Vaivaishoito oli muuttunut 1917 hallin-tokoneiston sanastossa köyhäinhoidoksi
ja vaivaistalo kunnalliskodiksi, mutta
käytännössä ero entiseen
huoltomuo-toonei merkinnyt harppaustakuilun yli.
Köyhä oli yhtävaivainenkuin ennenkin:
ei täysin hyväksytty ja jotenkin halvek-sittu. Huollettavien piiriin kuuluivat myös mielisairaat jalapset.
Kansalaisso-ta lisäsikuntien taakkaa kapinavankien ja varsinkin sotaorpojen toimeentulo-huolilla, sillä punaisten puolelta jäi
347
myöskokonaan orpojahoidettaviksi. Ra-justilaukkaava inflaationosti sodan pää-tyttyä elintarvikkeiden hinnat sietämät-tömän korkeiksi. Kunnat vaikeroivat köyhäinhoitomenojen
moninkertaistues-sa. Huittisissa korostettiin lokakuussa
1918, ettäköyhäinhoitohallituksen vaali oli tärkeä pyrittäessä katkaisemaan epä-edullinenkehitys.
Kesäkuussa 1918 Lauttakylä-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa vaadittiin, että vapaussodan jälkeen tapahtuvassa
uudenyhteiskuntajärjestelmän rakenta-misessatäytyi kajota myös köyhäinhoi-don perusteisiin.
"Me emme saa kunnallisen elämän pohjaksi jalähtökohdaksi jättää käsitet-tä, että jos jollekin vähempiosaiselle perheelle elämisen ja toimeentulon huolet vähemmäntai enemmän tulevat vaikeaksi, heti turvaudutaan kunnan anteliaisuuteen. Sillä meillä kaikilla ihmisilläpitää olla velvollisuuden
tun-ne itsensä elättämisestä, kuin myöskin tieto siitä, että me kukin vointimme mukaan valmistamme tilaisuutta työ-hön.”
Vuoden 1922 köyhäinhoitolaki edellytti organisaatiota koskevia muutoksia kun-nissa. Muutos oli pienin Huittisissa, missä oli jovuodesta 1918lähtien toimi-nut erillinen elin, köyhäinhoitohallitus.
Kuntien tuli uuden säädöksen johdosta perustaa köyhäinhoitolautakunta tai ha-kea lääninhallitukselta oikeutta, jotta kunnallislautakunta saisi toimiasen teh-tävissä. Keikyä valitsi poikkeuslupame-nettelyn, kun taas Huittinen,Kauvatsa ja Vampula perustivat köyhäinhoitolauta-kunnan. Se oli tärkeä luottamuselin, mikä tunnustettiinmyös luottamushen-kilöiden palkkioissa. Puheenjohtaja sai kunnallislautakunnan esimiehen
jäl-keen toiseksi suurimman korvauksen vaivoistaan. Tehtävään otettiin
kokenei-ta luottamusmiehiä. Huittisissa köyhäin-hoitolautakunnan ensimmäisenä
pu-heenjohtajana toimi maanviljelijä Matti Ala-Färkkilä, Kauvatsalla kauppias E.V.
Rukanen ja Vampulassa maanviljelijä Kalle Travanti. Viimeksi mainittuoli
tä-hän tehtävään itseoikeuttu kunnallislau-takunnan esimiehenä, niin että Vampu-lassa vallitsi tavallaan sekajärjestelmä
vuoteen 1925 saakka. Siellä olisikin
1922 haluttu säilyttää köyhäinhoito kun-nallislautakunnan huolena, mutta lää-ninhallitus ei tähän myöntynyt.
Köyhäinhoitolain toivomiakaitsijoita nimitettiin vain Huittisissa, missä niitä oli ollut joaiemminkin. Kunnat jaettiin piireihin avun tarpeen tutkimista sekä
avustusta saaneiden henkilöiden silmäl-läpitoa jaheidän hoitonsa valvontaa
var-ten. Köyhäinhoitolautakunnan jäsen toi-mi kaitsijoiden piiriesimiehenä. Kunnat vahvistuttivat maaherralla sosiaalihalli-tuksen julkaiseman mallin mukaiset köyhäinhoidon ohjesäännöt. Sen
mu-kaan lautakuntaan tuli kuulua sekä mie-hiä että naisia, mitä sääntöäHuittisissa,
Kauvatsalla jaVampulassa myös nouda-tettiin.
