Kotona haastattelemassa

vaikka koin haastateltavien löytämisen aika ajoin haasteelliseksi, tilanne yleensä muuttui siinä vaiheessa, kun olin saanut jonkun perheenjäsenen suostumuksen osallistua tutkimukseen ja minut kutsuttiin heidän kotiinsa.

En ole olettanut kaikkien haastateltavien haluavan päästää vierasta tutkijaa kotiinsa kyselemään, ja tarjosin haastateltaville vaihtoehtoa tavata muualla kuin heidän kotonaan, jos he eivät heti ehdottaneet kotiaan tapaamispai-kaksi. Kaiken kaikkiaan oma koti oli monille mieluisa ja käytännöllinen paikka haastatteluille, ja minut otettiin vastaan poikkeuksetta kohteli-aasti ja vieraanvaraisesti. Haastattelujen kesto vaihteli yleensä tunnin ja kahden tunnin välillä, mutta aineistossa on mukana myös tätä pidempiä haastatteluja.

Haastattelujen lisäksi minulla oli useimpien perheiden kanssa mahdol-lisuus viettää jonkin verran aikaa kodeissa haastatteluja ennen tai niiden jälkeen, syöden illallista perheenjäsenten kanssa, katsellen televisiota, käyden läpi valokuva-albumeita tai leikekirjoja tai vain juoden teetä ja jutellen.

olen osallistunut yhteen perhejuhlaan ja tavannut muutamia haastatelta-viani heidän kotinsa ulkopuolella. Näin olen nähnyt haastateltavien kodit

– heidän perhe-elämänsä keskeiset kiinnekohdat – ja tavannut niitäkin perheenjäseniä, jotka eivät ole osallistuneet haastatteluihin. Näiden haas-tattelujen ulkopuolisten kenttätyökokemusten kesto on vaihdellut vajaasta tunnista muutamaan tuntiin. vaikka alun perin lähdin liikkeelle ajatuksesta haastatellen suoritetusta aineistonkeruusta, aineistonkeruun myötä aloin nähdä haastattelujen kotiympäristön ja kodeissa tehdyt havainnot tärkeällä tavalla haastatteluaineistoa tukevana ja taustoittavana materiaalina. En ajattele tätä tekemääni kenttätyötä systemaattisena etnografiana, onhan se ollut lyhytaikaista ja syntynyt suurehkolta osin haastattelujen ”sivutuottee-na”. Etnografista tutkimusotetta on kuitenkin hahmotettu hyvin erilaisilla tavoilla, ja tutkimuksessa ovat yleistyneet ajatukset ”monipaikkaisesta etno-grafiasta” ja tutkijan asenteeseen liittyvästä etnografisuudesta (esim. Skeggs 1997, 18–24, 2001; rastas 2007b, 62; Honkasalo 2011, 50–52; Tolonen

& Palmu 2007). Barbara Heyl (2001, 369) pitää etnografisen haastattelun kriteereinä haastateltavien kanssa vietettyä aikaa ja tutkimussuhteen laatua:

sitä, että tutkijalla on kunnioittava ja jatkuva suhde haastateltaviinsa, ja että tutkimus jättää tilaa tutkittavien ja tutkijan näkemysten vaihdolle.

Koska tutkimukselleni on ollut ominaista samojen ihmisten tapaaminen useita kertoja heidän intiimissä elinympäristössään ja tutkimusprosessin eläminen aineistonkeruun mukana, ajattelen tutkimusotteessani olevan vaikutteita myös etnografiasta. Etnografisesti orientoituneiden tutkijoiden metodologiset pohdinnat tutkimuksen refleksiivisyydestä ja eettisyydestä ovat niin ikään vaikuttaneet merkittävästi ajatteluuni (esim. Heyl 2001;

Skeggs 2001; Tolonen & Palmu 2007).

Etnografinen elementti luikerteli aineistooni myös suunnittelemat-ta, haastattelujen kulun kautta. Halusin pitää haastattelut epämuo-dollisina, jotta ilmapiiri olisi miellyttävämpi kokemusten jakamiseen.

Epämuodollisuudella oli se(kin) seuraus, että haastattelutilanteet tulivat alttiiksi katkoksille ja muutoksille, yllätyksillekin. Haastattelutilanteeseen mennessäni en esimerkiksi joka kerta voinut olla täysin varma, mikä jouk-ko perheenjäsenistä olisi paikalla ja haluaisi osallistua haastatteluun (ks.

