• Ei tuloksia

Tämän tutkimuksen valossa prekaarit toimijuuden muodot ja mahdollisuudet eivät eriydy ensisijaisesti sen mukaan, tehdäänkö määräaikaista työtä vastentah-toisesti vai vapaaehvastentah-toisesti. Tätä erottelua käytetään monissa kvantitatiivisissa tutkimuksissa. Enemmänkin mahdollisuudet eriytyvät akselilla yrittäjämäinen työ/palkkatyö sekä sirpaloitu työ/luontevasti projektimuotoinen työ. Kun halutaan tar-kastella esimerkiksi määräaikaisten työntekijöiden hyvinvointia, saattaisi tä-mänkaltainen jaottelu osoittautua hyödylliseksi. Se näyttää sisältävän enemmän selitysvoimaa kuin yksilölliseen ”valintaan” perustuva luokittelu. Työn preka-risoituminen konkretisoituu niin sanottuina epätyypillisinä työn tekemisen muotoina, mutta se ei ilmennä itseään ainoastaan niissä. Määräaikaisen työsuh-teen ja huono-osaisuuden välistä suhdetta tarkastelevat Kinnunen ja kumppanit (2011, 109–110) toteavatkin, että määräaikaisen työn vaikutuksia koskevat tutki-mustulokset ovat keskenään ristiriitaisia esimerkiksi sen suhteen, miten tyyty-väisiä määräaikaiset työntekijät ovat työhönsä. Kirjoittajien mukaan olennainen tekijä näiden ristiriitaisuuksien taustalla on tutkimusasetelmien liiallinen yk-sinkertaisuus: on keskitytty ainoastaan vertaamaan määräaikaisia ja vakituisia työntekijöitä toisiinsa.

Työsuhdetyyppi ei sanele suoraviivaisesti sitä, miten turvatuksi tai turvat-tomaksi työntekijä kokee asemansa työelämän kentällä. Tämä tutkimus osoit-taa sen, että prekaari konteksti muutosoit-taa myös turvallisuuden merkitystä: se ei näyttäydy aina tavoiteltavana asiantilana, vaan myös kehityksen pysähtymi-senä ja toiminnan vaihtoehtojen supistumisena. Kyse on työvoiman hallinnan uusien muotojen synnyttämästä pakosta hyväksyä epävarmuus ja sen säätely osaksi työtä ja elämää. Siinä on samanaikaisesti kyse mahdollisuudesta ajatella epävarmuus ja turvallisuus uusilla tavoilla. Epävarmuus voidaan mieltää luovan elämän ominaisuudeksi ja edellytykseksi. Mikäli (työ)maailma piirtyy paikaksi, jossa turvallisuus ei ole muidenkaan ulottuvilla, epävarmuuden sietäminen on myös jaettavissa oleva vaade. ”Turva” asuu jossain muualla kuin (vakituisessa) palkkatyösuhteessa, ja merkitsee työn ”hyvin” tekemisen kokemuksen ja mielekkään elämänkokonaisuuden edellytysten turvaamista. Tämä ei tarkoita sitä, että prekaari voisi väistää ennakoimattomuuden ja epävarmuuden läsnäolon – sen enempää kuin kukaan tässä elämässä. Elääkseen epävarmuuden kanssa hänen on luotava mentaalisia strategioita ja hyödynnettävä erilaisia diskursiivisia aineksia, joiden pohjalta ennakoimattomuutta voi muuntaa avoimiksi mahdollisuuksiksi ja yllät-tymisen potentiaaliksi raa’an sattumanvaraisuuden sijaan.

Kerroin tutkimustekstin ensimmäisessä luvussa siitä, miten erään haas-tattelun yksityiskohta motivoi minua tutkimaan juuri sitä mitä olen tutkinut.

Haastateltava kertoi olevansa äitiyslomalla, ja hänen määräaikainen työsopi-muksensa oli päättynyt ennen lapsen syntymää. Haastateltava puntaroi toi-minnan vaihtoehtoja: hankkiako heti toinen lapsi, lähteäkö opiskelemaan vai etsiäkö töitä, minne asettua. Koko perheen kannalta parhaan toimintastrategian hahmottelu oli vaikeaa, ja haastateltava kertoi että ihan tuntuu olevan solmussa.

