tilan-teessa syntyy, millaisissa prosesseissa nämä tavat muotoutuvat ja mitkä ovat epävarmuuden elettäväksi tekemisen mahdollisuudet. Tässä luvussa tiivistän tutkimuksen keskeiset empiiriset huomiot, tarkastelen niitä suhteessa teoreet-tisiin lähtökohtiin ja esittelen tutkimuksen käytännöllistä antia. Pohdin erityi-sesti sitä, miten työn subjektivoitumisen, prekarisaation ja toimijuuden käsitteet ovat yhdessä auttaneet minua vastaamaan tutkimuskysymyksiini, ja millaisiksi käsitteiden rajat tämän tutkimuksen valossa hahmottuvat. Esittelen myös erilai-sia yhteiskunnallierilai-sia ja organisatorierilai-sia hankauspisteitä, joita aineiston analyysi ja mainitut käsitteellistämiset ovat auttaneet osoittamaan. Honkasalo (2013, 44) toteaa etnografisen tutkimuksen tekijänä ajattelevansa, että teoreettinen intressi kietoutuu ”empiiriseen” tutkimuksen eri vaiheissa vaihtelevin tavoin. Sama kie-toutuminen näkyy tutkimustekstissäni siinä, että jo aineiston analyysi sisältää erilaisiin käsitteellistämisiin nojautuvia tulkintoja ja päätelmiä. Tämän lisäksi peilaan läpi tekstin aineistosta tekemiäni havaintoja muiden empiiristen tutki-musten löytöihin.
Eräs tämän tutkimusprosessin liikkeellepanevista voimista oli tietty epä-mukavuus, jota työsuhteen muodolle perustuvat ”epätyypillisen työn” analyy-sit ja puheenvuorot minussa herättivät. Analyysien pohjalta syntyi kuva siitä, että epätyypillisenä työnä itsensä ilmentävä työmarkkinoiden muutos ”tuottaa”
yksilöllisen kokemuksen (nimenomaan epävarmuuden). Ikään kuin yksilö oli-si prosesoli-sissa pasoli-siivinen vastaanottaja, jonka ainut toiminnan mahdollisuus on (epävarmuuden) ”kokeminen”. Tätä toimijuuden problematiikkaa avaan lu-vussa Prekaarin toimijuuden liukumo. Toinen epämukavuutta herättävä seikka oli jonkinlainen ”kokemuksen” ja yksilön työmarkkina-aseman väliin jäävä tyh-jiö. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on toiminut ajatus siitä, että epävakaan työmarkkina-aseman ja ”kokemuksen” väliin mahtuu paljon sellaista – niin sanotusti rakenteellisesti tuotettua – joka jää helposti tutkimukselliseen katvee-seen. Katvealueeseen olen paneutunut yhdistämällä toimijuuden käsitteen työn subjektivoitumisen ja prekarisoitumisen teeseihin. Tähän liittyviä kysymyksiä puran erityisesti luvussa Toimijuuden eriytyvät mahdollisuudet. Samassa luvussa tarkastelen sitä, millaiset työn organisoinnin tavat ja yhteiskunnalliset käytän-nöt voivat tämän tutkimuksen valossa joko edesauttaa tai hankaloittaa epävar-muuden elettäväksi tekemistä epävakaassa työmarkkinatilanteessa.
Aloitan kiteyttämällä, millaisia vastauksia haastatteluaineiston analyysi tar-josi tutkimuskysymyksiini. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset on esitetty myös
taulukossa 1. Aineisto johdatti minut ajattelemaan tekemisen tapoja suhteessa aikaan, liikkeeseen, hallintaan ja suhteisiin. Suhteessa aikaan olennaista on tapa, jolla tulevaisuus valuu jatkuvasti osaksi nykyisyyttä. Työmarkkina-aseman hauraus intensivoi tulevaisuuden ennakoinnin ja varmistelun vaadetta. Tämän vuok-si meneillään olevaan on vaikea keskittyä, ja tekemisen tapa on levottomuus.
