Säädeltävä elämänkokonaisuus

Työn mielekkyys ja ammatillisen kasvun mahdollisuus eivät olleet ainoita syi-tä sille, miksi stabiilia työmarkkinasuhdetta ei aina tavoiteltu. Prekaari, mik-royrittäjyyttä lähestyvä työ antoi osalle haastatelluista mahdollisuuden sovittaa elämän eri osa-alueita yhteen tavalla, jota ei nähty vakituisessa kokopäivä-työssä mahdolliseksi. Erityisesti eräät pienten lasten äidit hyödynsivät freelan-cer–tyyppisen työskentelyn suomaa joustoa, ja yhdistelivät eri kombinaatioilla keikkaluontoisia töitä ja lasten kotihoitoa. He tekivät suuren osan töistään kotoa käsin, uuden teknologian avustuksella. Kuten Jokinen (2005, 102–105) toteaa, kotona tehtävä työ vaatii kuitenkin todellista ajan ja tilan organisointia, erilaisia

”työtyön” ja ”kotityön” yhdistämisen strategioita. Nämä strategiat eivät aino-astaan mahdollista työntekoa kodin ympäristössä ylipäätään, vaan muovaavat myös kotona työtä tekevän kapasiteetteja. Työn ja kodin töiden yhdistäminen vaatii kykyä siirtyä nopeasti asiasta toiseen, keskittyä lyhyitä hetkiä kerral-laan ja vastata meneillään olevasta tekemisestä riippumatta välittömästi toisten

tarpeisiin – niin sanotun uuden työn vaatimia ominaisuuksia kaikki. Jokisen (2010, 50) mukaan talonpidosta ja huushollauksesta (eli perheenäidin ydin-osaamisesta) tuleekin yleisen työkykyisyyden perusta: on reagoitava moneen asiaan, koordinoitava ja järjesteltävä. Eräs osittain kotona töitä tekevä kolmen lapsen äiti kuvaa päiväänsä kertomalla, että työhön käytetty aika on siinä ihan sirpaleina. Sirpaleisuus ei kuitenkaan hahmotu kaoottisuudeksi. Töitä tehdään tietokoneella silloin, kun lapset nukkuvat, lepäävät tai ovat poissa kotoa; toisin sanoen ovat vähemmän läsnä. Toisaalta arjen monotonisuus mahdollistaa sen, että myös lasten läsnä ollessa päiviin mahtuu suvantokohtia, joissa vähintään aja-tus ehtii liikkua. (8U)

Toinen freelancerina työskentelevä, paljon kotona töitä tekevä äiti kuvaa

”työtyön” ja ”kotityön” yhdistämistä ja ajan organisointia varsin samoin sävyin.

Uusintahaastattelun aikaan hänen tilanteensa on kuitenkin muuttumassa. Sen lisäksi että lapset ovat kasvaneet eivätkä vaadi enää intensiivistä läsnäoloa, hän on eroamassa puolisostaan ja muuttamassa uuteen asuntoon. Tämä vaikuttaa ajan ja tilan jakautumiseen. Lasten ollessa isänsä luona hän saa enemmän ti-laa, aikaa ja rauhaa ”työtyöhön”. Samalla tämä ratkaisee kotona tehtävälle työlle ominaisia ajan ja tilan säätelyyn liittyviä ”läsnäolon” ja ”poissaolon” ongelmia.

Jokinen (2005, 103–104) toteaakin, että kun käsillä ovat koko ajan sekä lasten-hoidon että ”työtyön” kutsu, sekä kotityö että ansiotyö intensivoituvat. Se että ajan sirpaloituminen ei muutu ajan hajoamisen, puolittaisen olemisen ja teke-misen kokemukseksi vaatii napakkaa organisointia – sekä käytännöllistä että mentaalista. Haastateltava kertoo hyödyntäneensä aikaisemmin esimerkiksi miehen loma-ajat työntekoon: Se on ollut lasten kanssa ja mä olen istunut kirjoitta-massa. Tulevaisuuden skenaariossa on mahdollista saada intensiivistä työaikaa, ja vastaavasti olla välillä täysillä lasten kanssa:

Niin nyt sitten ehkä sekin helpottuu kun mä saan toivon mukaan sitten semmoista omaa, ihan täysin rauhallista aikaa jolloin mä voin keskittyä. Esimerkiksi että jos nyt oletetaan että on vaikka viikko ja viikko, niin sitten mulla olisi yksi semmoinen tosi intensiivinen työviik-ko ja sitten taas voisin täysillä olla niitten kanssa. Koska nythän se on ollut vähän semmoista puolittaista että sitä koko ajan hajottaa itsensä kahtia ja ikinä ei oikein ole tyytyväinen siihen että mitä tekee. (9U)

Ajan ja tilan organisointi ja yleinen huushollaus tarjoaa arjen käytännöissä toi-mijan paikan. Kaaoksen taltuttaminen ja ajanhallinnan luontuminen tuottaa kompetenssin kokemuksia. Tämän lisäksi syntyy kokemus siitä, että pystyy itse hallitsemaan ja säätelemään elämän kokonaisuutta. Kokonaisuuden eri osien herkän balanssin ylläpitäminen vaati haastateltavilta jatkuvaa työtä, mutta on-nistuessaan tuotti kokemuksen elämän ”täyteydestä”. Niin sanottu joko/tai -rat-kaisu eli (vakituinen) kokopäivätyö tai vastaavasti kokopäiväinen lastenhoito ei olisi mahdollistanut mielekkääksi koettua kokonaisratkaisua. Vaikka arki näyt-täytyi mikrotasolla sirpaleisena ja säätelyä vaativana, antoi se parhaimmillaan kokemuksen siitä, että voi ”toteuttaa itseään” useammalla eri areenalla

saman-aikaisesti. Eri alueiden välistä tasapainoa oli mahdollista itse säätää ja tasoittaa niihin liittyviä erityyppisiä paineita. Haastateltava kertoo, että lasten kanssa ole-minen on hyvää vastapainoa työlle, jossa on keskusroolissa ja aika arvioitavana: Niin on ihana tulla kotiin jossa rakkaus ei ole ollenkaan ehdollistettu millekään että jotenkin on, semmoinen että toimivat hyvin toistensa vastapainoina. (8U) Samainen haastateltava toteaa, että lastenhoidon ja työn yhdistäminen ei ole mikään särötön idylli, vaan siihen sisältyy erilaisia hierrekohtia. Se tuntuu kuitenkin keskimäärin toimivim-malta ratkaisulta juuri haastatteluhetkellä.