Analyysiprosessissa lähdin purkamaan tätä(kin) toiminnan tapaa. Tunne sol-mussa olemisesta syntyi tilanteessa, jossa päätöksentekijän toimijuuden toteut-taminen oli vaikeaa. Toimintaa ohjaavat normit ja työelämän käytännöt olivat keskenään ristiriitaisia, ja toiminnan seurausten ennakoimattomuus korostui.

Haastateltava selvitti omia ”sisäisiä”, yksilöllisiä halujaan ja pyrki tekemään nii-den pohjalta toimintasuunnitelmaa. Suunnitelman laadinnassa oli kuitenkin otettava huomioon se, että työmarkkinamahdollisuudet jakautuvat vahvasti aloittain, alueittain ja sukupuolittain. Tässä kontekstissa syntyi toiminnallinen loukku, joka piti reflektoivassa liikkeessä.

Kirjallisuus

Adkins, Lisa & Jokinen, Eeva (2008) Introduction: Gender, Living and Labour in the Fourth Shift. NORA—Nordic Journal of Feminist and Gender Research 16(3), 138–149.

Alasoini, Tuomo (2006) Työnteon mielekkyys uhattuna? Työelämän tutkimus 4(2), 122–136.

Alvesson, Mats & Willmott, Hugh (2002) Identity Regulation as Organizational Control:

Producing the Appropriate Individual. Journal of Management Studies 39(5), 619–

644.

Amit, Vered (2000) Introduction. Constructing the Field. In Vered Amit (ed.) Constructing the Field. Ethnographic Fieldwork in the Contemporary World. London & New York: Routledge, 1–18.

Anderson, Bridget (2007) Battles in Time: the Relation Between Global and Labour Mobilities. New Migration dynamics.

[http://www.orcasite.be/userfiles/file/Nice%2007%20Battles%20in%20Time%20Bridget%20 Anderson.pdf]. Luettu 13.2.2013.

Antila, Juha (2006) Työn mielekkyydestä ja mielettömyydestä. Työpoliittinen tutkimus 305. Helsinki: Työministeriö.

Atkinson, Paul & Hammersley, Martyn (1994) Ethnography and Participant Observation.

In Norman K. denzin & Yvonna S. Lincoln (eds.) Handbook of Qualitative Research. Thousand Oaks: Sage, 248–261.

Atkinson, Paul & Silverman, david (1997) Kundera’s Immortality: The Interview Society and the Invention of Self. Qualitative Inquiry 3(3), 303–325.

Baier, Annette C. (1994) Moral Prejudices. Essays on Ethics. Harvard: University Press.

Beck, Ulrich (2000) The Brave New World of Work. Cambridge: Polity Press.

Benach, J. & Amable, M. & Muntaner, C. & Benavides, F.G. (2002) Editorial. The Consequences of Flexible Work for Health: Are We Looking at the Right Place?

Epidemiol Community Health 56, 405–406.

Berardi, Franco “Bifo” (2006) Tietotyö ja prekaari mielentila. Helsinki: Tutkijaliitto.

Bernhard-Oettel, Claudia (2008) Alternative Employment and Well-being: Contract Heterogeneity and differences Among Individuals. Stockholm: US-AB.

Bernhard-Oettel, Claudia & de Cuyper, Nele & Schreurs, Bert & de Witte, Hans (2011) Linking Job Insecurity to Well-being and Organizational Attitudes in Belgian Workers: The Role of Security Expectations and Fairness. International Journal of Human Resource Management 22(9), 1866–1886.

Bernstein, Susan (1997) Confessional Subjects: Revelations of Gender and Power and Power in Victorian Culture and Literature. Chapel Hill: University of North Carolina Press.

Boltanski, Luc & Chiapello, Eve (2002) The New Spirit of Capitalism. Paper to be pre-sented to the Conference of Europeanists, March 14-16, 2002, Chicago [http://www.

darkmatterarchives.net/wp-content/uploads/2011/11/boltanskiSPIRITofCapitalism.

pdf]. Luettu 12.1.2014.

