieltä jäteve-det oli tarkoituspurkaa jokiin. Hän arve-li, että alueen tultua rakennetuksi koko-naisuudessaan se tarvitsisi pumppulai-toksella varustetun viemärijärjestelmän.
Rakennussuunnitelmaa vastaan jätet-tiin seitsemäntoistahuomautusta, joista kunnanpuoltamista osa otettiin
huomi-oon, niin kuin edellä on mainittu. Lää-ninhallitus vahvisti 9.6.1941 kaavan
"Lauttakylän taajaan asuttua aluetta var-ten”. Kunta ei valittanut päätöksestä, vaikka 1935 alkanutta Lauttakylän
ra-kennuskieltoa jatkettiin vielä kolmella vuodella.16
"Lauttakylä on niinkuin sydän jasiitä
on jokapuolelle yhtäläiset etäisyydet lu-kuunottamatta yhtäPunkalaitumen
kun-nan sisälle pistävää niemekettä”, kun-nantoimistokuvasi 1925 toimialueensa keskusta. Entä sydämen valtimo,
Valta-katu, tuona rakennuskiellon aikana?
Kulku voi alkaa rautasillan takaa Sähkön talolta, missäyhdistyivät Porin jaTurun tiet. Sähkön kaksi päärakennusta oli kiertynyt vanhaan tapaan yhtä moneksi umpipihaksi viljelysten sisään. Sillan tässä päässä oleva kieltotaulu ilmoitti yhä 1930-luvun lopullatulijalle