kulttuurin tukijoina
Kun Huittisten kunnanvaltuusto asetti 1920 työryhmän pohtimaan vapaan si-vistystyön kehittämistä, se antoi sille tehtäväksi miettiä myös
kirjastolaitok-sen tulevaisuutta. Huittinen sekä sen
kappelit Kauvatsa jaVampula olivat
saa-neet lainakirjastonsa papiston aloitteel-lisuuden ansiosta jo 1860-luvulla, ennen
kansakoulujen perustamista. Sen jälkeen koulu- jakirjastolaitos kulkivat käsi
kä-dessä: edellinen talutti ja jälkimmäinen seurasi hitaasti kuin huutolaispoika kas-vattiäitiään.
Kantakirjastot oli perustettu kaikkiin kolmeen kuntaan vuoteen 1918
mennes-sä, viimeisenä Vampulaan. Tämän jäl-keen itsenäistynyt Keikyä sai valtuuston
hyväksymän kirjaston ohjesäännön
1921, ja kantakirjasto aloitti työnsä 1925.
Kirjastolaitos kehittyi kunnan javaltion yhteisponnistelun tuloksena, sillä val-tion kirjastotoiminnan alkaminen 1921 tiesi avustavaarahapuron lirinää kuntien kirjastoille. Sitävahvistettiin 1928
sääde-tyllä kirjastolailla, joka oli voimassa lä-hes muuttamattomana
kolmisenkym-mentävuotta. Laki merkitsi huomattavaa parannusta maaseudun kuntien kirjasto-toimessa. Sen vaikutukset näkyivät selvi-nä hyppäyksinä Suur-Huittisissa.
Kirjastojen määrärahat kasvoivat
1921-24Kauvatsalla 167 % ja Huittisis-sa 130 %, mutta Keikyässä menot pysyi-vät entisellään. Vampulan budjetissa ei
kirjastokuluja ole eritelty. Yhtä jyrkkä
muutos tapahtui kirjastolain voimaan tultua, sillä 1928-29 kirjastojen menot kasvoivat Huittisissa 146 %, Keikyässä 405
138 % ja Kauvatsalla 50 %. Valtion myöntämät avustukset vastasivat
suun-nilleen kuntien omaa satsausta.
Lisään-tyneillä määrärahoilla hankittiin uutta kirjallisuutta, sidotettiin vanhaa ja
laa-jennettiinkirjastolaitosta syrjäkylille.
Si-nänsäkirjastojen menot eivät olleet suu-ria: 1930-luvun vuosikeskiarvona Huitti-sissa 2,59 mk asukasta kohti, Keikyässä
2,48 mk,Vampulassa 1,79mk ja Kauvat-salla 1,27 mk. Koko kuntien menotalou-destakirjastojen määrärahat tekivät vas-taavassa järjestyksessävain 0.7-0.3 %.
Pula-aika aiheutti tietysti vähennyksiä kirjastomenoihin, koska kaikessa pyrit-tiin säästämään. Taloudellisiin vaikeuk-siin ajautunut Vampulakarsi ensimmäi-senä ja raskaimmalla kädellä. Kunnan kirjastolaitoksen kulut putosivat 1931-32 peräti 61 %. Myös Kauvatsa supisti samanaikaisesti, mutta sen ei tarvinnut ottaa poiskuin 3.2 %. Se noudatti kirjas-tonkin kohdalla tasaisen äyrin politiik-kaa ja piti menot 2000-3000 markassa vuosina 1924-35, kun muutkunnat hyp-päsivät mukaan valtiovetoiseen rekeen.
Huittinen ja Keikyä vähensivät vasta 1933, mutta eivätrajattomasti: edellinen
17 % ja jälkimmäinen 16 % verrattaessa vuosia 1932 jaheikointa 1934:ää. Vuon-na 1935 kirjastojen menot palautuivat lamaa edeltäneen ajan tasolle.
Kirjastot saivatmyös jatkuvastipieniä avustuksia yksityisiltä ja järjestöiltä.