Brannen, Julia & Nilsen, Ann (2005) Individualisation, Choice and Structure: A discussion of Current Trends in Sociological Analysis. Sociological Review (53)3, 412–428.

Brocklehurst, Michael (2001) Power, Identity and New Technology Homework: Implications for ‘New Forms’ of Organizing. Organization Studies 22(3), 445–466.

Bukodi Erzsébet & Ebralidze, Ellen & Schmelzer, Paul & Relikowski, Ilona (2006) Increasing Flexibility at Labor Market Entry and in the Early Career. A New Conceptual Framework for the flexCAREER Project. Working paper 6, flexCAREER [http://www.flexcareer.de/papers/no6.pdf]. Luettu 13.2.2013.

Castel, Robert (1991) From dangerousness to Risk. In Grahan Burchell, Colin Gordon

& Peter Miller (eds.) The Foucault Effect. Studies in Governmentality. London:

Harvester Wheatsheaf, 281–298.

Clark, Lynette (2005) Moderators of the Effect of Perceived Job Insecurity: A Comparison of Temporary and Permanent Employees. Submitted to the School of Management, Queensland University of Technology, Brisbane, Queensland, Australia.

Unpublished doctoral dissertation. [http://eprints.qut.edu.au/16126/1/Lynette_

Clark_Thesis.pdf]. Luettu 12.1.2014.

Clarke, Marlea & Lewchuk, Wayne & de Wolff, Alice & King, Andy (2007) ‘This just isn’t sustainable’: Precarious Employment, Stress and Workers’ Health. International Journal of Law and Psychiatry 30(45), 311–326.

Clinton, Michael & Bernhard-Oettel, Claudia & Rigotti, Thomas & de Jong, Jeroen (2011) Expanding the Temporal Context of Research on Non-permanent Work. Previous Experience, duration of and Time Remaining on Contracts and Employment Continuity Expectations. Career development International 16(2), 114–139.

Connelly, Catherine E. & Gallagher, daniel G. (2004) Emerging Trends in Contingent Work Research. Journal of Management 30(6), 959–983.

dasgupta, Sukti (2001) Employment Security: Conceptual and Statistical Issues.

International Labour Office, Geneva. [http://www.ilo.int/public/english/protection/

ses/download/docs/employ.pdf]. Luettu 13.2.2013.

de Cuyper, Nele& Notelaers, Guy & de Witte, Hans (2009) Job Insecurity and Employability in Fixed-Term Contractors, Agency Workers, and Permanent Workers: Associations with Job Satisfaction and Affective Organizational Commitment. Journal of Occupational Health Psychology Issue 14(2), 193–205.

de Lauretis, Teresa (1984) Alice doesn’t. Bloomington: Indiana University Press.

duGay, Paul (1996) Consumption and Identity at Work. London: Sage.

dean, Mitchell (1999) Governmentality. Power and Rule in Modern Society. London: Sage.

doogan, Kevin (2009) New Capitalism? The Transformation of Work. Cambridge: Polity Press.

Ehrenberg, Alain (2009) The Weariness of the Self. Montreal: McGill-Queens University Press.

Ehreberg, Alain (2007) Itseksi tulemiseen uupuminen. Yhteiskunnallis-historiallinen nä-kökulma masennukseen. Tiede & edistys 32(2), 89–102.

Ehrenstein, Amanda (2006) Social Relationality and Affective Experience in Precarious Labour Conditions: A Study of Young Immaterial Workers in the Arts Industries in Cardiff. School of Social Sciences, Cardiff University. Unpublished dissertation.

Ehrenreich, Barbara (2001) Nälkäpalkalla. Helsinki: WSOY.

Elovainio, Marko & Heponiemi, Tarja (2011) Pätkätöistä päivystykseen – epätyypillinen työ terveydenhuollossa. Teoksessa Petteri Pietikäinen (toim.) Työstä, jousta ja jak-sa. Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 95–106.

Fantone, Laura (2007) Precarious Changes: Gender and Generational Politics in Contemporary Italy. Feminist Review 87, 5–20.

Florida, Richard (2002) The Rise of the Creative Class and How It’s Transforming Work, Life, Community and Everyday Life. New York: Basic Books.

