vapaa ammatti 20 8.0 11 3.6
Toimenhaltija,
pikkuvirkamies 25 10.0 26 8.7 Liikemies, yrittäjä 53 21.2 71 23.7
Maanviljelijä 107 42.8 152 50.7
Työläinen 38 15.2 36 12.0
Tuntematon 7 2.8 4 1.3
Yhteensä 250 100.0 300 100.0
Keskikoulupohjaisena Lauttakylän yh-teiskoulu oli tavallaan ponnahduslauta pyrittäessä elämänuralla eteenpäin.
Koulun johtajana vajaan vuoden toimi-neen Harald Högströmin (Hariola) 1928
asettama tavoite ”eikä liene liian
us-kallettua ruveta suunnittelemaan kou-lun laajentamista yliopistoon
johtavak-si” - sai hautua lähes kaksikymmentä
vuotta, ennen kuin se sodan jälkeen to-teutui.
Lauttakylän yhteiskoulun arvosteluas-teikkoa tarkastajat pitivät 1920- ja
1930-luvulla yleensä liian lievänä. Luokalta pääsy oli tehty helpoksi. Tästä lienee johtunut, että puolet yhteiskouluun
1918-39kirjoittautuneista kävi vain kes-kikoulun tai osan siitä. Ehkä he eivät
et-sineetkään korkeata virkaa tai näkyvää elämänuraa. He palasivat töihin kotiti-lalleen tai ryhtyivät ruumiillisen työn raatajiksi. Ylioppilaaksi jatkoi
keskikou-lun suorittaneista27 %, jaheistä puolet siirtyi opiskelemaan yliopistossa tai kor-keakoulussa. Seminaarin kävi 4 % ja opistotasoisen tutkinnon hankki 17 %.
Maamieskoulussa ja kansanopistossa täydensi taitojaan 2 % kouluun
kirjoit-tautuneista.
Oppilaiden sukupuolijakautumasta johtui, että erityistä koulutusammattia vaille jääneiden (52 %) jälkeen suurin ammatillinenryhmä muodostui
erilaisis-sa toimistotehtävissä palvelleista(14 %), mihin pääsi ilman jatkokoulutustakin.
Suunnilleen puolet oli kuitenkin suorit-tanut tutkinnon jossakin kaupungin kauppaoppilaitoksessa. Tuohon keski-luokkaiseen ammattiryhmään sijoittuu myös muutama mies, jotkatoimivat teh-taalla esimiehinä. Sen sijaan sairaanhoi-tajat (5 %) olivat kaikki naisia. Heitä oli runsaasti opettajiksi lukeneissa, jolloin tähän joukkoon(10 %) on otettu mukaan kansakoulun- ja oppikoulunopettajien ohella muissakin kouluissa opettaneet.
Johtavaan
asemaan jakorkeisiin virkoi-hin eteni 12 % yhteiskoulun oppilaista.Ryhmään mahtuu yksi pääjohtajaksi ylennyt (Simo Jaatinen) jakolme
profes-soria (Niilo Söyrinki, Aarre Tuompo ja Erik Erämetsä). Yhdeksän koulun oppi-laasta suorittiaikanaanpappistutkinnon.
Heidän joukossaanoli tuo edellä
mainit-tu polvihousuinen onkija, autonkuljetta-janpoika Väinä Vilen (Vaarno), josta sit-temmin tuli lääninrovasti. Vapaan amma-tin ja yritystoiminnan piiriin voidaan
si-joittaa7 % kouluun kirjoittautuneista.44 Lauttakylän yhteiskoulun merkitys nuorten jatkokoulutuspaikkana ja
opin-tien avaajana oli merkittävä. Se houkut-teli mukaan varmasti lapsen monesta sellaisesta kodista, josta ei olisi häntä lähtetty suoraan kaupungin oppikoulun penkeille. Keskikoulun käyminen
Laut-takylässäoli halvempaakuin oman
kun-nan ulkopuolella, jaoppilaitos tarjosi il-maispaikkoja varattomille. Rovasti G.W.
