TAUSTAA
Modernin 1900-luvun estetiikan ytimessä on pyrkimys tavoittaa
”modernin ihmisen erityislaatui-nen kokemusmaailma”. (Seppä &
Reiners 2016, 10.) Osa tämän aika-kauden taiteilijoista ja teoreetikoista pyrki kauneuden luomiseen
aikakau-kulttuuria. Ajan hengessä on myös läsnä vanhan uudistaminen. Venäläinen kirjallisuuden tutkija ja käsikirjoittaja Viktor Šklovski (1893–1984) teki moder-nista taiteesta poliittisen työkalun. Saksalainen teatterin uudistaja Bertolt Brecht (1898–1956) etsi modernista taiteesta keinoja ”ravistella turtuneita arjen suorittajia aistimaan, ajattelemaan ja toimimaan rohkeammin ja aidom-min niin yksilöinä kuin yhteisöissäkin”. (Seppä & Reiners 2016, 10–11.) Sosiolo-gista estetiikkaa pohtinut George Simmel näki yhteiskunnan itsessään taide-teoksena. (Seppä & Reiners 2016, 11.)
Estetiikan ja taiteen kautta voidaan tarkastella elämää holistisesti, ja muun muassa avantgarden taiteilijat hyödynsivät tätä taiteessaan. Tämä tarkoitti, että mikä vain maailmasta nouseva on potentiaalinen taiteen alku, oli sitten kyseessä sota tai sanomalehdet. Viktor Šklovskin teksti Taiteesta – keinona julkaistiin vuonna 1917. Teksti sijoittuu ajan henkeen ja pyrkimyk-siin läheisesti. Šklovskin teksti esittelee käsitteen ostranenie, joka viittaa teosmuotoon, jonka kautta taiteilija ”ravistelee turtuneita aistejamme ja elähdyttää tapaamme havaita ja kokea”. (Seppä & Reiners 2016, 14.) Vuosien 1905–1917 välillä tapahtui mullistuksia Venäjällä. Outouttamisen kautta Šklo-vski yhdistää yhteiskuntakritiikin ja formalistisen estetiikan. ŠkloŠklo-vski pyrkii outouttamisessa keskustelemaan siitä, miten taiteellisen kuvan kautta luodaan syvempi yhteys sisäisyyteemme, ja häntä kiinnosti erityisesti taide-teos ja sen muoto eli esteettiset ratkaisut. Outouttamisessa esitetään tapah-tumia niin kuin ne tapahtuisivat ensi kertaa. (Seppä & Reiners 2016, 15.)
Käytän ostranenie-käsitteestä tässä tutkimuksessa termiä outouttaminen, vaikka yleisessä käytössä on vahvasti termi vieraannuttaminen, joka kuitenkin tarkoittaa hyvin eri asiaa. Tästä asiasta on kirjoittanut Huttunen (2009), joka toteaa, että käsitteet vieraannuttaminen, vieraaksi tekeminen, etäännyttämi-nen ja deautomatisointi ovat muutamia useista käsitteen ostraetäännyttämi-nenie käännök-sistä, mutta jatkaa, että outouttamisesta keskustelu ja termin vieraannutta-minen käyttävieraannutta-minen ei vastaa tarkoitusta. Myös Benjamin Sher (2015), Theory of Prose -kirjan kääntäjä tuo esiin termien defamiliarization (vieraannuttami-nen) ja enstrangement (ostranenie) väliset erot. Käytän myöhemmin esitte-lemästäni Brechtin Verfremdung-käsitteestä termiä vieraannuttaminen, näin erotan käsitteet, henkilöt ja taiteellisen toiminnan eroavaisuudet toisistaan.
Taiteellisessa toiminnassani kummatkin käsitteet soveltuvat teoreettisesta eroavuudestaan huolimatta käsitteiksi, joiden kautta työtäni voi ymmärtää.
Brechtiläinen kriittisyys ja yleisövetoisuus, sekä Šklovskin kokemuksellisuus yhdistyvät taiteellisessa toiminnassani.
Sher (2015, xv–xxi) kirjoittaa englannin kielen terminologiasta ja toteaa, että sekä defamiliariza-tion että estrangement ovat vääriä termejä, ja kehottaa käyttämään uudissanaa enstrangement, sillä tämä sana kuvaa parhaiten Šklovskin ajat-telua. Sher (2015, xv–xxi) toteaa, että yleisesti on käytössä termi making strange eli tehdä oudoksi, mutta toteaa, että termi on liian helppo ja positiivinen. Estrangement on myös hyvä sana, mutta liian rajoitettu ja negatiivinen. Kummatkin ovat hyviä, mutta ne eivät sisällä Šklovskin toivomaa mielikuvitusta ja ovat liian helposti sulatettavissa. Defamilia-rization on houkutteleva, mutta täysin väärä. Šklovskin tarkoittama prosessi on erilainen kuin mihin defamiliariza-tion viittaa. (Sher 2015, xv–xxi.) KIRJOITUSVIRHEESTÄ
HÄMMENNYKSEEN
Outouttamisen käsitteen juuret ovat Šklovskin venäjän kielen uudissanassa ostranenie, joka on kirjoitusvirhe ja siksi uudissana eli neologismi.