Pentikäinen 2005, 45–47). osaltaan tämä johtui siitä, että ympäristönä oli haastateltavan koti, ja samalla hänen perheenjäsentensä koti, jossa nämä tulivat ja menivät kuten vain kotona on voitava. Koti havainnoin-tikenttänä oli läsnä siitä hetkestä lähtien, kun astuin ovesta sisään, ja jopa sitä ennen, asuinalueella kävellessäni ja oikeaa osoitetta etsiessäni. Toisin oli haastattelun laita, jolle oli toisinaan suorastaan raivattava tilaa arjen

melskeiden keskeltä. Seuraava katkelma kenttämuistiinpanoistani kuvaa haastattelun aloittamisen hankaluutta tilanteessa, jossa arkinen perhe-elämä ja perheenjäsenten vaihtelevat tunnelmat ovat läsnä:

Tullessani paikalle sovittuun aikaan perheen äiti, jonka kanssa olen sopinut haas-tattelun, ei ole kotona. oven avaa hänen poikansa, joka sanoo että äiti on tulossa pian ja pyytää sisälle. Paikalla on myös pojan pikkuveli ja veljesten ruotsista vierailulla oleva isoäiti, joka ei puhu suomea, mutta tervehtii minua lämpimästi.

isoveli pyytää minut peremmälle ja ohjaa olohuoneeseen.

Pojat pelaavat tietokoneella olohuoneen viereisessä pienessä makuuhuoneessa, isoäiti istuu kanssani olohuoneen sohvalla. Hän tuo minulle tarjottimella lasillisen mehua. Elekielen lisäksi meillä ei ole yhteistä kieltä (en tässä vaiheessa tiedä isoäidin asuvan ruotsissa). isoäiti näyttää minulle kirjahyllyssä olevia valokuvia. Kehyksissä on useita kuvia perheen pojista, osa on koulukuvia ja osa jonkin harrastuksen yhteydessä otettuja. Toisissa kuvissa on ihmisiä, joiden arvelen olevan sukulaisia perheen enti-sessä kotimaassa. Pojat kinastelevat tietokoneella puhuen suomea keskenään. isoäiti komentelee välillä poikia ja päivittelee minulle (ilmeisesti) heidän käyttäytymistään.

Noin puolen tunnin kuluttua perheen äiti saapuu kauppakassien kanssa ja pyytelee anteeksi myöhästymistään. Hän nostelee ostokset paikoilleen keittiössä ja kysyy, otanko kahvia tai teetä. Nuorempi pojista, joka on seurassani varautuneen ja ujon oloinen, tulee olohuoneeseen. Juttelen hänen kanssaan lyhyesti kesälomasta (”käytiin omassa maassa, se oli ihan kivaa” kertoo poika) ja koulun alkamisesta.

äiti haluaa lähettää pojat isoäidin kanssa ulos sillä aikaa kun haastattelen häntä.

isoveli ei kuitenkaan halua sulkea tietokonetta. äiti ja poika sanailevat hetken perheen kotikielellä, minkä päätteeksi isoveli marssii huoneeseensa ja paiskaa oven perässään kiinni. äiti käy pojan huoneessa selvittämässä asiaa.

Tilanne vaikuttaa rauhoittuneen. äiti laittaa meille tarjottimelle teetä ja karkkia ja ehdottaa, että menisimme parvekkeelle nauttimaan lämmöstä (on kaunis ilma).

Pojat ja isoäiti tekevät lähtöä ulos ja minä ja äiti keskustelemme tutkimuksestani.

molemmat pojat käyvät vielä parvekkeella pari kertaa kysymässä äidiltään jotakin.

Episodi alkaa naurattaa äitiä, hän kysyy minulta: ”saammekohan mitään (aikaan)?”.

lopulta pääsemme aloittamaan haastattelun.

[kenttämuistiinpanot 9.8.2007]

Haastattelujen aikana sattui keskeytyksiä, kun ulkomailla asuvat sukulaiset ja ystävät soittivat haastateltaville kesken haastattelun tai toiset perheen-jäsenet yllättäen saapuivat kotiin ja haastattelutilanteeseen. Näin jonkin verran vaivaa järjestääkseni haastattelut ajankohtina, jolloin häiriötekijöitä olisi mahdollisimman vähän, mutta silti toisinaan koko haastattelutilanteen

luonne muuttui, kun joku muu perheenjäsen kutsuttiin kertomaan omasta mielipiteestään, tai jopa liittymään keskusteluun. Joskus auki oleva televi-sio olohuoneen nurkassa osallistui läpi haastattelun keskusteluun, joskus päiväuniltaan heräilevät lapset käänsivät haastateltavien huomion toisaalle.