Stenrosin, piirieläinlääkäri
John
Eng-dahlin, kunnanlääkäri Viljo Rantasalon,
maanviljelijä F.O. Juuselan, rovasti E.V Elovaaran jamonen muun tukijan epäit-sekkäät ponnistelut koulun puolesta ei-vät valuneet hiekkaan.
Lauttakylän yhteiskoulusta siirryttiin yleensä Turun, Tampereen, Tyrvään tai Kokemäen lukioihin jatkamaan opintoja.
Niissäkäytiin myös muista Suur-Huittis-ten kunnista, usein keskikoululuokilta asti. Tällöin vampulalaiset voivat valita myösLoimaankoulun. Seurakuntien vä-kilukutaulukoissa on tilastoitu
"ylem-män koulusivistyksen” saaneet. Näitä oli eri kunnissa seuraavasti:
Kunta 1920 1930
Huittinen 110 141
Keikyä 60 67
Kauvatsa 63 66
Vampula 39 39
Taulukon luvut vahvistavat kansakoulu-laitoksen antamaakuvaa. Vaikka Vampu-lassa oli enemmän asukkaita kuin Kau-vatsalla jaKeikyässä, siellä koulutusha-lukkuus oli niitä selvästi vähäisempää.
Kotiseudulla seurattiin kiinnostuneina opintielle lähteneiden etenemistä ja
mu-rehdittiin epäonnistumisia. Edelliset kir-jattiin muidenkin iloksi, mutta jälkim-mäiset surtiinperhepiirissä. Lauttakylä-lehti huomioi syystä Hilja Uolan hänen valmistuessaan 1919 agronomiksi jaElsa Rytin saavutuksen, kun hän väitteli
jou-lun edellä 1923 lääketieteen tohtoriksi.
Hän oli ensimmäinen nainen, joka oli Huittistenseudulta lähteneenä saavutta-nut korkeimman akateemisen
oppiar-von.
Kaikissa kunnissa oli aina ihmisiä, jotkaymmärsivät koulutuksen arvon ja tarvittaessatukivat sitäkäytännössä. Esi-merkkinä voidaan mainita vaikkapa maanviljelijäErland Hannula, joka testa-menttasi 1919 Turun Suomalaiselle Yli-opistoseuralle 60 000 markkaa. Hänen esimerkkinsä innosti, niin että vuoden
1923 lopulle tultaessa Huittisistaoli saa-tu keräyksillä Turun suomalaiselle yli-opistolle lähes puoli miljoonaa markkaa.
Muissa kunnissa seurattiin emäpitäjän esimerkkiä. Pelkästään Kauvatsalta ker-tyi 1922 parinkymmenen lahjoittajan yhteistuottona noin50 000 mk.
Yksityis-ten anteliaisuus soi Huittisten valtuus-tolle 1920 tilaisuuden olla
lahjoittamat-ta yliopistoseuralle sen pyytämää
avus-tusta. Kotiseudun jamaan paras ei aina tarvinnut tuekseen yhteiskunnan
autta-vaa kättä. Eri asia sitten oli, kuka
lopul-ta otti kustannukset vastuulleen: suorat tukijat vai yhteinen kassa.45
Kansanopisto ja vapaaopisto -aikuisten koulutusta
Vuonna 1892 perustettu Länsi-Suomen kansanopisto korvasi osittain seudulta puuttuvan ammattikoulun tarvetta,
mut-399
ta ennen kaikkea tämä yleissivistävä opinahjo antoi eväät nuorelle opiskeli-jalle sopeutua yhteiskuntaan
ajateleva-nakansalaisena. Loimankylässä
sijaitse-va opisto säilytti nimensä entisellään talvisodan jälkeiseen aikaan asti. Se ei
myöskään muuttanut opetuksensa
sisäl-töä jatavoitteitaennen 1950-luvun jälki-puolta. Se pysyi jatkuvasti ns. grundtvi-gilaisena opistona, ”jonka tarkoituksena
on kohottaa aikuisen nuorison kansa-laissivistystä siten, että sen toiminnassa pannaan pääpaino herättävään, ominta-keista ajattelua ja siveellistä luonnetta kehittävään opetukseen.” Tärkeänä
pi-dettiin myös kasvattaa nuorisoa työnte-koon javahvistaa sen tahtoatoimia
isän-maan hyväksi.46
Maisteri Sakari Loimarannan lähes kymmenvuotinen johtajakausi
(1910-19) oli merkinnyt kansanopistolle elpy-misen aikaa siitäkurimuksesta, mihinse oli joutunutvuosisadan alkukymmenel-lä. Vapaussota 1918 vaikutti opistoon jä-risyttävästi. Isänmaan merkitys koettiin yhdessä kuin verisitein vahvistettuna ja samalla puhdistavana leikkauksena.