Keikyän kristillinen työväenyhdistys oli 1919 esittänyt, että Huittisiin ja
Kei-kyään perustettaisiin yhteinen köyhäi-nasianajajan virka. Huittistenvaltuusto ei kuitenkaan pitänyt tätä tarpeellisena, koska Keikyä teki parastaikaa eroa Huit-tisista. Kunnat eivätmyöskäänvalinneet lain sallimia tarkastajia.34
Köyhäinhoitolaki lakkautti ikivanhan ruotujärjestelmän. Suur-Huittisten
kun-nista sitä oli viimeksi käytetty Kauvat-salla -tosin 1918tapahtumien johdosta poikkeuksellisesti - vielä 1920, jolloin
siellä on tilaston mukaan hoidettu 39 henkilöä ruodussa, heistä 21 alle 15-vuotiasta.35 Lain mukaan yli 16-vuotiaan piti elättää itsensä.
Avustettavien määrä jaavunlaatu selviää seuraavasta asetelmasta.
Vuosi Kunta Laitos- Yksityi- Vuosi- Satunnais- Yht.
hoito sillä apu apu
1917 Huittinen 95 49 83 101 328
Kauvatsa - 35 29 12 76
Vampula - 46 49 34 129
1918 Huittinen 110 54 144 139 447 Kauvatsa - 45 48 13 106
Vampula - 64 41 55 160
1919 Huittinen 94 37 400 40 571
Kauvatsa - 28 44 21 93
Vampula - 61 40 12 113
1920 Huittinen 85 31 154 4 275
Keikyä 15 20 123 8 166
Kauvatsa 3 5 23 20 51
Vampula 1 42 83 7 133
1927 Huittinen 107 34 185 sis.ed. 326
Keikyä 13 19 45 77
Kauvatsa 6 17 46 69
Vampula 13 45 36 94
1932 Huittinen 141 38 250 " 429 Keikyä 25 15 91 " 131
Kauvatsa 8 40 42 90
Vampula 21 62 94 " 177
Asetelman luvuista näkyy sosiaalisen auttamisenkoko kuva. Vapaussodan ai-heuttama hätä tunki esiin jokapaikasta.
Huittisissa jaKeikyässä, jotka esiintyvät yhtenä pitäjänä vuoteen 1920asti, autet-tavienluku nousi 1917-18runsaat 36 %,
Kauvatsalla 40 % jaVampulassa 24 %.
Huittisissa jaKeikyässä kurjuus lisään-tyi yhäseuraavana vuonna eikä juuri las-kenut vielä v. 1920. Väkeä oli päässyt vankileireiltä ehdonalaiseen vapauteen.
Lähes vastaava nousu kohdistui 1930-luvun pulakauteen, sillä avustettavien määräkasvoi sitä edeltäneen normaalin
vuoden (1927) luvuista vuoteen 1932
verrattunaKauvatsalla 30 %, Huittisissa 32 %, Keikyässä 70 % jaVampulassa 88
%.Kun köyhäinapua saavienosuus
suh-teutetaan kunnan asukaslukuun, niin Keikyä oli läänin synkintä aluetta v.
1930.36
Avustettavien määränkasvu ja
säädös-tenvaatimukset kasvattivat köyhäinhoi-don kustannuksia, mistä kunnanisät muistivat jatkuvasti huomauttaa. Nämä
menot jouduttiin rahoittamaan miltei
yksinomaankunnallisveron tuotolla,
jo-ten valittelut ovat ymmärrettäviä. Kulut pysyivät kuitenkin suurinpiirtein
kuris-sa pulavuosiin asti, niin että ne jopa ale-nivat 1920-luvun puoliväliin tultaessa.
Huittisissa, Kauvatsalla ja Vampulassa köyhäinhoitomenojen osuus
kunnallis-veron tuotosta säilyi lain
voimaantulos-ta 1923 vuoteen 1930 saakka suunnil-leen 32-36 prosentissa, mutta Keikyässä liikuttiin 40 prosentin molemmilla puo-lilla. Vampulan piikki sivun352
kuvios-sa v. 1928 johtuukunnalliskotia varten tehdystä rahastoinnista.