NiinpäKansanvalistusseura antoi 1919
Vampulankunnalle 300 mk ja opettajien
1934 toimeenpanema Aleksis Kivi- juh-latuotti senkirjastolle 480 mk.55
Kunta huolehti kirjastoistaan. Ennen kansalaissotaa toimineetSuttilan ja Kau-vatsan nuorisoseuran sekä Lauttakylän työväenyhdistyksen kirjastot eivät enää esiintyneet viranomaisten luetteloissa
kuntien ryhdyttyä saamaanvaltionapua.
Kun Vampulan kunta järjestelikirjaston organisaatiota 1919, se hyväksyi kanta-kirjaston säännöttäysin Suomen
Kirjas-toseuran mallin mukaiseksi.56
Kantakirjastoja täydensivät kansakou-lujen oppilas- ja opettajakirjastot, jotka saivatkunnalta avustusta kokoelmiensa kartuttamiseen. Lukuvuonna 1927-28 Suur-Huittisten oppilaskirjastoissa oli yhteensä 2 995 nidosta ja
opettajakirjas-toissa 1 078. Vuoden 1928 säädös aihe-utti sen, että kansakoulujen lainakirjas-toja alettiin muuttaa piirikirjastoiksi.
Huittisissakunnan kantakirjastolle oli hyväksytty uudet säännöt 1921, mikä päätti neljän vuoden jakson, jolloin kir-jasto oli ollut miltei hoidotta. Säännöis-sä kiinnitettiin syystä huomiota kirjas-tonhoitajan pätevyyteen, sillä maininta
Lauttakylän poikakansakoulun johtajan toimimisesta tuossa tehtävässä muutet-tiin muotoon: johtokunta "valitsee kir-jastolletoimeen pystyvän hoitajan.” Kir-jasto oli sijoitettu ainaKarl
Johan
Wick-strömineli Kaarle Verkon ajoista (1874-76) Lauttakylän poikakoululle.
Moni-puolinen Verkko ehti vielä 1870-luvun lopulla julkaista luultavasti ensimmäi-sen historiikin koko maan
kirjastotoi-mesta. Hänen jälkeensä kantakirjaston hoito oli uskottu seitsemänkymmenen vuoden ajankansakoulunopettajille.
Uu-distuksen seurauksena kirjastonhoita-jaksi valittiin opettaja Paavo Arvola
(1921-46), jonka pitkällä kaudella alkoi kirjastolaitoksen nousu Huittisissa. Hän oli suorittanutkirjastotutkinnon, mikä ei ollut kovinkaan tavallista silloin sivu-tehtävänä hoidetuissa laitoksissa. Arvo-lan ensimmäisiä töitä oli kirjaston luet-telointi ja sen yleinen kunnostaminen.
Huonetiloja aiottiin laajentaa 1922
poi-kakoululla, mutta se osoittautui epäkel-voksi ratkaisuksi. Viittävuotta
myöhem-min hanke sidottiin pitkään naruun, sil-lä se kytkettiin uuden kunnantalon
ra-kentamiseen. Kantakirjastolle vuokrat-tiin vihdoin 1930 tilavampi huone (42
m 2) Lauttakylän yhteiskoulun vanhasta puurakennuksesta, missä se saiolla
vuo-teen 1943.57
Piirikirjastojen perustaminen vakiin-nutti kyläkirjastojen asemaa. Huittisten
valtuusto oli varannut vuoden 1929
ta-lousarvioon määrärahan kahta piirikir-jastoa varten. Toisen paikaksi valittiin yksimielisestiKarhiniemen kansakoulu, mutta toista tavoittelivat huhtamolaiset, palojokiset ja suttilalaiset kukin omalle kulmakunnalleen. Piirikirjaston sai Huhtamo, "koskatämä paikkakunta eris-tetyn asemansa jamatkan pituudentakia ei voi lainata kirjoja Lauttakylän kanta-kirjastosta.” Se sijoitettiin Huhtamon kansakoululle.
Palojoen ja Suttilanvuoro tuli
seuraa-vana vuonna, Vakkilan 1936 ja Lauhan
1939.