Haastattelujen suorittaminen haastateltavien kotona ei siis ihanteellisesti taannut niiden rauhallisuutta ja katkeamattomuutta, vaan perhe ja sen arki sekä koti tilana tunkeutuivat haastattelutilanteisiin (ks. metso 2004, 68–71). minulta tutkijana ennakoimattomiin tilanteisiin vastaaminen on vaatinut aimo annoksen joustavuutta ja improvisointia (ks. malkki 2012, 199–201), ja samalla sellaisetkin kohtaamiset, havainnot ja keskustelut, joita itse en osannut ennakolta suunnitella, tulivat mahdollisiksi.

Kuten käy ilmi edellä lainatusta muistiinpano-otteesta, haastateltavien kotona vieraillessa oli mahdollista tavoittaa osia itsestään selvänä pidetystä elinympäristöstä ja ”sotkuisesta arjesta” (malkki 2012, 197), joihin haas-tattelupuheessa on vaikea tarttua (Huttunen 2010; Tiilikainen 2003).

Haastateltavien tieto itsestään ja ympäristöstään, kuten kaikki tieto, on paikantunutta – tietystä näkökulmasta, tietystä asemasta käsin nähtyä.

Huttunen (2002, 25) kirjoittaa, että ”elämällä (…) sukupuolen, ihonvärin ja lukemattomien muiden erottelujen eri tavoin merkitsemissä ruumiissa, kirjoittajat asettuvat erilaisiin positioihin ja heidän on mahdollista ’nähdä’

asioita ympärillään”. Kun tieto nähdään paikantuneena, ruumiiseen ja hie-rarkkisiin asemoitumisiin kietoutuvana, korostuu tarve ymmärtää tietävän ja kertovan subjektin ”paikkaa”, positiota, josta käsin hän puhuu. Fyysisen ruumiin lisäksi materiaalinen ympäristö on keskeinen. Tätä tarvetta on osaltaan palvellut se, että olen päässyt vierailemaan haastateltavien kotona ja havainnoimaan sen materiaalisia ja sosiaalisia yksityiskohtia. Kotimaisella tutkimuskentällä ainakin marja Tiilikaisen (2003), laura Huttusen (2006, 2009) ja matti Kortteisen (1982) tutkimukset ovat osoituksia etnografisten menetelmien voimasta juuri arkea ja perhettä tutkittaessa¹⁴.

Käytännössä havainnointiaineiston kerääminen on tarkoittanut aineis-tonkeruun ympäristöjen ja niiden tapahtumien kirjaamista

kenttämuis-14 Kyseiset tutkimukset ovat arvokkaita esikuvia myös siksi, että niiden kohderyhmissä on runsaasti yhtymäkohtia omaani. Tiilikainen ja Huttunen ovat tutkineet transnationaa-leissa perheyhteisöissä eläviä Suomeen muuttaneita ryhmiä. Kortteisen tutkimusjoukko on maan sisäisiä muuttajia, jotka ”uuden” ja ”vanhan” (”maalaisen” ja ”kaupunkilaisen”) kulttuurin leikkauspisteessä sovittelevat näitä yhteen lähiöelämässään.

tiinpanoihin läpi aineistonkeruuprosessin. olen kirjannut ylös haastatel-tavien rekrytoinnin ympäristöt ja siihen liittyneet tunnelmat ja reaktiot.

Haastattelutilanteista olen kirjannut ylös huomiot haastattelun kulusta, sen herättämistä ajatuksista ja mahdollisista yllättävistä muutoksista, mutta haastattelusisältöjen osalta olen luottanut nauhuriini¹⁵. Haastattelujen ulkopuolella tapahtuneet kohtaamiset, keskustelut ja tapahtumat olen pyrkinyt kuvaamaan mahdollisimman tarkasti ympäristöineen, osallistu-jineen ja tunnelmineen. muistiinpanot ovat välttämättä subjektiivisia ja osittaisia tulkintoja tapahtuneesta (Emerson, Fretz & Shaw 2001, 354).

Ne on aineistonkeruuvaiheessa kirjoitettu ennen muuta itseäni varten, ja ne ovat katkonaisia, nopeasti kirjoitettuja ja sisältävät tunnistetietoja.

Siten ne eivät sellaisenaan ole raportointikelpoisia, vaan tutkimustekstiä varten niitä lainatessani olen muokannut ja uudelleen kirjoittanut niitä luettavampaan ja anonymisoituun muotoon.