Pulakausi viistosi kuvaajan käyrät jyrkkään ylämäkeen. Kauvatsan kunnan köyhäinhoitokulut kasvoivat
neljännek-sellä siirryttäessä vuodesta 1927 laman alkuun 1928. Entiset säästöt jouduttiin syömään yhdellä kertaa, täysin arvaa-matta. Huittisissa ja Kauvatsalla köy-häinhoitomenot nielivät pahimmillaan
runsaat 60 prosenttia kunnallisverosta, Keikyässä lähelle sitä jaVampulassakin yli puolet. Nousukauden hyvinvointi pudotti sosiaalimenojen osuuden pie-nimmilleen 1930-luvun lopussa par-haassa maatalouspitäjässä Vampulassa ja teollisuuttaan taas rakentavassa
Keiky-ässä, kun taas Huittisissa jäätiin suhteel-lisesti muista jälkeen. Alueen kunnissa
349
aika turhaan pelättiin, että 1936säädetyt huoltolait lisäisivät niiden sosiaalime-noja. Ainakaan talvisotaan mennessä ei niissä ehtinyt tapahtua merkittävää
kas-vua. Asukasta kohti laskettuna sosiaali-toimesta aiheutui vuotuiskuluja 1930-luvulla Huittisissa 85 mk, Keikyässä 83 mk,Kauvatsalla 72 mk jaVampulassa 69 mk. Kunnan asukaslukuun
suhteutettu-na avustettavia oli vielä laman jälkeisi-näkin vuosina varsin runsaasti.
Keikyäs-sä sai 1936 huoltoapua jokakahdeksas
henkilö, Vampulassa joka kymmenes.
Huittisissa jokakahdestoista, mutta Kau-vatsalla vain yksi 32;sta.37
Edellä olevan asetelman luvut
kerto-vat, että Huittisissa oli kunnalliskoti,
muttaKauvatsalla ja Vampulassa oltiin vailla sen palveluksia. Huittisten kun-nalliskoti oli valmistunut 1890 Kunin-kaisten tilalle, lähelle Lauttakylää. Vielä
1936 siellä oli kaksi hoidokkia, jotka oli-vat olleet talossa alusta, siis lähes
viisi-kymmentä vuotta. Vanha vaivaistalo oli tänä pitkänä kautena ehtinyt jo aikansa palvella, jase oli korvattu uudella.38
Keikyän itsenäistyminen toi sille myös köyhäinhoidollisia pulmia, koska kunnalliskoti sijaitsi Huittisissa.
Keiky-än valtuuston aloitteesta nämä kaksi kumppanusta sopivat 1920, että
kunnal-liskoti pysyy niiden yhteisenä. Keikyän tuli osallistua hoidokkiensa luvun mu-kaan laitoksen ylläpito- ja korjauskus-tannuksiin sekä maksaa viidesosa sen
uudisrakennuskuluista jakymmenesosa köyhäinhoitohallituksen esimiehen palkkiosta. Keikyällä oli oikeus valita suhteellisenosuutensa mukaisesti jäse-niä yhteiseen luottamuselimeen.
Sopi-mus tehtiin viideksi vuodeksi. Sen pää-tyttyä Huittistenvaltuusto oli kuitenkin yksimielisesti sanomassa välikirjan irti
jalunastamassa Keikyän pois
laitokses-ta. Vuonna 1924 pidetyssä kuntien
yh-teisessäkokouksessa löytyi silti yhteis-ymmärrys, ja sopimusta jatkettiin suun-nilleen entisenlaisena. Huittislaisten vaatimuksesta se oli tosin voimassa tois-taiseksi jakunnalliskotia valvomaan ase-tettiinkolmijäseninen hoitokomitea, mi-hin Keikyä sai valita yhden henkilön.
Vuonna 1938vaihdettiin hallintoa
hoita-maan kuntien edustajainkokous.39
Jo 1923 valtiovallan tarkastaja piti Huittisten kunnalliskotia kunnoltaan maakunnan huonoimpana. Valitukset
toistuivat, kunnes Huittisten valtuusto tilasi 1929 arkkitehti Arttur Gauffinilta kaksikerroksisen, tiilisen uudisraken-nuksen piirustukset. Vanhasta ei saatu
korjaamallatai laajentamallakelvollista.
Rakennus valmistui 1932. Siinä oli tilaa
81 hoidokille eikä valtuusto ollut tinki-nyt arkkitehdin suunnitelmista. Kaikki oli uutta ja tasokasta. Köyhäinhoidon piiritarkastaja Georg Gauffin kiitteli
vi-ran jaehkä arkkitehdinkin puolesta huit-tislaisten ja keikyäläisten saavutusta.