Jokainen
piirikirjasto toimi kansa-koululla. Näin Huittistenkunnan kirjas-tolaitos käsitti kantakirjaston ja kuusipiirikirjastoa. Sen organisaatiota tarvitsi
muuttaavasta 1962.58
Keikyän kansakoululla oli kirjasto jo
ennen kuntaeroa. Vuonna 1916 sen ko-koelmiin kuului pari sataa sidosta. Jat-kuvasti vilkastunut lainaus jakasvanut teosmäärä panivat valtuuston etsimään
1930-luvun puolivälissä sopivampia
ti-loja kirjastolle.
Johtokunta
esitti 1936erillisen huoneen rakentamista postita-lon päätyyn, mutta se ei toteutunut, kos-ka valtuusto kytki lisätilan saannin uu-teen kunnantaloon. "Toivottavasti lähi-vuodet tuovat parannuksen asiaan”,
kunnalliskertomus ounasteli. Pehulan
kansakoulun valmistuminen toi jo pa-rannusta asiaan, sillä 1941 tehty päätös kantakirjaston siirtämisestä sen suojiin toteutettiin neljä vuotta myöhemmin.
Keikyän koululle muodostettiin samalla piirikirjasto. Muutoksen takana ei ollut pelkkä valtuuston tahto. Kantakirjaston siirtämistäPehulan koululle oliesittänyt neljätoista kunnan pohjoispuolen asu-kasta, jotka valittelivat Keikyän koulun etäisyyttä. Kantakirjaston hoitajana toi-mi ensimmäisenvuoden (1925) poliisin poika Aarne Aalto ja hänen jälkeensä miltei kaksikymmentä vuotta talollisen tytär Hilma Ojala(1926-44) Hän suoritti
kirjastotutkinnon jahankki varsinaisen elantonsa postinhoitajana.59
Kauvatsalla oli 1917 kuusi kirjastoa kuten Huittisissakin, mutta niistä vain kolme luettiin yleisiin kirjastoihin. Kau-vatsalla oli jo 1909 suoritettu ne järjeste-lyt, jotkaSuur-Huittisten muissa
kunnis-sa tehtiin vasta 1920-luvulla. Kunta muuttitällöin kirkonkylän kirjaston kan-takirjastoksi ja Jalonojankoululla olleen piirikirjastoksi. Piilijoki sai
piirikirjas-tonsa kansakoulun perustamisen jälkeen.
Kullakin kolmella koululla toimi yhä 1920-luvun puolimaissa erilliset lasten-kirjastot, mikä oli luultavasti vain eri nimitavallisille oppilaskirjastoille. Kau-vatsankantakirjastolle hyväksyttiin 1927 uudet säännöt, jolloin Jalonojan ja
Piili-joen koulujen piirikirjastot muutettiin kantakirjaston alaisiksi lainakirjastoiksi.
Piilijoen koululle perustettiin 1935
uudelleen sivukirjasto, jollainen oli 1920-luvun jälkipuoliskolla
muodostet-tu Sääksjärven asukkaita varten Tulinie-melle, koska alueen koulu sijaitsi Koke-mäenpuolella. Kantakirjasto oli
vuodes-ta 1908 lähtien ollut hoitajansa maalari A.O. Ojalan asunnolla Yttilässä. Hänen 407
kuoltuaankirjasto uskottiin ErikaOjalan hoitoon.60
Vampulan kirjastotoimen
kehittämi-nen oli tavallista pitempään yhden hen-kilön huolena. Kun kansakoulunopetta-jaVihtori Virpi 1917 nimitettiin kanta-kirjaston hoitajaksi, häntoimi tässä sivu-tehtävässään neljäkymmentä vuotta (1917-57). Virpi pani kirjaston kuntoon
ja oli niin innostunut työstään, että hankki itselleen jopa kirjansitojan
am-mattipätevyyden. Kantakirjasto sijaitsi vanhastaan Sallilan kansakoululla, vaa-timattomassa 14
m
2 huoneessa, mikäsil-le oli varattu aina 1950-luvun alkuvuo-siin saakka.
