Samanlaiset ja erilaiset – vertailua suomalaisiin perheisiin Sosiaalitieteissä ryhmärajojen tekeminen on jo pitkään ymmärretty

keskei-seksi identifikaatioiden lähteeksi (esim. Barth 1969; douglas 1990). yksi keskeisistä pinnoista, joita vasten kuvaa omasta perheestä haastatteluissa muokattiin, oli ”suomalainen perhe”. vertailu ei kuitenkaan ollut yksi-selitteinen tai -suuntainen, sillä oman perheen ja suomalaisen perheen välille yhtäältä kuvattiin samankaltaisuuksia, toisaalta suomalaisesta perheestä pyrittiin erottautumaan.

yhteisyyden tai samanlaisuuden rakentaminen tapahtui pitkälti ta-vallisuuden retoriikan kautta. oma perhe kuvattiin tavalliseksi, siis ei-poikkeavaksi, normaaliksi ja samankaltaiseksi kuin suomalaiset perheet (ks. Högbacka 2009, 176–177; Tolonen 2002, 246; ribbens mcCarthy, Edwards & Gillies 2003, 42–45), kuten seuraavassa tekee venäläistaus-tainen isä:

isä: mä haluisin sanoo, että, voi olla, että meillä ei ole mitään erikoista. me asumme, no, meillä on paljon kavereita, (…) ja mä luulen, että meidän elämä on samanlainen kun seitsemänkymmentä prosenttia suomalaisista, kenellä on työ, kenellä on toivo, asuu parempi. Ja rauhallisesti, ilman ongelmia ja ilman, stressiä.

Työ, perhe, sauna, makkara. [naurahtaa]

mP: Perusasiat.

isä: lapset. Jääkiekko.

[venäläistaustainen isä, haastateltu puolisonsa ja poikansa, 16 vuotta, kanssa]

isä esittää puheenvuoronsa heti haastattelun alkuun vastauksena siihen, mitä olen hetkeä aiemmin kertonut tutkimuksestani. Tässä, kuten muuta-missa muissa tilanteissa huomasin haastateltavien olettavan, että ”maahan-muuttajataustaisia perheitä” tutkiessani olisin kiinnostunut nimenomaan perheiden ongelmista. isän kommentin siitä, ettei heidän perheessään ole mitään ”erikoista” voi lukea siten, että hän vastustaa oman perheensä si-joittamista ongelmalliseksi konstruoituun kategoriaan ja perustelee tämän ei-erikoisuuden samanlaisuudella suhteessa suomalaisuuteen. Perheen ja lasten tärkeys, pyrkimys rauhalliseen, mutta myös parempaan elämään näyt-täytyvät isän puheessa yleisesti hyväksyttyinä, tavallisia perheitä yhdistävinä arvoina. lisäämällä luetteloon saunan, makkaran ja jääkiekon isä rakentaa vitsaillen myös kulttuurista samuutta perheensä ja suomalaisuuden välille.

Tavallisuutta korostava puhetapa ei suinkaan ole harvinainen. Tolonen (2002, 2001) on todennut nuorten tyypillisesti kuvaavan elämäänsä taval-liseksi tai normaaliksi, ja Kahman (2010, 88–89) mukaan tavallisuus ja keskiluokkaisuus määrittelevät ihmisten käsitystä omasta perhe-elämästään.

Tavallisuus on siis usein käytetty keino kuvata omaa yhteiskunnallista ase-maa (Savage, Bagnall & longhurst 2001). Paradoksaalisesti tavallisuuteen vetoaminen on myös arvottavaa, sillä sen normeja ovat valkoihoisuus ja keskiluokkaisuus (Savage 2003, 536; reay ym. 2007, 1042; Walkerdine, lucey & melody 2001, 43–44; yesilova 2008, 113–114) sekä Suomen