"Uusi kaunis jamonipuolinen kunnal-liskotitarjoaa köyhäinhoitoviranomai-sille mahdollisuuksia järjestää köy-häinhoidon laitoshuollon siten, että erilaiset hoidokkaat myös voivat saada heidän tilaansavastaavaa hoitoa.Tästä syystä on tämänkunnalliskodin pystyt-tämisestä, jokavarmaan monen mieles-tä on ylellisyyttä jaahtaana aikana tuh-laavaisuutta,tervehdittävä tyydytyksel-lä jakunnan viranomaisilleon annetta-va tunnustus heidän osoittamastaan
myötämielisyydestä tätä yhteiskunnal-lisesti tärkeätä huoltotoimintaa
koh-taan ja heidän kaukonäköisyydestään yksin tein rakentaa kunnalliskoti, niin että se vastaa suurin piirtein katsoen kaikkia nykyajan vaatimuksia.”
Rakennus tuli maksamaan 1,8 milj.
markkaa, mikä vastasi lähes 70 prosent-tia Huittisten kunnan vuotuismenoista.
Se rakennettiin valtaosin
lainarahoituk-sen turvin. Valtio ei ollut myöntänyt odotettua 1,5 milj. markan
kuoletuslai-naa, joten kunnat joutuivat
turvautu-maan Huittisten säästöpankin varantoi-hin. Kun kiinteistö valmistui, purettiin sen edustalta kolme tarpeetonta
raken-nusta, näiden joukossa vanha ”houru-la”.40
Kunnalliskoti hoitomuotona ei ollut kaikkein houkuttelevinvaihtoehto, mut-ta se jaksoi herättää tunteita. Kun kiin-teistön piirustukset olivat 1929 tulossa
käsittelyyn, valtuustolta vaadittiin kun-nalliskotiin sisäistäkinryhtiä. Asialla oli
tunnettu huittislainen vaikuttaja.
"Kunnalliskoti taitaisi myöskin hie-man korjausta sietää. Kun kulkee Laut-takylässä, niin sitä päivää ei ole, jos ei näe kunnalliskodin asukkaita hako-taakka ja luutakimppu selässä, niitä
kauppaamassa...Olen kuullut,että kun-nalliskodin asukkaistane, jotkatekevät
luutakauppaa ammattinaan, ottavat
näihin tarvittavanraaka- aineen varas-tamalla toisen talon metsää.”
Hän vaati, että omavaltaisuudesta oli tehtävä loppu jahoidokkien oli tilitettä-vä ansionsa kunnalliskodille. 41
Laitok-sen asukkaat osallistuivat
hoitopaikas-saan työntekoon, kukin vointinsa
mu-kaan. Valtuusto ihmetteli 1935, miten kunnalliskodissa oli peltoa liian niukas-ti sen hoidokkien työvoimaan verrattu-na. Maata tuli vuokrata lisää. Laitos oli
jo silloin paljolti omavarainen kuten
monet muut kaltaisensa. Sinne oli 1919 perustettu puutarha, rakennettu 1921 si-kala ja siihen kuului peltoa noin 10 ha
sekä pääosin hyvää metsämaata yli 100
ha. Huittisissaköyhäinhoidon tulot
oli-vat 1920-luvulla 23-40 % sen menoista ja 1930-luvullakin vielä viitisentoista prosenttia. Laskutavan muutos
selittä-nee pudotuksen jyrkkyyden. Keikyässä tulot jäivät vähäisemmiksi, mutta
nousi-vat 1930-luvun lopulla parinkymmenen prosentin tuntumaan. Vampulan tulo-kertymä sosiaalitoimesta oli 1930-luvul-la Huittistentasolla, kun taas Kauvatsa
sinnitteli suhteellisesti pienimmillä
me-noilla jatuloilla.42
Vampula jaKauvatsa olivat yhä ilman kunnalliskotia, mutta ei niiltä sitkeyttä ollut puuttunut laitoksen saamiseksi - ja melkein valmiiden hankkeiden viivyttä-miseksi. Näissä kahdessa kunnassa oli syvennytty asiaan jo 1890-luvulla ja pa-neutumista jatkettiin koko sotien
väli-nen aika. Valtiovallan lähettämät tarkas-tajat kävivät siellä muistuttamassa lai-toksen tärkeydestä tai opastivat siihen kirjallisesti. Kauvatsalla kunnallislauta-kunta ehdotti näin neuvottuna vuoden
1919 lopulla valtuustolle kunnallisko-dinperustamista. Vuoden 1921 talousar-vioon varattiin150 000markan määrära-ha köyhäinkodin rakennusrahastoksi.