Kirjastotoimen organisaatiota muokat-tiin samaan aikaan kuin Huittisissa, sil-lä 1928 muutettiin Soinilan ja Kukon-harjankansakouluilla olevat
lainakirjas-tot piirikirjastoiksi. Tällöin perustettiin kaksi uutta piirikirjastoa, toinen
Matkus-joen jatoinenHuhtaan koululle. Vampu-la meni järjestelyissäänmuitakuntia pi-temmälle muodostaessaantästäverkosta yhtenäisen kirjastolaitoksen, jota ohjasi javalvoi erityinen kirjastolaitoksen joh-tokunta.61
Koska kunnat pitivät yllä
kirjastolai-tosta, ne olivat jovarhain valinneet val-vontatehtäviin luottamushenkilönsä.
Kantakirjastolla oli oma johtokunta, sa-moin piirikirjastoilla, Vampulassakin vuoden 1928 uudistuksen jälkeen.
Nii-denkokoonpanossa annettiin arvoa opil-liselle koulutukselle, mutta myös
val-tuuston poliittiset voimasuhteet heijas-tuivat ainakin kantakirjaston
johtokun-nan koostumuksessa. Kansan sivistämi-nen oli ala, jota ohjaamaan kelpasivat myös naiset. Huittisissa kantakirjaston johtokunnan esimiehinä vuorottelivat 1920-luvulla pankinjohtaja-opettaja
Ver-ner Väinölä jaosuuskaupanhoitaja Kaar-lo Lähde, heidän jälkeensä lähes pysy-västi pastori Lauri
Jokinen
(1930-45).Kauvatsalla mv.
Jalmari
Reikko vetijoh-tokuntaa vuoteen 1923 asti, sai seuraa-jikseen kirkkoherra Fabian Kalervon
(1924—30) japostinhoitaja Nestori Miko-lan (1931-35). Vampulankantakirjaston johtokunnan puheenjohtajina toimivat 1919-42 aikajärjestyksessä lueteltuina
mv Frithiof Paunu, opettaja Saima Jyrä-koski sekäkunnankirjuri Paul M. Laine.
Keikyässä kantakirjaston johtokunnan ohjissa oli yli kaksikymmentä vuotta
kunnan kaikki asiathallitseva opettaja J.
Oskari Salonen (1922-44). Piirikirjasto-jen johtokunnissakansakoulunopettajat hoitivat tavallisesti esimiehen tehtäviä.
"Vampulan kunnan kirjastolaitos on perustettu kuntalaisten
kansansivistyk-sen ja ammattitietojenkartuttamista
var-ten”, näin määriteltiin vuoden 1928 säännöissäkirjastojen tehtävä.
Kantakir-jastojen perustaminen auttoi käyttäjä-kuntaansa, sillä hoidon tehostumisen
ohella myös kirjojen saatavuus parani.
Aukioloajat muuttuivat säännöllisiksi.
Vielä 1923 Huittisten kantakirjasto oli ollut avoinna vain 48 päivänä, sunnun-taisinklo 12-14.Kymmentä vuotta myö-hemmin se oli avoinna jokahtena päivä-nä viikossa: sunnuntaisin klo
10.30-14.00 ja torstaisin klo 17-18, kesällä sunnuntainaukiolo oli tuntia lyhyempi.
Kirjastolla ei ollut lukusalia.62
Vampulan kantakirjasto oli auki myös kohtalaisesti, esim. 1927keskiviikkoisin klo 18-19 ja jokakuukauden viimeisenä
sunnuntaina klo 12-15, kouluaikana myös maanantaisinklo 14-15. Vuoteen
1938 mennessä aukioloja oli hieman li-sätty, niin ettäkantakirjastoon pääsi tal-visaikaan kahdesti viikossa ja kesällä
kerran viikossa.Keikyän kirjasto oli vuo-teen 1929 saakka auki vain sunnuntai-sin, siitä lähtien myös keskiviikkoisin kaksi tuntiakerrallaan.63
Kirjastojen teosvarat karttuivat pysy-vän valtionavun ansiosta. Vuosina
1917-35kantakirjaston sidosluku kasvoi noinkolminkertaiseksi Huittisissa, Kau-vatsalla jaVampulassa, mutta vähäiseltä pohjalta alkaneessa Keikyässä yli kuu-sinkertaiseksi 1925-35. Vuonna 1935 Huittisten kantakirjaston teosmäärä oli
runsaat 3 700, Vampulan noin 1500,
Kauvatsan yli 1 300 ja Keikyän miltei
900. Vain pula-aika hidasti kirjastojen kehittymistä, sillävaroja ei juuri
riittä-nyt kirjahankintoihin. Vampulan
kirjas-ton nidosluku lisääntyi 1929-31 kym-menellä prosentilla, mutta 1931-33 vain viidellä prosentilla. Keikyässä oli varaa
vastaavina vuosinasuurempiin kasvulu-kuihin: 1929-31 39 % ja1931-33yhä 27
%. Laman mentyä ohi Huittisten
kirjas-to pystyi ostamaan 1930-luvun jälkipuo-liskolla 100-200 teosta vuosittain, kun se vielä 1930oli hankkinut niitäyli400.