Useat oppilaista osallistuivat vartiopal-velukseen Lauttakylässä jaliittyivät sit-temmin Huittisten suojeluskuntaan.
Opiston oli suljettava ovensa tammi-kuun lopussa 1918. Pakollista taukoa kesti aina 15. lokakuuta saakka, javielä seuraavakin kurssi toimi supistettuna.
Kansanopiston juhlasalin seinällä
ole-vaan marmoritauluun on hakattu seitse-mäntoista nimeä alkaen 21.11.1917 sur-mansa saaneesta Oskari
Mäki-Tuovolas-ta ja päättyen 21.2.1919
menehtynee-seen Kalle Nikkiin. Muutama
valtakun-nan rajan taakse mennyt ei kuulunut tuohon kunniatauluun vaan enintään oppilasmatrikkeliin.
Kansanopistonmä-ki oli 1918 monen punaisen teloitus-paikka.47
Pappisuralle myöhemmin siirtyneen Loimarannan jälkeen opiston johtajana oli lyhyen aikaa (1919—20) maisteri Martti Vaula, kunnes tehtävään valittiin
1920 Perä-Pohjolan kansanopiston joh-taja J.E. Tuompo, innokas raittius- ja
nuorisoseuramies. Hän toimi tässä ase-massakuolemaansa 1928saakka. Hänen aikanaan toteutettiin mittava uudisra-kennusohjelma, jota oli pohjattu jo
Loi-marannan kaudella. Naisoppilaita oli
saatu sijoitetuksi asumaan koululle muuttamalla sen rakenteita, mutta mie-het joutuivat yhä etsimään kortteerinsa kyliltä. Sakari Loimarannan aloitteesta opiston toveriliitto oli koonnut mies-asuntolan rakennusrahastoksi 18 000 mk, jokakasvoi 1922 suoritetun uuden keräyksen ansiosta58 000markalla. Val-tio antoi hankkeeseen rahaa, samoin kunta. Aivan opiston esittämään mää-rään eikunta kuitenkaan hirvennyt men-nä, sillä jo vuodeksi 1922 valtuustossa esitetty määräraha supistui 3 000 mar-kaksi vasemmiston muodostaessa
ratkai-sevan määrävähemmistön. Opistolla oli
sen mielessä sama ”herrakoulun” leima kuin yhteiskoulullakin. Kunta tuki kui-tenkin taloudellisesti miltei vuosittain kansanopistoa.48
Huittislaiset osallistuivat joukolla
ra-kennushankkeeseen lahjoittamalla tar-veaineita. NanhianOlliltaostettiinvanha hirsinen kiinteistö, jokakorotettiin kaksi-kerroksiseksi. Miesoppilaiden asuntola
"Jukola”
valmistui näin 1925 eivätkä sitärasittaneet lainkaan lainat. Kahden seu-raavan vuoden investoinnitkuormittivat
joopiston taloutta, niin ettävelkarahaan piti turvautua. Talousrakennus ruokasa-leineen, opetus- ja muine keittiöineen,
leipomoilleen ja käsityöhuoneineen sekä luontoistalouteen liittyvätsikala, kanala
ja halkovaja täydensivät
rakennuskan-taa, muuttivat opiston ympäristöä. Töi-den teettäminen lainarahalla ei silti ra-sittanutylivoimaisesti opiston taloutta.