Prekaarin on esitettävä sitoutumista ja intohimoa työhön, koska jatkuvat muu-tokset ja huoli työllistämiskelpoisena pysymisestä särkevät sitoutumisen todel-liset mahdollisuudet. Työtehtävien ja työyhteisöjen vaihtelu pakottaa pitämään yllä tiettyä henkistä etäisyyttä. Tämä saattaa aiheuttaa teknistä suhtautumista työhön ja työn merkityksellisyyden kyseenalaistumista. Epävarmuutta pyritään tekemään elettäväksi aikaperspektiiviä lyhentämällä ja luopumalla pyrkimyk-sestä hallita elämää.
Kun toiminnan tapoja tarkastellaan suhteessa liikkeeseen, tarkoittaa pysyvän työmarkkinasidoksen puute reflektoivassa liikkeessä pysymistä: toistuvaa omi-en ”sisäistomi-en” halujomi-en luotaamista, tavoitteidomi-en kirkastamista ja suhteuttamis-ta toiminnan reaalisiin mahdollisuuksiin. Reflektoivan liikkeen korostuminen kytkeytyy myös aikaperspektiivin pirstoutumiseen, josta johtuen tulevaisuuden näkymät ovat hämärät tai estyneet. Tekemisen tavaksi hahmottuu etsiminen.
Mikäli toimintaa ohjaavat normit ovat ristiriitaisia tai törmäävät työelämän käytäntöihin, päätöksentekijän toimijuus estyy. Tällöin toiminnan tapa on ek-syminen. Eksymiselle leimallista on se, että aktiivista eteenpäin suunnistamista vaaditaan, mutta luotettavat karttamerkit puuttuvat. Tilanteessa toimitaan yrit-tämällä, sieyrit-tämällä, tyytymällä ja kestämällä. Sietämistä voidaan rakentaa muu-toksiin sopeutuvan, niistä selviytyvän ja niistä jopa nauttivan yrittäjätyöläisen ideaalin varaan. Ideaalin emotionaaliset riskit liittyvät riittämättömyyden tun-teeseen ja väsymiseen. Henkilökohtaisten valintojen ja vastuun maailmassa on vaikea tietää, milloin on yrittänyt tarpeeksi ja mihin asti täytyy kestää.
Tietyillä ehdoilla prekaarit työn tekemiset mallit mahdollistavat hallinnan ko-kemuksen. Hallinnan tavoittelu näkyy tavassa, jolla kieltäydytään pelaamasta prekaarin työn säännöillä ja torjutaan tulevaisuuden ennakoinnin ja työllistä-miskelpoisuutta koskevan huolen vaade. Merkityksellisyyden kokemusta etsi-tään muista elämänsisällöistä kuin työstä, ja toimijuus nojaa näihin sisältöihin liittyviin diskursiivisiin rakennuspuihin. Monin eri tavoin itsensä ilmentävä kieltäytyminen on mahdollista tiettyjen materiaalisten ja diskursiivisten ehtojen täyttyessä. Esimerkiksi hyvän vanhemmuuden normiin tai ammattietiikkaan nojaava kieltäytyminen synnyttää myös eettistä toimijuutta. Yrittäjämäistä työtä tekeville riippumattomuus yhdestä ja ainoasta työnantajasta tarjoaa parhaim-millaan autonomisen (työelämä)toimijan paikan. Se antaa myös mahdollisuuden säädellä omaehtoiseksi koetulla tavalla työn ja muun elämän välisiä aika-tila -suhteita ja varmistaa työnteon mielekkyys. Yrittäjämäisissä työn tekemisen ta-voissa riskit jäävät kuitenkin korostetusti yksilön kannettaviksi. Työnteon uudet mallit sijoittuvat vielä yhteiskunnallisesti tunnustamattomalle harmaalle vyö-hykkeelle palkkatyön ja yrittäjyyden väliin. Tässä välitilassa monet työ- ja oike-usturvaan liittyvät kysymykset ovat ratkaisematta.