Piirikirjastot saivat jatkuvasti kirjalai-noilla täydennystä vähäisiin varastoi-hinsa. Vampulassa valtuusto antoi Vih-tori Virpin aloitteesta 1932
huomautuk-sen kantakirjaston johtokunnalle, koska
se ei ollut kyllin halukas lainaamaan teoksia piirikirjastoille, joiden
"vaiku-tusalueella on lukuhaluisia henkilöitä, jotkaluettuaanpiirikirjastonkirjat,
olisi-vathalukkaat lukemaankantakirjastossa oleviakirjoja.”64
Käyttäjien lainatkirjastoista
lisääntyi-vät nopeammin kuin teokset hyllyillä.
Kahdessakymmenessä vuodessa
(1917-37] lainauksen kasvu oli Huittisissa 9
-kertainen, Kauvatsalla jaVampulassa 6 -kertainen, Keikyässä 9-kertainen
1925-37.Kantakirjastot olivat nimensä mukai-sestikäyttäjien suosiossa. Kauvatsan kir-jastolaitoksen teoksista oli 1925 kanta-kirjaston suojissa 58 %, kun sen osuus
lainoista oli 74 %. Kehitys ei ollut aivan yhtenäistä eri kunnissa, sillä 1930 Huit-tisissakantakirjaston lainattekivät 83 % kaikista, mutta 1935 Vampulassa
ainoas-taan 39 %. Lauttakylän taajaman
väestö-pohja jamuita laajempi koulukeskittymä takasivat kirjastolleen vilkkaan käytön.
Piirikirjastojen kesken oli myös eroja, jotka saattoivat johtua jo lukuhalujen vaihtelevuudesta. Niinpä Huittisten
nel-jästä piirikirjastosta 1930Karhuniemen lainaukset muodostivat lähes puolet
nii-denyhteismäärästä.
Lainaustoiminnan lisäys oli osoitus
si-vistyshalun kasvusta. Vuonna 1917 kun-nissa tehtiin 0.1-0.3 lainausta asukasta kohti, eniten Vampulassa. Seuraavan vuosikymmenen puolimaissa lainojen keskiarvo kohosi Vampulassa o.6:een,
muttaKauvatsalla jol.l:een. 1930-luvul-la 1930-luvul-lainausten määrävakiintui 1.1-1.3
lai-naan asukasta kohti eikä kuntien kesken ollut suurtakaan eroaKeikyää lukuun
ot-tamatta. Siellä tuo suhdeluku oli jo 1.7.
Yksityisten lainaajien määrälisääntyi suunnilleen kolminkertaiseksi
1920-lu-vun alkuvuosista 1930-luvun puolivä-liin. Pulavuodet innostivat ihmisiä kir-jastojen käyttäjiksi, sillä sekä lainaajien että lainausten luku oli silloin suurim-millaan. Toisaalta kirjastoilla oli saman-aikaisesti niukasti varoja uudishankin-toihin. Kirjastot houkuttelivat
käyttäjik-seen miltei yhtä lailla naisia kuin mie-hiäkin. Vampulankirjaston asiakkaiden määrä oli 1918—36 yhteensä 681. Heistä oli naisia 51 % jamiehiä 49 %. Alle 15 -vuotiaat lapset olivat innokkaita kirjas-toissa kävijöitä, sillä 1920-luvun alku-409
puoliskolla Kauvatsan kirjastojen asia-kaskunnasta runsaat 80 prosenttia luki
lastenkirjastojen teoksia. Aikuiset
oppi-vat käyttämään vähitellen kirjastoja, ja niiltä katosi halventava ”lasten lukusali-en” maine. Vuonna 1934 Huittisten kan-takirjaston 505:stä asiakkaasta enää
va-jaakolmasosa oli alle 15-vuotiaita.