Foucault, Michel (2007) Security, Territory, Population. Lectures at the College de France.

Michel Senellart (ed.) New York: Palgrave.

The Frassanito Network (2005) Precarious, Precarisation, Precariat? Mute: Culture Politics after the Net 1(29), 30–31.

Gane, Nicolas & Haraway, donna (2006) When We Have Never Been Human, What Is to Be done. Interview with donna Haraway. Theory, Culture & Society 23(7–8), 135–158.

General Intellect (2008) Vasemmisto etsii työtä. Helsinki: Like.

Gordon, Tuula (2005) Toimijuuden käsitteen dilemmoja. Teoksessa Anneli Meurman-Solin

& Ilkka Pyysiäinen (toim.) Ihmistieteet tänään. Helsinki: Gaudeamus, 114–130.

Gubrium, Jaber F. & Holstein, James A. (2003) From the Individual Interview to the Interview Society. In Jaber A. Gubrium & James A. Holstein (eds.) Postmodern Interviewing. London: Sage.

Guest, david (2004) Flexible Employment Contracts, the Psychological Contract and Employee Outcomes: An Analysis and Review of the Evidence. International Journal of Management Review 5/6(1), 1–19.

Haataja, Anita (2005) Äidit ja isät työmarkkinoilla 1989–2002/2003. Sosiaali- ja terveysmi-nisteriön selvityksiä 29. Helsinki: Yliopistopaino.

Haavisto, Ilkka (2010) Työelämän kulttuurivallankumous. EVAn arvo- ja asennetutkimus 2010. EVAn raportteja. Helsinki: Yliopistopaino.

Halava, Ilkka & Pantzar, Mika (2010) Kuluttajakansalaiset tulevat! Miksi työn johtaminen muuttuu? EVAn raportteja. Helsinki: Yliopistopaino.

Hardt, Michael (1999) Affective Labor. Boundary 26(3), 89–100.

Heikkilä, Katri (2011) Jäädä vai lähteä? Teoksessa Eeva Jokinen, Jukka Könönen, Juhana Venäläinen & Jussi Vähämäki (toim.) ”Yrittäkää edes!” Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Helsinki: Tutkijaliitto, 37–52.

Heponiemi, Tarja & Elovainio, Marko & Kouvonen, Anne & Noro, Anja & Finne-Soveri, Harriet & Sinervo, Timo (2012) The Association of Ownership Type With Job Insecurity and Worry About Job Stability. The Moderating Effects of Fair Management, Positive Leadership, and Employment Type. Advances in Nursing Science 35(1), 39–50.

Hochschild, Arlie (2011) Emotional Life on the Market Frontier. Annual Review of Sociology 37, 21–33.

Hochschild, Arlie (2005) On the Edge of the Time Bind: Time and Market Culture. Social Research 72(2), 339–354.

Hochshild, Arlie (2004) The Commodity Frontier. In Jeffery Alexander, Gary Marx &

Christine Williams (eds.) Self, Social Structure and Beliefs: Essays in Sociology.

University of California Press, 38–56.

Hochschild, Arlie (1998) The Sociology of Emotion as a Way of Seeing. In Gillian Bendelow

& Simon Johnson Williams (eds.) Emotions in Social Life: Critical Themes and Contemporary Issues. London & New York: Routledge, 3-15.

Hochschild, Arlie (1997) The Time Bind. When Work Becomes Home and Home Becomes Work. New York: Metropolitan Books.

Hochschild, Arlie (1983/2003) The Managed Heart: Commercialization of Human Feeling.

Berkeley: University of California Press.

Hochschild, Arlie (1979) Emotion work, Feeling Rules and Social Structure. American Journal of Sociology 85(3), 551–574.

Holland, Janet & Thomson, Rachel (2009) Gaining a Perspective on Choice and Fate:

Revisiting Critical Moments. European Societies 11(3), 451–469.

Holopainen, Tarja (2010) Levottomat, aina valmiit. Prekaarit naiset chick litissä.

Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto.

Holstein, James & Gubrium, Jaber (1997) Active Interviewing. In david Silverman (ed.) Qualitative Research: Theory, Method and Practice. London: Sage, 113–129.