J.E. Tuompon kuoltua hänen
seuraaja-naan kansanopiston johtajanatoimi ly-hyen aikaa fil.kand. Olli Tuominen (1928—29), joka siirtyi vastaavanlaisiin tehtäviin suuremmille paikkakunnille.
Hänen jälkeensä opiston luottamusmie-het turvautuivat vanhaan käytäntöön:
jos isä kerran oli hyvä, ei poikakaan voi olla huono. Johtajaksi valittiin vasta 21 -vuotias, juurivalmistunut maisteri Aar-re Tuompo, J.E. Tuompon poika. Hän
luotsasi kansanopistoa pitempään kuin kukaan aiemmista(1929-54) jaoli myö-hemmin työuransa huipulla psykologian professorina. Hänen kautensa alkoi suo-tuisasti, sillä 1930 tuli voimaan uusi
kansanopistolaki, joka takasi opistolle säännöllisen 60 prosentin valtionavun
ns. todellisista menoista.
Aarre Tuompon kauden ensimmäise-nä kymmenvuotiskautena rakennettiin yhdistetty poikien käsityö- ja
ulkoraken-nus 'Toivola” (1936), jota rahoitettiin vanhaan tapaan arpajaisin, sekä sanee-rattiin päärakennusta ylijohtaja Y. Sade-niemen piirustusten mukaisesti (1939).
Kansanopisto oli ulkonaisesti valmiimpi kuin koskaan tekemääntyötä oppilaiden hyväksi juuri silloin, kun sen oppilaita
tarvittiin tekemään työtä koko kansa-kunnan olemassaolon turvaamiseksi.49
Kotitalouskoulun perustamista oli suunniteltu vuodesta 1908 lähtien, aluk-si toaluk-sin puutarhakoulun nimisenä. Kun toiminnan käynnistämiseksi saatiin
1919valtionapua, voitiinkansanopiston yhteydessä aloittaa aluksi kurssimaisena
26 Suur-Huittistenhistoria IV
kotitalouskoulun pitäminen. Se
muo-dosti tavallaan ketjun opiston muulle työlle. Isot luokkatilat saatiin
tehokkaa-seenkäyttöön kesälläkin jaemäntäkoulu sai tarvitsemansa raaka-aineet omista pelloista. Samalla tulivat opiston laajat kukkaviljelmät japuistoistutukset
pide-tyiksi kunnossa. Opetusohjelman paino oli käytännön taitojen kehittämisessä.
Tällä Huittisten kotitalouskoululla oli
oma johtokuntanakin,missä oli edusta-jinamyös pari paikkakunnan aktiivista emäntää. Myös oppilasvalinnoissa oli vuorottelua, koska kotitalouskouluun tuli kansanopistokurssin käyneitä ja kansanopistoon kotitalouskoulun
käy-neitä. Puutarhanopettajan virkaa hoiti kauan Eeva Lähteenmäki (1927-63),
jos-ta tuli muidenkin kuin kukkainystävien
tuttu.50
Johtajien tukena oli kansanopiston luottamusmiehistä koottu organisaatio, johtokunta, jonka esimiehen paikka oli pysyvästi huittislaisten hallussa.
Pan-kinjohtaja Verner Väinölän pitkän kau-den (1904-37) jälkeen puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja K.A. Käyrä
(1937-57), jokatoimi johtokunnassa nel-jäkymmentävuotta. Hemolemmat olivat koulun entisiä oppilaita. Huittislaiset edustivat johtokunnassa pysyvyyttä ja heillä oli siinä enemmistökin. Väinölän
ja Käyrän ohella erittäin pitkäaikainen jäsen oli maanviljelijä Oskari Hannula
(1915-57), hänkin entisiä opistolaisia.
Johtokunnan
jäsenistä lähes kaikkioli-vat joko viljelijöitä tai johtavassa ase-massa olevia. Ainoat naiset ennen
talvi-sotaa olivat opettaja Ida Vemmelpuu ja tohtorinna IdaKarppi, kumpikin
Huitti-sista.
Vuosina 1919-40kansanopistoon kir-joittautui 1 095 oppilasta, runsaat
viisi-401