kon-tekstissa suomalainen etnisyys (Tolonen 2002, 258–259). Haastateltavien puheessa tavallisuutta ei rakennettu suomalaisuuteen nojaten, sillä heidät oli jo ennalta suljettu tämän kategorian ulkopuolelle (ks. luku 7.2). Sen sijaan tavallisuuden luokkaulottuvuus oli keskeinen, sillä omaa tavallisuutta ilmennettiin ottamalla etäisyyttä taloudellisista ja varsinkin sosiaalisista ongelmista. vaikka sosioekonomisesti yhtä lukuun ottamatta perheitä ei voinut pitää keskiluokkaisina, tavallisuuden kautta omalle perheelle py-rittiin antamaan ominaisuuksia, jotka usein liitetään keskiluokkaisuuteen (ks. Kahma 2010, 88–89; Walkerdine, lucey & melody 2001, 43–46).

Tavallisuuden kautta niin ikään pyrittiin purkamaan vastakkainasettelua suomalaisen ja ei-suomalaisen perheen välillä.

me asuu ihan rauhassa, perheen kanssa. Ja minä ja vaimo tehdään yhteistyö. Että lapsi käy koulussa, harrastus, koraanikoulu. (…) Tavallista elämää ja me pärjää hyvin täällä Suomessa. Ei meillä mitään ongelmia. Ei riidellä vaimon kanssa.

[somalitaustainen isä, haastateltu yksin]

yllä lainattu somalitaustainen isä liittää tavallisuuteen juuri taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien puuttumisen, ja erityisesti korostuu isän pari-suhteen toimivuus. Paripari-suhteen toimivuuden korostamisen voi tulkita kannanotoksi muslimiperheitä koskeviin diskursseihin, jotka olettavat, että näissä perheissä mies olisi haluton neuvottelemaan ja tekemään yhteis-työtä vaimonsa kanssa, mistä seurauksena olisi konfliktiherkkä parisuhde (Huttunen 2004, 145–147). Näin tietynlaisten sukupuoliroolien aiheut-tamien ongelmien poissaolo parisuhteessa asemoi perheen tavalliseksi ja kunnolliseksi. Samalla kyseenalaistuu ongelmadiskursseissa konstruoitu ero muslimi- ja suomalaisten perheiden välillä.

Kuvaa tavallisesta ja kunnollisesta perheestä rakennettiin myös erottau-tumalla joistakin maahanmuuttajataustaisista perheistä. Eronteon lähtö-kohtana oli toisinaan tarkemmin erittelemätön ryhmä maahanmuuttajia, toiset kohdistivat kriittiset puheenvuoronsa omaan etniseen yhteisöönsä tai johonkin tiettyyn ryhmään. Kritiikki kohdistui joskus siihen, että ”toisissa”

perheissä unohdettiin oma tausta esimerkiksi laiminlyömällä velvollisuus opettaa lapsille omaa kieltä. vähintään yhtä paljon kritiikkiä kohdistettiin sellaisiin yksilöihin tai perheisiin, jotka oletettavasti olivat haluttomia in-tegroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja pysyttelivät vain oman etnisen yhteisönsä piirissä. Samoin etäisyyttä otettiin liian tiukasti kulttuurisiin

traditioihin sitoutuneista perheistä. Esimerkiksi iranilaistaustainen tyttö kertoi äitinsä sallineen hänen elää ”tavallisen nuoren” elämää, ja asettaa vertailukohdaksi tuntemansa tytön, jolla tällaista vapautta ei ollut:

voin sanoo siis, että äiti on antanu sen vapauden mulle, et mä pystyn ihan niinku, siis, tavallinen nuori, pystyn, meen ulos kavereitten kanssa ja näin. (…) mul on, no, mä voin sanoo, se on yks meiän tuttu, tyttö. mua välil vaan käy sillai tosi sääliks sitä, ku sen vanhemmat, ne on iranilaisia, et, ne ei päästä sitä kotipihast niinku, pois. Et mä mietin et sen on tosi vaikee, se ei pysty nauttii sen nuoruudesta ja, sit vaikka mä oon yrittäny et joskus, se tulee mun mukaan, mä vien vähän, sillai. Et, sen pitää koko ajan vahtii sen pikkusisaruksii ja sit niil on kotona tosi semmoset tiukat… säännöt ja kaikkee.