Holvas, Jakke & Vähämäki, Jussi (2005) Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Helsinki:

Teos.

Honkasalo, Marja-Liisa (2013) Katveessa - pieni toimijuus kriittisenä avauksena toimin-nan teoriaan. Tiede & edistys 1/2013, 42–61.

Honkasalo, Marja-Liisa (2008a) Reikä sydämessä. Sairaus pohjoiskarjalaisessa maisemas-sa. Tampere: Vastapaino.

Honkasalo (2008b) Enduring as a Mode of Living with Uncertainty. Health, Risk & Society 10(5), 491–503.

Honkasalo, Marja-Liisa (2006) Fragilities in Life and death: Engaging in Uncertainty in Modern Society. Health, Risk & Society 8(1), 27–41.

Honkasalo, Marja-Liisa (2004) “Elämä on ahasta täällä”. Otteita maailmasta joka ei pidä kiinni. Teoksessa Marja-Liisa Honkasalo, Terhi Utriainen & Anna Leppo (toim.) Arki satuttaa. Kärsimyksiä suomalaisessa nykypäivässä. Tampere: Vastapaino, 51–81.

Huttunen, Laura (2010) Tiheä kontekstointi: haastattelu osana etnografista tutkimus-ta. Teoksessa Johanna Ruusuvuori, Pirjo Nikander & Matti Hyvärinen (toim.) Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino, 39–63.

Hänninen, Vilma (2011) Masennus toiminnallisena loukkuna. Teoksessa Atte Oksanen

& Marko Salonen (toim.) Toiminnallisia loukkuja. Hyvinvointi ja eriarvoisuus yh-teiskunnassa. Irmeli Järvensivun juhlakirja. Tampere: Tampere University Press, 17–35.

Joensuu, Sanna (2006) Kaksi kuvaa työntekijästä - sisäisen viestinnän opit ja postmoderni näkökulma. Studies in Humanities 58, Jyväskylän yliopisto.

Jokinen, Eeva (2013) Prekaari sukupuoli. Naistutkimus (26)1, 5–18.

Jokinen, Eeva (2010) Kodin, työn ja talouden uusi järjestys. Janus: Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 18(1), 48–60.

Jokinen, Eeva (2005) Aikuisten arki. Helsinki: Gaudeamus.

Jokinen, Eeva (1997) Kun äiti oli masentunut. Teoksessa Eeva Jokinen (toim.) Ruumiit siteet. Kirjoituksia eroista, järjestyksistä ja sukupuolesta. Tampere: Vastapaino, 137–168.

Jokinen, Eeva (1996) Väsynyt äiti: Äitiyden omaelämäkerrallisia esityksiä. Helsinki:

Tammer-Paino.

Jokinen, Eeva & Vähämäki, Jussi & Jakonen, Mikko & Åkerblad, Leena (2007) Neljäs kään-ne. Työ, koti ja tunteet pinnalla. Tutkimussuunnitelma. Saatavissa ensimmäiseltä kirjoittajalta.

Julkunen, Raija (2008) Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosesseista.

Tampere: Vastapaino.

Julkunen, Raija (2000) Työelämäpolitiikka. Teoksessa Tommi Hoikkala & J.P. Roos (toim.) 2000-luvun elämä: sosiologisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. Helsinki:

Gaudeamus, 218–237.

Julkunen, Raija & Kaskisaari, Marja & Rikala, Sanna & Virkki, Tuija (2009) Työelämän vanhat, vihaiset ja väsyneet. Valta ja haavoittuvuus työelämän luottamusraken-teissa. Jyväskylän yliopisto, Työsuojelurahaston hanke 104127. [http://www.tsr.fi/

tsarchive/files/TietokantaTutkittu/2004/104127Loppuraportti.pdf]. Luettu 13.1.2014.

Julkunen, Raija & Nätti, Jouko & Anttila, Tapio (2004) Aikanyrjähdys. Keskiluokka työn puristuksessa. Tampere: Vastapaino.

Järvensivu, Anu (2006) Oppiminen työnä ja työpaikkapelinä. Acta Electronica Universitates Tamperensis 580.