Outouttaminen on yksi venäläisen formalismin kuuluisimpia käsitteitä ja kuuluu vakiintuneesti kirjallisuu-dentutkimuksen peruskäsitteistöön nykypäivänä. Šklovskin uudissana ostranenie oli kielioppivirhe. Šklovski kirjoitti ostranenie sen sijaan, että hänen piti kirjoittaa ostranennie eli hän kirjoitti sanan yhdellä n:llä ja teki kielioppivirheen. (Huttunen 2009,
Šklovski teki tarkoituksellisiakin virheitä, mutta ostranenien väärinkir-joitus oli hilpeällä tavalla metavirhe, sillä kyse oli virheellisestä käsit-teestä, joka peräänkuuluttaa taiteen ja kirjallisuuden virheellisyyttä. Täten outouttaminen virheenä alleviivaa taiteellisen viestin epätäydellisyyttä, jotta saadaan aikaan uusia merkityk-siä. (Huttunen 2009, 36.) Ostrane-nie on Huttusen (2009, 36) mukaan omituisuuden ja tuntemattoman kielen manifesti. Tavanomaisuus oli mitä ilmeisimmin Šklovskin vihol-linen, sillä šklovskilainen maailma tulisi jatkuvasti nähdä hyvin inten-siivisesti, kuin ensimmäistä kertaa.
(Gunn 1984, 28.) Outouttaminen on keino nähdä luonnolliseksi muodos-tunut maailma uudelleen, ja tämä on myös minun pyrkimykseni ja tätä kautta tuoda esille yksityiskohtia tarkastellen, mitä ympärillä tapahtuu.
Minulle tavanomaisuus oli ehkä se, mitä kaipasin, mutta se oli mahdotto-muus, sillä taistelin outojen asioiden tavanomaistumista vastaan, sillä en hyväksynyt niitä normaaleina. Futu-ristirunoilijoita kiehtoi 1900-luvun Venäjällä riippumaton itsenäinen sana. He kehittelivät uutta kieltä, j oka olisi täysin riippumaton perin-teisistä kielen jähmettyneistä raken-teista, ja zaum oli tämä poikkeamaa ja virhettä korostava kieli. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä venäläi-nen realismi pyrki tuomaan taiteen kansalle ymmärrettävässä muodossa, vallankumoukselliset futuristit
pyrki-simpiä toiminnan tavoitteita. Futuristien julistukset käsittelivät nykyhetken kuvausta ja uusia tapoja työstää sanaa. Futuristirunoilijan tärkein työväline oli itseriittoinen ja omaehtoinen sana, jonka kautta hyökättiin kieltä vastaan;
säännöt, rakenne ja kielioppi heitettiin nurkkaan ja sodittiin ”sisältöä, kirja-kieltä, rytmiä, mittaa, syntaksia ja etymologiaa vastaan”. (Huttunen, 2007, 97.)
Outouttaminen on Huttusen mukaan (2014, 12) synonyyminen taiteen käsitteelle ja Huttunen (2014, 12) kirjoittaa, että Šklovski ymmärsi jo varhain, että taiteen ehkäpä tärkein tehtävä on juuri paljastaa näkyviin ”käsittämättö-myyksien, virheiden ja omituisuuksien avulla todellisuus lukijalle outona (ven.
stranno)”. Šklovski halusi Huttusen (2009, 36) mukaan nimenomaan viitata outouteen ja omituisuuteen (ven. strannyi) eikä esimerkiksi sivullisuuteen, vierauteen tai etäännyttämiseen (ven. storona). Siksi termi on sisällöltään erilainen kuin kohta esittelemäni Bertolt Brechtin vieraannuttaminen. Šklo-vski kapinoi symbolistien ja erityisesti Potebnjan kielikuvallista ajattelua vastaan. (Šklovski 2001, 29.) Šklovskin mukaan taiteen täytyy muuttaa ymmär-rettävä omituiseksi, palauttaa se tuntemattomaksi. (Huttunen 2009, 36.) Outouttamisessa ei ole kyse siirtymästä tutusta tuntemattomaan, vaan kogni-tiivisesti tiedostetusta tuttavallisesti tuttuun. Tuttavallisesti tutulla viita-taan todelliseen tietoon, joka laajentaa ja vaikeuttaa havaitsemisen prosessia.
Tämä tapahtuu kielessä muun muassa erilaisten kielikuvien ja vertauskuvien kautta. (Sher, 2015, xviii-xiv.)
Šklovski käytti termiä ostranenie ”röyhkeän historiattomasti luonnehtiak-seen omalle ajalleen relevanttia avantgardetaidetta ja -kirjallisuutta, ennen muuta venäläisten futuristien kielellisiä kokeiluja, vaikka poimikin tärkeitä esimerkkejä ostraneniesta Lev Tolstoin proosasta”. (Huttunen 2009, 36.) Šklovskin (2001, 2016; Huttunen 2009) mukaan taide nostaa arjesta jotain esiin, tekee siitä outoa, mutta kyse ei ole siitä, että yksilö vieraantuu arjesta tai tuntee sivullisuutta arkea kohtaan.