Lamavuosienvaikutus
lukuhalukkuu-teen oli selvin Keikyässä. Lainaajien
määrä lisääntyi yhdessä vuodessa
(1928-29) yli puolella ja lainattujen te-osten luku 75 prosenttia. Työläiset
oppi-vat tällöin käyttämään kirjastoa. Heitä
perheenjäsenineen oli 1925-28kirjaston asiakkaistakolmannes, kun viljelijäväes-töä oli lähes puolet. Vuosina 1929-34
työläisten osuus oli noussut 44 prosent-tiin, jota vastoin viljelijöiden määrä jäi vajaaseen kolmannekseen. Työläisper-heiden osuus kasvoi vielä 1930-luvun
jälkipuoliskolla 70 prosenttiin kirjaston käyttäjistä. Naiset tulivat 1929 myös miesten rinnalle tasavertaisiksi asiak-kaiksi heidän oltuaan aiemmin vähem-mistönä. Pulakauden ajankäytöstä
ker-too myös, että lainausten määrä oli suu-rimmillaan 1934 javäheni nousukauden
alettua.65
"Nuoretlainaavat yleensä nk. ajanvie-tekirjallisuutta”, arvioitiin 1925 Huitti-sissa kirjastojen käyttäjiä. Kirjaston piti sääntöjen mukaan sivistää ja opettaa, mutta se tarjosi myöskevyttä lukemista ajanvietteeksi. Eivätkä sen nauttijoita ol-leet yksistään nuoret. Huittisissa kerrot-tiin 1925kirjastojen uutuushankinnoista:
"Paitsi kaunokirjallisuutta, johon on koitettu saada sekä koti-että
ulkomais-ta kirjallisuutta, parhaiden kirjailijoi-denteoksia, on myös suuri joukko
tie-tokirjoja eri aloilta. On aikaisemmin ja myöhemmin ilmestyneitä,samoin
filo-sofisia ja yhteiskunnallisia teoksia, maantieteellisiä jahistoriallisiateoksia sekäerittäin kiintoisia matkakertomuk-sia. Luonnontieto on edustettuna, lää-ketiede.Kirjaston kirjat ovat puolueet-tomasti valitut.”66
Kirjastojen hankinnat jalainaukset osoit-tavat, etteivätkäyttäjät kuunnelleet päät-täjien toiveita. Huittisten
kantakirjastos-sa oli 1 934 yhteensä 3 590 teosta, joista tietokirjallisuutta 48 % ja kertomakirjal-lisuutta 52 %. Tietokirjallisuuden osuus
lainauksista oli kuitenkin vain
viiden-nes. Suunnilleen sama suhde vallitsi muuallakin. Vampulan kantakirjaston
1 512 nidoksesta (1936) kuului tietokir-jallisuuden alaan 61 % ja kertomakirjal-lisuuden 39 %. Lainaustoiminta osoitti käänteistä järjestystä:
kertomakirjallisuu-den osuus oli 78 % ja tietokirjallisuuden vain 22 %. Tietokirjallisuutta lainasivat miehet ja pojat-Vampulassa tuolloin 74
% sen lainaajista-, kun taas naisia ja tyt-töjäkiinnosti romanttinen kertomakirjal-lisuus. Keikyässä oli 1935 tietokirjalli-suuden osuus koko varannosta 41 %, mutta sidosta kohti tuli vain 1.6
lainaus-ta,kun kertomakirjallisuuden osuudeksi muodostui 5.0 lainausta.67
Museotoiminta liittyi enemmän koti-seututyöhön ja maahenkeen kuin
ylei-sen sivistystason kohottamiseen. Sen al-kuna voidaan pitää kahden yksityishen-kilön kokoamaa suku- ja kotimuseota.