[iranilaistaustainen tyttö, 17 vuotta, haastateltu äitinsä kanssa]

vaikka oman perheen kohdalla kulttuuriin liitetylle perhesuhteiden ar-vostamiselle annettiin positiivinen arvo, kulttuuridiskurssia saatettiin siis käyttää moraalisiin irtiottoihin ”liian” traditionaalisista perhekäytännöistä ja osoittamaan oman perheen liberaaliutta ja toimivuutta.

Toisaalta suomalaiset perheet näyttäytyivät osassa haastatteluista ryh-mänä, johon rakennettiin eroa ja jonka kautta määriteltiin oman perheen myönteisiä piirteitä. Näissä keskusteluissa suomalaiset perheet esitettiin helposti monoliittisena kokonaisuutena, jota kuvasivat kielteiset piirteet, kuten perheenjäsenten välisten sidosten löyhyys, tietynasteinen välin-pitämättömyys ja lapsille liian nuorina sallittu liian suuri vapaus (ks. Siim 2007, 235; Haikkola 2010, 232). Esimerkiksi kurditaustaiset vanhemmat olivat huolissaan nuorille annetusta liiallisesta vapaudesta ja sen myötä jopa koko yhteiskunnan tulevaisuudesta:

äiti: Pitäs olla vähän rajotusta (lapsille) välillä. Kun suomalaisilla ei ole rajotus.

Aina, lapset mitä haluaa, saa tehdä. (…) Kyllä, vanhemmat pitää tietää, tai vähän vielä, pitää olla silmät enemmän auki lapselle.

isä: Samaa, ihan samaa mieltä minäkin olen, että Suomessa, lapsille ehkä, onks se, annettu liikaa vapautta, vai mikä se on. Että tietenkin, kuuluu ihmisoikeuksiin, siinä on syy, että lapsille annetaan niin paljon vapautta, että koska lapsi itse ei voi puolustaa itseänsä. (…) mutta kokemuksen mukaan, mäkin kun näen, ja vaimo koulussa, että lapsilla nykyään ei mene hyvin. Että, kukaan ei tottele mitään sääntöjä. Ja kaikki tekee mitä haluaa. (…) minun mielestä pitäis olla, enemmän, paremmin valvoa lapsia, että mikä on hyvä, mikä on huono. Että tulevaisuus olisi

parempi. lapset hoitavat sitä, isoina, kaikki maan isot asiat. lapset jos, nykyään, koko ajan ottaa huonot mallit, ja, vain peliä tietokoneella ja kaikki, ei mitään urheilua, ei mitään liikuntaa, eikä kunnioittaa vanhempia. Eikä, ottaa hyviä malleja, edellisestä, ihmisistä jotka ovat hoitaneet asiat hyvin. Tulevaisuus ei, ei ole hyvä jos tällä tavalla menee Suomessa. ikävä kyllä kertoa siitä. mä en ole sitä mieltä että pitäs lyödä lapsia, pitäs kurittaa, pitäs kiusata… ei sitä. mutta, tilanne on näin, menee niin huonosti.

[kurditaustaiset vanhemmat, haastateltu kahden]

Filippiiniläistaustaisia perheitä yhdysvalloissa tutkinut Espiritu (2001) on todennut, että enemmistöä koskevien konstruktioiden kautta perheet pyrkivät määrittelemään uudelleen suhdettaan siihen. Espiritun mukaan perhe-elämän ja siihen liitetyn moraalin kautta on mahdollista määritellä omaa ryhmää myönteisellä tavalla tilanteessa, jossa ryhmä oli alistei-sessa asemassa sekä sosioekonomisesti että etnisessä hierarkiassa (mt.).

määrittelemällä suomalaiset perheet pieniksi, niiden sidokset löyhiksi ja kasvatusperiaatteet moraalisesti kyseenalaisiksi vahvistettiin samalla kuvaa omasta perheestä näiden vastakohtana tiiviinä, yhdessäolon ja läheisyyden värittämänä yhteisönä. vanhempien kunnioittaminen ja aikuistuneiden nuorten kotona asuminen olivat konkreettisia käytäntöjä, joissa oman perhe-elämän ja suomalaisen perhe-elämän nähtiin poikkeavan toisistaan.