Kiikoinen valittiin
yhteistyökumppanik-si,koska omin voiminrakentamis- ja yl-läpitokustannuksetolisivatkäyneet liian raskaiksi. Kiikoisten jälkeen
neuvotel-tiin asiasta Harjavallan kanssa (1923), uudelleen Kiikoisten kanssa (1926-27), kunnes valtuusto 1928 päätti
yksimieli-sesti perustaa kunnalliskodin, ”joko
yk-sin tai yhteinen naapurikuntain kesken, riippuen luonnollisesti siitä, miten
saa-daan aikaan sopimus toisten kuntain kanssa.”
Kun yhteinen kunnalliskoti osoittau-tui laskelmissa halvemmaksi vaihtoeh-doksi kuin oma, niinKauvatsalla
hakeu-351
Köyhäinhoitomenot 1923-1939
suhteellinenosuus kunnallisverosta
duttiin 1928 suureen koaliitioon Kii-koisten, Suodenniemen, Lavian ja Kih-laan kanssa. Kiikoisista ostettiin tarkoi-tusta varten kolme tilaakin. Luultavasti pulavuodet kaatoivat näin suuren yh-teishankkeen, sillä 1931 Kauvatsa haki lääninhallitukselta kolmen vuoden pi-dennystä kunnalliskodin
rakentami-seen. Samanaikaisesti se etsi yhteistyö-kumppania pitkästä aikaa Huittisista
ky-sellen tiloja viidelletoista hoidokille.
Kauvatsalaiset ikään kuin unohtivat pyyntönsä, sillä Huittisissa odotettiin turhaanuusia yhteydenottoja.
Seuraava-na vuonSeuraava-na Kauvatsa oli jo hakemassa osakkuutta Kokemäen kunnalliskotiin.
Tämäkin päättyi siihen, että valtuusto pyysi 1934 maaherralta viiden vuoden lykkäystä kunnalliskodin
rakentamisel-le. Lääninhallitus siirsi takarajan
vuo-den 1938 loppuun.
Kauvatsalaiset olivat tosissaan
turvaa-massavanhustansa hoitopaikkoja. Heillä oli kunnalliskotitoimikunta, jonka
käyt-töön annetun 300 000 markan määrära-han valtuusto tosin 1934 peruutti. Kun ensimmäinen vaihtoehto, liitto
Kiikois-tenkanssa toteutui, niin kunnat
hankki-vat 1938 Piilijoenmaan Ilolan tilan ja hyväksyivät yhteisen kunnalliskodin
ohjesäännön. Kunnalliskotilautakunta määrättiin toimimaan laitoksen rakenta-mislautakuntana.43
Vampula hapuili yhteistyökumppanin
etsimisessä Kauvatsan tavoin. Valtuusto asetti 1920 köyhäinkodin perustamista suunnittelemaan toimikunnan. Sen jäl-keen alkoi pitkä marssi. Valtuusto pani
1924 tavoitteeksi kunnalliskodin saami-sen vuoteen 1932 mennessä kuten sää-dökset edellyttivät. Hankkeeseen pyy-dettiin tällöin mukaan Säkylää ja Köy-liötä. Vuoden kuluttua neuvottelut
rau-kesivat, koska Säkylä vaati laitosta
kun-23 Suur-Huittisten historia IV 353
Kunnat investoivatsosiaali-jaterveyshuoltoon 1930-luvulla.Huittisten jaKeikyän 1932
valmistu-nutkunnalliskotija 1939valmistunutkunnansairaala Kuninkaisten mäellä.
taansa jaVampula omaansa. "Kunnallis-kotikysymys astuu päiväjärjestykseen, Maaherran asiaakoskeva kirjelmä antaa vahvan sysäyksen sille”, kirjoitti kun-nansihteeri kertomukseensa 1926. Köy-häinhoidontarkastaja opasti seuraavana
vuonna Vampulaa palaamaan
yhteistyö-hönSäkylän kanssa, kun neuvotteluissa olivat jo osallisina sen lisäksi Köyliö ja Honkilahti. Vampula vetäytyi kuitenkin
närkästyneenä pois, koska edellisen neuvottelun jäljet pelottivat.