Kakkonen, Anne & Parviainen, Leena (2006) Urapolkuna pätkätyöt. Nuorten akatee-misten naisten kokemuksia pätkätöistä. Työministeriön työpoliittinen tutkimus.

[http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/10_muut/patka-tyo_tutkimus.pdf]. Luettu 13.3.2013.

Kalleberg, Arne (2008) Presidential Address—Precarious Work, Insecure Workers:

Employment Relations in Transition. American Sociological Review 74, 1–22.

Kaskisaari, Marja (2004) Työstä uupunut: kärsimyksen modaalisuus. Teoksessa Eeva Jokinen, Marja Kaskisaari & Marita Husso (toim.) Ruumis töihin! Käsite ja käy-täntö. Tampere: Vastapaino, 125–149.

Keskinen, Soili (2005) Alaistaidot. Luottamus, sitoutuminen ja sopimus. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu 59. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.

Kinnunen, Ulla & Mauno, Saija & Mäkikangas, Anne (2011) Ovatko määräaikaiset työn-tekijät huono-osaisia? Teoksessa Petteri Pietikäinen (toim.) Työstä, jousta ja jak-sa. Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 107–120.

Kira, Mari (2003) Byrokratian jälkeen - kohti uudistavaa työtä ja kestävää työjärjestelmä-kehitystä. Työpoliittinen tutkimus 254. Helsinki: Työministeriö.

Koivula, Kirsi (2003) Pätkätyöt – houkutteleva vaihtoehto? Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2003. Helsinki: Työministeriö, 89–95.

Koivumäki, Jaakko & Kankaanpää, Arto & Melin, Harri & Blom, Raimo (2006) Luottamus työorganisaatioissa: empiirinen tarkastelu. Teoksessa Pertti Jokivuori, Raija Latva-Karjanmaa ja Arja Ropo (toim.) Työelämän taitekohtia. Työpoliittinen tutkimus 309. Helsinki: Työministeriö, 72–94.

Kontula, Anne & Jakonen, Mikko (2008) Prekarisaatio ja työn tutkimuksen politiikat.

Teoksessa Eeva Jokinen & Matti Eräsaari (toim.) Kurjan ääni: osa 1 Yliopistotyöläiset.

Juhlakirja Leena Eräsaarelle, 46–66.

Korhonen, Anna-Reetta & Peltokoski, Jukka & Saukkonen, Miika (2009) Paskaduunista barrikadeille. Prekariaatin julistus. Helsinki: Like.

Korhonen, Anna-Reetta & Peltokoski, Jukka & Saukkonen, Miika (2006) Prekariaatti.

Teoksessa Mikko Jakonen, Jukka Peltokoski & Akseli Virtanen (toim.) Uuden työn sanakirja. Helsinki: Tutkijaliitto, 378–383.

Kotkavirta, Jussi (2000) Toivo, luottamus ja identiteetti. Teoksessa Jussi Kotkavirta & Arvi Tuomi (toim.) Toivo ja luottamus epävarmuuksien maailmassa. Filosofisia ja teolo-gisia puheenvuoroja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 5–17.

Kuure, Tapio (2006) Tuotettua epävarmuutta. Teoksessa Tommi Hoikkala & Mikko Salasuo (toim.) Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta.

Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuseura, 124–125.

Könönen, Jukka (2011) Valttikorttina Venäjä. Teoksessa Eeva Jokinen, Jukka Könönen, Juhana Venäläinen & Jussi Vähämäki (toim.) ”Yrittäkää edes!” Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Helsinki: Tutkijaliitto, 97–117.

Lagerspetz, Eerik (2000) Tulevaisuuden ennustamisen etiikasta. Teoksessa Jussi Kotkavirta

& Arvi Tuomi (toim.) Toivo ja luottamus epävarmuuksien maailmassa. Filosofisia ja teologisia puheenvuoroja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 99–110.

Lehto, Anna-Maija & Sutela, Hanna (2008) Työolojen kolme vuosikymmentä.

Työolotutkimusten tuloksia 1977–2008. Helsinki: Tilastokeskus.

Lehto, Anna-Maija & Sutela, Hanna (2004) Uhkia ja mahdollisuuksia. Työolotutkimuksen tuloksia 1977–2003. Helsinki: Tilastokeskus.