Työnantajat saattavat organisoida prekaarin työn myös tavoilla, jotka inten-sivoivat työntekijän riippuvuutta. Eräs tällainen tapa on määräaikaisten työ-suhteiden ketjuttaminen, joka koettelee tunnetta oman työn tekemisen tavan arvokkuudesta. Työsuhteiden ketjuttamiseen liittyvissä organisatorisissa ja vuo-rovaikutuksellisissa käytännöissä syntyy väärinkohdelluksi tulemisen koke-muksia, jotka saattavat johtaa avoimeen konfliktiin tai uupumiseen ja ”työntää”
yhteisöstä tai jopa työelämästä ulos. Vahingoittumisen mahdollisuus suuntaa tapaa, jolla toimitaan suhteessa muihin yhteisön jäseniin. Tunnustuksen hake-minen korostuu, ja tunnustus määrittyy ensisijaisesti jatkuvuudeksi ja osalli-suudeksi organisaation sisällä. Tunnustuksen merkityksen voimistuminen joh-taa epäilevään ja tarkkailevaan toiminnan tapaan sekä itsen mukauttamiseen yhteisöön kelpoiseksi. Mikäli organisaation tai ”yhteiskunnan” (symboliset) lu-paukset eivät täyty eli toiminta ei johda lupauksen mukaiseen lopputulokseen, petytään. Pettyminen saattaa aktivoida toimintaan tai jäädä vahingoittavien käytäntöjen synnyttämäksi katkeruuden ja harhaanjohdetuksi tulemisen tunte-mukseksi.
Taulukko 1: Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Miten prekaari
työmarkkina-asema määrittää… ...ja millaisesta tekemisen tapaa se kutsuu?
aikaperspektiiviä
Tulevaisuus valuu osaksi nykyhetkeä. Käsillä olevaan työhön täytyy keskittyä, mutta samalla on pakko enna-koida ja pohjustaa tulevaa.
Esittäminen
Sitoutumisen esityksiä vaaditaan tilanteessa, jossa todellisen sitoutumisen ja lojaliteetin rakentaminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Etäisyys
Mikäli työ taipuu vaikeasti projektiksi, työtä ei voi tehdä koko potentiaalilla. Työhön joudutaan otta-maan henkistä etäisyyttä, joka voi synnyttää teknistä suhtautumista työhön ja työn merkityksellisyyden kyseenalaistumista.
Tulevaisuuden suojelu
Keskitytään elämään päivä kerrallaan ja luovutaan pyrkimyksestä hallita elämää ja epävarmuutta.
Tulevaisuuden ennakointi on kuitenkin läsnä työn teke-misen ja reflektoinnin tavassa.
Liikettä
Työuran katkoskohdat pakottavat puntaroimaan toistuvasti omia haluja ja kykyjä sekä suhteutta-maan niitä työelämän ehtoihin.
Valintoja on tehtävä, vaikka niiden perustaksi on tarjolla vähän ainek-sia. Päätökset on tehtävä ja riskit kannettava yksilönä.
Keskeinen prosessi:
Tulevaisuus osana nykyisyyttä;
yksilöllisen valinnan ja vapauden eetos; liikkuvan ja jousta-van yrittäjätyöläisen ideaali ja riittämättömyys; työmarkkinakel-poisuuden huoltaminen
Etsiminen
Haetaan toimintaa ohjaaville päätöksille tarpeeksi pi-tävää perustaa jäljittämällä omia haluja ja tavoitteita.
Erilaiset reunaehdot vaikuttavat kuitenkin sekä vaatee-seen näiden halujen selvittämisestä että mahdollisuu-teen toteuttaa niitä.
Eksyminen
Vaikutelma siitä, ettei päätöksenteon pohjaksi ole tar-peeksi ymmärrystä tai tietoa. Maastossa on suunnis-tettava aktiivisesti eteenpäin, mutta luosuunnis-tettavat kartta-merkit puuttuvat tai ohjaavat vastakkaisiin suuntiin.