Monisatavuotiset sukutilat sekä niihin kertynyt esineellinen ja asiakirjalleen jäämistö olivat luoneet perustan sille työlle, jokasaimaanviljelijä K.A. Käyrän ja
Juho Jaakolan
rakentamaan oman mu-seonsa. K.A. Käyrä, tunnettukunnallis-mies, sai idean sukumuseoonsa 1920 ryhdyttyään siirtämään tilansa
raken-nuksia toiselle tontille. Hän järjesti
täl-löin suvussa säilyneet esineet museoksi uuden ulkorakennuksen ullakolle. Hä-nen pyrkimyksenään oli antaa mahdolli-simman monipuolinen kuva tilaa 250 vuotta hallinneiden suvun esi-isien elä-mästä ja työstä. Esineitä oli 1930-luvun alussa lähes neljä sataa, mutta viittätois-ta vuotviittätois-ta myöhemmin joyli 2 000.
Loimankylän
Ala-Jaakolan
talo onkuulunut samalle suvulle ainakin ensim-mäisistämaakirjamerkinnöistä(1540) al-kaen. Sen omistaja
Juho
Jaakola, hänkin moninaisissa luottamustehtävissäkun-nostautunut, innostui vanhojen esinei-den keruusta jokoulupoikana, mutta
aja-tus oman museon muodostamisesta kiinteytyi kuitenkin vasta 1920-luvun ensi vuosina.
Ala-Jaakolan
museonko-koelmissa oli 1930-luvun alussa noin kolme sataa esinettä, 1940-luvun puoli-välissä jo toista tuhatta.
Juho Jaakolan
museoharrastusta on luonnehdittu seu-raavasti:
"Innostuksella jahartaudella hän näyt-tää vieraalle salin seinällä riippuvaa sukutaulua ja esittelee kokoelmiensa esineitä. Hänen kertoessaan toteaa piankin, että keräily ei ole tapahtunut
vain pelkän keräilemisen vuoksi, vaan että joka esineeseen liittyy oma tari-nansa, muistoja ja tietoja sen tekijästä tai käyttäjästä. Jaakola onkin kansan-miesten parhaisiin kuuluvia kertojia, muistiltaantarkka, asiallinen ja luotet-tava.”68
Talonpoikaista elämänmuotoa vaalivat yhdistykset alkoivat 1930-luvulla kiin-nittää huomiota esineellisen perinteen tallettamiseen. Huittisten maamiesseu-ran täyttäessä 40 vuotta 1934 se piti tär-keänä maatalousmuseon saamista paik-kakunnalle. Yksityisten kokoelmat eivät olleet riittäviä. Oman alansa
erikoisesit-telyä, koulumuseota, oli toivonut jo edellisenä vuonna myös Huittisten
opet-tajayhdistys. Kansakouluntarkastajan alustus maaliskuun kokouksessa oli
an-tanut aiheen yhdistyksen
aloitteellisuu-teen. Se sai valtuuston ymmärtämään vanhojen koulukalustojen ja opetusväli-neiden kulttuurihistoriallista ja opetuk-sellista arvoa, niin että tarkoitukseen myönnettiin pienehkö määräraha. Sen sijaan opettajayhdistyksen laajempi
suunnitelma kotiseutumuseosta ja pitä-jänhistorian kirjoittamisesta sai vielä hautua kolme vuotta. Tulosta syntyi vas-ta,kun molempien yhdistysten hankkeet kohtasivat toisensa.