Näin kuvaa oman perheensä ja suomalaisen perheen eroja 18-vuotias albaanitaustainen nuori nainen:

meitä (sisaruksia) on varmaan kasvatettu sillee, että, perhe on yhtä. Kun näkee, et, esimerkiks suomalaiset, niin ne heti muuttaa ku täyttää kaheksantoista pois kotoo.

Ja sit ku ne kertoo jotain, et mul on riitaa äitin kaa ja tällee ja tällee, nii. mä en pysty kuvitella itteeni sellasessa asemassa. Et, emmä tiiä. No ehkä suomalaiset on enemmän itsenäisii, mut. mut, kyl se on varmaan kasvatus sitte. vaikuttaa paljon.

mitä sä välität, perheestä. me ollaan tosi paljon tekemisissä toistemme kanssa.

[albaanitaustainen nuori nainen, 18 vuotta, haastateltu yksin]

Käsitykset erilaisuudesta ja samanlaisuudesta suhteessa suomalaiseen perhe-elämään kietoutuivat myös uskonnon ja uskonnollisuuden, erityisesti islamin, ympärille. muslimeihin liitetyt mielikuvat julkisessa keskustelussa ovat voittopuolisesti kielteisiä ja usein sivuavat perhe-elämää ja sukupuol-ten tasa-arvoa (Keskinen 2009; Huttunen 2004, 145–147). muslimeiksi

identifioituvilla haastateltavilla oli erilaisia strategioita ottaa kantaa näihin stereotypioihin. osa heistä korosti etäisyyttään uskonnollisesta funda-mentalismista ja määritteli islamin keskeisimmät arvot yleisinhimillisiksi moraaliohjeiksi. Kahdessa albaanitaustaisessa perheessä omaa muslimiutta rakennettiin viittaamalla alueen islaminuskon suhteelliseen maallistunei-suuteen, joka mahdollisti väljemmän suhtautumisen esimerkiksi alkoholi-kieltoon, ja toisaalta rakennettiin samuutta suhteessa suomalaisuuteen muun muassa yhteisen eurooppalaisen identiteetin ja kulttuurin kautta (ks. Huttunen 2004, 146–147). Näissä tapauksissa uskonnon ei nähty aiheuttavan radikaalia eroa oman perheen ja suomalaisten perheiden välille.

yhteisyyden varaan oli vähemmän mahdollisuutta (tai halua) rakentaa niillä haastateltavilla, jotka sijoittuivat sen keskustelun ytimeen, jossa muslimit määritellään toisiksi (ks. Keskinen 2009; Huttunen 2004).

Näitä olivat tässä aineistossa somali- ja afgaanitaustaiset haastateltavat, joiden uskonnollisuus oli ympäröivälle yhteiskunnalle näkyvämpää, sillä he seurasivat ohjeita päivittäisistä rukoushetkistä ja naispuoliset haas-tateltavat peittivät päänsä huivilla kodin ulkopuolella liikkuessaan. He usein näkivät uskonnollisuutensa yhtenä keskeisimmistä heitä suomalai-sista erottavista kysymyksistä. Eronteko oli molemminpuolista: yhtäältä haastateltavat kertoivat ulossulkemisen kokemuksista ja uskonnollisiin käytäntöihin kohdistuvasta kummastelusta. Toisaalta he eivät kaivanneet samanlaisuuden kokemusta, johon olisi liittynyt uskonnollisten sääntöjen rikkomista – heille oli tärkeämpää olla hyviä muslimeja. Se, että uskonnol-lisuus saattoi palvella myös välineenä erottautua positiivisesti suomalaisesta perhe-elämästä, näkyi muun muassa arvioissa siitä, että muslimiperheiden elämä oli sopuisampaa, koska vanhempien ei tarvinnut käyttää alkoholia, ja perheenjäsenet oletettavasti jakoivat uskontoon pohjaavat käsitykset perhe-elämän luonteesta.