Katja Repo (2007) on haastatellut lapsiaan kotihoidontuella hoitavia äitejä.

Hänen haastatteluissaan lasten kotihoito merkityksellistyi ensinnäkin julki-sen hoidon vaihtoehdoksi. Repo on nimennyt tämän ”kotihoidon puolustus-puheeksi”. Siinä lasten kotihoito nähtiin ensisijaisena ja korostettiin sen etuja perheiden, lasten ja yhteiskunnan kannalta. Haastatteluissa esiintyi myös Revon nimeämää ”vastalausepuhetta työelämälle”. Siinä lasten kotihoito määrittyi vaihtoehtona työelämälle ja perheen ja työn yhteensovittamisen hankaluuksille.

Vastapuheessa korostui vanhempien väsyminen työelämän vaatimuksiin, tarve vähentää työlle omistettua aikaa sekä työelämän vaihtoehdottomuus erilaisten työaikajoustojen suhteen (emt.). Viimeksi mainitun kaltainen tapa merkityksel-listää lasten kotihoitoa vallitsi myös omissa haastatteluissani erityisesti silloin, kun työtä tehtiin omasta valinnasta yrittäjämäisesti. Työn keikkaluontoisuus ja kotona tehtävä etätyö mahdollistivat sen, etteivät lapset tarvinneet kokopäiväis-tä kodin ulkopuolista hoitoa. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa tai vältkokopäiväis-tämätkokopäiväis-tä en-sisijainenkaan yrittäjämäistä työskentelyä motivoiva tekijä. Yrittäjämäinen työn tekemisen malli tuntui tarjoavan paremmat mahdollisuudet nimenomaan työn ja perhe-elämän yhdistämiseen kuin esimerkiksi organisaatioiden tarjoamat joustomahdollisuudet. Samalla se tarkoitti sitä, että valintaa lasten kotihoidon ja työn välillä ei tarvinnut tehdä; arvoja ei tarvinnut laittaa tärkeysjärjestyk-seen. Haastateltava kertoo hänelle olevan tärkeää, että lapset ovat hänen hoi-dossaan ainakin ensimmäiset vuodet. Toisaalta työkin on hänelle merkityksel-listä. Haastatteluhetkellä hän pystyy ottamaan huomioon molemmat puolet. Joko/

tai -valintaa ei ole pakko tehdä: En mä tiedä pystysinkö mä jos mun pitäisi valita että miten mä sitten pärjäisin, mutta tämä on nyt ihan ideaalitilanne. (13A) Epäselväksi jää, viittaako pärjääminen selviytymiseen kokopäivätyöstä tai kokopäiväisestä lasten hoidosta, vai juuri valinnan tekemiseen. Joka tapauksessa freelancer-työ auttaa väistämään pakotetun valinnan.

Tässä mielessä prekaari työ oli työn ja perheen yhteensovittamisen ottamista omiin käsiin silloin, kun esimerkiksi parin tunnin työajan liukumat eivät tuntu-neet riittäviltä (ks. myös Storey, Salaman & Platman 2005). Toisaalta omiin käsiin ottaminen tarkoitti myös tilanteeseen liittyvien taloudellisten ja oikeusturvaan liittyvien riskien siirtymistä niin ikään omin käsin kannettaviksi (ks. edellinen luku). Ylipäätään puhe ”työn ja perheen yhteensovittamisesta” menettää merki-tystään tilanteessa, jossa työ on eri tavoin ulottuvilla kaikkialla ja kaiken aikaa.

Kun työn ja kodin rajat hämärtyvät, työn mielekkyys ja merkityksellisyys se-koittuu muihin mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä tuottaviin elämänalueisiin.

Työn mielekkyys ei välttämättä ”riitä”, vaan keskeiseksi päämääräksi hahmot-tuu eri elämänalueiden välinen tasapaino. Kuten edellisessä luvussa mainittiin, perinteiset statussymbolit kuten stabiili työura, hierarkkinen uralla eteneminen tai taloudellinen vauraus eivät suoraviivaisesti motivoi prekaaria, jos monta muutakaan uutta työtä tekevää. Tämä näkyy toisaalta työn mielekkyyden ko-rostamisena, mutta myös perhekeskeisyytenä ja rakenteellista valtaa ja vastuuta sisältävien asemien karttamisena. Samalla kyseenalaistuu perinteinen työ-perhe -jako ja tähän jakoon perustuvat ”yhteensovittamisen” strategiat ja käytännöt.

Kyseenalaistaminen ilmenee haastatteluissa sekä kieltäytymisenä vakituisesta kokopäivätyöstä että arkisina käytäntöinä, joilla itse säädellään eri elämänaluei-den välisiä aika–tila-suhteita ja muovataan niitä tilanteen ja toimijoielämänaluei-den tarpei-den mukaan.

7 Suhteet: luottamus – epäily

7.1 TunnuSTukSen hakeminen