Noilla 1930-luvun museohankkeilla oli taustanaan pitäjän nuorisoseurojen jo
1910-luvulla aloittama kotiseututyö, muualla toteutetut ratkaisut janiitä jou-duttivat 1936käynnistynyt Suur- Huit-tisten historiankirjoittaminen sekä
Suo-men sukututkimusseuran aloittama kir-konkirjojen kopiointityö.69 Huittisten pi-täjänmuseo syntyi kansanopistolla. Kun perinteiseen Kalevalan päivän
tapahtu-maan yhdistettiin kotiseutupäivä sekä opettaja, agronomi
Juho
Kaiho, innokasmuseomies januorekas joukkoopistossa opiskeleviatalollisten poikia Huittisista, niin lopputuloksenaoli museon
perusta-minen. Pojatkokosivat Kaihon opastuk-sella näytteille vanhoja kotitalousesinei-tä. Kansanopiston johtajan Aarre Tuom-pon tehtäväksi jäi luoda runko näytte-lylle. Huittisten museo- ja kotiseutuyh-distyksen perustava kokous pidettiin
marraskuussa 1936. Se sai puheenjohta-jakseen (1936-46) kansakoulunopettaja T.J. Mattilan ja jäsenikseen joukontoista sataa innostunutta jäsentä.Esineitä koot-tiin säästöpankin vanhaan aittaan, jos-kin jo alusta lähtien oli tavoitteena
kivi-411
Huittistenmieslaulajat1910-luvulla.Kuoron johtajaopettaja PaavoArvola istuu etualalla keskel-lä. Hän vaikutti opettajatyönsäohellanäkyvästimonissayhteiskunnallisissariennoissa.
Huittisten suojeluskunnansoittokunta 1920-luvunkokoonpanossa.
Palojokelaisia musikantteja 1920-luvulla.
sen pitäjänmakasiinin saanti
kokoelmi-en sijoituskohteeksi. Yleisölle museota ei voitu avata vielä Mattilan aikana.70
Vampulan kotiseutumuseo syntyi yh-täaikaisesti Huittistenkanssa. Pohjaku-viokin oli samanlainen, mutta Vampula kulki muutaman päivän emäpitäjän edellä. Marraskuun alussa 1936
Lautta-kylä-lehdessä oli vetoava otsikko: ”Oma kotiseutumuseoVampulaan!” Ajatuksen kerrottiin kyteneen jo pitkään paikka-kunnalla. Sen toteutumistanopeutti par-aikaa käynnissä ollut Sanakirjasäätiön keräys jaSuur-Huittisten historiahanke.
Myös tulossa olleella maatalousnäytte-lyllä oli oma osansa museon syntyyn.
Sallilan Heikkilässä pidetyssä
kokouk-sessa perustettiin Vampulan kotiseutu-ja museoyhdistys, kolmea viikkoa
var-hemmin kuin Huittisiin. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi
maisteri Eino Lepistö (1936-41).
Vampulan museon esineitä
säilytet-tiin jatkosodan jälkeiseen aikaan asti osuusmeijerin tiloissa Punolassa. Koko-elmien rungon muodostivat opettaja K.S. Luukolan Vampulasta keräämät vanhat esineet. Kotiseutumuseo voitiin avata Lepistön toimeliaisuuden ansiosta
Vampulan maatalousnäyttelyn yhtey-dessä heinäkuussa 1939. Yhdistys asetti heti tavoitteekseen myös Vampulan kan-sallispuvun aikaansaamisen. Sille löy-dettiin malli Sallilan Takalasta, jonka pohjalta kansallismuseo rekonstruoi pu-vun. Sen esittely jakäyttöönotto
tapah-tui yhdistyksenkalevalajuhlassa helmi-kuussa 1937. Paria vuotta myöhemmin
näitä kansallispukuja sanottiin olevan käytössä Vampulassa jo useita.
Yhdis-tyksen toiminnan sieluksi mainittiin emäntä Sanni Heikkilää
(puheenjohtaja-413
na 1942-45), jonka kiinnostus kotiseu-dun perinteen tallettamiseen oli tullut isänperintönä. Varsinaisen toimintaym-päristönsä Tamareen kylän rännikujien maisemasta torpparakennuksineen
mu-seo sai vasta jatkosodan jälkeen, sillä meijerin varastohuoneeseen pystytetty
näyttely oli pakko purkaa sotien
aika-na.71
Talonpoikaisen perinteen säilyttämi-sellä jamuseoimisella ikään kuin varus-tauduttiin kohtaamaan pehmeämmin se
muutos, joka yhteiskunnassa oli koko ajan tapahtumassa: kaupungistumisen ja teollistumisen etenemistä ei koettu pel-kästään myönteiseksi ilmiöksi. Se
uhka-si perinteistä elämänmuotoa.