Valtuustobudjetoi pienehköjä määrä-rahoja kunnalliskotia varten 1920-luvun
jälkipuoliskolla jakoetti pitää muistissa vuoden 1932 takarajan. Vuonna 1929 se arvioi rakentamiskustannukset miljoo-naksi markaksi, mistä puolet oltiin val-miita rahoittamaan parinkymmenen vuoden kuoletuslainalla. Valtion viran-omaisille esitettiin kolmea rakennus-paikkaa. Piirilääkäri hylkäsi niistä heh-taarinpeltotilkunKupiaan pellosta, kos-ka se oli liian pieni ja lähellä kirkkoa;
samoin Syvälän palstatilan Punolassa, koska sen ilmasto-olot kosteuden ja
tuu-lien takia eivät olisi sopineet vanhuksil-le. Sen sijaan Mäkelän sotilasvirkatalo Siivikkalassa, 7 km kirkolta Huittisiin päin, olisi jotenkin kelvannut, mutta se ei ollut vapaana.44
Vuonna 1931 Vampula anoi jasai lää-ninhallitukselta lykkäystä kunnallisko-din rakentamiselle vuoden 1935
lop-puun saakka. Kunta oli onnistuneesti
perustellut vapautushakemustaan pula-kauden aiheuttamilla taloudellisilla vai-keuksilla. Köyhäinhoidontarkastaja oli kuitenkin ehtinyt ohjata tai kuten
Vam-pulassa tulkittiin "tarkastaja alkoi väki-pakolla pakottaa” kunnan neuvottelui-hinHuittisten jaKeikyän kanssa
paikko-jensaamiseksi niiden rakenteilla
ollees-ta laitoksesta. Huittinen oli sitä jo 1928 pyydellytkin mukaan. Vampula hylkäsi yhteistyön 1931, koska se piti Huittisten tarjoamaa 18 hoitosijaa riittämättöminä
ja hoitopaikkaa kohti laskettuja kustan-nuksia liian kalliina. Yhteisissä laitok-sissa oli myös kuultu esiintyvän
ongel-mia.
Vampula sinnitteli pulakauden yli turvautumalla 1929 ns. köyhäinmajoi-hin, joistaainakin yksi oli yhä 1945 huo-nokuntoisena asumiskäytössä. Näin
van-hakantaiseen keinoon etsiytyivät
maas-samme harvat kunnat. Valtuusto hankki
1933-34 ainakin pari palstatilaa, toisen
Murronkylästä jatoisenkirkolta, käytet-täviksi köyhäinhoidon varaan
joutunei-den asuntoina. Keikyässä kunta omisti 1938 kolme kiinteistöä, joissa kussakin asuihuoltoapua saava perhe.45
Vampulan kunnallislautakunta kirjasi
1931 papereihinsa kauniin periaatteen torjuttuaan yhteistyön Huittisten ja
Kei-kyän kanssa: "...inhimillisyysnäkökoh-datkin huomioonottaen on toivottavaa, ettäkunnalliskoti on oman kunnan alu-eella, niin ettei vanhuudessaan yhteis-kunnan huollettaviksi joutuvien henki-löiden tarvitse poistua loppuiäkseen kauas entisiltä asuinsijoiltaan”.
Valtuus-to asetti taas kunnalliskodille rakennus-toimikunnan ja etsiskeli sopivaa maati-laa sen sijaintipaikaksi. Kunvaltiovallan
suoma lykkäysaika kului umpeen, lää-ninhallitus vaati tietysti selvitystä
kun-nan toimista.Valtuusto antoi niitä auliis-ti vuoden 1935lopussa. Huittisten
kans-sa ei voitu edelleenkään ajatella yhteis-työtä, koska siellä pyydettiin liikaa hoi-topaikasta. Alastaro, Säkylä, Köyliö ja Oripää olisivat kelvanneet, jos näiltä suunnilta olisi löytynyt jotain
kelvollis-ta. Tämä riitti Vampulan mielestä
selvi-tykseksi ja sitä oli jo hieman aiemmin
pohjattu hakemalla viiden vuoden lyk-käystä kunnalliskodin rakentamiselle, koska
Jonkan
kartanon jasenliitännäis-tilojen pakko-osto oli saattanut kunnan taloudellisiin vaikeuksiin.
Lääninhalli-tus antoi armonaikaa vuoden 1938 lop-puun saakka.