Leinikki, Sikke (2009a) Pelon ja toivon välissä. Pätkätyöläisen urakerronta. Helsinki:

Yliopistopaino.

Leinikki, Sikke (2009b) Pätkätyöläisten urakertomukset 2006 -haastattelut [elektroninen aineisto]. FSd2426, versio 1.0 (2009-06-29). Tampere:

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja].

Leinikki, Sikke (2009c) Pätkätyössä luottamus ja luovuus horjuvat. Työelämän tutkimus 3(7), 217–220.

Liljeström, Marianne (2004) Femistinen metodologia – mitä se on? Teoksessa Marianne Liljeström (toim.) Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta. Tampere:

Vastapaino, 9–21.

Lorey, Isabell (2011) Governmental Precarization. Transversal: EIPCP Multilingual Webjournal, January. [http://eipcp.net/transversal/0811/lorey/en]. Luettu 13.1.2014.

Lorey, Isabell (2009) Governmentality and Self-Precarization: On the Normalization of Cultural Producers. In Gerald Raunig & Gene Ray (eds.) Art and Contemporary Critical Practice. Reinventing Institutional Critique. www.mayflybooks.org, 187–

202.

Lähteenmaa, Jaana (2012) Pilviä nuorten työttömien aktivoinnin yllä. Kvartti 1/2012.

Helsingin kaupungin tietokeskus. Tampere: Tammerpaino Oy, 41–49.

Lähteenmaa, Jaana (2011a) Nuoret työttömät ja yliviritetty toimijuus. Nuorisotutkimus 29(4), 47–60.

Lähteenmaa, Jaana (2011b) Työttömät nuoret ja työvoimavalmiuden säilyttämisen para-doksit. Esitelmä Työelämän tutkimuspäivillä 2011.

Lähteenmaa, Jaana (2010) Nuoret työttömät ja taistelu toimijuudesta. Työvoimapoliittinen aikakauskirja 4/2010. Helsinki: Työministeriö, 51–63.

Mamia, Tero & Koivumäki, Jaakko (2006) Luottamus, sitoutuminen ja työelämän joustot.

Teoksessa Tero Mamia & Harri Melin (toim.) Kenen ehdoilla työ joustaa? Johtajien ja henkilöstön näkökulmia. Työpoliittinen tutkimus 314. Helsinki: Työministeriö, 99–178.

McCabe, darren (2009) Enterprise Contested: Betwixt and Between the discourses of Career and Enterprise in a UK Bank. Human relations 62(19), 1551–1579.

Mcdowell, Linda (2008) The New Economy, Class Condescension and Caring Labour:

Changing Formations of Class and Gender. NORA - Nordic Journal of Feminist and Gender Research 16(3), 150–165.

Mcdowell, Linda & Christopherson, Susan (2009) Transforming Work: New Forms of Employment and Their Regulation. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 2(3), 335–342.

McNay, Lois (2008) Gender and Agency. Gambridge: Polity Press.

McNay, Lois (2004) Agency and Experience: Gender as a Lived Relation. In Lisa Adkins

& Beverley Skeggs (eds.) Feminism after Bourdieu. Oxford: Blackwell, 175–190.

Melasniemi-Uutela, Heidi (2005) Pienten lasten äidit ja työ. Hyvinvointikatsaus 16(3), 30–33.

Melin, Harri & Blom, Raimo (2011) Yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Teoksessa Atte Oksanen & Marko Salonen (toim.) Toiminnallisia loukkuja. Hyvinvointi ja eri-arvoisuus yhteiskunnassa. Irmeli Järvensivun juhlakirja. Tampere: Tampere University Press, 194–213.

Melin, Harri & Mamia, Tero (2007) Pohdintaa: tietoyhteiskunta, työn uudet organisointi-muodot ja 2000-luvun työelämän haasteet. Teoksessa Tero Mamia & Harri Melin (toim.) Tietoyhteiskunta ja työorganisaatioiden muutos. Turun yliopiston sosiolo-gian laitoksen tutkimuksia, sarja B. Helsinki: Työsuojelurahasto, 133–144.