Yrittäminen
Ennakoidaan tulevaisuutta aktiivisesti, arvioidaan ja huolletaan omaa työllistettävyyttä. Varjopuolena vaanii riittämättömyyden tunne ja uupuminen. Yrittämistä ei aina palkita, jolloin yrittäminen tapahtuu oman hyvinvoinnin ja työn merkityksellisyyden kokemuksen kustannuksella.
Sietäminen ja tyytyminen
Omien vaikutusmahdollisuuksien minimaalisuus hyväk-sytään, tilannetta siedetään ja olosuhteisiin tyydytään.
Sietäminen auttaa pysymään toimintatuntoisena ja suojelee riittämättömyyden tunteelta. Sen rakenta-misessa voidaan hyödyntää notkean yrittäjätyöläisen ideaalia.
Kestäminen
Mikäli toive oman aseman vakiintumisesta on olemas-sa, tilanteessa kestetään. Kestäminen on ajallisesti rajallinen prosessi, johon kytkeytyy odottaminen. Se sisältää reflektointia sen suhteen, mitä on pakko kes-tää, mitä pystyy kestämään ja miten pitkään.
ajan ja tilan hallintaa mielekkyydes-tä ja eri elämänalueiden välisesmielekkyydes-tä tasapainosta. Tilanne sisältää kui-tenkin yksilöllistyneitä riskejä.
Keskeinen prosessi:
Liikkuvuuden ideaali; työn ja muun elämän välisten rajojen liudentumi-nen; työn muuttuvat merkitykset;
riskien yksilöllistyminen
Kieltäytyminen
Ei taivuta prekaarin työn sääntöihin, erityisesti vel-vollisuuteen olla alati liikuteltavana työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Kieltäytyminen määrittyy riskin-otoksi, ja on mahdollista tiettyjen ehtojen täyttyes-sä. Normeihin nojautuva kieltäytyminen avaa tilaa eettiselle toimijuudelle. Kieltäytyminen voi olla sekä näkyvää päätöksentekijän toimijuutta että vetäytymis-tä, luopumista ja tekemättä jättämistä.
Autonomian tavoittelu
Korostetaan työn mielekkyyttä, ammatillista kehit-tymistä sekä eri elämänalueiden välistä tasapainoa.
Otetaan etäisyyttä perinteisiin statussymboleihin, kuten hierarkkisesti korkeaan ja vakaaseen työmark-kina-asemaan. Tyydytään materiaalisesti vähempään, ja ostetaan näin liikkumavaraa työelämän kentällä.
Samalla ollaan eettisiä kuluttajatoimijoita. työnanta-jasta lisääntyy, eikä työntekijä voi osallistua täysivaltaisena jäsenenä jatkuvuu-desta, osallisuudesta ja oman persoonallisen työn tekemisen tavan arvosta. Mikäli symbolinen tunnustus ei konkretisoidu jatkuvuutena, kytkeytyy siihen epäily ja affektiivinen ambivalenssi.
Tarkkailu ja itsen muokkaaminen
Muita toimijoita tarkkaillaan ja heidän toimintaansa tulkitaan omasta asemasta käsin. Omaa toiminnan tapaa mukautetaan tulkinnan mukaisesti, ja vältellään erottautumista ja konflikteja. Saattaa johtaa sivullisuu-den ja osattomuusivullisuu-den kokemuksiin.
Pettyminen
Työyhteisö, ”työelämä” tai ”yhteiskunta” ei lunasta lu-pauksiaan, eikä toiminta tule palkituksi. Pettymykseen voidaan vastata avoimella konfliktilla, keskittymäl-lä omien etujen maksimointiin tai vetäytymälkeskittymäl-lä.
Katkeruuden tunteet saattavat jäädä vaille kohdetta.
Pettymiseen voi liittyä kokemus oman persoonallisen työn tekemisen tavan ja jopa persoonan mitätöinnistä.