Miettinen, Anneli (2007) Pätkätyön tulevaisuus? Asiantuntijanäkemyksiä mää-räaikaisen työn kehittämistarpeista ja tulevasta kehityksestä Suomessa.

Väestöntutkimuslaitoksen katsauksia E27. Helsinki: Väestöliitto.

Miller, Peter & Rose, Nikolas (2010) Miten meitä hallitaan. Tampere: Vastapaino.

Mitropoulos, Angela (2005) Precari-us? Mute: Culture Politics after the Net 1(29), 2–7.

Molé, Nicole (2010) Precarious Subjects: Anticipating Neoliberalism in Northern Italy’s Workplace. American Anthropologist 112(1), 38–53.

Morgan, George (2005) Work in Progress: Narratives of Aspiration from the New Economy.

Journal of Education and Work 19(2), 141–151.

Morini, Cristina (2007) The Feminization of Labour in Cognitive Capitalism. Feminist Review 87, 40–59.

Mythen, Gabe (2005) Employment, Individualization and Insecurity: Rethinking the Risk Society Perspective. Sociological Review 53(1), 129–149.

Mäkinen, Katariina (2012) Becoming Valuable Selves. Self-Promotion, Gender and Individuality in Late Capitalism. Acta Universitatis Tamperensis 1732. Tampere:

Tampere University Press.

Naples, Nancy (2003) Feminism and Method. Ethnography, discource Analysis, and Activist Research. London: Routledge.

Oinas, Elina (2004) Haastattelu. Kokemuksia, kohtaamisia ja kerrontaa. Teoksessa Marianne Liljeström (toim.) Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta.

Tampere: Vastapaino, 209–227.

Ojala, Hanna & Palmu, Tarja & Saarinen, Jaana (2009) Paikalla pysyvää ja liikkeessä olevaa – Feministisiä avauksia toimijuuteen ja sukupuoleen. Teoksessa Hanna Ojala, Tarja Palmu & Jaana Saarinen (toim.) Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa.

Tampere: Vastapaino, 13–38.

Oksanen, Atte & Salonen, Marko (2011) Loukuista toimiviin yhteisöihin Teoksessa Atte Oksanen & Marko Salonen (toim.) Toiminnallisia loukkuja. Hyvinvointi ja eriarvoi-suus yhteiskunnassa. Irmeli Järvensivun juhlakirja. Tampere: Tampere University Press, 214–216.

O´Malley, Pat (2004) Risk, Uncertainty and Government. London: Glasshouse Press.

Onnismaa, Jussi (2003) Epävarmuuden paluu. Ohjauksen ja ohjausasiantuntijuuden muu-tos. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 91. Joensuu: Joensuun yli-opisto.

Papadopoulos, dimitris & Stephenson, Niamh & Tsianos, Vassilis (2008) Escape Routes.

Control and Subversion in the Twenty-first Century. London: Pluto Press.

Parry, Jane & Taylor, Recebba & Pettinger, Lynne & Gluksman, Miriam (2005) Confronting the Challenges of Work Today. In Jane Parry, Rebecca Taylor, Lynne Pettinger &

Miriam Gluksman (eds.) A New Sociology of Work? Oxford: Blackwell, 3–18.

Peltokoski, Jukka (2010) Prekariaatti – uutta vai vanhaa? Sosialismi.net [http://sosialismi.

net/blog/2010/08/05/prekariaatti-uutta-vai-vanhaa]. Luettu 13.2.2013.

Peltokoski, Jukka (2006) Prekariaatti, palkitsematon elämä. Teoksessa Tommi Hoikkala &

Mikko Salasuo (toim.) Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoi-minta. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisusarja, 21–26.

Piekkola, Hannu & Ruuskanen, Olli-Pekka (2006) Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyt-tö – Äidit ja ikääntyvät. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 73. Helsinki:

Yliopistopaino.

Plath, H.-E. (2000) Arbeitsanforderungen im Wandel, Kompetenzen für die Zukunft.

Mitteilungen aus der Arbeitsmarkt- und Berufsforschung 33, 583–593.

Mitteilungen aus der Arbeitsmarkt- und Berufsforschung 33, 583–593.